Ruoka ja viini – Sivu 28 – Tuulestatemmattua

Ei ainoastaan hyvää lihaa

Kampot-pippuri! – Tämäkin se piti vielä kokea ja kokeilla. Ja kannattihan se. Toki olen tullut keittiössäni toimeen ennen kuin koskaan olin kuullutkaan moisesta:

Kampotin ja Kepin maakunnissa sataa paljon ja säännöllisesti,
sadekausi on kuivaa kautta pidempi. Alueen pinnanmuodostuksen ansiosta viljelmät
on voitu sijoittaa kukkuloiden rinteille ja vuorten juurille jossa kasvualusta
on paras mahdollinen. Tämä vaikuttaa suoraan laatuun, erityisesti sen aromiin
ja tasapainoiseen tulisuuteen.
Kampot pippureilla on ainutlaatuinen maku ja tuoksu jonka takia se erottuu muista pippureista.

Kuulostaa vähän viinin/viinitilan raportoinnilta/mainokselta, eikö? – Mutta kyse on Kambodžassa tuotetusta pippurista. En (vieläkään) tiedä ko. maasta juuri mitään, en osaa sijoittaa sitä kartalle (jossain Aasiassa, eikö?) mutta nyt tiedän, että siellä kasvaa pippuri. Sinnekö sanonta ”Missä pippuri kasvaa?” viittaakin? – Ei, ei se ihan juuri sinne viittaa, Aasiaan kuitenkin.

Joka tapauksessa pippureissakin on eroja. Tämän asian äärelle tulin hankkiutuneeksi, kun toissapäivänä kävin hakemassa eilisiin ”Laidunkauden lopettajaisiin” jotain hyvää grillattavaa. Minähän en ole mikään grillauksen osaaja, vaan se on Pehtoorin erityisosaamista. Usein ideoin, marinoin, teen tykötarpeet, mutta mies grillaa. Ajatuksenani oli, että olisi vartaita… Mutta tulin lihakaupassa johdatetuksi varmemmille vesille tai siis ohjeistettua hyvän vaihtoehdon äärelle. Toki meillä oli vartaita, mutta ei mitään sekavartaita, vaan kuvelihaa (flank steak) Black Angus. Pyytämättä lihakauppias ”siivosi” lihan valmiiksi ja neuvoi paistotavan ja lämmön. aika perinteisellä marinadilla liha lepäsi yön jääkaapissa: öljyä, valkosipulia, kotipihan yrttejä ja savupaprikaa (sweet), vähän suolaa ja Kampot-pippuria. 😀

Taas kerran viikonlopun ruoka-asioissa Torin Lihamestarin kivijalkakaupassa asioin. Onhan kaupasta ollut täällä moneen kertaan (esim. täällä (Liha-kurpitsapata) ja täällä) ohi mennen puhetta, mutta nyt kyllä on jo ”pakko” vinkata vähän perusteellisemmin.

Kauppahallin remontin (2018) jälkeen Lihamestari muutti Isollekadulle, mikä merkitsi myös valikoiman laajentumista. Hiljalleen peruslihatuotteiden oheen on tullut monia erinomaisen hyviä juttuja: valmiit burgerboxit vapun ja uudenvuoden aikoihin (toki muulloinkin), erityisesti pääsiäisen aikaan monenlaiset lammastuotteet, tietysti joulukinkut (jotka eivät kyllä kuulu meidän keittiöön tai ruokapöytään…), ja sitten monia mukavia gourmet-herkkuja, joita ei juuri muualta Oulussa löydy: mmm. sitruunapastaa, erinomaista tomaattisäilykettä (Mutti on hyvää, mutta jotain vielä parempaa), anjovista (vitello tonnato vaatii sitä, niin ja sellainenkin ”pikkujuttu” että ko. kauppa on Oulussa suunnilleen, ehkä, varmastikin ainoa, jossa on sitä vitelloa), punaviinikastikejauhetta (ehdottomasti kannattaa kokeilla), hanhenmaksaa (ks. eilinen menu!), pancettaa.

Ja on mainittava erikseen, että kaupan nettisivulla on myös monia reseptejä, grillausohjeita ja vinkkejä.

