Ruoka ja viini – Sivu 26 – Tuulestatemmattua

Tärppejä kauppalappuun

Viimeisen viikon aikana on tullut kaupasta/kaupoista bongattua kaikkea uutta, ja toki sitten ostettuakin.

Tämä ei ole uutta, mutta hoksautan heti aluksi, että sisilialaiset tarocca-veriappelsiinit ovat täällä taas. Olen jo ensimmät pari kiloa syönyt – jatkan kohta.

Etelästä ovat tulleet myös ruskeanpunaiset tomaatit. Ne ovat espanjalaisia, jotain ceellä alkavia, kai. Myydään neljän paketeissa, minulla on sekä K-kaupasta että Lidlistä havainto. Tummat tomaatit on makeita, mehukkaita, jännän näköisiä salaatissa ja kaiken muun lisäksi superfoodia. Hyviä ovat. Olen tomaattien – tomaattienkin – suurkuluttaja, joten mukava kokeilla välillä jotain uutta.

Viikonloppuna kävin Aasia Marketissa (asemaa vastapäätä) nuudeli-, äyriäis-, bambunverso-, kookosmaito-, miso- etc. varastojen täydennysreissulla (ja samalla säästämässä – siellä aasialainen ruoka on suunnilleen puoleen hintaan siitä mitä esim. K-marketissa). Kylmäkaapista olin ottamassa sitruunaruohoa ja silmiin sattui pieni munakotelo? Viiriäisen muniako? – Viiriäisen muniksi minä aattelin, mutta ovat sittenkin ehkä vähän isompia, ja poikkeuksellisen halpoja (= 2,50 euroa/12 kpl, viiräisen munathan maksavat hyvinkin euron kappale).

Otin paketillisen ja päätin kotona etsiskellä, mitä on Wabu? – Viinikerhossa on lintuasiantuntijoita, joilta sitten sainkin vastauksen: pikkubambupyyn munia! Olin varma, että vain ällyyttävät minua -pikkubambupyy, – joopa joo. Mutta oikeasti näin on. Sain vielä kuvankin linnusta – peltokanalintu kuulemma on tämä. En ole vielä keittänyt munia, lauantaina testataan.

Ja Aasia Marketin kylmäkaapista myös nuo yläkuvassa näkyvät hattivattien näköiset ”white Crab mushroomit”. Jotain niistäkin aion lauantaina kokkailla.

Jo aiemmin olen kerran, tai varmaan useamminkin kehuskellut Torin Lihamestarin pakastealtaasta löytyviä pizzapullia ja mozzarellajuustoa. Eilen tein niistä pizzaa ja eka kertaa kokeilin uuden uunimme, joka tuli 3 kk keittiöremontin valmistumisen jälkeen marraskuussa, pizzauunitoimintoa. Aina vaan paranee kotipizzat!

Kuten kuvasta näkyy pizzapullista saa helposti ohuen, rapean pohjan ja juusto on valuvaa, mutta ei sitkeää ja se ruskistuu kauniisti. Äyriäiset pizzaan Aasia Marketista ja salami (ja kaikki muutkin pizzan tekoon tarvittavat tykötarpeet) lihamestarilta. Kuten lappilainen sanonta kuuluu: ei voi valittaa.

Nyt on iltapalan aika: veriappelsiini ja Valion kirsikkajogurtti, johon olen addiktoitunut yhtä pahasti kuin raskausaikana viiliin: näitä on oltava jääkaapissa koko ajan! Monta. Purkin kyljessä on kohta vuoden ollut maininta ”Limited Edition”, mikä on saanut minut pysymään vain ja ainoastaan tässä merkissä ja lajissa – pelkona että se kuitenkin kohta loppuu, niin nyt pitää nauttia, kun sitä vielä on!

Hyviä makuja arkeenne – ja viikonloppua kohtihan tässä jo mennään – huomenna kauppaan!

Muistikuvia tänäänkin

Kuvia, kuvia. Ruokakuvia, väitöskuvia, annoskuvia, väitöskahvikuvia, blinikuvia, luentosalikuvia… Nyt vilisee silmissä. Päivän on mennyt ediittihommissa. About 500 kuvaa on tullut perattua, valittua ja paljon jo työstettyäkin. Sekä De Gamlas Hemin annoskuvat että väitöskuvat perjantailta ovat olleet työstettävänä.

