Ruoka ja viini – Sivu 69 – Tuulestatemmattua

Niksinurkka vol. 344

Ennen toissaviikon reissuun lähtöä pohdin – hieman ahdistuneena – että olisiko lähdettävä ostamaan uudes kesähousut, kun vanhat olivat kovin kulahtaneita. Vanhat ja tosivanhat mustat pellavahousut ovat olleet mieluisat, ja ulkonäkö on sitten sen mukaista. Sen lisäksi, että ne on aina ryppyiset, nämä oli jo pesty aneemisiksi, epämääräisen harmailta näyttivät. Ja yhdet tummansiniset puuvillafarkut tms. olivat väriltään kyllä jo kirppiskunnossa.

MUTTA: jokin etiäinen menneiltä vuosikymmeniltä iski! Voihan vaatteita värjätä. Pari pakettia Nitor All-in-One -tekstiiliväriä ja nyt! Onhan edellisten lisäksi Pehtoorillakin yhdet ”uudet” housut ja minulla yksi musta T-paita. Ja koko satsin värjäys noin 15 euroa.

Kun meidän mutikaiset olivat pieniä, värjäilin heille vaatteita aika useinkin. Varsinkin isosiskon ja serkkujen vaaleanpunaisista potkupuvuista ja collage-puseroista tuli Juniorille hyviä arkikamppeita värin vaihdon jälkeen. Silloin noiden värien käyttö oli kyllä jotenkin monimutkaisempaa kuin nyt.

Ja sitten teininä tehtiin niitä laamapaita-naru-paitoja. Ja sitä sotkun määrää! Silloin väriaine ja värjättävä kampe piti jotenkin keittääkin, eikö? – Mutta nyt! All in One! Suosittelen.

Toinen pitkään jemmassa ollut vinkki, josta on pitänyt sanoa, on kestopatterit – tai akkupatterit kai niiden oikea nimi. Minulla kuluu sormipattereita kohtuullisen paljon. Langaton hiiri (hiiret) tarvii patterin ja studiohommissa tarvitsen salamaa ja LED-valoa, jotka toimivat pattereilla. Koulukavereilta opinkin, että kannattaa hankkia Eneloppin latauslaite ja pari sarjaa ladattavia pattereita. Laite ja neljä patteria maksavat pikkuisen reilu kolmekymppiä. Aika äkkiä ”haukkuu hintansa takaisin”. Ja säästäähän tuolla touhulla vähän luontoakin.

”Raaka, orgaaninen ja vegaani”, yksikään noista ei ole mielestäni peruste minulle ostaa suklaata. Enkä nyt kovin paljon suklaata yleensäkään ostele. Mökillä kylläkin. Se on hyvä patikkareppuun, ja erityisesti silloin kun ollaan kaksistaan möksällä se on hyvää kahvin kanssa ja ruoan jälkeen silloin kun ei ole varsinaista jälkkäriä, mutta on vielä tilkka punaviiniä. Silloin pari tummasuklaapalasta, mieluiten ChocoDelin konvehti ovat ihan parasta.

Mutta olenpa kerran jostain(?) ostanut jemmaan levyn suklaata, joka vei mennessään: lakritsi – tyrnimarja raaka-suklaa, – niin ja orgaaninen ja vegaani. Pohdin, mistä sen olin ostanut: halusin lisää ja kävin tässä vastikään Ruohonjuuressa etsimässä äidille diabeetikon suklaata, jota siellä ei ollut, mutta jossa oli tätä! Hillittömän hintaista se on: 50 gramman levy kuus euroa. Mutta tämä on niiiiiin hyvää.

Ja lakritsista puheenollen: Arlan (huom. ei Valion) lakritsirahka on melkein yhtä hyvää kuin Arlan (huom. ei Valion) mangorahka. Mangorahka menee erinomaisen hyvin jätskikieltäytymyksen (joka mm. nyt on päällä) aikana. Samettista, hedelmäistä.

Viimeinen vinkki liittyy kuvasivustooni. Ensinnäkin siellä on nyt loputkin Helsinki – Visby – Tallinna -reissun kuvat. Kaksi uutta kansiota: Turnajaiset ja Helsinki – Tallinna. Varsinkin jälkimmäisessä on paljon kuvia, mm. meidän hienosta Tallinnan hotellista (St. Petersburg), Toompean mäeltä. Vaikka siellä oli tällainen graffiti, en malttanut jättää kameraani käyttämättä.

Laivoista ei juuri ole kuvia: menimme Viikkarin XRPS-laivalla ja palasimme Tallink Shuttlella, joka on otettu käyttöön helmikuussa, ja palasimme noin kuukausi sitten käyttöön otettuun Hernesaaren uuteen Länsiterminaaliin. Molemmat olivat sarjassaan ihan ennennäkemättömiä. Laivassa on kahden kerroksen kokoinen ihan valtava tax-free -kauppa. Tavara- ja juomatalo oikeastaan. Ja terminaali oli tehty vetämään sujuvasti tuhansia suomalaisia ja muita Tallinnan matkaajia.

Kun me kävimme edellisen kerran oli Viron itsenäistymisestä kulunut parahiksi vasta puolenkymmentä vuotta ja turismi, uusi elämänmeno, restaurointi, kapitalismi, ravintolaelämä etc. vasta alullaan, nyt kaikki oli aivan toista. Vaikka olenhan siitä lukenut, nähnyt, muilta kuullut, olin aika hämmästynyt. Oli hyvä nähdä, ja vakuuttavaa oli. Mutta ei minun ihan heti taas tarvi Tallinnaan lähteä, Gotlantiin ennemminkin.

Joka tapauksessa kuvasivustolla on nyt vihdoin Helsinki – Visby – Tallina -reissun loput kuvat, ja kun avaat kuvasivustolla kansion, klikkaa ensimmäistä kuvaa (tai mitä tahansa kuvaa), siten se suurenee, näet sen kunnolla ja sitten voi edetä kuvan oikean reunan nuolilla koko reissun. Pukukuviinkin olen tainnut, sitten sen jälkeen kun viimeksi kuva-asian oli puheena, lisätä kuvia.

Sinne tästä ….

