Vanhemmuus – Sivu 11 – Tuulestatemmattua

Vapun tuntoja

Perinteistä on hyvä pitää kiinni!

Meidän Vappuperinteisiin kuuluu käynti – joskus pitkäkin oleilu – Pyykösjärven rannalla, ystävien luona. Joskus, menneinä vuosina ”käynti” tarkoitti liki kellon ympärystä – kolmesta kolmeen – nyttemmin myöhäisellä aattobrunssilla piipahdusta. Ainahan se on mukava nähdä vanhoja ystäviä ja uusia tuttavuuksia.

Koleahkosta säästä huolimatta olimme liikkeellä pyörillä, ja niinpä lähtiessämme brunssilta soitimme eksnaapureille, että tulisimme piipahtamaan, hakisimme tullessamme cavan, nauttisimme yhdessä, vaihdettaisiin kuulumiset? Sopisiko? Heidän kanssaan kuitenkin on enimmät vaput vietetty … ja mitä saimme vastaukseksi? – Tulkaa. Tervetuloa. Tulkaa.

Ajelimme Välivainion Alkon kautta, ja siellähän oli asiantuntevaa palvelua tarjolla: Juniorilla on kevään harjoitteluprojekti ohi, ja kesäduuni alkanut. Oulun Alkoissa (Välivainio ja Linnanmaa) on meidän insinööriopiskelija kesä- ja ehkä myös syystöissä. Kannattaa pojalta kysellä suosituksia, erityisesti kuplivien osalta. 😉

Siispä löysimme hyvän Cavan, yksi kriteeri oli se, että se oli kylmäkaapissa. Ja tuntui hassulle, liki hämmentävälle, kun poika ohimennen, vappuaaton kiireessä, esitteli meidät työkavereilleen, ”vanhemmat tuli ostoksille” … 😉

No mutta, .. kuohuva reppuun ja pyöräilimme eksnaapureiden luo. Olipa hyvä nähdä heitä. Muistella ja kertoa. Samalla se oli 80-vuotistervehdyskäynti. Hyvä jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin, ja ajatella, että josko meilläkin vielä ainakin 20 hyvävointista vappua edessä….

Mukavaa Vappua teille kaikille.

Oulussa on hyvä

Nukuin pommiin. Mitä tapahtuu tavattoman harvoin. Enkä silti myöhästynyt mistään. Eikä Esikoinen aamulennolta. Kun olin jättänyt lapsen lentokentän lähtevät-ovelle ajelin varhaisaamun ruokaostoksien kautta äidin luo ja hyvin ehdittiin sairaalaan määräaikaispiikityksille. Ja hyvin ehdin siltä reissulta iltapäivän sähköpostikokoukseen. Turhaa olisin herännyt viiden jälkeen kun kuudelta herääminenkin riitti. 😉

Illansuussa sitten ”omaa aikaa”. Lähdin ulos. Kävelemään. Ei voi puhua lenkistä. Taapertelin kaupungilla ja rannoilla illan ihanassa valossa ja lämmössä ristiin rastiin, katsellen.

Etsin ”symmetriaa”. Se on aiheena yhdessä kuvahaasteryhmässä. Hassua että heti ajattelin vanhoja rakennuksia, klassismia, – mietin, että kuinka Helsingissä olisi helppo löytää kuvauskohteita.

Ja samalla olin taas ihan mahdottoman kiitollinen, että tyär palasi ”vain” Helsinkiin, eikä nyt vaikka, no vaikka, Meksikoon. Taidan olla vähän outo, kun aikuisten pentujen likellä olo (edes suhteellisen likellä olo) on minulle niin tärkeää. Vaikka ei tavattaisi kuukausiin, niin on kuitenkin mahdollisuus helposti tavata. Ja viesteily ja yhteydenpito toimii ihan eri tavoin Helsinkiin kuin Meksikon Monterreyhin.

