Oulussa on lunta. Kimmeltävät hanget. Tyventä. Ja talvenpäivänseisaus, vuoden lyhin päivä.
Oulussa ovat kaikki kolme lastenlasta.
Kaikki hyvin.
~~~~~~~~~~
Heräsin taas liian aikaisin. Mutta toisaalta – olin taas sinisen hetken aikaan liikkeellä. Tepastellen ja kameran kanssa. Pimeä ei ole minua häirinnytkään, mutta ei haittaa vaikka valoa tuleekin lisää. Toisaalta… Jos/kun viikon päästä lähdetään pohjoiseen, on kaamos vielä tosiasia. Ei haittaa sekään.
Kauppahallista hain kalaa, huomiselle.
Toripolliisi on päässyt tänä vuonna valokeilaan. Se on – vihdoin – valaistu, joten sen saa talvikuviinkin helposti näkyviin.
Tänään meillä jouluruukkua, (kaupan, ei niin hyvää kalkkunan paistia), ranskalaista pateeta, kaikkea pientä ohessa ja ennen. Ja jälkkäriksi suklaa-kirsikkakakku! Jo sitä tehdessä tuli itsellekin painoa varmaan kilo lisää! Voita, sokeria, valkosuklaata, kermaa, sokeroituja kirsikoita, — kaikkea. Ja olihan se hyvää. Tämmöinen pala jäi seuraavaan päivään…
Aihioni jouluhalosta sai jäädä pakkaseen. Se ei ollut ihan onnistunut aihio. 🙁 Mutta synttärikakku (Vävyn synttärit), nimpparikakku (Juniorin nimipäivä) ja Eepin etukäteisnimmarikakku oli hyvää. Ja täyteläistä!
Mutta ruoka oli sivuseikka. Parasta oli nähdä serkukset keskenään. Yhdessä. Yhdeksänvee ja kuusivee leikkivät, opettivat, juttelivat yksveen kanssa. Emmiliini tottui aika pian ympäröivään huomioon, ja tuntui jopa nauttivan seurasta. Hyvä, että lapset ehtivät syödä mitään.
Ja minä olin tyytyväinen, että olin tehnyt melkein kaiken valmiiksi: sain olla läsnä melkein kympillä. Näitä hetkiä tällä poppoolla kun ei ole turhan paljoa. Nyt on hyvä. Taisin jo sanoakin.
Joulun aika on hyvää. Useimmiten. Ja varsinkin tässä elämän vaiheessa kun jouluajasta voi nauttia pitkään, jo paljon ennen joulua. Niin kuin tänäänkin.
Olimme Pehtoorin kanssa joulutunnelmissa Sinfoniassa ja konsertissa.
Sinfonia on uusi italialainen ravintola Oulussa Kirkkokadulla (Crecianin vieressä). Varasin sinne pöydän neljäksi: onneksi varasin, ei sinne olisi ilman varausta päässytkään. Kävimme siellä ennen konserttiin menoa. Konserttikin oli kirkkokadulla: Tuomiokirkossa oli Jarkko Aholan ”Jouluntähti” -konsertti.
Pehtoorihan tykkää katsella telkkarista suunnilleen kaikki mahdolliset (suomalaiset) musiikkiohjelmat ja suomalaisartistien konsertit, joten ostin hänelle lipun vähän kuin joululahjaksi. Ja koskapa minä olen jo monta vuotta tykännyt Aholan joulumusiikista – jopa enemmän kuin Three Tenorseista, Tapani Kansasta tai Andrea Botticellista, niin mielelläni lähdin aveciksi. 🙂
Oi, että. Olipa vaikuttavaa. Vielä vaikuttavampaa kuin osasimme odottaa. Tuomiokirkon akustiikka ja kirkon täysi muita kuulijoita (1500 henkeä) tekivät osaltaan konsertista hienon. Välillä silmät kiinni ja kyynelissäkin kuuntelín: Adagio, Jouluyö, Walking in the Air…. Korkealta, kirkkaasti ja kovaa!
