Ruoka ja viini – Sivu 30 – Tuulestatemmattua

Pääsiäinen on ruokajuhla

Olen pitkään – aina? – ollut sitä mieltä, että pääsiäinen on joulua parempi ruokajuhla.

Pääsiäiseen kuuluu monia minun lempiraaka-aineitani, paljon väriä, makua, grillikauden aloitusta. Vaikka en enää vuosiin ole paastonnut ennen pääsiäistä, tulee pääsiäisen ruokaan satsattua aika lailla. Tänään oli se päivä, että sain toteutella, soveltaa, tarjoilla uusia kokeiluja.

Juniori ja eritysesti R. (joka toi kiitokseksi sekä aperitiiviksi/alkuruoalle kuohuvan ja pääruoalle viinin. Ihan mahdottoman hienon IGT-viinin Toscanasta (Turpino) toikin) nauttivat pitkästä päivällisestä.

Ja kyllähän pienillekin omat herkut kelpasivat, maistelivatkin monia juttuja. Mutta jälkkäripöydän suklaamunat taisivat sittenkin olla kaikkein parasta!

Pääsiäispäivän menu

Aluksi

Kampasimpukoita, katkarapusalsaa, hernepyrettä
Vehnäjuurileipää
Galia-melonia (lapsille)

Grillikauden avaus

Karitsan karetta, lapsille makkaraa grillistä
Sitruunarisottoa
Horiatikia
Fetavaahtoa
Pommes noisettes (perunapalleroita, lapsille))

JÄLKIRUOKAPÖYTÄ!

Lemon posset
Suklaamunia
Macarons
Suklaarahkamoussea
Mansikoita

Muutamia ohjeita edellisiin.

Näistä voi valita vaikka vappu- tai äitienpäivämenuun helppoja juttuja… Salsaa teen ehdottomasti toistekin.

Katkarapusalsa

1 kpl (180 g) pakastekatkarapuja
pala tuoretta kurkkua
2 kpl kevätsipulinvartta
1/2 kpl punaista chiliä
2 rkl limetinmehua
1 rkl oliiviöljyä

suolaa
rouhittua mustapippuria
2 rkl hienonnettua persiljaa

Sulata katkat, valuta neste pois.
Pilko ravut, kurkku, sipulit ja chili pieniksi.
Sekoita ainekset ja mausta limetinmehulla,
öljyllä, suolalla ja rouhitulla pippurilla.

Hernepyree

300 g pakasteherneitä
1 pieni salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl voita
noin 0,5 dl kuohukermaa
2 tl sitruunamehua

sormisuolaa, mustapippuria myllystä

Keitä herneitä pari minuuttia suolalla maustetussa vedessä.
Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne pannulla voissa kypsäksi.
Kaada keitinvesi pois herneistä.
Laita herneet kulhoon sipulin ja kerman kanssa.
Soseuta sauvasekoittimella.
Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.

En ole varma, olenko ennen tehnyt sitruunarisottoa, ehkä en ainakaan tällaista simppeliä. Mutta teen varmasti toistekin, sillä se sopi hiiligrillatun lihan oheen oikein hyvin. Ja koristeena sekä syötäväksi oli minisitruunoita, joita löysin Lidlistä ihan vahingossa. Sitten luinkin että nehän ovat ihan hittijuttu. Ja kyllä niitä todella voi syödä kuorineen. Ja koristeluun ne ovat erinomaisia. Niitä on myös lemon possetin päällä.

Sitruunarisotto

7 dl kanalientä
2 salottisipulia
2 rkl öljyä
1 rkl voita
3 dl risottoriisiä
1–2 dl valkoviiniä
1/4 dl sitruunanmehua
1–2 rkl luomusitruunan kuoriraastetta
4 rkl voita
4 rkl parmesaania

mustapippuria, suolaa

Koristeeksi tuoretta minttua, sitruunaa, esim. minisitruunoita

Kiehauta vesi ja liemikuutio. Kuori ja hienonna sipulit.
Kuullota sipulit pannulla tai kattilassa öljy-voiseoksessa.
Lisää riisi, kuullota viisi minuuttia tai kunnes riisi on läpikuultavaa.
Lisää viini ja puristettu sitruunan mehu. Keitä, kunnes neste on haihtunut.
Mittaa sekaan puolet kanaliemestä ja keitä, kunnes liemi on imeytynyt riisiin.
Lisää loput liemestä vähitellen. Risotto kypsyy noin 20 minuuttia.
Siirrä risotto liedeltä, sekoita sitruunankuoriraaste voin ja parmesaanin kanssa risottoon.
Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla.
Koristele annokset tuoreella mintulla, kuoriraasteella (tai minisitruunoilla) ja parmesaanijuustolla.

