Nyt jo tämän näköinen… siinäpä se tämä päivä.
Uppoutuneena tähän.
Kauppahalli on taas elossa!
Oululaisille, kaupunkilaisille ja lähimaakuntien asukkaille, ruokafriikeille, perusasioista tykkääville, historiassa viipyileville, hyvän kalakaupan asiakkaille, matkailijoille, kulttuurihistorian, käsitöiden ja perinteisen ruoan ystäville on ollut ilon päivät kun Oulun yli satavuotias kauppahalli on liki kaksivuotisen remontin jälkeen vihdoin avannut ovensa. Ja katsokaahan kuinka komeat uudet ovet!!
Ilo on myös siinä, että on ollut ilo nähdä tuttuja, hallikauppiaita ja heidän asiakkaitaan, omia tuttuja.
Olin hallissa eilen ja olin siellä tänään – kameran kanssa tietysti. Ja tulen vastaisuudessakin olemaan usein.
Sisätiloissa on tehty, paljolti käsityönä, uudistus ja entisöinti. Halli on hyvin paljon entisen näköinen, mutta nyt se on valoisa, entistä valoisampi, puhtaan oloinen, raikas, merkillisesti entistä tilavampi. Uusi vihreäsävyinen (ent. tiilenpunainen) lattia on kaunis; se tuo uutta mutta kunnioittaa vanhaa. Kuten koko remontti.
Ruoveden Herkku ja Puistola Bakery vasemmalla ovat uusia hallissa, oikealle jäävä, meidän luotto-vihannes-sieni-spesiaalihillo-etc. kauppa (Riikan kauppa) oikealla. Varsinkin talvella se on tärkeä meidän ruokahuollossa.
Kauppahalliin kuuluu Vassuska. Nyt hieman supistetuin, mutta entistä tyylikkäimmin, valikoimin. Halliin tarvitaan tällainen kauppa.
Vastapäätä Vassuskaa, toisella käytävällä on viehättäviä myssyjä, hattuja, huiveja ja tumppuja kaikissa sateenkaaren väreissä.
Onneksi on vielä Kylmänen: poronlihaa ja leikkeleitä, makkaraa ja lihasäilykkeitä Tämäkin kuuluu oululaiseen hallikauppaan. Porolastut ovat vakio-ostokseni.
Uutena on ravintola Puistolan Bakery, jossa tänäänkin emännöi ravintoloitsija itse, vastikään Rotuvaariksi (= Rotudaamiksi) nimetty (rotuvaarin sauva kuvassa) paistinkääntäjäystävä. Bakerystä saa mm. Puistolan ihanaa saaristolaisleipää ja artesaanijäätelöä sekä Hailuodon Panimon oluita – vastaisuudessa varmaan muutakin ”rakkaudesta ruokaan” -juttua. Puodissa on muutama paikka myös viivähdykseen kuohuviinin äärellä….
Ja sitten: paras kaikista, tätä minä olen kaivannut! Kalaliike jo kolmannessa polvessa: M:lla (keskellä) on sama anoppi kuin minulla, kuvassa kummi”lapsikin”. Näistä sukulaisuuksista huolimatta voin puolueettomasti kehua, että onhan Pekurin kalakauppa vailla vertaa. Olen parissa vuorokaudessa nauttinut kalaa (pitkästä aikaa erityisesti graavilohta) isolla ilolla ja hyvällä ruokahalulla. Kyllä on mukava. Olkoonkin, että meidän lähikaupan (Toppilan K-market) kalatiski on hyvä, mutta kyllä nyt on taas ihana palata halliin kalaostoksille. Ja aina voin tilata jos haluan jotain spesiaalia, kuten esim. rapuja…
Varmasti joku aamu pyöräreissulle lähtiessäni haen lohileivän evääksi – tänään ostin ”vain” kirjolohta Pehtoorin savustettavaksi ja pientä merenelävää (surimi-palat!) napsittavaksi jääkaapista, eilen graavilohta, enemmän kuin olisi terveellistä. Mutta nyt on ollut kalansyöjän joulu tai juhannus – tai ihan vaan pieni ruokajuhla.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä on mainittava Saaga Shop. Se on heti vasemmalla torin puoleisesta ovesta tullessa. Siellä on Oulu- ja Lappi-aiheisia käsitöitä ja matkamuistoja, ja huom. kuvan vasemmalla alareunassa kauniit pipot, ja onhan pakko mainita…
Siellä on minun ”Oulun kauniit vanhat rakennukset” -postikorttisarja myynnissä. Kaikki (tähän mennessä valmiina olevaa) kuusi korttia telineessä…
Kaiken kaikkiaan perinteisiä liikkeitä on siis muutamia, monia uusiakin, – ja kahviloita on kaksin kappalein. Entisestä hallista jään kaipaamaan Torin lihamestaria ja Jaanan leipäpuotia, mutta onneksi molemmat ovat sentään kaupungilla olemassa…
Kaikkinensa, tuntuu, että kaupunkilaisen elämänlaatu on nyt parantunut olennaisesti.