Ja entäs Sinfonia! Se ei ole mikään tavis pizzeria, enemmänkin trattoria tai ristorante. Listalla toki on pizzoja, mutta myös muita italialaisen keittiön klassikkoruokia: antipastit (leikkeleitä), primit (insalata mistot, pastat ja risotot), muutamia secondoja (lihaa ja kalaa) ja dolcet. Me valitsimme tattirisoton ja prosciuttosalaatin. Molemmat olimme tyytyväisiä. Pehtoori söi jälkkäriksi suklaakakkua ja gelatoa, minä vaniljapannacottan. Perushyviä nekin. Viinilista on oikeinkin laadukkaan oloinen, viinejä lähes kaikista Italian maakunnista. Lasilliset otimme ja varsinkin minun Baroloni oli niin hyvä, että päätin ostaa sellaista jouluaatoksi porolle kaveriksi. Ravintolamiljöö on tyylikäs, vähän turhankin tumma. Kaikkinensa tervetullut lisä oululaiseen ravintolamaailmaan.
Ohjeet: Esilämmitä uuni 200 °C:seen Leikkaa punajuuret viipaleiksi ja ripottele päälle oliiviöljyä, (hunajaa) ja suolaa. Asettele punajuuret ja porkkanat uunipellille yhdeksi kerrokseksi. Paista 30 minuuttia tai kunnes juurekset ovat paahtuneet ja karamellisoituneet.
Vatkaa pienessä kulhossa oliiviöljy, valkoviinietikka, hunaja, jauhettu valkosipuli, rosmariini ja ripaus suolaa.
Kokoa salaatti: Kun vihannekset ovat kypsiä, anna niiden jäähtyä hieman. Asettele rucolaa tai vihreää salaattia tarjoiluastian pohjalle, päälle juurekset. Valuta kastike salaatin päälle, lisää burratajuustoa ja pistaasirouhetta.
Etsin tänään punajuuripeston ohjetta (viime viikolla sellaista sain ystävän luona, ja tykästyin paljon. Löysinkin ohjeen, mutta ennen kuin ehdin hankkia sitä varten ainekset, näin Instassa Ellen Jokikunnaksen ohjeen yllä mainittuun salaattiin. Siispä meillä olikin sitä tänään. Ja pidin kovasti.
Jokikunnasta olen seuraillut Instassa aika aktiivisesti viime kevättalvesta asti. Siitä asti kun alkoi hänen ja miehensä ohjelma Unelmia Italiassa. Sehän olikin ihan mukava ohjelma. Ja siinäkin, kuten aiemmin satunnaisesti lehtien palstoilla, pariskunnan lapsettomuusvuodet ja pitkittynyt adoptioprosessi tuli esille, ja koskettikin. Ja kyllähän kyynelehdin, kun näin isänpäivänä netissä kuvan, jossa Ellen ja Jari olivat Manilassa – ja heillä oma poika! Aika harvojen julkkisten elämänmeno on näin koskettanut.
Mutta siis: salaatti sopii varmasti joulunpyhien pöytään lisukkeeksi esim/vaikka rosollin sijaan tai lounaaksi vuodenvaiheen jotenkin poikkeuksellisen monilta tuntuvina viikonloppuina. [Olipa selkeästi ilmaistu!! Tarkoitan että vaikka ennen tai joulun jälkeen. 😅]
Tänään olin jouluostoksilla kaupungilla. Perheessä melkein kaikki ovat ilmoittaneet, että eivät halua lahjoja, vaan että vietetään paketitonta joulua.
Periaatteessa sopii minulle ihan hyvin, muttaku. Kun marraskuussa tästä keskusteltiin, totesin, että puolet lahjoista on jo neulottu, langat kaikkiin hankittu, että samoin kalenterit myös perheenjäsenille tilattu, että lastenlapsille ostan ihan varmasti sekä pehmeitä että kovia paketteja, että tradition mukaisesti ainakin joulun tienoon hyvin syöminen ja juhlalliset juomat päivällisten yhteydessä kuuluvat minun jouluuni ja sen valmisteluun, niin ei kukaan sitten kieltänytkään. 🤶 Ymmärsivät, että ruoalla rakastaminen on edelleen mun juttu ja minullehan on ilo saada lahjoa; on ilo ilahduttaa ja antaa jotain mukavaa, omaa, hemmottelevaa, luettavaa, syötävää. Siispä tänään muksujen lahjoja – ja muutamia muitakin 🤫 – hankkimassa.
