Valokuvaus – Sivu 41 – Tuulestatemmattua

Citybreakilta kotiuduin

Kotiin palattua, illan lempeässä valossa, huomaan, että molemmat vanhemmat omenapuut ovat kukassa. Ihana. Ja Pehtoori on viimeiseen kukattomaan penkkiin hakenut runkoruusuja. Kotiin on hyvä tulla, ja tuntuu kuin olisin ollut kauemminkin pois, kauempana kuin Helsingissa vajaa kolme vuorokautta.

[klikkaa ihmeessä isommaksi]

Oli kyllä mitä mainioimmat kelit kaupunkilomaselle, aurinkoa, tuulta, lämmintä, ei hiostavaa. Paitsi juuri ennen kuin olin vähän vauhdilla lähdössä lentokenttäjunalle… ilma tuntui hiostavalle, ja halusin ehtiä ajoissa kentälle, joten aika hopusti parin päivän aikana painavammaksi käyneen kapsäkkini kanssa junalle askelsin, alkoi olla jo vähän painostavaa. Pasilassa jo satoi. Reilusti.

Säätiedotuksessa uhkailtu ukkonen oli siis jo tulossa, mutta ehdinpäs alta pois. Se kyllä vaikutti matkaseeni kuitenkin: Oulun kone lähti melkein tunnin myöhässä koskapa lentokapteeni tuli edelliseltä lennolta Helsinkiin myöhässä: ei ollut päässyt ajoissa laskeutumaan ukkosrintaman vuoksi. Mutta samapa tuo minulle, tunti sinne tänne, kun ei kerran ollut mitään erityistä, mihin olisi pitänyt ehtiä.

Ja sainpahan lentokentällä istuskella, lepuutella jalkoja, lukea ostamaani naistenlehteä (tuo on kyllä merkillinen sana). Jalat olivat todella jo lopen uupuneet. Päivä kului kävellessä, kuin parhaallakin kaupunkilomaturistilla. Eikä valitettavasti ollut mitkään patikkapopot jalassa.

Aamulla kävin taas saattelemassa tyttären työmatkalleen, ennen seitsemää jo oltiin Hakaniemen torilla, minä jäin kahville ja croissantille. Nyt kun olen tässä pikaisesti katsellut kuvamatkani kuvia (saldo 600 kuvaa, joista parisataa tyttärestä) niin olenpa havainnut, että olen ihan ekspertti ottamaan kuvia, joissa kuvauskohteen takana on joku tolppa, pylväs, seinän raja, joku mitä ei saisi olla!!

Jokaisesta kohteesta on about 10 – 20 kuvaa, ja aina kun kuva on töistä, kotoa, kaupungilta, ja se on sarjan paras ilmeeltään, kerronnaltaan, sommittelultaan ja valoltaan, niin sitten siellä on TAAS tolppa!

No kun tyär oli humahtanut kohti Alma Mediaa ja Kauppalehden digiosastoa, minulla oli vielä ”oma päivä”. Kävelin kameran kanssa varmasti toistakymmentä kilometriä. Kävinpä jopa Kauppatorin rannassa olevassa Maailmanpyörässä, ajatuksena ottaa ”ilmakuvia” Helsingistä, ainoa vaan, etten jotenkin etukäteen ymmärtänyt, että vempaimen hyttien siniset lasit tulisivat tuottamaan ongelmia kuvanmuokkauksessa.

Ylhäältä kuitenkin näin, että Uspenskin katedraali on auki! Kuinka usein olen sinne käynyt yrittämässä. Eräälläkin arkistoeksursio- yms. retkellä sinne on pyritty; tänään pääsin.

Itsekseen kulkeminen, puiston penkille istahtaminen, ihmisten tarkkailu, ratikkapysäkillä juttujen kuunteleminen, tuokioiden kuvaaminen, Kluuvikadun Fazerin miljöössä viihtyminen, … matkan jatkaminen.

Oli minulla mukava pikku reissu.

Helsingissä – ihan noin vaan

Pari viikkoa sitten tuli Finnairilta postia, että plussapisteitä on vanhenemassa. Siitäpä sitten lähti liikkeelle ajatus lähteä käymään tyttären luona. ”Kun se nyt vaan on mahdollista”.

