Ravintolat – Sivu 2 – Tuulestatemmattua

Pakkasella ”ulos” syömään

Aamulla – 25 C. Eikä se siitä paljon lämmennyt, tuultakin vähän, ainakin aavoilla paikoilla ja tunturissa.

Välipäivä hiihdosta, mutta päätin vielä tänäänkin yrittää ”kaamoksen kaatajais” -kuvaa Kaunispäältä. Ei paljon eilisestä kummennut. Mökkipihassa taivas oli sininen ja aika kirkas, Kaunispäällä ei! Vähän turha reissu siis.

Iltapäivän sitten pihapiirissä tunteroisen tarkenin ja kuvailin kauniita hankia, kuuta, – ja tonttuja!! (Kyllä! 😅 Ens joulun korttiainesta!)

Uusi Kuksa koettu

Laanilaan, ihan vanhan purkutuomion saaneen Laanihovin ”takana”, on avattu uusi ravintola Kuksa. Tänään sinne! Kesällä oikein hyvä vaikka kävellen, nytkin pääsisi autotta – huom. mökkipihasta suoraan – ladulle ja sitä kautta hiihdellen, mutta ei sittenkään. Semminkin kun ravintola avataan vasta puolikuudelta. Paikka ei siis ole sellainen ”lounasta ladunvarresta”, vaan ”päivälliselle parempi neule yllä”.

Menukonsepti on hyvin mieleinen minulle: alkupaloja ja jälkiruokia buffetista, pääruoka annostarjoiluna: kolme-neljä viikottain vaihtuvaa lämminruokavaihtoehtoa.

Menu: EI-lappilainen keittiö, silti raaka-aineet pääosin lähiruokaa (kuulemma 30 km säteeltä lähes kaikki), ei kikkailuja, hyvin tehtyä (nieriän rapeaksi paistettu nahka! ) ja buffetista alkupaloja tarpeeksi.

Muikut ja graavattu hauki olivat erityisen mieleisiä. Toki marinoidut kasvikset ja graavilohi sopivat makumaailmaan.

Näissä paljon hyviä makuja.

Olenhan monta kertaa täälläkin kirjoitellut, että Saariselän keskustan ravintoloihin tulee siksikin harvoin lähdettyä, että niissä menut ovat hyvin samankaltaisia kuin meillä mökillä juhlapäivinä tai kun on ruokaystäviä pöydässä: poroa, poroa, poroa monin tavoin, lohta, nieriää, siikaa, sieniä, puikuloita, puolukkaa ja hilloja … Mutta Kuksassa on muutakin. Enimmäkseen.

Meille molemmille tällainen annos.

Nieriä- ja scampiannokseen kuului vielä mitä mainioimmat perunat. Kulhollinen niitä, vaikka nälkä lähti jo vähemmälläkin. Kapris-valkoviinikastike sellainen, etten edes yritä itse. Se oli todella, todella hyvää. Ja niinhän se on: kastike tekee sapuskasta juhlaa! Gourmetia.

Jälkkäribuffetin mansikkatiramisu (Pehtoori söi sen) ja tyrnimousse (minulle) maistuivat. Niitä sekä kahvia, teetä, kaakaota, pikkuleipiä sen seitsemään sorttia olisi voinut ottaa kaikkia, mutta meille riitti nuo yhdet annokset. Tyrnimoussea oli juuri sopivasti, rakenne fine, mutta kaipasin vähän enemmän tyrnin makua.

Viimeiset pari vuotta meidän ”käydään kerran mökkiviikon/viikkojen aikana ulkona syömässä” on ollut Fieno! Siellä on nyt käyty kai 10 kertaa, viety mökkivieraatkin sinne. Nyt on toinenkin vaihtoehto!

Ravintolan sisustus sopii hyvin miljööseen, tunturin kupeeseen ja pohjoiseen. Pöydät ja tuolit oikeinkin mukavan rustiikkisia, mutta silti tyylikkäitä. Vallan viihtyisää meidän mielestä. Palvelu sujuvaa ja välitöntä.

