Ravintolat – Sivu 5 – Tuulestatemmattua

Kiirastorstain touhuja

Jos eilen olikin pirttipäivä, niin tänään kiirastorstaina sitten pois pirtistä koko päivän.

Kiirastorstai? Siis kiire? Vai onko se Jeesuksen kärsimyshistoriassa ”kiirastuli-päivä” vai mistä nimi tälle päivälle?

Kiirastorstaina pihamaalta karkotettiin pahansuopia voimia edustanut »kiira». Pihamaan puhdistuksessa käytettiin tulta, katajaa, tervaa ja kiliseviä lehmänkelloja, jotka saivat »pahat henget pakenemaan seudulta».
Kiirastorstain tapojen on tulkittu olevan kansanomainen muoto katolilaisesta synteja puhdistavasta rituaalista. Tavoissa voi nähdä myös yhtäläisyyksiä slaavilaisten ja balttilaisten kansojen kevätperinteisiin, joissa vanhan talven symboli poltetaan tai karkotetaan kevään tieltä.
Kansan keskuudessa kiirastorstai on ollut yleisemminkin puhdistamispäivä. Karjalaiset ja hämäläiset tekivät kiirastorstaina suursiivouksen, jossa joka nurkka pestiin ja siistittiin.
Lähde: Taivaannaula

Karjalaisista sukujuuristani huolimatta en ole tänään tehnyt mitään suursiivousta, vaikka muutoin melkein kiire kyllä on ollutkin.

Pehtoori sen sijaan (taas kerran etsittyään syitä vältellä hiihtämistä) on perinteiden vaatimusten mukaisesti siivoillut pihapiiriä! Ja kattoja.

Varsin myöhäisen (täysikuu tai mikä lie valvotti) aamupalan jälkeen lähdettiin kymmenen tienoilla käymään tämän mökkiviikon ”pakollinen” Ivalon reissu. Ihan samat kuviot kuin viimeksikin: Extrapiste (lankoja, ja jotain keltaista), apteekki (ainahan sieltä jotain tarvitaan), Alko (ks. ed.) ja ruokakauppa (tällä kertaa vain hevi ja maitotuotteet, sekä tetet – kaikkea pääsiäisekstraruokaa on kaapit täynnä, joten ei kala- tai lihatiskiä tarvittu).

Mökillä nautimme lounasleivät ja hedelmät, ja sitten tahoillemme: Pehtoori Tuulentuvan katolle ja mie Kiilopäälle – tunturiin ja katsomaan sen valokuvanäyttelyn.

Vaikka tunturissa tuulikin, oli tunturin suojapuolen rinteillä mahdottoman lämmin. Iltapäivän edetessä jo nuoskaista. Ei haitannut. Hissuksiin kuljin. Hiljaa tupisin tyytyväisenä.

Pysähtelin, kuvailin. Paliskuntaraja kerrankin täältä suunnasta.

Pääsiäispupun jäljet!

Tunturissa pikku tunturi ja kimmeltävät hanget.

Kiilopäällä Suomen Ladun majalla on Ilkka T. Rantasen valokuvanäyttely ”Minun luontoni”. Valokuvataiteilija oli itse paikalla, eikä liene ihme, että meillä oli juteltavaa Saariselän luontokuvauskohteista ja kuvaamisesta. Niin paljon, että tulin aika huolimattomasti ja valikoiden lukeneeni kuviin liittyviä tekstejä, tunnelmia maisemista, luonnosta, kuvaajan omasta luontosuhteesta. Ne muutamat tekstit, jotka luin, olivat kyllä varsin samaistuttavia. Kuvaushetken tuntoja sanoitettu paljon paremmin kuin mitä minä ikinä osaisin. Ja inspiraatiotakin näyttelystä. Tällä viikolla toinen suositus Paratiisikurulle patikointiin. 😉

Palauduttuani mökille ja suihkuttelujen jälkeen teimme yhteispäätöksen: nyt on pizzapäivä. Siispä kylille, – ja Fienoon! Tämä oli viides kerta. Oli nälkä, mutta ei tälläkään kertaa mitään moitteen sanaa. Ei mitään. Meillä tuntuu olevan jo kanta-asiakas-status. 🙂 Sekin tuntuu mukavalle. Olenko jo aiemmin muistanut kehua heidän espressoaan. No nyt voisin. Sekin on perfetto.