Joulureseptejä-harjoitussivu syntyi jokunen viikko sitten kun aloitin Word Press-sisällönhallintajärjestelmä -kurssin. Menin kurssille mm. siksi, että oppisin uutta, erityisesti käyttämään WP-alustan uusia toimintoja ja ominaisuuksia. Perusteet ovat olleet hallinnassa jo vuosikausia. Kolmen viikon kurssi ei nyt ollut ihan sitä mitä odotin, – monestakaan syystä. Mutta menemättä niihin tarkemmin totean, että kunnianhimoinen aikeeni tehdä tuosta harjoitussivusta ”sivuhaara” blogiin, ehkä jonkinlainen nettikeittokirja, jää nyt toteutumatta.
Jatkan siis entiseen malliin blogin pitämistä tavalla, jossa on ruoanlaittoa, patikkaretkiä, juttuja päivieni kulusta, edelleen jaan jotain vinkkejä hyviksi havaituista liikkeistä, neuleista, tapahtumista etc. ja kaikenmoiset tarinat ovat entiseen tapaan suloisessa, satunnaisessa sekamelskassa ryyditettynä valokuvilla päivieni ja matkojeni varrelta.
Jotain uutta mm. julkaisemisen sujuvoittamiseksi sentään opin ja vähän uusia välineitä sain käyttööni, joten ei kurssiin käytetty aika ja raha ihan hukkaan mennyt. Silti kyllä turhautti, vähän. Mutta se siitä.
Joulureseptejä kuitenkin olen ehtinyt hakea omista arkistoista, uusista keittokirjoista ja netistä, ja koska en niitä tuonne jouluresepti-sivulle laittelekaan, niin tiputtelen tänne blogiini.
Yksi sellainen on Hillajäädyke ja suolakaramellikastike
Ohje Paseeraa marjat (tai käytä valmista Lapin jängän kivetöntä hillasosetta) Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon marjasose. Vaahdota kerma toisessa kulhossa pehmeäksi vaahdoksi. Yhdistä vaahdot. Vatkaa valkuaiset napakaksi vaahdoksi puhtaassa kulhossa ja nostele varovasti valkuainen jäädykemassan sekaan. Kaada massa noin litran vetoiseen vuokaan, kääri kelmuun ja jäädytä pakastimessa vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli.
Ota jäädyke noin puoli tuntia ennen tarjoilua jääkaappiin sulamaan.
Jäädykkkeen voit tarjota valmiin kinuskikastikkeen kanssa tai lämmittää purkillisen kondentoitua maitoa ja lisätä sen joukkoon suolakiteitä tai tehdä itse suolakaramellikastikkeen.
Suolakaramellikastike 2 1/2 dl sokeria 100 g voita 1 1/2 dl kuohukermaa 3/4 tl maldon- tai karkeaa merisuolaa
Mittaa kaikki kastikkeen ainekset valmiiksi. Kaada sokeri pinnoitetulle pannulle. Anna sokerin lämmetä keskilämmöllä, ja liikuttele sitä välillä puuhaarukalla.
Kun sokeri alkaa sulaa, pienennä lämpöä ja sekoita sokeria koko ajan puuhaarukalla. Sokeri ei saa palaa. Tavoitteena on toffeen tai konjakin värinen, paahtunut sokeri. Lisää voi parissa, kolmessa erässä. Sekoittele vispilällä voi ja paahdettu sokeri sekaisin. Kun seos on tasainen, ota pannu pois hellalta ja lisää vähitellen joukkoon kerma. Sekoita koko ajan. Jos kastikkeeseen tulee paukkuja, voit lämmittää kastiketta varovasti pienellä lämmöllä. Lisää lopuksi kastikkeeseen suola ja anna kastikkeen jäähtyä huoneenlämmössä. Säilytä kastike jääkaapissa. Voit lämmittää kastiketta halutessasi hieman ennen jäädykkeen tarjoilua.