Ei siis ihan perinteinen pyhitetty sunnuntai. Lenkillä (vesisadetta tammikuun puolivälissä, ei hyvä!) ja sapuskan tekoa ja nauttimista kuitenkin. Eipä juuri muuta.

Kun nyt en muutakaan postattavaa saa aikaiseksi, niin vihdoin tännekin tämä tomaatti-balsamico salaatin ohje, jota on ystävä- ja perhepiirissä tullut moneen kertaan jaetuksi. Tästä on jokunen ”raakaversio” ollut täällä blogissakin, mutta tässä nyt tämän hetkinen tilanne.

Marinoitu tomaattisalaatti

2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hyvää balsamiviinietikkaa (esim. Il Caratello)
1 valkosipulinkynsi (pieni tai puolikas) murskattuna
1 salottisipuli (en aina laita, jos on liharuokaa niin ehkä sitten)
ripaus suolaa
aika monta rouhaisua mustapippuria
1 rkl silputtua basilikaa (aina ei ole ollut)
2 + 2 tl ruokokidesokeria (tavallinenkin hätätapauksessa käy)

Sekoita em. aineet keskenään, puolet ruokokidesokerista vasta valmiin salaatin päälle.

Leikkaa pikkutomaatit (kirsikka, luumu- tms.) puolikkaiksi ja lisää ne edelliseen marinoitumaan.

Anna marinoitua jääkaapissa ½ – 4 tuntia.
Lisää tomaatit vihersalaatin päälle ennen tarjoilua.
Revi tai leikkaa vihersalaattia (romainea, jääsalaattia, rucolaa, Juicea, Pirkka ”Rapeat Pikkusalaatit”),
mitä milloinkin sattuu kotona olemaan, kulhon pohjalle.

Ja olennaista tässä on tuo hyvä balsamico. Torin Lihamestari tai Haukiputaan Keltainen Kolibri ainakin ovat niitä paikkoja, joista sitä olen hankkinut. Ostinpa joululahjaksikin sitä muutaman pullollisen. Toki muualtakin löytyy hyviä balsamicoja, mutta ihan etikkaisinta, ohuinta, halvinta en tähän laittaisi – se kun vaikuttaa koko salaatin makuun aika olennaisesti. Raaka-aineet ratkaisevat.

Ruoka ja viini Viini

Photoshoppia ja viiniä

Sitä minä vaan tänäänkin taas mietin, että miksi sitä pitää vehtata ja vatvoa, lähteäkö lenkille vai eikö lähteä? Vakavissaan tulee pohdittua, että kannattaakohan tuo? – Useinhan en edes kyseenalaista asiaa, vaan vain lähden. Noin viitenä päivänä viikosta lähden tepastelemaan, hiihtämään tai pyöräilemään – jos siihen on mahdollisuus. Ja nykyäänhän lähes aina on. Mutta tänään. Tänään on ollut kuvien editointipäivä, mutta ei mikään kiire asian kanssa, huomenna voin jatkaa ja vielä maanantaikin aikaa saada nämä projektit valmiiksi, joten ei periaatteessa mitään estettä.

Ja sen että tuohon metsäpolulle pääsin tiesin, että tietysti kannatti lähteä ulos!! Itseasiassa aika viehättävä sumuinen maisema matkalla Rajahautaan, kosteassa, plussakelin säässä hyvä hengittää, nastakengät tekivät kävelystä helppoa. Joten mitä ihmettä piti edes kyseenalaistaa lähtemistä!

Palattua takaisin koneelle ja editointihomma eteni taas helposti.

Ja illansuuksi hankkiuiduimme Karjasillalle. Oli viinikerhon maisteluilta. Ja olihan taas opettavaista. Mitäkö opin? – Chenin Blanc -rypälettä pitäisi harrastaa enemmän! Illan paras (minun mielestäni) oli tämä Les Hauts Rocheville (kolmas vasemmalta) . Aika vaikuttava, voimakas, hedelmäinen, pitkän jälkimaun valkoviini.