Ja juttu, josta on pitänyt kirjoittaa jo monta monituista kertaa, olen ottanut parikin kuvasarjaa aiheeseen liittyen, mutta löydänkö niitä kuvia nyt?- En. Mutta kerron silti. Lihamestarin pakastealtaista löytyy pizzapullia. Yhden pizzapohjan ”pulla” maksaa kaksi euroa. Meillä on näitä pizzapohjan tekoon tarvittavia palleroita ”aina” pakkasessa. Aamulla pitää muistaa ottaa tarpeellinen määrä sulamaan jääkaappiin, puolelta päivin nostaa ne huoneenlämpöön ja iltapäivällä sitten vain kaulita ohuen ohuiksi pohjiksi (ja ohuen pohjan aikaansaaminen on vallan helppo juttu). Usein teen tomaattikastikkeen itse, tuunailen vähän, mutta kaupassa on myös valmiita tomaattikastikkeita ja vastikään olen löytänyt pakastealtaista myös valmiiksi raastettua pizzamozzarellaa. Onhan se Valionkin ihan kelpo, mutta vielä parempaa, kauniisti liki rapeaksi ruskettuvaa on tuo lihamestarilta löytyvä. Ensi kerralla kun teen laitan kuvan!

Ja siitä pippurista vielä. Tänään testasin sitä tomaattisalaatin ylle: ja kyllä. Toimii. Se ei ole liian ”pippurista” 🙂 , se on aika hedelmäistä, voikohan pippuri olla hedelmäistä? – No minusta voi.

Joskus näkee ruoka/naisten lehdissä haastateltavan kokkeja, julkkiksia tai ihan taviksiakin, ja heiltä kysytään, ”mitä sinulta aina löytyy keittiöstäsi/jääkaapistasi?” – Minä voisin vastata, että fetaa, pastaa ja pippuria. Ja sitten jos voisi vielä sanoa vaikka seitsemän ainesta niin tomaatteja, kahvia, vettä, juustoa (fetan lisäksi ainakin pecorinoa), kurkkua, leipää (vaikken sitä juuri nykyisin syö) ja jotain pientä makeaa (tumma suklaa, keksit, pienet pullat, laku).

BTW, millainen on sinun top3 tai top10 ruoka-ainesta, joita löytyy ”aina”. Nyt kun meitä on kehotettu varmuusvarastojen hankkimiseen, niin mitkä on ne perusruoka-ainekset, joita sinulla on? – Kerro ainakin top3. 🙂

Laidunkauden lopettajaiset

Monien vaiheiden jälkeen kävikin niin, että meillä oli tänään ruoka”vieraita”. Päätimme Pehtoorin kanssa jo alkuviikosta, että tänä viikonloppuna on ”laidunkauden lopettajaiset”, joiden jälkeen pihan hiiligrilli saa hupun ylleen ja isännänviiri lipputangosta laskettaisiin, kunnes vappuna taas nostettaisiin salkoon. Lopettajaisten odotettu muonamahvuuden määrä on pitkin viikkoa vaihdellut kahdesta kuuteen, ja tänään sitten meitä oli neljä. Juniori & Miniä olivat vapaalla ja minulla halu kokkailla aikuisten ruokaa viikonloppuna.

Menusta tuli – etten sanoisi – aika vaihteleva. Ei oikein mitään muuta ”punaista lankaa” kuin että halusin kokeilla jotain uutta ja tyhjentää kaappeja.

Pääruoka siis lihaa ja tykötarpeita – niihin palaan huomisessa postauksessa laajemminkin – mutta tuo jälkkäri: Eton Mess tulkoon esitellyksi nyt.

Tämä englantilainen, tyypillinen niin monissa romaaneissa mainittu klassikkojälkkäri on jäänyt koekeittiössäni testaamatta. Ehkä en ole sitä koskaan maistanutkaan, en ainakaan niillä neljällä Englannin reissullani, jotka on tullut tehtyä (Bournemouth 1973, Brighton 1974, muutama vuorokausi telttaretkellä 1980 ja kymmenen vuotta sitten Pehtoorin ja tyttären kanssa Lontoossa)

Mutta tänään on Eton Mess nautittu ja arvosteltu. Kyselin kommentteja, jotta voisin täällä mainita, mihin Miniä totesi, ”olen ottanut kaksi kertaa lisää, tarviiko muuta sanoa?” Ja löytyihän meiltä sitten vielä sanoja, marenki tekee ruoasta mukavan rapeaa, kermaista, mutta kummallisen kevyttä, raikasta ja makeaa… Ja minä voisin vielä lisätä, että mahdottoman helppo tehdä (jos on yleiskone).

Tämä on sukua Pappilan hätävaralle ja Pavlovalle, mutta höttöisempi, ilmavampi. Ehkä perinteisin versio tästä kuuluu tehdä mansikoista, mutta meillä oli tänään vadelmia ja pensasmustikoita. Ei valittamista.

