Yliopistoelämää – Sivu 13 – Tuulestatemmattua

Päivä palasista

Aamu alkoi poikkeuksellisesti, kahvi juotava liki kylmänä. Liekö tuo kaunistanut, tiedä häntä, mutta haava ei ainakaan ärtynyt. Eikä mustelmaa poskessa. Siis hyvin alkoi.

Autoon istuessa muistin, mitä eilen olisi iltapalaverin jälkeen pitänyt muistaa tehdä (ks. oik. sivupalkin Instagram-kuva). No sekin päättyi hyvin. Löpöä tosin meni tankkiin puoli litraa enemmän kuin sen tilavuudeksi käsikirjassa ilmoitetaan. 🙂

Ja yhtäkkiä heti aamusta huoneeseen tupsahtaa vanha opiskelija. Pitkän tovin rupattelimme: ja hassua, kollegoina. Opintojenohjaajina. Ja taisinpa oppia jotain uutta opiskelijaltani.

Lukukauden ensimmäinen vastaanotto. Ahkerimmat jo kävivät. Eikä ahkeria ollut vähän.

Siinä sitten iltapäivä jaettiin yliopiston rahoja muutamia satojatuhansia, pohdittiin viestintää, yritin väliin tunkea ruohonjuuritasontietoa, keskusteltiin pitkään ja hartaasti tarvitseeko Oulu kaivostiedekuntaa ja ensimmäistä kertaa ikinä, kesken kokousta, surffailin surutta.

Illansuussa, kuuden tunnin koulutusneuvoston kokouksen jälkeen kotiutuessa laittelimme Pehtoorin kanssa kimpassa safkan. Vähän normikeskiviikkoa paremmin söimme: ahvenfileitä, paistettuja kanttarelleja ja sen sellaista. Ja oheen katkamössö [ansaitsisi kyllä hienomman nimen]: sulata hyviä katkarapuja pari, kolme desiä ja kuivaa ne. Sekoita keskenään 2 rkl Creme Bonjour Cuisine Tilli-Sitruunaa ja 2 rkl Creme Fraichea ja lisää katkat sen joukkoon. Tarjoile salaatin ”huippuna”, kalafileiden ohessa, paahtoleivällä. Ihan hurjan hyvää.

Lehdistötiedotteen laatimiseksi pitäisi vielä saada virettä, ja ehkä vähän pakatakin.

Kaikkea semmoista.

Ai niin, 31 vuotta sittenkin satoi tänä samaisena iltana.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Ruuhkaa reitillä

Blogiin on ollut tänään kovin vaikea päästä. Minulle urputtaa että ”liikennöintiraja on ylittynyt”. Hö! Enkä ole tänään paljon mitään täällä liikennöinyt. Ja pätkii koko ajan. Liekö siellä ”lukijapuolella” ollut samanlaisia ongelmia?

Minä en todellakaan ole ehtinyt täällä ”liikennöidä”, sillä olen koko päivän ollut Lasaretissa.

Oli tiedekunnan lukukauden aloitustilaisuus ”Missä mennään?”

Ei ole meidän tiedekunnassa enää kovin montaa, jotka olisivat olleet kauemmin kuin minä … Sukupolvenvaihdos on vähän joka oppiaineessa tehty.

Eikä tänään esillä mitään erityisen tuohduttavaa, – ei juuri mitään kommentoitavaa. Ja yksi huhu kumoutui. Se oli hyvä, ettei pitänytkään paikkansa. 😉

… tämä … päiv.. itys .. pätkiiiiii … katoaa yhteys —- välillä … Siispä huo … miseen …

Oulu Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Voipumista ja herkkutorille

Koko aamupäivä työhön perehdyttämista ja talon tavoista kertomista, kaikenmoisten korttien ja tunnusten hankkimista, paikkojen ja henkilöiden esittelyä uudelle professorille. Tuli jossain vaiheessa itselle mieleen, että on valtavasti asioita ja juttuja, joita ei huomaa olevankaan. Joihin on kasvanut, joita on oppinut käyttämään, löytämään, tuntemaan vuosien ja vuosikymmenten aikana ja että ne eivät olekaan mitään itsestäänselvyyksiä. Työnjakopalaverin olin koolle kutsunut, ja kyllä me sujuvasti hommat saatiin sovituksi.