Opin myös, että saksalaiset spätburgunderit (kolme oikealla) eivät ole mun juttu. Vaikka ilmasto lämpenee, ja kelvollisten punaviinien tuotantoalue yltää yhä pohjoisemmas, en ole ainakaan vielä vakuuttunut siitä, että Saksasta tulisi hyviä punaviinejä. Että tällaisia ensimmäisen maailman ”ongelmia” tänään.

Opin myös, että sekä saksalainen että ranskalainen sipulipiirakka ovat hyvää, mutta ranskalainen aika taivaallista. Entäs jälkkäri? Omena-mascarponekakku! Ja sain reseptinkin. Tulette vielä kohtaamaan minun versioni. Oli kyllä niin hyvää, mukavan tymäkkää, että ehdottomasti kokeilen itsekin.

Ja muistan taas olla kiitollinen, että ovat nämä ihmiset elämässä. Yli 30 vuotta yhteisiä hetkiä, iloa, yhdessä syömistä, kokemuksia, tarinoita, viinistä ja elämästä oppimista.

Historiaa Reseptit Ruoka ja viini

Kanaruokaa maailmalla ja meillä

Moskovan ravintoloissa on viimeisen vuoden kuluessa ruokalistoilta hävinnyt Kiovan kana. Paneroitu ja rasvassa paistettu, yrttivoilla täytetty broilerfile on ollut niin venäläisten kuin ukrainalaistenkin ”kansallisruoka” tai ainakin sen alkuperä on omittu molempien maiden nimiin. Joka tapauksessa tällä nimellä tätä kanaruokaa ei enää Venäjällä ainakaan ravintoloissa tarjoilla. Ruokalajin uusi nimi on…
— Arvaatteko? Se on Donbassin kana tai Krimin kotletti!

Kuuntelin eilen loppuun Markus Leikolan Sodan ja rauhan kronikan.

Leikola tuntee Venäjän historian ja niinpä hän pystyy paksuhkossa esseekokoelmassaan taustoittamaan Putinin politiikkaa. Hän kertoo, kuinka Venäjän ”Äiti maa” ja ”Russkij mir” -ajattelu ovat vahvoina Putinin vallan laajentumispyrkimysten takana, miten ne ovat ideologisia perusteita Neuvostoliiton suuruuden ajan rajoihin tavoittelussa.

Kirjassa on paljon anekdootteja (Moldovan historia!!, jo mainittu Kiovan kana, somesta löytyvät panssarivaunujen käynnistysohjeet), siinä on terävää, hyvin argumentoitua analyysiä, kysymyksenasettelua, mutta myös vakuuttavalla tietomäärällä perusteltuja vastauksia.

Ainakin minulle hyvin pirstalaiseksi jäänyt ymmärrys sodan kulusta, strategisista ratkaisuista, ja nimenomaan Venäjän osalta niiden puutteesta, on nyt selkiytynyt. Leikolan teksti on sarkastista, paikoin jopa naurahduksia aikaan saavaa. Leikola – sotakirjeenvaihtajana monellakin tantereella meritoitunut toimittaja – korostaa moneen kertaan, että toivo on tärkeintä, sitä ei saa menettää. Ja että rauha tulee, se tulee AINA. Kirja on paljon enemmän kuin raportointia sodasta, – suosittelen lämpimästi.