Huomenna olisi Vaskoolihiihto ja (mökki)tiehoitokunnankokous. En ole koskaan osallistunut kumpaankaan, enkä osallistu huomennakaan. Ehkä Vaskoolihiihto ei tuki Sivakkaojan latua? – Tai entäs jos Vellinsärpimälle. Yleensä pitkäperjantai täällä on tuiskupäivä, myräkkäpäivä, pimeä päivä. Mutta huomenna tuskin on ”yleensä”.

Nyt lasillinen tai kaksi punaviiniä, Eeviksen islantilainen neule puikolle ja jonkun sarjan pätkä Netflixista ja luulenpa, että Nukku-Matti on tänä iltana jo hyvin varhain mun kaveri.

Buona Pasqua, amici!

Lappi Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Vellinsärpimällä, Fienossa ja Cunkin kanssa maailmalla

Mökkipihassa myrskyää. Tuntureilla myrskyää. On kova myrsky. Ilmatieteen laitoksen mukaan 13 m/s, puuskissa 22 m/s. Puut ovat vaarallisen näköisesti kallellaan, hieman huolissani tarkastelin mökkipihan puita: eihän ole kaatumisuhan alaisia? Hanget ovat kyllä jo nyt täynnä roskaa, oksien kappaleita… Onneksi ei tarvetta lähteä minnekään.

Aamupäivällä fön-tuuli oli leppeä ja lempeä, menomatkalla myötäinenkin. Ja viikon paras keli. Luistoa oli. Hyvin kulki.

Tänään hiihtelin liki tasaisella, Luttojoen rantaa myötäillen Saariselän hiihtoportilta Vellinsärpimälle. Ei ollut velliä, pieni purkki tuoremehua oli riittävä eväs. Päivätuvassa joku oli sytyttänyt piisinkin, tuoksu jo mieluinen ja mukava tuntureiden katveessa talvisessa aamupäivässä.

Ja sitten taas huomioita ”latumuodista”: italialaisnaisten toppaminihameiden lisäksi on todettava, että islantilaisneuleita on muutamia tunturissa näkynyt, enkä tänään ollut suinkaan ollut ainoana riddari ylläni! Niinpä vain nuorehkon pariskunnan kanssa ladulle lähtenyt bichon frisee (tms.) oli puettu kauniiseen punavalkoiseen koirariddariin! Minä ja koirat! Noh, koiraladun nimellähän tuo Luttojoenvarren latu kulkeekin. Mutta hyvä oli hiihdellä.

Tänä vuonna hiihto ei ole ollut niin hyvä olkapäävaivan kuntouttaja kuin viime vuonna, ja aika lailla jumissa on koko yläselkä. MUTTA! Minun (ja oikeastaan koko perheen) ”oma” hyvä, vuosikymmenen ajan luottohierojana ollut L. on lopettanut vastaanottonsa Saariselällä. Oli siis hakeuduttava Kylpylä Aurora Spa -hoitolaan. Noh, ei huono, mutta monopoliasema näkyy myös hinnoissa!! Huoh!

Tälle päivälle oli suunniteltu ja sovittu myös ulkona syöminen. Ei ollut yhtäkään syytä, miksei oltaisi menty Fienoon. Oikeasti ehkä paras pizza ikinä! Oli minulla kyllä nälkäkin! Mutta joka tapauksessa perfetto! Sitä paitsi siellä on mukava tunnelma.

Ei viimeisten neljän mökkireissun aikana olla syöty ulkona missään muualla kuin Fienossa. Miksi olisikaan!

Ja nyt vuorossa illan leffa tai yksi jakso brittisarjaa nimeltä: Cunk on Earth. (Kiitos ES vinkistä!)

Lainaus Hesarin sivulta:

Cunk on Earth (2022), jota voi nyt seurata Netflixillä. Sen edessä tuntee välillä halua itkeä, mutta useammin kuitenkin naurattaa kovasti; niin yllättävä, absurdi ja terävä se on.
Cunk on Earthin genre on mockumentary eli muka-dokumentti, ja se parodioi perinteisiä valistusohjelmia, joissa vakava Sir David Attenborough tai Simon Schama kulkee ulkona, heiluttaa ilmeikkäästi käsiään ja puhuu sivilisaatiosta. Välillä keskustellaan asiantuntijoiden kanssa museoissa tai tutkijankammioissa.

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Välipäivänä täyttä elämää

Kuten tavallista – silloin kun täällä on perhettä tai ystäviä kanssamme – mökkiaamiainen ei ollut vain pikainen puuro ja kahvi, vaan pitkään aamiaispöydässä nauttimista ruoasta ja seurasta. Hiljalleen hankkiuduimme uloskin, kun yhdentoista aikoihin alkoi jo tuntureiden takaa pientä valonkajoa näkyä.

