Aamusta asti on ollut hyvä päivä. Aikaansaanoksia, hyviä uutisia ja yksi – taas! 🙂 – tarjouspyyntö kuvaprojektista. Mukavaaha se on.
Tuntui oikein hyvältä lähteä puolenpäivän auringossa lenkille kohti Linnanmaata, entistä työreittiä tepastelin, ja sitten kävelin kampuksen ohi, kohti Kuivasjärven rantaa.
Olipas sielläkin kaunista, ei uskoisi, että lokakuu jo lopuillaan.
Iltapäivällä lähdin kuvauskeikalle. Eihän tämä mikään suuri ”liikesalaisuus” ole, joten voinhan minä kertoakin, että se jo aiemmin mainitsemani ensimmäinen ISO kuvausprojektini on kuvata hotelli-ravintola Lasaretti-Virralle kuvapankki netti- ja markkinointikäyttöä varten. Ruokakuvia ja miljöökuvia. Ihan mun juttua, ja olen niin iloinen tästä. Lasaretti on minulle niin tuttu monesta, että siksikin mukava jobi.
Tänään olin yhden tapahtuman (buffan) kuvaamassa ja keittiössä kuvaamassa kun siellä valmisteltiin 150 hengen illallista. Illallistilaisuuden järjestäjä ei luvannut tulla minun isoon Aurora-saliin, mutta tilaaja tarviikin ensisijaisesti ruokakuvia, ei syömiskuvia. 😉
Olikohan tämä nyt neljäs kerta kun olin kuvaamassa ravintolan keittiössä, aiemmat on olleet koulutehtäviä ja näyttöjä varten, ja nyt sitten tilauksesta. Muistanette, että minulla oli yiopistolta lähdettyäni harkinnassa joko kokin tai valokuvauksen opinnot. Kerta kerralta vietettyäni useamman tunnin ravintolakeittiössä olen aina vain vakuuttuneempi, että ei ole helppoa hommaa. Toisaalta tuskin olisin hakeutunutkaan mihinkään oikeisiin keittiötöihin, – toisin kuin nyt kuitenkin edes vähän teen tämän kuvaamisen kanssa.
Lasaretissa on paljon taidetta, ”Suomen taiteellisimmaksi hotelliksi” sitä tituleerataankin. Pihalla on komea ”Amppeli”, joka oli todella kauniisti valaistu lähtiessäni. Oli tyven ja kuiva keli, joten jäinpä sitten vielä pihapiiriinkin kuvailemaan.




