Valokuvaus – Sivu 27 – Tuulestatemmattua

Kuudes näyttötutkinto ohi!

Seitsemän jälkeen lähdin mökiltä. Ehdin käydä ostamassa kuvausrekvisiittaa, tölkkikahvia, energiajuomaa ja vähän evästä, jotka sitten kyllä jäivät suunnilleen syömättä. Varttia vaille yks sain kuvaustehtävän ja pakastusrasiat (Orthex – onneksi). Miljöökuvissa ei kaikki mennyt kuten suunnittelin, studiossa ehkä enemmänkin. Kiire taas hirmuinen, kennoroskien tarkistus ja poisto jäi tekemättä, gamutit? – ehkä, kaksoisvarjoja – toivottavasti ei. Varttia vaille seitsemän luovutin, oli pakko: kuusi tuntia olin käyttänyt. Ja sitten ihan hiton pimeässä, vesisateessa, vilkkaassa liikenteessä kotiin.

Nyt aika puhki. Ei ole vanhalla enää turnauskestävyyttä.

Tässäpä kuvat.

Nyt jo kotikoneella näen muutamia virheitä… noh, sunnuntaihin odotellaan tuloksia.

Seuraava mahdollisuus yrittää on onneksi aika pian, toivottavasti ei kuitenkaan ihan uusintaan, vaan täydennykseen.

Mökkielämän juhlaa

Päivän aiottu ohjelma meni aika lailla uusiksi kun aamulla oli ainakin yksi lopen uupunut ja sää odotettua tuulisempi ja muutoinkin nuivempi.

Minun yöuneni jäivät kovin lyhyiksi viime yönä: oltiin Juniorin kanssa reposia kuvailemassa yli puolenyön ja sitten aamuyöllä olkapää ja pakasterasiat pitivät minua pari tuntia hereillä.

Siispä vähän säätöä… Pehtoori lähtikin yksin tunturiin, nuoripari kauppaan ja minä ja Apsu saunan lämmitykseen ja purolle heittelemään jääpalikoita ja risuja virtaavaan puroon. Se oli pojasta melkein yhtä mukavaa kuin tähtisädetikkujen polttaminen. Lakaistiin yhdessä vielä terassit ja sitten ajeltiin rullalaudalla, eiku rattikelkalla, eiku rullalaudalla, eiku kelkalla,… vähän on pojassa inttämisen geeniä. 😀

Apsun päikkäreiden ja meidän saunan jälkeen saimme ”komennuksen” lähteä Apsun kanssa ”pois”, sillä nuoripari oli luvannut tehdä päivällisen. Mikä mukava komennus! Lähdettiinpä sitten pariksi tunniksi kylille ja Angry Birds Puistoon. Se oli pojalle ensimmäinen ”huvipuisto”kokemus. Oli mukava kun siellä ei ollut kuin muutama perhe, rauhallista ja kaikkiin touhupaikkoihin mahtui hyvin.

Ja mikä riemu olikaan katsella lapsen iloa ja touhua! Hieman arka on Apsu uusissa paikoissa, tilanteissa ja äänissä, mutta vain hetken.

Ja iltapäivän lopulla sitten valmiiseen pöytään, jossa helmenä oli Juniorin kokoelmastaan tarjolle tuoma vain meunier-rypäleestä tehty samppanja. Olipas mielenkiintoinen, ja hieman lämmettyään erinomaisen hyvä. Ja ruoka oli sellaista, että mietin, mikseivät nämä tee meille useammin sapuskaa?

Pääruokana oli lohipastaa…

Lappi Valokuvaus VAT

Talven tuntua

Tänään kovin talvinen päivä. Säätiedotuksen perusteella odotimme jotain ihan muuta. Silti lähdimme autolla kohti Kiilopäätä. Tosin vain kolmistaan: Pehtoori, Juniori ja minä. Juniori kun halusi patikoida oikein tunturipoluilla, eikä vain kävelyreiteillä, joten Apsu ja äitinsä jäivät mökille ja pihapiiriin. Me valitsimme Poropolun. Ahopään-Kiilopään lenkillä tuuli ja oli hyvinkin valko-harmaata. Maisema jotensakin väritön.