Etsittiin Northern Light Villagen poroaitauksesta poroja, katseltiin husky-ajelijoita, tykkylumisia (jota harvoin täällä on niin paljon kuin nyt) aihkeja, isoja lumen peittämiä kuusia ja petäjiä. Kuljettiin ja höpöteltiin, oltiin hiljaakin. Vain vähän. 😀 Kylän keskustan läpi kuljettiin, hyvällä katseltiin turistiryhmiä, – hyvä että on matkailijoita.

Ja ihmeteltiin puolikesyltä vaikuttavia riekkoja, joita jalkakäytävillä oli useita, – niiden jälkiä on myös rantasaunan ympäristössä poikkeuksellisen paljon.

Mökillä jo ”perinteisesti” glögimukilliset terassilla, takkatulen ääressä pientä lounasta ja sitten saunan lämmitykseen, iltapäivätorkuille, leppoilua, rantasaunaa.

Ja tänään mentiin ulos syömään. Todella olin siitä iloinen. On taas tullut joku kylläytyminen omiin kokkailuihin, – niitähän on nyt ollut vähän tavallista enemmän viime viikkoina.

Tänään oli varaus Fienoon! Mehän kävimme siellä syyskuussa Pehtoorin kanssa, mikä jo vakuutti että pian uudelleen. Nyt siis sinne.

Onneksi oli pöytävaraus, emme suinkaan olleet ainoita! Pizza (poropancettaa, punasipulia, mozzarellaa) oli perfetto.

Tilasimme myös pullollisen lombardialaista roseeta. Sellaista Suomessa harvoin saa. Hetken välähti kesä, vaikka ulkona – 10 C , pientä pyryä ja pimeää, puolikuu sentään näkyi. Jälkkäritkin vielä jaksettiin, tiramisu ei ollut ylimaallisen hyvää, mutta se oli hyvää, täyteläistä, sopivasti.

Mökille palauduttua vielä pieni peli-ilta. Muistatko? -kysymyskortit olivat juuri meidän ikäluokalle sopivia. Aika hyvin me vielä muistamme. Nyt unille, huomenna elettävä koko loppuvuosi!

Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Joululounaalla

Olimme tänään Maikkulassa joululounaalla. Koskaan ennen siellä ei ole jouluruokaa syötykään, paljon erilaisia juhlia siellä on kyllä tullut vietettyä, mutta ei jouluntienoolla: muutamia lapsuuden ajan perhepäivällisiä, tai minä muistan kyllä vain jätskin kesäsunnuntaisin, yhdet aika varhaiset synttärinikin siellä vietettiin, sitten on ollut häitä, karonkkoja (omanikin), promootiopurjehjedus, tiedekunnan pikkujoulut, lukukausien avausseminaari, tasavuosisynttäreitä, …

Ja tänään uusi juttu oli joulutunnelman ja ruoan lisäksi systerin uusi kaveri S. Hyvä tutustua ennen joulua, jolloin on sitten muutakin huomiotavaa ja tekemistä joulupöydän ympärillä … meitä kun on tänä vuonna aika montakin joulupöydässä niin ei tutustumisjutustelut ehkä oikein onnistu.

Kartanon toiseen isoon saliin oli katettu pitopöytä, hyvinkin perinteisine jouluruokineen, tulinpa minäkin palasen kinkkua ottaneeni, dijon-sinappikastike oli hyvä. Menun paras osa oli alkuruoissa: lohimoussekakku ja waldorfin salaatti olivat minun makunystyröilleni mieluisimpia. Tämä ei varmastikaan ole kaupungin halvin joululounas, mutta miljöö on niin viehättävä, tunnelmallinen ja siellä on paljon kaunista katseltavaa, että se tuo lounaalle paljon lisää mielihyvää.

Pihapiirissäkin on – talvellakin, sinisen hetken tullessa, pakkasesta (- 16 C) huolimatta – viihtyisää, yhdessä aitassa oli seimikin.

Kun kotona ei tarvinnut tänään kokkailla, tein saaristolaisleivät, ja sitten kuvahommia. Pikku hiljaa …

Ravintolat Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Monia kerroksia hyvää elämää

Kävelin tänään Linnanmaan kampuksella, kohti humanistisen tiedekunnan entistä pääovea. Mietin menneitä, niitä vuosikymmeniä, jotka sinne useimpina arkiaamuina vuodesta toiseen kuljin. Eikä tänäänkään tuntunut pahalta sinne mennä, Ei tänäänkään, ei ennenkään.

