Ruoka ja viini – Sivu 27 – Tuulestatemmattua

Uusi kiinalainen ja menneiden muistelu

Marraskuuhun tultu

Läpi lokakuun tultu tähän aamupäivällä aurinkoiseen, iltapäivällä sumuiseen marraskuun ensimmäiseen.

Paljon kaikenmoista, varhaisesta aamusta asti. Hyvä mieli kaikesta tekemisestä tänään. Nyt pyöräilypäivät ovat vähän kuin bonusta, – kausi jatkuu aina päivä kerrallaan, vastoin odotuksia, mutta toiveiden mukaisesti. Ehkä juuri siksi eilen ja tänään on ollut todella mieluista ajella. Hyvä hengittää, ei todellakaan kanssakulkijoita haittoina. 🙂 Sitä vaille, että lauloin ääneen, kun kuuntelin musiikkia samalla. Harmittelin monessa kohtaa, kun ei ollut Canon mukana; erityisesti Toppilansalmen rannalla harmittelin, sillä ainakin vuoden rakenteilla ollut rantapromenadi oli nyt valmis ja avattu. Hieno on.

Uusi kiinalainen

Iltapäivällä ohjelmassa oli rempatun (jesh, se onnistui) mökkiläppärin haku, kalenterien postitustarpeiden hankkiminen yms., ja sitten minulla oli treffit Pehtoorin kanssa Pekurinkulmassa. Sen ravintolamaailmassa on avattu mm. uusi kiinalainen ravintola Golden Flower. Eikä se ole mikä tahansa katuköökki. Ensinnäkin paikka on hyvä, valoisa, vähän etten sanoisi ”mannermainen”, ent. Roberts Coffeen paikka lasikaton alla. Uusi sisustus melkein elegantti, viihtyisä. Nettisivuillaan mainostavat: ”Koe kiinalainen ruoka uudella tavalla. Autenttisia kiinalaisia makuelämyksiä”. Tämä on alunperin Torniossa aloittaneen Golden Flowerin ”toisen polven ravintola”. Tornion Flowerissa minä ja monet muut koulukaverit kävimme usein, parin opiskeluvuoden aikana kävin varmaan puolentusinaa kertaa, ainakin. Ja opiskelija-asuntolaan haettiin take awayta parikin kertaa. Ennakko-odotukset olivat siis positiiviset. Eikä tarvinnut pettyä.

Sen lisäksi, että a la carte -annokset olivat aika hurjan isot, ne olivat myös erinomaisen makoisat, eivät ”sitä tavallista” hapanimelää, frittiä, hoisinia etc. Ja kun emme jaksaneet millään kaikkea syödä, ystävällinen tarjoilija kysyi, haluammeko loput kotipakettiin. Ja saimme hyvin kohtuullisen laskun (molemmat noin 20 €) yhteydessä paperikassiin pakatut annokset. Huominen lounas on siis taattu. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Taaskaan ei ole kaupallista yhteyistyötä, joten kaikin puolin rehellisesti ja hyvällä maulla 🙂 voin suositella tätä. Jos tämä olisi ollut meidän Oulun etniset ravintolat -testausten aikana kierroksessa mukana, niin kyllä olisi kärkisijoille päässyt.

Menneiden muistelu -prosentteina

”Mennyt meissä” –postaus, ja sen yhteydessä ollut kysely, ovat saaneet huomiota. Tähän mennessä 53 henkilöä on vastaillut. Tulokset ovat tällaiset:

Elämäkerroista tykkäävät 4/5 vastanneista, melkein 3/4 tietää, että kaikki ei ole niinkuin muistamme (Korkmanin kirjaa suosittelen tässä yhteydessä!), puolet vastanneista tiesi sukututkimuksen omasta suvustaan tehdyn (ainakin siis toisen vanhemmat suku on tutkittu).

Sitten tämä kohta kiinnosti minua ehkä eniten: kuinka moni tietää vanhempiensa lapsuudesta paljoakaan. Vastanneista vain 60 % tunsi tietävänsä vanhempien lapsuudesta aika lailla. Vähän näin sen arvelin olevankin: suomalaisen arjen historiasta yliopistolla monena vuonna 20-30-vuotiaille nuorille aikuisille luennoidessani hoksasin, että heille vanhempiensa 60-70-luvun lapsuus ja nuoruus olivat paljolti tuntemattomia.

