Ruoka ja viini – Sivu 68 – Tuulestatemmattua

Soppien aatelia: gratinoitu sipulikeitto

Itkuhan siinä tuli. Vuolaana valuivat kyyneleet…

Jokaviikkoinen soppamme -projekti on enimmäkseen ollut mukava, itsellekin paljon antava ja opettava, sekä kokkaamisen että kuvaamisen osalta, mutta tänään kyllä homma alkoi melkoisella itkulla, vaikken minä yleensä…

Kaikki alkoi siitä kun lähdin aamupäivällä lenkille ajatuksena kävellä NalliSportin parkkipaikalta kohti Villa Pukkilaa (missä ihmeessä sitten onkaan?), jossa piti olla syysmarkkinat, keskiaikameininkiä, miekkailunäytöksiä, myynnissä satokauden tuotteita (mehuja ja hilloja) etc. Lähdin rantareittiä kuvitellen, että Villa Pukkila on Vaaskiventien varressa. Ei ollut. Kolme varttia tepastelleena otin lopulta puhelimen ja Heren (karttasovellus) esille, ja hupskeikkaa: Villa Pukkila on ihan toisella puolen Hietasaarta. Periksi en anna, semminkään kun on mitä mukavin ilma, – vaikkei paistanutkaan.

Löysin Pukkilan, markkinat ja miekkailunäytökset, palannen niihin huomenna, ja siinä vaiheessa olin jo keksinyt, mitä olisi tänään eturuokana, siis lounaskeitto eli tämän viikon soppa: pitkästä aikaa olisi sipulikeiton vuoro. Se on minun lempikeittojani.

Parin tunnin Hietasaari-kierroksen jälkeen ajoin kotimatkalla kotimarkettiin ja hain kassillisen erilaisia sipuleita, ja eiku kuorimaan ja siivuttamaan niitä. Itkuhan se tuli. Tekniikan maailman -sivuilta löysin näin selkokielisen selityksen sille, miksi sipuli itkettää…

Ilmiö johtuu sipulin solujen hajoamisesta. Solujen tuhoutuessa normaalisti erillään olevat ainesosat pääsevät yhdistymään tehden sipulista potentiaalisen kemiallisen aseen.

Kun sipulin soluissa esiintyvät sulfoksidit yhdistyvät solunesterakkuloissa olevien alliinaseina tunnettujen entsyymien kanssa, muodostuu propeenisulfeenihappoja. Kun muodostunut kaasu saavuttaa silmän sarveiskalvon, käskevät aivot kyynelrauhasia tuottamaan kyyneliä ärsytyksen vähentämiseksi.

Sulfoksideja tai ei, kuorin ja siivutin kahdeksan sipulia ja tein keiton.

SIPULIKEITTO

kilo sipulia
4 rkl voita
1½ rkl vehnäjauhoja
1 l Puljonki-vasikanlihalientä (tai vettä ja fondia)
½ pulloa valkoviiniä
laakerinlehti
suolaa
mustapippuria
tuoretta timjamia

gratinointiin paahtoleipää ja emmentaljuustooa

Kuori ja viipaloi sipulit ohuiksi renkaiksi. Kuumenna voi ja kuullota sipuli vaaleanruskeaksi. Noin 15 minuutin jälkeen lisää vehnäjauhot sekä vasikanliemi ja viini sekä laakerinlehti ja suola.

Hauduta vähintään puoli tuntia. Sekoita lopuksi joukkoon mustapippuri ja timjami.

Annostele keitto lautasille/kulhoihin ja asettele keiton pinnalle paahtoleivän palasia ja niiden päälle juustoa. Gratinoi keitto uunissa grillivastuksen alla.

Tämän kanssa olemme aika usein nauttineet joko vettä tai punaviiniä, tänään kokeilimme tuota Sauvignon Blancia, jonka löysin viinikaapistamme. Tehän tiedätte, että minä EN ole SB:n ylin ystävä, joten siksi raskin pullon avata keittotarkoituksiin. Ja sen puolikkaan, joka sopan keiton jälkeen jäi, nautimme ruoan ohessa. Ja sehän oli oikeinkin mielyttävä Sauvignon Blanc, joka tulee Loiren laaksosta. Eikä hintakaan ole paha, 13 – 14 euroa. Tässä ei ollut minusta vastenmieliseltä tuntuvaa yliruohoista tuoksua saatikka makua, raikas, ryhdikäs mutta ei ”nurmikkoinen”. 🙂 Jos on oluen ystävä se sopisi tämän sopan kanssa varmaan kaikkein parhaiten. Minä en ole. Oluen siis, sopan kylläkin. Kuten sanottu, mun lempparikeittoja. Ja ehdottomasti: hauduta vähintään puoli tuntia, mieluummin tunti tai vaikka kaksi. Aina vaan paranee.

