Ravintolat – Sivu 6 – Tuulestatemmattua

Lomapäivä

Pakkasaamupäivä

Ei mitään kirjallisia puuhia aamupäivällä, joten suuntasin kylille. Kuvailemaan, ja ostamaan Partioaitasta sellaisen hiihtäjän vyö(selkä)laukun. Tarpeeksi ison, että siihen mahtuu kamera pienellä obiskalla ja juomapullo. Anorakin taskuun kun molemmat eivät sovi. Löysin hyvän.

Kuukkelin raunioita kuvailin ja totesin palaneen ja savun hajun ulottuvan aika kauas. Nesteen kahvila-myymälä, joka nyt on jonkinlainen hätäapukauppa alueella, oli myös ”shoppailukierrokseni” varrella: ei liene yllättävää, että hautakynttilät eivät sittenkään kuulu ko. myymälän perusvalikoimaan. Toivoin sellaisen löytäväni; olisin Kappelin viereiseen hautalehtoon halunnut yhden viedä.

Onhan Saariselkä ollut yksi äidin yli 20 kodin paikasta. Varmaankin hän vietti täällä yhteensä ainakin kolme vuotta, jollei enemmänkin. Taitaa minullakin olla hyvinkin tuo pari vuotta täällä elettynä.

Iltapäivällä aika liukulumisuksille. Enkä edes pahasti eksynyt. 🙂

Auringonlaskun aikaan (noin klo 16.30) olimme autolla liikkeellä: Kutturantien varressa Tolosjoen sillalla pysähdys. Laskevan auringon talo oli kuvattava.

Ravintolaruokaa

Tapanahan on, että mökillä ollessa käymme kerran ulkona syömässä, tänään oli tämän reissun se päivä.

Matkalla Kiilopäälle, Muotkantien varrella on uusi pieni iglukylä, ja sen yhteydessä uusi ravintola. Saariselän ravintolat, uudet ja vanhat, on jo koettu, testattu, hyviksi havaittu tai meille ”sopimattomiksi” havaittu, joten olipa ilo päästä testaamaan uusi Arctic Queen. Pehtoori oli tehnyt alustavaa tunnustelutoimintaa paikalla jo sunnuntaisella lenkillään ja minä surffaillut ja lukenut Saariselän Sanomia.

Muotkantielle ajeltiin päivän ulkoilujen ja saunan jälkeen illansuussa. Iloksemme ravintolassa oli muitakin, ranskalaisia monessa pöydässä. Tuli ihan lomafiilis, ja kun vielä ruokalistakin englanniksi: oltiin melkein kuin ulkomailla. 🙂

Arctic Queenin -menu oli aika lailla odotetun oloinen; olenhan tästä ennenkin kirjoittanut. Lapin ravintoloissa on Lappi-menut. Niinhän se on meidän mökilläkin viikonloppuisin ja vieraita tai perheenjäseniä pöytään saadessamme. Koko LappItalia-keittokirjani on enemmän ja vähemmän lappilaisen keittiön herkkuja ja paikallisiin raaka-aineisiin perustuva.

AQ:n listalla oli onneksi muutakin kuin paistettua lohta ja nieriää, käristystä tai poronfilettä. Monelle turistille ne varmaankin ovat juuri niitä toivottuja, mutta minulla (meillä molemmilla) oli tänään harkinnassa joko poroburgeri tai ravioli (= savuporolla täytettyä raviolia, savujuustokastiketta, kuivattua suppilovahveroa ja Västerbotten juustoa). Päädyimme ravioliin. Naapuripöytään meni hyvännäköisiä burgereita, ensi kerralla ehkä sellaiset.

Mutta toki ravioli oli hyvää: pasta just sopivan al dente, sopivan kosteaa ja Västerbotten-juustokastike kovasti mieleeni (olisipa ollut kastikelusikka tai pala maalaisleipää viimeisten kastiketilkkasten nauttimiseksi), sienipöly lähinnä (vain) kiva koriste.

