Showing: 21 - 30 of 118 RESULTS
Muistikuvia Ravintolat

Ruokakuvaushommissa

Jokohan se oli viimeinen ”virallinen” kuvauskeikkani.  De Gamlas Hemin a la carte -lista vaihtuu taas ja valokuvaajaa tarvittiin markkinointikuvien ottamiseen.

Niin se vaan oli, että kun ei ole moneen kuukauteen kuvaillut huolella mitään, niin olihan se ennen kuvauksiin lähtöä kertailtava ja tarkkaan muistaen vetolaukkuun kaikki tarvittava pakattava. Ei riitä, että vain kameran pukkaa reppuun. On muistettava ottaa mukaan jalustaa, lamppua, johtoa, softboxia, klipsiä, heijastinta, muistikorttia, ladattuja akkuja, lampuille tuet etc. etc.

 

Tänään kävi oikeastaan eka kertaa noissa hommissa siten, että tuli kohtuullinen nälkä kuvaillessa. Melkein kolme tuntia kun kuvailee pitkästi toistakymmentä annosta eri lokaatioissa, ”studiokuva”, miljöökuva yksin ja miljöökuva kaksin etc, huomioiden että kuvassa on oikeat ottimet, annokseen sopivat juomat, tilanteeseen sopivasti lautasliinat paikallaan tai pois, ei ehdi maistella –  vaikka lupa olisikin. Ja tänään oli monta uutta annosta, jotka on varmaankin kesän kuluessa käytävä illastamassa:

  • Ruskeassa voissa haudutettua ahventa, manteli crumblea,
    viinirypäleitä ja tillimaustettuja sipsejä
  • Marinoitua kirsikkatomaattia, basilikaa, rucolaa, balsamicoa,
    vegaanista fetaa ja paahdettua oliivimurua
  • Punajuuri-fenkoli -risottoa, paahdettua porkkanaa ja vuohenjuustoa
  • Friteerattua leipäjuustoa kuusenkerkkäsiirapilla
    ja tyrni parfait

Yleensä kun on näitä iltapäivä/iltakuvauksia ollut, olen jo kunnon lounaan syönyt, niin tänäänkin, mutta silti …

Tässä kyllä on onneksi edessä hyvin syömisen päiviä monta peräkkäin, joten luulen, että toivun tästä tämän iltaisesta nälän aiheuttamasta ”annoskateudesta”, jota tunsin kun katsoin muiden syövän. Ravintolan henkilökunta kun on maistelemassa ja tutustumassa uuden illallislistan annoksiin, jotta he voivat sitten asiakkaita asiantuntevasti palvella.

Minullakin vielä asiakaspalvelua tehtävänä, kun on kuvat editoitava. Sitten alkaa ”Muistikuvia” hiipua muistoihin. Ehkä. 🙂

Historiaa Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Päiväkahvilla kuulumisia ja uusi miljöö

Huhtikuisen lauantain aamupäivällä kodin, tietokoneen, kalenterin päivityksiä, ja sitten pitkähkölle pyörälenkille. Edelleen liian paljon vaatetta ja liian vähän allergialääkettä. Katupölyä ei täällä vielä paljon ole, ei vaikka ilokseni Oulujokivarren reitillä oli jo enimmät hiekoitussorat putsattu, mutta lepän siitepölyä on: ainakin niiskutukseni ja silmäni viittaavat siihen. Samoin Juniorilla, joka pudotti kuopuksensa tänne iltapäivällä muutamaksi tunniksi, koska Apsulla sählyn lopputurnaus, eikä Eepi halunnut lähteä kannustusjoukkoon (”mää on ollu niiiiiiiiin monissa peleissä”).

Allergisen pyörälenkin lopulla ajelin Toppilassa aukaistuun uuteen Cafe Huvilaan. Meillä oli treffit siellä; Pehtoori tuli omalta pyörälenkiltään ja ystävä Merijalinrannasta kävelylenkiltään. Kuulumisten vaihdon lisäksi tälläkin kertaa (vrt. georgialainen Marani) teemana  tutustuminen uuteen oululaiseen ravintolaan/kahvilaan.