Paavi Franciscuksen sanoin:
pääsiäisrauhaa,
rauhaa, – urbi et orbi!

Rauhaa kaikille.

Ruoka ja viini

Välipäivän puuhasteluja

Valmistuluja, kokkailuja, imurointia, (työ 🙂 ) sähköposteilua, kaikenmoista viivykettä ennen ulos lähtemistä. Taskilantiellä (Juniorin ja pienten luona) piipahdus ennen oikealle pyörälenkille suuntaamista. Sitten Oulujokivarren lempparireitti Poikkimaantielle ja takaisin (kaupan kautta). Pyöräilykausi on kunnolla avattu.

Oulujoki ihan tyven. Ei vielä kovinkaan lämmintä, mutta niin kaunista, maaulauksellista, graafista, hyvä hengittää, ilo kulkea. Lajin vaihto hiihdosta pyöräilyyn on nyt sujunut saumattomasti.

Iltapäivällä taas keittiöön. Ihan meille kahdelle värkkäilin monenmoista pientä, josta lopulta kertyi lautaset kukkuroilleen: välipäivänä välipaloja ruoaksi asti. Ja Pehtoori hoksasi tarjoilla inspiroivaa kuohuvaa. Franciacorta on Italian lahja maailman kuohuviinien ystäville. Parhaimmillaan samppanjan veroista, ja hintaista: tämänpäiväinen puolikas pullo Fratelli Berlucchi 25 maksoi ison normiskumpan verran. Mutta oli kyllä sen väärti.

Franciacortaa tuotetaan Pohjois-Italian Lombardiassa, melkein Alppien tuntumassa, Gardan ja Milanon välimailla, – joten? Ei viinikään voi olla huonoa. Samppanjamenetelmällä Pinot Nero (Pinot Noir), Pinot Bianco (Pinot blanc) ja Chardonnay rypäleistä tehty kuohuviini on todellakin melkein kuin samppanjaa. Ehkä vapun piknik-koriisi tällainen pieni herkku?

Isovanhemmuus Niitä näitä Ruoka ja viini

Pitkäperjantaina lyhyeltä tuntuva päivä

Ei oikeastaan tunnu pääsiäiseltä, ei varsinkaan pitkäperjantailta.

Ei lapsuudessani, eikä vielä nuoruudessanikaan, ei edes meidän lasten lapsuudessa, pitkänäperjantaina syöty suklaamunia, eikä muutenkaan juuri juhlittu. Pitkäperjantai oli nuiva, aika iloton päivä. Käytiinpä joskus kirkosssakin.

Mutta tänään meidän lapsenlasten kanssa on vietetty pääsiäistä kaikin asiankuuluvin menoin: on ollut virpomispalkkojen (vaikka sattuneesta syystä virvonta jäikin väliin…) lunastus = Suuri Pääsiäisen Aarteenetsintä, johon Eeviskin eka kertaa osallistui varsin skarppina, mitä veljensä ei oikein hyvällä katsellut.

Sitä ennen syötiin – takautuvasti – Juniorin synttäripäivällinen. Alkuun viherkaalisipsejä ja lammaspateetapaksia, lapsille galiamelonia ja mansikoita, pääruoaksi Lombardialaista broileria tykötarpeineen (mm. insalata caprese ja perhosmakaronia).

Jälkkäriksi tein Mantelimarenki-Daim-jätkskikakun.

Kelpasi lapsillekin, semminkin kun jätin toiselle puolelle puolukat ”vähemmän näkyviksi”. Valmistuu lopulta aika nopeasti.

Ison osan päivästä vietin sapuskan parissa, kuvailin, kokkailin, katoin, koristelin, fiilistelin.

Välillä piipahdin parinkymmenen kilsan verryttelypyörälenkillä: kausi avattu!!! Sulia reittejä ajelin, hissuksiin, tunnustellen. Linnut lauloivat ja aurinko paistoi. Ei järin lämmin, mutta silti hyvä!