Värejä kuitenkin on
Säätiedotukset elävät omaa elämäänsä, luonto ja maailma omaansa, ja silti minulla on vähän huijattu olo! 😉 Noh, uskoin ennustetta, joka povasi sadepäivää, ja lähdin ”ennen ukkosta” ulos, piakkoin paluu ja loppupäiväksi oli kasattuna sisähommia. Turhaan, sillä onpahan paistanut pitkin päivää.
Yliopiston puutarhalla olin aika pitkän tovin aamupäivällä. Kaikkea violettia metsästin: violetti kun on tämän kuun kuvahaasten väri. Kuvausryhmässä on ihmisiä mm. Brasiliasta, Israelista, Kreikasta, Japanista — ympäri maailmaa, mikä on kiehtovaa, mutta olen taas hoksannut, kuinka ”kaikkialta muualta” on helpompi löytää värejä kuin täältä meidän, skandinaavisen värimaailman harmaudesta…
Serkkuni, joka tätä ko. valokuvaushaasteryhmää FB:ssa vetää ja hallinnoi, asuu nyt Floridassa (osan vuotta, ja kun mahdollista, New Yorkissa) ja olemme hänen kanssaan kirjoitelleet tässä korona-aikana ehkä tavallistakin enemmän: olen oppinut, että emme me Suomessa voikaan voida ymmärtää, emmekä kunnolla myötäelää sitä, millaista on Atlantin takana, Trumpin hallinnon alaisessa korona-USAssa. Emme todellakaan.
Niinpä siellä puutarhalla, jossain välissä tulinkin ajatelleeksi, että tässäkö ne minun murheeni nyt taas ovat? – Värien vähyydessä?
– Ja siitä tulin hyvin ilokseksi. Tällaisesta. Siis siitä ettei sillä kuitenkaan niin isoa väliä, vaikka ei täällä värejä olekaan. Näin se elämä heittelee, ja mieli tasaantuu.
Kohti kotia ajelin Pyykösjärven kautta taas kerran – siellä kun pesii joutsenperhe, jota en ole kunnolla nähnyt, saatikka kuvannut, vaikka totisesti olen yrittänyt, mutta tänään kuitenkin järven vastarannalle onnistuin zoomini kanssa saamaan edes jonkinlaisen ”kontaktin”. Kolme poikastakin ovat jo isoja, harmaita vielä, ja koko perhe oli aamupäivälevolla kun olin liikkeellä.
Lähempää tuttavuutta tein silkkiuikun kanssa. Tässä hän tulee estradille kuin paraskin diiva: hieno vanavesi perässään.
Ja sukelluksen jälkeen ”tukan kuivaus”. Järven pinta hyvänä peilinä. 😉
Ruokakuvauksia
Ensimmäinen kuvauskeikka koronan alun jälkeen! Kortti- ja kuvatoimituksia on sentään ollut, mutta tänään ensimmäinen keikka. Nallikarin Bistro & Bakeryn uusille nettisivuille tarvitaan kuvia, – ja minä sain kutsun niitä ottamaan. Ensimmäinen satsi tänään…
Liki helteisenä iltapäivänä siellä olikin melkoisesti trafiikkia, turisteja leirintä- ja asuntovaunualueelta sekä lomakylän mökkialueelta kulki virvokkeilla, jätskiä hakemassa sekä syömässä. Norskeja on aika paljon, alue kaikkinensa jotensakin loppuun varattu. Pohjolan Riviera, Nallikari, vetää Pohjois-Skandinaviasta väkeä joka kesä, tänä kesänä ehkä tavallistakin enemmän. Myös ruotsalaisia tuntui olevan liikkeellä.