Toinen meillä 90-luvulla usein tarjolla ollut hillaherkku on VALKOSUKLAAHILLAKAKKU
150 g voita 1½ dl sokera 1½ vaniljasokeria 3 munaa 100 g valkosuklaata (Valhrona tai Panda) 2½ dl vehnäjauhoja 2 rkl konjakkia tai sitruunamehua Kuorrutus ½ dl kermaa 100 g valkosuklaata
Vatkaa rasva ja sokerit vaahdoksi, ja lisää munat yksitellen. Sekoita karkeaksi pilkottu suklaarouha huihin kuiviin aineksiin ja sekoita taikinaan, lisää neste. Kaada taikina voideltuun jauhotettuun vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Jäähdytä.
Kuorrutusta vasrten pilko suklaa kulhoon, kiehauta kerma ja kaada suklaan päälle. Levitä kuorrutus kakulle. Tarjoile hillojen kera (tai ilman).
Otsikkokuvan hillaresepteihin sopiva väritys on tämänpäiväisen iltapäivälenkin varrelta!
Hyvä päivä tänään. Eikä vähäisin syy siihe ole se, että pitkästä aikaa olen nukkunut sen, mitä tarvitsen = kahdeksan tuntia. Olkoonkin, että tunnen nähneeni vain painajaisia. Mutta ne olivat unia – ja minä nukuin!
Päivään olin aatellut kuvaeditointia (ja reseptiikkaa) kuluneen viikon varrelta, mutta meni sitten kuitenkin nettikaupoilla, kävellessä, perhechatissa (montakohan kymmentä viestiä yhden sun toisen kombinaation parissa, joulujuttuja ja muuta).
Iltapäivään meni ennen kuin sain lähdetyksi ulos. Theodorin puistossa oli tänään joulutapahtuma, ja koskapa tämä puisto on hyvinkin kävelymatkan päässä meiltä, valitsin sen tepastelun kohteeksi.
Aika jännä, että tämä Theodorin puisto on tullut tietoisuuteeni vasta muutama viikko sitten, vaikka olen ihan sen kupeessa syntynyt, sen läpi ja reunoilla lenkkeillyt ja hiihtänytkin 80-luvun alussa, viime vuosina pyöräillyt sen läpi liki päiväittäin, siellä aika paljon kuvaillutkin … Mutta nyt vasta tiedän, että sen nimi on Theodorin puisto.
Theodorin puisto on Tuiranpuiston vieressä, Tuiran terveyskeskuksen ’takana’, ihan lähellä Toivoniemeä, jossa reilun puolenkymmentä vuotta ehdittiin asuakin. Se on ns. kuurojen kodin ympärillä ja siellä oli tänään taidenäyttelyitä, leipomo avoinna, käsityöpuotien avoimet ovet jne.
Mm. Petra Kaminen Mosherin teoksia katselin, ja tämä alla oleva pysäytti: siihen on kiteytetty Oulun murteen ydin. Ei niin kaunista ole kotimurre.
En ostanut taidetta, en koruja, en käsitöitä, mutta leipomo Ryytin hapanjuurileipä mahtui pikkureppuuni oikein hyvin. Ja lämmin leipä tuoksui koko paluumatkan herkullisesti.
Kotiin palattua eilisen rääppiäisiä ja leipää meille kahdelle. Ja teinpä meille ”lauantaidrinksut”. Kesältä jääneen Aperol-pullollisen loput jalostin talvi-aprerol-spritziksi.