Mukava päivä on ollut. Päivällä puoliksi vantaalaisen sisaren kanssa meetinki Musiikkitalon kahvilassa. Auringossa istuskelimme, kuulumiset päivittelimme, ja sitten siirryimme Mannerheimintien toiselle puolen: Kansallismuseossa on valokuvanäyttely ”Veden kätkemiä huoneita”. Tornion koulun, meidän vattilaisten open Jaakko Heikkilän kuvia Venetsiasta.

En varmaan koskaan ennen ole käynyt näyttelyssä, jota ennen olisin kuullut artistin omia kokemuksia sen tekemisestä, sen taustoista. Saatiika että olisin lukenut kirjan joka taustoittaa ja on oikeastaan osa näyttelyä. Kiinnostus näyttelyyn tietysti kaltaiselleni italofiilille, historioitsijalle isompi kuin monelle muulle.

Siis en mitenkään ”jäävi” ole arvioimaan, mutta minä pidin kovasti. Minä pidin uudenlaisesta näkökulmasta Venetsiaan, uudenlaisesta näkökulmasta aatelisiin. Eniten pidin kuvasta, jossa San Marco on veden – ei turistien – vallassa.

Näyttely on elokuun loppuun asti. Suosittelen kyllä.

Kansallismuseon jälkeen kiertelin, kaartelin aurinkoisessa, liki helteisessä Helsingissä kuvailemassa. Shoppasinkin, – itselleni kesähousut, juhlahousutkin. Siitä tyytyväinen.

Ja sitten kunhan tyär töistä vapautui, lähdimme syömään. Tänään tyttären valitsema ruokapaikka: Basbas Tehtaankadulla. Mukava bistro, loft-tyylisessä miljöössä. Burrata jota nautimme (yhtenä) alkupalana oli ihan huikean hyvää, eikä kukkakaalibruschettakaan huonoa ollut. Eikä mikään jättänyt toivomisen varaa.

Kävelimme verkkaisesti takaisin Assan (= Steissin) nurkalle, josta ysi-ratikalla Hakikseen. Citybreakin, kesälomamatkan ensimmäinen päivä on ollut hyvä.

Niitä näitä Valokuvaus

Pihalla kameran kanssa

Viikonloppu on mennyt puutarhan, valokuvaamisen ja Aapelin ehdoilla. Niin ja auringon ja hyvin syömisen.

Juuri sain palautetuksi, monta tuntia etuajassa ;), tämän viikon kuvaustehtävän: ”Kuvatkaa kahdeksan kuvan essee/reportaasi/tarina, jossa on selkeä alku ja loppu. Aihe on täysin vapaa.”

Ensimmäinen ajatukseni oli kuvata juttu otsikolla ”Kauppatori herää kesäaamuun”. Olin torilla perjantaina ennen seitsemää, – oli ihana aamu, mutta kyllä oli niin verkkaista torin herääminen, ettei siitä kahdeksan kuvan sarjaa saanut, ei millään. Vain yksi vihanneskauppias, ja sitten kahdeksan jälkeen yksi rihkama- ja yksi metrilakukauppias hiljalleen alkoivat purkaa autojaan myyntikojuihin. Ja väkeä ei juuri ketään.

Sitten kehiin Plan B. Juttu kesäkukista: huvi ja hyöty samalla kertaa. Ja kahdeksaa kuvaa varten sitten parisataa otosta, joista sain rakennetuksi jonkinlaisen ”repparin”. Ja samalla laitetuksi kesäkukat.

Tänään sitten Huvilan siivous.

Sen siivoan kunnolla vain kerran vuodessa, ja siihen kyllä uppoaa hyvinkin puolipäivää, varsinkin kun Kärscher-ikkunanpesulaite on mökillä.

Loppu päivä ja ilta meni tehden ja nauttien sapuskaa nuorille ja nuorten kanssa. Ja Apsua kuvaten. Nuoripari pyysi, että ottaisin joku päivä Aapelista 1-vuotiskuvat. Studiokuvina. Sen verran säästöbudjetilla ovat, että tällaiseen päätyivät. Mielellänihän minä, joskin vähän arastellen – päätettiin, että ensi viikonlopuksi studion taas kasaan.

Olisi kyllä kannattanut tänään vähän enemmän suunnitella niin olisi saanut paremmat kuvat kuin missään studiossa ikinä. Oltiin pihalla, ja Aapeli sai eka kertaa olla nurmikolla ja näki eka kertaa saippuakuplia. Voi sitä riemun määrää!