Jännä kontrasti aamupäivän kohteeseen: olin äidin kanssa käymässä lääkärikeskus Mehiläisessä, jossa sielläkin oli aika lailla porukkaa, myös koronatestausta odottavia, ja siellä kyllä pidettiin turvavälejä, maskejakin, hissejä ei pakattu täyteen ja käsidesi tuoksui. Toisenlainen meininki oli bistrossa.
Ja valokuvaajalla hyvä palvelu 😀 . Toimitusjohtaja itse oli kuvausassistenttina ja apuna, eikä ruokatarjonta osalleni jäänyt vain kuvausasteelle, vaan sain mitä mainioimman vuohenjuustosalaatin ja mansikkaleivoksen syödäksenikin! (tämä kuva sitten kännykällä. 😀 )
Innossani olen sitten melkein kuvasaaliin perannut ja käsitellyt. Onpa mukava olla taas valokuvaaja.
Oikea kesäpäivä
Pihalla on tyven, on kesäilta.
Tuntuu, että hankala kevät on vihdoin vaihtumassa oikeaksi kesäksi, elämä tasaantumassa, valo ja lämpö tekevät hyvää.
Jo aamu näyttäytyi aurinkoisena, oli merkillisesti loman tuntu. Vaikka eihän nykyisin ole mitään lomaa, ei töitä, ei vapaata, noh, yhden ja toisenkin sortin velvoitteita kuitenkin, mutta tänään tuntui siltä kuin olisin lomalla, ansaitulla lomalla. Ja sehän on hyvä tunne.
Lomallahan lähdetään reissuun, ja sinnehän minäkin tänään. Nyt vihdoin Haukiputaan Inkonnokalle. Onhan sinne ollut tässä jo vuoden verran aie ja yritys mennä, – ja tänään sitten onnistui.
Hieno hiekkaranta, jossa rantakivelle istahdin matkakahville. Joku luontokuvaaja hankkiutui juttusille, vertailtiin kameroita, kuvauskohteita, moitittiin tiettyjä objektiiveja ja hän sitten tuli kertoneeksi, että uimarannan pohjoispäässä on hylje santapakalla, näytti kuvankin, kertoi, että kahlaamalla pääsee liki. Olihan se sitten lähdettävä katsomaan. Ei mikään ”norppa-live” vaan kuollut hylje siellä lepäili. Kuvasin, en tähän viitsi moisesta laittaa otosta, sillä aika lohduton oli. Mutta kuinka oli mukava kahlailla, katsella, kuvailla. Kesä. Loma.
Suomen suvessa…
Mennen tullen mukavia näkymiä, ei juuri ajatuksia, hyvä kirja, leppeä kesätuuli, aurinkoa, liikkumisen iloa. Niistä on kesäpäivä tehty.
Korttipuuhia
Päivän saldo: kaupasta uusia perunoita. Loppupäivä koneella uusia kortteja viimeistellessä. Perunat oli huonoja, korteista tuli hienoja. 🙂
Mm. Pikisaari-kortti lähti painoon.
(alla vesileimallinen pieni versio)
Touhutessa Pikisaari-kuvien parissa löysin myös Kalevan (taas yhden hienon) kuvagallerian äärelle. Ainakin minulle ennennäkemättömiä kuvia on kansiossa: KLIKS.
Vesisadepäivässä hyvää luonnolle, mm. koivun siitepölymäärä vähän tokenee, mutta myös rauhoittuminen koneen äärelle. Huomenna on päästävä jo taas tuulettumaan …
Kevätretkellä
Edelleen vältelläkseni erinäisiä kevätsiivouspuuhia ehdottelin jo viikonloppuna Pehtoorille kevätretkeä tälle päivälle. Ukkelihan lähti. Viime kesänä molemmat kävimme pyöräillen Koitelinkoskella, Pehtoori kerran, minä kolmesti, mutta tänään pakkasimme eväskorin auton perään ja lähdimme ensin kohti Ylikiiminkiä.