Hostel Cafe Huvila on avattu Toppilan Panimon ja Mallasjuoman vanhoihin tiloihin. Panimosta ja sen historiasta kuvineen kirjoittelin puolenkymmentä vuotta sitten. Nyt juuri noihin samoihin tiloihin on siis avattu viihtyisän näköinen, menneen maailman hengessä kunnostettu hostel ja kahvila.

Vähän tuli sellainen olo, että olikohan sinne hommattu huonekalut ja lamput siltä huonekalujen kierrätyskauppiaalta, jonne äidin kodin irtaimistoa kolme vuotta sitten lahjoitin. Liinoissa ja matoissakin oli jotain tuttua. 🙂

Kahvilan vitriinissä oli toinen toistaan paremman näköisiä suolaisia ja makeita piiraita ja kakkuja, hyvännäköisiä rahkapullia ja sopivan rasvaisia korvapuusteja, sekä keittolounasbuffetti. Enpä niitä kuvaillut, mutta varmasti menemme toistekin, joten josko silloin muistaisin. Joka tapauksessa voidaan suositella.

Huomionarvoista on, että siellä on myös pieni leikkinurkkaus: siis pientenkin kanssa voi siellä käydä lounaalla tai kahvittelemassa.

Kun me kahden jälkeen lähdimme, taisi kaikissa pöydissä olla asiakkaita. Todellakin soisin paikalle onnea ja menestystä. Se on ihan tulevan kulttuuripääkaupunkivuoden asuntomessualueen läheisyydessä, joten edellytyksiä pärjäämiselle on. Edullinen hostel-majoitus viehättävässä miljöössä luulisi houkuttavan kävijötä.

Ravintolat Ruoka ja viini Viini

Vuosikokousten aikaan

Minunhan se piti tänään tehdä postaus lukijakyselyn tuloksista. Sehän nyt kyllä siirtyy huomiseen, sillä on ilta tullut vietetyksi hyvän ruoan ja erinomaisen seuran parissa.

Harrastetoiminta ja ruokafriikkiys vei De Gamlas Hemiin illalliselle. Oli Oulun Viininystävien vuosikokous ja illallinen – Dionysia-juhla. DGHissä minulla on tavallisesti työkuvauskeikkoja, mutta tänään juhla. Kolme tuntia humahti huomaamatta, nauttien. Ja uutta oppien.  Ilman turhaan pönötystä.

Olin täysin vakuuttunut, että erinomaisen savumateen ja saaristolaisleivän ja samppanjan jälkeen en mitään sisäfilettä ja perunakakkua jaksa enää syödä, mutta olihan vaan niin hyviä, täyteläisiä, suunmyötäisiä makuja, – mureaa, kaikkea muuta kuin kuivaa lihaa, että en voinut olla nauttimatta kaikesta, vaikka olin kovin kylläinen jo puolivälissä.

Siinä jutustellessa, kuunnellessa, katsellessa vähän epätodellinen olo; ruokaystävistä kiitollinen. Kaikesta.

Moselin rieslingin koreat etiketit veivät ajatukset viiniharrastuksen alkulähteille, muistoja, muistoja.

Arjessa juhla, jossa parasta ihmiset.

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Uusi vaihe ruoan äärellä

Tänään oli hyvä päivä lähteä kaupungille syömään.

Olimme syömässä uudessa ravintolassa: georgialainen ravintola Marani on Pakkahuoneenkadulla Viinibaari Voxin ja ravintola Olimpoksen välissä, pastisseria Mon Chou´ta vastapäätä. Pikkuisen arvelutti, että onkohan sittenkään meidän mieleen. Nettisivut ja julkisivu eivät välttämättä anna kuvaa etnisen ravintolan tarjoaman kulinaarisen nautinnon korkeasta tasosta [huh, mikä (kierto)ilmaus!!!], mutta moni kakku onkin parempi kuin päältä näyttäisi. Siis hyvä valinta.