Sinä samaisena hetkenä kun työhuoneessa elohopea kohosi yli + 30 celsius-asteen, loppui minkäänlainen älyllinen toiminta. Sen jälkeen tyydyin päivittelemään nettisaitteja ja miettimään, kuinka myöhään iltapäivällä sorvin ääressä istuisi. Sitä vain voipuu …

Väistämättä ajatteli ja myötäeli esikoisen duunaamista Meksikossa, jossa on toista kuukautta ollut liki +40 C. Muutama sadepäivä siellä oli välillä ja ilma ”viilentyi” jo alle + 30 asteeseen, mutta nyt taas ”el canicula” (= 40 päivää kestävä vuoden kuumin vaihe, helleaalto) vallitsee täysillä. Tämän kuun lopussa pitäisi kuulemma olla kaikkein lämpimintä. Auringossa on lähemmäs +50 C ja paluu siestalta töihin kolmeksi iltapäivällä on kuulemma hikistä puuhaa. Epäilemättä, semminkin kun pukukoodi ei salli toppeja ja sortseja, vaan paitapusero ja hame on oltava.

111-3

No minä lähdin duunista tänään jo kolmelta pois, pyörällä kohti kaupunkia, jossa Pehtoori odottelikin. Menimme Bon Appetito -ruokatorille, joka on Oulussa ensimmäistä kertaa. Rantakadulla on ruokatori jossa on parikymmentä kojua, joissa myydään prosciuttoa, ranskalaisia juustoja, oliiveja, croissanteja ja muita ranskalaisia leipomuksia, nougatia (ei voinu ostaa, söisin kerralla kaiken niin, että halkeaisin … parempi olla ostamatta). Mutta monta juustokimpaletta ostimme lauantaiksi. Söimme pizza-slicet ja kotiin vähän muitakin herkkuja. Aika hintavaa oli, mutta sorruimme silti.

111-6

Morbieria. Yksi minun lempijuustoistani. Pecorinon ja Appenzellerin ja Emmentalin lisäksi.

Yliopistoelämää

Väitösmaanantai

Tänään – maanantaista huolimatta – oli väitöstilaisuus: Pohjoinen herätysliike ja modernisaation kipukohdat. Vanhoillislestadiolaisuuden julkisuuskuva Suomessa 1961 – 1985. (ks. lehdistötiedote: http://www.oulu.fi/yliopisto/node/2542 ) Jotta mielenkiintoista. Erinomaisen. Ja hyvä väitös oli; vastaväittäjä ei epäröinyt esittää kritiikkiä, mutta ei myöskään unohtanut nostaa esiin työn vahvuuksia. Yleisöäkin paikalla tavallista enemmän, ja luentosalissa niin kuuma, että pahaa teki.

Karonkkakin oli, pienimuotoinen oli ja minä ”kiintiönaisena” (= ainoana) olin paikalla. Ja monta kertaa hoksasin jutuista, että ´nämä minä tiedän´, kuinka monta kertaa olen jo ollut, olen jo vanha. … 🙁 Ainakin näissä jutuissa kymmeniä kertoja mukana ollut. Oikeasti: moneskohan väitöstilaisuus, moneskohan karonkka?

Toinenkin tavallisesta työpäivästä poikkeava juttu: uusi professori tuli. Tästä se lähtee uusi aikakausi. …

Yliopistoelämää

Paluumuutto ja statuksen vaihto

Vuoteni (tarkkaan ottaen 10 kk) professorina on ohi. Tänään muutin takaisin omaan huoneeseeni: ylihuomenna olen taas yliopistonlehtori.