Oikein jalkauduttiin, tai siis minun oli tietysti kirkko kuvattava ja hautausmaalla käytävä. Ja sitten kylänraitilla, Mattilan talon kohdalla oli komea, vanha aittarivi. Siinäpä ne tämän tuppukylän nähtävyydet sitten olivatkin. No tietysti Vesaisen jumalattoman ruma patsas, jonka olen yhdellä kesäkuvakisaretkellä kuvannutkin.
Sitten Koiteliin. Kiertelimme kosken rannoilla, Sahansaaressa, kävelimme Purontielle metsän läpi. niin kauniit, kimmeltävät, valkoiset hanget. Metsässä tyventä ja hiljaista.
Retkellehän lähdetään monesta syystä, eikä eväät ole niistä vähäisin! Koitelissa on iso puuliiteri ja puolenkymmentä nuotiopaikkaa, minkä tiesimme etukäteen, joten meillä oli notskimakkarat ja sinapit mukana. Ja termarikahvit ja pullaa! Sillä aikaa kun Pehtoori onnistuneesti sytytti nuotion ja odotteli hiillosta, minä kävin vielä joen jäällä kuvailemassa. Harmaa suodinta käytän harvoin, tänään kokeilin:
tulihan siitä vedestä ”sulavaa”, maalauksellista, virtaavaa.
Ja sitten lounasaika!
Ulkona syömistä poikkeusoloissa.
Sosiaalista kanssakäymistä somessa nuorten, Apsun, systerin ja ystävien kanssa pitkin iltaa niin että whatapp hehkuu kuumana. Ja sitten sen yhden kerran, kun minulla oli iltapäivällä puhelin tunnin äänettömällä ja poissa näköpiiristäni, ehti äiti soittaa seitsemän kertaa ja oli täysin vakuuttunut, että olen jo hengityskoneessa koronan vuoksi.
Syväänhengitystä Koitelissa voin suositella. Siellä oli tänään muitakin, mutta kyllä siellä etäisyyksiin riittää rantoja! Ja muista eväät!
Kuvia koronan hiljentämästä Oulusta
Aamupäivä ajankohtaisia asioita hoitaen. Jotta ihan normi maanantai.
Mutta sitten ulos!! +6 C ja aurinko siniseltä taivaalta, eikä juurikaan tuulta. Siinä vierähti sitten pari-kolme tuntia. Mm. yritys saada Nallikarin ”majakasta” sellainen hienon hieno ”valoa näkyvissä” kuva, mutta enpä oikein onnistunut niin kuin olisin halunnut. Jonkinlainen otos kuitenkin.
Merenjäältä ja Nallikarista siirryin kaupungille. Vähän sellainen ”dokumentoiva kuvaus” -ote kaupungin hiljaisilla kaduilla kulkiessa. Ravintolat auki, kadut tyhjiä, ei ryhmiä, ei nuorisoporukoita, ei vanhuksia, lähinnä kaltaisiani kävelyllä olijoita, – ja töihin menijöitä/tulijoita. Rauhallista, hiljaista.
Alla kuvakooste. Klikkaa oikean ylänurkan nuolista isommaksi ja sitten oikeasta reunasta voit edetä kuvasta toiseen.
Pääasiassa ulkona
Kesäaikaan siirtyminen on osaltani jo alkanut. Minun sisäinen kelloni on ”aina” ollut vähän etuajassa näiden direktiivi-aikojen kanssa, ja niinpä olen jo viikon verran heräillyt joka aamu viimeistään kuudelta. Siis tuntia tavallista aikaisemmin. Niin tänäänkin.
Aamulla oli pakkasta sen verran paljon, että vitkuttelin ulos lähtöä melkein kymmeneen. Kylmä oli edelleen, mutta niin valoisaa ja kaunista. Pikisaari-korttia varten piti vielä kerran käydä ”paikkomassa” ja kuvia ottamassa.