Eton mess -reseptejä on netti pullollaan. Minä sovelsin Arlan sivulla ollutta. Mansikkavaiheen jätin väliin, käytin tuoreita marjoja (mustikka ja vadelma), pistaasirouhetta oli, mutta yrttipenkin sitruunamelissat ovat jo aikaa sitten paleltuneet, joten ei mitään vihreää… Enkä ollut muistanut ostaa valmiita marenkeja, joten takaisinpa aamusella nekin. Mukavan sitkeitä tuli marengeista.

Mistä nimi tälle jälkkärille? – Mikä ihmeen ”Etonin sotku”? Tämä on siis perinteinen englantilainen jälkiruoka, josta on kirjallisia tietoja jo vuodelta 1893. Silloin ja sen jälkeen tätä tarjoittiin Eton Collegessa vuosittaisen krikettimatsin jälkeen. Wikipedia tietää kertoa myös tällaista:

In recent times, ”Eton mess” has often been used by commentators in the media to describe political infighting within the UK Conservative Party over issues such as Brexit. Eton mess is used because a number of Conservative politicians were educated at Eton College.

Helppoa, hyvää höttöä on tämä. Teen vielä kun muksutkin ovat kanssamme syömässä.

Historiaa Niitä näitä Puutarhahommia Reseptit Ruoka ja viini

Puita, perunoita ja bestsellereitä

Rauhallinen, tekevä torstaiarki täällä tänään.

Kuvahommia melkein koko päivän, mutta sen verran kuitenkin olin maantien päällä, että oli hyvinkin tarve lämpimälle ruoalle. Ja Pehtoori, ulkotyöläinen, nyt ainakin oli nälissään. Täällä meidän kujalla on menossa varsinaiset harvennushankkuut. Pehtoori sen oikeastaan aloitti, kun tilasi puunkaatajamiehet tontillemme: toissapäivänä lähti kaksi kuusta autotallin takaa ja sitten iso, jo lahoamisuhan alla oleva valtava sembramänty takapihalta. Ja koivujen harvennusta jo suunnittelivat. Ja sitten sekä vastapäisestä että viereisestä naapuristamme on nyt tilattu samat puunkaatoammattilaiset hommiin. Avaraksi käy maisema Rantapellossa. Ja lehdettömäksi: monia peräkärryllisiä lehtisäkkejä on lähtenyt Ruskoon… Puutarhuri oli siis nälissään.

Niinpä tein sienisalaattia (Hangasojan haaparouskut), vihersalaattia ja vuoallisen perunagratiinia, Pehtoorille vielä tuoremakkaraa samalla uunin lämmityksellä.

Perunavuoka on melkein klassikko meidän keittiössä. Muistaakseni ohjeen toi L., joka on jo parikymmentä vuotta asunut Turussa. Ohje on myös LappItaliassa, mutta kirjoittelenpa sen nyt tähänkin. Esim. syksyisten pataruokien oheen oikein hyvä lisuke.

Vuohenjuusto-perunagratiini

1 kg jauhoisia perunoita
3 dl ranskankermaa
200 g vuohenjuustoa
suolaa
mustapippurirouhetta
nokare voita

Voitele uunivuoka ja lämmitä uuni 175 asteeseen.
Kuori ja viipaloi perunat. Leikkaa myös
vuohenjuusto viipaleiksi. Lado puolet perunoista
vuokaan, ripottele suolaa ja pippuria perunoille,
ja kaada noin puolet ranskankermasta perunoiden
päälle. Levitä vuohenjuustoviipaleet ja niiden
päälle loput perunat, suolaa, mustapippuria
ja loput ranskankermat. Laita vuoka uuniin noin
1½ tunniksi. Anna gratiinin vetäytyä kymmenisen
minuuttia ennen tarjolle asettamista.

* * * * * *

Viime viikolla tuli taas, kylläkin pitkästä aikaa, yksi kysely, että olisiko minulla myydä kirjoittamaani Oulun onnikkaliikenteen historiaa… Mutta eihän sitä ole ollut pitkään aikaan, ei moneen vuosikymmeneen, – kirja ilmestyi jo vuonna 1987. Mutta vilkaisinpa Antikvaarista, josta tänään tuli ilmoitus heidän hakujärjestelmänsä uudistuksesta, olisiko siellä nyt myynnissä tätä bestselleriä.

Kirjasta otettiin aikoinaan 800 kappaleen painos, josta isäni osti ja jakoi varmaan neljänneksen ympäri Suomea, mutta silti kirjaa kysellään vuodesta toiseen, eikä sitä juuri ole divareissa ollut. Mutta nyt oli. Useampikin kappale, ja edelleen suunnilleen samaan hintaan kuin uutena, paitsi että signeeraamani kappale on ihan hintava!!