HELSINKI – VISBY – TALLINNA

Parasta pinaattikeittoa metsästämässä

Kippari-Kalle oli se sarjakuvaikoni, jonka esimerkillä meitä 60-luvun lapsia houkuteltiin syömään pinaattia. En kyllä aivan tarkkaan käsittänyt, mitä tekemistä yksisilmäisellä, lihaksikkaalla, piippua polttavalla tyypillä oli pinaattikeiton kanssa, enkä kyllä käsittänyt sitäkään, mitä tämä voimaa uhkunut sälli säilypurkeista söi…

Koulun tai kodin pinaattikeitolla kun ei ollut mitään tekemistä säilykepurkkien kanssa. Ainakaan minun lapsen mielessäni niillä ei ollut mitään tekemistä keskenään. Enkä minä olisi edes tarvinnut Kippari-Kallea heiluttelemaan nyrkkejään, jotta olisin syönyt pinaattikeittoa, sillä pidin siitä. Pidin jopa koulun pinaattikeitosta. Ei mitään ongelmaa, kuten kansakoulun alaluokkien kaverillani An:lla, jolle kerran kolmessa viikossa ollut pinaattikeittopäivä oli itkun päivä.

Kun tämä Jokaviikkoinen soppamme -ideani näki päivänvalon, systeri pyysi, että koetappas kehitellä tai löytää hyvän pinaattikeiton ohje, ja sitähän minä olen tässä reilun puolisen vuotta metsästänyt. Ja juuri nyt kun kauppojen hevi-osastot ja torikauppiaiden laatikot pursuavat toinen toistaan tuoreempia ja värikkäämpiä vihanneksia ja muita sadonkorjuun herkkuja, ei voi olla joka päivä kokkailematta jotain vegeä. Joten juuri nyt oli hyvä päivä keittää pinaattikeitto.

Lupaavan oloinen resepti löytyi Gullichsenien Safkaa (II)-kirjasta. Olennaista on, että se on tuoreesta pinaatista, ei purkista, eikä edes pakasteesta, vaan tuoreesta, ja keitto ilman maitoa.

Ihan pikkuisen muuttelin ohjetta. Oikaisin vähän, ja silti tähän jäi enemmän vaiheita kuin tavalliseen pinaattikeittoon, muttei missään tapauksessa vaikea.

Kyllä oli raikas, ihanan täyteläinen, pinaatille ja hyvässä mielessä terveelliselle maistuva pinaattikeitto. Annoksesta riitti meille kahdelle, ja ohessa oli vielä graavilohi-karjalanpiirakat. Kyllä tähän varmasti olisi pinnalle hyvin sopinut rapeaksi paahdetut pekonikuutiotkin, ehkä ensi kerralla sitten niitä.

Pinaattikeitto

150 g tuoretta pinaattia
1 rkl voita
2 salottisipulia
1 rkl vehnäjauhoja
1 valkosipulinkynsi
6 dl kanalientä
1 dl kuohukermaa
1 rkl ruohosipulisilppua
2 basilikanvartta lehtineen
suolaa, pippuria, jauhettua muskottipähkinää
2 luomukananmunaa

Huuhtele pinaatti, laita 2/3 siitä lävikköön ja kaada kiehuvaa vettä päälle. Purista vesi pois ja hakkaa pinaatti (myös ryöppäämätön) silpuksi. Sitähän ei ole kuin desi, pari tämän jälkeen.
Silppua sipulit, kuullota ne voissa pehmeäksi, ripottele pinnale vehnäjauhot, sekoita hyvin, kaada päälle lämmin kanaliemi ja anna kiehua pari minuuttia.
Sekoita pinaatti, silputtu basilika ja ruohosipuli liemeen ja soseuta keitto.
Lisää kerma, mausteet ja ehdottomasti vähän tai vähän enemmän kuten minä mielelläni teen, muskottipähkinää.

Muskottipähkinän myllyssä olen tuonut Italiasta.. ei ole enää tuoreinta, mutta tuo on todella hyvää, aromaattista. Juuri pinaatti ja porkkanaruokiin sitä usein laitan. Juustogratiineissa se myös maistuu hyvälle.

Toinen, vielä paljon enemmän käyttämäni tuote, nimenomaan näissä keittohommissa on Puljonki. Olen puhunut ja kirjoittanut näistä ennenkin, ja olin Stockan Herkun lähdettyä Oulusta todella huolissani kun Puljonkeja ei tahtonut löytyä mistään. Kunnes hoksasin, että Kauppahallistahan sitäkin saa: Pekurilta kalalientä ja Torin Lihamestarilta lihalientä. Ja on noita nyt tullut muutamiin marketeihinkin, ja Valkeaankin kun asiasta myymälässä kerran kyselin. 😉

Eihän noitä aina raski käyttää, mutta jos haluaa ”premium”- keiton tehdä, eikä ole itsellä pakkasessa valmiiksi keitettyjä liemiä, niin tämmöinen – vaikka maksavatkin moninkertaisesti sen mitä fondiloraus! Ja isosta purkista voi toki käyttää vain osan ja pakastaa. Hyvin on esim. mökillä toiminut kastikepohjina.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Niin etten sitten tänään kesäkuvaretkelle lähtenyt? – ei en lähtenyt, mutta ei johtunut säästä, ei ole edes satanut, vaan tuli taas pari muuttuvaa tekijää. Mutta en ole vielä luopunut ajatuksesta, kyllä elokuu on vielä kesäkuukausi. 😀

Jokaviikkoinen soppamme Ruoka ja viini Valokuvaus Vanhemmuus

Sadonkorjuuajan sunnuntaipäivällinen

Lieneekö minulla ollut joku kokkausvaje (kaksi edellistä sunnuntaita reissussa), jemmassa monta kokeilematonta ohjetta, se, että systerikin tuli syömään vai mikä kumma, että tein oikein juhladinnerin tänään.

Menu oli kuin paremmissakin pilheissä, – ja aika hyvää oli kaikki. Aloittelin kokkailun lenkiltä ja puutarhahommista palauduttuani paljon ennen puoltapäivää ja kolmelta kaikki oli valmista. Toki kuvailinkin ja katoin pöytää, siivoilin Festaa ja nautin ”ihan hitokseen” kun sain tehdä ja olla rauhassa. Ei kiirettä, ihan omilla ehdoillani, en ollut luvannut mitään erityistä, tein minkä ehdin … Ehkä tämä oli myös jonkinlainen pakomatka maailman pahuudesta; ihan kuin Turkua ei maailmassa olisikaan.