Niitä näitä VAT Yliopistoelämää

Ovi sulkeutuu, toinen on jo auki

Vieläkin olen ´jossain muualla´, – eilisessä akateemisessa juhlassa ja niissä kaikissa muistoissa, joita se herätti ja joita se toi mieleen.

Eilen oli hyvä, väistämätön, hetki, miettiä edellistä kymmentä vuotta, miettiä työuraa taaksepäin, ja ajatella luopumistani siitä. Onhan tätä lähtölaskentaa jo hyvinkin vuosi, ja enemmänkin, tehty, mutta eilen se konkretisoitui: oli viimeinen ”virallinen” tehtäväni Oulun yliopistossa, päiväni kustoksena. Eilen oli yhden parhaista, yhden ´omistani´, väitöstilaisuus. Alle yhdeksässä vuodessa yliopistoon pääsystä nuori mies väitteli tohtoriksi, ja siinä välillä suorittti kaikki erinomaisin arvosanoin, ohessa töitä tehden, mm. tutkimusapulaisenani.

Poikkeuksellisen paljon olemme olleet tekemisessä, poikkeuksellisen paljon hän on opintojaan minulle tai minun ohjauksessani suorittanut. Ja silti itse, täysin omatoimisesti, opintonsa hanskannut. Juttutuokioita on riittänyt, asiasta ja sen vierestä. Olenhan minä ystävystänyt opiskelijoiden kanssa ennenkin, toki. Melkein joka vuosikurssilla on joku priimus, lellari tai muuten sellainen, jonka kanssa synkkaa syystä tai toisesta erityisen hyvin. Olenpa saanut kutsun muutamien opiskelijoiden häihinkin ja minulle on lähetetty esikoislasten kuvia tai lehtileikkeitä nimityksistä koulumaailman virkoihin tai tietoja lisäopinnoista jossain muualla Suomessa tai ulkomailla. Kontakteja vuosien takaa saatikka viime vuodelta tulee edelleen. Ja eilen väitöksessä oli minun kandilaisiani, mikä lämmitti.

Mutta ei ole ketään muuta, jonka opiskelu-uraa olen ensimmäisestä päivästä väitökseen asti päässyt ohjaamaan, seuraamaan, myötäelämään tällä tavoin, ja koko ajan.

Eilinen herätti merkillisen(?) kiitollisuuden ja ylpeyden tunteen.

Olin kovin iloinen, että väitöksessä oli oppiaineeni kollegoita, molemmat emeritusprofessorit, molemmat nykyiset professorit, valmistuneita ja nykyisiä opiskelijoitani, – ja Pehtoori sekä Juniori. Juniori oli samppanjapalkalla kuvaamassa, olisipa ollut vielä karonkassakin.

Karonkka Uudella Seurahuoneella oli hieno, ja herkullinen, herkkäkin. Vain vähän kyynelehdin, mutta en ollut ainoa. Kyyneleisiin oli moniakin syitä. Ilon ja haikeuden kyyneleitä olivat.

Mutta elämä jatkuu… tosin ei minun elämäni akateemisessa maailmassa juuri ollenkaan. Mutta näinhän minä olen halunnut. Oli hienoa lopettaa se näin. Jäi hyvä mieli. Oikein hyvä mieli.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään olen luvannut julkistaa kuva-arvoituksen. Mikä oli meidän koulutehtävä, johon ottamani kuvat julkaisin täällä?

Kukaan ei osannut kuvasarjastani löytää annettua tehtävää, mikä ei ole ihme. Lupasin kaikkien arvanneiden kesken arpoa palkinnon. Yleensähän täällä blogin arvonnoissa onnettarena on ollut joko Esikoinen tai Miniä, mutta tänään – ensimmäistä kertaa – arvonnan suoritti Aapeli. Arvonnassa olivat mukana – vastausjärjestykssä – Maisa, Katri H., Jarin, Reijo, Tiina, Inkku, Anneli ja Laura. Kiitos kaikille innokkaasti osallistuneille ja hyviä arvauksia esittäneille. Jokainen sai arvontapalloon numeronsa (Maisa = 1, Katri H. = 2 etc) , ja pallot olivat Aapelin syöttötuolilla odottamassa. Se pallo, johon pojanpoika ekana tarttuisi, olisi voittaja! Ja näin kävi:

https://goo.gl/photos/33TXhejSobBNfhhC6

Onnea voittajalle = numero KOLME!! Torikahvit, samppanjaa tai jätskiä on luvassa palkinnoksi!