Näytti siellä olevan muutakin tuotantoani (ks. täällä), mutta ei esim. LappItaliaa, jota myös edelleen kysellään. Perheen kans pohdittiin, että pitäisköhän ottaa uusintapainos tuosta onnikkahistoriasta ja ryhtyä myymään signeerattuja. Tienaisi enemmän kuin Saariselkä-kalentereilla. 😀

Ruoka ja viini

Keltainen lokakuu

Vielä näitä keltaisia kaupunkiruskakuvia, sori! Mutta kun tänäänkin oli niin kaunista, keltaista, kulkevaa.

Yksi lisäys eiliseen postaukseen. Tänäänkin meillä oli viinipullo ruokapöydässä, jossa tarjolla oli ”aasialaista lohta” (= oma kehitelmäni netin kymmenien reseptien ja kotijääkaapin antimien perusteella). Viini on kuiva, mutta ei rutikuiva, siinä on hedelmäisyyttä, mutta myös happoa niin paljon että voimakkaastikin maustettu lohi ei pysty sitä nujertamaan. Tukivat toinen toisiaan. Saksalainen Nahen alueen Weisser Burgunger-rypäleestä tehty Gut Hermannsbergin valkkari ei ole kovinkaan edullinen, eikä taida joka Alkosta löytyä, mutta meille maistui niin, että ehkä hankimme muutaman pullon jemmaan joulun tienoon kalapäivällisiä varten.

Lohen resepti? – Mahdoton muistaa tarkkaan, mutta suunnilleen näin:

Kalan suolaus karkealla merisuolalla tuntia ennen valmistusta. Sitten talouspaperilla enimmät suolat pois, ja kala uunivuokaan.

Päälle tahna/kastike, jossa 1 rkl raastettua inkivääriä, 2 valkosipulinkynttä, 1 punainen chili, puolikkaan limen mehu, 1 rkl fariinisokeria ja (black) bean chili sausea (osterikastike ja/tai soijakastike käyvät varmaan myös). Laitoin vuokaan myös purkkiherkkusieniä ja hillosipuleita, jotka pyöräytin osterikastikkeessa ensin.

Uuniin (~ 220 C) noin 20 – 30 minuutiksi (riippuu kalan paksuudesta).

Oheen tein turkkilaisesta jukurtista ja creme fraiche -jämistä, purjosta, limemehusta ja suolasta, kastikkeen. Ja ohra-riisiä. Johan oli helppoa ja mukavan mausteista cross kitcheniä.

Muistutus: huomiseen iltapäivä neljään asti mahdollisuus osallistua arvontaan. Huomenna sitten voittajan julkistus ja palaute palautteesta. 😀

Ravintolat Ruoka ja viini

Keräilyeriä – viinikokemuksia

Syksy ei nyt ole oikein proseccon aikaa, mutta mikseipä? – Tämä aika maineikkaan viinitalon rose kuohuva Verrochio Prosecco Rose on mielestäni hyvää keskitasoa. Hyvin marjainen prosecco, ei päärynää eikä sokeria maussa, raikas, muttei olematon. Ei suuria muistoja, mutta ”ihan hyvä”.

R3 Riesling on aiemminkin ollut suosituksissani, se on minusta parempi paistetulle kalalle kuin tämä eilen testattu ”Remastered”, mutta tämä voisi olla aika ideaali sushin tai ceviche-kalan oheen. Saatiin me toki tämäkin tyhjennettyä ihan helposti. Ei ollenkaan huono viini.

Portugalilainen Colossal on syysruoalle (padat ja pihvit) hyvä viini. Se on ”mehevä ja hilloinen”, mutta ei paksun, sokerin marjakastikkeen kaltaista, vaan yllättävänkin raikasta olematta mauton. Ja hinta-laatusuhde on tosi hyvä (11,50 €). Tässä ei mikään ”töki vastaan”, ei karhaita tanniineja, ei litkua, ei mehumaisuutta, ei liian tuhtia tuntua. Ruokaviini hyvinkin. (Kuten kuvasta huomaatte, tänään on vihdoin tullut pystytettyä studio työhommia varten. Siinä sitten ohessa muutama viinikuvakin…)

Toinen testattu punaviini on meidän mökki-Hönön nimikkoviini. La Madriguera Monastrell 2020. Tätäkään ei kannata ihan sinällään nauttia, vaan nimenomaan ruoalle hyvä. Espanjalainen possupata, vaikka karjalanpaisti tai jos jollakin on jäniksenmetsästäjiä lähipiirissä, niin tästä sitten ruoalle viini! Etiketti viehättää.