Liki yhtä aikaa totesimme, että tänne sitten PP:n kanssa kun ovat möksällä seuraavan kerran. Ravintolan välitön tunnelma, tunkeilematon, sujuva palvelu, ulkomaalaiset ja salin isot ikkunat lisäsivät kokemuksesta nauttimista. Ei pönöttämistä, mutta ei myöskään mitään tusina-ketjuravintolafiilistä.

Tämän jälkeen on sitten taas huomenna mukava kokkailla mökkikeittiössä. Eikä vieläkään tarvitse lähteä kotiin!

Niitä näitä Ravintolat Reseptit Ruoka ja viini

Ruokajuhlaa

Tänään olen voinut puuhailla ihan mitä huvittaa. Ei edes ”pakollista” ruoanlaittoa; eihän minulle kokkaaminen ole mikään rasite, mutta totta puhuen olen kyllä pitkin syksyä ja nyt joulun jälkeen hienovaraisesti vihjannut ja muistuttanut: ”Olihan se kyllä mukavaa aikaa silloin kun kävin Torniossa koulussa, oli kerran kuussa hieno valmis sunnuntaipäivällinen kun palasin kotiin” tai ”Näinä aikoina olisi mahtavaa vaihtelua, jos pääsisi testaamaan jonkun toisen kokkailemia sapuskoja…”, jne. jotain vastaavaa. Ei mitään valittamista tai anelua, – pois se minusta.

Mutta joo, Pehtoori on siis käyttänyt viikolla eräänkin tovin etsien uusia reseptejä, eilen käynyt raaka-aineiden hankintareissulla ja tänään tehnyt lyhennetyn lenkin, jotta minä pääsin nauttimaan hiihdosta, jatkamaan astiakaappien konmarittamista, järjestelemään Koivisto-kuvia sekä samalla kuuntelemaan kirjoja ja ennen kaikkea nauttimaan kolmen ruokalajin päivällisestä.

Valion reseptiarkisto on Pehtoorin inspiraation lähde ollut aina, ja sen ohjeilla tämänkin päivän menu!

Alkuruokana Aura-sipulikeitto

Pääruokana sitruuna-lohta herne-minttutahnan kera. Tahna oli raikasta. Aion tehdä kyllä minäkin.

ja jälkkäriksi jotain ihan erikoisen hyvää: juustoa ja mietoa, pehmeää hyvää chili-suklaakastiketta!

Kaikki oli hyvää, uudenlaista, – varsinkin tuo jälkkäri! Ihan uusi tuttavuus oli lempeä kuivattu ancho-chili, jota kastikkeessa oli. Olen nähnyt niitä meidän lähimarketissa ja miettinyt, mihin niitä käyttäisi? No ainakin tässä ruoassa maku oli mukavan makea; chili toi lempeää potkua kastikkeeseen. Mitähän jos tuota laittaisi kaakaoon?

Juhlapäivällinen siis! Mukavaa hemmottelua, vaihtelua ja iloa päivääni.

Eikä siinä vielä kaikki: en eilenkään kokannut mitään. Iltapäivällä, kun ravintolat vielä saivat olla auki, rohkaistuimme lähtemään ulos syömään. Nallikarissa on taas herkulliset bliniviikot, – monta vuotta niistä on nautittu erilaisissa seurueissa tai kahdestaan, ja nytkin rohjettiin ravintolaan ajella. Ajateltiin, että onhan siellä väljää, joten miksei!

Ja kyllä: siellä oli väljää, mikä on kyllä vähän surullista. Samalla todettiin, että meillä kotona perhepiirissä syöminen on joka toinen viikonloppu isompi riski saada korona kuin ravintolassa, sillä onhan saman pöydän ääressä rokottamaton eskarilainen sekä kaksi asiakaspalvelutehtävissä työskentelevää (rokotettuja toki). Eihän me koko pandemian aikana olla oltu erossa Juniorista ja perheestään.

Mutta siis. Eilen Nallikarissa oli mahdottoman kaunis auringonlasku, aika rauhallinen olo ja niin hyviä blinejä! Vahva suositus!