Tulinpa ajatelleeksi, että siellä oli hyvät vuodet. Hyvin harvoin tuntui ikävältä, väsyttävältä, tympeältä mennä töihin. Se oli hyvä paikka viettää elämänsä työvuodet. Tänään taas muistin olla kiitollinen siitä, että sain tehdä töitä hyvässä työyhteisössä, mielekkäässä hommassa, ja myös merkityksellisessä. Sellaisena edelleen omaa työuraani ajattelen.

Hyvillä mielin menin entisen oppilaani väitöstilaisuutta kokemaan ja katselemaan. Ja on myönnettävä, että menin myös siksi, että toivoin näkeväni entisiä kollegoita ja entisiä oppilaitani. Ja näin. Oli hyvä nähdä, jutella, kuulla opiskelijoiden löytäneen paikkansa. Myös lähimpiä kollegoita, seuraajianikin 🙂 , ja esimiestäni näin. Sitä nostalgiaryöppyä, muistoja, muistoja…

Nyt ei taida olla enää kuin kaksi sellaista opiskelijaa, joiden väitöskirjatyön alkutaipaleella olen tavalla tai toisella ollut, ja joiden väitöstä vielä voin odotella.

Ja väitöskin oli hyvä. Kuten nykyisin (lue: ainakin about viimeiset 10 vuotta) väitökset ovat useimmiten olleet väittelijälle tilaa antavia, väitöskirjan tiettäväksi tekemistä, hyväksyvää kommentointia, rakentavaa palautetta, jatkotutkimukselle uria avaavia, eivätkä vastaväittäjän oman oppineisuuden osoittamista, respondentin työn kritikointia tai virheiden osoittamista, vaan hyvää asiantuntijan ja tiedeyhteisön jäseneksi hyväksyttävän väittelijän välistä vuoropuhelua. Humanistisen tieteenalan väitöstilaisuudet ovat yleensä, aika useinkin, hyviä tilaisuuksia kuulijoillekin oppia uutta. Minä ainakin opin tänään paljonkin uutta.

Mennyt on joskus hyvä kohdata. Historia on. [icon name=”heart” style=”regular” class=”” unprefixed_class=””]

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Illansuussa lähdimme Pehtoorin kanssa ulos syömään. Taas. Italica Taberna!

Ensimmäinen kerta kesäkuussa, jolloin se oli vasta avattu, lokakuussa rotissöörien järjestämässä antiikki-illassa ja tänään meidän kahden hengen pikkujoulut. Ja kyllä tänään oli ihan ylivertaista, vaikka ennenkin on maistunut. (Huom. viikonloppuisin on parasta tehdä pöytävaraus. Meillä se oli. Onneksi.)

Olin kuullut, että siellä on Etelä-Italiasta tullutta mustaa tyffeliä. Perfetto. Mutta alkuun otimme antipastolautasen kahdelle. Onhan noita prosciuttoja ja salameja tullut syödyksi ennenkin, mutta … Oliko minulla vain hirmuinen nälkä, mutta nämä olivat kertakaikkisen hyvä.

Vasemmassa reunassa omenaviipaleiden päällä Njuda-tahnaa, ja pienet ampullit maitoa! Jos chilitahna tuntuu liian tuliselle, voi maidolla helpottaa poltetta. Vähän ”tavallisen” näköinen italialainen primo piatti -lautanen, mutta olipa maut enemmän kuin tavallisia.

Ja pääruoka!

Pastaa ja mustaa tryffeliä. Ei muuta. Ei tarvittu muuta. Perfetto!!

Ja minä, joka en paljon jälkkkäreistä piittaa… En varsinkaan isoista jälkkäreistä.

Kerroin Filippolle (Marthan puoliso, kahdestaan !!! hoitavat koko ravintolan), että ensi viikolla tulen lounaalle, enkä tarvitse muuta kuin tämän! Suklainen tartaletti, joka on täytetty suolakaramellikastikkeella, päällä mustaa tryffeliä. Ja oikeasti syödessä kaikki kolme kerrosta maistuivat erikseen. Aika jumalainen jälkiruoka!!

Hyvä päivä tänään.

Historiaa Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Uusi kiinalainen ja menneiden muistelu

Marraskuuhun tultu

Läpi lokakuun tultu tähän aamupäivällä aurinkoiseen, iltapäivällä sumuiseen marraskuun ensimmäiseen.