Oli tässä yhtenä iltana tyttären kanssa puhetta, että kyllä mekin Pehtoorin kanssa varmasti muutamme etelään tässä jonkun vuoden kuluessa. Tämä oli siis tyttären ajatus, johon luetteli perusteet aika hyvinkin, mutta enpä hetsillään moista ostanut. Minulle Oulu oli tänäänkin kovin kaunis ja hyvä kaupunki.

Toki kevät tulee hieman myöhemmin kuin eteläisemmässä Suomessa, mutta tulee se. Isokoskelot ovat jo sentään tännekin tulleet.

Taas kerran kävin kuvailemassa ranta-aittoja: uutta ja vanhaa Oulua rinnakkain.

Talviset aitat, joista antamanne äänestystuloksen jälkeen päätin sitten lopulta Kalevan lukijakuvakilpailuun lähettää sen ranta-aitat, on nyt äänestettävissä. Käykäähän kurkkaamassa ja kenties sielläkin kuvaani äänestämässä 😀 KLIKS

Valokuvaus Vanhemmuus

Mielenmaisema menneessä ja tulevassa

Aika syvissä vesissä, tai oikeastaan aika syvällä menneessä ja tulevassa tänään.

Omassa, vanhempien ja lasten. Menneessä ja tulevassa.

Facebookin kautta vanhempieni 50-luvun Särkisalossa, WhatsAppin ja puhelimen välityksellä tyttären tässä päivässä ja tulevassa ja – vihdoin – takavaraston/vaatehuoneen mappien ja muun siivouksen ja perkaamisen ohessa oman menneen parissa. Melkoista mylläkkää on ollut.

Kuvat ovat eiliseltä. Tänään en pilviseen säähän lähtenyt ollenkaan…

Ja kuvista puheenollen. Äänestystulos Kalevan talvikuvakilpailuun lähetettävästä kuvasta on aika selkeä: lumisateisen kuvan torinrannan aitoista pistän menemään kisaan. Se sai tammikuussa FB:n Oulu tutuksi -sivullakin yli 900 peukutusta, ja ja Raksila jäi seitsemäänsataan. Kaupunkipprofiili ja Pikisaari -kuvia en ole sinne lähettänytkään. Ja kaupunkiprofiili on jotenkin merkillisen tunkkainen. Pikisaari-kuva on laaja panoraama, joten siksikin sen skippaan. Mutta kiitokset kaikille äänestäneille. Kunhan kuvani on Kalevan sivuilla äänestettävänä, niin sittenpä kerjään teiltä ääniä sinne. 🙂

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Rantapellon juhlaviikko

Juhlaviikkoa vielä vietellään.

Miniän ja Juniorin synttäriviikko, Apsun ja kummitätinsä (= Esikoinen) kohtaamisen viikko, minulla tekemättömyyden viikko ja lenkillä jo kevätaurinkoa ja leppeää tuulta, jo narskuvaa, ei vain puuterista lunta. Keväälle tuntuu. … Juhlaviikolta tuntuu, – torstai on kuin sunnuntai.

Kunhan Esikoinen aamuvarhain herättyään oli käynyt salilla, olimme valmiina lähtemään yhdessä äidin luona käymään. Tyär on Oulu-viikkonsa aikansa koettanut tavata kavereitaan, isovanhempiaan ja ennen kaikkea kummipoikaansa = Apsua. Ja Apsu on myös lähetellyt tädilleen WhatsApp-ääniviestejä, joissa on tehnyt tiettäväksi, että haluaa leikkiä ”Naanan kans leekotitiä” ja ”kattohommia” (= kontata ruokapöydän alla ja ´säätää´ jotain). Ja täti on tehnyt kattohommia, leikkinyt ja touhunnut, ja todennut ”pääsykokeisiin lukeminen on vähän jäänyt, mutta so what”.

Minä olen – taas – kelannut, että nyt ja vain nyt, juuri tänään, ehkä vain tänään, on tämä hetki, tämä kun perhe on pöydän ympärillä tai olohuoneen lattialla, – siinä minä tippa linssissä yritän ottaa kuvia, olla vaipumatta sentimentaalisuuden syövereihin, kysellä välillä, että moneltakos haluaisitte syödä, — kokkailla, tarjota kaikille jotain herkkua.