Historiaa Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Juhlaa, sunnuntaita, arkea

Takaumia lauantailta

VIinikerhon 30-vuotisjuhlien menu ravintola Uleåborgissa:

Roseviinissä kypsennettyä lohta, makeaksi marinoitua purjosipulia ja kirjolohenmätiä, punajuurimajoneesia
***

Savuporo-hapankermakreemiä ja rakuunalla maustettua porkkanakeittoa
***

Patasorsaa, omenaa ja juuriselleripyreetä, haudutettua punakaalia, kermalla pehmennettyä lintukastiketta
***

Kahta valikoitua juustoa ja rusina-cashewpähkinähilloa
***

Rahkamoussea, punaherukkakastiketta ja paahdettua mantelia

Koko menu ja sille soviteltu viinipaketti toimi ja maistui. Eniten pidin alkuruoasta. Vaikka lohi on meillä jokaviikkoista arkiruokaa, niin silti tämä maistui juhlalliselle. Aionpa itsekin kokeilla – joku viikonloppu – tuota lohen kypsentämistä roseeviinissä (saksalainen spätburgunder tarjottiin viininä). Rosee raikasti lohen, häivytti rasvaisuutta. Miksei voisi itsekin tehdä savuporokreemiä ja aateloida sillä porkkanakeiton. Ehkäpä tätäkin kokeilen.

Sorsaa en ole monta kertaa elämässäni syönyt, – voisi syödä useammin, sillä oli hyvää, riistaista.

Juustojen kanssa tarjottiin Finca Antigua Moscatellia, – olisipa sitä Alkossa. Se voisi olla meidän joulupöydässä juustojen kanssa.

Kaikista tarjotuista viineistä pidin eniten samppanjasta. Ehkä siihen vaikutti sekin, että en ole moneen kuukauteen juonut lasillistakaan kuohuviiniä tai samppanjaa. Muutamilla ravintolaillallisilla vain ehkä sen puolilasillista siemaillut. Samoin lähes punaviinitönnä on syksyni sujunut. Lauantaina söin ja join kaiken mitä oli tarjolla, mikä kyllä vähän muistutti vielä eilenkin. Mutta ei katastrofia.

Ainoa pettymys oli se, että vaikka kysyttiin koronapassia, ei kysyttykään henkkareita. Tunnemme ravintoloitsijapariskunnan ainakin 20 vuoden ajalta, joten en vieläkään saanut kokea sitä, että ravintolassa kysyttäisiin henkkarit. Kummasti koronapassivaatimus kyllä toi turvallisuuden tunnetta; semminkin kun Pohjois-Pohjanmaalla on tällä hetkellä korkein altistumisluku.

Sunnuntaina uudella reitillä

Eilen lähdin äidin luo uutta reittiä (otsikkokuvan Ceydonin kuvasin paluumatkan varrella). Sen jälkeen kun pyörä on ollut lukkojen takana, olen kulkenut hoivakoti Vuoksiin, joka on tuossa muutaman kilometrin päässä, autolla, mutta eilen päätin mennä kävellen Toppilanrannan kautta. Reitistä saa rengasreitin, jonka pituudeksi tulee viis ja puoli kilometriä, joten sään salliessa alankin tepastella hoivakoti-iltapäivisin. Siitä saa sitten huomaamatta kolme lenkkiä viikossa hoidelluksi. Yksi tärkeä kriteeri hoivakotipaikkaa etsiessä oli, että se olisi mahdollisimman lähellä, mikä sitten toteutuikin, mutta kyllä nyt melkein kolmen kuukauden kokemuksella ollaan oltu muutenkin oikein tyytyväisiä Vuoksiin.

Minullahan on moni homma jäänyt pois, huolettomampikin olen ollut nyt kun äiti on ympärivuorokautisessa aktiviisessa, aktivointia yrittävässä, välittävässä hoivassa,. Äidin asuessa kotihoidon tuella omassa asunnossa kävin luonaan kerran, pari viikossa (jos äiti salli auttaa, – aina ei suinkaan huolinut) mutta nyt olen yrittänyt käydä joka toinen päivä, iltapäiväkahvien merkeissä ja rupattelemassa – ja monen asian muututtua se on ollut äidistäkin hyvä juttu.