Paljon kaikenmoista, varhaisesta aamusta asti. Hyvä mieli kaikesta tekemisestä tänään. Nyt pyöräilypäivät ovat vähän kuin bonusta, – kausi jatkuu aina päivä kerrallaan, vastoin odotuksia, mutta toiveiden mukaisesti. Ehkä juuri siksi eilen ja tänään on ollut todella mieluista ajella. Hyvä hengittää, ei todellakaan kanssakulkijoita haittoina. 🙂 Sitä vaille, että lauloin ääneen, kun kuuntelin musiikkia samalla. Harmittelin monessa kohtaa, kun ei ollut Canon mukana; erityisesti Toppilansalmen rannalla harmittelin, sillä ainakin vuoden rakenteilla ollut rantapromenadi oli nyt valmis ja avattu. Hieno on.

Uusi kiinalainen

Iltapäivällä ohjelmassa oli rempatun (jesh, se onnistui) mökkiläppärin haku, kalenterien postitustarpeiden hankkiminen yms., ja sitten minulla oli treffit Pehtoorin kanssa Pekurinkulmassa. Sen ravintolamaailmassa on avattu mm. uusi kiinalainen ravintola Golden Flower. Eikä se ole mikä tahansa katuköökki. Ensinnäkin paikka on hyvä, valoisa, vähän etten sanoisi ”mannermainen”, ent. Roberts Coffeen paikka lasikaton alla. Uusi sisustus melkein elegantti, viihtyisä. Nettisivuillaan mainostavat: ”Koe kiinalainen ruoka uudella tavalla. Autenttisia kiinalaisia makuelämyksiä”. Tämä on alunperin Torniossa aloittaneen Golden Flowerin ”toisen polven ravintola”. Tornion Flowerissa minä ja monet muut koulukaverit kävimme usein, parin opiskeluvuoden aikana kävin varmaan puolentusinaa kertaa, ainakin. Ja opiskelija-asuntolaan haettiin take awayta parikin kertaa. Ennakko-odotukset olivat siis positiiviset. Eikä tarvinnut pettyä.

Sen lisäksi, että a la carte -annokset olivat aika hurjan isot, ne olivat myös erinomaisen makoisat, eivät ”sitä tavallista” hapanimelää, frittiä, hoisinia etc. Ja kun emme jaksaneet millään kaikkea syödä, ystävällinen tarjoilija kysyi, haluammeko loput kotipakettiin. Ja saimme hyvin kohtuullisen laskun (molemmat noin 20 €) yhteydessä paperikassiin pakatut annokset. Huominen lounas on siis taattu. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Taaskaan ei ole kaupallista yhteyistyötä, joten kaikin puolin rehellisesti ja hyvällä maulla 🙂 voin suositella tätä. Jos tämä olisi ollut meidän Oulun etniset ravintolat -testausten aikana kierroksessa mukana, niin kyllä olisi kärkisijoille päässyt.

Menneiden muistelu -prosentteina

”Mennyt meissä” –postaus, ja sen yhteydessä ollut kysely, ovat saaneet huomiota. Tähän mennessä 53 henkilöä on vastaillut. Tulokset ovat tällaiset:

Elämäkerroista tykkäävät 4/5 vastanneista, melkein 3/4 tietää, että kaikki ei ole niinkuin muistamme (Korkmanin kirjaa suosittelen tässä yhteydessä!), puolet vastanneista tiesi sukututkimuksen omasta suvustaan tehdyn (ainakin siis toisen vanhemmat suku on tutkittu).

Sitten tämä kohta kiinnosti minua ehkä eniten: kuinka moni tietää vanhempiensa lapsuudesta paljoakaan. Vastanneista vain 60 % tunsi tietävänsä vanhempien lapsuudesta aika lailla. Vähän näin sen arvelin olevankin: suomalaisen arjen historiasta yliopistolla monena vuonna 20-30-vuotiaille nuorille aikuisille luennoidessani hoksasin, että heille vanhempiensa 60-70-luvun lapsuus ja nuoruus olivat paljolti tuntemattomia.

Vain neljännes muistaa elämästään alle neljävuotiaana monia asioita. Tämä on varmaan aika tavallinen tulos. Ja silti on niin, että elämämme kolme ensimmäistä vuotta ovat tärkeitä koko loppuelämämme kululle ja tunteille. Sehän on oikeastaan ristiriitaisen kuuloista, mutta niin se tutkimusten mukaan vain on.

Kiitokset vastanneille, tämä oli mielenkiintoista.

Ravintolat Ruoka ja viini

Keräilyeriä – viinikokemuksia

Syksy ei nyt ole oikein proseccon aikaa, mutta mikseipä? – Tämä aika maineikkaan viinitalon rose kuohuva Verrochio Prosecco Rose on mielestäni hyvää keskitasoa. Hyvin marjainen prosecco, ei päärynää eikä sokeria maussa, raikas, muttei olematon. Ei suuria muistoja, mutta ”ihan hyvä”.