Kuksa avautuu puolikuudelta, ja me olimme ensimmäiset, mutta onneksi sinne napakasta pakkasesta ja ehkä vähän syrjäisestä sijainnista huolimatta tuli muitakin. Me olimme tänään autolla, mutta aateltiin, että kesäisin ja syksyin oikeinkin hyvän kävelymatkan päässä. Kympin lenkin saa kun käy kävellen tuolla syömässä. Toivotaan, että saadaan tästä mökkiviikoille ruokapaikka.

Joulu Ravintolat Ruoka ja viini

Sinfoniassa ja konsertissa

Joulun aika on hyvää. Useimmiten. Ja varsinkin tässä elämän vaiheessa kun jouluajasta voi nauttia pitkään, jo paljon ennen joulua. Niin kuin tänäänkin.

Olimme Pehtoorin kanssa joulutunnelmissa Sinfoniassa ja konsertissa.

Sinfonia on uusi italialainen ravintola Oulussa Kirkkokadulla (Crecianin vieressä). Varasin sinne pöydän neljäksi: onneksi varasin, ei sinne olisi ilman varausta päässytkään. Kävimme siellä ennen konserttiin menoa. Konserttikin oli kirkkokadulla: Tuomiokirkossa oli Jarkko Aholan ”Jouluntähti” -konsertti.

Pehtoorihan tykkää katsella telkkarista suunnilleen kaikki mahdolliset (suomalaiset) musiikkiohjelmat ja suomalaisartistien konsertit, joten ostin hänelle lipun vähän kuin joululahjaksi. Ja koskapa minä olen jo monta vuotta tykännyt Aholan joulumusiikista – jopa enemmän kuin Three Tenorseista, Tapani Kansasta tai Andrea Botticellista, niin mielelläni lähdin aveciksi. 🙂

Oi, että. Olipa vaikuttavaa. Vielä vaikuttavampaa kuin osasimme odottaa. Tuomiokirkon akustiikka ja kirkon täysi muita kuulijoita (1500 henkeä) tekivät osaltaan konsertista hienon. Välillä silmät kiinni ja kyynelissäkin kuuntelín: Adagio, Jouluyö, Walking in the Air…. Korkealta, kirkkaasti ja kovaa!

Ja entäs Sinfonia! Se ei ole mikään tavis pizzeria, enemmänkin trattoria tai ristorante. Listalla toki on pizzoja, mutta myös muita italialaisen keittiön klassikkoruokia: antipastit (leikkeleitä), primit (insalata mistot, pastat ja risotot), muutamia secondoja (lihaa ja kalaa) ja dolcet. Me valitsimme tattirisoton ja prosciuttosalaatin. Molemmat olimme tyytyväisiä. Pehtoori söi jälkkäriksi suklaakakkua ja gelatoa, minä vaniljapannacottan. Perushyviä nekin. Viinilista on oikeinkin laadukkaan oloinen, viinejä lähes kaikista Italian maakunnista. Lasilliset otimme ja varsinkin minun Baroloni oli niin hyvä, että päätin ostaa sellaista jouluaatoksi porolle kaveriksi. Ravintolamiljöö on tyylikäs, vähän turhankin tumma. Kaikkinensa tervetullut lisä oululaiseen ravintolamaailmaan.

Uusia hyviä joulumuistoja tästä päivästä …

Ravintolat Ruoka ja viini

Melkein kuin olisi oltu reissussa

Aamulla, päivällä, iltapäivällä sumusadetta, joka näkyi vain silmälaseissa, tuntui käsissä ja kiharsi hiukset vaikka oli pyöräkypärä päässä, – muutoin sitä ei huomannut.

Tälle illansuulle oli varaus Alfrediin. Eihän me muuten, mutta kun meillä oli Emmiliiniltä ja vanhemmiltaan saatu lahjakortti – kiitokseksi talven tammi-helmikuun mökkielosta Hangasojalla. Emme olleet millään muotoa pahoillamme tällaisesta kiitoksesta, ja varaus kovin täyteen varattuun Alfrediin oli tälle päivälle. Oikein oli hyvä päivä, erinomainen kokemus. Toinen kerta kun sinne pääsimme.

