Ruoka ja viini – Sivu 6 – Tuulestatemmattua

Lomamatkalla jossain Inarissa …

Jo vain! Jo toisen kerran me teimme sen! Lähdettiin lomalta lomalle – mökiltä Inariin hotelliasukkaiksi.

Koronasyksynä 2021 teimme vähän vastaavan jutun ensimmäistä kertaa. Silloin ohjelmassa oli päiväpatikat Inarista Joenkieliselle ja Otsamolle. Tälläkin kertaa vähän suunniteltiin Otsamon huiputtamista, mutta kun eipä ehditty/jaksettukaan ja kun tie kohteen juurelle on tällä kertaa huono, niin luovuttiin Otsamosta ja vaihdettiin se Siidan ulkomuseoalueeseen tutustumiseen. (Palaan siihen kierrokseen myöhemmin.)

~~~~~~~~~~~~~~

Eilen, perjantaiaamuna olimme mökkiaamussa hereillä jo kuuden jälkeen: matkakuume se nousee pienestäkin reissusta. Vajaan sadan kilometrin matka Inariin aurinkoisessa aamussa sujui joutuin ja mukavasti, ja perillä kohteessa olimme yhdeksän jälkeen.

Reissun pääkohde oli Pielpajärven erämaakirkko, jossa on käyty kerran aiemminkin: ihan tuossa lähimenneisyydessä (2010!). Tällä kertaa oli koko ajan vähän sellainen kaiherrus – tai sittenkin tosiasioiden hyväksyntä – että, saattaapa olla viimeinen kerta. kun täällä ollaan. Mutta eihän sitä tiedä…

Joka tapauksessa: erämaakirkkoon Inarin saamelaiset 1700- ja 1800-luvulla eivät piipahtaneet, eivät varsinkaan kesäisin, jalkapatikalla, vaan siellä oli vain kerran suven aikaan kirkonmenot ja markkinat. Talvikelien, hankien kantaessa, pororaidoilla matkattiin kolmestikin kirkkotuville asustelemaan ja jumalansanaa kuulemaan, tapaamaan muita. Talvella kulku helpompaa järvenselkiä ajellessa.

Inariin, sen nykyiseen keskustaan luterilainen saamelaiskirkko rakennettiin vasta aivan 1800-luvun lopussa. Se tuhoutui talvisodan aikana, ja nykyinen kirkko on vuodelta 1952. Sinne pääsee asfalttitietä, vaikka autolla pihaan, mutta Pielpajärven kirkolle retki edestakaisin kestää hyvinkin neljä tuntia. Matkaa ei ole kuin kymmenkunta kilometriä, eikä reitillä korkeuserojakaan ole paljoa, mutta haasteensa kulussa on.

On se palkitsevaakin. Varsinkin sellaisessa säässä kuin meille sattui. Minuutin kuvakooste kännykkäkuvista tässä.

Eikä tuossa vielä kaikki! Ei se kaikki hyvä, mitä vuorokauden ”irtiotolla”, lomasella, juhlalla, haavella oli meille tarjota. Sattui kohdalle juuri oikeaan aikaan, juuri oikeaan paikkaan hieno ”etu”. Saimme yösijan ja illallisen hotelli Juutuassa ja sen ravintola Aanarissa suunnilleen puoleen hintaan.

Hotellin pihaan ajaesssamme vähän mietimme, oliko tämä poro palkattu vai tekoälyllä silmiemme eteen luotu tai jotain muuta outoa?

Joka tapauksessa: Oi, Juutua! Se näkyi ja koski kohisi huoneemme ikkunasta.

Ravintola Aanaar (vuoden 2020 Suomen parhaaksi valittu) on koettu muutaman kerran ennenkin. Eilen nautimme siellä ensimmäistä kertaa viiden ruokalajin menun viineineen. Ravintola on aika ainutlaatuinen. On ollut ja on edelleen.

En muista, milloin olen viimeksi syönyt noin hyvin kuin eilen.

Ja viinit ja niiden paritus ruoalle, sekä palvelu, saatikka maisema, olivat vähintäänkin suunmyötäisiä, hyviä, uusia (jälkiruoka!! Savusauna! Salmiakki savusi kun sorbettikannen poisti päältä), rehellisiä, raikkaita, kauniita, paikallisia, – – olin välillä sanaton, eikä se ole ihan tavallista!