Fyysisesti ihan touhu päivä: hulvattoman kuumalla työpaikalla huhkin koko päivän. Muuttomatkahan oli suunnilleen lyhin mahdollinen: vasemmalta oikealle.

Ja kun minä olen muuttanut tässä viime vuosina kerran vuodessa: 2011 lähdin vuorotteluvapaalle, 2012 palasin ja viime syksynä muutin oikealta vasemmalle, niin tavaraa, mappeja, kirjoja, paperia ja kaikkea mahdollista oheistilpehööriä on tullut joka muutossa häviteltyä, pistettyä kierrätykseen, opiskelijoille kirjoja, jne. Joten ihan tolkuttomasti ei ollut ”löysiä”.

Nyt haastetta toi se, että muutin professorin kaksi kertaa isommasta huoneesta puolet pienempään lehtorin huoneeseen (ks. kuvat). Mutta oikealla olevassa huoneessa olen ollut pitkästi toistakymmentä vuotta, joten tavaroille oli tiedossa paikat. 🙂 Päivän luutuamisen ja kantamisen jälkeen, iltapäivän lopuksi vielä tietoteknisiä säätelyjä, verkkoyhteyksien kuntoon saattamista ja huomenna voin mennä ”valmiille”.

No entäs henkinen siirtyminen, paluu takaisin omaan toimeen? Professorivuoden saldo: jäikö plussalle? Ensinnäkin minullahan nyt ei viime lukuvuonna niin hirvittävän paljon työnkuva muuttunut; semminkin kun oppiaineessa tehtiin täksi välivuodeksi uusi ”välivuoden työnjako”, joka oli ollut edellytys, että määräaikaiseksi edes suostuin. Se, että en edes hakenut professuuria, kertonee osaltaan siitä, että yliopistonlehtorin homma on se, jossa viihdyn, tiedän hanskaavani hommani, eikä se luo enää turhia paineita, eikä vaadi ympärivuorokautista duunaamista. Sitä paitsi minusta ei edes olisi tehokkaaksi, rahaa hankkivaksi, jatkuvasti tutkimusta suoltavaksi proffaksi pitemmän päälle. Enkä haluakaan; minulla on loppuelämälle ihan muita tavoitteita … 😉

Jotain uudistuksia vuoteni aikana tein; muutamia pieniä askeleita, – niistä olen tyytyväinen. Uskon että sain ne hommat tehdyksi, jotka oli tarkoituskin, – ja ehkä vähän enemmänkin. 😉 Ihan mahdottoman paljon luin, ohjasin ja arvostelin: kanditöitä, graduaihioita ja valmiita, apuraha-anomuksia, artikkelikässäreitä, väitöskirjan tekstejä ja valmiita väikkäreita. Hyvin vähän kirjoitin. Mutta niin olin ajatellutkin tekeväni. Enkä menettänyt opiskelijoita: minulla on heihin kontakti, välitön kontakti edelleen, – se on hyvä.

Työni tuon käytävän varrella on aina ollut ”itseohjautuvaa”, esimiehet eivät ole vuosikymmenien aikana juuri ”pomottaneet”, joten siinä mielessä professorina olo ei tuonut mitään ”vapauksia” saatikka valtaa, jota ennen ei olisi ollut. Enkä minä kyllä osannut itsekään ottaa mitään ”vallankäyttäjän” asemaa.

Muutamassa yhteydessä, nimenomaan oman käytävän ulkopuolella, oman lähityöyhteisön rajojen takana, oli hieman hämmentävää ja – hyvä on – joissakin tapauksissa miellyttävääkin huomata, että statuksella, tittelillä, oli merkitystä: joskus asiat sujuivat aiempaa paremmin kun professorina jotain asiaa hoiti. Kummallista oikeastaan.