En ollut tehnyt pöytävaraustakaan, mikä oli virhe, mutta pääsimme kuitenkin sisälle. kun lupasimme olla vain 1½ tuntia. Siis vain alku- ja pääruoka; totta puhuen jälkiruokalista oli niin vaatimaton ettemme olleet ollenkaan pahoillamme, että meidän oli hakeuduttava toisaalle jälkkäreille.

Onneksi oli puolitoista tuntia sillä ruoka oli todella, todella hyvää! Mausteista, lämmintä, täyttävää, ”paikallisista” astioista ystävällisen palvelun kera tarjoiltua.

Alkupaloista kuvissa munakoisokääryleitä pähkinätäytteellä ja (erinomaisesti kypsytettyjä) sieniä tryffeli-juustokuorrutteella.

Pääruokana Harcho (= mausteinen kanapata pähkinäkastikkeessa) ja Lobio (papupata, joka tarjoiltiin kauniissa saviruukussa, mutta kuva julkaisukelvoton 🙁 ) .

Olimme tyytyväisiä, kylläisiä. Hyvin tyytyväisiä. Myös viiniin. Kolmisin nautimme pullollisen Saperavia. Siitä on viinikerhon kanssa sekä hyviä että huonoja kokemuksia, – tänään hyviä. Se lämmitti ja maistui. Suunmyötäistä annostemme parina.

Jälkkäri oli ”pakko” lähteä nauttimaan jonnekin muualle. Tovin pyörimme Rotuaarilla, vielä kuudelta oli valoisaa, siitä iloitsimme ja sitten päätimme vetäytyä Laplands Hotellin Oula-ravintolan baariin. Baarihenkilö järjesti meille mukavan nurkkauksen, jossa nautimme Irish Coffeet ja portviinin. Ja jatkoimme jutustelua.

Oli hyvä kolmisin muistella, – olimme ensimmäistä kertaa yhdessä ilman M:oa. Ikävä iso. Muistot hyviä. Mutta oli hyvä hoksata, että voidaan me kolmisinkin käydä yhdessä syömässä, yhdessä jakaa surua ja suunnitellla tuleviakin tapaamisia.

Voisin kirjoitella, että hyvä ruoka, parempi mieli. Onhan se niinkin, mutta lopulta – taas – muistan, että ystävyys kantaa.

Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Sää ei suosi, Fieno kylläkin

Talvi-Matti.
Emmiliinin 7 kk-syntymäpäivä.
Venäjän hyökkäyssodan 2-vuotispäivä.
Viron tasavallan itsenäisyyspäivä.
Kansallinen hiihtopäivä.

Monenlainen ”merkkipäivä” tänään. Ulkona kuin maaliskuun loppu! Tiheää märkää lumisadetta, paikoin vettä, lämpöasteita, harmaata, apaattista, ja liki myrskyisä tuuli. Missä on helmikuun kimmeltävät hanget, korkea taivas, pakkaskelin ladut?

Säästä huolimatta kävin hiihtelemässä ja samaan aikaan Pehtoori aloitti lumien pudottelu-urakan katoilta. Siis mökkielämää säästä huolimatta.

Tänään oli myös meidän ”syödään-mökkirupeaman-aikana-kerran-ulkona” -päivä. Päätettiin mennä Aurora Queeniin, jossa oltiin liki päivälleen kaksi vuotta sitten.  Ravintola oli auki, mutta lounasaika ohi, eikä a la carte ollut vielä tarjolla. (Tästä ei ollut nettisivuilla mitään tietoa, mikä harmitellen mainittakoon.)

Mihin sitten? No Fienoon tietysti. Kaikilla edellisillä, varsin lukuisilla, kerroilla siellä me on syöty pizzaa, mutta nyt kun olin/olimme asennoituneet syömään jotain muuta, rohkeasti tilasimme muita italialaisia herkkuja. Minulle alkuruoka + alkuruoka  ja Pehtoorille yksi lemppariruuistaan ”Spaghetti alla Carbonara”.