Niin tai näin, harrastelijakokkaaminen on mun juttu. Monessa mielessä.

Ja MENU oli tämmöinen:

Hernecappucino

Grillattua lampaan sisäfilettä hiiligrillistä
Vuohenjuustokastiketta
Kukkakaalipyree
Marinoitua punasipulia
Sienisalaattia
Lehtikaali-rucola-salaattia
Uunitomaatteja

Kirsikka-clafoutis
Tonkapapukermavaahtoa

Visbyn karkkituliaisia

Alkuun hernecappuccino oli mukaelma monista ohjeista, mutta suunnilleen näin nuo pienet kupposet tein. Tämä on nyt se ´rästisoppa´ edelliseltä viikolta. Siis voi tästä tehdä isommankin version. Oikein hyvä pika-hernekeitto on tämä. 😉

Hernecappuccino (4 – 5:lle)

1 pieni sipuli
1 rkl voita
3 dl pakasteherneitä
1 ½ dl kasvislientä
suolaa, pippuria myllystä

Silppua sipuli ja kuullota voissa. Lisää joukkoon herneet, sekoittele tovi ja lisää kasvisliemi. Kiehauta ja soseuta sen jälkeen sauvasekoittimella. Mausta ja kaada kuppeihin. Laita jokaiseen kuppiin teelusikallinen turkkilaista jukurttia tai creme fraichea sekä mintun lehtiä. Pala paahdettua ruis- tai saaristoleipää sopii oheen.

Kukkakaalipyree, jonka tein paahdetusta kukkakaalista (ks. riemastuminen keiton yhteydessä) ei ollut vielä ihan priimaa, mutta söimmepä senkin.

Pehtoori grillasi fileet hiiligrillissä, olin eilen laittanut fileet ”jukurtti-omien-monien-yrttien-ja-valkosipulin marinadiin”. Hassua, ettei meillä ole ennen lampaan tai karitsan kanssa ollut vuohenjuustokastiketta. Tämän yhdistelmän löytämiseksi piti käydä Visbyssä asti, mutta nyt sitä ei unohdeta. En tiedä, miten se oli Värdhusetin keittiössä tehty, mutta minä tein sekoittamalla ”pyramidi”-paketilliseen juustoa puoli desiä ranskankermaa ja vähän ruokakermaa (joka olisi ehkä kannattanut jättää pois), pikkuisen timjamia ja se oli siinä. Siis kylmä soosi. Tulen jatkojalostamaan tätäkin, vaikka hyvää se oli näinkin.

Punasipulin(kin) ohje löytyi torstaisella kampaajareissulla.

Marinoitu punasipuli

Leikkaa kaksi punasipulia ohuiksi renkaiksi, raasta ruokalusikallinen inkivääriä ja lisää se ja puoli desiä öljyä sekä kaksi ruokalusikallista hunajaa ja yksi viinietikkaa, lopuksi mustapippuria ja suolaa.

Lehtikaali-rucola-salaatti oli täysin omaa tuotantoa: olen vakavasti harkitsemassa, että ensi kesänä laitan lehtikaalta yhden kokonaisen renkaallisen.

Onpa meille ja muille maistunut varsinkin Björckin versio ”kale-salaatista”. (Kuvasta puuttuvat paahdetut pinjansiemenet)

Ja uunitomaatteja olen tehnyt ennenkin, ohje täällä (ja sieltäkin puuttuvat kuvat!! että vieläkin harmittaa se keväinen haaksirikko blogin kanssa. Yli 10 000 kuvaa on hävöksissä!!!).

Ja sitten jälkkäriksi kirsikkapannaria, nyt eri ohjeella kuin heinäkuussa. Tästä piti alunperin tulla karviaispannari, mutta vielä ei Oulun torilla ollut karviaisia, joten avasinpa hapankirsikkapurkin keittiön kaappien perukoilta. Kyllähän tämä kauppansa teki. Oli ehkä parempi kuin se edellinen versio.

Kirsikka-clafoutis vol. 2

(ohje Glorian ruoka- ja viinilehdestä)

½ kg karviaisia tai tölkki hapankirsikoita tai tuoreita kirsikoita
4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl maissitärkkelystä
½ dl mantelijauhetta
2 tl vaniljasokeria
¼ tl suolaa
2 dl kermaa
3 dl maitoa
2 rkl ruokosokeria

Lisäksi
2 rkl voita
tomusokeria tai marenkimuru

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Vuoraa irtopohjainen kakkuvuoka (halk 24 cm) leivinpaperilla ja voilla. Perkaa karviaiset.
Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi. Vatkaa maissitärkkelys, mantelijauhe, vaniljasokeri ja suola joukkoon. Lisää kerma ja maito ja vatkaa tasaiseksi.
Ota kourallinen karviaisia erilleen koristelua odottamaan. Laita loput karviaiset vuokaan. Kaada taikina päälle. Kypsennä uunissa 30 minuuttia. Ripottele ruokosokeria pannarin pinnalle ja kypsennä vielä noin 20–30 minuuttia, kunnes pannari on keskeltäkin kiinteä.
Anna pannarin jäähtyä, jotta se ei valahda vuoasta irrotettaessa. Ripottele loput karviaiset päälle ja koristele tomusokerilla tai murustetulla marengilla.

Ja oheen kermavaahtoa tonkapapuraasteella maustettuna. Ja yrttipenkistä kurkkuyrttiä, sitä nyt riittää!

Ja sitten karkkituliaisten vuoro. 😉

En millään muista, ketkä kalaasivieraista toivat voimallisen Riojan punaviinin, mutta joka tapauksessa juuri tänään se avattiin. Sellaisenaan ihan hurjan vahvaa, tuoksuvaa, melkein hyökkäävää, mutta mausteisen ruoan ja lampaan myötä se kesyyntyi ihanaksi elokuun iltapäivään sopivaksi punaviiniksi. Juhla meillä on ollut! Parasta että kaikille maistui, sanoivatkin tykänneensä, että oli mukava, leppoisa yhdessä syömisen ilo.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kotiperjantaina ruoka on TOP-juttu

Kun ihmisellä ei ole muuta tähdellistä hommaa, voi yrittää opetella tekemään ”saippuakuplakuvia”. Huoh! Kaikkeen sitä ryhtyykin, mutta vaikka vielä en ole lähelläkään onnistumista, niin kyllä minä väännän niin kauan, että saan julkaisukelpoisen tuotoksen aikaiseksi.