Niinpä avoimin mielin aloittelen uutta lukukautta, uuden vakiprofessorin aloittaessa työnsä maanantaina. Minun osaltani tämä yliopiston tietojärjestelmissä oleva työtehtävieni määrittely kääntyy toisin päin: professori minussa siirtyy lepäämään. 🙂

Hyvä niin.

Yliopistoelämää

Tänään kaikki on toisin!

Unen loppuminen ja linnunlaulu
– Herätyskello!

Mansikkasmoothie ja espresso
– Proteiinijukurtti ja iso mukillinen kahvia

Mahdollisimman vilpoista, valkoista ja ruskettumiselle tilaa jättävää
– Jotain asiallista, siistiä ja musta-valkoista

Huulipuna
– Ripsivärikin

Aamulenkki
– Työmatka

Aurinkoa siniseltä taivaalta
– Pilvipoutaa ja ukkoskuuroja

Salaattilounas
– Surkeahkot eväät

Facebook ja Instagram
– WebOodi, Drupal ja SoleCris

Torilta Caritakseen mansikoita viemään?
– Ehtisinköhän soittaa äidille?

Mikä juiliva olkapää?
– Juiliva olkapää

”On ihanan lämmin, helle hellii”
– ”Täällä on sietämättömän kuuma ja huono ilma

”Tavattaisko jossain välissä iltapäivällä?”
– ”Tuu tasan kolmelta, olen vielä paikalla”

Aloittaisinko Outi Pakkasen vai Jan Mårtensonin?
– Miten ihmeessä näitä kesätenttipapereita on näin paljon!

Matkasivuston päivitys ja Itävallan kuvien muokkaus
– Oppiaineen www-sivujen huolto ja päivitys

Viinilasillinen kotipiazzalla
– Vesipullo työpöydällä

Työhuoneen järjestäminen on mukavaa!
– Työhuoneen järjestäminen ei kiinnosta!

Aurinkolasit
– Lukulasit

Joku päivä pitäisi käydä/tehdä …
– Kuka tätä minun kalenteriani täyttää!

Mökin avaimet
– Henkilökuntakortti

Pitkä ja huolella valmistettu grillintuoksuinen illallinen miehen kanssa
– Keittäisinkö spaghettia?

Kesäyöt
– Ajoissa nukkumaan

Kesäloma!
– Meni jo!

Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Lomamaanantai

Paljon ehtii yhtenä lomamaanantaina…

Ystävän ja tämän pojan kanssa kävimme aamulenkillä, lämmin tuli jo silloin. Olipa hyvä idea, eikä suinkaan minun.

Sen jälkeen jatkoin pienesti pihapuuhia, pyykkejä ja sitten kohti Linnanmaata. Oppiaineen professoreilla on vuosikymmenten aikana ollut tapana heinäkuussakin, helteilläkin, töissä käydä, joten ihan vain perinteitä ylläpitääkseni, viimeisinä professroriviikkoinani, katsoin velvollisuudekseni 😉 käydä katsomassa kun tänään oli väitöskirjan naulaustilaisuus.Meitä oli paikalla kaikkiaan neljä: väittelijä, kustos (= työn pääohjaaja), kollega, joka on jo kesäkuulla lomansa viettänyt ja meitsi. Onhan meitä noissa pienimuotoisissa naulaustilaisuuksissa yleensä 10 – 30 henkeä. Mutta hyvin se meni neljän hengen keskenkin. 😉

Noh, totta puhuen, en ihan vain tuon naulauksen takia paikalle hankkiutunut, vaan kukkien kastelu, kesätenttivastauspinot ja Laanilan historia -projektin yksi tulostusvälivaihe saivat duuniin menemään. Mutta kovin kauaa minua ei helteisenä maanantaina siellä pidätelty. Semminkin kuin meillä oli kutsu Kelloon. Kelloonpa hyvinkin. Ystävien luo menimme ”kaffelle”.

Erinomaisen viehättävän pihapiirin katsastimme ensin.