Aloitimme tällä. Tatti-shotti! Meidän pakastimen uumenista viimeiset tatit keittelin tiiviiksi alkuruoaksi. Hyvä on: kermaa on, mutta olihan kuulkaa hyvää!

Ja lopetimme synttärikakkuun. Kaksi kertaa 27. Ja molemmat muistelivat joku viikko sitten, että lapsuuden täytekakussa piti olla mandariiniviipaleita. Niinpä kätkin niitä tähänkin kakkuun. Tässä tosin paljon muutakin. Kuten oli myös etu- ja jälkiruoan välissä.

Olen tässä keräillyt kokeiluja ja reseptejä postaillakseni uuden ”pääsiäisruokia”-jutun, joten tulossa on myös reseptiikkaa…

Isovanhemmuus Ruoka ja viini Vanhemmuus

Elämä on juhla!

Iltaan on tultu, viikonloppu vietetty. Nyt se on ohi.

Vielä tänään koko poppoo istuimme yhdessä ruokapöydässä – seuraavan kerran samalla kokoonpanolla toukokuun toisella viikolla. Siitäkin puhuttiin, tänäänkin. Nythän reissuun lähtöön on vähemmän kuin seitsemän viikkoa.

Myöhäisen lounaan jälkeen tyär vei poikaystävänsä (tästä minua askarruttaneesta termiasiasta keskustelimme eilen, kysyin asiasta nuorilta, ja poikaystävä on oikea valinta 😉 ) lentokentälle, ja palasi itse tänne takaisin. Tyär on tulevan viikon kotikotona. Onhan mukava juttu! Mutta poikaystävänsä, josta voisin vastedes käyttää Apsun antamaa nimeä ”Pappikki”, joutui lähtemään takaisin Helsinkiin ja huomenna duuniin. Juurikin sinne Alma Mediaan, josta tyär on nyt irtisanoutunut, – mistä olen erinomaisen helpottunut. Pääsykokeisiin voi lukea Oulussakin.

Eilinen oli erilainen ilta ikinä. Kuten Juniori Instassa kirjoitti: ”A bit different ”Two men champagne club” -evening today. @veskuyks cooks at our parents place and of course I have chosen the wines.” Ja hyvin oli poika valinnut.

Liki kellon ympäri oli meillä vieraileva kokki, vietimme aikaa Festassa, välillä nuoret pelasivat Trivial Pursuitia, kuuntelimme minua kovasti miellyttänyttä soulia, maistelimme samppanjaa, juttelimme tulevasta ja menneestä ja söimme. Maistelimme punaviiniä, juttelimme ja söimme.

Ensimmäinen eturuoka oli ihan mielettömän hyvää, eikä mikään sen jälkeenkään jäänyt vaille ihastusta. Vierailevan master cheffin ruoanlaittoa oli mielenkiintoista seurata: kovin erilaista kuin minulla. Koskaan en jaksaisi tehdä niin perusteellisesti ja kauan … eikä minulla ole taitoa, eikä tarvikkeita ja vempaimia (jotka V. toi mukanaan. Mm. Sous vide -sirkulaattori!) Pikkuisen oli eri levelillä kokkaaminen kuin minun karitsankyljysten paisto voissa pannulla ja hetkeksi uuniin. 😉

Klikkaamalla kuvat suurenevat …

Tänään sitten aika myöhään nukkumista, eilisen siivoilua, lenkille, minun vuoroni kokata. Kevyt myöhäinen lounas: sinihomejuusto-amuset, kasvislasagne ja lemon posset, ja lopuksi korvapuusteja ja kahvia. Viikonloppu on kulunut hyvin, nauttien ja nopeasti. Kuin eri maailmassa.

Mitä minä huomenna teen?

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Juhlaviikonlopun tietokilpailu

Tämä viikonloppu on juhlaviikonloppu. Monin tavoin.