Ja kunhan oli syöty – vihdoin, lasten mielestä – oli se aarteenetsintä, mutta myös Apsun 7 v. -synttärilahjan luovutus. Synttärit on vasta reilun kuukauden päästä, mutta kun pyöräilykausi on jo alussa… Kuten kaksi vuotta sittenkin, niin nytkin tänä pääsiäisenä, poika sai meiltä etukäteissynttärilahjana uuden pyörän. Ja mikä oli tärkeintä? – Ei väri, ei maastorenkaat, vaan vaihteet! Seitsemän niitä pitää olla! Kujalla sitten harjoituspyöräilyä ja kaikki vaihteet muutaman sadan metrin matkalla piti testata.

Samaan aikaan meillä Eeviksen kanssa superpallolla heittelyä. Keväinen paljas asfaltti tuo pientä riemua eloon monin tavoin!

Ihan mielenkiinnon vuoksi – ehkä vähän historioitsijanakin – kyselin eskarilaiselta, tietääkö hän miksi pääsiäistä vietetään. Sanoi tietävänsä, kertoikin. Tuli mieleen, että pitäisiköhän mummin jotenkin laajentaa maailmankatsomustaan? – Ehkäpä ei.

Ilolla lupasivat tulla taas ylihuomenna syömään.

Luettua Reseptit Ruoka ja viini

Luonnollisesti – ulkona ja ruokapöydässä (ja PS)

Voi näitä ensimmäisen maailman ongelmia, hävettää kertoakaan, mutta kerronpa silti. Kun ei ole käytössä toimivaa kuvankäsittelyohjlemaa (joka on välttämätön, että ”oikealla” kamerallani otetuista ns. raakakuvista saa (julkaisu)kelvollisia), on osa mökkkielon riemusta ja tekemisestä kadoksissa. Täällä mökkimaisemissa on aina kuvattavaa, sekä myytäväksi, postattavaksi, ihan vaan kuvaamisen iloksi ja opiksi, harrastukseksi, mutta nyt! – Nope!

Mutta yksi kuva sentään tässä. Se kertokoon, että toisin kuin säätiedotus ”uhkaili”, tänään ei ole ollut pilvinen ja lumisateinen päivä, vaan suurimmaksi osaksi kaunis pikkupakkasen, sopivasti paistavan auringon päivä. Aamupäivällä paistoi aika lailla kunnolla, ja silloin olimme hiihtämässä Kiilopään – Sivakkaojan suunnalla. Otin paljon kuviakin, mutta…

Ja sitten iltapäivällä Hangasojan hangilla. Kerta kerralta, vuosi vuodelta luonto, sen puhtaus, levollisuus, kauneus ja karuus on tärkeämpää. Se tekee hyvää, rauhoittaa. Auttaa hengittämään syvään. Panemaan asioita tärkeysjärjestykseen. Ja muistamaan kiitollisuuden. Että tämä kaikki hyvä on.

Eilenkin oli aika hyvä hiihtopäivä, mutta isoin juttu oli, kun saimme iltasella oululaisia kalaasiystäviä mökille syömään. Kuten viime vuonnakin he ovat tällä samalla viikolla yhtä aikaa kanssamme näissä maisemissa, joten oli hyvä tavata.

Kovin kummoisia en kokkaillut: vähän lapaksia alkuun, pääruoaksi käristystä ja pottuvoita ja Aura-murua, sokeroitua puolukka-karpaloa sekä palsternakkatikkuja. Siitäpä energiaa hiihtäjille!

Ja jälkkäri. Tähän menukokonaisuuteen meillä kuuluu yleensä automaattisesti leipäjuustoa ja hilloja, mutta nyt halusin jotain pääsiäiseen viittaavaa, jotain uutta. Perinteinen kevytpasha tuunattuna lappilaiseksi.

Hillapasha mökkikeittiössä

2 tlk rahkaa (esim. toinen lakkarahkaa ja toinen tavallista)
2 dl vispikermaa vaahdotettuna
3 rkl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 dl kuivattuja mustikoita, karpaloita, rusinoita
50 g mantelirouhetta tai -lastuja
2 dl hilloja

Vaahdota kerma, lisää sokerit. Lisää joukkoon rahka ja muut aineet.
Laita massa muottiin tai suodatinpaperilla vuorattuun siivilään.
Anna valua vuorokauden tai pari kevyen painon alla.