Otin samasta sopasta kaksi erilaista kuvaa. Tässä kun ruokakuvaus on nyt hyvinkin ajankohtaista, ja olen Youtuben ruokakuvaus-tutoriaaleja katsellut enemmän kuin aikoihin, olen (taas) huomannut koulukuntaeroja … Nyt on vallalla ”dark food photography” ja minäkin pidän siitä, mutta vain rajallisesti. Ruoka pitäisi kuitenkin ruokakuvauksessa olla se ykkösjuttu, ei se pimeys…. Uusissa keittokirjoissa ihan järkiään on todella tummia, tukkoisia kuvia, joissa sävyt on ihan hukassa, ja varjoja ei ole ollenkaan aukaistu. En tykkää. Kummasta soppakuvasta sinä pidät enemmän? Tosin ovat monin tavoin ihan samankaltaisia, mutta kumpi miellyttää enemmän?

Ruoka ja viini

Tiistaiko?

Tässä päivässä enemmän juhlaa kuin olisi voinut olettaa!

Päivä meni sadetta pidätellen, ”toimistohommissa”, kirjeitä kirjoitellen, paistinkääntäjien sivuja päivitellen, äidin asioilla… ja sitten iltapäivän lopulla lähdimme Pehtoorin kanssa äitini luo. Hän kun halusi tarjota vävylleen (ei aina niin suosiossa olleelle 🙂 ) samppanjaillallisen ja juuri tänään sekä äidin että minun hammaslääkärioperaatioiden välissä oli hyvä sauma lähteä ulos syömään. Paikaksi valikoitui Oula.

Ja meillähän oli ihan mahdottoman mukavaa ja herkullista. Mutta parasta oli, että äiti jaksoi.

Laittelen huomenissa kommentteja ja (vaatimattomia) kuvia tähän…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Oula ravintola on LaplandHotelsin lappilaiseen ruokaan erikoistunut hyvä ruokaravintola, jossa on käyty silloin kun se oli ihan uusi, ja sitten viime kesän paistinkääntäjien Grand Diner oli siellä. Mutta emme koskaan syömässä a la carte -menusta. Oli korkea aika.

Huolimatta että oli tiistai, oli ravintolassa aika monta seuruetta, joista yksikään ei tainnut olla suomalainen. Japanilaisia oli ainakin kahdessa pöydässä. Ja keittiössä paistinkääntäjien nuorten kokkien kisan tammikuussa voittanut SR, jota kuvailin silloin tosi paljon. Ja S. kävi eilen itse meille ruoat keittiöstä tuomassa ja kertomassa Frankfurtin kansainvälisen kokkikisan kokemuksista.

Me kaikki kolme olimme erinomaisen tyytyväinen kaikkiin valintoihimme, annokset olivat kauniita, makujen tasapainoisuus keskenään hyvä, kypsyydet ideaalit ja jotain pientä uutta vivahdetta jokaisessa.

Kylmäsavustettua Napapiirin ahventa, koivua ja herne-fenkolisalaattia minulla, ja Pehtoori ja äiti ottivat porotartaria jossa oli ohessa persiljamajoneesia ja pikkelöityä voikukkaa. Se oli vielä parempaa kuin tuo minun yllä oleva eturuokani.

Pääruokakin pöytäseurueellani samanlainen: Napapiirin kuhaa ja piparjuurikastiketta. Minä poikkesin taas linjasta: jos listalla on poro-tattimakkaraa ja puikularanut niin minä en kuhaan tyydy. 🙂 Makkara oli todella hyvää, täyteläistä eikä kovin rasvaistakaan.

Jälkkäriksi meille kaikille ”Mansikkaa, valkosuklaata ja suolaheinäsorbettia” sekä lasilliset samppanjaa! Oih!

Syyssunnuntain huoli ja helpotus

Merkillinen sunnuntai. Myöhään nukkumista, aamupäivällä ”töitä”, alakulon virettä, huolta, eihän sille mitään voi, että lapset, aikuisenakin, ovat huolena, vähän kotitöitä, helppo, pitkä lenkki. Ja taas kuvien pariin.

Eikä ruoanlaittoa. Kun kaksi vuotta sitten minulla alkoivat opinnot Torniossa, Pehtoori otti tavakseen tehdä sunnuntain perhepäivällisen sapuskan. Kerran kuukaudessa, minun pidennettyjen kouluviikonloppujen sunnuntai-iltaisen ruoan teki valmiiksi; sain tulla suoraan valmiiseen ruokapöytään. Eikä mihinkään pikaruokien tai pasta-jauhelihakastike-safkan äärelle, vaan kaikenlaisia kokeiluja, pihvejä, patoja, uunikaloja, grilliherkkuja oli tarjolla. Ja huom. toinen toistaan parempia leipomuksia ja jälkkäreitä, eikä suinkaan Pehtoorin edellisten vuosikymmenien äitienpäivien ja synttäreiden bravuuria hedelmäsalaattia, jossa siinäkään mitään vikaa ole, vaan suklaafondantia, pullaa, yllärijuttuja.