LUCCIO AFFUMICATO CON OLIO AL LIMONE  (G,L)
kylmäsavustettua haukea, sitruunaöljyä, perunakroketti, pieni salaatti ja pinjansiemeniä

CHIPS DI MELANZANA  CON MAIONESE AL PEPERONCINO
paneroituja ja friteerattuja munakoisolastuja ja chilillä maustettua majoneesia

SPAGHETTI ALLA CARBONARA alla FIENO  (L)
spaghetti, pancetta, kananmunankeltuaista ja pecorino romano

Ja jälkkäriksi saimme espressot, jotka olivat parhaita piiiiiiiitkään aikaan missään.

Varsinkin tuo minun alkuruoka ”kylmäsavustettua haukea, sitruunaöljyä etc ” oli mahdottoman hyvää.

Ja onhan se mukava paikka, me tunnetaan jo olevamme ihan kanta-asiakkaita, tuttuja. Siksikin aina mielellään sinne.

Mökki-illassa leffaa ja tiikerijätskiä.

Ravintolat Ruoka ja viini

Hiutalointia

Läpi tuulen ja tuiskun …

Säätiedotuksissa on tänä vuonna (vai jo aiemmin) mainittu, että ”lunta hieman hiutaloi”. Tänään ei ole hiutaloinut! Tänään on tuiskunnut, tuullut, myrskynnyt, pyryttänyt, vihmonut. On satanut märkää räntää, pistäviä jäisiä kiteitä, isoja lumiriekaleita, vetisiä valkoisia kasvoille lätsähteleviä lumiklönttejä ja katolta tuli vielä puoli lappeellista nuoskalunta ryskyen alas. On ollut tukkoisia teitä, nuoskaisia katuja, liukkaita risteyksiä, kaistattomia väyliä.  Latuja en käynyt edes katsomassa.

Eskimoilla/inuiteilla*  on väitetty olevan 200 sanaa lumen eri muodoille. Totuus on kuulemma se, ettei ole. Mutta oululaisilla on tänään ollut varmastikin kymmeniä eri nimityksiä, ehkä myös voimasanoja on kuulunut.

Puolenpäivän aikaan kun näitä veden eri olomuotoja oli jo varsin runsaasti aistittavissa, olin juuri lähtenyt kävellen kohti ennakkoäänestyspaikkaa. Ja kun kerran olin jo lähtenyt, niin periksihän en antanut. Vaalilippuun kävin numerisen äänioikeuteni kirjaamassa. Enkä edes ihan likomärkä tunteroisen lenkin jälkeen ollut – goretex rulettaa!

Iltapäivän kirkkaan hetken aikoihin ystävän kanssa ruokatreffit kaupungilla. Paikaksi oli valittu Gaia, se uusi kreikkalainen ravintola Hallituskadulla. Siellähän Pehtoorin kanssa käytiin ennen joulua ja tykättiin paikasta ja ruoasta paljonkin. Tänään sama annos ei ollut ollenkaan niin hyvä; tammi-helmikuu ei kyllä olekaan tuoresalaatin, kurkun ja tomaatin makoisinta aikaa. No ei ruoka missään tapauksessa huonoa ollut. Ja kun ystävän kanssa on kaksistaan viimeksi käyty toukokuussa, meillä oli niin paljon päivitettävää ja pohdittavaa, jaettavaa ja juteltavaa, että ruoka jäi tällä kertaa aika lailla toissijaiseksi asiaksi.

Sitten on ollut lasten ja lastenlasten kanssa melkoista säätämistä ja sopimista tapaamisista, yhteisistä ruokahetkistä, mökkielosta, hiihtolomasta, etc. etc. Emmiliini ja vanhempansa kun ovat vieläkin Hangasojalla, mutta hiljalleen jo suunnittelevat palaamista etelään, ja meillä Pehtoorin kanssa tietysti aie mennä sitten pohjoiseen. Ja sitten tietysti Apsun ja Eepin hiihtoloma ja …. kaikenmoista muuta aikatauluttamista.