Olin jo viikolla laittanut pakkaseen jäätymään jääpaloja, joissa oli appelsiineja, rosmariinia ja tähtianista. Sitten vain lasiin 8 cl Aperolia, 20 cl kuohuviiniä, 5 – 10 cl kuplavettä, appelsiinipalasia ja em. jääpaloja. Hyväähän siitä tuli. Kun juoma oli ollut pidemmänkin tovin lasissa alkoi jäätyneestä tähtianiksesta irrota mukavasti makua. Siis kannattaa varmastikin upottaa yksi tähtianis aperoliin jo edellisenä iltana, tulee joulun makua. Luulisin.
Ja kun on kova ikävä ja halu nähdä muksuja ’koko ajan’, keksin kutsua heidät huomenaamulle ”perhebrunssille”. Niinpä olen tässä jouluwienereitä leiponut ja pöytää jo kattanut. Riisipuuroa siis jo huomenna!
Opetusravintola Hilikun bistro on taas avoinna: siellä on tarjolla lounasbuffet ja a la carte. Valittavana on varsin monipuolinen kolmen ruokalajin menu. Keittiö- ja salihenkilökunta (= opiskelijat) saavat harjoitusta ja asiakkaat hyvin syödäkseen. Ja hinta on 19,90 €. Erinomaista!
Hilikun a la carte-puolella oli tänään enimmäkseen eläkeläisiä, kaksi muuta isoa pöydällistä meidän seitsemän hengen seurueen lisäksi.
Olimme viinikerho BOn kanssa pikkujoululounaalla; meille ihan poikkeuksellista tällainen tapaaminen, ja poikkeuksellista meille oli myös se, että tapasimme ilman viiniä. 🍇 Vähän niin kuin lukupiiri kokoontuisi ilman luettuja kirjoja tai golfarit jääkiekkokatsomossa. – no huh, olipa kökköjä vertauksia, mutta ehkä ymmärrätte.
Toisaalta, meistä on yli 30 vuoden kokoontumisten myötä tullut hyviä ystäviä, joiden kanssa vaihdetaan kuulumiset ja kokemukset melkein kerran kuussa kaikilta muiltakin elämän aloilta kuin viinin nauttimisesta. Tapaamisen merkitys alkaa olla viiniä tärkeämpää. Kunhan rupateltiin ja syötiin hyvin pari tuntia joulukuisena keskiviikkoiltapäivänä. Koska me voidaan!
Tässä minun valintani.
Toast Skagen
Turskanfileetempura ja paistettuja kampasimpukoita
Puolukka-vaniljabavaroise
Varsinkin jälkiruoka oli tavattoman hyvää, täyteläistä, maut ja koostumukset kohdillaan.
Lounaan jälkeen lähdimme Pehtoorin kanssa jouluostoksille: lelukauppa XS Valkeassa (kuva otsikossa) oli hyvä kohde. Kaikille kolmelle lastenlapselle löytyi pakettiin pantavaa. Legot, Fischer Pricet, ja lautapelit ovat edelleen lasten lahjatoiveissa, mutta tutustuttiin myös Funkoihin. Ihan uudenlaisia ”pehmoleluja”. Pieniä pehmeitä hahmoja suunnilleen ´kaikista´ lasten ja varhaisnuorten seuraamista sarjoista: Pokemon, Marvel, Harry Potter, Boys, Five Nights at Freddy´s, Star Wars — Ja just sitä toivottua ei enää ollut. Eikä näytä olevan kuin Temussa! Sieltä en tilaa!
Ja huomenna meidän hyvin alkanut ”pikkujoulukausi” jatkuu. Joskus työvuosina minulla saattoi olla useatkin pikkujoulut marras-joulukuun vaihteessa: tiedekunnan pikkujoulut, oppiaineen tai laitoksen pikkujoulut, opiskelijoiden ainejärjestö Tiiman pikkujoulut. Joka vuosi taisin ainakin yksiin osallistua. Useimmiten juuri opiskelijoiden järjestämiin; ensin kävin niissä tietysti omana opiskeluaikanani, ja sitten varsinkin 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä minä parin muun kollegan kanssa tapasimme käydä opiskelijoidemme järjestämissä pilheissä, – kävimme ainakin ohjelman katsomassa.