Ei moitteen sanaa. Hyvillä mielin ja kaikesta nauttien … Lainaukset suoraan ruokalistasta, joka on mukavan tarinallinen.

HÄRKÄ & KARHUNLAUKKA
Alfredin intohimo ruoanlaittoa kohtaan syttyi jo nuorena, kun hän vietti kesäpäiviä isoisänsä, Knutin, kanssa grillin äärellä. Tuolloin hän maistoi ensimmäistä kertaa tätä hienostunutta tartaria, jota hän nyt ylpeänä tarjoilee vierailleen. Grillatulla naudanrasvalla maustettu tartar saa kaverikseen karhunlaukkamajoneesia, marinoitua punasipulia, rapeaksi paistettua kaalia sekä raastettua keltuaista. (M/G)

KUHA & FENKOLI
Kaikki kala-annosten ystävät, käsi ylös! Tällä kertaa arvokalojen kuningas, kuha, pääsee paistettuna estradille. Kuhan kyytipojaksi tarjoillaan keitetty fenkoli-simpukkakastike, joka on täyteläisyyden huipentuma. Lautaselle löytävät tiensä myös tillivoissa pyöritetyt uudet perunat. Pikkelöity kyssäkaali ja raparperi tuovat annokseen raikasta hapokkuutta, ja pehmeä kukkakaalipyree viimeistelee tämän upean kokonaisuuden. (L/G)

BASILIKA JA MANSIKKA
Oulun torilla Alfred ei voinut vastustaa kirkkaanpunaisina hehkuvia mansikoita. Pyöräillessään takaisin kotiin, hän maistoi niistä muutaman ja tiesi tarkalleen, mitä aikoi valmistaa seuraavaksi. Tuoreiden mansikoiden päälle hän asetteli marenkia, valkosuklaata sekä basilikalla maustettua jäätelöä. Oman lisämausteensa annokseen toi japanilainen yuzu-hedelmä sekä mansikoista valmistettu liemi, joka kertoi, että kesä on vihdoinkin saapunut. (G, saatavilla L)

Kaikki oli hyvää, maut kerroksellisia, erottuvia, suunmyötäisiä, raikkaita, puhtaita, ”syviäkin” – parempaa sanaa en löydä… Suositellut viiniparit toimivat ja me olimme tyytyväisiä, kylläisiä, kiitollisia.

Kuuden jälkeen lähdimme Alfredin tarjoilujen ääreltä, kaupungilla paljon Suomi Pop -festarikansaa, ja alkavan perjantai-illan tunnelmaa. Matkalla bussipysäkille ”eksyimme” vielä Voxiin. Viinibaarissa ystävämme H. tarjoili lasilliset erinomaista portugalilaista punaviiniä ”yömyssyksiksi” (klo juuri ja juuri puoliseitsemän). Piste iin päälle oli tämä.

Bussimatkalla kotiin totesimme, että on hyvä edes joskus puhkaista oma kupla: nähdä ja kuulla elämänmenosta, jollainen tuntuu meille hyvin kaukaiselle. Parinkymmenen minuutin matkan aikana kuulimme traagisen tarinan, joka kahden vastikään tapahtuneen kuolemantapauksen jälkeen päättyi humalassa kaatumiseen ja kylkiluun murtumaan ”joka on niin kamalaa, ettei koskaan kenellekään sellaista toivoisi”. Kaikki on suhteellista. Kuolemat ja kylkiluut.

Koko draaman kaari siis koettu, ja muutamassa tunnissa ja ihan kotikaupungissa.

Mutta edelleen: Alfrediin kannattaa tutustua.

Muistikuvia Ravintolat Ruoka ja viini

Ruokakuvia ja aikeita …

Ja niinhän siinä taas kävi, että tänäänkin olin ravintolassa. Tällä kertaa kylläkin kuvaamassa.