Ja lopuksi yksi viinikokemus tältä päivältä. Iltapäivällä päätimme, että lähdetäänkin ulos syömään. Huolimatta siitä, että olimme molemmat käyneet tahoillamme muutaman kymmenen kilometriä sykkelöimässä, päätimme lähteä vielä pyörillä kohti keskustaa, kohti Italica Tabernaa. On ollut hieno lokakuinen lauantai, joten mikseipä vielä ulos. Italian tavernaan yritimme, mutta pieni ravintola oli täynnä, joten menimme Pekurin Patiolle. Plan B on muuttanut sinne, ja siellä on italialaista ruokaa, joten sinne sitten.

Kuten aiemminkin ravintolan alkupala-salaattipöytä oli tavallista parempi, myös tilaamamme pasta-annokset (Pehtoorille Pasta Carbonara ja minulle Pasta alla Scampi) olivat oikeinkin makoisia, mutta viini! Jätimme aperitiivit väliin, ja kun katselimme viinien lasihintoja totesimme, että olisi sama tilata pullollinen Ruffinon Pinot Grigiota. Ja sehän tuotiin jo ”aperatiiviaikaan” kuten pyysimme, avattiin ja kaadettiin laseihin. Ja se oli ihan lämmintä! Italialainen kevyt valkoviini huoneenlämpöisenä ei maistu miltään. Ei miltään. Tarjoilija oli pahoillaan, toi cooleriin lisää jäitä, mutta kyllähän siinä niin kävi, että lämpimän valkkarin kera pastamme söimme. Noh, pian varmaankin varataan pöytä Italica Tabernaan ja olen aika varma, että ei tarvitse lämmintä valkoviiniä testata.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Erilaisia hetkiä, tuokioita

Brunssiaamiainen: smoothiet (pieni lasillinen kyselemättä millaista haluttaisiin), hedelmä-marjalajitelmat (pensasmustikoita ja viinirypäleitä), laaja (rieskaa, kauraleipää) leipävalikoima, erilaisia jukurtteja (maustamaton, mansikka), leikkeletarjotin (kinkku-, juusto-, kurkkuviipaleita), haluttaessa (ei haluttu, pl. Pehtoori) puuroa ja juomavalikoima (vettä, mehua, rasvatonta ja kevyt maitoa, kahvia, kaakaota) ja parasta seuraa. Meillä aamiaispöydän ääressä myös pari vierasta/rakasta.

Aikamme muksujen kanssa mietittiin, mille ryhdytään: päädyttiin lähtemään kaupungille. Kuten jo itse asiassa eilen oli sovittu. Uusi kirjasto oli ainakin Eeviksen ja mummin kiinnostuksen kohteina… Marskin puistoon ensin, vähän syysaamupäivästä nauttien siellä, sitten kirjastoon. Oulun kaupungin pääkirjasto on muuttanut Pekurinkulmaan, jonne suuntasimme. Ja kassillinen kirjoja löytyi. Tepastelimme parkkihallia kohtia, ja JUURI Mäkkärin kohdalla Apsulle iski ”Mulla on hirvee nälkä!” Ei tarvinnut kauaa puhua ympäri, kun jo olimme ”Tilaustolpalla” tekemässä ostoksia. Ja kun katselin ympärille, emme Pehtoorin kanssa olleet ainoat isovanhemmat lastenlasten kanssa lounastamassa. 🙂

Paluu mummi-papalle: Apsun kanssa taas pihatennistä ja Eevis ja pappa lukemaan kirjoja sisälle. Vielä ehdittiin piirrellä, pelata ja tavattoman äkkiä aamupäivä humahti ja taas oli lapset heipattava.

Iltapäivän lopulla meillä Pehtoorin kanssa ajelu Iskoon: viinikerhon meeting. Eikä tälläkään kertaa tiedetty teemaa etukäteen. Minä pöhkö menin veikkaamaan Austaraliaa, mutta ehei! Viinit olivat Gruusiasta = Georgiasta. Ajankohtainenkin aihe siis. Ja kyllä yllätti”. Australian Saperavi on aiemmin testattu, ja meillekin kellariin hankittu, mutta että rypäleen alkulähteiltän on edelleen saatavissa näin hyvä maistelusetti. Ja mikä merkillisintä, tykkäsin paristakin oikeinkin kovasti.

Tuossa yllä Alkon logolla merkityt kaksi viiniä kannattaa ottaa kokeiltaviksi pimeneviin talvi-iltoihin, pataruokien oheen, takkatulen äärelle. Patriitti Saperavi ja Tbilunio. Muistakaapa ennakkoluulottomuus!