Samalla reissulla sitten XXL:n aleen, toiveissa löytää sopivat Sorellit 😉 ja laskettelukypärän alle sellainen kauluri-vuori-lämmitin mutta tyhjin käsin oli sieltä lähdettävä.
Aasia Marketista kyllä sitten löytyi pieni kassillinen täydennystä keittiön kaappeihin. Lienenkö hieman vainoharhainen, mutta minua vähän kummeksutti, ettei siellä ollut lisäkseni yhtää asiakkaita. Ne aiemmat kerrat kun siellä olen lauantaina käynyt, on kaupassa ollut ainakin puoli tusinaa muita asiakkaita. Noh, jos jenkit eivät voi juoda meksikolaista Corona-olutta, (viidennes amerikkalaisista uskoo sillä olevan yhteys virukseen!) niin ehkä ei ole ihme, että oululaiset välttelevät kiinalaisten kauppaa ja elintarvikkeita. No höh, – tiedä häntä. Minä kuitenkin kävin, ja sitten taas tepastelemaan. Aurinko jo lämmitti. Mieletön sää!
Monen tunnin reissun jälkeen kotitöiden pariin. Ja kun hanget kerran kimmelsivät ja siten loivat oivan miljöön mm. tällaiselle kuvattavaksi tuodulle pienelle, aika sympaattiselle jääkarhulle, otin asiakseni sitä kuvata kuin ainakin mallia.
Ja kaiken touhuamisen ohessa kuulokkeista taidehistorian professorin (emerita) Riitta Konttisen biografia ”Aino Sibelius”. Oi, että. Onpas hyvä kirja.
Salama ja dumplingseja
Olisi pitänyt olla jo aamulla salille mennessä aurinkolasit. En pitänyt niiden puuttumista kuitenkaan huonona asiana; päinvastoin tuntui hyvälle, kun niille olisi ollut tarvetta sen sijaan, että tuulilasinpyyhkijät olisivat heiluneet, kuten on viime päivinä tehnyt.
Vielä illansuussakin kävin autolla Nallikarissa. Hain kuviin jotain ihan muuta kuin mitä sain, mutta menettelee nämäkin. Kertovat siitä, että tänään on ollut aurinkoa, valoa, talvea, tuuletonta, pikkupakkanen. Laskiaistiistai parhaimmillaan.
Muutoin huitelin pitkin kaupunkia: mm. vihdoin sain vietyä vanhan kamerani ja yhden tarpeettoman vanhan objektiivin Digitarvikkeeseen ja niistä saaduilla rahoilla (joita onneksi vielä jäi jemmaankin) ostin uuden (studio/käsi)salaman (Godox AD200Pro), jonka toivon olevan ”keikoilla” kätevä. Vielä kun opettelen käyttämään sitä.
Mitä mainioin yhteensattuma oli, että kaupoilla oli myös kaksi Tornion VAT-koulukaveria. Herrat opiskelijakaverit olivat juuri ne, jotka kanssani muodostivat kurssiporukkamme seniori-osaston. Ei olla näyttöjen jälkeen tavattu kuin somen välityksellä, joten olipa mukava, iloinen jälleennäkeminen. Siellä me kameraliikkeen aulassa pitkään kuulumisia vaihtelimme.
Ruokakaupasta (Prisma) ostin vihdoin Beijing8 dumplings, joita olen nähnyt olevan myynnissä jo pari kuukautta. Vaikka nyt kaikki Kiinaan liittyvä aiheuttaa vähän levottomuutta ja pandemian leviäminen kaikkine seurauksineen huolettaa, niin silti dumplingsit maistuivat. Kaksi pakettia (2 x 10 kpl) ja oheen salaattia olivat hyvinkin riittävä ruoka meille. Eikä ollut vaikea valmistaa: höyrytin sen seitsemän minuuttia, mikä paketissa neuvottiin. Soija ja sweet chili sauce olivat hyvä lisä. Ankan ja broiskun lisäksi olisi ollut kasvis- ja nauta/chili -vaihtoehdot. Ehkä ensi kerralla sitten niitä.
Parempia nämä olivat kuin mitä olen pari kertaa Aasia Marketista ostanut. Toki kalliimpiakin ( 6 – 7 €).