Poron kanssa tarjottu georgialainen viini, Bedoba Saperavi!! Suosittelen hankkimaan! (Tai tilaamaan omaan Alkoon. Aanaarin ansiosta tätä oli Ivalon Alkossa, ja paluumatkalla kävimme noutamassa mökillekin.

Poroahan meillä syödään verraten usein: ehkä noin kerran kuussa tavalla tai toisella. Aanaarissa jotain melkein ylimaallisen hyvää. Kolmella eri tavalla. Kumpus? Veripalttua (neliö puolukan vasemmalla puolella).

Entäs tuo mustikassa keitetty jäkälä? Melkein liiankin hyvää, makeaa, mutta ah, niin maistuvaa poron ohessa. Ja oikeassa reunassa poronkieltä. Kuin karkkia. Tai parempaa. Rapsakkaa, täyteläistä, hienostunuttakin.

Enpä ennen ole saanut ”pre-dressertiä” enkä tatti-fudgea. Se on kuin Omar-karkki ja sittenkin vielä kymmenen kertaa parempaa, ja makeaa tattia. Tattia ja fudgea. Kyselin, eikö olisi voinut ostaa noista kotiin.

Jälkkäriin ei löydy sanoja. Ajattelin ensin, että tuolllaista kikkailua, hömpöystä. Bavaroisea ja tervaa! Sorbettia ja salmiakkisavua! Kaikkea sitä. Todellakin. Sehän oli ihan taideteos. Ja niin riemullisen makoisaa. Monia, monia vivahteita, kerroksia, tekstuureja, — kuten sanoin, ei sanoja.

Huomaatteko: ei sanoja. Tai sittenkin on. En muista milloin olisin syönyt näin hyvin. Ehkä 2019 Rovanieemen rotissööri-kapitulissa? Tämä oli hyvä, tämä jää hyväksi muistoksi. Eilinen kaikkinensa. Eikä vähiten Pehtoorin saaman hyvän, helpottavan puhelun takiakin.

Oli hyvä olla eilen, vielä nytkin eilisessä. Ja hyvä päivä on ollut tänäänkin. Hetken tie on kevyt…

Rotissöörit Ruoka ja viini

Juhlaviikonlopun lopulla

Vain muutamat Oulun kesäiset tapahtumat ovat saaneet meidät osallistumaan; asuntomessuilla sentään kävimme, samoin kesäteatterissa, mutta Qstock ja Kuninkuusravit ovat jääneet väliin. Mutta sentään pyöräilyä ja uimista. Hyvin syömistä. Oikeastaan koko kuukauden 🙂

Mutta on yksi, johon me osallistuaksemme jopa siirsimme mökille lähtöä, jotta varmasti voimme osallistua. Ja se on rotissööripiknik! Tämänkesäinen oli eilen. Olimme Oulujoenrannassa, kauniin kodin ja sen viihtyisän, vehreän pihan suojassa nauttien helteisestä illansuusta ja lähes 30 rotissöörin aveceineen tuomista piknikherkuista. Tänä vuonna teemana oli Cooking with Jazz, Soul`n`food Street Food. Ja mitä kaikkea hyvää saimmekaan syödäksemme.

Toiveena oli kreoliruokaa, ja mielellään myös musiikkia ruoan oheen.

Minä tein Chicago Cheesecaken. Se poikkeaa monista muista juustokakuista siinä, että se tehdään (useimmiten) murotaikinapohjaan, ja juustona on paksu tuorejuusto (Philadelphia), eikä mascarpone kuten italialaisissa juustokakuissa tai rahka/smetana/tuorejuusto-sekoitus, jollainen aika usein on New Yorkin Cheesecakessa.

Mansikat tuskin Chicagossa sen yhteyteen kuuluvat, – kirsikat tai hedelmät ehkä enemmänkin. Minä laittelin mansikoita. Se, miksi juuri tämän tein, on se, että minä en tiedä mitään kreolikeittiöstä/en ole harrastanut kreolikeittiötä, joten oli etsittävä teeman mukaista ideaa muualta. Siis ruoanlaittomusiikkia!

Ja minulle se on ollut ”aina” The Entertainer elokuvasta The Sting. Kuuntelehan! Muistatko elokuvan: Chigacossa Paul Newman ja Robert Redford, seitsemän Oscaria ja nuoruuden jälkiä ainakin minussa. Tämän musiikin tahdissa on edelleen hyvä tehdä ruokaa… Mm. juustokakkua rotissööri-piknikille!

Olen aika varma, että eilisen piknikin menun tarjonnasta löytyy vielä juttuja, joihin täällä palaan.

