Kohti talvea

Yöpakkanen oli ollut niin kova, että meidän kaunis villiviini oli kerralla rupsahtanut. Ja  aamuyhdeksältä lähtiessäni kierrokselle, oli pakkasta vielä muutama aste. Kaupan kautta Caritakseen, sieltä sitten hautuumaalle ja lenkille Ouluunsuussa. Aina on Oulussakin vielä uusia katuja ja teitä käveltävänä. Tällaisena päivänä olisi voinut kävellä vaikka kauemminkin.

Kun Pehtoori oli taas katsomassa isäänsä sairaalassa, olin minä Juniorille kuskina, kun tämä meni Haukiputaalle kaverinsa kolmekymppisiä juhlimaan. Kahden nuoren miehen samppanja- (ja ruoka)kerho kokoontuu parhaillaan. Ei voi väittää, etteikö olisi nuorilla miehillä kiinnostusta selvittää reseptejä ja samppanjoita ja niiden historiaa.

Palatessani ajelin Kellon Kiviniemen kalasataman kautta: aikeena kuvailla, ei oikein simahtanut, ja ostaa savustettavaa kalaa, mutta kaikki tuore kala oli jo loppunut, joten ostinpa valmiita vartaita. Helppoa ja hyvää. Ja taas kerran tuli hoksattua, että avocado ja lohi sopivat erinomaisesti yhteen.

Kesäkamppeita olen pakkaillut pois, pipoja ja muuta tarpeellista etsiskellyt. On niiden aika.

PS. Kalenteriarvontaan ehtii vielä huomisen päivän ajan osallistua…

Arvontaa arvonnan perään

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.