Tiedättehän, eläkeläiset aina menossa. Siihen liittyen, varasinpa meille eilen tämän vuoden ulkomaanmatkan!! On taas patikkaloman vuoro. Kunhan tämä aika huonosti edennyt hiihtokausi saataisiin pakettiin ja kilometrejä kerrytetyksi.

*Kansainvälisissä kokouksissaan eskimot ovat päättäneet käyttää sanaa inuit tarkoittamaan maailman kaikkia eskimoita. Päätös ei ollut yksimielinen, mutta enemmistön kanta voitti. Tieteellisessä kielessä käytetään yleensä sanaa eskimo, sillä se on ainoa täsmällinen sekä inuitti- että jupik-eskimoiden nimitys. (Kielikellon artikkeli)

Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Mökkiläiset taas turisteilemassa

Joulunakin vietimme vähän kuin päivän etuajassa, niin nyt sitten tänään myös vuodenvaihdetta. Tänään on ollut juhlapäivä Hangasojalla. Uudenvuoden aatonaattona olimme kaikki neljä levänneet vallan hyvin, ja pimeässä, kuun valaisemassa aamussa istahdimme brunssipöytään yhdeksän aikaan.

Kun pimeys vaihtui hämäräksi, mutta pakkasta oli edelleen aika paljon (- 21 C) lähdimme autolla Saariselkä-Ivalo -kiertoajelulle. Ivaloon oli kauppa-asioitakin: Kuukkelin valikoimat ja hinnat eivät ole ihan toiveidemme ja tottumustemme mukaiset, joten reilun viikon oleskelun aikana on hyvä ainakin kerran käydä hakemassa pari kassillista ruokaa Ivalosta.

Sehän on tapana että turistit ohjataan ja opastetaan paikallisiin merkittäviin kauppakeskuksiin tai paikallisiin putiikkeihin, joten olihan se ystäville Ivalon X-piste näytettävä. Ja kyllä hekin olivat vaikuttuneita kaupan erinomaisesta järjestyksestä ja monipuolisesta valikoimasta – vaikka islantilaislangat eivät olekaan heille mikään must-juttu. Minäkin ostin tänään vain kaksi kerää – ehkä parit pipot neulon tälle talvelle. Ja sitten kaikkea huushollitarvetta, nippeliä ja narua.

Kiertelimme vähän keskustassa, käytiin katsomassa ortodoksikirkko, joka ei tänäänkään, tietenkään, ollut auki. Ehkä joskus onnistun oikeaan aikaan paikalle. Kylän keskustassa on  ”Tehdään yhdessä joulu” -installaatio, joka lienee koottu maitopurkkeihin jäädytetystä värjätystä vedestä ja sitten siten syntyneistä ”tiilistä” koottu valaistuksi seinäksi nähtiin myös.

Paluumatkalla oli ajatus mennä Kaunispään Huipulle kahville tai kaakaolle ja katselemaan valoa joka etelässä näytti paistavan. Enää ei mene kuin reilu viikko ja aurinko kapuaa jo horisontin yläpuolelle. Kuva puoli kahden aikoihin, valoa ja pakkasta on. Ja laskettelijoitakin aika paljon. Ja Huippu täynnä lounastajia, lämmittelijöitä, kahvittelijoita, — suosiolla päätimmekin ajella mökille, jossa nautimme kahvit ja vain vähän suolaista – olisihan jo pian päivällisen aika, joten ei mitään kunnon lounasta tänään.

Pöytävaraus oli saatu viideksi. Fienoon siis. Pizzaa ja muuta italialaista hyvää, menneiden muistelua.