Kumoa pasha lautaselle, koristele marjoilla.
Tarjoa marjojen, kermavaahdon ja colomban tai pullaviipaleiden kera tai ihan vain sellaisenaan.

Jos olisi ollut tuollaisia kuivattuja sitrusten siivuja kuten bannerikuvan kakussa ja jollaisia on kyllä kotona, olisin laittainut koristeeksi. Mutta ei ollut. Mökillä ei voi olla kaikkea… 🙂

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

PS.

Tämä vaatisi kyllä enemmän kuin pelkän PS:n. Vaatisi kokonaisen postauksen, mutta en ainakaan vielä pysty.

Ensimmäisen kuuntelutunnin jälkeen aloin jo surra, että kirjan loppu on pian. Nyt se on loppu, enkä sure. Kuuntelen uudelleen. Sellaista en yleensä tee. Nyt teen. ”Keskeneräisyys” selittävänä, anteeksiantavana ja lohduttavana mutta myös haastavana tunteena koskettaa kovasti.

Mikko Kuustosesta olen tykännyt aina. Nyt myös kunnioitan, entistä enemmän.

Artistin itsensä kirjoittama ja lukema omaelämäkerta, jossa on myös hänen uutta musiikkiaan.

Elämä on opettanut, ja Kuustonen osaa pukea oppimastaan paljon sanoiksi. Ja kirjoittaa hyvin, kieli on kaunista, teksti ei junnaa. Suosittelen lämmöllä. @kuustonenmikko

Ruoka ja viini Viini

Ystävien ja viinien kanssa

Olemme palanneet viininmaistiaisista. Olimme ystävien kanssa. Olimme pitkästä aikaa yhdessä. Olimme hyvien, todella hyvin viinien äärellä. Puhuimme paljon, puhuimme menneestä, tulevasta, hyvistä hetkistä, peloistakin. Kokemuksia idästä ja lännestä, avusta, sen saamisesta ja antamisesta. Eiväkä jutut tällä kertaa liittyneet (vain) ruokaan ja juomaan.

Mutta kaikkinensa – olipa hyvä. Yhdenlainen ´arki´, arki ystävien kanssa on palannut. Sitä on jatkunut yli 30 vuotta, ja se jatkuu.

Järjestävä osapuoli (Karjasillalla) tarjoili ihan huippuviiniä matkoiltaan Ranskaan – ja Espanjaan. Varsinkin valkoviinit (Domaine Laroche, Chateau de Santenay, Puligny-Montrachet ja Mersault) olivat ihan hurjan hienoja, ja mikä herätti huomiota ”chardonnayn uusi tuleminen”! Minähän olen tästä puhunut, kun syksyn aikana ja sen jälkeen viiniharrastuneisuus on olennaisesti kaventunut (sitä se ikä teettää, vatsa ei enää hyvillä mielin hyväksy kaikkea): Chardonnay on oivallista.

Me puhuimme viinistä, mutta myös linnuista, vanhusten huollosta, Tieto Finlandiasta, eläköitymisestä, Karjalasta, yliopistosta, tieteen tekemisestä, kasvitieteestä ja koirista, reissaamisesta, Lapista, apteekista, tauluista, Olympian matkatoimistosta, lastenlapsista, historiasta, Viipurista, kukista, muttei kyllä mehiläisistä. Niin ja ruoasta ja viinistä – lienenkö tästä jo mainitsinkin. 🙂 Tulevastakin.

On kuulkaa erinomaisen hyvä, että on tällainen ystäväporukka.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Vuotuisjuhlat ajallaan

Vuotuisjuhlat, joulut, juhannukset, pääsiäiset, pyhäinpäivät rytmittävät ruokavuotta.