Ja mikä oli tehtävänanto? – Se meni näin: ”Lukekaa asuinpaikkanne sääennuste sinä päivänä jolloin kuvaatte ja tehkää ennusteesta viiden kuvan sarja.”

Oli siis kuvitettava yhden päivän sääennuste. Ja taas oli tehtävä SARJA. Valitsin kuvauspäiväkseni keskiviikon, jonka ennuste meni näin:

Säätiedotus 18.5.2016 klo 6

Selkeää tai puolipilvistä ja poutaa.
Aamupäivällä pilvisyys lisääntyy.
Päivällä lounaasta leviää sadealue Pohjois-Pohjanmaan ylle.
Yöllä edelleen sadetta.
Heikkoa tuulta.

Tänään saimme jo palautteen noista sarjoista, ja opesta tuo auto-perspektiivissä pysyttelemiseni oli hyvä ratkaisu. Oli se ainakin vähän erilainen kuin monien muiden pilviä, peltoja ja rantamaisemia kuvaava ratkaisu. Että ei siis ihan mönkään mennyt. 😉

Oulu Valokuvaus Yliopistoelämää

Moneksi

Toimenpäivä tänään. Reitillä Caritas – OYS – Caritas – Hammarin Sähkö – K-Market – Caritas – Stocka – Puistolan Deli – Cilja Q (ompelija) – ”lahjanostokauppa” – Linnanmaa – Paljekirppis vierähti ihan täysi työpäivä. Siis äidin kanssa ja luona vierähti aamupäivä ja iltapäivä lauantaisen väitöksen valmisteluissa. Väittelijän kanssa pidimme vielä kahvipalaverin kaupungilla. Ehkäpä hänelle oli mukava vielä käydä asioita läpi, vaikka kyllä pärjää ja osaa asiansa, ja karonkkansa on järjestellyt erinomaisen hienosti. Mutta ikäänkuin sellainen tsemppimeetinki.

Näin outsiderina – emeritana – minulla on ollut yksi järjestelyihin liittyvä lisäjuttu hoideltava. Koska minulla ei ole enää kampuksella työhuonetta, eikä avainta edes käytäville, oli järjestettävä itselle avaimia ja käyttöön yksi siisti, isohko työhuone, jotta voidaan väittelijän ja vastaväittäjän kanssa ennen väitöstä tovi istahtaa ja jutella, ja että voidaan hattukotelot ja päällysvaatteet jonnekin laittaa. Ulkoistetun kustoksen erityisongelmia tämmöiset. 😉

Iltapäivän lopulla kävin tyhjentämässä kirppispöydän, joka on kaksi viikkoa ollut käytössä ja jonne olen käynyt parikin kertaa täydentämässä kirjapinoja ja viemässä kaikenmoista rompetta ja kampetta. Maanantaina jo kävin pudottamassa kaikkien silloin jäljellä olleiden tavaroiden ja vaatteiden hinnat puoleen, joten eipä tänään paljon enää ollut hyllyillä. Yksi iso kauppakassillinen vain. Tosi hyvin kävivät 119 tuotetta kaupaksi, ja rahaakin tuli melkein neljäsataa, josta pöytävuokra vei 60 euroa. Lupasin kaiken tuoton ”Aapelin matkakassaan”.

[Postikorttikuvat toissailtaiselta, liki yöhön venyneeltä, kuvausretkeltäni.
Klikkaahan kuvat isommiksi.]

Niitä näitä VAT Yliopistoelämää

Sähköpostin vaihdos

Kasapäin kodinhoidollisia hommia ja opiskelujuttuja tänään. Pehtoori on yksin huhkinut pihalla, minä vielä hoidellut kaikenmoisia paperihommia, ja sitten tilannut sen uuden tietokoneen. Viimeinen perustelu sen tekemiseksi oli tämä aamulla tullut sähköposti:

Käyttöoikeutesi rrs-tunnukseen on henkilökuntarekisteritietojen mukaan päättymässä.
– – tunnuksesi sulkeutuu kahden (2) viikon kuluessa.
– Ota kopiot tärkeistä tiedostoistasi, sähköposteistasi ja sähköpostiosoitteistasi ennen määräaikaa.
– Muistathan käydä katsomassa Lähtevän työntekijän muistilistan jos palvelussuhteesi on päättymässä: http://u.oulu.fi/tarkastuslista
Terveisin
Tietohallinto