Eikä siinä vielä kaikki: perheen 8-vuotias – paitsi tekee kauniita koruja – myös mm. tällaisia:

Samppanjaa, mansikoita ja niitä niin kaipaamiani croissanteja maisteltuamme ja tovit juteltuamme olimme kovin hyvillä mielin ja oli aika lähteä kotimatkalle.

Kotiin polkiessamme poikkesimme vielä Juniorin luona. Ilmoitin jo aamupäivällä pojalle tulevani tarkastamaan ”aitarojektin”, jonka pääosin Pehtoori toukokuussa duunasi. Kenttä- ja tupatarkastuksen jälkeen ei huomauttamista. 🙂

En yhtään ihmettele, että ammattikirvesmies/rakennusyrittäjä, joka oli Pehtoorin aidan nähnyt, oli todennut, että kirvesmiehenäkin mieheni olisi elantonsa hankkinut. Osaa se. 😉

Illalla lämmön ja kesälomatunnelman vielä viipyilleissä tein meille iltapalaherkut. Lasilliset punaviiniä, pari siivua vuohenjuustoa, hyvää italialaista metsähunajaa ja pinjansiemeniä. Yksinkertainen on usein parasta. Perfetto.

Kokeilehan. 😉

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus Yliopistoelämää

Monenlaista maanantaina

Kävelinpä aamulla töihin, – muka tarkastamaan kesäkuun tentit. Mutta eipä niitä vielä ollut jaettukaan. Ei ollut kyllä vaikeuksia keksiä muuta puuhaa. Oli mukava olla autiolla työpaikalla. Siellä ei ollut koko päivänä ketään muita. Tuli mieleen väikkärintekovuodet: ei ollut yksi se kesäpäivä tai lauantai kun hiljaisella kampuksella yksikseni uppouduin kirjoittamiseen. Tänään iltapäivän raju sadekuuro jotenkin lisäsi viihtyvyyttä ja työnsaattoa. 😉

Tosin aamun ensimmäinen tunti meni surffatessa ja odottaessa ammattikorkean tuloksia nettiin. Oikeasti jännitti kovasti. Mutta eipä sitten poika päässyt. Tänä vuonna sentään oikeasti yritti, otti vuosilomansa jo toukokuussa, jotta sai luettua pääsykokeisiin, preppausapuakin oli. Viime vuonna meni takki auki, hullun huoletonna ja parin päivän intensiivisellä ja viikon, kahden satunnaisella lukemisella ja jäi vain pisteen päähän. Silloin riitti yhteispisteet, mutta pääsykokeesta ei ollut alinta vaadittua pistemäärää. Vuoden aikana oli sitten päättänyt vaihtaa linjaa (konepuolelta LVI-tekniikkaan) ja lukenutkin. Nyt pääsykoepisteitä oli melkein parikymmentä enemmän kuin viime vuonna, ja viime vuotisilla rajoilla olisi päässyt tuonne LVI-puolellekin, mutta nyt jäi kauas… fysiikkaa olisi pitänyt osata enemmän. Ja kun yo-todistus meidän vipeltäjällä on jotensakin kehno, lähtöpisteet ei riittäneet. Pisterajat olivat kivunneet liian korkealle Juniorin todistuksesta. Onneksi on pojalla kuitenkin töitä, elantonsa tienaa ja ilmoitti, että ens vuonna yritetään vielä kovemmin. Mitäpä sitä muuta. Asenne kohillaan.

Töistä tullessani minulla ei sitten ollut mitään vaikeuksia päästä takaisin kesälomafiiliksiin: tarkoittaa sitä, että ryhdyin laittamaan ruokaa oikein ajan kanssa, ei mitään äkkiä-heti-valmista kuten työviikkoina. Ja teki hirmuisesti mieli sushia. Siispä sitä, ja sitten ajattelin tehdä lauantaisen Lasaretti-käynnin innottamana sipulikeittoa kesäsipulista.