Mökille palattua emme pelanneetkaan mitään, vaan katselimme vanhoja kuvia meidän yhteisiltä reissuilta ja yhteisistä juhlista. Muistikuvia. Muistoja ja kuvia, ja paljon jo unohdettua.

Olipa hyvä päivä.

Niitä näitä Ravintolat Reissut Ruoka ja viini

Alfredin luona, ja Malagan kuvia

Kotipihalla on lunta, ja kausi/kaamos/jouluvaloja. Omppupuu näyttää melkein kukkivan.

Päivälenkillä hieman ankeaa sadetta, mutta sitten hanget kuitenkin kimmeltävät kauniisti. Ihan kuin olisi talvi. 🙂

Joten äärimmäisen hyvä aika ”perinteiselle” [historioitsijana katson, että minulla on vakaa ja oikeutettu asema todeta, että toinen kerta on jo perinne] joulunalus”lounaalle”.

Palasimme juuri syömästä Alfredin luota. Alfred on uusi ravintola Oulussa, lämmöllä tervetulleeksi toivotettu. Sinnehän tässä jo jokunen viikko sitten pyrimme pääsemään, emme päässeet, tänään sitten systerin ja avecinsa kanssa pääsimme, meillä kun oli varaus. Ja olihan meillä hyvät ruoat, kerrassaan kelpo jutut ja joulustakin jo paljon suunnitelmia.

Alfredissa tykkään ravintolan ”tarinallisuudesta”. Jokaisella ruokalajilla on tarinansa, syntyhistoriansa, perusteensa. Annokset olivat kauniita, eivätkä tolkuttoman kalliita (tosin jos vertaa viime viikon Espanjan hintoihin… hohhoijaa…)  tarjoilu vähintäänkin ystävällistä ja asiantuntevaa, auttamishaluista ja asioista kertovaa. Miljöö ”nykyaikainen” ~ kaikki on mustaa, mutta ainakin tänään se toimi oikeinkin hyvin. Keväällä ehkä vielä paremmin.

Mie söin alkuruoaksi lohta sashimiliemessä. Pääruoaksi kurpitsarisottoa. Eikä poikkipuolista sanaa. Täyteläisiä, maukkaita, kauniisti pleitattuja nälän vieviä annoksia.

Menemme toistekin!

Ravintolan tarinallisessa menussa lukee näin: ”Isäntämme [Alfred] arvostaa lohta, joka koreilee tyylikkäästi vain maullaan. Sitruunamajoneesilla ja pikkelöidyllä retikalla ryyditetyn punakyljen kanssa käy oivallisesti erään japanilaisen kokin valmistama sashimiliemi. Sitä yllättävää makujen tanssia Alfred ei hevin unohda.”
En unohda minäkään. Paljon makua, tekstuureja, juuri oikean kokoinen, aika raikaskin, mutta helpotti hillittömään nälkään.

Pikkuisen nirhaisin Pehtoorin jälkkäristä. Ei todellakaan huono!!

Pienen iltajuhlan lisäksi lenkkiä, korttikauppaa, siivousta ja kuvaediittiä.

Andalusian reissun kahden ensimmäisen päivän kuvasaalis on nyt perattu ja editoitu.

Kun sivu aukeaa, klikkaa ensimmäinen (tällä hetkellä ainoa)  kansio auki. Klikkaa kansion eka kuva auki, ja sitten voit edetä oikean reunan nuolella kuvasta toiseen. Enempiä selittelemättä laittelen tästä linkin kansioon

Tai noh sittenkin on muutama sana sanottava.

Nythän on niin, että Barcelonan Sagrada Familia tiedetään keskeneräiseksi, mutta ei todellakaan ole ainoa Espanjan/Iberian niemimaan kirkko/katedraali, joka on vähän ”vaiheessa”. Malagan katedraalista puuttuu vielä – ja ilmeisesti – aina, toinen kellotorni. Ihan vaan suomalaisella sinnikkyydellä sekin on nyt sitten paikallaan. 😀 Käy vaikka katsomassa!