Ja perjantaina meillä oli myös juhlapäivä: sain mummeilla oikein kunnolla. Pyöräilin aamupäivällä Valkiaisjärvelle, jonne muksut isänsä kanssa tulivat autolla. Olimme vihdoinkin yhdessä uimassa muualla kuin kylpylässä. Kirkasvetinen sympaattinen Valkeinen oli hyvä.

Iltapäivällä sitten vietettiin meillä perheen kesken Miniän synttäreitä. Sen seitsemän sortin salaattia ja grillistä maissia, broileria ja scampeja. Ja synttärikakkuna tietysti mansikka-Brita.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja vielä!! Juuri äsken palasimme Iskosta, jossa meillä oli viinikerhon maistelut, – ja hyvää ruokaa! Tänäänkään ei tarvinnut itse kokata! Ja parastahan se, että taas tovi ystävien seurassa.

Ei mitään helppo, mutta ah, niin hyvä maistelu. Ja saimme hyvin syödäksemme, uutta tieto viineistä, paljon hyvää ystävyyttä.

Nyt hyvä, juhlinut mieli. Kesä on sittenkin tuonut kontakteja, makuja, iloa. Ja jatkunee samoissa merkeissä. Vaikka nyt palaamme ”arkeen”, juhlaviikonloppu toi hyviä muistoja, makuja ja mielen.

Liikkuminen Ruoka ja viini

Pyöräteillä ja piazzalla helle hellii

Oulussa mitattiin koko Suomen tämän vuoden lämpöennätys, 32,6 astetta, tiedottaa Ilmatieteen laitos viestipalvelu X:ssä.
Ennätys mitattiin torstaina kello 16.01 Oulun lentoaseman havaintoasemalla.⁠

Melkein kolme viikkoa jatkuneet helteet ovat monelle tuskaa, tuskaa eri syistä, hyvinkin ymmärrettävistä syistä. Mutta minulle ei. Varsinkaan kun ei ole tarve, pakko, velvollisuus, työ tai mitään muutakaan syytä pysyä pois ulkoilmasta. Kun ei tarvitse hikoilla helteisissä tiloissa kotona tai töissä, kun ei ole välttämätöntä tehdä mitään muuta kuin oleskella ulkona, puuhailla pihalla, pyöräillä baanoilla, rientää rannoille, istuskella piazzalla ystävien tai perheen kanssa, niin minulle helle sopii oikein hyvin.

Jos aamulenkki siirtyy keskipäivän paisteeseen, niin silloin on hyvä valita reitti, joka kulkee metsien (latupohjat/kuntopolut hyviä) suojissa tai tiheiden tienvarsikasvustojen lomassa. Ja pyörällä kulkiessa käy aina ilmavirta, joka on mukavasti leppeä, joten siksikään paahtava helle ei haittaa. Maantie vaatii kulkemaan, kilometrejä on kertynyt.

Tänään Haukipudas, Virpiniemi, Kellon vanha tie ja välillä asfaltti oli kyllä kuumaakin! Reilun parin tunnin aikana vettä kului!

Tiistaina kävin Koitelissa, siellä koskenrannalla hyvä nauttia kylmä matkakahvi ja huilata (ja kuvailla) tovi ennen paluuta kotipihalle. Maanantaina ja eilen vähän lyhemmät lenkit; maanantaina lähdin Pehtoorin mukaan anoppia heippaamaan ja eilen vain ”hyötypyöräilyä” aamulla labraan ja Kauppahalliin muikkujen, loimulohipalan ja porolastujen hakuun ja iltapäivällä Korttelileipomosta hapanjuurileipää. Eilen kun oli ”Pienet päivälliset piazzalla”.

Olin kutsunut amicit kesäkuulumisia vaihtelemaan ja samalla syömään kaikenmoista pientä kesäruokaa… Pientä pipertämistä, marinointia tai kastikkeiden tekoa oli, mutta minullahan on vain aikaa! Eikä kukaan valittanut. 🙂 Oli oikein mukava ilta ja maailmaakin tuli taas parannettua.

Reseptit Ruoka ja viini

Kesäruokapöydässä

Ruoka on kesälläkin ilo, ja tarviihan sitä ihan että jaksaa… 🙂

Tomaattirisotto. Hassua etten (kai) ennen ole sellaista tehnyt. En, vaikka sekä tomaatit että risotot ovat ehdottomia herkkujani. Eilen tein. Ja tietysti Henkka Alenin ohjeella. Henkan italialaisista kokkailuista tykkään muutenkin, ja onhan hän ”Mutti-lähettiläs”. Siis keskellä kotimaisten tomaattien sesonkia tein risoton tölkkitavarasta. Ja kyllä, kyllä se kannatti.