Nyt on erilaisia pikkujouluja, ja huomenna jatkuu: ensin huomenna tavataan Amici-porukalla (enää viidestään) Rajakylässä. Ylihuomenna iltapäivällä täällä meillä on jo perinteinen piparkakkujen koristelukilpailu, jossa tänä vuonna on myös etäyhteys Järvenpäähän. Siis Apsu, Eepi, Juniori ja R. sekä Pehtoori ja minä kisataan voitosta, syödään, höpötellään, kuunnellaan joululauluja, viesteillään etelään, nautitaan Herra Hakkaraisen jouluglögiä ja pidetään palkintojen jakoseremonia. Tai jotain sellaista. Kunhan touhutaan keskenään. Joulunaika tuo paljon hyvää … 🎄🤶🎅
Marraskuun viimeinen, huomenna saadaan herätä adventtiin.
Tänään jo avattiin yksi jouluun liittyvä ”luukku” (ks. artikkelikuva): Pieni Joulupuoti Oulujoen Lapinkankaalla avasi taas ovensa tunnelmaansa ja pienten, monenlaisten käsitöiden puotiin. Olen käynyt siellä monena vuonna, samoin ystäväni, mutta emme ennen kahdestaan. Tänään oli sille hyvä aika.
Eikä se nytkään ollut pettymys. Siellä on paljon sellaista ”piensisustusta” jota ei muualta löydy, uniikkeja joulukoristeita, pieniä ilahduttavia joulujuttuja. Pitkään harkitsin meidän mökin vaatimattoman ”porotokan” täydentämistä näillä hoikilla oulujokisilla, mutta luovuin. Ja ostinkin Tonttu Tomafoille kaverin. Uusi huopatonttu sai nimekseen Totti. Tulette vielä näkemään hänet.
Lapinkankaalle on matkaa, parikymmentä kilometriä, joten ehdimme vaihdella kuulumiset, ilot ja surut, automatkalla. Palattuamme kaupunkiin mentiin vielä Kauppahallin joulunavajaisiin ja satuimme parahiksi Tiernapoikien esitykseen. 10 – 12 -vuotiaat pojat lauloivat raikkaasti ja taidolla, ihan jouluiselta tuntui. Kahvilla ja kalaostoksilla kävimme. Mukavaa oli että hallissa vilinää ja vilskettä, mikä ei ole Oulussa ihan tavallista.
Palasen savulohta ostin, tarkoituksella. 🙂 Resepti oli jo löydettynä valmiina, ja muokkasin siitä omanlaiseni. Tarkoitus oli laitella se tuonne ”harjoitustyö”-sivulleni, mutta kun se ei taaskaan onnistu ihan niin kuin haluaisin, niin tässäpä se.
Savulohipiirakka
Pohja
100 g voita tai margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2 dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta ripaus leivinjauhetta ½ dl vettä
Täyte
400 g perattua lämminsavukirjolohta tai -lohta ripaus sitruunapippuria ½ ps Aura-muruja 2 dl ruokakermaa 2 munaa 100 g (ruohosipuli)tuorejuustoa myllystä mustapippuria ripaus suolaa mahdollisesti 😊 tillisilppua
Pinnalle
(cheddar)juustoraastetta kirsikkatomaatteja
Ohje
Nypi pohja-aineet taikinaksi. Lisää hiukan jauhoja tarvittaessa. Painele taikina voidellun leivinpaperin päälle vuoan pohjalle ja reunoille. Levitä lohi pohjalle, ripottele pinnalle sitruunapippuria ja sitten auramurut. Sekoita kerma, munat, tuorejuusto ja mausteet. Kaada muna-kermaseos piiraan päälle. Laittele pinnalle kirsikkatomaatit ja päälle juustoraastetta. Paista ensin 200 asteessa uunin alatasolla 10 minuuttia ja nosta pelti sen jälkeen keskitasolle. Jatka paistamista noin 20 minuuttia. Anna piiraan vetäytyä ennen tarjoamista.