No paljon muutahan en sitten tänään ole ehtinytkään…

Paitsi, että vanhustenhuoltoa niin liikkumisen lisäksi olen laittanut ruokaa. Pehtoori aikoi grillata hiilillä kirjolohta (turhan ennakkoluuloinen olin, sehän oli juuri nyt erinomaisen hyvää), joten minun oli sitten mukailtava sille lisuke/lisukkeet. Tein taviksen salaatin uusiin Helsingin Stockalta ostamiini kulhoihin (jäsenetutarjous, ja noita oli ennestään kaksi, nyt kuusi) ja sitten taas paluu Björckin Australia-kirjan äärelle.

Olen tehnyt siitä ruokaa nyt ainakin 15 reseptin perusteella. Hummus-ohje ei ollut meidän makuumme, tai sitten sörssin siinä jotain, mutta tämänpäiväisen jälkeen luottamus palasi.

Katkarapu-kananmuna-paistos, joka näytti munakkaalta, mutta ei maistunut siltä, oli kyllä ihan huippuhyvä. Juuri sellainen, jota voisin kuvitella tekeväni niinä päivinä, kun olen yksikseni. Vain tuplaavani katkarapujen määrän. 😉 Kolesterolit kohdilleen. Lohen päällä oleva kastike on suoraan purkista, eli Creme Bonjour Culinaire tilli-sitruuna.

Se on kyllä valmisruokien ykkönen pitkään aikaan: tee tavallinen salaattipohja, keitä ohjeen kananmuna tai pari/syöjä ja avaa tonnikalapurkki. Asettele salaatti em. aineksista ja kippaa päälle tai laita oheen ruokalusikallinen tai kaksi ko. soosia ja siinä se on. Simppeli, hyvä, makoisa salaatti. Onpa tällä viikolla testattu tuokin…

Mutta tuo Katkarapu-frittatan ohje… Se on tässä!

(tein meille puolitetun annoksen ja oli juuri sopiva lohen oheen).

5 kananmunaa
1 dl kuohukermaa
2 valkosipulinkynsiä
1 tl kurkumaa
suolaa, mustapippuria
50g manchego juustoa raastettuna
öljyä paistamiseen
2 dl kuorittuja katkarapu
Ruohosipulia sekä tilliä

Sekoita kananmunat ja kerma sekaisin. Hienonna joukkoon valkosipuli, mausta kurkumalla, suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon raastettu juusto. Kuumenna pannu kuumaksi ja lisää öljy ja kaada seos pannulle. Alenna lieden lämpöä. Anna paistoksen kypsyä, heiluttele varovasti, jotta seos tasoittuu. Kun massa alkaa kypsyä reunoilta ( tämä vie noin 3 minuuttia 9, lisää ravut mukaan lämpenemään. Kypsennä loppuun ja ripottele päälle tilliä ja ruohosipulia. Näin kesällä käy myös sipulin varret. Nauti lämpimänä ja lisää päälle halutessasi sitruunan mehua.

Ja sitten viini. Löysin Välivainion Alkon uutuushyllystä luottotalo Wolfbergerin Pinot Noirin. Siis Alsacen alueen punaviinin, mikä ei ole ihan tavallista, ei ainakaan Alkon hyllyillä. Eihän se mikään kyykkyviini ole, mutta …

Se kesti erinomaisesti hiiligrillilohen (nam!!!) ja jopa kananmunan. Siinä oli paljon marjojen makua, raikkautta, mutta on toki mainittava, että ei se ole mitään ”lipittelyviini”, vaan juuri rasvaiselle lohelle – tai esimerkiksi ankalle voisin sitä ajatella. Kannattaa oikeasti makustella sitä, siinä on paljon makua!

Se on elokuun viini. Elokuu on täyteläinen. Nytkin ilma kuin jossain etelämpänä… Ehkäpä vielä palaan pihalle, lukemaan siellä ei enää tarkene, mutta yrttejä perkaamaan ja kastelemaan, olemaan. Elokuu on hyvä.

Niitä näitä Reissut Ruoka ja viini Visby

Herkuttelua Itämeren rannoilla

Kerrataanpa vielä viime viikon herkutteluja, meillehän reissaamisessa yksi iso juttu on hyvin syöminen, ruokapaikkojen valinta, paikallisista sapuskoista nauttiminen, uusien herkkujen löytäminen, ehkä vinkkien saaminen kotikeittiöönkin. Ehkäpä näistä jutuistani voi olla vinkiksi muillekin…

Aloitanpa siis alusta. Viikko sitten sunnuntaina lennettyämme sateiseen Helsinkiin kävimme (lopulta syömässä vastikään ja vasta nyt paistinkääntäjien kilvet saaneessa Esplanadin Kappelissa. Kalaruoka oli hyvää, lasilliset samppanjaa ja pääruoka kolmelle, kaksi lasillista hyvää valkoviiniä jakaksi Irish Coffeeta (silloin satoi ja oli kylmä!! – reissun ainoa huono sää) maksoivat ihan hävyttömän paljon (liki 200 euroa)! Paikka on hieno ja tarjoilu ystävällistä.

Maanantaina olimme taas paistinkääntäjäravintolassa: Visbyn Stortorgetin reunalla, siis niin turistipaikassa kuin vain olla ja voi, on ravintola nimeltä Rosengården. Siellä Pehtoorin nieriäannos ja minun Toast Skagen olivat hyviä. Niiden oheen pullollinen hyvää chablista maksoi suunnilleen satasen. Seuraavana iltana nautimme melkein samanlaisen setin Visbyn parhaaksi ravintolaksi valitun Munkkällarenin kattoravintolassa ja hinta oli edellisiltaa halvempi, ruoka parempaa. Keskiaikamarkkinoilla me emme syöneet, mutta näimmepä, että ritarit ja pyhiinvaeltajat voivat syödä hampurilaisia…

Ja sitten Visbyn viimeisenä iltana, ehkä reissun paras ruoka: paikallinen lammas kesävihannesten kanssa Värdhusets Lingårdenissa ei hevin unohdu. Ihan ehdottomasti ykkösuositus, semminkin kun paikka oli mitä viehättävin.