Ehkä blogiani vuosikausia seuranneet muistavat, että suunnittelin joskus tekeväni niistä tietokirjankin. Ainakin haaveilin sellaisen aikaansaamisesta. En saanut aikaiseksi. Mutta lehtijuttuja, artikkeleita, esitelmiä ja luentoja niihin liittyen tein. Ja monista vuotuisjuhlista ja niiden historiasta ja perinteistä olen täällä blogissakin kirjoittanut (ks. esim. aprillipäivä, pääsiäinen, pyhäinpäivä)

Vuotuisjuhliin liittyvistä perinneruuista ja uusista herkuista olen myös kirjoitellut, reseptejä jaellut. Vuosi vuodelta meillä syödään yhä enemmän mukaillen sesonkeja: syksyllä syyssiikaa, sieni- ja kasvisruokia. Talvella pataruokia leivinuunista, sitten tulevat blinit, ja sitrusten aika, rahka kuuluu ruokavalioon ympärivuoden, mutta maalis-huhtikuussa rahkaruokia on enemmän kuin muulloin jne., jne. Onko muilla tällainen ruokavuoden jako erilaisiin kausiin käytössä? Muutenkin kuin joulun ja uusien perunoiden osalta?

Tänä vuonna pääsiäinen on hyvin myöhään, mutta minun ”sisäinen ruokakalenterini” jo huutaa pääsiäisherkkujen perään. Paastosta ei tietoakaan, vaan nytkin suunnittelen viikonlopuksi jotain keväistä ruokaa, jotain keltaista, jotain ´pääsiäismäistä´. Pääsiäisen ruokalistoissa on monia minulle mieluisia ruokia, joten nyt kun pääsiäispyhiin on vielä melkein kuukausi aikaa, ehdimme herkutella monilla hyvillä, aika yksinkertaisilla ruuilla monta kertaa.

Tänään lähdin kauppaan pitkän kauppalapun kanssa. En hamstraustarkoituksessa, en vaikka ruoka-ammattilaisten (sekä tuottajien että ravintoloitsijoiden ja kokkien) juttuja rotissöörikokouksessa kuunneltuani todella tajusin, kuinka paljon ja pian ruoan hinta todella tulee nousemaan. En myöskään varmuusvarastojen täydentämiseksi, – meillä on yleensäkin suunnilleen viikoksi kuivamuonaa ja tuoretavaraa, mikä on tietysti liian vähän jos haluaa oikean varmuusvaraston luoda, mutta en sellaistakaan varten kauppaan roudausreissulle lähtenyt. Kunhan nyt raaka-aineita viikonlopun (”pääsiäisluontoisia”) ruokia varten hankin. Ehkä palaan aikaansaannoksiini …

Ja kyllä minä melkein mieleni pahoitin, kun kaupassa oli jo simat ja tippaleivätkin. Joku roti pitäisi olla ennakoinnissa.

Meillä on vähän merkkejä pääsiäisen tulosta muuallakin kuin vain ruokapöydässä: pupuja on jo pomppinut pöydille. 🙂

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Aika vaatimaton lauantai

Tälle päivälle olin luvannut – taas – italialaista ruokaa, ja koskapa Apsu tykkää lohesta ja koska olin aamulla Kauppahallissa (kuvauskeikalla), päätin tehdä – vihdoin – tämän hyvän oloisen ohjeen mukaan meille ”toscanalaista lohta”. Lehtijutun mukaan ruoan piti olla varsin nopea ja makoisa, ja sellaiseksi minäkin sen ”paperilla” mielsin. Todellisuus oli sitten vähän toista, hienoinen pettymys kyllä.

Aikaa kului tietysti lisäkkeiden teossa, ja siinä, että oli vain kiva kokkailla, että saatoin vältellä tekeillä olevien veroilmoitusten tekoa. Tänä vuonna (tähän mennessä) niitä onkin vain kaksi (oma ja Muistikuvien, äidin tullenee vähän myöhemmin).

Lohireseptin toteutus oli mukavaa, Italia-fiilistelyä. Eikä ruoasta tullut ollenkaan huonoa. Aion antaa tälle toisenkin mahdollisuuden, mutta vielä parempaan lopputulokseen pääsemiseksi suolaan ja pippuroin kalan hyvissä ajoin ennen valmistamisen aloittamista. Nyt kun suolasin (liian kevyesti) juuri ennen paistamista, kala jäi vaisun makuiseksi. Oli se sentään mehukasta, ja kastike oli hyvää, mutta vähän enemmän ytyä kaipasin. Me kaikki kaivattiin. Apsukin pyöritteli suolamyllyä aika reippaasti …