Vain neljännes muistaa elämästään alle neljävuotiaana monia asioita. Tämä on varmaan aika tavallinen tulos. Ja silti on niin, että elämämme kolme ensimmäistä vuotta ovat tärkeitä koko loppuelämämme kululle ja tunteille. Sehän on oikeastaan ristiriitaisen kuuloista, mutta niin se tutkimusten mukaan vain on.

Kiitokset vastanneille, tämä oli mielenkiintoista.

Oulu Ruoka ja viini

Parhaimmillaan parasta

Auringonlasku työhuoneeni nurkalta … Olisinpa ollut rannassa. Päivällä olinkin. Kyllä syksy parhaimmillaan on parasta. 🙂

Tänään jatkui Linnea Vihosen ”Yhdessä pöydässä” -kirjan mukaan kokkailu. Vähän kuin varaslähtö tai koe-erä pyhäinpäivän pöytään: paahdettu kurpitsapelti, paahdettu feta-chilitahna ja lisäksi sitruuna-mustakaali. Ohje on hokkaidokurpitsalle, mutta minä tein myskikurpitsasta koska sitä oli kaupassa ja koska pidän siitä enemmän. Ohjeet kaikkiin kolmeen on nettikeittokirjansa nettiversiossa, joka avautuu (ainakin nyt) ihan noin vaan. KLIKS

Olen kyllä joskus ravintolassa saanut lisukkeena mustakaalta, mutta enpä ole ennen itse tehnyt. Se on lempeämmän makuista kuin lehtikaali, oikein hyvin sopi tähän kokonaisuuteen. Ohi ohjeen ripottelin valkosipulien päälle vähän suolaa ja pienen tilkan oliiviöljyä. Tämä setti voisi olla pyhäpäivän liharuoalle hieno sadonkorjuuajan lisuke, mutta näin arkena kasvisruoka riitti ihan hyvin. Ja tänä syksynä minun ruokavalioni suhtautuu lempeästi jopa kaaliruokiin.

Ainolan puiston Kiikkusaaressa on yksi kyynelkoivu [´Betula pendula Youngii’]. Kaupunkiopppaan kierroksella tämä tuli tutuksi, – toki aiemminkin sen olin nähnyt kymmeniä, jollen satoja kertoja (Toivoniemessä 80-luvulla asuessamme juoksulenkkini meni tämän ohi), mutta enhän sitä ollut mitenkään noteerannut. Aika itkuisen näköinenhän se onkin, eikö?

Tänään se oli vielä ihan vihreä, kun taas melkein vieressä kasvava Oulun ehkä komein riippakoivu on jo hyvinkin syksyisessä lehtivärissä.

Rotissöörit Ruoka ja viini

Rotissöörien kanssa antiikissa

Italica Taberna. Ja rotissöörit. Ja antiikin menu.

Olen kylläinen, iloinen, ruokaystäviä nähnyt, jutellut, kuunnellut, nauttinut.

Tänään Oulun voutikunnan 18 ensiksi ilmoittautuneelle jäsenelle (ei aveceja) oli tarjolla Italica Tabernan, meidän kesäkuussa testaaman uuden oululaisen-italialaisen ravintolan päivällinen. Ei ihan talon ”normi”menun mukaista, mutta saimme ruoan oheen ruokahistoriaa, tarinoita ja makuja antiikin tapaan, makuja ilman suolaa ja suklaata – ihan kuin antiikissa.

Neljän ruokalajin menu oli mielenkiintoinen.

Alkuun antiikin lihapullia, maitomunakasta, gratinoitua ricottaa
Nyt toivon, etten olisi ottanut sitä kolmatta pientä lihapullaa, vaikka olivatkin oikein hyviä.

Pastana oli Lasagne Apicuksen tapaan (Apicus oli antiikin ”keittokirjailija”).

Pääruokana possun paisti hunajalla (Spalla di Maiale alle Mele in Bellavista)

ja jälkkäriksi viikunoita, taateleita ja mustaccioli (suklaakeksejä, mutta kun antiikissa ei ollut suklaata, niin keksit oli valeltu hunajalla).

Kaikkinensa vähän joulufiilis jäi menusta. Ja kylläinen olo. Joko mainitsin siitä?

Niin se kuulkaa minäkin hyvässä seurassa ja oivallisten lisukkeiden (omenakastike ja haudutettu endiivi!!) kera söin lautasellisen possun lihaa.

Marta e FIlippo – ravintoloitsijat, tarjoilijat, tiskaajat, ploggaajat – tekevät kaiken kahdestaan. Edelleen toivon heille kaikkea hyvää ja menestystä Oulussa.