Jollet jaksa, halua, voi lukea/kuunnella koko kirjaa, niin tiedoksi, että kirjasta on Helena Pilkkeen arvosteluartikkeli Historiaverkko Agricolassa.

~~~~~~~~~~~~

Ei Kiovan kanaa, saatikka Krimin kotlettia, mutta kanaruokaa tai paremminkin broileria meillä tänään.

Tietokoneen reseptikansiossa on pitkään pyörinyt ohje

Broilerin jauhelihapihvit

- 300 g broilerinjauhelihaa
- 2 rkl punaista tai vihreää pestoa
- 2 rkl korppujauhoja
- 1 muna
- 2 rkl sitruunamehua
- suolaa
- pippuria

kastike

- 1 dl ranskankermaa
- 0.5 dl raastettua parmesaania
- mustapippuria

Sekoita pihviainekset keskenään.
Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä.
Nosta pannulle lusikalla seosta ja painele pieniksi pihveiksi.
Kypsennä pihvit kohtalaisella lämmöllä kauniin ruskeiksi. Sekoita kastikeainekset keskenään.

Toisin kuin tuossa alkuperäisessä ohjeessa on, tein ihan kunnon pihvejä ja pyörittelin vielä vehnäjauhoissa. En ole varma, kannattiko. Vaativat sellaisina pidemmän kypsennysajan, mutta toisaalta olivat kyllä meheviä. Joka tapauksessa taikina ja kastike hyviä. Teen toistekin.

Lisukkeeksi tein systerin vinkkaamaa juuresruokaa. Muutoin tein tuolla Yhteishyvän -sivulta löytyvällä ohjeella, mutta laitoin tavallista selleriä (150 g) ja yhden isohkon palsternakan.

Hyvää, edullista, terveellistä arkiruokaa.

Eilenkin meillä oli ”uutta” arkiruokaa: viimeisen päälle pikaruokaa, mutta kotimaista, puhdasta (toki vähän rasvaista) perusruokaa. Helppo tapa saada se ”viikon toinen kalaruoka” tällä tavoin nopsasti hoidelluksi. Pakastealtaisiin on tullut ”Mummon paistetut muikut ja maalaisranskalaiset” -pusseja. Oheen tein kermaviilipohjaisen kastikkeen kurkkuhakkelussalaattiin. Ei huono.

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Välipäivänä täyttä elämää

Kuten tavallista – silloin kun täällä on perhettä tai ystäviä kanssamme – mökkiaamiainen ei ollut vain pikainen puuro ja kahvi, vaan pitkään aamiaispöydässä nauttimista ruoasta ja seurasta. Hiljalleen hankkiuduimme uloskin, kun yhdentoista aikoihin alkoi jo tuntureiden takaa pientä valonkajoa näkyä.

Etsittiin Northern Light Villagen poroaitauksesta poroja, katseltiin husky-ajelijoita, tykkylumisia (jota harvoin täällä on niin paljon kuin nyt) aihkeja, isoja lumen peittämiä kuusia ja petäjiä. Kuljettiin ja höpöteltiin, oltiin hiljaakin. Vain vähän. 😀 Kylän keskustan läpi kuljettiin, hyvällä katseltiin turistiryhmiä, – hyvä että on matkailijoita.

Ja ihmeteltiin puolikesyltä vaikuttavia riekkoja, joita jalkakäytävillä oli useita, – niiden jälkiä on myös rantasaunan ympäristössä poikkeuksellisen paljon.

Mökillä jo ”perinteisesti” glögimukilliset terassilla, takkatulen ääressä pientä lounasta ja sitten saunan lämmitykseen, iltapäivätorkuille, leppoilua, rantasaunaa.

Ja tänään mentiin ulos syömään. Todella olin siitä iloinen. On taas tullut joku kylläytyminen omiin kokkailuihin, – niitähän on nyt ollut vähän tavallista enemmän viime viikkoina.

Tänään oli varaus Fienoon! Mehän kävimme siellä syyskuussa Pehtoorin kanssa, mikä jo vakuutti että pian uudelleen. Nyt siis sinne.

Onneksi oli pöytävaraus, emme suinkaan olleet ainoita! Pizza (poropancettaa, punasipulia, mozzarellaa) oli perfetto.

Tilasimme myös pullollisen lombardialaista roseeta. Sellaista Suomessa harvoin saa. Hetken välähti kesä, vaikka ulkona – 10 C , pientä pyryä ja pimeää, puolikuu sentään näkyi. Jälkkäritkin vielä jaksettiin, tiramisu ei ollut ylimaallisen hyvää, mutta se oli hyvää, täyteläistä, sopivasti.

Mökille palauduttua vielä pieni peli-ilta. Muistatko? -kysymyskortit olivat juuri meidän ikäluokalle sopivia. Aika hyvin me vielä muistamme. Nyt unille, huomenna elettävä koko loppuvuosi!

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Haaste ja yhdessä syöden

Tänään on julkaistu ensi vuoden Helmet-lukuhaaste. Olen kahtena edellisenä vuonna osallistunut, ja silloin alkuvuosi kirjoja valitessa meni siten, että kohta kerrallaan oli ”saatava” suoritetuksi. Siis vuoden 50 ensimmäistä kirjaa oli sovitettava haasteeseen. Hyvin tyypillistä minua: kun johonkin ryhdytään, niin tehdään yhteen putkeen niin kauan tai siis mahdollisimman jouhevasti, että saadaan mahdollisuuksien mukaan kerralla valmiiksi, se saattaa kestää, mutta kesken ei jätetä.

Olenkin edellisinä vuosina ollut jo huhtikuun puolivälin tienoilla ”valmis” näiden haasteiden (lukuhaaste 2022 ja 2021) osalta. Mutta tulevana vuonna aion edetä hitaasti. Ei siis niin, että etsin mahdollisimman nopeasti kohta kerrallaan kirjan juuri haasteeseen sopivaksi vaan lueskelen/kuuntelen mitä eteen tulee, ja laittelen sitten sopivaan kohtaan jos sellainen on, eikä haittaa vaikka kirja ei aina listaan sopisikaan.

Toisaalta tämän vuotisessa haasteessa on kyllä monia kohtia, jotka oikeasti ovat haasteita, siis on etsimällä etsittävä kirja. esim. ”Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta”, minähän en scifiä harrasta tai ”Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin” – ei tämäkään ole mun ykkösgenreen kuuluvaa kirjallisuutta. Mutta tässähän onkin kyse haasteesta! On haastettava itsensä uuden äärelle. Se tekee kyllä yleensä hyvää.

Ensi viikolla voisinkin postailla tämän kuluneen vuoden viimeiset 20 (?) kuuntelemaani kirjaa, niistä voisi ehkä olla vinkkiä jollekin toiselle haastetta suosittavalle tai muuten vaan.