Hyvää se oli. Pehtoori tykkäsi kovastikin. Ja nyt iltasella pienen palasen kylmänä maistettuani vakuutuin, että tämä voisi olla vaikka pieni alkupala tai joulun ajan buffetpöydässä yksi osa. Tai vaikka uudenvuodenjuhlaan huikopala?
Joulukirjoja, leppoisia, lämminhenkisiä (rakkaus)romaaneja ilmestyy perinteisesti joulun alla. Niin tänäkin vuonna. Tänä vuonna olen kuunnellut jo kaksi:
Irlantilainen maalaisjoulu on kolmas osa Patrick Taylorin Irlantilainen maalaislääkäri-sarjassa. Ensimmäinen osa oli mieleiseni, ”vanha kunnon lukuromaani”, josta tuli hyvä mieli, kakkososa oli vähän liian ennalta-arvattava, ehkä. Ja tämä kolmas (jonka voi lukea/kuunnella ilman edellisiin perehtymistä) oli tämän viikon sisällä olo -päivinä kelpo kirja.
Toinen kirjasarja, josta myös olen kuunnellut aiemmatkin osat, on Maija Kaivannon Kahvila Koivu -sarja. Kun nämä kirjat lukee Kati Tammensola, ne soljuvat leppoisasti taustalla siivotessa tai neuloessa. Ei mitään suuria elämyksiä, mutta oikein mukavaa, aika uskottavaakin (ihan niin kuin se olisi joku hyvän kirjan kriteeri) viihdekirjallisuutta. Hahmot ovat hyvin tunnistettavia. Tässä sarjassa kuten irlantilaisessa maalaislääkärisarjassa ruoka ja leivonnaiset ovat tärkeässä osassa, ja mikä parasta, molempien sarjojen kirjoissa on reseptejä.
Kardemummajoulussa, joka on siis sekin joulukirja, on mm. jouluhalko-ohje. Ja minähän aion sen mukaan tehdä meille jälkkärin parin viikon päästä. Joskus vuosia, vuosia sitten olen tehnyt jouluhalon, joka ei niin kovin kummoinen ollut, mutta tässä kirjassa oleva ohje inspiroi taas kokeilemaan.
Ilona Tuomisen Kortteli-sarjaa en ole aiemmin kuunnellut, enkä taida niin tehdä vastaisuudessakaan, mutta sarjan joulukirjan Korttelirauhanjulistus (vain parituntinen) latasin äsken; kohta siirryn sen, takkatulen ja kutimen ääreen.
Ehkä jääkaapissa on vielä tilkka erinomaista valkoviiniä, jota nautittiin puna-ahvenen ja katkarapukastikkeen kera. Ilman mitään ennakkotietoa sen ostin: vaikutti mielenkiintoiselta uutuudelta. Ja sehän olikin tavattoman hyvää chardonnayta (Morillon on chardonnaystä käytetty vanha nimitys). Hieman voinen, runsas, vähän pähkinäinenkin valkoviini Morillon Blanc on etelä-ranskalainen viini, jonka tekijä on Jeff Carrell.
Emme ole tainneet aiemmin hänen viineihinsä tutustua, mutta tämänpäiväinen kokemus vakuutti. Viini oli niin makoisa ja suunmyötäinen, että nimi jää mieleen. Luulenpa, että tätä on meillä joulupöydässäkin tarjoilla. Sitä näyttää olevan Alkoissa ympäri Suomea, joten tässäpä jouluviinivinkki muillekin.
Moneen vuoteen en ole tehnyt mitään kuivakakkua, en kotiin, en M-mummulle. Tänään tein. Tein kakun, jota äitini teki usein: se on hyvin voinen, hyvin säilyvä, hyvin hyvä kakku. Meillä oli sitä lapsuuteni jouluissa ja juhlissa. Nyt sitä on täälläkin. Ja minulla on ihan uusi kakkuvuoka. Siihen leivottu kakku melkein huusi kuorrutusta. Ja kirsikoita. Kukaan muu kuin minä ei tykkää noista ”joulukirsikoista”, mutta minä kyllä voinkin napsia ne sitä mukaa kun kakkua kuluu.