(kuvia TÄÄLLÄ)

Torstaihan meillä meni lentokentillä, matkoissa niille ja niistä pois, sekä lennoilla, joten syöminen oli vähän mitä sattuu: lentokenttäruokaa siis.

Perjantaina lounas hoitui Kluuvikadun Fazerilla. Ja sitten illalla Trattoria Sogno Töölössä oli hyvä, meidän kaikkien mielestä. Hyvin italialainen, meteliä myöten. Menussa monenlaista hyvää, kaikilla annokset vähintäänkin runsaat. Ja hintataso ihan normisuomalaista bistrotasoa. Tarjoilija oli varsin ystävällinen, varsinkin kun Apsu osasi hurmata ja kiittää.

Lauantain laivamatkalle Pehtoori, joka muutenkin huolehti koko matkan kaikista kustannuksista, oli hommannut meille ”lounastiketit” Viking Linen XRPS-laivan Wine & Dine -ravintolaan, mikä takasi, että pääsimme istumaan ja saimme lounastaa. A la Carte -lista oli, mutta me tyydyimme salaatti- ja tapasbuffaan, johon kuului lasillinen viiniä. Lasillinen oli valtava. Ei kylläkään niin hyvää, että kaikkea olisimme juoneet, – olihan meillä päivän ensimmäinen samppanjakin jo avattuna. 😀

Lauantain Grande Dinner Tallinnassa on sitten se, mistä kannattaa erikseen hehkuttaa, sekä laadusta että hinnasta ainakin minä olin yllättynyt. Olimme varanneet hyvissä ajoin pöydän 6 + 1. Matkalla hotellista (St. Petersburg) Domeniciin alkoi Klaara-myrskyn reunamilla ripsiä, mutta ehdimme hyvin sateen alta pois. Meidät ohjattiin vanhassa, vauraassa ja viehättävässä ravintolarakennuksessa kahden salin perällä olevaan tyylikkääseen, mutta kodikkaaseen kabinettiin, joka oli meille juuri soppeli. Saimme lisäksi ”oman” tarjoilijaherran, joka osasi vielä suomeakin.

Juuri kun saimme lasilliset samppanjaa eteemme ja kilistelimme päivänsankarille, alkoi sade ja ukkonen kuulua ulkoa. Isosta avoimesta ikkunasta näimme salamoinnin, mutta se ei häirinnyt illallistamme. Ruokalistalta valitsimme (pl. tyär ja Apsu) mieluisat alkuruoat (kuningasrapua, savulohta, siikatartaria…) ja pääruoaksi melkein kaikki otimme vasikanfilettä (saako Suomen ravintoloissa vasikanfilettä?) hanhenmaksalla ja muilla erinomaisilla lisukkeilla (kuva jäi tietysti ottamatta 😉 ).

Pääruoan jälkeen, ja samaan aikaan kun sade ulkona loppui, oli aika luovuttaa pehtoorille lahjat. Minun lahjani oli palapeli; unohdin (tietysti!!) ottaa lahjakortin mukaan, mutta kylläpä Pehtoori osasi pikaisesti kyhäämästäsi palapelistä ratkaista, mihin lahjakortti veisi… Ja nuorten lahja oli sivupolku minun lahjaani. 😀

Jälkiruoat maistuivat vielä. Ja koko illan tarjoilu, ruokien ja viinien esittely, erityistoiveiden (Apsulle tehtiin tilauksesta ihan omanlainen ruoka) täyttäminen sujuivat leppoisasti mutta tyylikkäästi.

Kuuden aikuisen huikea kolmen ruokalajin illallinen, hienolta viinilistasta valittuna pullo samppanjaa, hyvää Banfin Pinot Grigiota ja pullo Ironstonen pehmeää, mutta luonteikasta Old Vine Zinfandelia + Apsun ruoat ja juomat maksoi— arvaatkaas? – Jotensakin tasan 400 euroa!

Viimeistään tuossa vaiheessa ymmärsin, miksi Tallinnaan matkustaa tuhansia suomalaisia päivittäin.

Tämän postauksen kaikki kuvat ovat kuvasivustolla… Annoskuvien lisäksi myös miljöistä ja ruokaseurasta on kuvia TÄÄLLÄ

Kun menet kuvasivulle, klikkaa ensimmäistä kuvaa ja etene oikean reunan nuolilla, siten näet kuvat isoina, kokonaisina.

Jokaviikkoinen soppamme

Kaalikeittoa reissun jälkeen

Viime viikolla jäi soppa keittämättä. Jokaviikkoinen soppamme -sarjassa ilmestynee tällä viikolla siis kaksikin keittoa; yritän viikonloppuna tehdä jonkun alkuruoka- tai ”keittiönterveinen” keiton, jottei jäisi rästejä.

Tämän viikon keitoksi valitsin kaalikeiton. Monestakin syystä. Mutta vaikka yksi syy onkin edes jonkunlainen keventely viime viikon runsaan hyvin syömisen ja jokapäiväisten viinilasillisten jälkeen, niin kyseessä ei ole mikään diettaajien kaalisoppa. Toinen syy on se, että nyt kaali, kuten kaikki vihannekset ovat parhaimmillaan ja yrttipenkissäni on lipstikkaa liiaksikin asti. Kolmanneksi kaalisoppa jatkaa viime viikon keskiaikateemaa sopivasti. Kaali on ollut keskiajalla(kin) hyvin suosittu ruoka-aine.

En kuitenkaan halunnut mitään ihan tavallista kaali-jauhelihakeittoa, vaan vähän muokkailin, ja koskapa jääkaapissa on vielä kalaasien kokkailujen jälkeen japanilaisia maustepulloja ja -purnukoita, tuli tähän keittoon pieni häivähdys myös aasialaisesta makumaailmasta.

Ja tässä on taas yksi keitto, jonka upgradaaminen kouluruoan jälkeen on ehkä paikallaan. Kaalikeittohan oli kouluruokalistan vakiosapuska ainakin koko 60- ja 70-luvun. Olipa liha-kaalimuhennos mukana kun kansakouluissa 70 vuotta sitten aloitettiin maksuton ruokailu. Ensimmäisenä maailmassa juuri Suomessa kouluruokailusta tuli ilmaista; jo sodan aikana (1943) eduskunta määräsi kaikki kansakoulut tarjoamaan koululaisille lämpimän lounaan ilmaiseksi vuoteen 1948 mennessä. Alla ehdotelma, joka tuolloin annettiin koulukeittoloille. ”Mukaeltu luukeitto”? – Mukaeltu? Sitä meillä ei eilen ollut, mutta kuten tiistaille ehdotellaan listalla oli meilläkin tänään lihaa ja kaalta.