Tomaattirisotto Henri Alénin tapaan

Oheen Lihamestarilta ostettu muutama siivu Iberico Serranoa. Italia meets Spania. Lisäksi oululais-ranskalaisen pastisseerian hapanjuurileipää.

Oli hyvää. Kyllä me nautimme. Paljonkin. Ja erityisesti alkuruoka, lisuke. Kirsikka-burrata-salaatti!!! Kuinkahan monta päivää peräjälkeen voisin syödä vain tätä …

Se ohjeen löysin FB:stä.

Ja tässä se. Laitoin meille vain yhden burratan, ja kirsikoita taisi olla neljä desiä. Niin hyvää. Sumak? – Sen voi korvata raastetulla sitruunan kuorella, mutta onnistuin löytämään (kolmannesta kaupasta) aitoa sumakia. Merikoskenkadulla on Itämaisten herkkujen kauppa, ja sieltähän tämäkin, ehkä vähän eksoottinen mauste löytyi. Pikantin lisän antoi ruoalle.

Tänään jatkoa hyvän ruoan viikonlopulle.

Muttista huolimatta, – kotimaiset tomaatit ovat nyt parhaita. Moneen sopivat. Syön niitä enemmän kuin mansikoita, ja se on paljon se.

Uudenlainen tomaattipiirakka, ja sille pari salaattia, olivat tämän päivän menussa. Ohjeen kaikkia aineksia ei ollut kotona, ei mm. valkosipulisuolaa, joten laittelin omasta penkistä pienen, pienen kokonaisen valkosipulin, ja juuri sekö teki tästä piirakasta tuoksuvan, melkein makean. Niin tai näin: jo tuoksu oli hyvä, ja maku erinomainen.

Tomaatti-juustopiirakan oheen, ukkosen nousua piazzalla katsellen, avasimme valkkarin, joka Alkon mukaan näyttää olevan uutuus, mutta on sitä ollut ennenkin.

Ja ennenkin on todettu hyväksi. Tämän talon punaviini (jota nyt ei ole Alkossa) oli meillä talvella pataruokien kaverina ainakin pari kertaa, ja nyt valkoinen tempranillo oli mitä parhain. Paco Garcia el Yergo Tempranillo Lämmin suositus tälle.

Nyt on kahden hengen ruokaviikonloppu vietetty. Pyöräteillä ja puutarhassa kulutettu kaloreita ja aikaa. Kesän soisimme jatkuvan… myös pohjoisessa, jonne jo mieli taas halajaa, viikon päästä sitten sinne. Toivottavasti.

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Ruokaviikonlopulla ….

Juhlaviikonloppu. Juhlaa on ollut sää, liikkuminen ja ruoka.

Meidän heinäkuu on ollut aika ”vähäeleinen”, ei juurikaan ole ollut menoja, ei tapaamisia, ei tapahtumia, ei juhlia. On ollut kotipuuhia, pieniä projekteja, vain vähän huolta, paljon liikkumista, – ja minulle niin mieluisaa auringonpaistetta. Lämmintä ja leppoisaa melkein koko kuukausi.

Näin ollen: varasimme eiliselle illalle pöydän Uleåborgiin. Kahdelle. Väistämättä, ilolla: oli aika ikkunapesuillalliselle. Helteinen perjantai, jolloin Oulussa on Qstock, ja keskusta täynnä festarikansaa, aurinkoa, musiikkia, iloa ja eloa, oli oikein hyvä lähteä koti-piazzalta ja pyöräteiden kiehtovasta maailmasta 🙂 nauttimaan hyvästä ruoasta ja palvelusta.

Kannatti. Melkein kuin ystävien luo oltaisiin menty. Ja helteisenä iltana, aittaravintolan liki familiäärissa tunnelmassa naapuripöydässä ”nuoripari” (yli nelikymppisiä kuitenkin) oli hyvin samanhenkinen. Olihan meillä mukava satunnaisesti illan mittaan vaihtaa jokunen sana, tunto ja kokemus.

Eivätkä ravintoloitsijat jättäneet meitä huomiotta. 🙂 Tuttuja jo ovat. Palvelu ehkä vielä aina vain piirun verran parempaa… Any way. Viihdyimme taas kerran. Ja ruoka!!