Terveisiä vaan tietohallinnolle, että ei ole pikkuhomma tämä ruljanssi. Minä olen saanut tuon em. rrs-tunnuksen 1.1.1994, joten minulla on yli 20 vuoden ajalta sähköposteja (tulleita ja lähteneitä) tallennettuna, niitä on vieläkin yli 10 000, vaikka jo viime keväänä deletoin tai siirsin muille erinäisiä kansioita ja vaikka satunnaisesti postilaatikoita olen siivoillutkin. Arvelisin, että noiden joukossa on noin sata viestiä, jotka haluaisin säilyttää, ja ehkä 20, jotka ovat minun urallani ja elämässäni olleet niin tärkeitä, että ne haluaisin jopa tulostaa.

Tietoliikenteessä on siis alkamassa uusi aikakausi, ja menetän yliopiston sähköpostiosoitteen mahdollistaman ”oppilaitoslisenssihinnan”/henkilökuntaoikeuden moniin ohjelmiin, mm. Adoben ohjelmat (Photari, Light Room, Dreamviewer etc. joita käytän päivittäin ja paljon) ja MS Officen. Olen lehtoristatuksella nuo saanut edullisesti käyttööni, nyt täytyy vaihtaa Tornion Ammattiopisto Lappian opiskelijastatukseen ja koulun sähköpostiosoitteeseen, jotta edes osa olisi edullisempia. Ja tässä yhteydessä on siis hyvä vaihtaa myös tietskari.

Tosin tuota koulun sähköpostia en käytä muuten kuin noiden lisenssijuttujen kanssa, joten kesäkuun alusta lähtien on käytössä VAIN reija at satokangas.fi -osoite. Olkaapas, ystävät ja kylänmiehet, ystävällisiä ja vaihtakaa oulu.fi -osoitteeni tuohon siviilipostiin, etten jää paitsi posteistanne.

Minun olisi tilattava uudet käyntikortitkin. Työkäyntikortteja en ole vuoteen juuri tarvinnut, mutta minulla on jo monta vuotta oma ”siviilikäyntikortti”, jossa on www-sivujeni (ja siis tämän blogin, keittokirjojeni, matkasivujeni) osoite, jota on kyselty reissuissa, paistinkääntäjä-, ruoka- ja valokuvausyhteyksissä. Mutta kun siinäkin on tuo oulu.fi -osoite. Olisi suunniteltava ja tietysti kuvattava uusi kortti. Oma kortti, jossa on myös www-sivujeni (ml. keittokirjat, matkasivut ja tietty tämä Temmattu) osoite, on ollut hyvä ruoka-, reissu-, paistinkääntäjä- yms. muissa harrastushommissa. Siksipä taidan uuden tehdä.

Hautausmailla Valokuvaus VAT

Torniossa hautausmaalla

Monta viikonloppua Torniossa asuneena olen miettinyt että koulun ja sen asuntoloiden läheiselle hautausmaalle olisi syytä lähteä yksinäiselle ekskursiolle. Muutaman kerran olen ohi kulkiessa poikennut kirkkomaan kautta, kamerankin kanssa, mutta ei mitään kunnon perehtymistä vaikka tämä hautalehto on oikeastaan aika pieni.

[kaikki kuvat suurenevat – ja paranevat – klikkaamalla]

(Ylläolevassa on YKSI (ja monta muuta) virhe. Mikä?)

No kun sitten tänään aamulla koulussa tehtäväksi ilmoitettiin, että on kaksi ja puoli tuntia aikaa kuvata ja käsitellä kuvat teemalla ”Hiljainen kaupunki”, tiesin mihin minä suuntaisin: minulle Tornion hiljainen kaupunki on hautausmaalla. Tietysti. Löysin uusia nimiä, ja hyvänen aika, ”titteleitä” (= filos. tohtorin leski!! — vielä 50-luvulla naisen asema, leskeyskin, määriteltiin miehen koulutuksen perusteella!) otin uusia kuvia. Ei satanut, onneksi ei myöskään paistanut.