Parhaillaan (la klo 15) meidän Festassa, ”kakkoskeittiössä”, on kokki, joka valmistelee neljän ruokalajin juhlapäivällistä apunaan meidän Juniori. Festassa ovat myös tyär ja poikaystävänsä.

Eilen juhlaviikonloppu alkoi, kun olimme vain perheen kesken ruokapöydässä ja vihdoin sain pitää tietokilpailun, joka liittyi matkaan.

Varasin tammikuussa matkan, enkä vain itselleni ja Pehtoorille, vaan koko perheelle (= Juniori perheineen ja tyär + P.). Juttuhan on niin, että päätin lopulta, etten vietä valmistujaisia, enkä myöskään tasavuosijuhlia. Isot juhlat menevät vähän ”hukkaan”. Niissä ei ehdi kenenkään kanssa kuitenkaan jutella, kohdata, ja puheita en todellakaan halua. Vähän mietin sellaistakin kuin olivat läksärini töistä. Kutsuin työkaverit meille nyyttäreille. Kaikki toivat jotain syötävää ja olimme kimpassa. Se oli hyvä ilta, eikä pönötystä.

Niinpä vuoden alussa päätin, että lähden synttäriviikolla reissuun, ja haluan rakkaat sinne mukaan. Kyselin, ovatko halukkaita lähtemään, pääsevätkö töiden, koulun ja kaiken muun puolesta viikoksi jonnekin tuntemattomaan, jonne heidät ”vien”. Vähän laajennettu versio Pehtoorin elokuun kuuskymppisistä. Ja kaikki sanoivat, että ´joo, pääsevät ja lähtevät mielellään, varaa vaan´. Ja minä varasin. Ja eiliseen iltaan asti olen pantannut tietoa siitä, minne lähdetään.

Eilen sitten, pitkän päivällisen ohessa oli tietokilpailu, jossa oli matkaan, sen kohteeseen ja kulkuun liittyviä kysymyksiä. Ja kilpailussa oli myös aika hyvät palkinnot. Mm. matka kaikille 😀 . Matka kaikille, jotka edelleen senkin jälkeen kun tietävät, millaisen matkan ja mihin olen varannut, lähtevät. Ja kyllä: kaikki haluavat edelleen lähteä. Apsukin sanoi nähdessään kuvan paikasta ”ou mai kaad”! 🙂

Olipa mukava pitää kilpailu, kuunnella arvuutteluja, syötiin välillä, ja taas palasimme kysymyksiin ja lopulta vastauksiinkin. Kysymykset on täällä (pdf tallentuu koneellesi) jos kiinnostaa… Arvaatkos, minne mennään, ja millaiselle matkalle? Sen voin sanoa, että ihan oikeaa vastausta perheestä ei kukaan keksinyt. Mutta kaikille tuntui valintani kelpaavan. Oikeinkin hyvin.

Ja nyt: kun kerran helsinkiläiset ovat täällä, on Juniori kutsunut kaverinsa, jonka kanssa pitävät kahden miehen illallis-samppanjakerhoa noin neljä kertaa vuodessa, kokkaamaan meille. Juniori toimii sommelierina ja kaverinsa (joka installoitiin tammikuussa Oulun voutikunnassa paistinkääntäjäksi) master cheffinä. Neljän ruokalajin dinner valmistuu parhaillaan… nyt lähden kuvaamaan, katsomaan, oppimaan, ja kattamaan pöydän.

Huomenna tulee paljon kuvia!!

Valokuvaus Vanhemmuus

Opiskelua perheessä riittää…

No nyt se sitten on auki. Meidän Esikoisen paikalle Alma Mediaan etsitään uutta digiasiantuntijaa (mikä on kyllä kuulemma vain puolet siitä, mitä hommiinsa nykyään kuuluu).