Kaikki maistui. Yllättäen huomasin taas kerran olevanikin kasvisruokaan kallistuva: eikä se nykyisin, kuten vielä 80-lvulla lyhyen vegetaristikauteni aikana tarkoita hemapa (herne-maissi-paprika)-täytettyjä juustokuorrutettuja paprikoita, vaan ”currylla maustetut peruna-purjosipulikroketit, valkosipulivoissa muhennettua pinaattia ja pinjansiemeniä, kookoskermalla pehmennettyä kasviskastiketta”. Ja minähän tykkäsin. Paljon.

Alkuruokakin (Kirjolohta ”poke style”, soija-yuzukastiketta ja retikkasalaattia) oli hyvin suunmyötäistä, mutta jälkkäri (ruusunmarjasorbettia, pehmeää marenkia ja mantelifinancier).

Ehkä ei ole sanoja! Sehän se oli täyteläinen, monia tekstuureja, mehukkuutta, sopivaa makeutta, rapeutta, pehmeyttä, raikkautta. Ja kaiken lisäksi erinomaisen kaunis asettelu, pleittaus. (Ja kännykuvahan ei todellakaan tee oikeutta!!)

Hyvillä mielin lähdimme iltakahdeksan jälkeen kohti kotia. Ihan myöhään siis. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja juhlatunnelma jatkui tänään jo aamusta. Oli ”pakko” mennä Festan puolelle ja pihalle nauttimaan kahvi. Ja croissant: Oulussa on nyt toinen ranskalaisen avaama ”pastisserie”. Mon Chou on se eka,) ja tämä toinen Chez Flo on Limingantullissa Alasintiellä. Se on avoinna perjantaisin ja lauantaisin: kaikkea hyvää tiedossa.

Pienen brunssin jälkeen lähdin katsomaan, joko vihdoinkin auringonkukka aukeaisi. Ja juuri tänäänhän oli auringonkukan kukkimisen aika.

Ja voi kun tietäisitte, missä aamun jälkeen pyöräilimme ja mitä meillä oli iltapäivällä pihapöydässä. Huomenna kerron… reseptejä tiedossa. 🙂

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Kesäjuttuja – traditioiden äärellä

Kesiin kuuluu tiettyjä tradioita. Kesäjuttuja. Kesä ei ole kesä ilman niitä. Tai noh, suunnilleen näin.

Matonpesu on yksi kesäjutuista. Meillä on enää hyvin vähän räsymattoja tai muita painepesurin sietäviä mattoja käytössä (pl. Tuulentuvassa mökillä), joten mattopyykkiä on ollut kesä kesältä vähemmän. Tänään kuitenkin oli sen aika.

Iltapäivällä – aamupäivän pitkähkön, hyvinkin lämpimän pyörälenkin jälkeen – tuntui mahdottomalta vetäytyä sisälle, joten mansikka-jäätelöpallo -lounaan jälkeen Pehtoori laittoi minulle ”pesuareenan” (muovi autotallin eteen asfaltille ja painepesuri käyttövalmiiksi) kuntoon. Kun sain aloitettua, se oli taas kerran mukavaa, hellepäivälle sopivaa puuhaa.

Kesäjuttuja, kesäsapuskoita, sellaisia ”ainakin kerran kesässä” on aika moniakin. Lauantaina yksi niistä: Kokkolan kurkkukeitto! Tein niin ison kulhollisen, että sitä oli alkuruokana sunnuntainakin. Se on parasta pihalla, hyvän juurileivän kanssa. Ohje ja reseptin ”tarina” löytyvät täältä.

Nyt kun maahamme iskee ”HELLEMÖYKKY” (mistä näitä säätiedotusotsikoiden vääntäjiä oikein löytyy!!) tein huomiseksi makuuntumaan toisen jokakesäisen ”must”-keiton: kylmä tomaattikeitto. Tällä kertaa jätin paprikan kokonaan pois ja käytin ihania isoja, makeita pihvitomaatteja. Gazpachon ohje on täällä.

Kesäruoasta puheenollen: eilen kävimme Kauppatorilla syömässä. Viime kesänä Kipparin pizza oli testattavana, ja hyväksi havaittiin. Eilen iltapäivän lopulla pyöräiltiin torille ja valittiin yksi kolmesta kreikkalaisesta pergola-telttaravintolasta: The Big Fat Greek Gyros.