Kaalikeitto

1 rkl voita
2 sipulia

400 g jauhelihaa

1 varhaiskaali

4 porkkanaa
2 dl lipstikkasilppua
1 rkl tuoretta timjamia
1 kasvis- ja 1 lihaliemifondi
3–5 rkl teriyakikastiketta
2–4 rkl soijaa
1 litra vettä

Silppua sipuli, kaali ja pieni porkkanat.
Kuullota sipulia voissa, lisää jauheliha ja anna sen ruskistua.
Lisää kaali, ja anna muhia tovi.
Lisää vesi ja fondit ja anna kiehua miedolla lämmöllä puolisen tuntia.
Lisää porkkanat, teriyaki ja soija (suolaa tuskin tarvitsee).

Keitä vielä niin kauan (15 min?), että porkkanoissa on vielä suuntuntuma.

Kuten pikkukuvasta näkyy, on keiton pinnalla pienet kultaiset rasvahelmet. Siis ei mikään dieettisoppa, voinokare ja sika-nautajauheliha nuo renkaat tekevät. Ja ne tekevät myös maun. Ei mitään naudanpaistijauhelihaa tämmöiseen soppaan. Se vaan nitisee hampaissa…

Tarjolle jääkylmää (kupla)vettä ja ruisrevittyä. Ei siitä elokuun tiistain kotiruoka paljon parane. Ihan makean makoisaa tuli tästä. Jos olisin tehnyt vain itselleni (tai kaltaisilleni mausteisen ja tulisenkin ruoan ystäville) enkä myös Pehtoorille ja äidin muonavarastoon, niin olisin laittanut enemmän teriyakia ja ehkä vähän jotain chiliä, tabascoa tai muuta antamaan terävyyttä. Mutta tulihan tässä jo muutenkin taas suomalaista perinneruokaa ”tärveltyä” ilman noitakin…

Lisptikkaa on pienen pensaan verran.

Huomenna palailen vielä viime viikon reissuun, mm. ruoka-asioiden ja Tallinnan osalta… joten nyt jatkuu reissukuvien työstäminen.

Historiaa Reissut Ruoka ja viini Visby

Turnajaiset, hyvää ruokaa ja paluu Helsinkiin

Eiliseen palatakseni …

Turnajaiset. Visbyn keskiaikaviikolla oli ritariturnajaiset, joihin saimme kuin saimmekin liput. Emme tienneet yhtään mihin menimme, ei ollut kokemusta, ei edes telkkarista nähtynä.

Turnajaisspektaakkeli oli perhetapahtuma, ruotsalaiseen tapaan välitön, hyvin tehty, perheille passeli, ei kaljatelttoja vaan karamelliomenoita ja yhteistä iloa ja pukeutumista teeman mukaisesti.

Heti tapahtuman aluksi turnajaisareena jaettiin kahtia, ja vastakkaisista katsomoista tehtiin kannattajat ”Gotlannin liigalle” ja ”Tanskan kuninkaalle”. Eikä kestänyt kauaakaan kun areenan molemmille puolille oli saatu aikaan omien kannattajajoukot: huuto, aplodit, buuaukset ja tömistykset nostivat tunnelmaa. Tapahtumalla oli juontaja, juontajat, joiden hauskuuttamisesta, lauluista, yms ei meidän ruotsin kielen taito riittänyt saamaan irti sitä kaikkea tietoa ja huvia, joka olisi ollut tarjolla.

Mutta kyllä me ymmärsimme kilpailusta ja sen kulusta paljonkin.

Illan hämärtyessä, meren tyventyessä, yhdeksän jälkeen esitys päättyi, ja meillä oli vielä käytössä aamulla vuokraamamme pyörät joten oli mukava ajella rantabulevardia hotellille. Turnajaiset olivat vanhan kaupungin muurin ulkopuolella, pohjoisessa ja meidän hotellimme taas ihan vanhan kaupungin eteläpäässä, joten matkaa oli melkein pari kilometriä. Pyörävuokraamo oli hotellimme Slottsbackenin lähellä, ja jätimme pyörät sinne, lukkoon pihalle ja avain postilaatikkoon, joten palautus iltamyöhällä onnistui mainiosti.

Ennen turnajaisiin menoa kävimme syömässä. Ei keskiaikaista, ei husmanskostia, ei mitään erityistä, vaan ihan vaan erinomaisen hyvää ruokaa oikeinkin miellyttävässä lehmusgardenissa, ulkosalla. Olihan eillenkin lämmin ilta. Ja oli jo korkea aika – viimeinen mahdollisuus tällä reissulla – syödä paikallista, gotlantilaista lammasruokaa, jota kaikissa ravintoloissa näytti olevan listoilla. Kesävihanneksien kanssa ja pehmeän kermaisen vuohenjuustokastikkeen kanssa ruoka oli pitkään aikaan parasta mitä olemme syöneet. Ja myös Kalifornian Cabernet Sauvignon oli täyteläisyydessään, pehmeine tanniineineen alkuviikon katkarapuleipien kanssa nautittujen valkoviinien jälkeen tavattoman hyvää.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sitten tänään.

Visby – Bromma – Arlanda – Arlanda – Arlanda ~ loputtomiin Arlandaa – ja sitten vihdoin Helsinki-Vantaa – ja Hakaniemi.

Aamuseitsemältä hotelliaamiaisen jälkeen taksilla ajelimme Visbyn pienelle lentokentälle, josta lähdimme (ajoissa!) kohti Tukholmaa ja siellä nimenomaan Bromman kentälle. Kentältä bussilla no 152 Sundbybergsin keskustaan, josta vaihto lentokenttäbussiin. Sen kyydissä matkasimme kolme varttia Arlandaan. Tästä lentokenttäsiirtymästä huolimatta tiesimme, että joutuisimme odottamaan vielä iltapäivään ennen kuin Finnair lentäisi Helsinkiin.