R3 Riesling on aiemminkin ollut suosituksissani, se on minusta parempi paistetulle kalalle kuin tämä eilen testattu ”Remastered”, mutta tämä voisi olla aika ideaali sushin tai ceviche-kalan oheen. Saatiin me toki tämäkin tyhjennettyä ihan helposti. Ei ollenkaan huono viini.

Portugalilainen Colossal on syysruoalle (padat ja pihvit) hyvä viini. Se on ”mehevä ja hilloinen”, mutta ei paksun, sokerin marjakastikkeen kaltaista, vaan yllättävänkin raikasta olematta mauton. Ja hinta-laatusuhde on tosi hyvä (11,50 €). Tässä ei mikään ”töki vastaan”, ei karhaita tanniineja, ei litkua, ei mehumaisuutta, ei liian tuhtia tuntua. Ruokaviini hyvinkin. (Kuten kuvasta huomaatte, tänään on vihdoin tullut pystytettyä studio työhommia varten. Siinä sitten ohessa muutama viinikuvakin…)

Toinen testattu punaviini on meidän mökki-Hönön nimikkoviini. La Madriguera Monastrell 2020. Tätäkään ei kannata ihan sinällään nauttia, vaan nimenomaan ruoalle hyvä. Espanjalainen possupata, vaikka karjalanpaisti tai jos jollakin on jäniksenmetsästäjiä lähipiirissä, niin tästä sitten ruoalle viini! Etiketti viehättää.

Ja lopuksi yksi viinikokemus tältä päivältä. Iltapäivällä päätimme, että lähdetäänkin ulos syömään. Huolimatta siitä, että olimme molemmat käyneet tahoillamme muutaman kymmenen kilometriä sykkelöimässä, päätimme lähteä vielä pyörillä kohti keskustaa, kohti Italica Tabernaa. On ollut hieno lokakuinen lauantai, joten mikseipä vielä ulos. Italian tavernaan yritimme, mutta pieni ravintola oli täynnä, joten menimme Pekurin Patiolle. Plan B on muuttanut sinne, ja siellä on italialaista ruokaa, joten sinne sitten.

Kuten aiemminkin ravintolan alkupala-salaattipöytä oli tavallista parempi, myös tilaamamme pasta-annokset (Pehtoorille Pasta Carbonara ja minulle Pasta alla Scampi) olivat oikeinkin makoisia, mutta viini! Jätimme aperitiivit väliin, ja kun katselimme viinien lasihintoja totesimme, että olisi sama tilata pullollinen Ruffinon Pinot Grigiota. Ja sehän tuotiin jo ”aperatiiviaikaan” kuten pyysimme, avattiin ja kaadettiin laseihin. Ja se oli ihan lämmintä! Italialainen kevyt valkoviini huoneenlämpöisenä ei maistu miltään. Ei miltään. Tarjoilija oli pahoillaan, toi cooleriin lisää jäitä, mutta kyllähän siinä niin kävi, että lämpimän valkkarin kera pastamme söimme. Noh, pian varmaankin varataan pöytä Italica Tabernaan ja olen aika varma, että ei tarvitse lämmintä valkoviiniä testata.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Saariselällä uutta

Uusia kokemuksia tälle päivälle!

Aamun paperihommien jälkeen lähdimme kaksin käymään Rönkönlammella, joka on aika surullisen näköinen kun on niin rehevöitynyt, tai ainakin ihan enimmäkseen jonkin vihreän kasvin, kortteen?, valtaama. Meidän pääasiallinen syy mennä sinne, oli katsastaa latupohjan paikka, ja harkita sen merkitsemistä, mutta sehän olikin jo tehty, joten ei tarvitse huomenna sitä puuhata. Ja metsä teki taas tehtävänsä, – etten sanoisi loi uutta. Syntyi idea värikartasta tai väriaakkosista… yhdenlainen uusi ISO kollaasi, jonka työnimi olkoon ”This is Lapland”. Toteutus vaatinee aikaa, ja kymmeniä, kymmeniä ja taas kymmeniä kuvia. Toivottavasti voin joskus esitellä valmiin …