Minä jo totuin siihen.

Ja miksi luopua saavutetuista eduista, vaikka Torniossa kulkeminen onkin ohi?

– Ehdottelin, että eikö voitaisi jatkaa siten, että Pehtoori huolehtisi kerran kuussa sunnuntain perhepäivällisestä? Eikä ollut miehellä mitään sitä vastaan. Tänään sitten sain nauttia siitä, ettei minulla mennyt tuntitolkulla aikaa keittiössä (mistä totta puhuen kyllä pidänkin) ja että pääsin valmiiseen ruokapöytään, jossa oli sellaista sapuskaa, jota en itse olisi koskaan tullut tehneeksi: hirven fileestä pihvit, valkoviini(!)pohjainen kastike, lisukkeena voissa paistetut viinirypäleet (erinomaisia!!), salaattia ja pastaa. Entäs jälkkäri? – Pullataikinapohjaan tehtyä mustikkapiirakkaa! Tehän tiedätte tämän, siis kuinka on mies mustikkapiirakalle perso.

Ei voi valittaa. Kaikki oli hyvää, file mureaa, kastike erilaista ja erinomaista, saatikka sitten mustikkapiirakka. Apsullekin ”papan pumppa (~ pulla)” maistui, – miksipä ei.

Jokaviikkoinen soppamme Oulu

Punajuuri viikon keitossa

Kasvisten ja juuresten huumassa mennään tänäänkin.

Jo ennen tätä minun ”jokaviikkoinen soppamme” – projektiani minä olen ajatellut keittoja etupäässä juures- ja kasviskeittoina. Ehkä taustalla on koulukeittoloiden hyvät ja huonot kokemukset, parivuotinen vegetaarivaihe elämässäni, ehkä siksi, että juuri keitoissa syksyn sadonkorjuu maistuu parhaiten.

Kasvisruokakeittokirjoja kyllä on, tässä minun top kolmonen, mutta onko soppakirjoja? Onko pelkästään keittokeittokirjoja? Kerro jos tiedät sellaisesta? Minä en ole löytänyt yhtäkään suomenkielistä…

Punajuuresta olen tykännyt aina, ja juuri opiskeluaikana, niinä vegevuosinani punajuuripihvit ja porkkanaraastepihvit/letut olivat juhlaruokaa. Kermaviilikastikkeen kanssa. Kermaviili tuli juuri niihin aikoihin kauppoihin…

Punajuurikeittoa en muista silloin keittäneeni, olisi kannattanut. Tosin silloin en tuntenut, olisiko ollut edes myynnissä, vuohenjuustoa, joka on tämän keiton toinen tärkeä aines. Juuri se tekee tästä gourmetia, samettia, ihan juhlaruokaa.

Punajuuri-vuohenjuustokeitto

2 rkl voita
6 punajuurta
3 jauhoista perunaa
1 punasipuli
7 dl kasvislientä
150 g vuohenjuustoa
1 dl kuohukermaa
suolaa ja pippuria
crème fraicheä annoksiin

Kuori punajuuret ja peruna ja paloittele nei. Kuori ja silppua sipuli. kuullota sipulisilppua voissa viitisen minuuttia. noin 5 minuuttia. Lisää joukkoon kasvisliemi, perunat ja punajuuret . Keitä puolisen tuntia. Leikkaa vuohehnjuusto paloiksi, lisää se ja kerma keittoon. Kiehauta ja soseuta keitto. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjolle vietäessä lisää annokseen nokare creme fraichea tai smetanaa…

Ihan ensimmäiseksi on tuosta ylemmässä kuvassa olevasta viinistä sanottava, että se oli pääruoalle valittu portugalilainen Montoito-viini, ja sen tölväisin muutamaan kuvaan, kun sopi värimaailmaan ;)… Mutta eipä se sitten paljon muuhun sopinutkaan, ei edes pääruoalle. Joten sellainen negatiivinen viinisuositust; jos näet, jätä hyllyyn.

Mutta keitto! Se oli hyvää, samettista, lempeää, syksyistä, ei liian punajuurista edes Pehtoorin makuun. Sopan peruna ja vuohenjuusto antavat pehmeyttä keitolle. Ja miten ihanan väristä se onkaan!

Ja keitto oli meillä (näin lauantaina) alkuruokana, mutta on tässä mainittava – bonuksena – myös pääruoan lisäkkeestä. Paahdettu palsternakka-juustosalaatti on ”tuliainen” reilun viikon takaisesta vierailusta Karjasillalla viininmaistiaisissa, jossa tätä oli tarjolla. Tästä tuli meillä nyt ”Juhan salaatti”, vaikkakin ohje on alunperin K-ruokaresepti. KLIKS. Ihan kuin jälkkäriä söis! Makeaa, hyvää, pehmeää, raikasta, makoisaa. Lounasevääksi tämmöisen loput voisin kuvitella. No ei meillä paljon jäänytkään, eikä tarvi töihin eväitä pakata. .. Mutta voinpa suositella makkaran oheen, lihapullien oheen, pihvin oheen, … tai eväslounaaksi tai arjen pääruoaksi. Helposti valmistuu … (resepti)

Ennen kaikkea kokkailua ja kotistudiossa kuvailua, olin aamupäivällä paitsi kaupassa myös kävelemässä Hupisaarilla, hautausmaalla, Intiössä, Värtössä. Tämä kuva Ainolan puistosta Rauhalan suuuntaan. Oli tyven, vaikkei nyt niin tavattoman lämmin ollutkaan…

Hupisaarilla ruusut vasta nyt kauneimmillaan… Niitä on paljon!

Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä Ruoka ja viini

Eikä rapujuhlia – mutta juhlaa ja katkakeittoa kuitenkin

Miten tässä näin kävi? Mikä se aamulla naksahti, että torilla käydessäni aiottu simppeli, laidunkauden-lopettajais-kasvislasagne-sapuska vaihtui aasialaiseksi viiden ruokalajin dinneriksi?

Aamulla, pitkään (huonosti) nukuttuani, katselin sääkarttoja ja totesin, että ei ole mitään syytä jättää lenkkiä väliin; siis autolla kaupungille ja auto parkkiin, tepastellen tunnin kierros silloilla, saarilla, kaduilla ja sitten torille ja halliin hakemaan tarpeita kasvislasagneen, ja kotiin palattuani hoksaan, että korissa on sitruunaruohoa, korianteria, katkarapuja, graavilohta, riisiviinietikkaa, … Aasiaanhan se on menossa tämän päivän menu!

Ja kunpa olisinkin tyytynyt tekemään thaikeittoa ”jokaviikkoiseksi sopaksemme” ja sen lisäksi vähän sushia, mutta ehei. Joku naksahti, ja niinhän siinä kävi, että kun pikkuperhe neljäksi tuli syömään oli kaikenmoista aasialaista pöydässä: thaimaalaista katkarapukeittoa, japanilaista sushia, kiinalaisia (?) kevätrullia ja korealaista salaattia ja jälkkäriksi eilisen viinimaistelun jälkkärin innoittamana vadelmia ja lakritsikermavaahtoa.

Eihän se ihan näin pitänyt mennä, ja kyllähän sitten päivällisellä oli muutakin yllättävää, mm. samppanja, jolla on tarinansa. Juniori se osaa yllättää… 🙂

Istuksimme kauan ruoan ääressä ja sen jälkeenkin.

Apsu höpötteli omiaan, auttoi mummia täyttämään tiskikonetta, puhua pulputti. Oli oma ihana kaksivuotias.

Taittinger 2006 kului, ja maistui loppua kohti aina vain paremmalta.

Thaimaalainen katkarapukeitto

3 rkl seesamiöljyä
2 rkl raastettua inkivääriä
½ punainen chili
3 valkosipulinkynttä
2 sitruunanruohonvartta
1 rasia herkkusieniä
1 paprika
1 tl punaista thai-curry tahnaa (tämä vaatimaton määrä oli meille hyvä, … talvella voi kyllä tuplata tai triplata…)
4 dl kookosmaitoa
4 dl kanalientä
1 limen mehu
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kalakastiketta
reilusti korianteria
200 g katkarapuja

Pilko valkosipulit, chili ja inkivääri. Poista sitruunaruohon uloimmat, puumaiset osat ja pilko pehmeämpi sisäosa. Paista öljyssä muutama minuutti.

Lisää sekaan sienet ja sitten paprika ja paista vielä muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon currytahna ja sekoita hetki. Lisää kanaliemi ja kookosmaito. Kuumenna ja lisää lopuksi (sulaneet) katkaravut.

Mausta kalakastikkeella, sokerilla, suolalla, limellä ja tuoreella korianterilla.

Ja tässä muut ruoat (poislukien kevätkääryleet jotka eivät kovin kuvauksellisia olleet…

Tämän ohje on täällä…

Ja sitten tämä jälkkäri, johon idea eiliseltä. Vadelmia ja oheen tymäkkää kermavaahtoa, jonka sekaan on sekoitettu (suola)lakritsikastiketta. Koristeeksi vähän marenkihippusia, kurkkuyrttiä ja vaniljarouhetta. Annoskuvassa on kermavaahtoa ihan naurettavan vähän, mutta onneksi ”livenä” sitä oli lusikoitavissa paljon lisää…. Ja onhan hyvää!

Ruoka ja viini

Kotiperjantain illalla viininmaistiaisissa

Hyvin pitkälti on niin, etten ole saanut tänään aikaiseksi mitään.

Ja se kyllä harmittaa, että olen antanut kylmähkön, pilvisen ja sateen tuhruisen sään olla mukamas päteävä tekosyy lenkille lähtemättömyyteen. Mutta turha enää rutista, kun laiskottelu on tosiasia. Tavalliset viikon poissaolon jälkeiset hommat sentään olen hoidellut, mutta väliajat surffaillut ja laitellut kuvia. Jäämeren reissun kuvat sentään jo perattu, huomenna muokkaus.