Lähtöaika oli klo 14.25 (+ tunti Suomen aikaa lisää). Piti olla Stadissa klo 16.25. Oltiin kaksi tuntia myöhemmin. Myöhästymistä, teknistä vikaa, tms. Näin ollen matka Visbystä Helsinkiin kesti liki kellon ympäryksen.

Helpomminkin Visbyyhyn pääsee, laivalla tai suorilla (ruotsalais)lennoilla, mutta kun meillä oli käytettävänä niitä Japanin matkalta jääneitä hyvityksiä. Niillä ostettiin tämän matkan lennot; oli ”pakko” käyttää Finnairia.

Roundtrippimme on nyt siinä vaiheessa, että olemme siis taas Helsingissä ja taas Hakaniemessä, mutta emme kuitenkaan asu nyt tyttären luona, vaan hotellissa (Strand Hilton, josta melkein näkee tyttären luo). Asutaan hotellissa? Syystä että?

Syystä, että tyttären kaksiossa bunkkaa seuraavat pari yötä pikkuperhe. Apsu vanhempineen on tänään lentänyt Oulusta Helsinkiin. Heidänkin matkansa Pehtoori maksoi Japanin (Nagoyan vuorokauden myöhästyneen) lentomatkan hyvityksillä.

Kävimme juuri Vetehisenkujalla moikkaamassa elämänsä ensimmäisen lentomatkan tehnyttä pojanpoikaa, joka selitti ihan omin ”sanoin” huikeaa kokemustaan. Uutta oli myös kerrostalo”asuminen” parveikkeineen, ja mummi ja pappa ihan oudossa paikassa. Olemme siis kaikki Helsingissä: Juniori ja Miniä järjestivät töistä vapaan viikonlopun, ja tytär ja poikaystävänsä ovat tietysti muutenkin täällä. Koko perhe koossa.

Pakomatkasta, roundtripistä, huomenna taas lisää…

Liikkuminen Reissut Ruoka ja viini Visby

Gotlannissa ulkona koko päivä

Eilen käytimme lähes koko päivän ja illan Visbyn linnanmuurien sisäpuoliseen, keskiajan maailmaan tutustuessa. Kävelimme vanhan kaupungin, joka ei ole pieni, sekä keskiaikamarkkinat, ristiinrastiin. Luulenpa, että kävelimme melkein kaikki kadut ainakin kertaalleen.

Tänään vaihtoehtoja päivän ohjelmaksi ei ollut suinkaan lyöty lukkoon, eikä edes kovin tarkkaan suunniteltu, mikä ei ole kovinkaan ominaista minun tavalleni matkustaa. Mutta hotellin kelpo aamiaisen äärellä pohdimme, että voisimme vuokrata auton, ja lähteä ajelemaan saaren ympäri, – istumaan autoon koko kauniiksi päiväksi … Tai voisimme lyöttäytyä mukaan jollekin saarikiertoajolle, tai valita paikallisista bussilinjoista reittejä, joiden kyydissä voisimme seikkailla. Tai ihan hyvin voisimme ottaa eilisen toisinnon; kyllä tätä kaupunkia tällä säällä toisenkin päivän voisi tepastella.

Päädyime lopulta pyörien vuokraukseen. Pehtoorin selälle ja meidän molempien ulkonaololle se oli paras ratkaisu. Eikä maksanut paljon: 140 kr (~ 14 €) koko päivän vuokra kolmivaihteisesta, etukorillisesta pyörästä. Yhdeksältä starttasimme kohti etelää.

Vastatuuleen, mutta auringossa poljimme pyöräteitä ja maaseututeitä pitkin, kylläpäs taas tuli deja vu -fiiliksiä juuri niistä telttareissuista joita jo viime viikonloppuna muisteltiin. Pieniä kantateitä, maalaismaisemia, ruotsalaista idylliä, siistejä pihapiirejä, lammasmaatiloja, maatilamatkailua, merenranta-huvila-asutusta…

Ensimmäinen kohteemme oli Kneppsby, jossa on Huvikumpu!

Peppi Pitkätossun Huvikumpu ja valtava vesipuisto, leirintäalue, resort etc. on muutaman kilometrin päässä Visbystä etelään. Olisin kovasti halunnut nähdä Pepin talon ja pihapiirin, olihan Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu minun lapsuuteni sankarihahmo. Minulle kun eivät nuket ja prinsessat oikein kolahtaneet. Lettipäiseen, aika räväkkään Peppiiin oli helppo samaistua. Mutta, mutta pääsymaksu koko huvialueelle olisi ollut 33 euroa ( x 2), joten jätimme tutustumatta lähemmin.

Jatkoimme kohti seuraavaa kohdetta, vähän mutkan kautta kylläkin ja huiputimme Högklintin (huikeat 48 mpy)! Olipa komea paikka. Sieltä näkyi Visby, kallioita, rantamäntyjä, meri! Minipatikka. Ja ihan vain perinteiden vuoksi oli kallionkielekkeelle mentävä.

Puoleltapäivin palailimme takaisin Visbyyn keskustaan. Ja olipas reilun 15 km pyörälenkin jälkeen hyvä mieli, ja hiki. Hotelliin ajelimme. Suihkua, hetken huilaus, ja lähdimme seuraaksi polkemaan kaupungin pohjoispuolelle. Siellä maisemat eivät olleet ollenkaan niin hienot kuin eteläpuolella, joten kolmen vartin jälkeen käännyimme ja palasimme takaisin.

Oli taas aika kuville, päikkäreille, pesuille (hotellin kylppärin ”sadevesisuihkun” kylmä vesi tuntui ihan hurjan mukavalle!) ja sitten taas kohti keskiaikaista keskikaupunkia, etsimään ruokapaikkaa ja turnajaisia!

Ruokapaikka (ja viini) oli pakomatkan tähän asti paras, ja paljon uudenlaisia keskiaikapukuja kuvailin. Edelleen oli lämmin, edelleen oli epätodellinen olo. Palaan näihin huomenna kuvien kera. Kuten myös turnajaisiin, joissa olimme illan!