Maanantaina melkein kuin työpäivä

Aamulla laskutushommia, kaikenmoista päivitystä. Iltapäivällä oli historiatoimikunnan kokous: olin asiantuntijajäsen. Historioitsijahommia, ja samalla sain ison kalenteritilauksen. Oli kyllä mukava olla kokouksessa. Kaukana ne ajat jolloin pahimpina päivinä oli kolme kokousta, ja kokous tai palaveri viikon jokaisena päivänä. Nyt kun oli ensimmäinen kokous pitkään aikaan, se tuntui virkistävälle. Semminkin kun tiesin osaavani asian. Kunhan ko. historiateos puolentoista vuoden päästä valmistuu kerron lisää. 🙂

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Kolmekymmentä vuotta (viini)ystävyyttä

Nyt olen kylläinen.

Ruoasta, ystävyydestä, viinistä, hyvästä olosta, huomiostakin.

Olemme viettäneet leppoisan, ystävällisen, herkullisen illan ystävien seurassa. Muistelimme, söimme hyvin, maistelimme viinejä – ehkä poikkeuksellisen vähän maistelimme, mutta viihdyimme, rupattelimme, suunnittelimme. Näiden ihmisten kanssa on helppo olla.

Tähän viiniin ja kuvaan päättyi nelituntinen yhteinen dinner ravintola Uleåborgissa. Kellään meistä yhdeksästä ei ollut moitteen sanaa illasta, ruoasta, viineistä, saatikka seurasta.

Kunhan huomenna tokenen kerron lisää…

Isovanhemmuus Ravintolat Ruoka ja viini

Lomaa, pizzaa, kuvia, vuosikerta 1999 ja kurpitsalyhty

Synttärit, syysloma ja Halloween

Niinhän siinä on käynyt, että Halloweenia on tänään vietetty. Tai paremminkin Apsun (ja isänsä) syysloman ja Eeviksen synttäreiden (oikeasti vasta 10.11.)merkeissä on vietetty aikaa yhdessä. Puolineljäksi oli varattu ravintola Pannuun pöytä, ja kuudestaan (R:kin työpäivän jälkeen ehti mukaan) menimme pizzalle. Eevis oli ihmeissään ihmis”paljoudesta”. Enpä muista milloin olis viimeksi oltu Pannussa. Entisensä oli, hyvä siis.

Jälkkärille siirryttiin Rantapeltoon. Lapsille jätskit ja aikuiselle tilkat Barbarescoa vuodelta 1999! Huomiseksi loput. Tämä on lahjaksi, kiitokseksi kuvauksesta, saamani viini, jota ei turhia lipitellä. Maistelimme ja nautimme.

Apsun kanssa ryhdyttiin vielä puuhaamaan kurpitsalyhtyä. Eeviskin lyöttäytyi mukaan, tietysti. Ja hieno lyhty saatiinkin aikaiseksi. Kaikki muu unohtuu näiden kanssa – –

Muitakin hyviä asioita

Sen että silmät sain auki, näin sähköpostin, jossa kerrottiin, että äidin hoivakodissa alkuviikosta tiedotettu koroa-altistuminen EI ole tartuttanut ketään ja vierailut saavat jatkua entiseen tapaan. Huh!

Ja heti perään joulupostikorttipaketti tuli painosta: ihan kelpo kortteja ovat ja nyt pääsen niitä jakamaan ja myymään!

Sääkin suosi, ja kunhan olin roudannut ruokaa reilusti ja samaan aikaan Pehtoori tehnyt pikaisen viikkosiivouksen, lähdin taas kerran täydentämään kuvaustoimeksiantoa: Kauppahallipäivä tänään ja huomenna, joten sinne kameran kanssa.