Kuten kuvasta näkyy De Gamlas Hem ”työllisti” minut hetkeksi. Heillä kun on ”oma” olutkin, joka ansaitsee tulla mainoksiin liitetyksi. Maistoinkin. Ei ollenkaan huonoa näin oluesta piittaamattoman makuaistillekaan.

Ja tulihan se sitten Punajuuri-fenkoli -risottoa, paahdettua porkkanaa ja vuohenjuustoa -annos syötyä. Se oli ihan tavattoman hyvää. Aika monta päivää peräjälkeen voisin sitä syödä pääruokana. Ehkä tänään oli viimeinen De Gamlas Hemin kuvauskeikkani, – jokohan se oli kymmenes?

Aurinkoisessa päivässä kuvien lisäksi pyöräilyä, kirjeenvaihtoa, nettiostoksia, La Promesaa, ja viinipostauksen aloitus – — ja nythän se on niin kesken, että luovutan homman ja julkaisen vasta huomenna.

Garda Ravintolat Reissut Ruoka ja viini

Michelin-ravintolassa

Eilen illaksi oli varaus puolikahdeksaksi ravintola Vecchia Malcesineen. Michelin-ravintola.

Tämä ei ollut ensimmäinen Michelin-ravintolakokemus: edellinen Helsingissä keväällä 2016 OLOssa, jonne oli lahjakortti työkavereilta. Sitä ennen Madeira, Milano, Helsinki (Demo).

Ravintola oli tyylikäs, näköala Lago di Gardalle. Palvelu välitöntä, kohteliasta, sujuvaa. Myös maestro itse (Leonardo Luppi) piipahteli salin puolella. Kahdeksassa pöydässä yhteensä parikymmentä asiakasta. Mesuava amerikkalaisporukka, neljä nuorta, ranskalais-italialainen perhe, jonka isä puhui koko illan! Muuten pariskuntia, ruokafriikkejä, illastajia.