Kolme vuotta Kauppalehden harjoittelijasta digiasiantuntijaksi ja lopulta Alma Median tuotepäälliköksi. Tarinassa on paljon käänteitä ja muuttuvia tekijöitä, mutta olennaista on se, että työnkuva ja työmäärä ovat muuttuneet koko ajan, luonnollisesti vaativammiksi. En tiedä tarkkaan, kuinka paljon tyttärellä on ”virallisesti” pitämättömiä lomia ja ylityövapaita, ja sitten vielä ohi työaikakirjanpidon tehtyjä hommia… Ainakin kahden kuukauden verran. Ainakin.

Ja kuten itse sanoi ”Ei ne kaksitoistatuntiset työpäivät, mutta kun se, mitä siitä työstä jää. Ei itselle eikä muille muuta kuin rahaa, eikä se tunnu hyvälle.”… Jo opiskeluaikanaan pohti, onko markkinointi sittenkään hänen hommansa. Aluksi tekikin Kauppalehdessä paljon muuta kuin markkinointia, sai tutkia ja analysoida. Vähitellen, monien muutosten kautta tyär on kypsynyt, viime kesälomalta palattuaan alkoi pohtia lähtöä: työpaikan ja alan vaihtoa. Soitteli ja nähdessämme käytti – kuten sanoi – ”hyväkseen kotoista opinto-ohjauksen ammattitaitoa” – ja minähän kannustin. Miksipä jäädä työpaikkaan, jossa työ ei tunnu mielekkäälle. Alle kolmekymppisellä on vielä enemmän kuin 30 vuotta työelämää edessään, joten ei kannata hautautua ja uupua työhön, josta ei saa iloa ja johon ei ole intohimoa.

Monia vaihtoehtoja on kelannut, ja vaikka graduseminaarin jälkeen, kun oppiaineen professori oli vähän kysellyt, että miten jos alkaisit jatkotutkijaksi, väitöskirjan tekijäksi, oli Esikoinen pohtinut, että olenpa yhden sellaisen tekoa seurannut, ja kiitos ei, kuitenkin mietti tässä syksyllä, ettei akateeminen ura sittenkään niin paha olisi. Mutta siitä minä varoittelin. 😀

Noh, tammikuun alussa Esikoinen irtisanoutui, mistä seurasi kaikenmoista, mutta nyt on enää pari viikkoa töitä jäljellä. Olen sanonut omalle ja monelle muulle elämänuraansa pohtivalle, että – varsinkin nykyisin – työelämä ja ura on prosessi, ei maali.

Ja mitä sitten? – Nyt alkaa luku pääsykokeisiin. Pelkillä pisteillä pääsisi Helsingin yliopistoon, mutta kun haluaa Aaltoon. Ja nyt kun korkeakouluihin on nämä isot ensikertalaiskiintiöt, niin ”toiskertalaisen”, valmiin kauppatieteen maisterin, on pärjättävä pääsykokeissa hyvin, että pääsee opiskelijaksi toistamiseen. Opintotukikuukausia on vielä jäljellä, kun KTM:n teki sen verran nopsasti, ettei kaikkia ehtinyt käyttää. Ja on kuitenkin ehtinyt tienatakin valmistumisensa jälkeen.

Kaikkihan eivät tämmöistä ymmärrä, mutta minä kyllä olen iloinen ja helpottunutkin. Kuten Pehtoorikin. Koulutukseen ja uuden oppimisen hyvää tekevään vaikutukseen uskon vahvasti, mikä ei ehkä yllätä. 😉 Ja sellainenkin hieno juttu, ettei Esikoinen pyri mihinkään jenkkiyliopistoon tai jonnekin muualle tuhannen kauas. Helsingissä pysyy. Ja tulee välillä kotikotiin lukemaan pääsykokeisiin.

Minullakin on päivä mennyt iltaan asti opiskellessa ja kuvia tehdessä. Ja se tuntuu mielekkäältä ja siihen on intohimoa. Iltalenkille sitten Nallikariin.

Isovanhemmuus Oulu Vanhemmuus

Humputtelemassa

Tänään Apsu-mummi -päivä. Humputtelupäivä. Voi kun en osaa liittää tähän ääniviestiä, kuinka pieni vastasi viestiini, kun eilen kyselin, lähtisikö poika humputtelemaan mummin kans? Että mentäisiinkö kaksistaan jonnekin, ja tietysti mm. pimmimehulle ja kahhille. Mutta any way: vastaus oli myönteinen.