Mutta kyllä minä tänäänkin taas totesin, että tämä on se mun juttu. Kulkea ja kuvata. Liikkua luonnossa omien kanssa.

Illansuussa kuvailin sitten kauden ensimmäiset tonttukuvat. Ette usko, että niitä jo on. Mutta on, on! Purolla näin. Ehkä aloitan blogin joulukalenterin tänään kuvatulla jännitysnäytelmällä. 😀

Ja tällaisia kuvia otin, – tosin kyllästyin toosi pian!

Miksikö sitten kuvasin? No kun sen tulevan perjantain simultaanissa kuvattavana on pakasterasiat! Ne on kuvattava sekä miljöössä että studiossa. Olisiko ehdotuksia rekvisiitaksi? Nuo on tosi värittömiä, oikeastaan ihan tolkuttoman mitäänsanomattomia kuvattavia. Miten teen kuvista ”visuaalisesti mielenkiintoisia”, ”tuotekuvien aatelia” ja ”informatiivisia” sekä tietysti teknisesti moitteettomia? Ehdotuksia, pliis?

Ja on otettava huomioon, että menen täältä mökiltä suoraan koululle tutkintotilaisuuteen. Ja muistakaahan, että nämä hylättiin kahdella edellisellä kerralla: Tiskiharjat ja lyijykynät. Siispä pieniä paineita on. Torstaina yritän uudelleen… Mitä ihmettä laitan oheen?

VAT

Viime tingassa

Lähtee järki… Viikon päästä on Torniossa – taas, neljän kuukauden tauon jälkeen – näyttötutkintomahdollisuus. Ja aion käyttää mahdollisuuden hyväksi. Muutama täydennettävä on lähdössä, ovat olleet valmiina jo kauan, ja olen varma, että ne on nyt läpi, ihan teknisiä, metatietojen täydennystä etc., mutta sitten sitä hiton uusintaa, sitä ainokaista läpimenemätöntä varten olen treenannut. Lyijykynät ja tiskiharjat olivat edellisillä kerroilla ne kuvattavat, joista pomppasin. Saas nähdä mitä nyt on edessä.. jotain pienehköä tuotetta. Sen tiedän. Olisipa ruokaa… Omenoita? Tai vaikka viinilaseja? jotain mitä olen kuvannut pitkin kesää ja oppinut paljon uutta…

Ja sitten yksi täydennyskuva, jonka piti olla ihan pikkujuttu, mutta rupesin korjaamaan varjoja ja pehmentämään valoa, tulikin satoja muita ongelmia näkyviin. Siinäpä se on päivä mennyt. Mitä nyt aamupäivällä viikottaiset asiat hoidettavana… Niin ja Apsu piipahti, – ja olen sentään pakannut. Mutta muutoin: koko päivän koneella ja kameran kanssa… Ja hitto: ei tullut hyvä. Eikä nyt enää voi enempää: on palautettava ja huomenna on lähtö pohjoiseen. Että rassaa! SIis ei lähtö tietenkään, mutta että etten saanut aikaiseksi parempaa vaikka olisi kyllä periaatteessa jo siltä osin hyvinkin taitoa. Ei olisi kannattanut lähteä vanhaa korjaamaan, olisin ottanut kokonaan uuden sarjan. Argh!

No mutta taas lomalle!

Huomenna jo pääsette virtuaalimatkalle Lapin syystalvisiin maisemiin. Mana dearvan (~mene terveenä)!

Muistikuvia Oulu Valokuvaus

Kuivasjärvellä ja Lasaretissa Canonin kanssa

Aamusta asti on ollut hyvä päivä. Aikaansaanoksia, hyviä uutisia ja yksi – taas! 🙂 – tarjouspyyntö kuvaprojektista. Mukavaaha se on.