Minulle kreikkalainen salaatti ja muutama dolmades, ja Pehtoorille kana-souvlaki. Ei valittamista, olivat oikeastaan odotusten mukaisia. Annokset valtavia (minä jätin varmaan desin verran oliiveja syömättä), eivätkä mitenkään hintavia (yhteensä nuo + vesipullo = 34 €. Mutta. Ei meistä kanta-asiakkaita, ei edes ”kerran kesässä” -asiakkaita tainnut tulla. Ensi kerralla valitsemme jonkin toisen paikan.

Huominen kesäjuttu voisi olla uiminen meressä. Harkitsen vakavasti, että pyörälenkin lopuksi ajelen Nallikariin.

Niitä näitä Reissut Ruoka ja viini

Hailuodossa ja Oulunsalossa …

Hailuodon retkemme toisen päivän aamu oli sateinen, mutta tyyni. Pöllanlahden rannalla vesilintujen laulu ainoa ääni. Hyvä oli hengitellä.

Aamusoudulle en tohtinut lähteä, vaikka meidän majapaikan rannassa ollut vene olisi ollut käytettävissä. Nautimme hyvän aamiaisen, siivoilimme ja lähdimme vielä katselemaan muutamia Hailuodon nähtävyyksiä.

Organum-teos

”Teos on arvostetun akustiikkataiteilija Lukas Kühnen suunnittelema. – – Veistos koostuu kolmesta erikokoisesta toisiinsa kiinnittyneestä kupolista. Kullakin kupolilla on oma resonanssi, joka vastaa nuottia, ja toimii luonnollisena äänen vahvistimena.”

Punkkipelostaan huolimatta kaunisääniset ystävämme uskaltautuivat kävelemään pellon poikki pientä polkua pitkin teoksen luo: ”Jo joutui armas aika.. ” kuului ja resonoi kauniisti. Luulen, että siitä hetkestä jäi hyvin säilyvä, kantava, kaunis muistijälki pitkäksi aikaa.

Kun kerran Ulkokarvon tien päässä jo oltiin, kävelimme myös Petsamon laiturille. Hailuodon Petsamon satamaan.

Sinne liikennöi Hailuoto-laiva vuodesta 1920 vuoteen 1968, jolloin alkoi lauttaliikenne.

Puolenpäivän aikaan paluumatkalla katselimme lautalta uuden pengertien valmistumista. Vuoden päästä syksyllä lauttaliikennekin sitten loppuu.

Petsamon satamasta kohti Hiukunkarin lauttarantaa kävimme vielä keskipäivän jäätelöllä ja kahvilla.
Eikä missä tahansa kuppilassa!

Kahvila (ja kirppis ja lähituottajaputiikki) Tuulesta Temmattu oli iloksemme auki.

Mehän on – sattuneesta syystä – Pehtoorin kanssa käyty tuonne yrittämässä jo edellisillä Hailuodon reissuillamme, mutta silloin kesäkahvila on ollut kiinni. Tänään ei!

Eikä mitä tahansa jäätelötikkua siellä nautittukaan, vaan KAJOn jätskiä. Sitä voisi jo nimittää vaikka artesaani-, gourmet- ja aitomaitojäätelöksi. Nettisivulla kerrotaan tästä herkusta ja Oulun seudun kaupoista löytyy nautittavaksi. Parasta tietysti Tuulesta Temmatussa. Lauttarannasta on vain muutaman kilometrin matka, kannattaa käydä Lauran pihapiirissä.

Kotiin palattua ehdin iltapäivällä ehdin vielä käydä ”kaupoilla” ja illaksi lähdimme Pehtoorin kanssa vielä takaisin Oulunsaloon, pyöräillen kävimme synttäriviineillä, – ystävien seurassa iltakin.

~~~~~~~~~~~~

Eilen oli ”Tee elämästä kaunista” -päivä. Sellainen siitä tulikin. Ystävyys kantaa ja tekee elämästä paljon kauniimpaa kuin se olisi ilman heitä.

Puutarhahommia Reseptit Ruoka ja viini

Touhun ja toimen päivä

Touhun ja toimen päivä. Minullakin tänään. Pehtoorilla niitä on ollut jo pari, kolme viikkoa. Pihahommien aikaa. (Otsikkokuva kesältä 2010)

Kesävieraat, pihalla piipahtelijat, joskus ohikulkijatkin usein ihastelevat pihaamme, ääneenkin kehuvat, kuinka harmooninen ja hyvin hoidettu, vehreä ja vihreä se onkaan, ja samaan hengenvetoon päivittelevät, kuinka paljon se mahtaakaan vaatia aikaa ja huolenpitoa. Mihin mies on vuosikymmeniä vastaillut, ettei pihanhoito nyt niin paljon aikaa vie, mitä nyt ”keväin, syksyin jonkun päivän, ja sitten kesällä nurmen liikkuu, ja hyvinä kesinä kasteluhommia, eipä siinä juuri muuta…” Noh, eihän se nyt ihan noin mene.