Mökkiviikon kuvista on julkaisematta vielä sarja tupasvilloista. Niitä oli nyt ehkä enemmän kuin olen koskaan ennen nähnyt. Tunturien juurella, soiden reunoilla tosi paljon, kaukaa katsottuna näytti kuin olisi ollut lunta, niin valkoisena maa niistä paikka paikoin oli.

Se on jotenkin viehättävä. Valkoiset tupsut eivät ole kukkia, vaan ovat muodostuneet vasta kukinnan jälkeen. Näitä kehäsukkaita on kymmenkunta per kasvi. [ja ihan suoraan Wikipediasta tämmöistä opiskelin. :D)

Se on oikeastaan tyvenelläkin tuulisen näköinen. Siksi mitä paras tämän blogin bannerikuvaksi.

Ilta ei mennyt turhanpäiten tietokoneella notkuessa, vaan meillä oli pitkästä aikaa viininmaistiaiset. Karjasillalle kokoonnuimme.

Nykyisinkin tavatessamme puhutaan viinistä, ruoasta ja matkoista, yhä vähemmän töistä, mm. sen takia, että meistä viidestä yliopistolaisesta neljä on jo pois Linnanmaan arjesta, ja viimeinenkin pian. Ja melkein kaikki ovat työuransa jo tehneet ja melkein kaikilla on jo lastenlapsia, joten elämänpiiri on muuttunut ja jutut sen myötä.

Mutta toki viini on se meitä ensisijaisesti yhdistävä tekijä. Tai kyllähän ystävyys on tässä pian 30 vuoden aikana vähintään yhtä tärkeä syy tapaamisille.

Tulipahan taas todettua, että eivät ole Ranskan viinit (pl. Alsace ja Champagne) minun ykkössuosikkejani, ja yksi iso syy siihen on se, että ne vaan on niin vaikeita oppia. Luokitukset, rypäleet, alueet, appellationit ja ennen kaikkea maku! Ne vaativat aina ruokaa seurakseen, – maistelussa hienotkin viinit jäävät ymmärtämättä. Tällaisella noviisilla ainakin.

Toki me saimme ruokaakin. Palsternakkasalaattiin tulette vielä törmäämään täällä …

~~~~~~~~~~~~~~

Niin ja hei, kaikki! Kesäkuvakilpailuun osallistumisaikaa on vielä koko viikonloppu! Voittaja ei suinkaan vielä ole selvillä! Ja jo osallistumalla voi voittaa. KLIKS!

Lappi Ruoka ja viini

Yllätys mökkipäivään

Meidän kahden hengen ”time-managerissa” (muistatteko niitä oli joskus vuosituhannenvaihteessa kaikilla kiireisillä, varsinkin bisnestä tekevillä) oli tälle päivälle ”plan” viettää mökkipäivä. Puuhastella pieniä, poimia marjoja, etsiä sieniä, täytellä mökillä kaikki puukorit ja -kolot, vähän asetella mökkejä ja tienoota siihen malliin, että seuraavan kerran kun tullaan on jo ehkä lumi maassa. Ehkä tehdä pikkulenkki Rönkönlammella, enimmäkseen kuljeksia, oleilla.

Aloitimme nukkumalla melkein kahdeksaan! Jee! ja starttasimme hiljalleen, käynnistyimme kuin dieselit… Ja päätimme aloittaa käymällä kylillä tankkaamassa, viemässä roskia, piipahtaen Partioaitassa (melkein ostin itselleni lenkkihousut Ouluun, mutta ajattelin, että sittenkin edelleen kuljettelen ”shoft-shellejä” eestaas ja säästän hyvinkin toistasataa euroa, kun en osta). Ja yhden lampareen reunalle ajelimme: meitsi luontokuvaaja kävi kuvailemassa tupasvilloja kun henk. koht. safööri alias Pehtoori odotteli autossa. 😀

Kaunispään huipulla käväisimme (autolla) kahvilla ja sitten mökille. Ja mikä ilon päivä olikaan, kun näimme, että vihdoinkin – monen vuoden aikeiden ja tienhoitokunnan kokousten jälkeen – mökkitietä oltiin korjaamassa. Loppuu pottupellossa ajelu!

Sitten saimme päivällisvieraita!

Muitakin kuin nämä kotiporoparttion kaksi rohkeinta hirvasta…. 😉

~~~~~~~~~~~~

Puolelta päivin pihalla onkin yhtäkkiä tuttu auto! Eksnaapurit: ”Ohi ajellessa ajateltiin piipahtaa”.

Nämä ikinuoret (pian 80 v.) ovat olleet ruskaretkellä käsivarressa ja Norjassa ja matkallaan Sallaan (tietämättä, että ollaan täällä) ajoivat pihaan. Eipä tarvinnut kauan houkutella, että jäivät yökuntiin.