Ja rotissöörielämän jatkuvan.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Ei ainoastaan hyvää lihaa

Kampot-pippuri! – Tämäkin se piti vielä kokea ja kokeilla. Ja kannattihan se. Toki olen tullut keittiössäni toimeen ennen kuin koskaan olin kuullutkaan moisesta:

Kampotin ja Kepin maakunnissa sataa paljon ja säännöllisesti,
sadekausi on kuivaa kautta pidempi. Alueen pinnanmuodostuksen ansiosta viljelmät
on voitu sijoittaa kukkuloiden rinteille ja vuorten juurille jossa kasvualusta
on paras mahdollinen. Tämä vaikuttaa suoraan laatuun, erityisesti sen aromiin
ja tasapainoiseen tulisuuteen.
Kampot pippureilla on ainutlaatuinen maku ja tuoksu jonka takia se erottuu muista pippureista.

Kuulostaa vähän viinin/viinitilan raportoinnilta/mainokselta, eikö? – Mutta kyse on Kambodžassa tuotetusta pippurista. En (vieläkään) tiedä ko. maasta juuri mitään, en osaa sijoittaa sitä kartalle (jossain Aasiassa, eikö?) mutta nyt tiedän, että siellä kasvaa pippuri. Sinnekö sanonta ”Missä pippuri kasvaa?” viittaakin? – Ei, ei se ihan juuri sinne viittaa, Aasiaan kuitenkin.

Joka tapauksessa pippureissakin on eroja. Tämän asian äärelle tulin hankkiutuneeksi, kun toissapäivänä kävin hakemassa eilisiin ”Laidunkauden lopettajaisiin” jotain hyvää grillattavaa. Minähän en ole mikään grillauksen osaaja, vaan se on Pehtoorin erityisosaamista. Usein ideoin, marinoin, teen tykötarpeet, mutta mies grillaa. Ajatuksenani oli, että olisi vartaita… Mutta tulin lihakaupassa johdatetuksi varmemmille vesille tai siis ohjeistettua hyvän vaihtoehdon äärelle. Toki meillä oli vartaita, mutta ei mitään sekavartaita, vaan kuvelihaa (flank steak) Black Angus. Pyytämättä lihakauppias ”siivosi” lihan valmiiksi ja neuvoi paistotavan ja lämmön. aika perinteisellä marinadilla liha lepäsi yön jääkaapissa: öljyä, valkosipulia, kotipihan yrttejä ja savupaprikaa (sweet), vähän suolaa ja Kampot-pippuria. 😀

Taas kerran viikonlopun ruoka-asioissa Torin Lihamestarin kivijalkakaupassa asioin. Onhan kaupasta ollut täällä moneen kertaan (esim. täällä (Liha-kurpitsapata) ja täällä) ohi mennen puhetta, mutta nyt kyllä on jo ”pakko” vinkata vähän perusteellisemmin.

Kauppahallin remontin (2018) jälkeen Lihamestari muutti Isollekadulle, mikä merkitsi myös valikoiman laajentumista. Hiljalleen peruslihatuotteiden oheen on tullut monia erinomaisen hyviä juttuja: valmiit burgerboxit vapun ja uudenvuoden aikoihin (toki muulloinkin), erityisesti pääsiäisen aikaan monenlaiset lammastuotteet, tietysti joulukinkut (jotka eivät kyllä kuulu meidän keittiöön tai ruokapöytään…), ja sitten monia mukavia gourmet-herkkuja, joita ei juuri muualta Oulussa löydy: mmm. sitruunapastaa, erinomaista tomaattisäilykettä (Mutti on hyvää, mutta jotain vielä parempaa), anjovista (vitello tonnato vaatii sitä, niin ja sellainenkin ”pikkujuttu” että ko. kauppa on Oulussa suunnilleen, ehkä, varmastikin ainoa, jossa on sitä vitelloa), punaviinikastikejauhetta (ehdottomasti kannattaa kokeilla), hanhenmaksaa (ks. eilinen menu!), pancettaa.

Ja on mainittava erikseen, että kaupan nettisivulla on myös monia reseptejä, grillausohjeita ja vinkkejä.