Vuosituhannen vaihteessa pihahommat olivat kesä kesältä enemmän aikaa vieviä, mutta enpä minä millään muotoa katsonut tarpeelliseksi puuttua miehen ajankäyttöön hyvän harrastuksen parissa. Päinvastoin: kannustin ja lapiointihommia tehden olin mukana minäkin: ks. Legendaariset multakuormat!!

Kun parinkymmenvuotinen pihanhoito kesällä 2004 palkittiin ”Oulun kaunein piha” -kilpailussa voitolla, se oli kyllä Pehtoorin ansiota. Ja vaikka meidän molempien puutarhanhoito ja pihan siistiminen on viime vuosina vähentynyt paljonkin, niin kyllä miehellä edelleen menee keväin syksyin parisen viikkoa täysiä työpäiviä ”ihan pihalla”. Viime viikolla vielä aidan ja perkolan maalaus ”ekstrana”. Huomenna taidetaan pestä piazza, laitella pihakalusteet ja minä ajattelin ehkä vielä siivoilla Huvilan, ja ensi viikolla sitten haetaan kesäkukat. Josko tämä hyinen toukokuu jo muuttuisi oikeaksi kevääksi?

Tänään Pehtoori tienasi perinteisen Uleåborg-illallisen ja pesi koko talosta ikkunat, ja samaan aikaan toisaalla minä pesin ja silitin kaikki pitkät verhot: oli jo aikakin!! Aikaa tähän kaikkeen meni, mutta nyt on hyvä mieli. Ja homma jatkuu huomenna, ehkä.

~~~~~~~~~~~~~~

Tänään tämmöinen aika hyvä, arkinen, siivouspäivänä helposti valmistuva Uunifeta-parsapasta

Niitä näitä Ruoka ja viini

Ruokajuttuja rästipostaukseen vol. I

Vaikka suru maaliskuun lopussa katkaisi 17 vuotta jatkuneen jokapäiväisen blogiini postaamisen, ei se kuitenkaan vienyt tarvetta syödä, ei ainakaan pitkäksi aikaa, eikä halua laittaa ruokaa… Päinvastoin, – itse asiassa koko lopputalven ja varsinkin maaliskuussa kaikenlainen kokkailu ja leipominen olivat mieluista puuhaa ja rentouttavaa ajankulua, keinoja hetkeksi unohtaa huolet ja murheet. Tanskalaisia voileipiä oli harva se päivä tarjolla, laskiaispullia kotiin ja sairaalaan joka viikko, hiljaisena mökkipääsiäisenä kaikenmoista piperrystä kahdelle, viikonloppuisin jotain ”työlästä” tekemistä. Mutta kuvaaminen, kirjoittaminen, postaaminen eivät sitten enää maistuneetkaan…

Nyt siis muutamia ”rästiin jääneitä” juttuja tähän. Ja koska kevät, niin Italia. Tai milloinpa meidän keittiössä ei Italia olisi, mutta kyllä se keväisin, kesäisin korostuu. Osoituksena siitä tilasin pari viikkoa sitten (pitkästä aikaa) turkulaisesta Italian herkut -kaupasta herkkuja. Samaisesta kaupasta Pehtoori (ja sisareni) tilasivat syksyllä ison yhteiskahvitilauksen. Kauppa on siis myös kahvikonehifistelijöiden suosiossa!

Kuvassa minun tämän kertaisesta paketista olennaisimmat jutut (+ Pinsa ja Rummon lasagne lähikaupasta): erityismaininnan ansaitsevat etualan Balsam Limoncino, kaunis sinivalkoinen hapankirsikkapurkki ja pinaatti-muna-lasagne-levyt (lohilasagne mökkiruoaksi!). (Il Caratello -balsamicosta olen aiemminkin maininnut – Hakaniemen halli Helsingissä ja Torin Lihamestari Oulussa myyvät sitä).