Eikä siinä vielä kaikki!! Kuten Iskon maistiaisissa ennenkin, saimme kylliksemme hyvää ruokaa. Gruusialaista. Paikallista. Paljon hyvää… Hatsapurilloja ja karirsanvartaita ja niille mahdottoman hyvä kastike/salsa. Koetan saa reseptin tännekin.

Nyt taas hyvä olo viinistä, ruoasta, ystävyydestä, elämänmenon jatkumisesta aika lailla entisellään – kaikesta huolimatta.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Saariselällä uutta

Uusia kokemuksia tälle päivälle!

Aamun paperihommien jälkeen lähdimme kaksin käymään Rönkönlammella, joka on aika surullisen näköinen kun on niin rehevöitynyt, tai ainakin ihan enimmäkseen jonkin vihreän kasvin, kortteen?, valtaama. Meidän pääasiallinen syy mennä sinne, oli katsastaa latupohjan paikka, ja harkita sen merkitsemistä, mutta sehän olikin jo tehty, joten ei tarvitse huomenna sitä puuhata. Ja metsä teki taas tehtävänsä, – etten sanoisi loi uutta. Syntyi idea värikartasta tai väriaakkosista… yhdenlainen uusi ISO kollaasi, jonka työnimi olkoon ”This is Lapland”. Toteutus vaatinee aikaa, ja kymmeniä, kymmeniä ja taas kymmeniä kuvia. Toivottavasti voin joskus esitellä valmiin …

Teams

Olen vuosikymmenien aikana useinkin tehnyt täällä mökillä töitä, varsinkin kirjoittanut, usein myös lukenut, valmistellut, arvostellut etc. Joskus ihan sillä töin tullut tänne pohjoiseen: rauhassa tekemään jotain. Aina muistan syksyn 2007, (jolloin blogini rämpi alkutaipaleellaan ja) jolloin vetäydyin tänne useaksi päiväksi lukemaan ja arvostelemaan opiskelukaverini väitöskirjaa. Ja juuri silloin oli Jokelan koulusurmat; lähdin kesken pois. En voinut yksin olla enää. Muut työkokemukset paljon vähemmän traumaattisia tai dramaattisia, paljon arkisempia, usein aika onnistuneitakin. Mutta tänään aamupäivällä muutama tunti valmistellen osallistumista iltapäivän (historiatoimikunnan)kokoukseen. Siinä ei mitään erikoista, eikä Teamsissakään, mutta että osallistun mökiltä kokoukseen Teamsilla. Se oli uutta. Ja homma hoitui. Mahottoman mukava näin.

Fieno

Toinen uusi kokemus oli Fieno!

Saariselän keskustaan, vanhan Kuukkelin ja nelostien väliin, liikenneympärän kupeeseen on rakennettu ja avattu uusi italialainen ravintola. Kyllä pieni LappItalia-henki minussa taas heräsi henkiin. 😀 😀

Pizzeria-ravintola Fieno on konstailematon, mutta tyylikäs, valoisa, avara. Italialaiset pitäjät, osin yhteistyössä paikallisen Petronellan kanssa. Turun Sergio on saman pitäjän ravintola. Tykkäsin siitä, että ruokalistat oli laadittu huolella, siististi, oikeakielisesti. Tykkäsin puhtaista laseista, kohteliaasta tarjoilusta, ystävällisestä jutustelusta (meillä oli melkein yhteisiä tuttuja Lombardiassa), mielenkiintoisen oloisesta viinilistasta (Oltrepo Pavese!!), etymylogiasta (Fieno ~heinä ), ja ennen kaikkea tykkäsin pizzasta. Pohja oli ohut, rapea, hyvän makuinen, myös reunat!!, täytteitä (minulla savurautua, Pehtoorilla savuporoa) sopivasti, juusto maukasta, ei lilluvan rasvaista. Ai, niin, ja espresso! Molto bueno! Ja oliko minulla oikea kamera mukana? – No ei. 🙁 Mutta jos vaan kerron, että ehdottomasti seuraavallakin mökkireissulla meidän ”viikottainen” ravintolareissumme suuntautuu Fienoon. Suosittelemme lämpimästi.