Tuntui oikein hyvältä lähteä puolenpäivän auringossa lenkille kohti Linnanmaata, entistä työreittiä tepastelin, ja sitten kävelin kampuksen ohi, kohti Kuivasjärven rantaa.

Olipas sielläkin kaunista, ei uskoisi, että lokakuu jo lopuillaan.

Iltapäivällä lähdin kuvauskeikalle. Eihän tämä mikään suuri ”liikesalaisuus” ole, joten voinhan minä kertoakin, että se jo aiemmin mainitsemani ensimmäinen ISO kuvausprojektini on kuvata hotelli-ravintola Lasaretti-Virralle kuvapankki netti- ja markkinointikäyttöä varten. Ruokakuvia ja miljöökuvia. Ihan mun juttua, ja olen niin iloinen tästä. Lasaretti on minulle niin tuttu monesta, että siksikin mukava jobi.

Tänään olin yhden tapahtuman (buffan) kuvaamassa ja keittiössä kuvaamassa kun siellä valmisteltiin 150 hengen illallista. Illallistilaisuuden järjestäjä ei luvannut tulla minun isoon Aurora-saliin, mutta tilaaja tarviikin ensisijaisesti ruokakuvia, ei syömiskuvia. 😉

Olikohan tämä nyt neljäs kerta kun olin kuvaamassa ravintolan keittiössä, aiemmat on olleet koulutehtäviä ja näyttöjä varten, ja nyt sitten tilauksesta. Muistanette, että minulla oli yiopistolta lähdettyäni harkinnassa joko kokin tai valokuvauksen opinnot. Kerta kerralta vietettyäni useamman tunnin ravintolakeittiössä olen aina vain vakuuttuneempi, että ei ole helppoa hommaa. Toisaalta tuskin olisin hakeutunutkaan mihinkään oikeisiin keittiötöihin, – toisin kuin nyt kuitenkin edes vähän teen tämän kuvaamisen kanssa.

Lasaretissa on paljon taidetta, ”Suomen taiteellisimmaksi hotelliksi” sitä tituleerataankin. Pihalla on komea ”Amppeli”, joka oli todella kauniisti valaistu lähtiessäni. Oli tyven ja kuiva keli, joten jäinpä sitten vielä pihapiiriinkin kuvailemaan.

Ruoka ja viini Valokuvaus

Värien ja kuvien sunnuntai

”Ja äkkiä on ilta.”

Sehän on yksi runo (Salvatore Quasimodo), tai siis sen nimi ja yksi runon kolmesta rivistä… Ja tänään juuri sellainen fiilis, aika ajoin.

Tänään oli Pehtoorin keittiömestaripäivä. Ja voisinpa väittää (ja muukin pöydän ympärillä ollut perhe on paljolti samaa mieltä), että oli yksi parhaista miehen tekemistä päivällisistä. Italialaisia hirvenlihakääryleitä lisukkeineen ja omenapiirakkaa oman pihan omppupuun sadosta.

Ja olennainen osa nautintoa näissä Pehtoorin keittiösunnuntaissa on se, että minä voin käyttää päivän jossain ihan muualla kuin keittiössä. Olkoonkin, että teen sitä ihan mielelläni, mutta aina välillä on mukava puuhailla koko sunnuntai jotain täysin muuta kuin perheelle ruokaa, ja sitten vain istahtaa valmiiseen pöytään. Ja hyvään seuraan vielä. Levollinen, pitkä rupeama ruoan ääressä, höpötellen ja välillä Apsun juttuja tulkiten.

Viini, joka meillä on ollut joskus ennenkin, oli kyllä hyvää hirvenlihan oheen. Sopii varmasti vähemmän voimakkaallekin ruoalle. (siihenkin yritin uudenlaista kuvausta… 🙂 )

Päivän ulkoilu ja touhuilu monella suunnalla,

enkä kyllä muista milloin Oulun seudulla olisi ollut niin komea ruska kuin tänä syksynä.