Hanna Sumarin toscanalainen lohi

4 palaa ruodotonta lohifileetä á 150-200g
2 rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
~~~~~~~~
3 rkl voita
3 valkosipulinkynttä raastettuna
300 g halkaistuja miniluumutomaatteja
80 g babypinaattia (kaksi suurta kourallista)
2 dl kuohu-tai ruokakermaa
1,5 dl vasta raastettua parmesaania
1 dl silputtuja yrttejä, kuten persiljaa ja basilikaa
Luomusitruunan raastettu kuori

Leikkaa fileepaloista ohut vatsaosa pois, että saat kauniit ja tasapaksut palat, jotka kypsyvät tasaisesti. Mausta kalapalat suolalla ja mustapippurilla.
Kuumenna öljy paistinpannulla kuumaksi ja laita kalapalat paistumaan nahkapuoli ylöspäin. Paista kuumalla pannulla noin 6 minuuttia, käännä ja paista vielä 2 minuuttia nahkapuoli pannua vasten. Siirrä sitten kala lautaselle odottamaan.
Huuhdo pannu ja laita sille voi ja sulattele se keskilämmöllä, kun se on sulanut lisää valkosipuliraaste ja pyörittele sitä pannulla minuutin verran. Lisää puolitetut tomaatit ja mausta ne suolalla ja mustapippurilla. Kun tomaatit hieman pehmenevät lisää pinaatti ja paistele sitä muutama minuutti, kunnes se kutistuu.
Lisää sitten kerma, parmesaani ja yrtit ja anna seoksen poreilla muutama (2-3) minuuttia.
Lisää sitten kalapalat seokseen nahkapuoli alaspäin ja anna niiden lämmetä kastikkeessa minuutin ajan. Varo kuitenkin kypsentämästä kalaa liikaa tai siitä tulee kuiva.
Raasta ruuan päälle hyvin pestyn luomusitruunan kuori.

Tarjosin tätä puikulaperunoiden, hapanjuurileivän ja italialaistyylisen vihersalaatin kanssa. Ei huono, vaikkei nyt ihan ykköslohiruoaksi ylläkään.

~~~~~~~~~~~~~~

Aamupäivän Kauppahallireissun ja systerin kanssa kahvittelun lisäksi olen sylitellyt Eevistä ja antanut Apsun ”ällyttää”, olen lukenut liikaa uutisia, olen käynyt metsässä hengittämässä syvään ja poimimassa pajunoksia, pajunkissoja kotiin toivon. Pari jaksoa Huvila & Huussi -ohjelmaa. Siinä on sellainen hyvän tuulen ja kiitollisuuden, ammattilaisten ja kesän meninki. Tykkään.

Enkä juuri muuta ole saanut aikaiseksi. Onhan sitä tuossakin. Onhan. Ja miksi pitäisi enemmän?

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Cannellonit ja niiden tarina

Eilen tein pitkästä aikaa cannelloneja, ja lupasin ohjeen niiden tekemiseksi kirjata tänään. Alla ohje, ja myös tarina cannelonien syntyhistoriasta.

Cannellonit (La Festan tapaan)

400 g naudan jauhelihaa
1 rkl oliiviöljyä
2 salottisipuli
2 valkosipulin kynttä
2–3 porkkanaa
2 rkl punaista pestoa tai tomaattipyrettä
½ ruukkua basilikaa
1 rkl kuivattua timjamia
1 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
loraus lihafondia
1–2 tl suolaa
1 prk kirsikkatomaatteja (Mutti)

16 canneloni-putkea

valkokastike:
2 rkl voita
1–2 rkl vehnäjauhoja
4 5dl (ruoka)kerma-maitoa
200 g (mozzarella)juustoraastetta

päälle:
pecorino- tai parmesaaniraastetta

Uuninlämpö 180 astetta

Kuumenna pannulla ruokaöljy ja kuullota sipulia voin viisi minuuttia. Lisää valkosipuli jatkaen kuullotusta vielä pari minuuttia. Lisää joukkoon jauheliha ja ruskista se. Lisää joukkoon raastettu porkkana ja pesto tai tomaattipyre.

Mausta seos ja lisää kirsikkatomaatit. Anna kastikkeen hautua noin 20 minuuttia.

Tee seuraavaksi valkokastike: sulata voi paksupohjaisessa kasarissa, lisää jauhot ja sekoittele muutama minuutti. Lisää kerma-maito ja sekoittele ettei kastike paakkuunnu. Keittele parisen minuuttia ja ota sitten liedeltä, lisää kuumaan kastikkeeseen juustoraaste.