Keitto onnistui aika hyvin, mutta koskaan en ole tehnyt niin surkeita maki-rullia. Ne oli sellaista sushi-puuroa. Miksikö? No kun en sitten kuitenkaan tehnyt ajan kanssa, vaan riisi oli vielä lämmintä, enkä kunnolla tuulettanut ennen kuin ryhdyin rullailemaan. No saattoi nuo sentään nälkäänsä syödä.

Äsken sain maalausprojektini loppuun, ja tulos … no joo, kohtuullinen. Ja kuten minun maalaukseni jäljiltä yleensä on, maalia myös hiuksissa, käsissä, onnistuinpa muutama pisaran rillien sankoihin huiskimaan. Sääskien kanssa kun maalailee niin väistämättä tapahtuu pientä sotkemista.

Mutta minun geelikynteni voivat edelleen hyvin; miniä, äitini ja muutama muu ovat kiinnostuneena tarkkailleet, miten tämä kokeiluni etenee. Ja nyt kun ne on olleet jo reilut kaksi viikkoa, ja olen putsannut ja puleerannut mökkiä ja kotia, tehnyt pihatöitä siellä ja täällä, maalaillut ja kaikin puolin ”elänyt” mitenkään varomatta kynsiä, ovat ne edelleen kiiltävät, lohkeilemattomat, naarmuttomat. Tietysti ”tyvikasvu” alkaa jo näkyä. Nyt jo hieman mietinkin, että ”mitä-minä-näiden-kanssa-nyt-teen?” – Ehkä menen ”huollattamaan” ne?

Tällä viikolla, loppuviikosta taidan lähteä kesäkisa-rengasmatkalleni ja viinien top 10-listakin on tulossa, sillä puoltoääniä on jo 17. Ehkäpä jo ensi viikonlopuksi saan aikaiseksi. Huomenna en mene töihin. 😉

Niitä näitä Yliopistoelämää

Keskiviikko liki keskellä kesäkuuta

Näin lukukauden lopulla, vaikkei olisi mikään erityisen kiire ollutkaan, olen yleensä aika univajeinen, liian vähän nukkunut, vaikken varsinaisesti työntekoon tai siitä väsynyt olisikaan. Joskus kyllä sitäkin. Mutta olen ollut huono nukkuja jo kauan – kiire ja murhe, huoli tai hillitön odotus (ennen matkaa, juhlaa, tapaamista, jonkun valmiiksi saamista tms.) vievät minulle tarpeellisesta yönunesta yleensä moniaita tunteja.

Tämä vuosi on ollut erilainen. Elämäntapoja en ole paljon muuttanut, mutta minä olen löytänyt melatoniinin. En tarvi sitä paljon, milligramma silloin tällöin, ehkä kolme kertaa viikossa, on parantanut minun elämänlaatuani niin paljon!

Tämän kuvan ja jutun ajattelin, – että sitä positiivisuushaastetta varten tänne laitan. Noh, tuohan on positiivista. Enemmän kuin moni arvaakaan. Mutta lopulta päädyinkin siihen, että tämän päivän kontribuutioni on tällainen:

Keskellä viikkoa, kesäkuun keskellä paljon positiivista (3/5)

1. Kesäaamut on ihania,

Tähän voisin vielä kertoa hieman enemmän kuin tuolla Facebookin puolella samaan asiaan kirjoittelin: siis levollisen, hyvin nukutun yön jälkeen töihin mennessä ajoinkin auton parkkiin ihan toiselle puolelle kampusta kuin koskaan ennen. Kävelin hallintorakennuksen puolelta (about 600 – 800 m) yliopiston läpi omaan huoneeseeni. Ikinä ennen en ole sitä kautta töihin tullut. Kannattaisi. Näin ihan uusia näkökulmia meidän kolossiaalisesta opinahjosta, jossa olen ollut töissä jo 20 vuotta. Siis Linnanmaallakin jo 20 vuotta! Ja sitten Kasarmintiellä vuosikausia… Mutta kannattaa vaihtaa joskus tulokulmaa. Myös sen suhteen miten työpaikalleen ”rantautuu”.