Olin ajatellut ensin HopLoppia (minulle tuntematon juttu, aika melskeeksi mainittu), sitten Leon Leikkimaata (edellistä enemmän kehuttu, mutta kuitenkin Kempeleessä ”asti”), Linnanmaa on hyväksi havaittu, samoin Maakuntamuseo ja sen Hakkaraiset, Nallikarissa kesällä ja talvella oltu, kauppakeskus Valkea kahviloineen ja ruokakauppoineen on jo muutaman kerran katsottu, puistoissa kuljettu, mietin vähän Virpiniemen pulkkamäkiä ja sitten yhtäkkiä! Tietomaa! Joskin vähän olin skeptinen, että onkohan Apsu vähän liian pieni ja nuori sinne, mutta että onhan siellä kuitenkin Moomin Cafe ja hissi vanhaan Åstromin tehtaan vesitorniin. Siispä sinne humputtelemaan.

Ja pienen alkuarkuuden jälkeen me löysimmekin monta hienoa juttua. Dinoja ei menty katsomaan kuin ovelta – toisin kuin isänsä tuon ikäisenä Apsu ei dinoista piittaa, päinvastoin pelkää, mutta robotti (”Ini nanoo … painaa nappia … nonotti tekee jotain… ”), Levyraati (sai istua ihan isot kuulokkeet korvilla ja kuunnella!), jaloilla soitettavat rummut, torni, josta ylhäältä näkyi parkkipaikalla ”mummin auto, mummin auto, piiiiieeeeni”), ”avanuuteen” erinäisten havaintotaulujen edessä ja ”hyvä laulu” (ainakin viisi kertaa yhden vempaimen luona Elviksen biisistä tuo kommentti), hiekkalaatikko, jossa lapioimalla sai näkyviin karttamerkinnöin korkeuserot, ”Oi” (kultakala akvaariossa), – kaikkea oli pienellekin.

Ja ihan ylivertainen oli purjehduskilpailurata! Vajaasta kolmesta tunnista, jotka Tietomaassa olimme, varmasti tunti meni tuon äärellä.

Ja laulavainen poika lauleskeli stryroxiveneitä tuulessa uittaessa jotain, mitä en tunnistanut… ja lauloi moneen kertaan. Vasta vanhemmiltaan kuulin, että laulu on varmaankin ollut Fröbelin palikoiden ”Oli synkkä yö”.* En sellaista muistanutkaan, vaikka meillä Fröbeleitä kyllä parikymmentä vuotta sitten soitettiin, ja paljon. C-kasetit automatkoilla ja LP:t kotona kuluivat: Jumppalaulu (pää-olkapää-peppu… ) ja Leijonaa mä metsästän eivät unohdu.

Eikä unohdu Fröbelin palikoiden konsertti Oulun Pyrinnöllä joskus 90-luvun viime vuosina. Silloin oltiin tarha- ja alakouluikäisten muksujen kanssa katsomassa ihan mahdottoman hyvää konserttia. Ja tyär eli mukana, heilui ja lauloi posket punaisina koko livekeikan.

Kun oltiin jo matkalla kotiin, kysyin auton takapenkkiläisiltä, että ”Olihan hyvä konsertti?” – ”Oli, ihan huippu!” todistivat molemmat yhteen ääneen ja innokkaasti vielä kertailivat juttuja. Intouduinpa sitten kyselemään, että ”Mennäänhän sitten uudestaan kun taas tulevat Ouluun?”, mihin Juniori että joo, mutta tyär hiljeni, ja sitten: ”Ei, en halua.” Ihmettelin, että mikä nyt? Ja tämä meidän yhden sortin perfektionisti, tunnollinen Esikoinen liki itkussa silmin ”ku en mää jaksa heilua enää ….” . Ei sitten menty toista kertaa Fröbeleittein konserttiin, mutta Rölliä käytiin katsomassa Vaasan teatterissa asti. 😉

Ja Apsun kanssa mennään Tietomaahan toistekin. Apsu sanoi, että ”huomenna”.