Hapankirsikka! Tilasin tällä kertaa kolme purkkia: Amarena Fabbri! Nyt ei tarvitse pihtailla niiden kanssa. Vaniljajäätelöä tai kreikkalaista paksua jukurttia ja kirsikoita siirapin kanssa! Oi, että! Ruokalusikallinen siirappia kuohuviinilasin pohjalle ja jääkylmää proseccoa tai vaikka kuplavettä päälle, oi, että! Perfetto! Pullaan, piirakoihin… Sopii! Ja keramiikkapurkit jo sinällään ovat kauniita hyllyssä ja tyhjinä vaikka kesäisessä mökkikeittiössä kukkamaljakkona!

Ja Balsam Limoncino -viinietikka! Samalla viikolla kun paketti tuli Ouluun, kävin meidän omassa Toppilan K-supermarketissa, ja voila! Sinnekin oli tätä tullut. Ehdottoman hyvä tuote! Pieni loraus lämminsavukirjolohen pinnalle ja kurkku-vihersalaattiin on jo kokeiltu, herkulliseksi todettu – seuraavaksi ehkä johonkin jälkkäriin tai hedelmäsalaattiin. Varmasti sopii monien kesäisten salaatti- ja kalaruokien kanssa erinomaisen hyvin.

Pinsa Romana

Italian herkut -kaupasta saa myös Pinsa-jauhoja ja sivulla on ohje Pinsan valmistamiseksi. En (ainakaan vielä) ole itse pinsa-pohjaa tehnyt, vaan S-kaupasta ostin valmiin pohjan. Siitä tulikin mahtavan rapeakuorinen, ei raskas, maistuva.

Keittelin tomaattikastiketta huolella tämän ensimmäinen pinsamme pinnalle ja täytteeksi katkoja, tonnikalaa, paprikaa ja pepperonia (molemmille omat herkut) sekä maltillisesti juustoa. Olipa aika kesäistä, edes ruoka. Yksinkertaista, melkein kevyttä, nopeaa, edullista. Kelpo arkiruoka. Ensi kerralla sitten jotain uudenlaista. Ohjeita löytyy netistä jo vaikka kuinka, esim. Yhteishyvä.

Huomenna, tai tässä joku päivä, vielä lisää rästiruokajuttuja.

Ravintolat Ruoka ja viini

Hyvää näinä päivinä

Merenrannassa melkein jo lämmin, – eikä mieli raskas, eikä tyhjä. Lauantaiaamuna pyöräilin matkakahvi mukanani Kellon Kiviniemen rantaan hengittelemään, lähettelemään terveisiä – ties minne.

Eilen ja tänään ”ruokapäiviä”, pitkästä aikaa oikein huolella.

Eilen Pehtoori vei minut ulos syömään: sain synttäri-illallisen Uleåborgissa. Meillä kun jäi viime kesänä ”ikkunanpesupäivällinen” monestakin syystä käymättä, niin eilen oli hyvä aika se ”kuitata alta pois”, ennen kuin piakkoin on uusi pesupäivä. Eilen ei vielä todellakaan voitu ravintolan ulkoterassilla istuskella, mutta olikin varsin mukavaa ja tunnelmallista illastaa rantamakasiinin vanhojen, lempeiden hirsiseinien suojassa, oli rauhoittavaa nauttia hyvästä ruoasta. Uleåborgin T & P ovat jo hyviä tuttuja, kuulumisia vaihdellaan, me saadaan hyvää palvelua ja ruokaa siellä; eilen oli poikkeuksellisen hyvä käydä siellä.

Erityisesti nuo tomaatti-fenkoli-arancinit olivat mieleeni. Koskaan en itse ole mitään arancineja tehnyt, joten siksikin halusin niitä. Ja että Amarone kasvisruoan kanssa! Oi, että. Molto bene.

Ja tänään: muksut, Juniori ja R. tulivat syömään. Tortillat ovat lasten herkkua, ja siksipä tänään pitkästä aikaa tein niitä, tykötarpeineen. Uudenlaisen avokadolisukkeen tein, ja varsinkin aikuisille se maistui oikeinkin hyvin. Jospa joskus viitsisin kokeilla tehdä tortilla-lätytkin itse? Sellaiset, joita saatiin Mexico Cityssä.

Tämän päivän iloja myös kukat – muitakin kuin osanottokukkia, jotka nekin kaikki ovat olleet lohduttavia, myötäeläviä, tietysti myös suruun liittyviä (kiitos niistä tätäkin kautta kaikille) – joita nuoret toivat tullessaan. Ja lasten kortit! Eepikin oli itse osannut tekstit mummin korttiin kirjoittaa. Hyvälle sellainen tuntuu, tietysti.