Noh, aamupäivä meni perehtyessä iltapäivän kokouksen materiaaleihin. Ja kollegoiden kanssa tulevaa suunnitellessa.. Ja sitten aika koulutusneuvoston kokoukselle… Hanke-esitys jota viime viikolla järkkäilin, pääsi pistesijoille, ehkä rahoitustakin saadaan … ja muutoinkin… hyvä kokous.

2. kesällä kokouksissakin, pitkissäkin (!), on naurua,

vaikka ne eivät paljon yli neljää tuntia kestäisikään!

Töiden jälkeen piipahdus kotona. Auton vaihto pyöräksi ja kohti kaupunkia. Kohti harrastuksia. Palatessa olisi voinut jäädä kuvailemaan vaikka kuinka, …

3. kesäillat nyt vaan on ihan ylivertaisia…

Mutta kun on taas aamuvarhain oltava kokouksessa. Tämän kevätlukukauden viimeinen. Positiivista sekin.

Yliopistoelämää

Positiivinen paleleva työpäivä

Mennäänpä tämän(kin) päivän postaus näiden positiivisuus-kuvien kautta (ks. eilinen). Kovin ovat työpäivään liittyviä tänään nämä positiiviset jutut:

1. Muistin ottaa eväät töihin. Ei mikään itsestäänselvyys.

2. Linnanmaalla oli pääosin hyvin rauhallista. Humus-kuppila onneksi vielä auki.

Puolen päivän jälkeen sellainen puheliaiden kesäopiskelijoiden hetkellinen tulvahdus, mutta muutoin hyvä päivä keskittyä. Editointi- ja lukuhommia. Ja sitten Humus-kuppilassa istuskelua aamulla ja iltapäivällä. Niin mainioita juttuja,… pääsykoevastausten tahaton komiikka jaksaa meitä tietysti vuodesta toiseen ilahduttaa. 1950-luvun sukupuolten välistä tasa-arvoa käsittelevän aineistotehtävän vastauksissa ihan lähtemättömän mainioita kielikuvia, taas kerran riemullisia lipsahduksia, kuten: ” – – 1950-luvulla arkipäiväisissä kotitöissä naisen paikka oli ns. ”hellan ja kattilan välissä.” Ja sitten toinen: ”Toisen maailmansodan vuoksi naisten työnteko oli noussut yhä enemmän seinälle, …” ja sitten vielä miehen vastuullisesta asemasta: ” – – perinteitä vastaan, jonka mukaan mies oli pöydän pää, jonka tehtävä oli suojella ja elättää perhe.” Kiteytettynä 1950-luvulla naiset hellan ja kattilan välissä, kun miehet olivat pöytien päitä. 😀

Iltapäivän kahvituokion aikana taisi varmistua, minne suuntaan tämän kesän rengasmatkani, jonka kuvasaaliista on sitten tarkoitus taas koota Kesä(kuva)kisa (ks. 2012 ja 2013). Mitään ei ole lyöty lukkoon, joten ehdotuksia voi vielä esittää. Yksinäiselle päivämatkalleni lähtenen heinäkuun alkupäivinä…

3. Työpöydälleni ilmestyi jotain, mitä siellä ei yleensä ole. Tohtorikoulutettava, jonka käsikirjoitusta olen kommentoinut enemmän kuin ohjannut, sellaisen halusi tuoda. Hyvä mielihän sellaisesta. Tietysti.

Kuohuvalahjan ilahduttava vaikutus lisääntyi vielä kun suhteuttaa sen niihin pariin projektiin, jotka minulla on meneillään.

Kaiken positiivisen jälkeen on kyllä pienen pieni tupina kirjoitettava siitä kylmyydestä, joka työmatkapyöräilijää aamulla kohtasi. Ja minä kun olin päättänyt, että kesäkuussa en hanskoja käytä! Pöhkö päätös.