Minullekin kyllä sopisi.

Fröbelin palikat: Oli synkkä yö

kun mä ohjasin laivaa
Ja aallot ne hurjina, hurjina löi
ja kuohui vaahto
Ja mä katselin näin, näin, näin, näin, näin
meren aaltoja päin, päin, päin, päin, päin
Ja silloin pohjalla jalajallaa
mä kalan näin
Hui, hui, hui,
se oli hai
hyi, hyi, hyi

Isovanhemmuus Joulu Oulu Valokuvaus Vanhemmuus

Joulun aamulenkit ja muutakin

On kylmä, pakkasta.

Mutta sisällä, siis itsellä on lämmin olo, mieli. Huolimatta siitä, että vein tyttären iltakoneelle.

Meillä oli niin mukava, rauhallinen, verkkainen, naurava joulu.

Jouluun kuului aamuiset lenkit tyttären kanssa, kokkailua, ja sitten leppoisaa yhdessä olemista joulupöydässä. Ja pitkiä, levollisia yöunia. Voiko muuta toivoa?

Aattona etu- ja pääruoan välissä annoimme toisillemme lahjoja, ehkä enemmän kuin moneen vuoteen, mutta enimmäkseen kaikkea tarpeellista, paljon kaunista ja kirjoja, arjen iloksi monia pieniä juttuja. Esimerkiksi muhkea uusi kylpytakki, se ei kyllä ole edes mikään pieni juttu. Ah, onnea. Tällaiselle, kaltaiselleni, joka voi viipyillä aamuissa ja illoissa nauttia takkatulesta, olla paksussa, lämpimässä valkoisessa kylpytakissa, sellainen lahja on ihan huippu. Sellaisesta minä pidän. Ja sitten pikkuperheeltä ja tyttäreltä yllätys, jollaista en olisi osannut kuvitellakaan, ette ehkä tekään… pidän teidät jännityksessä, ja kerron vasta myöhemmin.

Minun antamissani paketeissa pussilakanoita, kattiloita, huopia, vaatteita ja kirjoja. Sellaista sitä annetaan omille lapsille, systerille ja miehelle, eikö?

Ja parasta oli – tietysti – Apsu. Lapsen riemu ja ilo! Siitäkin, ja varsinkin siitä, että ”Naana” (kummitätinsä, meidän tyär siis) oli leikkimässä kanssaan, konttaamassa pöydän alla 😉 ja oli vieressä, läsnä, täällä. Ja että isotäti oli mukana myös. Kun sisareni ei tänään enää ollut mukana ruokapöydässä, oli Apsu ensin vähän ihmeissään ja kyseli, missä ”Naina”?

Nyt vain kuvia aamulenkeiltä… Nekin ovat osa joulua, tyttären kanssa tepastellessa… Minulle kovin tärkeitä.

Ruoka ja viini Vanhemmuus

Isänpäivän viettoa

Isänpäivän aamu .. hm… mitäs minulla olikaan tehtävänä… eipä paljon mitään. Päivällisen olen luvannut juhlan kunniaksi tehdä. Aina kannattaa juhlia kun on pienikään syy …

Aamupäivällä olin kotikaupan pihalta lähtien piiiitkällä lenkillä, jonka kohteena tietysti hautausmaa. Olipa oikeastaan aika hyvä ilma, mutta taas hautausmaalla näin sellaisia vähemmän mukavia juttuja… Että ihmiset voivat olla ulkokultaisia ja kylmiä.