Tämä oli Pehtoorin synttärilahja minulle, ja siihen kuului menu pidemmän kaavan mukaan, sekä viiniparit annoksille.

~~~~~~~~~~~~

Ruoka-annoksia taisi olla kaikkiaan 12 (välipaloja mukana!), viinejä (4 – 8 cl annos) kuusi vai seitsemän? Meillä meni melkein neljä tuntia.

Alkupalaleipä (juureen leivottu) oli lämmintä ja sen ohessa tarjotussa voissa oli Gardajärven suolattuja sardiineja makuna. Hyvin alkoi.

Alkuun, amuse bouche pasta cardonara… sitten Char-leipä oli harmaanieriää, ”puhdasrotuiset tacot” olivat yksi parhaista: hyvin suolattua sardellia rapean leivän välissä. Ja piikkikampela. Sitä haluaisin ehdottomasti joskus pääruoka-annoksena. Puukyyhkynen!! Enemmän kastiketta kaipasi, kuvissakin näkyvä ”koipi” oli aivan mahdottoman hyvää.

Ja suolainen jälkiruoka!! Valkosuklaakastikkeessa graavattua taimenta ja raastettua piparjuurta!!

Ja varsinainen jälkiruoka: meille molemmille erilaiset.

Feminiini ja maskuliini. Mistä tiesivät, että meistä kahdesta juuri Pehtoori on se makean perso, suklaafriikki.

[Nyt on lähdettävä bussipysäkille: aurinko paistaa ja me lähdemme järven pohjoispäähän patikalle. … Palaan taas illalla. EDIT illansuussa. Kuvat ja tekstiäkin lisätty.]

Alla menu kopsattuna netistä ja googlekääntäjän versio siitä.

asta.

Paluumatka melkein puolenyön aikaan kuutamolla…

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Arkea ja juhlaa, – toukokuun hyytävää säätä

Kyllä on juhla ja arki, pyhät ja viikonpäivät ihan sekaisin.

Tänään arkea ja juhlaa; kuvaediittiä ja pyöräilyä arktisissa oloissa!! Melkein vaarallista tuulenpuuskien iskiessä ties mistä ja milloin. Lisävaativuuskerroin paluumatkalla kun alkoi satamaan jotain hitsin jäätävää tihkua. Koetan olla valittamatta: siis hyvä kun voi pyöräillä, kun on kuitenkin aika puhdasta ilmaa, kun oikeastaan kaikki on hyvin. Mutta silti!

[Mun Route 66]

Ihan en saanut kuvapakettia valmiiksi ennen kuin lähdimme viideksi keskustaan, jossa viinikerhon kanssa ruokatreffit. Menimme Maraniin. Ruoka oli hyvää, paikoin erinomaista ja sitä oli vähintäänkin riittävästi. Annokset valtavia. Eika hintataso häkellytä, paitsi ehkä vaatimattomuudellaan. Me nautimme alkuruoat, isot pääruoat, ja neljä pullollista punaviiniä – kahdeksan hengen dinner kahdessa tunnissa ja alle 500 euroa. Ystävällinen palvelu, familiääri tunnelma, vähän liikaakin ääntä, mutta kaikki kuitenkin ok.

Koskapa Maranin jälkkärilista ei ole houkuttelevin ja koska päätimme aloittaa ”kapakkakierroksen” siirryimme jälkkärille puoli korttelia kohti Rotuaaria: viinibaari Vox! Miksi ei. Ja me kaikki löysimme sieltä kahvit, teet, suklaat, tokaijit, portit, sauternesit, avernat… kuka halusi mitäkin. Tovi vielä rupateltiin, suunniteltiin tulevaa.

Georgialaiset punaviinit ovat ihan kelvollisia, varsinkin georgialaisen ruoan ohessa.

Eikä juhlaviikot suinkaan tähän lopu: nyt esivalmistelemaan huomista brunssia: pari pientä tulevat pitkästä aikaa mummilaan. 🥰

Muistikuvia Ravintolat

Ruokakuvaushommissa

Jokohan se oli viimeinen ”virallinen” kuvauskeikkani. De Gamlas Hemin a la carte -lista vaihtuu taas ja valokuvaajaa tarvittiin markkinointikuvien ottamiseen.

Niin se vaan oli, että kun ei ole moneen kuukauteen kuvaillut huolella mitään, niin olihan se ennen kuvauksiin lähtöä kertailtava ja tarkkaan muistaen vetolaukkuun kaikki tarvittava pakattava. Ei riitä, että vain kameran pukkaa reppuun. On muistettava ottaa mukaan jalustaa, lamppua, johtoa, softboxia, klipsiä, heijastinta, muistikorttia, ladattuja akkuja, lampuille tuet etc. etc.