Osa näistä kuuluu siihen viiden kuvan sarjaan, jonka rohkenin pistää näytille… hirveä kiire valita ja muokata. Nyt, täällä kotona, rauhassa, ottamistani kuvista lähtisi parempia, mutta… osa tehtävänantoa ja oppimista on ottaa kuvat nopeasti, toimeksiannon mukaisesti, tehdä ne nopeasti ”julkaisukelpoisiksi” ja päästää käsistään. Uudelleenkuvaamisen mahdollisuutta, saatikka loputtomaan muokkaamiseen ja tuntien tuhraamiseen, ei ole aikaa…

On oltava epämukavuusalueellaan, ja uskottava, että kyllä se tästä.

Kassakaappimestarit? – Älkää minulta kysykö… 🙂

Mitäs mieltä olette alla olevista kuvista? – Hiljainen kaupunki?

Itselle tuli tuosta näkymästä väistämättä mieleen 70-lukulainen rakentaminen; hautausmaan lähiö?

Lopultakin … mukava päivä tänäänkin. Itseasiassa erittäin. Oli jopa pieni, orastava tunne, sellainen, että minäkin opin. Ja nyt meillä vattilaisilla tahti kesää kohti vain kiivastuu. VAT-koulutuksessa ei ole mitään kesälomaa, päinvastoin. Kesällä on valo, joten VALOkuvauksen opiskelijat opiskelevat. Ja nyt on joka viikko tehtävä sen verran kuin talvella kuukaudessa. Tehdään sitten.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sen sijaan…

minusta tuntuu että tämän blogini kuvahaaste on pienoisessa aallonpohjassa. Hienosti on 3o haastetta jo toteutettu, eikä ole mitään aietta lopettaa tätä, mutta että saataisiin keskenämme uusia kuvia, uutta intoa ja yritystä, ajattelin, että jos siirryttäisiin siihen, että aihe olisi laveampi. Ehkä uusiakin tulisi mukaan. Kännykkä- ja pokkarikuvaajat ovat erinomaisen tervetulleita. Minulle vain sähköpostia (reija at satokangas.fi – osoitteeseen) ja avaan kuvien lähetysoikeuden ”Kevät”-kansioon. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä on hauskaa, opettavaista ja kuvaamiseen innostavaa.

Siis toukokuun loppu menee teemalla ”Kevät”. Nyt on melkein 2½ viikkoa aikaa ottaa kuva, kuvapari tai jopa kuvasarja (3 – 5 kuvaa), teemalla kevät. Kuvien tulisi kuitenkin liittyä toisiinsa jollakin tavalla. Väri, sävy, teema, valo, aihe, …

Niitä näitä VAT

Massiivinen kuvapäivä

Miljöössä työskentelyn orientaatio jatkui tänään liki kymmentuntisella kuvien katselulla. Katseltiin satoja kuvia edellisten vattilaisten näytöistä, katseltiin paljon hylättyjä ja paljon hyväksyttyjä sarjoja, keskusteltiin, kuunneltiin, kysyttiin. Yhtä mieltä oltiin, että oli hienoja sarjoja, käsittämättömän hienoja ja käsittämättömästi hylättyjä. Ja sellaisiakin, joista me (ope mukaan lukien) ei tajuttu, miten ne oli päässeet läpi.

Valokuvaus on näkemisen taidetta.

Unohda järki ja looginen ajattelu.

Viidennellä meni repparisarja (reportaasisarja) läpi.

Se on kaikki siinä! Valo sen piirtää.

Valota vähän oikealle.

Maisema voi olla muutaman kiven kokoinen.

Valottakaa pimeä rohkeasti.

Mustaa syventämällä voi luoda illuusion, että kuva terävöityy.

Sarja ei saa hajota.

Miljöönäytön maisemaosiossa läpäisy on ollut pirskatin vaikea.

Entistä vakuutteneempi olen siitä, että vain kuvaamalla ja katsomalla, arvioimalla, saamalla arvioita kuvista ja taas kuvaamalla opit kuvaamaan. Minulla on vielä ihan hirveästi opittavaa ja kuvattavaa, kuvattavaa ja opittavaa edessä.

Nuoremmat jaksoivat vielä toisessa asuntolassa järjestellä bileitä, mutta vanha ei jaksa liittyä seuraan.

Torniossa sataa vettä, ja edelleen opiskelu tuntuu hyvälle.