Teams

Olen vuosikymmenien aikana useinkin tehnyt täällä mökillä töitä, varsinkin kirjoittanut, usein myös lukenut, valmistellut, arvostellut etc. Joskus ihan sillä töin tullut tänne pohjoiseen: rauhassa tekemään jotain. Aina muistan syksyn 2007, (jolloin blogini rämpi alkutaipaleellaan ja) jolloin vetäydyin tänne useaksi päiväksi lukemaan ja arvostelemaan opiskelukaverini väitöskirjaa. Ja juuri silloin oli Jokelan koulusurmat; lähdin kesken pois. En voinut yksin olla enää. Muut työkokemukset paljon vähemmän traumaattisia tai dramaattisia, paljon arkisempia, usein aika onnistuneitakin. Mutta tänään aamupäivällä muutama tunti valmistellen osallistumista iltapäivän (historiatoimikunnan)kokoukseen. Siinä ei mitään erikoista, eikä Teamsissakään, mutta että osallistun mökiltä kokoukseen Teamsilla. Se oli uutta. Ja homma hoitui. Mahottoman mukava näin.

Fieno

Toinen uusi kokemus oli Fieno!

Saariselän keskustaan, vanhan Kuukkelin ja nelostien väliin, liikenneympärän kupeeseen on rakennettu ja avattu uusi italialainen ravintola. Kyllä pieni LappItalia-henki minussa taas heräsi henkiin. 😀 😀

Pizzeria-ravintola Fieno on konstailematon, mutta tyylikäs, valoisa, avara. Italialaiset pitäjät, osin yhteistyössä paikallisen Petronellan kanssa. Turun Sergio on saman pitäjän ravintola. Tykkäsin siitä, että ruokalistat oli laadittu huolella, siististi, oikeakielisesti. Tykkäsin puhtaista laseista, kohteliaasta tarjoilusta, ystävällisestä jutustelusta (meillä oli melkein yhteisiä tuttuja Lombardiassa), mielenkiintoisen oloisesta viinilistasta (Oltrepo Pavese!!), etymylogiasta (Fieno ~heinä ), ja ennen kaikkea tykkäsin pizzasta. Pohja oli ohut, rapea, hyvän makuinen, myös reunat!!, täytteitä (minulla savurautua, Pehtoorilla savuporoa) sopivasti, juusto maukasta, ei lilluvan rasvaista. Ai, niin, ja espresso! Molto bueno! Ja oliko minulla oikea kamera mukana? – No ei. 🙁 Mutta jos vaan kerron, että ehdottomasti seuraavallakin mökkireissulla meidän ”viikottainen” ravintolareissumme suuntautuu Fienoon. Suosittelemme lämpimästi.

Maanantaiko tänään? – Niin taitaa olla. Hyvä maanantai. Oikein hyvä.

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Kesän highlighteja – Uleåborgissa päivällinen

Oli tämän aika. Yksi kesän highlighteja. Jo pari vuosikymmentä ravintola Uleåborg on ollut osa juhlaamme, juhliamme. Ikkunanpesupäivällinen/hääpäiväillallinen oli tänään vuorossa. Juuri tänään sille oli hyvä hetki. Satoi vettä, ukosti, oli lämmin, oli kesä, hirmuinen nälkä, ja odotus – tänäänkö meillä tämä? – vihdoinkin.

Onneksi päivän runsaahkot sadekuurot tokenivat puolenpäivän jälkeen, – silloin oli hyvä sauma lähteä aika vimmatusti polkemaan (Kaakkuriin, Verkkokauppaan, hakemaan ”yksi osa”) ja palata iltapäivän lopulla kotiin.

Kummallisen kivaa pukeutua – treffeille. 39-vuotishääpäivää (ja ikkunanpesun juhlaa! 😉 ) juhlistettiin perinteisin menoin: pöytävaraus Uleåborgiin oli tälle illalle.

Luonnollisesti toivoimme sinne pyöräilevämme, mutta kun tälle viikolle sateet, rankkasateet, ovat olleet tosiasia, hyppäsimme paikallisliikenteen kyytiin ja pääsimme ravintolan terassille sadetta pakoon. Ja taas kerran nauttimaan liki familiaarista ja niin hyvästä ja täyttävästä menusta. Onhan se sellainen glisee, että gourmet-ravintoloissa jää nälkäiseksi, ”koska pienet annokset, ruohosipuli ristiin rastiin” jne… Noh, tämä glisee ei ole koskaan pätenyt Uleåborgiin, – ei tänäänkään. Olemme pitkään kylläisiä, ja tyytyväisiä.