Katedraalissa on paljon muutakin kiehtovaa, kaunista, selittämättä jäänyttä. Kaksoisurut, elefantin nahan päälle maalattu lepakon näköinen ”pyhimys”, kirkkoisä, .. mikä lie? Tietääkö joku? Kysyin sitä paikallisoppaaltakin mutta meillä oli suhteellisen korkea kielimuuri, jota emme ylittäneet… Ja kuvissa kannattaa hoksata myös katedraalissa ollut apostoli Paavalin teloitusta käsittelevä maalaus. Se oli ehkä kaikkein valoisin teos koko kirkossa, mutta miten julma. Paavalihan tapettiin Roomassa, mutta taulun kuva tuskin on ”dokumentaarinen”. Joka tapauksessa se oli vaikuttava!

 

Isovanhemmuus Ravintolat

Helsingissä humputellen

Kahden epävakaisen, enemmän vähemmän sateisen ja liki myrskyisen päivän jälkeen perjantai kolmastoista päivä Järvenpäässä aukeni aurinkoisena ja tyvenenä. Neljännen kerroksen BnB-asunnon ikkunoista Loutin kaupunginosa näytti oikeinkin eteläiseltä. Minulla majapaikan vaihto, ja aamukymmenen lähijunalla lähdin Helsinkiin.

Kävin viemässä laukkuni Marskiin. Viikonlopun hotelliksi valikoitui nimenomaan Marski, koska muksut halusivat niin. He kun olivat hotellissa vuosi sitten kesälomasellaan: ”Se on niiiin hieno hotelli” on Apsun vankkumaton mielipitde.

Sitten kiertelin Helsingin keskustan kaduilla, kävin tänään avatussa Pentti Sammallahden valokuvanäyttelyssä Kämpin Gallerian alakerrassa (olipa vaikuttava, ihailtava!! voisin käydä toistekin), kukkaostoksilla huomista varten, Lasipalatsissa lounascappuccinolla.

Pehtoori & Poika perheineen tulivat puolikahden junalla Helsinkiin, olin tietysti vastassa.

Hotellin kautta  lähdimme ulos, Stockalle – muksuilla kun oli (kummi)tädin synttärilahjarahat käytössään, joten melko pitkä tovi  kului valtavalla leluosastolla. Ja löytyihän sitä pientä tilpehööriä ja pehmolelua ja futiskortteja.

Koska ratikalla ajelu on melkein seikkailullista, niin sellaisella sitten ruokapaikkaan: Juniori oli valinnut paikaksi pastabaari Goosen. Eipä ollut turhan pönötyksen paikka, päinvastoin vallan leppoisa, liki familiääri tunnelma. Paikan focaccia oli varsinkin lapsille ihan huippumakoisaa. Me aikuiset kyllä olimme mielissämme supppilovahveropastasta.

Ja sitten vielä hakemaan Lushista kylpyvaahdot. Onneksi oli Miniä avittamassa lapsia valinnassa!

Meidän omilla lapsilla oli 1990-luvulla kova sana kun hotellilomilla oli Body Shopin kylpykuulia, mutta nämä näyttävät olevat ihan eri tasolla. Ja ehdottomasti isovanhempien  piti tulla heidän isoon perhehuoneeseen katselemaan tätä kylpysessiota.

Ja moneen  kertaan olen kiitollisena, ääneen, ihmeissäni, hyvilläni todennut: me kaikki ollaan täällä, terveinä, reissussa ja huomenna päästään kastajaisiin.

Ravintolat Ruoka ja viini

Perjantai Helsingin lämmössä ja herkutellen

Paljon uusia, hyviä kokemuksia.

IC 22 Oulu–Helsinki klo 7.48–13.35 yksi lippu 23,20 € ja ekstraluokka + 20,90 €. (edestakaisin kahdelta ekstralla 171 €).