Niitä näitä Oulu Valokuvaus VAT

VAT-koulutuksen puolivälissä

Yhdeksäs lähiopetusviikonloppu Torniossa on nyt. Puolet on niistä on siis jo kasassa; ensi vuonna tähän aikaan koulu on käyty. Mutta se ei tarkoita vielä tutkinnon suorittamista. Kouluhan on nimenomaan ”tutkintoon valmistava koulutus”. Koulutuksella pyritään siihen, että näytöt menisivät läpi. Näytöt on koulutuksen päälle, ja nekin suoritetaan Torniossa.

Valokuvaajan ammattitutkinto muodostuu neljästä pakollisesta tutkinnon osasta:

Studiossa työskentely
Miljöössä työskentely
Digitaalinen työnkulku
Suunnittelu ja kaupalliset taidot

Koulun opetusjaksojen lisäksi on siis käytävä Torniossa vielä useammankin kerran. Ainakin mikäli aikoo tutkinnon suorittamista yrittää. Sen suorittaminen kun ei kurssilaisille ole mikään itsestäänselvyys; kaikki eivät edes yritä, kaikki eivät onnistu. ’

Viime kerralla kuulimme, että yleensä kahdenkymmenen opiskelijan porukasta noin puolet suorittaa tutkinnon, ja yleensä vain 1/20 suorittaa sen kerralla, eli ettei tutkinnon osia tarvi parsia eikä paikkailla. Joten ei missään tapauksessa mikään läpihuutojuttu. Tutkintoa varten rakennettavan portfolion ja paikan päällä tehtävien näytön osien suorittamiseen menee vielä koulun suorittamisen jälkeen rutkasti aikaa. Huomenna meille tulee aamupäivällä yksi entinen opiskelija kertomaan omista kokemuksistaan koulutuksesta ja näytöistä – mielenkiintoista.

Meidän porukassa on jo nyt niitä, jotka enemmän tai vähemmän saavat elantonsa valokuvauksesta, ja sellaisia, joiden arvelisin selviävän näytöistä jo nyt. Kuten on ollut puhetta, minullahan on lähes koko ajan sellainen surkeimman suoriutujan olo tässä joukossa, mutta olenhan minäkin oppinut ihan valtavasti. Ja ei ainakaan voi väittää etten olisi yrittänyt.

Edellisen kerran jälkeen oli tehtävä kaksi studioharjoituskuvasarjaa (Aapeli-kuvat ja samppanjakuvia olette nähneet) ja sitten viime viikolla tuli vielä ”bonus” – kuvaa valoa, viiden kuvan sarja ja nimenomaan luonnonvaloa. Ja minullahan ei löydy ideaa ei millään. Viikon olen sitten kulkenut kamera kainalossa pitkin Oulua ja sen rantoja. Toissailtana lähdin jopa yhdeksän jälkeen illalla Möljälle ja kaupunkiin hakemaan iltavaloa, ja eilen olin taas jo kuuden aikaan aamulla Pikisaaren kupeessa. Lopulta olen koonnut sarjan Pikisaaren sillasta. Tässäkin postauksessa niitä, ja lopullisesti viiden kuvan sarjasta tuli tällainen. Ja taas sellainen, minä en ole oppinut mitään, miksen ole parempi? Mutta minä yritän.

Meillähän on kaksi opettajaa, joiden kesken opetus on jaettu jotensakin siten, että rovaniemeläinen AL opettaa (enimmäkseen) studiossa työskentelyä ja digitaalista työnkulkua ja tornionjokivartinen JH enemmän miljöössä työskentelyä. Liikennetoimintasuunnitelman teossa meitä ohjaavat ja opastavat (varsin niukasti) muutamat tuntiopettajat. Tähän asti, talven pimeydessä, aluksi olemme käyttäneet pidennetyt viikonloput pääsiassa digitaalisen työnkulun ja kuvankäsittelyn opetteluun ja studiossa työskentelyyn. Koulutus on ollut pääasiassa hyvin paljon tekemistä, vain vähän on teoriaa, valokuvauksen mestareita käyty läpi etc. Ja olen kyllä pitänyt opetuksesta, se etenee, asiaa tulee valtavasti, kuvista saatu palaute on rehellistä ja kriittistä, mutta myös rakentavaa ja antoisaa.