Levitä vuoan pohjalle paseerattua tomaattia. Siirrä jauhelihakastike tukevaan pursotinpussiin ja leikkaa päähän cannelonien kokoinen aukko. Täytä canneloni-putkilot jauhelihakastikkeella ja asettele ne vierekkäin vuokaan. Levitä päälle valkokastike ja ripottele pinnalle parmesaaniraaste.

Paista 180-asteisessa uunissa noin 35–40 minuuttia. Anna jäähtyä ja tasaantua tovi ennen tarjolle asettamista.

Cannelloneilla kerrotaan olevan aika lyhyt historia. Pikkuisen reilut satavuotiaita vasta ovat.

Tarina tosin alkaa jo 1800-luvulta, Sorrentosta. Siellä pappiskoulutuksessa ollut (ja aviottomuuteen lupautunut) nuorimies rakastui, jätti pappisuran ja vei rakastettunsa vihille. Avioitumisen jälkeen heräsi kysymys, millä elättää perheensä? Mies päätti vuokrata pienen kellarihuoneen ja perustaa sinne ´Osterian´. [Osteriassa tarjoillaan perinteisesti viiniä ja pieniä ruoka-annoksia.] Pappiskokelaan osteriasta tuli varsin suosittu, ja se sai nimekseen La Favorita.

Paikalliset tosin tunsivat miehen edelleen tulevana pappina ja siksi osteria tunnettiin myös toisella nimellä Parrucchiano, joka tarkoittaa seurakunnan pappia Napolin murteella. Kokin taidoissaan edennyt mies pystyi tekemään osteriastaan trattorian. Lopulta se periytyi sisarenpojalle (Salvatore Coletta), joka kehitti vuonna 1907 canneloni-pastan. Uusi pastaruoka sai niin suuren suosion, että sitä tultiin syömään sankoin joukoin eri puolilta Italiaa.

Aitoon napolilaiseen cannelloniruokaan ei kuulu valkokastike, mutta ohjeessani se on. Siis ei ole ”aito-napolilainen”. Aika useassa ohjeessa on, että cannellonit täytetään ”kuivalla” tomaattikastikkeella ja sitten päälle laitetaan kosteampi juustokastike. Noin minäkin ennen tein: nyt olen löytänyt tämän laiskan kokin version: tomaattikastike tehdään niin löysäksi, että sitä on mahdollista pursottaa. Ja hyvää tulee silti! Perfetto!

Cannellonejahan voi täyttää vaikka ja millä. Kasvis-, tonnikala-, kylmäsavulohitäyte – kaikki käy. Lämpimästi suosittelen.