Äidin kakussa ei koskaan ollut kuorrutusta, saatikka kirsikoita, – on se sen verran makea ja tiivis kakku, ettei kyllä tarvitsisikaan, mutta ku … Halusin kuviin oikein hienon kakun! En ole ennen tehnyt pikeeriä, sokerikuorrutusta, joka on tavallista vesi-tomusokeri kuorrutusta kovempi, paremmin säilyvä. Kelpo ohje on Valion sivulla.
Kakusta tuli myös osa minun Word Press -kurssini harjoitustyötä. Olen tehnyt harjoitussivua vähän vasemmalla kädellä, käytellen kaikkia keinoja ja niksejä, joita kahden sunnuntain kurssilla on opetettu. Jälki on vasemmalla kädellä tehdyn näköistä, eikä sivu lähelläkään valmista. Siitä huolimatta linkitän sivun tähän: Joulureseptejä – harjoituksen vuoksi
En aio tehdä mitään kovin massiivista joulureseptisivukokoelmaa (vrt. viime pääsiäinen), mutta tulen tuohon sivulle laittelemaan vielä uusia ja vanhoja ohjeita, vinkkejä jouluherkuista. Lnkki sivulle on myös tämän sivun ylävalikossa. Keskeneräistä ei saisi tietenkään näyttää, mutta käyhän kurkkaamassa. Ja tämän kakun resepti siellä jo onkin.
Merkillinen päivä. Kummallisen pitkä, ja kiireinen. Ja tuskastuttavakin. Mutta antoisakin.
Aamuviiden jälkeen ei minuuttiakaan unta. Noh, kuuden jälkeen noustua sitten täyttä touhua koko pyhäinen lepopäivä. Ei kaikkein mieluisin vaihtoehto. Mutta toisaalta osaamisen ja onnistumisen tunne datailussa on mukava. Ja mahdottoman mukava puhelu kalenteritilauksiin liittyen. Tulin siinä ajatelleeksi, itsellenikin myöntäneeksi, että koko (aika isotöisen, lopulta kovin vähän matkakassaa kartuttavan) kalenteritouhun suola, riemu ja rikkaus on kontaktit. Saariselkä/Lappi-fanit, tutut ja tuntemattomat!
Ja kaiken datailun ohessa aikaa tehdä ruokaakin. Perjantaina viiniystävät muistuttivat Beaujoalis Nouveau -perinteestä*. Marraskuun kolmas torstai maailmanlaajuiseen levitykseen tulevan nuoren, uuden sadon punaviini on jäänyt monena vuonna testaamatta. Monena vuonna (jopa Japanin matkalla 2016) se oli koettava. No, eilen ostin pullollisen tämänvuotista, maistoimme lasin pohjat sitä, ja totesin, että tästä taitaa olla parasta tehdä pataa.
Tänään siis Burgundin pataa! (Tällä kertaa ohje mukaillen tästä) Sekin jäi vähän ”ohueksi” koska burgunderin (Bourgognen viinin) sijaan ruoassa oli tämän vuoden viiniä, – mehua melkein. Beaujolais Nouveau on testattu!
~~~~~~~~~~~~
Ja TTK finaali nautittu. Kyynelehditty. Tanssit olivat koskettavia, kauniita, taitavia, harjoituksella tehtyjä, mikä kaikki sai liikuttumaan, mutta on niin hienoa nähdä, kuinka tuossa tuotannossa tanssijat ja oppilaat arvostavat ja kiittävät toisiaan. Sunnuntai-iltaisin maailmantuska on ollut vähemmän liki.
~~~~~~~~~~~~~~
*Beaujolais Nouveau on ranskalainen Beaujolais-alueen viini. Gamay-rypäleestä valmistettu Beaujoulais Nouveau -viini on valmistettu kuluvan vuoden sadosta, ja se tuodaan markkinoille marraskuun kolmantena torstaina, joka on viinivuoden tärkeimpiä päiviä. Pullot leviävät vuorokaudessa lentorahtina ympäri maailman. (Wikipedia)