Keskiaikaviikolla täällä on paljon tapahtumia ja jos jonkilaisia esityksiä (olisi ollut yhden ruotsalaisen, kerran tapaamani kollegan luentokin). Meillä oli kaupungin matkailutoimistosta haetut liput, suunnilleen viimeiset mahdolliset saimme, ja pääsimme kuin pääsimmekin näkemään keskiaikaisen turnajaisen. Olipas sekin hieno kokemus. Siihenkin palaan huomenna…

Niitä näitä Ruoka ja viini

Juhlaviikon alussa

Juhlaviikko on aluillaan.

Tänään alkoi juhlareissu, pakomatka, lomamatka, kesälomamatka. Pitkään suunniteltu, soviteltu, valittu ja varattu.

Aamulla (vielä kerran) vaihdettiin roundtrippimme varauksia, reittisuunnitelmaa, … mutta hyvissä ajoin olimme Oulun lentokentällä, jonne ”Aatta” = Apsu ja isänsä meidät kyyditsivät.

Pikkuinen potkurikone nousi kuin nousikin ilmaan. Olipa samettinen asfaltti kiitoradalla heinäkuun kestäneen kiitorataremontin jälkeen.

Helsinkiin ja tyttären luo lensimmme. Tässä on ensimmäinen pysäkki.

Iltapäivällä ehdimme Stockalle, ja sitten tietysti syömään. Onhan tämän juhlamatkan yksi punainen lanka hyvin syöminen. MUTTA kun Suomessa tämä sunnuntaina ulkona syöminen ei ole mikään simppeli juttu. Olisi mielellään menty Saareen tai Kampin Bastardoon, mutta eivätpä olleet auki, vaikka toisin netissä väitettiin.

Niinpä tarvoimme sateessa pitkin Helsingin katuja ja monien tätien ja japanilaisten kanssa päädyimme Kappeliin. Kalaruokaa kaipasin, istumista rauhassa, juttelua ja paria lasillista hyvää juomaa. Toiveet täyttyivät.

Nyt jo Vetehisenkujalla kuuntelemme sateen ropinaa, toivomme huomiseksi ja tulevaksi viikoksi parempaa säätä; tänne ja vähän etelämmäs. Huomenna ollaan jo ihan eri aikakaudella… 😉

Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä

Kukkakaalista jokakesäiseksi keitoksi

Elokuun yksi hyvä puoli ovat vihannesten ja marjojen runsaus ja tuoreus. Meillä kyllä syödään kukka- ja parsakaalia mielellään talvellakin, mutta juuri nythän ne ovat parhaimmillaan. Joten oli aika etsiä Sadun tammikuussa lähettämän kukkakaalikeiton ohje.

”Jokaviikkoinen soppamme” -projektin aikana on tullut melko monta uutta vihannessosekeittoa kokkailtua, mutta kyllä nyt ollaan asian ytimessä! Tämä oli ihan mahdottoman hyvää, ja basilikaöljy ja rapeaksi paistettu prosciutto nostavat keiton juhlaruoaksi.

Voisinpa hyvinkin ajatella tarjoavani tätä ”keittiön terveisenä” espressokupeista. Tässä on niin vahva, täyteläinen maku, että pikkukipollisessakin maistuu.

Ja se, mikä on tämän koko keiton juju, on kukkakaalin paahtaminen uunissa (vaaleanruskeaksi) ennen kuin se laitetaan soppakattilaan. Paahtaminen antaa keitolle hienon aromin.

Sadun paahdettu kukkakaalikeitto ja basilikaöljy

Ainekset (neljälle tai alkuun kahdeksalle)

1 kukkakaali
1 iso sipuli
1 rkl voita
1l kasvislientä
2 dl kuohukermaa
1 valkosipulinkynsi
valkopippuria
suolaa

1 pkt prosciuttoa

Basilikaöljy

1 ruukku tai nippu tuoretta basilikaa
1 dl oliiviöljyä
1 ripaus suolaa

Laita uuni päälle (150 C). Huuhtele kukkakaali, puolita se ja leikkaa paksuin ruoti pois. Paahda kukkakaalin puolikkaita uunissa noin 35 minuuttia niin, että ne kypsyvät pehmeäksi ja pinta alkaa saada väriä.

Suikaloi prosciutto ja paista pannulla rapeaksi, ja siirrä sivuun odottelemaan. Tee valmiiksi myös basilikaöljy; kulhoon oliiviöljy, ripaus suolaa ja basilikanlehdet. Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi.

Kuori ja lohko sipuli ja valkosipuli, ja paista sipuli voissa kattilanpohjalla kullankeltaiseksi ja lisää sitten mukaan valkosipuli. Lisää kasvisliemi kattilaan, ja kun se kiehuu, laita kukkakaali pilkottuna sekaan. Mausta valkopippurilla ja suolalla ja anna kiehua hetki. Kun kukkakaali on pehmeää, soseuta sekin sauvasekoittimella ja lisää lopuksi kerma. Sekoita vielä kuohkeaksi.

Ja ehkä on vielä tarpeen korostaa, että tällä kukkakaalikeitolla ei ole mitään tekemistä sen epämääräisen vaalean keitinvedessään lilluvan kammotuksen, joka myös keitetyksi kukkakaaliksi kouluruokaloissa nimitetiin, kanssa. Ei mitään.

Kukka- ja parsakaaligratiineita olen harrastellut paljonkin, meillä syödään kukkakaalia myös raakana salaateissa, lämpimänä kasvisruokana (Hannen kukkakaali) ja siitä tehdään tortilloja, ja nyt tämän paahtamisjutun opittuani aion kokeilla myös lisäkeruoan tekemistä paahtamalla…

Tiistain ruokapöydässä ei viiniä ollut, eikä kukkakaali (ainakaan ilman reilua juustogratinointia) ole mikään viinin paras kaveri, mutta makustelin keittoa miettien, että mikähän voisi olla hyvä vaihtoehto. Ja ihan väistämättä tuli mieleen samppanja, tai noh, kuiva, oikein kuiva, hedelmäinen kuohuviinikin varmasti sopisi. Ehkä jopa rose… Näin kesällä ainakin.

Kuten kuvistakin ehkä voi nähdä, tänäänkin on paistanut aurinko, on ollut kesä. Kun keitto oli sekä etu- että pääruoka ja lopultakin aika kevyt, niin joskopa lähtisi taas Nallikariin kuvailemaan ja tepastelemaan, ja voisi ostaa jätskitötterön jälkkäriksi. 😀