Kuvaussession jälkeen lähdin kävelylle kaupungille, ja poikkesin Valvella katselemassa esillä olevat valokuvanäyttelyt. Kolmekin mielenkiintoista, paras tai minua eniten elähdyttänyt, oli VAT-koulukaverini näyttely ”Karjasilta”. Olipa elämäntuntuinen ja -myönteinen kokonaisuus. Humoristinenkin, ja vaikka kuviin on vaikea saada huumoria mukaan, JF:n kuvissa sitä oli.

Paljon hyvää yhdelle päivälle.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Polulla ja päivällisellä

Aamupuuron äärellä päivän agendalla ensimmäinen päätettävä asia oli, mennäänkö patikalle ja mihin? Äänin 2 – 0 päätimme lähteä, ja yllättäen kahdelta eri taholta sama ehdotus kohteesta: Jorpulipää. ”Ei olla pitkään aikaan käyty” (PP:n kanssa edellisen kerran).

Ajelimme 30 km etelään, Tankavaaraan ja juuri kun olimme kohteessa, alkoi sataa, vähän enemmän kuin tihuuttaa. Viitsitäänkö lähteä ollenkaan? – Kävellään edes vähän. Siis sadeviitat ylle ja menoksi.

Alempi reitti olisi vienyt suoraan tunturin laelle, mutta koska tuuli, tihuutti ja koska oli epävarmaa, viitsitäänkö edes kauaa tepastella, käännyimmekin ylemmälle reitille: Geologiselle polulle, jota emme koskaan aiemmin ole kokonaan tepastelleet. Se nousee hiljalleen ylös, korkeuskäyrät eivät kovin tiuhassa kuitenkaan. Käveltyämme pari kilometriä sade hiipui ja maisema alkoi vihdoin muuttua edes vähän ”geologiseksi”.

Koiranjuomalammen rannalla oli aika lounastauolle ja samalla hetkellä, kun Elovena-keksipatukan paperin sain auki, istui kuukkeli laavun kelopenkillä: ”Ai, oiskohan täällä evästä meillekin?”

Ja saatuaan keksimuruja oli vähän sen näköinen, että tässäkö kaikki?

Enempää ei ollut meillekään tarjolla, joten jatkoimme matkaa.

Jorpulipään paljakka sumun peitossa, joten lähdimme paluumatkalle kohti Tankasuota. Se on jylhän, kauniin karu. Siinä on minusta kansallismaiseman aineksia. Se on jotenkin kotoinen, merkillisellä tavalla turvallinen. Mun lempparisuo.

On ylitettävä suo.
Kahlaa,
rakenna pitkospuut.
Tilaa silta, maalauta kaistat.
Lennä, ja kun olet kuivalla taas,
mieti.

(Juice Leskinen)

Minä lensin ja mietin. Paljon mietin tänäänkin. Mutta hyvillä mielin mietin, ’lentäen’.

Ja pysyin tukevasti patikkapolulla. 🙂

Tänään korkeuseroa sopivasti, patikan pituus melkein liian lyhyt (7 km), mutta kyllä taputeltiin toisiamme olalle, että polulle edes lähdettiin alkumatkan sateesta huolimatta. Taas tänään tuli mieleen, kuinka on hienoa, kun (nykyisin) on niin hyviä kamppeita, varusteita, kenkiä, reppuja, eväitä, että joka säällä on kelpo kulkea.

