Turnajaiset, hyvää ruokaa ja paluu Helsinkiin

Eiliseen palatakseni …

Turnajaiset. Visbyn keskiaikaviikolla oli ritariturnajaiset, joihin saimme kuin saimmekin liput. Emme tienneet yhtään mihin menimme, ei ollut kokemusta, ei edes telkkarista nähtynä.

Turnajaisspektaakkeli oli perhetapahtuma, ruotsalaiseen tapaan välitön, hyvin tehty, perheille passeli, ei kaljatelttoja vaan karamelliomenoita ja yhteistä iloa ja pukeutumista teeman mukaisesti.

 

Heti tapahtuman aluksi turnajaisareena jaettiin kahtia, ja vastakkaisista katsomoista tehtiin kannattajat ”Gotlannin liigalle” ja ”Tanskan kuninkaalle”. Eikä kestänyt kauaakaan kun areenan molemmille puolille oli saatu aikaan omien kannattajajoukot: huuto, aplodit, buuaukset ja tömistykset nostivat tunnelmaa. Tapahtumalla oli juontaja, juontajat, joiden hauskuuttamisesta, lauluista, yms ei meidän ruotsin kielen taito riittänyt saamaan irti sitä kaikkea tietoa ja huvia, joka olisi ollut tarjolla.

Mutta kyllä me ymmärsimme kilpailusta ja sen kulusta paljonkin.

Illan hämärtyessä, meren tyventyessä, yhdeksän jälkeen esitys päättyi, ja meillä oli vielä  käytössä aamulla vuokraamamme pyörät joten oli mukava ajella rantabulevardia hotellille. Turnajaiset olivat vanhan kaupungin muurin ulkopuolella, pohjoisessa ja meidän hotellimme taas ihan vanhan kaupungin eteläpäässä, joten matkaa oli melkein pari kilometriä. Pyörävuokraamo oli hotellimme Slottsbackenin lähellä, ja jätimme pyörät sinne, lukkoon pihalle ja avain postilaatikkoon, joten palautus iltamyöhällä onnistui mainiosti.

Ennen turnajaisiin menoa kävimme syömässä.  Ei keskiaikaista, ei husmanskostia, ei mitään erityistä, vaan ihan vaan erinomaisen hyvää ruokaa oikeinkin miellyttävässä lehmusgardenissa, ulkosalla. Olihan eillenkin lämmin ilta. Ja oli jo korkea aika – viimeinen mahdollisuus tällä reissulla – syödä paikallista, gotlantilaista  lammasruokaa, jota kaikissa ravintoloissa näytti olevan listoilla. Kesävihanneksien kanssa ja pehmeän kermaisen vuohenjuustokastikkeen kanssa ruoka oli pitkään aikaan parasta mitä olemme syöneet. Ja myös Kalifornian Cabernet Sauvignon oli täyteläisyydessään, pehmeine tanniineineen alkuviikon katkarapuleipien kanssa nautittujen valkoviinien jälkeen tavattoman hyvää.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sitten tänään.

Visby – Bromma – Arlanda – Arlanda – Arlanda ~ loputtomiin Arlandaa – ja sitten vihdoin Helsinki-Vantaa – ja Hakaniemi.

Aamuseitsemältä hotelliaamiaisen jälkeen taksilla ajelimme Visbyn pienelle lentokentälle, josta lähdimme (ajoissa!) kohti Tukholmaa ja siellä nimenomaan Bromman kentälle. Kentältä bussilla no 152 Sundbybergsin keskustaan, josta vaihto lentokenttäbussiin. Sen kyydissä matkasimme kolme varttia Arlandaan. Tästä lentokenttäsiirtymästä huolimatta tiesimme, että joutuisimme odottamaan vielä iltapäivään ennen kuin Finnair lentäisi Helsinkiin.

Lähtöaika oli klo 14.25 (+ tunti Suomen aikaa lisää). Piti olla Stadissa klo 16.25. Oltiin kaksi tuntia myöhemmin. Myöhästymistä, teknistä vikaa, tms. Näin ollen matka Visbystä Helsinkiin kesti liki kellon ympäryksen.

Helpomminkin Visbyyhyn pääsee, laivalla tai suorilla (ruotsalais)lennoilla, mutta kun meillä oli käytettävänä niitä Japanin matkalta jääneitä hyvityksiä. Niillä ostettiin tämän matkan lennot; oli ”pakko” käyttää Finnairia.

Roundtrippimme on nyt siinä vaiheessa, että olemme siis taas Helsingissä ja taas Hakaniemessä, mutta emme kuitenkaan asu nyt tyttären luona, vaan hotellissa (Strand Hilton, josta melkein näkee tyttären luo). Asutaan hotellissa? Syystä että?

Syystä, että tyttären kaksiossa bunkkaa seuraavat pari yötä pikkuperhe. Apsu vanhempineen on tänään lentänyt Oulusta Helsinkiin. Heidänkin matkansa Pehtoori maksoi Japanin (Nagoyan vuorokauden myöhästyneen) lentomatkan hyvityksillä.

Kävimme juuri Vetehisenkujalla moikkaamassa elämänsä ensimmäisen lentomatkan tehnyttä pojanpoikaa, joka selitti ihan omin ”sanoin” huikeaa kokemustaan. Uutta oli myös kerrostalo”asuminen” parveikkeineen, ja mummi ja pappa ihan oudossa paikassa. Olemme siis kaikki Helsingissä: Juniori ja Miniä järjestivät töistä vapaan viikonlopun, ja tytär ja poikaystävänsä ovat tietysti muutenkin täällä. Koko perhe koossa.

Pakomatkasta, roundtripistä, huomenna taas lisää…

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.