Hautausmaalla tuntui, että värit olivat melkein rienaavia, mutta toisaalta sellaista jotain renessanssin ajan maalaustaiteen värimaailmaa siellä oli.

Hautausmailla Kroatia Valokuvaus

Hrvatska pošta

Hrvatskan postia vielä. Kroatia on kroatiaksi Hrvatska. Siitä siis johtuu, että autojen kansallisuustunnuksena on RH (= Republika Hrvatska eli Kroatian tasavalta). Kroatian kieli on hyvin konsonannttista. Hyvin slaavilaiseltahan se kuulostaa, mutta on jotenkin soinnillisempaa kuin venäjä.

Nyt kuvakansioita on yhteensä viisi, niiden ”kuvatekstit” on paljolti täällä blogissa. Kansioissa ei ole ollenkaan ruokakuvia, teen niistä sitten erillisen postauksen joku ilta.

KUVAKANSIOT TÄÄLLÄ

Kansioiden ”kuvatekstit” ovat oikeastaan viime viikon postauksissa, ja kansioissa on paljolti sellaisia kuvia joita en tänne blogiin laittanut, joten uusia näkymiä on.

Hautausmaakuvia siellä tietysti on. Kävimme yhteensä viidellä (?) hautausmaalla ja Bosnia-Hertsegoviniassa kuvasin niitä bussin ikkunastakin. Mostarin islamilaisella hautausmaalla huomioni kiinnitti tapaan joka poikkeaa krisitillisistä hautaustavoista: hautakivi on hautapaikan etuosassa, eikä takana. Se on ”julkisivu” jonka takana saattaa olla kukkia, ja tuolla aika usein olikin.

Mostarin kuvat

Dubrovnikin kuvista on erikseen sanottava se, että kun kiersimme korkealla vanhan kaupungin muurilla, joka on noin pari kilometriä pitkä ja jonka varrella on paljon portaita, Pehtoori sanoi, että muut kuvaa täällä merelle päin ja sinä muurien sisälle. No tietysti! Pääsi korkealta näkemään kaupunkilaisten elämää, meri oli sinistä niin kuin muuallakin. 😉

Muurilla jäin kuvaamaan katselemaan pyykkejä, alhaalla käveleviä ihmisiä ja heidän varjojaan, kattoja, paljonko lopultakin oli uusittuja, enin osa. Ja sitten yhden koulun kohdalla en millään malttanut olla zoomailematta luokkaan, jossa näin opetuksen olevan menossa.

Dubrovnikin kuvat

Kahden viimeisen päivän ohjelmassa oli patikointi aamupäivällä, Makarskassa käynti ja ilapäivän loput biitsillä. Noiden päivien ja paluumatkan kuvat ovat viimeisessä kansiossa.

Loman viimeiset päivät

Jokainen kansio taitaa päättyä auringonlasku kuvaan. Ne olivat kyllä hienoja, ja olimme nimenomaan varanneet huoneen merinäköalalla. Muuten hyvä, mutta meidän kohdalla kasvoi komeaakin komeampi sembra- tms. mänty. Niinpä sitten kuvailin tuolilla seisten ja puuta kiertäen, – parvekkeemme oli onneksi aika leveä. Ja parina iltana kapusin hotellin katollekin puoliseitsemäksi. Joten auringonlaskuvia on kymmeniä. 😀

Kroatia Niitä näitä Reissut Valokuvaus

Biokova(n Vosac 1442 mpy) huiputettu

Sunnuntaiaamuun herättiin hieman repaleisen yön jälkeen. Minähän se kuvailin yhden jälkeen yöllä kuuta. Mutta en kuitenkaan ollut se, joka ensimmäisenä häiriön aiheutin: pihalla, pari kerrosta alempana kun on pingispöytä ja neljä nuorta olivat baarista palatessaan keksineet ruveta pelaamaan… Heittäydyin kukkahattutädiksi, tai paremminkin pyjamapatikoijaksi, joka kävi parvekkeelta varovasti huhuilemassaa ”Hey you, we try to sleep!” Vähän auttoi ja muutama minuutti myöhemmein joltain toiselta parvekkeelta käytiin komentamassa reippaammin,… ja nuoret häipyivät jonnekin. Onnistuimme mekin nukahtamaan uudelleen.