Tänä viikonloppuna on sitten open vaihto. Samalla siirrymme miljöökuvauksen opetteluun, ja siinä meitä opastaa JH, joka on ollut viime viikon hyvin paljon julkisuudessa; toissa päivänä viimeksi telkkarissa. Hänen näyttelynsä Kansallismuseossa on avoinna elokuun loppuun asti. Onhan hienoa, että meillä tuollainen ope. Katsokaahan…

Ja huomenna homma jatkuu heti aamusta.

Isovanhemmuus Valokuvaus VAT

Henkilökuvausharjoittelua

… ihanimman mahdollisen kuvattavan kanssa. Aapeli oli eilen mallina mummin studiokuvausharjoituksissa.

Ennen seuraavaa lähiopetusjaksoa minun on tehtävä kouluun viiden kuvan henkilökuvasarja, joka on otettu studiossa tai studiomaisissa oloissa ja siten että kuvaaja hallitsee valoa.

Eilen aamulla raivasin olohuoneeseen tilan, jonne levittelin kotistudiotarpeeni. Studiosalamasettiini kuuluu kaksi välähdyspäätä, kaksi softboxia ja jalustat niille sekä käsisalama, triggerit, heijastin ja iso valkoinen (3 x 3 m) ”lakana” taustakankaana. Tuotekuvauksessa erilaiset tasot (äänieristyslevyt, kiiltävät rakennuslevykappaleet, taskulamput, led-valo yms., yms.) ovat avuksi, eikä sovi unohtaa kuumaliimapyssyä ja sinitarraa, jolla kuvattavat saadaan oikealle hollille kuvausta varten, mutta näitä ei nyt käytetty. Eikä kuvattava kyllä sitten pysynytkään paikallaan. 🙂

[kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla]

Viime jaksolla koulussa käytiin henkilökuvauksen perusteita läpi, ja niinpä minulla oli vahvasti mielessä, että hyvä kuvaaja osaa ohjata mallia siten, että kasvoille voidaan luoda joko nais- tai miesvarjoja ja että kuvattava saadaan rentoutumaan.

Ja että Rembrandtin kolmiota* ei saa unohtaa ja nasolapiaalipoimut eivät saa jäädä syviksi, vaan valolla on hallittava varjoja, on tarkennettava lähimpään silmään, korko- eli hiusvalo voi tulla takaa, se tukee ääriviivaa, mutta se ei ole aina välttämätön, valon etäisyys kuvattavasta tulee olla samassa suhteessa valon halkaisijaan, profiilikuvissa on mietittävä, miten nenä leikkaa takana olevan posken … ja kaikki nämä ja paljon muuta kertasin aamupäivällä muistiinpanoistani ja rakentelin studiota valmiiksi.

Ja sitten iltapäivällä saapui mallini managerinsa kanssa! Ja kaikki opittu unohtui, tai menoa ja meininkiä oli sen verran, etten kovin paljon ehtinyt miettiä!

Kamera lauloi, salamat räpsyivät, yritin ”ohjata” mallia kuten koulussa opetettiin ja Aapelin äiti oli apuna heijastimien ja valaisun kanssa. Liki 200 kuvaa puolessatoista tunnissa otin. Ja kyllä meillä kaikilla kolmella oli kuuma lamppujen loisteessa, mutta Apsu oli ainoa, jota se ei näyttänyt ollenkaan häiritsevän. 🙂

Iltasella ja tänään aamulla sitten valitsin ja perkasin kuvia. Haastetta kuvankäsittelyyn lisäsi se, että Aapeli on juuri siinä iässä, että pöytien jalat ja kaappien nurkat, lattiat ja ovet sattuvat olemaan aika ajoin ihan väärissä paikoissa, mikä pienelle, touhuavalle pojalle aiheuttaa pieniä kuhmuja ja mustelmia, jotka on hyvä photoshoppailla pois. Ja toinen haaste on pojan – ah, niin ihanat – suklaanappisilmät. Ne tahtovat aina jäädä kuvissa liki mustiksi, joten vähän kuvankäsittelyä niillekin.

Ja todettiinpa sitten, että otamme vielä aika piankin uusintakuvaukset, sillä olisi olisi mukava saada enemmän kokovartolokuvia. Eikä näitä kuvia nyt vain koulua varten oteta. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~

(* Rembrandtin kolmio: Valonlähde asetetaan 45 astetta mallin oikealle tai vasemmalle puolelle ja kallistetaan sitä 45 astetta. Tällöin muodostuu ns. Rembrandtin kolmio eli valoisa kolmio mallin toiselle poskelle.)