Tänään kävi oikeastaan eka kertaa noissa hommissa siten, että tuli kohtuullinen nälkä kuvaillessa. Melkein kolme tuntia kun kuvailee pitkästi toistakymmentä annosta eri lokaatioissa, ”studiokuva”, miljöökuva yksin ja miljöökuva kaksin etc, huomioiden että kuvassa on oikeat ottimet, annokseen sopivat juomat, tilanteeseen sopivasti lautasliinat paikallaan tai pois, ei ehdi maistella – vaikka lupa olisikin. Ja tänään oli monta uutta annosta, jotka on varmaankin kesän kuluessa käytävä illastamassa:

Ruskeassa voissa haudutettua ahventa, manteli crumblea,
viinirypäleitä ja tillimaustettuja sipsejä
Marinoitua kirsikkatomaattia, basilikaa, rucolaa, balsamicoa,
vegaanista fetaa ja paahdettua oliivimurua
Punajuuri-fenkoli -risottoa, paahdettua porkkanaa ja vuohenjuustoa
Friteerattua leipäjuustoa kuusenkerkkäsiirapilla
ja tyrni parfait

Yleensä kun on näitä iltapäivä/iltakuvauksia ollut, olen jo kunnon lounaan syönyt, niin tänäänkin, mutta silti …

Tässä kyllä on onneksi edessä hyvin syömisen päiviä monta peräkkäin, joten luulen, että toivun tästä tämän iltaisesta nälän aiheuttamasta ”annoskateudesta”, jota tunsin kun katsoin muiden syövän. Ravintolan henkilökunta kun on maistelemassa ja tutustumassa uuden illallislistan annoksiin, jotta he voivat sitten asiakkaita asiantuntevasti palvella.

Minullakin vielä asiakaspalvelua tehtävänä, kun on kuvat editoitava. Sitten alkaa ”Muistikuvia” hiipua muistoihin. Ehkä. 🙂

Historiaa Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Päiväkahvilla kuulumisia ja uusi miljöö

Huhtikuisen lauantain aamupäivällä kodin, tietokoneen, kalenterin päivityksiä, ja sitten pitkähkölle pyörälenkille. Edelleen liian paljon vaatetta ja liian vähän allergialääkettä. Katupölyä ei täällä vielä paljon ole, ei vaikka ilokseni Oulujokivarren reitillä oli jo enimmät hiekoitussorat putsattu, mutta lepän siitepölyä on: ainakin niiskutukseni ja silmäni viittaavat siihen. Samoin Juniorilla, joka pudotti kuopuksensa tänne iltapäivällä muutamaksi tunniksi, koska Apsulla sählyn lopputurnaus, eikä Eepi halunnut lähteä kannustusjoukkoon (”mää on ollu niiiiiiiiin monissa peleissä”).

Allergisen pyörälenkin lopulla ajelin Toppilassa aukaistuun uuteen Cafe Huvilaan. Meillä oli treffit siellä; Pehtoori tuli omalta pyörälenkiltään ja ystävä Merijalinrannasta kävelylenkiltään. Kuulumisten vaihdon lisäksi tälläkin kertaa (vrt. georgialainen Marani) teemana tutustuminen uuteen oululaiseen ravintolaan/kahvilaan.

Hostel Cafe Huvila on avattu Toppilan Panimon ja Mallasjuoman vanhoihin tiloihin. Panimosta ja sen historiasta kuvineen kirjoittelin puolenkymmentä vuotta sitten. Nyt juuri noihin samoihin tiloihin on siis avattu viihtyisän näköinen, menneen maailman hengessä kunnostettu hostel ja kahvila.

Vähän tuli sellainen olo, että olikohan sinne hommattu huonekalut ja lamput siltä huonekalujen kierrätyskauppiaalta, jonne äidin kodin irtaimistoa kolme vuotta sitten lahjoitin. Liinoissa ja matoissakin oli jotain tuttua. 🙂

Kahvilan vitriinissä oli toinen toistaan paremman näköisiä suolaisia ja makeita piiraita ja kakkuja, hyvännäköisiä rahkapullia ja sopivan rasvaisia korvapuusteja, sekä keittolounasbuffetti. Enpä niitä kuvaillut, mutta varmasti menemme toistekin, joten josko silloin muistaisin. Joka tapauksessa voidaan suositella.

Huomionarvoista on, että siellä on myös pieni leikkinurkkaus: siis pientenkin kanssa voi siellä käydä lounaalla tai kahvittelemassa.

Kun me kahden jälkeen lähdimme, taisi kaikissa pöydissä olla asiakkaita. Todellakin soisin paikalle onnea ja menestystä. Se on ihan tulevan kulttuuripääkaupunkivuoden asuntomessualueen läheisyydessä, joten edellytyksiä pärjäämiselle on. Edullinen hostel-majoitus viehättävässä miljöössä luulisi houkuttavan kävijötä.