Maanantaiko tänään? – Niin taitaa olla. Hyvä maanantai. Oikein hyvä.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Ei moittimista – kantarellirisotto

Hyvä sunnuntaipäivä,

koska aika lämmin (tai siis ei ainakaan kylmä, eikä sadetta),

koska kirjoittaminen kulki aamupäivällä oikeinkin hyvin,

koska maltoin lenkillä enemmän kuvailla kuin liikkua,

koska eilisen jälkeen vielä hyvä hyrinä,

koska tein meille oikein hyvää ruokaa,

koska TTK-ilta.

~~~~~~~~~~~~~~

Harri Syrjäsen Instagramissa julkaisema OnePot-reseptisarja on laajentunut pastasta ja salaatista myös risottoihin, jotka ovat nykyisin ihan herkkuruokalistani kärkisijoilla. Meillähän on pakkasessa, suolattuna ja kuivattuna eräskin kilo seiniä, mutta koska meidän sienestysseuduilla ei kantarelleja ole (koskaan) näkynyt, kävin eilen Kauppatorilta ostamassa tarvittavat sienet.

Kantarelli-kesäkurpitsa risotto
Harri Syrjäsen OnePot -resepti

1½ dl risottoriisiä
1/2 pieni kesäkurpitsa
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1 dl mascarponejuustoa
5 dl kantarelleja
1 dl valkoviiniä
3 rkl voita
30 g parmesanraastetta
5 – 6 dl sienilientä (kantarellifondista)
10 basilikanlehteä
Suolaa, mustapippuria

Revi kantarellit pienemmiksi, revi myös basilika. Silppua salottisipuli pieneksi ja viipaloi valkosipuli. Kuutioi kesäkurpitsa.

Laita kasariin ruokalusikallinen voita ja paista kantarelleja hetken aikaa. Mausta suolalla.

Madalla lämpöä, kaada riisit sekaan ja lisää salottisipuli ja valkosipuli ja kuullota vielä hetken aikaa. Lisää valkoviini ja kiehauta.

Kaada 4 dl sienilientä ja keittele hiljaa hymyillen noin 12 – 15 min., kunnes liemi on imeytynyt lähes kokonaan. Hämmennä keittelyn aikana muutaman kerran. Lisää lopuksi vähän lientä ja sekoita joukkoon kesäkurpitsakuutiot ja hauduta vielä muutama minuutti.

Viimeistele lisäämällä kaksi rkl voita, mascarpone, raastettua parmesaania ja basilika, lopuksi vielä rouhittua mustapippuria.

Ei tämä ihan kesäkurpitsapastalle vedä vertoja, ”Creamy” kesäkurpitsa🥒 sitruuna🍋 OnePot Pasta🍝 lienee ylivertainen – ainakin tähän astisista – Syrjäsen OnePot-sarjassa, mutta kyllä risottosarjan avaus on myös hyvä. Molto bueno! Mieto kantarelli ja mascapone ovat hyvä, jopa vatsaystävällinen, yhdistelmä.

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Kesän highlighteja – Uleåborgissa päivällinen

Oli tämän aika. Yksi kesän highlighteja. Jo pari vuosikymmentä ravintola Uleåborg on ollut osa juhlaamme, juhliamme. Ikkunanpesupäivällinen/hääpäiväillallinen oli tänään vuorossa. Juuri tänään sille oli hyvä hetki. Satoi vettä, ukosti, oli lämmin, oli kesä, hirmuinen nälkä, ja odotus – tänäänkö meillä tämä? – vihdoinkin.

Onneksi päivän runsaahkot sadekuurot tokenivat puolenpäivän jälkeen, – silloin oli hyvä sauma lähteä aika vimmatusti polkemaan (Kaakkuriin, Verkkokauppaan, hakemaan ”yksi osa”) ja palata iltapäivän lopulla kotiin.

Kummallisen kivaa pukeutua – treffeille. 39-vuotishääpäivää (ja ikkunanpesun juhlaa! 😉 ) juhlistettiin perinteisin menoin: pöytävaraus Uleåborgiin oli tälle illalle.

Luonnollisesti toivoimme sinne pyöräilevämme, mutta kun tälle viikolle sateet, rankkasateet, ovat olleet tosiasia, hyppäsimme paikallisliikenteen kyytiin ja pääsimme ravintolan terassille sadetta pakoon. Ja taas kerran nauttimaan liki familiaarista ja niin hyvästä ja täyttävästä menusta. Onhan se sellainen glisee, että gourmet-ravintoloissa jää nälkäiseksi, ”koska pienet annokset, ruohosipuli ristiin rastiin” jne… Noh, tämä glisee ei ole koskaan pätenyt Uleåborgiin, – ei tänäänkään. Olemme pitkään kylläisiä, ja tyytyväisiä.