Iltapäivällä perhe-chatissa viestit kulkivat vilkkaasti ja niitä oli paljon, systerin ja ystävienkin kanssa viestien vaihtoa. Ja kuinka iloiseksi tulinkaan, kun äiti soitti. Hän soitti, en minä.

~~~~~~~~~~~~

Illansuussa lähdimme ulos syömään. Minusta on täällä Saariselällä tullut aika huono lähtemään ulos syömään, koska ravintoloiden ruokalistalla on yleensä (vain) niitä samoja ruokia, joita itse kokkailen mökillä. Näitä samoja silloin kun meillä on perhettä tai ystäviä täällä ”vieraina”: poroa, nieriää, lohta, puikulaperunoita, sieniä, puolukoita, hilloja. Toisaalta yritän ajatella, ettö on hyvä tukea paikallisia ja oppia jotain uutta noiden raaka-aineiden valmistukseen liittyvää, joten tänään ulos syömään!

Kaunispään huipulla on reilut puolenkymmentä vuotta ollut Star Arctic Hotel, jota me nimitämme Kiinan muuriksi, koska kaukaa se näyttää muurilta, koska osa sen rahoittajista on kiinalaisia ja koska se(kin) on suunnattu paljolti aasialaisille matkailijoille. Olemme kerran käyneet ravintolassa sisällä (PP:n kanssa kaakaolla ja proseccolla), mutta nyt halusimme testaamaan hotellin Kaunis-ravintolan ruokatarjontaa.

Maisemat on hienot. Selkeällä kelillä varmaan vielä paremmat.

Otimme molemmat alkuun ”Ylikypsää hirven lapaa, savu-selleripyrettä sekä pikkelöityä selleriä”. Annos oli kaunis, siinä oli monia tekemistä vaativia komponentteja ja se oli hyvää, oikein hyvää. Mutta oliko liha hirveä, ei se ainakaan ollut ”ylikypsää”, vaan se oli palvattua lihaa. Harmittaa, etten siellä tajunnut, miksi annos lopulta oli pettymys. Siis siksi, että se ei ollut mitä luulin saavani.

Pääruoaksi olisi voinut valita mm. ”perinteisen käristyksen” tai ”poron filettä”, mutta kun teen niitä itse – aika usein vielä – ja muutenkin olen nykyisin entistä enemmän kalaruoan suosija, tilasin paistettua haukea. Se oli paneroitu hyvin, rapeaksi, mutta jäimme miettimään, miltä se kala maistui, perunat ja porkkanat al dente, melkein liiankin raakoja ja punajuurikastike perushyvää. Näin kirjoitettuna kuulostaa tylymmältä kuin olikaan, ehkä minulla odotukset olivat liian korkealla, mutta soveltaen ystävän aikaa sitten lausumaa mainiota arvostelua eräästä viinistä voin todeta: ”Voin syödä toistekin, mutten tavoittele”.

Laanilan Kievari tai Kaltio, tai ehkä Pirkon Pirtti, voivat ensi kerralla olla meidän valintamme täällä. Tai Petronella, jos oikein haluamme gourmetia ja olemme valmiita maksamaan siitä. 🙂

Tästä huolimatta, kaiken kaikkiaan hyvälle maistuu olo täällä.

Ravintolat Ruoka ja viini

Makumuistoja eiliseltä

Palatakseni vielä eiliseen Uleåborg-kokemukseen.

Kuten kerran kesässä tapana on, me käymme Uleåborgin aurinkoisella, rannassa olevalla terassilla syömässä pitkän kaavan mukaan. Tälläkin kertaa molemmille kesämenu, jossa on viisi ruokalajia. Ja kuten nykyisin lähes aina, jos mahdollista, viinivalinnat otetaan sen mukaan, mitä ravintolassa ammattilaiset suosittelevat. Viinipaketti menun oheen oli eilenkin hyvä. Uleåborgissa on kyllä perinteisesti ollut hyvin meidän makumaailmaa syleilevä viinilista, mutta kun! Miksipä emme uskoisi, että ravintoloitsijat ovat huolella hyviä makupareja viinin ja ruoan välille etsineet ja löytäneet.