Ensi alkuun lähdimme L:n kanssa lähimetsään poimimaan kaarnikoita (~ variksenmarjoja). Tunnissa puolitoista litraa saimme poimituksi, ja muutaman kilometrin kauniita mäntykankaita kävellyksi, kuulumisia vaihdelluksi. Palattua olivat miehet saaneet notskiin tulet ja oli lounaan aika: pororyynärit toki maistuivat.

Iltapäivä leppoisaa oloilua, pientä puuhastelua, vaivihkaa mökin talviteloille asettelua, sähköjen palautumisen odottelua (olivat mökkitien remppaajat – hups – jonkun kaapelin katkaisseet) ja kaarnikkahyytelön teko. Nyt on omatekoista herkkua vaikka tämän kakun tekoon.

Sain soveltaa kaapintyhjennyspäivällisen (olen syönyt koko viikon kalaa, joten käristyspaketti pakkasesta, etc. olivat ainakin minulle tervetullutta vaihtelua). Mieluiten olisin tietysti tarjonnut kuningasrapua Pykeijasta, mutta kun sitä ei eilen ollut siellä myynnissä. Kaikki, KAIKKI Pykeijan kalastajien pyytämä rapu viedään lentäen suoraan Aasiaan 🙁 , – mutta haa! Meilläpä oli vielä leipäjuustoa (kiitos toissailtaisten vieraiden), paketti hilloja, fariinisokeria ja vähän vispikermaakin. Lapin leipäjuustoa lämpimänä hillojen kera taas kerran jälkkärinä pöydässä.

Ilta on parannettu maailmaa…

Lappi Liikkuminen Niitä näitä Ruoka ja viini

”Oi, Juutua” – Inari-päivä tänään

Lauantai Lapin syyskuussa. Mitäs tehtäisiin, mihin mentäisiin? – Jo se, että voi esittää tuollaisia kysymyksiä, on etuoikeus ja tekee mökkeilystä erinomaisen mukavaa.

Tänään olisi Inari-päivä, – niin päätimme.

Aamulla vähän ”mökkihoidollisia” toimenpiteitä ja saimme sinniteltyä, että starttasimme vasta kymmenen jälkeen. Ivalon isossa kaupassa käytiin (onneksi oli kylmälaukku mukana) hakemassa kalaa ja muuta sellaista, mitä lähikaupasta ei saa. Pimentos-paprikoitakin siellä oli! Ei ole Oulussakaan näkynyt.

Ja sitten kukkakaupasta Tuulentuvan ulkoseinälle uusi kranssi ja muuta mukavaa mökille (laitan kuvia joku päivä). Kaijan kukkakauppa on ihan omanlaisensa, sellaista ei oikeastaan uskoisi näiltä leveysasteilta, Ivalosta, löytävänsä. Mutta onpa sieltä usein tullut jotain mökille haetuksi. Onneksi on sen rakkaus kukkiin ja yrittämiseenkin muuallakin tajuttu: valittiin tämän vuoden kukkakauppiayrittäjäksi. Oltiin me juuri silloin Helsingissä kukkakauppiaiden pitäessä vuotuista tapahtumaansa. Mutta siis: Kaijan kukka, suosittelemme.

Matka jatkui kohti Inaria, kuutisen kilometriä sitä ennen kääntyy tie vasemmalle: Tuulispäällä on käyty muutaman kerran, mutta ei koskaan lähdetty patikoimaan sieltä. Nyt lähdettiin. Eihän se lenkki ole mutkin kuin kolme kilometriä, mutta oikein mukava lounaspatikka se oli. Kävelimme Tuulijärvelle, matkalla ruskaa ja tyyniä lampia. Hiljaisuutta. Liikkumista. Järvenrannalla mustikkapiirakka-kahvit lounaaksi, ja tovi nuorten kanssa chattailyä (olisivatpa täällä!!). Ja sitten paluu samaa reittiä.

Seuraavaksi ajelimme Inarin keskustaan ja auto parkkiin Siidan pihalle. Ei, tänään ei ollut museopäivä. Tänään oli patikkapäivä. Siis Juutuan reitti. Pätkiä siitä on kuljettu aiemminkin, tänään mentiin koko 6,5 km. Ja kyllä kannatti. Tietysti Jäniskoski on reitin kohokohta, mutta olipa siellä monenlaista muutakin. Aarniometsää, huikeita siirtolohkaretaipaleita, leveitä kävelyreittejä, polkuja koskenrannalla. Reitti on hyvin merkitty, ja kun se on paljolti uudeksi tehty, se ei ole kulunut kiville ja juurakoille kuten monet Saariselän ja Tankavaaran polut. Kauniita, korkeita mäntyjä, pieniä polkuja metsän siimeksessä, rakkaa, hiljaisuutta ja koskenkuohuja. Että minä tykkäsin!