Ja sekä Oulussa että Helsingissä ”liittymät” (taksi tai juna tai oma auto parkkimaksuineen)  olisivat tuoneet lisähintaa.  Siis junalla kahdelta edestakaisin yli puolet halvempi kuin yhdeltä lentäen. Hybridiautollakin tulisi kalliimmaksi. Ja junamatka sujui todella mukavasti, rauhallisesti, hiljaisesti (vaunu on ”hiljainen tila”) ja silti aika nopsaan aamupäivä aurinkoisen puolen Suomen läpi kulki.

Eikä aikaa kotoa Helsingin keskustaan kulunut kuuttakaan tuntia. Mietittiin, että olisipa Ivaloonkin asti rautatie – oltaisiin mökillä vuosittain vielä enemmän kuin se kolme kuukautta.

Aurinkoista oli Helsingissäkin. Meillä reilut kolme tuntia aikaa ennen ystävien tapaamista Murussa.

Istahdimme melkein helteisessä säässä Cafe Esplanadin terassille (syyskuun loppupuolella!) Aperolille, ja tsädäm! siinähän se on vävy yhtäkkiä terasssipöytämme äärellä: oli mokoma perhechatissa nähnyt missä olemme ja kun hänen duunipaikkansa on ihan samoilla huudeilla ja oli juuri lähdössä töistä, tuli siihen heippaamaan. 🙂 Mukavaahan se.

Sitten mietitiin mihinhän kuluttamaan  pari tuntia. Pahimmoilleen Ateneumissa ollut Edelfelt-näyttely suljettiin viime viikonloppuna. Sen olisin mielelläni nähnyt.

Taiteen sijaan kaupallisten houkutusten äärelle. Stockmann tietysti: ja siellä vielä lastenvaatteista 20 % ale kanta-asiakkaille. Kaikille kolmelle muksulle vaatetta: ovathan kastajaiset kolmen viikon päästä.

Ja sitten tapasimme viiniystävät. Laskin että tämä on viiniystävyytemme, yhteisten vuosien ja reissujen kuudes turnee: yksi aiempi reissu Helsinkiin, kaksi Tampereelle, yksi Turkuun ja yksi meidän möksälle. Olemme kokoontuneet yhteensä 32 vuotta, joten suunnilleen viiden vuoden välein olemme reissanneet kimpassa.

Tänään todettiin että oli varsin onnistunut ilta ja todettiin vanhenevamme – että vastaisuudessa tihennämme reissujen välejä.

Olimme syömässä Murussa. 

Vielä nytkin olen liki sanaton. Olemme Pehtoorin kanssa syöneet yhden jos toisenkin (rotissööri)dinnerin, mutta ku. Olihan tämä niin hyvä. Ainoa, mikä puuttui, oli menukortti.

Tällä me aloitimme. Ja kaikki sen jälkeen pelkkää hyvää, tai erinomaista. Ja meillä sentään oli syötävää ja viinejä maisteltaviksi. Meillä oli hyvät oppaat makumaailmaan, sommelier joka kertoi viineistä. Jotka hän oli erinomaisesti jokaiselle ruoalla valinnut.

Ylläolevasta se alkoi, eikä sen jälkeen paluuta huonoon ollut.

Varsinaisesti en ole raa´an lihan ystävä, mutta tartar tryffeli-majoneeseineen oli käsittämättomän hyvää. Käsittämättömän. Eikä mikään muukaan ollut edes keskinkertaista, paljon parempaa. Koetan huomenna, viimeistään alkuviikosta kirjalla kaikesta.

Jälkkäri. [olisipa menukortti!!!!]

Keskellä kuusenkerkkäsiirappi, ympärillä paras crumble ikinä. On vaikea unohtaa tätäkään.

Siirryimme viiden ruokalajin jälkeen Muru-ravintosta Murun viinibaariin. Nurkan taakse. Ja nautimme seitsemän hengen kesken vielä Pintia-punaviinin!

Parasta  kaikesta kuitenkin  –  yli 30-vuotinen ystävyys…