Alkuruoan ”Savusiika-fenkolisalaatti ja wasabikastike” sai oheen roseen, jossa oli makua! Savusiialle häivähdyksellä wasabia kastikkeessa oli hyvä yhdistelmä rapean, ei liian lakritsaisen fenkolin kanssa. Ehkä on koetettava edes rustiikkinen versio tästä tehdä.

Niin ihanan lämpimän eturuoan ”sherrykermaan muhennettuja korvasieniä, timjamipastaa” kanssa tarjottu piemontelainen chardonnay oli ehkä vähän yllättävä valinta, mutta sehän siihen sopi makoisasti.

Pääruokana ollut karitsankare ja sen ohessa sitruunamarinoituja varhaisperunoita, hillottuja luumutomaatteja, hernepyreetä ja tummaa oliivi-basilikakastiketta ei ollut minun makuuni paras mahdollinen, kuten kaikki muu. Ehkä ”vain” parempaa keskitasoa. Sitruunaperunat ehkä olisivat sopineet kalaruoalle ja valkoviinille, punaviininä me ollaan karitsan kanssa tykätty (ehkä ”ei niin oikeaoppisesti”) tuhdimmista viineistä. Mutta eipä tästäkään jäänyt kuin luut lautaselle, ja taas kerran kastike oli tärkein elementti.

Pääruoan jälkeen ”Sorbettia a´la Bellini” – paksua, täytetläistä, raikasta mangosorbettia ja sai viinikseen ja ”kastikkeekseen” – kuten Bellinissä kuuluukin – samppanjaa (Beaumont des Crayères Grande Réserve).

Mansikkastruudeli, mintulla maustettua vaniljakastiketta hyväksi lopuksi. Miksen minä ole keksinyt maustaa ja raikastaa vaniljakastiketta mintulla! Nyt kun yrttipenkissäni on sitä monta pientä puskaa. No opinpahan tämänkin. Minä joka tykkään laitella minttua vähän joka ruokaan. 🙂

Hyvin syöminen on niin hyvää!

Tänään sitten paluu arkeen ja arkisempiin ruokiin. Aamupäivä kuvien esitointia, taas torille ja Rotuaarille kuvaamaan, pyöräillen ties missä ja kotipihalle aurinkoon lukemaan ja soittelemaan tyttärelle. Ei huono päivä tänäänkään.

Ravintolat Ruoka ja viini

Ikkunanpesupäivällispäivä

Paljon tänään. Paljon hyvää, paljon vahvoja tuntoja ja tunteita.

Kerran, ainakin kerran, kesässä, tavoitteena pari kertaa vuodessa, käydä syömässä Uleåborgissa. Ei tarvita tekosyitä, mutta on se jo perinne, että kun Pehtoori pesee meillä ikkunat, minä tarjoan päivällisen. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että paras paikka tämän ”Ikkunanpesupäivällisen” nauttimiseksi on ravintola Uleåborg.

KAIKKI oli hyvää, erinomaista. Mutta tämän äärellä mietin, että kuinka monta päivää, viikkoa, kuukautta voisin syödä vain tätä: Sherrykermaan muhennettuja korvasieniä, timjamipastaa.

Jotta en tärvelisi hienoa kokemusta postaamalla puolinaisuuksia, jätän tämän tähän ja jatkan huomenissa…

Päivään on kuulunut myös pieni tuokio upean urkumusiikkisoitannan kuuntelemista, samalla kun ”haarukoin” valotusaikoja, etäisyyksiä, objektiivivalintoja,… Kävin puolelta päivin Oulunsalon kirkossa ”harjoittelemassa”; ensi viikonlopun hääkuvaukset mielessä olin kirkossa ”koekuvailemassa”. Sieltä poljin kaupan kautta (äidille ovat viinerit nyt kova sana!!) sairaalaan. Paljon vahvuuksia ja vahvoja fiiliksiä vanhuksella.

Monen tunnin jälkeen, kotiin palatessani, iltapäivä oli jo melkein syömään lähdön ajassa. Joten pian taas pyörän selkään… Suuntasimme Uleåborgiin, jonne olin varannut pöydän meille… Oi, että! Suosittelen. Kuin olisimme käyneet kauempanakin.

Palaan ilolla asiaan huomenisa.

Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Tunnelmia kotikaupungissa