Ja sitten pari pysäyttävää hetkeä: kaksi komeaa, todella isoa, komeaa hirvasporoa tuli vastaan. Onneksi ei ihan vielä ole porojen rykimäaika, löydettiin myös sieni, joka näytti ihan pesusieneltä (sienientuntijaystävän kanssa konsultoimme ja se oli ehkä keltahaarakas, – harvinainen, hyvä ruokasieni, jota ei sitten poimittu) ja sitten! En kehtaa kuvaa laittaa, mutta olemme aika lailla varmoja, että karhun jätöksiinhän me törmäsimme. Oikeasti se läjä oli iso! Ei, ei pelottanut. Ihan vaan vähän nopeammin menimme loppumatkan. 😉

Kaikkinensa hieno patikka oli. Välillä ripsautteli vähän vettä, mutta enimmäkseen koko päivän on ollut hieno keli.

Siidan pihaan palatessamme kello alkoi olla puolineljä, ja jo vain hyvinkin nälkä. Siispä Aanaar (~ Inari) !

Ravintolaa Aanaar hotelli Kultahovin yhteydessä on ollut meille yhden sortin pyhiinvaelluspaikka; ensimmäisen kerran kävimme systerin ollessa mukana, sitten kaksistaan, viimeksi VMP:n kanssa ja nyt sitten Juutuan patikan jälkeen kohtuullisen nälkäisinä.

Olimme ajatelleet syövämme vain pääruoat, mutta kun listalla oli matsutakea, oli se testattava, jotta oppisimme jotenkin uudella tavalla sitä valmistamaan: viimevuotista satoa on vielä sekä täällä mökillä että kotona Oulussa vaikka kuinka paljon. Pehtoori valitsi ravintolan listalta alkuruoaksi ”Matsutakesieniä, luomumunia ja matsutake-marjanversolientä”. Minäkin sitten siitä maistelin. Voi olla kyllä ihan hurjan vaikeaa kehitellä mitään yhtä hyvää, mutta matsutake-pyreetä testailen tässä lähipäivinä! Minun valintani oli ”Punajuuri-vuohenjuustokaalikääryle, väinönputkikastiketta ja porkkanapyrettä”. Hyvä valinta. 😀

Koska halusin taata, jotta ilta-auringon valossa Inari – Ivalo -välillä (joka usein mainitaan yhdeksi Suomen kauneimmista reiteistä) saisin ottaa kuvia ja jotta meillä olisi aikaa pysähdellä, kehotin Pehtooria nauttimaan ruoan kanssa viiniä. Halusin olla kuskina kotimatkalla, että varmasti voisin kuvata, missä haluaisin. Pehtoori kun ei turhan päiten kesken matkan tuppaa pysähtelemään. Siispä kolme kuvaustaukoa syyskuun ihanassa lauantai-illassa. Inarinjärvi ihan tyven, ei niin hirveän lämmin, mutta aurinkoa ja ruskaa reitillä.

Paluu Hangasojalle ilta-auringossa… ja tässä kuvat edelliseen… Aikajärjestyksessä nekin etenevät. Tällä kertaa näin erillään (läppäri hiiiiipuuuu….).

Kaijan kukka

Menomatkalla aamupäivällä.

Matkalla Tuulijärvelle.

Tuulijärvi

Paluumatkan lampi

Juutuan reitti lähtee Sajoksen takaa.

Oi, Juutua!

Reitti oli hyvin vaihteleva. Hyvä niin.

Korkeallakin käytiin.

Jäniskosken kuohut ovat aina vaikuttavat, kohina huikea!

Riippusilta keinuu, ei pelottavasti kuitenkaan.

Pesusieni.

Siirtolohkareita, aarniometsää, sieniä, mustikoita, karjun jätöksiä (?!!), hiljaisuutta, tihkusadekuuroja, aurinkoa, …

Aanarin ajatonta tyylikkyyttä.

Alikoski näkyy ravintolan ikkunoista.

Matsutakeruokaa.

Kasvisannosten aatelia.

Ja lopuksi Inarin tyyneyttä.

Jo vain.

Oulu Ruoka ja viini

Juhlaa kerrakseen

Ei mikään tavallinen lauantai.

Suomen luonnon päivä. Aika usein ko. päivänä oltu luonnossa, Lapissa. Ei tänään.

Ja historiasta puheenollen, olenpa elänyt menneitä vuosikymmeniäni muistoissani, kuvissa, livenä… Kohtaaminen puolen vuosisadan takaa… hieman hämmentävää sellainen, palaan asiaan huomenna.

Sata päivää Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhliin. Sitä me on juhlittu. Hyvin syöden.

Tänään oli Suomi 100 -juhla Lasaretissa. ”Syödään yhdessä” -teemalla oli hyvinkin parisataa grilliruoan ystävää yhdessä syömässä. Ja monia tuttuja. Ja iloksemme myös VMP, ja flunssainen Juniorikin tuli seuraamme. Heidän kanssaan sitten söimme, joimmekin ja lähdimme (paitsi Juniori) jatkoille.