Ja juttu, josta on pitänyt kirjoittaa jo monta monituista kertaa, olen ottanut parikin kuvasarjaa aiheeseen liittyen, mutta löydänkö niitä kuvia nyt?- En. Mutta kerron silti. Lihamestarin pakastealtaista löytyy pizzapullia. Yhden pizzapohjan ”pulla” maksaa kaksi euroa. Meillä on näitä pizzapohjan tekoon tarvittavia palleroita ”aina” pakkasessa. Aamulla pitää muistaa ottaa tarpeellinen määrä sulamaan jääkaappiin, puolelta päivin nostaa ne huoneenlämpöön ja iltapäivällä sitten vain kaulita ohuen ohuiksi pohjiksi (ja ohuen pohjan aikaansaaminen on vallan helppo juttu). Usein teen tomaattikastikkeen itse, tuunailen vähän, mutta kaupassa on myös valmiita tomaattikastikkeita ja vastikään olen löytänyt pakastealtaista myös valmiiksi raastettua pizzamozzarellaa. Onhan se Valionkin ihan kelpo, mutta vielä parempaa, kauniisti liki rapeaksi ruskettuvaa on tuo lihamestarilta löytyvä. Ensi kerralla kun teen laitan kuvan!

Ja siitä pippurista vielä. Tänään testasin sitä tomaattisalaatin ylle: ja kyllä. Toimii. Se ei ole liian ”pippurista” 🙂 , se on aika hedelmäistä, voikohan pippuri olla hedelmäistä? – No minusta voi.

Joskus näkee ruoka/naisten lehdissä haastateltavan kokkeja, julkkiksia tai ihan taviksiakin, ja heiltä kysytään, ”mitä sinulta aina löytyy keittiöstäsi/jääkaapistasi?” – Minä voisin vastata, että fetaa, pastaa ja pippuria. Ja sitten jos voisi vielä sanoa vaikka seitsemän ainesta niin tomaatteja, kahvia, vettä, juustoa (fetan lisäksi ainakin pecorinoa), kurkkua, leipää (vaikken sitä juuri nykyisin syö) ja jotain pientä makeaa (tumma suklaa, keksit, pienet pullat, laku).

BTW, millainen on sinun top3 tai top10 ruoka-ainesta, joita löytyy ”aina”. Nyt kun meitä on kehotettu varmuusvarastojen hankkimiseen, niin mitkä on ne perusruoka-ainekset, joita sinulla on? – Kerro ainakin top3. 🙂

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Laidunkauden lopettajaiset

Monien vaiheiden jälkeen kävikin niin, että meillä oli tänään ruoka”vieraita”. Päätimme Pehtoorin kanssa jo alkuviikosta, että tänä viikonloppuna on ”laidunkauden lopettajaiset”, joiden jälkeen pihan hiiligrilli saa hupun ylleen ja isännänviiri lipputangosta laskettaisiin, kunnes vappuna taas nostettaisiin salkoon. Lopettajaisten odotettu muonamahvuuden määrä on pitkin viikkoa vaihdellut kahdesta kuuteen, ja tänään sitten meitä oli neljä. Juniori & Miniä olivat vapaalla ja minulla halu kokkailla aikuisten ruokaa viikonloppuna.

Menusta tuli – etten sanoisi – aika vaihteleva. Ei oikein mitään muuta ”punaista lankaa” kuin että halusin kokeilla jotain uutta ja tyhjentää kaappeja.

Pääruoka siis lihaa ja tykötarpeita – niihin palaan huomisessa postauksessa laajemminkin – mutta tuo jälkkäri: Eton Mess tulkoon esitellyksi nyt.

Tämä englantilainen, tyypillinen niin monissa romaaneissa mainittu klassikkojälkkäri on jäänyt koekeittiössäni testaamatta. Ehkä en ole sitä koskaan maistanutkaan, en ainakaan niillä neljällä Englannin reissullani, jotka on tullut tehtyä (Bournemouth 1973, Brighton 1974, muutama vuorokausi telttaretkellä 1980 ja kymmenen vuotta sitten Pehtoorin ja tyttären kanssa Lontoossa)

Mutta tänään on Eton Mess nautittu ja arvosteltu. Kyselin kommentteja, jotta voisin täällä mainita, mihin Miniä totesi, ”olen ottanut kaksi kertaa lisää, tarviiko muuta sanoa?” Ja löytyihän meiltä sitten vielä sanoja, marenki tekee ruoasta mukavan rapeaa, kermaista, mutta kummallisen kevyttä, raikasta ja makeaa… Ja minä voisin vielä lisätä, että mahdottoman helppo tehdä (jos on yleiskone).

Tämä on sukua Pappilan hätävaralle ja Pavlovalle, mutta höttöisempi, ilmavampi. Ehkä perinteisin versio tästä kuuluu tehdä mansikoista, mutta meillä oli tänään vadelmia ja pensasmustikoita. Ei valittamista.