Puntaroimme jo ruokien äärellä sitä, mikä oli menussa parasta… ja päädyimme siihen, että alkusalaatti, ”soleil”, jossa oli tekstuureja, pehmeyttä, rapeutta, pehmeyttä, raikkautta, täyteläisyyttä ja rapeutta, oli erinomainen aloitus…

Menu Uleåborg 1881 vol.60

– makuja meiltä ja muualta

*** Salaatti ”Soleil” -kirjolohimoussea, uuden sadon vihanneksia, avokado-limevinaigrette

*** Vihreää parsaa, friteerattua vasikan kateenkorvaa, hollandaisekastiketta

*** Paistettua maissikanaa, muhennettua pinaattia ja korvasieniä, varhaisperunaa, tryffelikermaa

*** Kahta valikoitua suomalaista juustoa, ruusunmarjasiirappia

*** Raparperisorbettia, marenkifinancier

… ja jälkkäri (erityisesti marenkifinancier!!) jäivät mieleen. Kaikki oli hyvää, suunmyötäistä.

Ja oheen valittu viinipaketti oli selvästikin mietitty, harkittu. Fabianon Ripasso (2019) jäi erityisesti mieleen. Ja se, kuinka pääruoan maissikanan kanssa tarjoiltu korvasieni oli ”au naturel”, siis, ettei sitä ollut mössätty tai kätketty kermaan tms, (kuten minä usein teen 🙁 ). Ehkä opin tästä jotain…

Kesän yksi kohokohdista on siis eletty. Kiitollisena siitä.

Mökkielämää Niitä näitä Ruoka ja viini

Mökkieloa sateisena lauantaina

Tänään kaksi olennaista juttua: kun kerran lupasi sadetta iltapäiväksi päätimme, että tänään ON se aiottu Tuulentuvan siivouspäivä. Toinen tärkeä juttu se, että ehdin vielä ”aamumetsään” – hain lähimetsästä niin paljon kehnäsieniä ja ja isohaperoita, että niistä riitti ruoaksi asti.

Tein (elämäni eka kertaa) sienilasagnea. Soveltelin omaa porolasagne-ohjettani, poron tilalla ”pannulla nesteet pois” -käsiteltyjä sieniä. Ja väliin vähän ylimääräistä (oikeaa, ei siis vain raejuustoa) juustoa. Hyvällä ruokahalulla nautimme. Sieniruoalle, lasagnelle italialainen chianti on usein passeli pari, ja niin se oli tänäänkin. Tänäänkin siis juhlaa ruokapöydässä.

Meidän Tuulentuvan (meidän vanha mökki, pikku mökki, vierasmökki, mökillä yöpyvien ystävien, lasten ja lapsenlasten mökki, vm -85) siivous on pitkin vuotta siellä asustelevien vastuulla, – imurointi ja vessan siivous lähtiessä on mökkiasujien ”palvelusohjesääntöön” 😀 kirjattuna, ja hyvin on homma toiminut. Joten minun/meidän siivousintoilu ei kovinkaan usein ”ylämökkiin” asti yllä. Kerran vuodessa kuitenkin suursiivous. Tänään oli se tämänvuotinen ”kerran”. Jokunen tunti kimpassa touhuttiin ja tuli puhdasta.

Olen tässä suhteellisen intensiivisesti keväällä Huvila & Huussi -ohjelmaa sekä Suomen kaunein kesämökki -ohjelmaa katsellut ja inspiroitunut. Olen suunnitelllut jotain simppeliä, helppoa, edullista raikastamista mökkiin ja ryhtynyt harkitsemaan, että josko maalaisin ikkunalistat valkoisiksi. Ja ehkä maalaisin katonkin!?

Mitäs mieltä olette? Kannattaisiko? Onko muita ideoita? Valkoiset sivuverhot? Eivät sovi Lapin mökille? Vai sopivatko sittenkin? Sisustus on nyt ollut suunnilleen 17 vuotta tämän näköinen, – vähän haluaisin raikastaa. Punainen on tehosteväri, ja se miellyttää edelleen, mutta … Mitäs tekisin?

[Laajakulmalla otetuissa kuvissa mökki näyttää PALJON isommalta kuin todellisuudessa on.]

Tuulentupa on oikeasti mökki, tämä meidän uusi ( vm -2007) Myötätuuli on enemmänkin ”vapaa-ajanasunto” tai ”kakkoskoti”. Sitähän se nykyisin yhä enemmän meille on ollutkin, viime vuosina yli kaksi kuukautta, melkein kolme, vuodesta täällä. Korona-aikana tyttärelle ja Vävylle etätyökoti. 🙂 Tulevina vuosina meillä ehkä mahdollisuus olla täällä vielä enemmän. Nytkin ollaan vielä monta päivää, mikä tuntuu oikein hyvälle.