Puntaroimme jo ruokien äärellä sitä, mikä oli menussa parasta… ja päädyimme siihen, että alkusalaatti, ”soleil”, jossa oli tekstuureja, pehmeyttä, rapeutta, pehmeyttä, raikkautta, täyteläisyyttä ja rapeutta, oli erinomainen aloitus…

Menu Uleåborg 1881 vol.60

– makuja meiltä ja muualta

*** Salaatti ”Soleil” -kirjolohimoussea, uuden sadon vihanneksia, avokado-limevinaigrette

*** Vihreää parsaa, friteerattua vasikan kateenkorvaa, hollandaisekastiketta

*** Paistettua maissikanaa, muhennettua pinaattia ja korvasieniä, varhaisperunaa, tryffelikermaa

*** Kahta valikoitua suomalaista juustoa, ruusunmarjasiirappia

*** Raparperisorbettia, marenkifinancier

… ja jälkkäri (erityisesti marenkifinancier!!) jäivät mieleen. Kaikki oli hyvää, suunmyötäistä.

Ja oheen valittu viinipaketti oli selvästikin mietitty, harkittu. Fabianon Ripasso (2019) jäi erityisesti mieleen. Ja se, kuinka pääruoan maissikanan kanssa tarjoiltu korvasieni oli ”au naturel”, siis, ettei sitä ollut mössätty tai kätketty kermaan tms, (kuten minä usein teen 🙁 ). Ehkä opin tästä jotain…

Kesän yksi kohokohdista on siis eletty. Kiitollisena siitä.

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Uusia kokemuksia mökkilomalla… :)

Halaukset ja heipat aamulla, – mökki hiljeni, minä nieleksin, mutta samalla niin hyvilläni näistä kuluneista päivistä. Ja siitäkin, että me Pehtoorin kanssa voitiin vielä jäädä.

Koskapa sataa ripsupteli oli hyvä ryhtyä siivoilemaan ja järjestelemään, pyykkipäiväkin. Tuulentuvan kuurnaus jätettiin huomiselle. Puolelta päivin kohti Ivaloa: isolla kirkolla apteekki, posti, Alko, iso marketti ja HEP = Halpatalo Extra Piste: ”Jokaiselle jotakin”. Kyllä kaiken maailman Ideaparkit ja Zeppeliinit voittaa. Vähän kuin Puuilo, mutta silti omanlaisensa. Mm. Lettlopi-lankoja, bujoilu-tusseja, tosi edullisia siivoustarpeita. 😀 Ja kaikki järjestyksessä.

Paluumatkalla jo pieni pala kirkasta taivasta.

Monta vuotta on ollut puhetta/aietta käydä Kaunispään Huipulla testaamassa heidän listallaan oleva ”Huipun leike”.

– savuporolla ja leipäjuustolla täytetty häränleike
– savuporo-kermakastiketta
– lohkoperunoita ja kasviksia

Onhan me Huipulla käyty munkkikahveilla ja kaakaolla kymmeniä kertoja, ja meidän lapsille rinnepäivinä hampurilaisia ja/tai ranskalaisia, ja hyvin syömässäkin sentään muutaman kerran: yhtenä uudenvuoden aattona ystävien kanssa ja kerran silloin kun äiti viimeisen kerran oli mukanamme täällä, mutta ei kai koskaan kaksistaan ihan vaan syömässä.

No tänään sitten, ja vain tuon Huipun leikkeen takia. Siinä on niin paljon nostalgiaa…

Kun 70- ja 80-luvulla perheeni, ja sitten Pehtoorikin mukana, asusteltiin paikallisessa hotelli Laanihovissa ja/tai sen takapihalla asuntovaunussa, oli ko. ravintolan paras annos ”Laanin leike”, joka kerran lomassa saatiin tilata.

Siinä oli härän lehtipihvi taitettu kaksinkerroin ja sisällä savuporoa, ohessa korvasienikastiketta ja lohkoperunoita. Muutaman kerran olen sitä kotona tehnyt, mutta eihän se sama…

Eikä ollut tänään Huipullakaan. Siellä täytteenä myös leipäjuustoa ja kastike ”vain” savuporo-kermakastiketta, eikä annos ole korvasieniä nähnytkään. Mutta oli se hyvää. Oikein hyvää. Vähän turhan tuhti, ainakin minulle, mutta hyvää oli. Ja maisemathan ovat – noh – aika huiput!

Mökille palauduttua purin rahtikuormamme ja kun kerran paistoi, ja oli taas lämmintäkin, lähdin metsään. Luonnollisesti. Kangasrouskuja useampi litra, muutamia tatteja ja yhden piirakan kehnäsienet. Ei hassumpaa. Pelkkä iltametsässä kulkeminen on mieluista. Puiden välistä siivilöityvä aurinko, hiljaisuus, mäntykankaat, pienet polut.