Eton mess -reseptejä on netti pullollaan. Minä sovelsin Arlan sivulla ollutta. Mansikkavaiheen jätin väliin, käytin tuoreita marjoja (mustikka ja vadelma), pistaasirouhetta oli, mutta yrttipenkin sitruunamelissat ovat jo aikaa sitten paleltuneet, joten ei mitään vihreää… Enkä ollut muistanut ostaa valmiita marenkeja, joten takaisinpa aamusella nekin. Mukavan sitkeitä tuli marengeista.

Mistä nimi tälle jälkkärille? – Mikä ihmeen ”Etonin sotku”? Tämä on siis perinteinen englantilainen jälkiruoka, josta on kirjallisia tietoja jo vuodelta 1893. Silloin ja sen jälkeen tätä tarjoittiin Eton Collegessa vuosittaisen krikettimatsin jälkeen. Wikipedia tietää kertoa myös tällaista:

In recent times, ”Eton mess” has often been used by commentators in the media to describe political infighting within the UK Conservative Party over issues such as Brexit. Eton mess is used because a number of Conservative politicians were educated at Eton College.

Helppoa, hyvää höttöä on tämä. Teen vielä kun muksutkin ovat kanssamme syömässä.

Historiaa Niitä näitä Puutarhahommia Reseptit Ruoka ja viini

Puita, perunoita ja bestsellereitä

Rauhallinen, tekevä torstaiarki täällä tänään.

Kuvahommia melkein koko päivän, mutta sen verran kuitenkin olin maantien päällä, että oli hyvinkin tarve lämpimälle ruoalle. Ja Pehtoori, ulkotyöläinen, nyt ainakin oli nälissään. Täällä meidän kujalla on menossa varsinaiset harvennushankkuut. Pehtoori sen oikeastaan aloitti, kun tilasi puunkaatajamiehet tontillemme: toissapäivänä lähti kaksi kuusta autotallin takaa ja sitten iso, jo lahoamisuhan alla oleva valtava sembramänty takapihalta. Ja koivujen harvennusta jo suunnittelivat. Ja sitten sekä vastapäisestä että viereisestä naapuristamme on nyt tilattu samat puunkaatoammattilaiset hommiin. Avaraksi käy maisema Rantapellossa. Ja lehdettömäksi: monia peräkärryllisiä lehtisäkkejä on lähtenyt Ruskoon… Puutarhuri oli siis nälissään.

Niinpä tein sienisalaattia (Hangasojan haaparouskut), vihersalaattia ja vuoallisen perunagratiinia, Pehtoorille vielä tuoremakkaraa samalla uunin lämmityksellä.

Perunavuoka on melkein klassikko meidän keittiössä. Muistaakseni ohjeen toi L., joka on jo parikymmentä vuotta asunut Turussa. Ohje on myös LappItaliassa, mutta kirjoittelenpa sen nyt tähänkin. Esim. syksyisten pataruokien oheen oikein hyvä lisuke.

Vuohenjuusto-perunagratiini

1 kg jauhoisia perunoita
3 dl ranskankermaa
200 g vuohenjuustoa
suolaa
mustapippurirouhetta
nokare voita

Voitele uunivuoka ja lämmitä uuni 175 asteeseen.
Kuori ja viipaloi perunat. Leikkaa myös
vuohenjuusto viipaleiksi. Lado puolet perunoista
vuokaan, ripottele suolaa ja pippuria perunoille,
ja kaada noin puolet ranskankermasta perunoiden
päälle. Levitä vuohenjuustoviipaleet ja niiden
päälle loput perunat, suolaa, mustapippuria
ja loput ranskankermat. Laita vuoka uuniin noin
1½ tunniksi. Anna gratiinin vetäytyä kymmenisen
minuuttia ennen tarjolle asettamista.

* * * * * *

Viime viikolla tuli taas, kylläkin pitkästä aikaa, yksi kysely, että olisiko minulla myydä kirjoittamaani Oulun onnikkaliikenteen historiaa… Mutta eihän sitä ole ollut pitkään aikaan, ei moneen vuosikymmeneen, – kirja ilmestyi jo vuonna 1987. Mutta vilkaisinpa Antikvaarista, josta tänään tuli ilmoitus heidän hakujärjestelmänsä uudistuksesta, olisiko siellä nyt myynnissä tätä bestselleriä.

Kirjasta otettiin aikoinaan 800 kappaleen painos, josta isäni osti ja jakoi varmaan neljänneksen ympäri Suomea, mutta silti kirjaa kysellään vuodesta toiseen, eikä sitä juuri ole divareissa ollut. Mutta nyt oli. Useampikin kappale, ja edelleen suunnilleen samaan hintaan kuin uutena, paitsi että signeeraamani kappale on ihan hintava!!