Mutta minä – taas kerran – mietin, miksei kukaan opeta nuorille ja sitä kautta myös aikuisille, että hotelleissa on paljon ihmisiä, joista moni haluaisi nukkua, ja että käytävillä ja parvekkeilla – tai pihalla pingispöydillä toisten parvekkeiden alla – ei meuhkata yöllä. Tästä voisin kirjoittaa, kukkahattutäteillä, närkästyä, tapakouluttaa, kasvattaa paljonkin! Mutta nyt olkoot!

Aamulla reppujen pakkaus: meillä mitään karttoja ole, mutta kohti Bionovan vuoristoa! Onhan meillä kokemusta kartatta patikoinnista mm. Madeiralta. Huoh! EIkö ihminen koskaan opi!?

No mutta lähdimme jo yhdeksän aikaan, joten aikaa pieniin harharetkiinkin oli…

Siispä liki Makarskaan asti ajoimme ja sitten kohti Biokovan vuoria. Nyt kun olemme siellä käyneet, siellä ajelleet, siellä patikoineet on kunnioitus noita takana olevia vuoria kohtaan ihan erilainen kuin ennen tätä päivää.

Näimme pahoja pensas/metsäpalojen jälkiä…

Toki täälläkin on jo ruska. Varsinkin jos noustaan yli tuhanteen metriin…

Mutta olihan siellä korkealla viljelyksiäkin. Ja muutama talo/viljelys, joita minä ihmettelin kovasti.

Ja sitten me vain tepasteltiin. Yhä ylemmäs, tavoitteena nähdä kauas, ehkä Italiaan asti. Tavoittehan täytyy olla, … pilvet hieman varjostivat tunnelmaa, mutta kylmä ei ollut, ei tuullut kuten usein tunturissa, oli hiljaista, hienoa. Olin iloinen, että olemme oppineet etsimään reitit vuorille, oppineet liikkumaan korkealla, oppineet arvostamaan mahdollisuutta liikkua ja nähdä. Kokea ja kavuta.

Matkalla tuonne puistoon tie oli hirveä, pelottava. Minä en käyttänyt ajo-oikeuttani.

Ihan annoin luottokuljettajan hoidella sompailut, totta puhuen, eipä hänkään ollut ihan rentona näillä teillä.

Näköalapaikoilla pysähtelimme…

Sumu alkoi yli 1000 metrin korkeudessa jo olla läsnä.

Ja kun aloitimme varsinaisen patikan kohti Vosacin (1422 mpy) huippua, oli pilviä ja sumua jo paljon. Reitti ei huono, ja ylös pääsimme.

Me eihän me merelle asti nähty. Silti kannatti.

Kuvia on paljon lisää, myös ”kotimatkan” eksymisreitiltä, mutta nyt en enää kykyne mitään muokkailemaan ja liittelemään, joten matkakertomus paikkaantunee Oulussa ensi viikolla.

Huomenna aamu-uinnin jälkeen aie lähteä kohti Dubrovnikia…

Reissut Valokuvaus

Lennossa ja lentoon lähdössä

Eilen unohtui tuosta uudesta bannerikuvasta mainita. Se on yksi niistä monista, joita toissailtana otin kotipihalla: pensaiden juurilla kameran, makro-objektiivin, taskulampun, tuikkujen, jalustan ja salaman kanssa könysin ja opettelin ottamaan kuvia kasteesta. Tässä muutama vielä lisää…

Tänään olenkin sitten ottanut vastaan onnitteluja, ja ollut vieläkin kovin iloinen kuvakisan voitosta. Muutoin päivä liesussa ja lennossa, huolenpitoa ja hommia, ja kun viiden aikoihin olin kotosalla, tuli vielä pikkuperhe heippaamaan.