Tänään leivinuuniin kasvis-lihapata; hyvä oli hiihdellä ja skannailla kuvia kun ruoka muhi pitkään ja hartaasti. Hyvää oli sekin.

~~~~~~~~~~~~~~~~

On 82 vuotta siitä, kun talvisota päättyi (13.3.1940). Päättyisipä nyt yksi toinenkin itäisen naapurin syyttä aloittama sota. Päättyisipä ilman, että seuraa jatkosota, päättyisipä ilman enää yhtäkään sotarikosta, ilman yhtäkään lapsen, äidin, perheen lähettämistä pakolaisiksi. Päättyisipä.

Ruoka ja viini

Italian ikävään

Cannellonit – nuo makaroniputket, joista voi tehdä oivallista lasagnelta maistuvaa uuniruokaa. Miksen ole tehnyt niitä vuosikausiin? – Koska noiden putkien täyttämien jauhelihaseoksella on hidasta ja vaatii jonkinlaisia pipertäjän hermoja, joita minulla ei todellakaan ole.

Mutta tänään. Italian ikävä, reissun kaipuu, liian pitkään jatkunut ainaisten samojen ruokien kokkaaminen oli saavuttanut pisteen, jossa olin valmis vaikka täyttämään cannelloneja. Ja sitten eteen sattuikin ohje, vinkki, jonka olisin suonut löytäväni jo vuosikymmeniä sitten. ”Laita löysähkö jauhelihamassa pursotinpussiin ja sen avulla täytä cannellonit”! Mikä siinä on, etten tällaista ollut itse keksinyt. Tämän jälkeen meillä on cannelloja useamminkin. Lupaan kirjoittaa soveltamani ohjeen tähän huomenna…

Tänään oli tarve ja tilaus Italian keittiön herkuille. Ei mitään erityishyvää, mutta perusitalialaista. Antipastina patonkia ja punaista pestoa (Sokoksen herkun punainen pesto yllätti aidolla maullaan) ja jotain niinkin ihmeellistä kuin Insalata Capresea.

Ja avasimme Franciacortan: Italian vastaus Champagnelle. Franciacorta Ca’ del Bosco ei todellakaan ole mikään edullinen, mutta kyllä se oli jokaisen euron arvoinen.

Samppanjarypäleistä puristettu italialainen laatukuohuva on maultaan aika vahva, mikä sopii minun makumaailmaani aivan mahdottoman hyvin.

Hyvä ruoka, parempi mieli! Onhan se ihan mahdottoman hyvä mainosslogan, mutta myös niin totta. Niin totta.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Ruoka ja viini Viini

Luonnossa

Toisin kuin toive ja tapa täällä on ollut, eivät yöunet ole vieläkään kovin kummoisia. Mutta lyhyet yöt tarkoittavat pitkiä päiviä. Ja tänään se on ollut hieno asia. Tänään on ollut hienoin sää ”koskaan”. Saariselkä on kylpenyt valossa, auringossa, kimmeltänyt valkoisten hankien valaisemana. ”Aina ennen” hiihtolomilla oli tällaista. Ja tänään. Lapin luonto on taas näyttänyt kauneutensa, hellinyt ja helpottanut.

Aamukuudelta oli pakkasta turhankin paljon (- 23 C), mutta maltettiin odotella (kirjoittelin äidin elämäkertaa, pyykkihommiakin, Pehtoori ristisanojen ja uutisten parissa) lauhtumista. Seurasimme tiaisten, punatulkkujen ja urpiaisten pitkää brunssia. Minä en edes pidä linnuista, mutta nämä ovat saaneet minut tykästymään. Kilokaupalla on niille auringonkukansiemeniä roudattu. Metka niitä on katsella samalla kun kirjoittelee,,,

Puolenpäivän aikaan aurinko paistoi korkealta. Sini-valkoinen maisema pakotti jo ulos, purolle, puron varteen kävelylle kameran kanssa.

Tuosta voisi tehdä kortin, tai alumiinitaulun kylppäriin, eikö? – Tunturipuron valoisa, pehmeä kaunis talvi. Vuodesta toiseen näistä näkymistä nautin, luonnon kauneutta ihastelen. Siitä ilahdun, hämmästyn, kuinka hyvällle tällaisen näkeminen aina vain tuntuu hyvälle.

Iltapäivällä pakkanen putosi alle kymmeneen, joten oli aika ladulle. Ajatella, että on tullut sellainen aika, että minäkin oikein odotan pääseväni hiihtämään. Pehtoori palatessani kyselikin, että oisitko 10 vuotta sitten uskonut noin paljon hiihtämisestä taas innostuvasi. – No en olisi. Mäkeen olisin entisinä aikoina tänäänkin mennyt. Mutta tänään ladulle. Oi, että. Eihän se pakkasella, metsätaipaleilla suksi mitenkään lentävästi kulje, mutta entä sitten. Prospektorin pitempi lenkki oli niin hyvä. Kaikki muu unohtui hiihdellessä, kimmeltäviä hankia ja sinitaivasta katsellessa.

Illansuussa, pihvipäivälliselle avasimme vävyltä joululahjaksi saadun punaviinipullon. Mistä lienee oli moisen primitivon tilannut, ja vaikka ihan kaikkea ei ole vielä nautittu, on se hyväksi, jollei jopa erinomaiseksi, jo todettu. Primitivon lempeä makeus, jonka kohtuullinen 🙂 (16,5 % !!!!) alkoholi terävöitti ryhdikkääksi nautinnoksi. Arvostan myös tyylikästä etikettiä, ja lahjaa! Lyhyesti viinin nimi: Es.

Illan ohjelmassa ollut C-Moren sarja ”Kämppikset” – harmitonta viihdettä, välillä onnistunutta dialgoia, kesänäkymiä. Ja nuorison kanssa chattailyä. Lauantai lopuillaan…