Näytti siellä olevan muutakin tuotantoani (ks. täällä), mutta ei esim. LappItaliaa, jota myös edelleen kysellään. Perheen kans pohdittiin, että pitäisköhän ottaa uusintapainos tuosta onnikkahistoriasta ja ryhtyä myymään signeerattuja. Tienaisi enemmän kuin Saariselkä-kalentereilla. 😀

Ruoka ja viini

Keltainen lokakuu

Vielä näitä keltaisia kaupunkiruskakuvia, sori! Mutta kun tänäänkin oli niin kaunista, keltaista, kulkevaa.

Yksi lisäys eiliseen postaukseen. Tänäänkin meillä oli viinipullo ruokapöydässä, jossa tarjolla oli ”aasialaista lohta” (= oma kehitelmäni netin kymmenien reseptien ja kotijääkaapin antimien perusteella). Viini on kuiva, mutta ei rutikuiva, siinä on hedelmäisyyttä, mutta myös happoa niin paljon että voimakkaastikin maustettu lohi ei pysty sitä nujertamaan. Tukivat toinen toisiaan. Saksalainen Nahen alueen Weisser Burgunger-rypäleestä tehty Gut Hermannsbergin valkkari ei ole kovinkaan edullinen, eikä taida joka Alkosta löytyä, mutta meille maistui niin, että ehkä hankimme muutaman pullon jemmaan joulun tienoon kalapäivällisiä varten.

Lohen resepti? – Mahdoton muistaa tarkkaan, mutta suunnilleen näin:

Kalan suolaus karkealla merisuolalla tuntia ennen valmistusta. Sitten talouspaperilla enimmät suolat pois, ja kala uunivuokaan.

Päälle tahna/kastike, jossa 1 rkl raastettua inkivääriä, 2 valkosipulinkynttä, 1 punainen chili, puolikkaan limen mehu, 1 rkl fariinisokeria ja (black) bean chili sausea (osterikastike ja/tai soijakastike käyvät varmaan myös). Laitoin vuokaan myös purkkiherkkusieniä ja hillosipuleita, jotka pyöräytin osterikastikkeessa ensin.

Uuniin (~ 220 C) noin 20 – 30 minuutiksi (riippuu kalan paksuudesta).

Oheen tein turkkilaisesta jukurtista ja creme fraiche -jämistä, purjosta, limemehusta ja suolasta, kastikkeen. Ja ohra-riisiä. Johan oli helppoa ja mukavan mausteista cross kitcheniä.

Muistutus: huomiseen iltapäivä neljään asti mahdollisuus osallistua arvontaan. Huomenna sitten voittajan julkistus ja palaute palautteesta. 😀

Ravintolat Ruoka ja viini

Keräilyeriä – viinikokemuksia

Syksy ei nyt ole oikein proseccon aikaa, mutta mikseipä? – Tämä aika maineikkaan viinitalon rose kuohuva Verrochio Prosecco Rose on mielestäni hyvää keskitasoa. Hyvin marjainen prosecco, ei päärynää eikä sokeria maussa, raikas, muttei olematon. Ei suuria muistoja, mutta ”ihan hyvä”.

R3 Riesling on aiemminkin ollut suosituksissani, se on minusta parempi paistetulle kalalle kuin tämä eilen testattu ”Remastered”, mutta tämä voisi olla aika ideaali sushin tai ceviche-kalan oheen. Saatiin me toki tämäkin tyhjennettyä ihan helposti. Ei ollenkaan huono viini.

Portugalilainen Colossal on syysruoalle (padat ja pihvit) hyvä viini. Se on ”mehevä ja hilloinen”, mutta ei paksun, sokerin marjakastikkeen kaltaista, vaan yllättävänkin raikasta olematta mauton. Ja hinta-laatusuhde on tosi hyvä (11,50 €). Tässä ei mikään ”töki vastaan”, ei karhaita tanniineja, ei litkua, ei mehumaisuutta, ei liian tuhtia tuntua. Ruokaviini hyvinkin. (Kuten kuvasta huomaatte, tänään on vihdoin tullut pystytettyä studio työhommia varten. Siinä sitten ohessa muutama viinikuvakin…)

Toinen testattu punaviini on meidän mökki-Hönön nimikkoviini. La Madriguera Monastrell 2020. Tätäkään ei kannata ihan sinällään nauttia, vaan nimenomaan ruoalle hyvä. Espanjalainen possupata, vaikka karjalanpaisti tai jos jollakin on jäniksenmetsästäjiä lähipiirissä, niin tästä sitten ruoalle viini! Etiketti viehättää.

