Vaikka melkein kaikki koivut ovat jo luovuttaneet lehtensä, on kaupunkimaisema keltainen, aurinkoinen, sinitaivainen. Kuin oltaisiin vielä syyskuussa.
Tänään kävimme Pehtoorin kanssa yhdessä M-mummun (=anopin) luona ja juteltiin – tietysti tälläkin kertaa enimmäkseen menneistä – ja sielläpä tuli taas mieleen se, kuinka ”nuorena” isäni kuolikaan. Hänen äkillisestä, toisaalta ei aivan odottamattomasta, poismenostaan on tänään päivälleen jo 20 vuotta. Silloin hän ei ollut kovinkaan paljon vanhempi kuin minä nyt. Ja M-mummu, joka vielä yksikseen elelee toki monelta ja monenlaista apua saaden, on syntynyt samana vuonna isäni kanssa. Kaikenlaisia ajatuksia tähän teemaan liittyen on sitten pyörinyt mielessä.
Me mentiin Jääliin yhdessä pyöräillen, mikä poikkeuksellisuutensa vuoksi on erikseen mainittava: siis nimenomaan se, että pyöräilimme yhdessä. Mutta se olikin minun kannaltani varsinkin palatessa – hirmuisessa vastatuulessa – oikein hyvä juttu. Peesissä pääsin vähän helpommalla kuin tuulta halkova mies.
Tuirassa erkanin omille reiteilleni, sillä jokivarressa ja loppukotimatkalla tiesin olevan paljon keltaisia taipaleita – ihan vaan odottamassa kuvaamista ennen kuin loputkin lehdet lähtisivät.
[ Tuiranrannassa, otsikkokuva on Rautasillan kupeesta]
Muistiinpannakseni ja samalla vinkiksi skannailin tähän kardemummakakun ohjeen. Tämä kuivakakun ja pullan yhdistelmä, välimuoto, on helppo, kauan hyvänä säilyvä. M-mummulle olen tämän muutaman kerran ennenkin leiponut. Mutta ohje on ollut välillä hukassa, en ole netistäkään löytänyt, vaikka sieltä sen joskus olen kopioinut, ja nyt kun se viikonloppuna reseptikansiossani tupsahti taas eteen, tein kakun eilen. Enkä tietenkään hoksannut kuvaakaan ottaa. Ei se kyllä kuvauksellinen olekaan, varsinkaan kun tällä kertaa minulla ei ollut edes hasselpähkinärouhetta. Mutta siis: simppeli, hyvä, nopea kakku. Kokeilehan vaikka!