~~~~~~~~~~~~

Tänään muutakin mukavaa.

Mm. että kävin valoisan, tai noh, hämärän aikaan ladulla. Kyllä tuntuu taas hiihtäminen mukavalle. Hissuksiksiin kuljin, tykkylumisia puita ihailin, pikkuisen aavoilla paikoilla, metsästä pois ollessa, tupisin kylmästä tuulesta, mutta vaimensin oman urputukseni: ”nyt on lunta, on terveyttä, on aikaa, on hienot ladut, on mahdollisuus… – siis hiihdä ja hiljene.” Uskoin kerralla.

Ja sitten vielä iltakin hyvä.

Iltapäivän lopulla värkkäilin kaikkea pientä – lapaksia tai pieniä kala- ja äyriäisherkkuja iltapalaksi. Ystävät tulivat lyhennetyn työpäivän jälkeen illansuussa Oulusta. Viime vuonna (sattuneesta syystä) yhteinen uudenvuodenvaihde jäi viettämättä, mutta nyt.

Ei meillä keskustelun aiheet olleet loppuneet, ehei. Hyvin kului ilta ruoan ja muutaman viinilasillisen (Pinot Gris Uudesta-Seelannista oli täyteläistä, helppoa, tarpeeksi hapokasta kaikille kalaisille ruoille), mökkikäyttöön oikeinkin hyvä ”tömppö”. Ja meillähän oli sitä kermasiikaakin, josta toissapäivänä oli täällä kommenteissa puhetta. Ja kermasiikaa tulee olemaan toistekin pöydässämme. Saaristolaisleivälle tämäkin hyvä kumppani, eikä todellakaan ollut vaikeaa! Peukutus tälle! Myös lohikakkuset, mätimousse ja katkarapusalsa maistuivat.

Pöydässä myös Juniorin ja Miniän tekemää raksuleipää ja jälkkäriosuudessa tryffeleitä. Vähän sellainen ”elämä on pieni juhla näin ns. arkenakin”-fiilis.

Kohti loppuvuotta!