Ja lopuksi yksi viinikokemus tältä päivältä. Iltapäivällä päätimme, että lähdetäänkin ulos syömään. Huolimatta siitä, että olimme molemmat käyneet tahoillamme muutaman kymmenen kilometriä sykkelöimässä, päätimme lähteä vielä pyörillä kohti keskustaa, kohti Italica Tabernaa. On ollut hieno lokakuinen lauantai, joten mikseipä vielä ulos. Italian tavernaan yritimme, mutta pieni ravintola oli täynnä, joten menimme Pekurin Patiolle. Plan B on muuttanut sinne, ja siellä on italialaista ruokaa, joten sinne sitten.

Kuten aiemminkin ravintolan alkupala-salaattipöytä oli tavallista parempi, myös tilaamamme pasta-annokset (Pehtoorille Pasta Carbonara ja minulle Pasta alla Scampi) olivat oikeinkin makoisia, mutta viini! Jätimme aperitiivit väliin, ja kun katselimme viinien lasihintoja totesimme, että olisi sama tilata pullollinen Ruffinon Pinot Grigiota. Ja sehän tuotiin jo ”aperatiiviaikaan” kuten pyysimme, avattiin ja kaadettiin laseihin. Ja se oli ihan lämmintä! Italialainen kevyt valkoviini huoneenlämpöisenä ei maistu miltään. Ei miltään. Tarjoilija oli pahoillaan, toi cooleriin lisää jäitä, mutta kyllähän siinä niin kävi, että lämpimän valkkarin kera pastamme söimme. Noh, pian varmaankin varataan pöytä Italica Tabernaan ja olen aika varma, että ei tarvitse lämmintä valkoviiniä testata.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Erilaisia hetkiä, tuokioita

Brunssiaamiainen: smoothiet (pieni lasillinen kyselemättä millaista haluttaisiin), hedelmä-marjalajitelmat (pensasmustikoita ja viinirypäleitä), laaja (rieskaa, kauraleipää) leipävalikoima, erilaisia jukurtteja (maustamaton, mansikka), leikkeletarjotin (kinkku-, juusto-, kurkkuviipaleita), haluttaessa (ei haluttu, pl. Pehtoori) puuroa ja juomavalikoima (vettä, mehua, rasvatonta ja kevyt maitoa, kahvia, kaakaota) ja parasta seuraa. Meillä aamiaispöydän ääressä myös pari vierasta/rakasta.

Aikamme muksujen kanssa mietittiin, mille ryhdytään: päädyttiin lähtemään kaupungille. Kuten jo itse asiassa eilen oli sovittu. Uusi kirjasto oli ainakin Eeviksen ja mummin kiinnostuksen kohteina… Marskin puistoon ensin, vähän syysaamupäivästä nauttien siellä, sitten kirjastoon. Oulun kaupungin pääkirjasto on muuttanut Pekurinkulmaan, jonne suuntasimme. Ja kassillinen kirjoja löytyi. Tepastelimme parkkihallia kohtia, ja JUURI Mäkkärin kohdalla Apsulle iski ”Mulla on hirvee nälkä!” Ei tarvinnut kauaa puhua ympäri, kun jo olimme ”Tilaustolpalla” tekemässä ostoksia. Ja kun katselin ympärille, emme Pehtoorin kanssa olleet ainoat isovanhemmat lastenlasten kanssa lounastamassa. 🙂

Paluu mummi-papalle: Apsun kanssa taas pihatennistä ja Eevis ja pappa lukemaan kirjoja sisälle. Vielä ehdittiin piirrellä, pelata ja tavattoman äkkiä aamupäivä humahti ja taas oli lapset heipattava.

Iltapäivän lopulla meillä Pehtoorin kanssa ajelu Iskoon: viinikerhon meeting. Eikä tälläkään kertaa tiedetty teemaa etukäteen. Minä pöhkö menin veikkaamaan Austaraliaa, mutta ehei! Viinit olivat Gruusiasta = Georgiasta. Ajankohtainenkin aihe siis. Ja kyllä yllätti”. Australian Saperavi on aiemmin testattu, ja meillekin kellariin hankittu, mutta että rypäleen alkulähteiltän on edelleen saatavissa näin hyvä maistelusetti. Ja mikä merkillisintä, tykkäsin paristakin oikeinkin kovasti.