Kotosalla jatkui erinäiset siivouspuuhat, jotka eivät tulleet valmiiksi, kaukana siitä, mutta olipa leppoisaa kun huomasin ajattelevani ”tästä voin jatkaa huomenna”, ei niin, että ”tämän pitää olla valmiina huomenna”. Minulla on aikaa, huomenna jatkuu …

Ja sitten puuhaamaan päivällistä: pikkuperhe tuli syömään. Apsu toi papalle kortin, johon oli piirtänyt papan auton. Ja Juniori toi päivälliselle samppanjalahjan (yllättikö ketään?), ja kylläpä oli nyt paras samppanja pitkääään aikaan. Keväisen Saksan ekskursion viinikauppavierailun jälkeen tilattu pientuottajan samppanja maistui, samoin kuin minun tilaamani, jo vanha tuttu etelä-afrikkalainen The Chocolate Block -punaviini. Jos kohdalle sattuu, niin kylläpä kannattaa maistaa/ostaa. Ja sitten Juniori toi myös minulle lahjan! Olivat (koko perhe) ostaneet jo ”varalle”, vakaasti uskoen 😉 , että joskus valmistun, yhden huippu-samppanjan. Se on nyt jemmassa, – ehkä minä ne valmistujaiset pidän … 🙂

Ja sitten isänpäivän päivällinen. Mikä lie etiäinen se iski viikolla, kun mietin tämän juhlapäivän menua. Fondue! Pitkäään aikaan ei ole ollut fonduepata käytössä ja sehän voisi olla mukava, pitkään yhdessä istumisen ja päivällisestä nauttimisen juttu. Ja olihan se. Jos sinulla on fonduepata jossain jemmassa, niin nyt esiin!

Ei mitään umpituhtia juusto- tai suklaafondueta, ei edes öljyssä kypsentämistä, vaan kunnon lihaliemi (Puljonki!) pataan, ja hyvää lihaa ja lisukkeita annospaloina valmiiksi! Miniä ei ollut moista herkkua koskaan kokenut, mutta pitipä hänkin.

Olennaista on, että liha on tuoretta ja hyvää. Kauppahallissa ”Torin lihamestari” ymmärsi mihin ja mitä tarvitsen, ja leikkasi siivut naudan sisä- ja ulkofileestä, sekä karitsan filettä (150 g/fonduepadan äärellä oleva). Lisäksi laittelin vihanneksia. Ja salaattia ja bataattiranskalaisia (Pirkka! , joista Apsukin tykkää kovasti).

Ei fondue-lihaa eikä kasviksia mausteta etukäteen, joten olennaista on hyvät kastikkeet. Tein kolmenlaista: vas. ananas-curry, keskellä chili-ketsuppi-valkosipuli ja oikealla sinihome. Kaikissa on pohjalla 1 dl majoneesia, ½ dl ranskankermaa ja ½ dl turkkilaistajukurttia (tein pohjan kolminkertaisena, sitten maustoin erikseen nuo vaihtoehdot: = 1 dl ananasmurskaa ja 2 tl currya, seuraavassa 2 valkosipulinkynttä murskattuna, 1 tl chilijauhetta, 1 rkl ketsuppia, suolaa ja mustapippuria, ja viimeisessä 100 sinihomejuustomurua ja persiljaa. Viimeinen äänestettiin parhaaksi, mutta kaikki kelpasivat.

Ja jälkkäriksi kakkua ja kahvia.

Eihän tuo mikään taidokas räpellys ole, – minulla olisi paljon selityksiä moiseen, mutta se oli hyvää! Tumma suklaa-kirsikkakakku se on, ja huom. niitä viikolla ”ongelmana” olleita hasselpähkinöitä on nyt käytetty hyödyksi.

Isänpäiväviikonloppu alkoi oikeastaan jo perjantaina, jolloin Juniori vei isänsä kaupungille. Niin tyypillistä meidän Junioria: ”Tarjoan sulle aperitiiviksi isänpäiväsamppanjat Voxissa (oululainen viinibaari) ennen kuin mennään syömään.” Tiedättehän: poika tarjoaa aperitiivit, isä ruoan. No mutta, kuinka moni isä-poika lähtee perjantaina kaksistaan samppanjalle ja syömään? 😀

Juhlaviikonloppu on lopuillaan, marraskuukin tuntuu hyvälle. Huomiseen!