Nyt sitten puhelimen lomasovellus näyttää tällaista… Vähän puskista tämä lomalle lähtö nyt kyllä tulee. Mutta itsepä olen Pehtoorille synttärilahjamatkan antanut ja kutsunut itseni seuralaiseksi. 😀

Pikainen pakkaus on liki valmis, ja kylläpä on taas värikästä meitsin garderobi. Liki häiritsevän väriläikän muodostaa fööni ja lähes riemunkirjava huivinippu. Muutoin kyllä perinteisellä ´musta-valkoinen, ripaus sinistä´-linjalla lähden. Vielä kaikki digitaalinen välineistö matkustamokassiin ja olen valmis!

Adios, arrivederci tai mitähän sanoisi… Huomiseen.

Valokuvaus VAT

”Miltä nyt tuntuu?”

Uskottavahan se on, kun kerran oikein lehdessä lukee!

Paikallisessa seurakuntien yhteisessä aviisissa, Rauhantervehdyksessä on ihan koko sivun juttu asiasta.

Enpä olisi kuukausi sitten kirkon kuvausreissulta palattuani uskonut, … Muokkailujen jälkeen kuva sitten kuitenkin vastasi kisassa olleeseen haasteeseen. Wuhuu!

Miltä nyt tuntuu?

Kyllähän tämmöinen tuo intoa ja luottamusta omaan kuvaamiseen ihan mahdottoman paljon. Nyt voin sitten laittaa Muistikuvia*-yritykseni mainoksiin ”palkittu valokuvaaja”! Hih! Kuulostaahan eri vakuuttavalta kuin ”melkein kaikki valokuvauksen näyttötutkinnot läpisaanut”.

Se, että kilpailussa oli aika paljon osallistujia, myös oikeasti ammattilaisia, ja tuomaristossa oli mm. oululainen arkkitehtuurin kuvaaja n:o 1 = Ilpo Okkonen ja että silti voitin, tuntuu erityisen hyvälle. Ja vielä kun muistaa, millainen oli VAT-koulutuksessa ensimmäisen etätehtävän (”Kuvaa kirkko”) palaute! Tällä kertaa minun kuvani tarina upposi, Torniossa ei niinkään! 😀 Ehkäpä tässä välissä on tapahtunut jotain oppimistakin.

Eikä pääpalkinto ole mikään ihan vaatimaton tyyliin ”viiri-ja-kunniakirja, ole-hyvä”, vaan 200 euron lahjakortti Digitarvikkeeseen! Kilpailun palkintojen jako on sunnuntaina kirkonmenojen jälkeen Oulujoen pappilassa, mutta – voi itkujen itku – minä en sinne pääse. Olisin niin halunnut. Minä kun en juuri koskaan ole elämässäni mitään voittanut, niin nyt olisin sitten saanut ainakin kuvaannollisesti nousta podiumin korkeimmalle korokkeelle. Mutta kaikkea ei voi saada. Lupasivat lähettää lahjakortin postissa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

1. sija Reija Satokangas: Sua kohti
”Kuvassa on kirkon kaunein osa, pääty, jossa on ympyräikkuna. Kuvassa on kaunis sommittelu ja hyvä valo, sen graafisuus puhuttelee. Kuvassa on valoa, ja se kertoo tarinaa. Portaista näkee, että niistä on kulkenut monta kulkijaa. Kirkkoa ympäröivät puut joka puolelta, mutta tässä kuvassa ne eivät ole kirkon edessä, vaan kehystävät kuvaa.”