Kevättalvella mietin, että on kyllä vähän turhaa ostaa mitään kevytuntavatoppaa. Että tarvitsenko sellaista? – Sehän osoittautui kuitenkin minun merkillisesti yltyneen hiihtoharrastukseni aikana vallan mainioksi kamppeeksi, joskin edelleen podin vähän huonoa omaatuntoa, että oisko sittenkin ollut turha ostos? – Tänään kesäkuisena lauantaina taas totesin, että kevyt untuva on mitä mainioin vaatakappele ulkoilmaihmisen repussa.

Lähdin aamupäivällä kohti perinteistä Turkansaaren kesäkuista pyörälenkkiä – ja onneksi pyörän tarakalla oli mainittu kevytuntavatakki. Menomatkalla se oli todellakin tarpeen.

Ja sitten. Turkansaari nyt vaan on!

Mikä siinä on, että siellä on levollinen olo? Ovatko ne nuo hirret vai historian havina? – Minulle, jolla ei ole oikeastaan mitään lapsuuden kosketusta maaseutumiljööseen? Miksi maalaisidylli elähdyttää?

Nyt kyllä päällimäisenä hyvä olo päivällisestä: sisareni kutsui minut ja Pehtoorin ulos syömään. Valitsimme paikaksi De Gamlas Hemin – koska tunnetusti hyvä ruoka ja välitön tunnelma. Patiolle alias terdelle emme ryhtyneet: totta puhuen minä pyöräilin paikalle kevyt toppatakki ylläni, ja farkut jalassa (siis kylmä!). Perille päästyä suit sait sukkkelaan kävin ravintolan vessassa vaihtamassa kukkamekkohameen ylleni ennen ravintolaan astumista. Ei sinne kyllä tarvitsisi erityisesti pukeutua, mutta onhan se itsellekin mukava olla vähän juhlassa myös kamppeiden osalta. Luulen, että verkkareissa ruoka ei olisi maistunut yhtä hyvältä.

Nyt se maistui. Alkuun poroa, pääruoaksi risottoa ja jälkkäriksi mansikka-pannacottaa vailla vertaansa. Kaikki oli hyvää, – myös vuoden 2014 riesling Rheingausta! Leppoisa parituntinen. Leppoisa kesälauantai – vaikka sitten untuvatakkia tarvittiinkin.

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Toimen päivä

Olen tänään kuvaillut puita kotipihalla, pyörälenkillä, kukkakaupassa, hautausmaalla. Olisin mielelläni kuvannut myös auringonpimennystä, mutta olinpa juuri silloin – taas vaihteeksi – hammaslääkärissä. Ja olen kyllä kohtuullisen pettynyt kalliiseen operaatioon! Vähän sellainen ojasta allikkoon juttu!

Pyöräillessä puistojen ja pihojen ohi, tuntui, että kaikkialla kukkii kaikki. Yhdessä rysäyksessä tämän kesän kukkaloisto? Ja sitten vielä kukkia lisää kukkakaupasta. Oulun paras kukkakauppa (Kanerva) on muuttanut takaisin Uudelllekadulle, ja nyt on hienot tilat.

Pienen kimpun kävin äidin ”uuteen yksiöön”, kuten hän sairaalahuonettaan nimittää, hankkimassa.

Iltapäivän lopulla minulla oli patiotreffit miehen kanssa. Kävinmme syömässä Zivagon uudella patiolla: se on onnistuneesti rakennettu ja ilta-auringon puolella. Ja ruokakin oli hyvää: Pehtoorilla burgeri, minulla pinchoja. Nälkä lähti.

Kunhan kotiuduimme, piipahtivat pienet isänsä kanssa. Sovittiin huomisesta, ja mm. ruokalistatoiveita kuuntelin ennen kauppaan lähtöä. Minähän en yleensä iltaisin käy kaupassa, ja olinkin hämmästynyt kuinka paljon siellä oli porukkaa (vai tuntuuko vain Lapin vähäväkisyyden jälkeen?), aika nuoria ostamassa jätskiä ja olutta, mm. niitä. Ja ilman maskeja melkein kaikki alle 40-vuotiaat. Tämä kukkahattutäti ei tupissut, eikä katsonut arvostelevasti, mutta kyllä hiljaa mielessään mietti, että eikö vielä pari viikkoa olisi voitu…

Kaikkinensa melkoinen city-päivä. Kairassa kulkeminen enää vain kaukana muistoissa…