Ravintolat Ruoka ja viini Viini

Vuosikokousten aikaan

Minunhan se piti tänään tehdä postaus lukijakyselyn tuloksista. Sehän nyt kyllä siirtyy huomiseen, sillä on ilta tullut vietetyksi hyvän ruoan ja erinomaisen seuran parissa.

Harrastetoiminta ja ruokafriikkiys vei De Gamlas Hemiin illalliselle. Oli Oulun Viininystävien vuosikokous ja illallinen – Dionysia-juhla. DGHissä minulla on tavallisesti työkuvauskeikkoja, mutta tänään juhla. Kolme tuntia humahti huomaamatta, nauttien. Ja uutta oppien. Ilman turhaan pönötystä.

Olin täysin vakuuttunut, että erinomaisen savumateen ja saaristolaisleivän ja samppanjan jälkeen en mitään sisäfilettä ja perunakakkua jaksa enää syödä, mutta olihan vaan niin hyviä, täyteläisiä, suunmyötäisiä makuja, – mureaa, kaikkea muuta kuin kuivaa lihaa, että en voinut olla nauttimatta kaikesta, vaikka olin kovin kylläinen jo puolivälissä.

Siinä jutustellessa, kuunnellessa, katsellessa vähän epätodellinen olo; ruokaystävistä kiitollinen. Kaikesta.

Moselin rieslingin koreat etiketit veivät ajatukset viiniharrastuksen alkulähteille, muistoja, muistoja.

Arjessa juhla, jossa parasta ihmiset.

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Uusi vaihe ruoan äärellä

Tänään oli hyvä päivä lähteä kaupungille syömään.

Olimme syömässä uudessa ravintolassa: georgialainen ravintola Marani on Pakkahuoneenkadulla Viinibaari Voxin ja ravintola Olimpoksen välissä, pastisseria Mon Chou´ta vastapäätä. Pikkuisen arvelutti, että onkohan sittenkään meidän mieleen. Nettisivut ja julkisivu eivät välttämättä anna kuvaa etnisen ravintolan tarjoaman kulinaarisen nautinnon korkeasta tasosta [huh, mikä (kierto)ilmaus!!!], mutta moni kakku onkin parempi kuin päältä näyttäisi. Siis hyvä valinta.

En ollut tehnyt pöytävaraustakaan, mikä oli virhe, mutta pääsimme kuitenkin sisälle. kun lupasimme olla vain 1½ tuntia. Siis vain alku- ja pääruoka; totta puhuen jälkiruokalista oli niin vaatimaton ettemme olleet ollenkaan pahoillamme, että meidän oli hakeuduttava toisaalle jälkkäreille.

Onneksi oli puolitoista tuntia sillä ruoka oli todella, todella hyvää! Mausteista, lämmintä, täyttävää, ”paikallisista” astioista ystävällisen palvelun kera tarjoiltua.

Alkupaloista kuvissa munakoisokääryleitä pähkinätäytteellä ja (erinomaisesti kypsytettyjä) sieniä tryffeli-juustokuorrutteella.

Pääruokana Harcho (= mausteinen kanapata pähkinäkastikkeessa) ja Lobio (papupata, joka tarjoiltiin kauniissa saviruukussa, mutta kuva julkaisukelvoton 🙁 ) .

Olimme tyytyväisiä, kylläisiä. Hyvin tyytyväisiä. Myös viiniin. Kolmisin nautimme pullollisen Saperavia. Siitä on viinikerhon kanssa sekä hyviä että huonoja kokemuksia, – tänään hyviä. Se lämmitti ja maistui. Suunmyötäistä annostemme parina.

Jälkkäri oli ”pakko” lähteä nauttimaan jonnekin muualle. Tovin pyörimme Rotuaarilla, vielä kuudelta oli valoisaa, siitä iloitsimme ja sitten päätimme vetäytyä Laplands Hotellin Oula-ravintolan baariin. Baarihenkilö järjesti meille mukavan nurkkauksen, jossa nautimme Irish Coffeet ja portviinin. Ja jatkoimme jutustelua.

Oli hyvä kolmisin muistella, – olimme ensimmäistä kertaa yhdessä ilman M:oa. Ikävä iso. Muistot hyviä. Mutta oli hyvä hoksata, että voidaan me kolmisinkin käydä yhdessä syömässä, yhdessä jakaa surua ja suunnitellla tuleviakin tapaamisia.

Voisin kirjoitella, että hyvä ruoka, parempi mieli. Onhan se niinkin, mutta lopulta – taas – muistan, että ystävyys kantaa.