Tuossa yllä Alkon logolla merkityt kaksi viiniä kannattaa ottaa kokeiltaviksi pimeneviin talvi-iltoihin, pataruokien oheen, takkatulen äärelle. Patriitti Saperavi ja Tbilunio. Muistakaapa ennakkoluulottomuus!

Eikä siinä vielä kaikki!! Kuten Iskon maistiaisissa ennenkin, saimme kylliksemme hyvää ruokaa. Gruusialaista. Paikallista. Paljon hyvää… Hatsapurilloja ja karirsanvartaita ja niille mahdottoman hyvä kastike/salsa. Koetan saa reseptin tännekin.

Nyt taas hyvä olo viinistä, ruoasta, ystävyydestä, elämänmenon jatkumisesta aika lailla entisellään – kaikesta huolimatta.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Saariselällä uutta

Uusia kokemuksia tälle päivälle!

Aamun paperihommien jälkeen lähdimme kaksin käymään Rönkönlammella, joka on aika surullisen näköinen kun on niin rehevöitynyt, tai ainakin ihan enimmäkseen jonkin vihreän kasvin, kortteen?, valtaama. Meidän pääasiallinen syy mennä sinne, oli katsastaa latupohjan paikka, ja harkita sen merkitsemistä, mutta sehän olikin jo tehty, joten ei tarvitse huomenna sitä puuhata. Ja metsä teki taas tehtävänsä, – etten sanoisi loi uutta. Syntyi idea värikartasta tai väriaakkosista… yhdenlainen uusi ISO kollaasi, jonka työnimi olkoon ”This is Lapland”. Toteutus vaatinee aikaa, ja kymmeniä, kymmeniä ja taas kymmeniä kuvia. Toivottavasti voin joskus esitellä valmiin …

Teams

Olen vuosikymmenien aikana useinkin tehnyt täällä mökillä töitä, varsinkin kirjoittanut, usein myös lukenut, valmistellut, arvostellut etc. Joskus ihan sillä töin tullut tänne pohjoiseen: rauhassa tekemään jotain. Aina muistan syksyn 2007, (jolloin blogini rämpi alkutaipaleellaan ja) jolloin vetäydyin tänne useaksi päiväksi lukemaan ja arvostelemaan opiskelukaverini väitöskirjaa. Ja juuri silloin oli Jokelan koulusurmat; lähdin kesken pois. En voinut yksin olla enää. Muut työkokemukset paljon vähemmän traumaattisia tai dramaattisia, paljon arkisempia, usein aika onnistuneitakin. Mutta tänään aamupäivällä muutama tunti valmistellen osallistumista iltapäivän (historiatoimikunnan)kokoukseen. Siinä ei mitään erikoista, eikä Teamsissakään, mutta että osallistun mökiltä kokoukseen Teamsilla. Se oli uutta. Ja homma hoitui. Mahottoman mukava näin.

Fieno

Toinen uusi kokemus oli Fieno!

Saariselän keskustaan, vanhan Kuukkelin ja nelostien väliin, liikenneympärän kupeeseen on rakennettu ja avattu uusi italialainen ravintola. Kyllä pieni LappItalia-henki minussa taas heräsi henkiin. 😀 😀

Pizzeria-ravintola Fieno on konstailematon, mutta tyylikäs, valoisa, avara. Italialaiset pitäjät, osin yhteistyössä paikallisen Petronellan kanssa. Turun Sergio on saman pitäjän ravintola. Tykkäsin siitä, että ruokalistat oli laadittu huolella, siististi, oikeakielisesti. Tykkäsin puhtaista laseista, kohteliaasta tarjoilusta, ystävällisestä jutustelusta (meillä oli melkein yhteisiä tuttuja Lombardiassa), mielenkiintoisen oloisesta viinilistasta (Oltrepo Pavese!!), etymylogiasta (Fieno ~heinä ), ja ennen kaikkea tykkäsin pizzasta. Pohja oli ohut, rapea, hyvän makuinen, myös reunat!!, täytteitä (minulla savurautua, Pehtoorilla savuporoa) sopivasti, juusto maukasta, ei lilluvan rasvaista. Ai, niin, ja espresso! Molto bueno! Ja oliko minulla oikea kamera mukana? – No ei. 🙁 Mutta jos vaan kerron, että ehdottomasti seuraavallakin mökkireissulla meidän ”viikottainen” ravintolareissumme suuntautuu Fienoon. Suosittelemme lämpimästi.

Maanantaiko tänään? – Niin taitaa olla. Hyvä maanantai. Oikein hyvä.