Pääsin kuin pääsinkin kuuntelemaan Kuuskan paluu -konserttia! Ja juuri silloin kun Lauri Tähkä oli lavalla! Tuli vain mieleen, että olisin voinut olla vaikka hieman lähempänäkin. Mutta sitten, eikös meillä ollut oikein hyvä ystävien kanssa, Barolon kanssa… yksityisaitiossa VMP:n parvekkeella.

Kotiin tultua taas iloinen ja kiitollinen päivästä. Liikkuminen, muistot, ruoka, hyvä ruoka, juoma ja seura tekevät elämänmenosta juhlan.

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Superviikonlopun alla

Oulussa on tänä viikonloppuna tapahtumia jos jonkinlaisia.

Ilmakitaransoiton MM-kisojen alkuerät on jo käyty, huomenna on finaali, joka on osa Kuuskan Paluu -häpeninkiä (huom. oululainen murremuoto), jossa taas on lauantaina esiintyjiä ihan joka lähtöön: 18.00–19.00 Paula Koivuniemi & Oulu All Star Big Band, 19.30–20.30 Lauri Tähkä, 21.00–22.00 Apocalyptica, 22.30–24.00 Eppu Normaali, ja puolelta öin vielä ilotulitus. Kyllä minua vähän kiinnostaisi puolikahdeksan aikoihin riekkua jossain Kuuskan laitamilla….

Kuuskasta ja omista teinivuosista voisin kertoa yhtä sun toista, mutta ehkä en halua. En halua ”paluuta Kuuskaan”. Riittänee, että totean, että Anytimen ripsiväri, porkkanat ja Pusta Rose eivät ole hyvä yhdistelmä. 😀

Lauantaina on myös ”Koko Suomen kyläjuhla – Syödään yhdessä”, jonka Oulun osuus on Lasaretissa. Menun ja hinnat löydät täältä. Elovenapoppia (mitä se sitten onkaan) on luvassa about klo 16 ja 17.30. Luulenpa, että me ollaan menossa tuon ensimmäisen setin aikoihin. Ja tiedoksi, että JOS sää ei salli taivasalla syömistä, niin Lasaretisssa ovat luvanneet ottaa terassit käyttöön; pitkät pöydät on siis luvassa joka tapauksessa. Näkemisiin?

Oulun Super-viikonloppuun kuuluu myös Kespron (ammattilais)messut Oulu-hallissa, ja sitten Kansainväliset Suurmarkkinat torilla. Luulenpa, että nämä ovat vasta toista kertaa Oulussa, Viime vuonna me olimme tämän viikonlopun matsutake-jahdissa ystävien kanssa mökillä, joten nyt ensimmäinen kokemus. Kävelin kaupunkiin – kuten tein eilen hammaslääkäriin ja toissapäivänä asioille – ja minulla oli treffit Pehtoorin kanssa: mentäisiin syömään markkinoille.

Aikamme kiersimme ja kaarsimme, kojuja ja herkkuja riitti. Kukkakauppa, pretzel-leivät ja parmesantiski kiinnostivat ehkä eniten; totesimme, että huomenna haetaan niitä viikonlopuksi ja vastaisen varalle. Ja sitten suunnistimme kohti Gyrosta. Kreikkalaisen ruoan ”kioskissa” oli pisimmät jonot, parhaimman näköiset annokset, joten sinne siis. Ja annos (gyros salaatilla ja ranskalaisilla (oikeasti jotain muuta kuin tavikset ranskanperunat) 12 €) oli valtava. Jaksoin puolet. Kännykuvassa ei näy valkoinen kastike, joka oli makoisaa, sitoi annoksen osat yhteen. Se EI ollut tsatsikia, vaan jotain makeampaa. Jos joku tietää mitä, kertokoot.

Siellä me istuskeltiin torinrannan laiturilla ja syötiin katukeittiön hyvää ruokaa, eikä paljoakaan paleltu. Hrrr…

Onhan se kokkienkin syötävä!

Leivän ja juuston tuoksu oli huumaava, ainakin nälkäisen nenään..

Ehdottelin näitä Pehtoorille, mutta kyllä minulla olisi Hangasojan varressa näille käyttöä itsellänikin…

Näiden tyyppien juustoa ostimme kilon viime syksynä Helsingistä Rautatientorilta. Eikä ole kaduttanut. Viikonloppuna haetaan kimpale nytkin, ja varmasti basilicokin lähtee mukaan, koska Italiasta tuotu on aika päiviä sitten loppuun kulutettu.

Englantilaisten toffeiden kauppa on korea ja herkut hienon näköisiä. Kerran ollaan tuollaisia, tuon factoryn, herkkuja ostettu ja petytty aika pahasti. Sokerille ne maistuvat, entäs mille muulle?

Englantilaisilla oli myös houkuttelevia hilloja ja marmeladeja ja astioita!