Neulottua Niitä näitä Ruoka ja viini

Joulun lopulla

Tapaninpäivä kovin hiljainen, meidän tämän vuotinen vähän ”kutistunut” joulu on tänään ollut vain kolmen hengen kesken vietettyä aikaa. Minullakaan ei juuri mitään tekemistä, kun väki ruokapöydästä vain vähenee…

Noh, istuimme pitkään aamupuuron äärellä: Pehtoori, Tyär ja minä. Ei isompia aikeita. Lueskelin tovin, puolelta päivin tyttären kanssa päätimme lähteä lenkille, – aika ytimiin tunkevasta tuulesta huolimatta. Eipä ollut juuri muita ulkoilijoita, – noh, me saimme punaiset posket ja vähän taas ruokahaluakin. Ei tarvinne erikseen mainita, että onpas tullut syödyksi viime päivinä. Aika hyvinkin. Tänäänkin vielä Vitello tonnatoa ja tattirisottoa, siikatartar (ja/tai graavilohi) ja saaristolaisleipä taisivat olla tämän joulun eniten kiitosta saaneet jouluruoat.

Ja tänä vuonna, siltä vahvasti vaikuttaa (mikäänhän ei nykyään voi olla ihan varmaa), näyttää siltä, että vietämme vuoden vaihtumista pohjoisessa! On ollut jo niiiiiiiin ikävä mökille. Mutta nyt on pakattu. Amarylliksetkin.

Ja glögipulloissakin on vielä jotain, nekin mukaan. Loimu-glögi (vas.) on todettu hyväksi ja oikealla alkoholiton talvimaku on sekin maistunut ulkoilujen jälkeen…

Muutoin joulukoti/koristeet saavat jäädä loppiaiseen… Tyär ja miehensä asustelevat ja ovat täällä talonvahtina loppiaiseen asti.

”Joulun lopulla” -postaukseen kuva riddareista, joiden tekemisestä blogin vakilukijat ovat aina silloin tällöin joutuneet jonkin merkinnän lukemaan: Juniorin ja Miniän lahjavillapaidat olivat mieluisia, sopivia, varsinkin R. piti omastaan (edessä) kovasti.

Nyt kuuden riddarin jälkeen mietin, otanko mökille mukaan (minulle uutta) plötulopi-lankaa, jota on jo jemmassa tai jotain muuta, – aloittaisinko uuden neuleen, ehkä Alasuqin tai vaikka Veturin. Onhan se myönnettävä, että aika pahasti olen tähän islantilais/norjalaiseen villapaitaharrastukseen hurahtanut. Myös Puunvuosi ja Neulottu Kalevala kiehtovat. Ehkä kuitenkin teen mökillä vain parit vierasvillasukat… vähän välikausineulontaa, – tai ei ollenkaan neulontaa. Ihan vaan hiihtelen. Tai — en tiedä. Ihan vaan koetan olla.

Ei mitään millä on jokin aikataulu.

Reseptit Ruoka ja viini

Jouluisia pikkuherkkuja

Eilisestä menusta lupailin kertoilla täällä.

Koskapa olin kutsunut ystävät illansuuksi ja vain iltapalalle, oli päivällä jonkinlaista lounasta kokkailtava, joten teinpä Pehtoorille, tyttärelle ja itselleni ison kattilallisen jouluista tomaattikeittoa. Jouluinen siitä tulee paitsi värin vuoksi, myös piparkakkumausteesta. Tyär sai tätä eka kertaa, ja hänellekin maistui. Nyt on pari viikkoa tämän sopan sesonki, joten kokeilehan? Ohje on tässä postauksessani.

Samassa postauksessa on myös ”lisuke”, jota oli eilenkin tarjolla sekä lounaalla että iltalla. Joulutorttuja, joiden päällä on suolainen täyte. Eilen tortuissa ei ollut lohta, vaan savuporotahnaa, joka kyllä sopii moneen yhteyteen: uusiperunoille, saaristolaisleivälle, hapanjuurileivän tai paahtoleivän päälle. Säilyy muutaman päivän hyvänä, oikeastaan parasta kakkospäivänä. Savuporotahnan tein tällaisella ohjeella

Savuporotahna

100 g poron kylmäsavupaistisuikaleita (Kauppahallista Kylmäseltä)
pieni punasipuli
1 rasia/200 g tuorejuustoa Philadelphia light
1 prk smetanaa
2 tl sitruunanmehua
persiljaa jos on (minulla ei ollut)
rouhittua mustapippuria

Hienonna kylmäsavuporo ja silppua punasipuli.
Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon smetana. Lisää hienonnettu punasipuli, kylmäsavuporo ja persilja.
Mausta sitruunanmehulla ja mustapippurilla.

Sitten meillä oli myös lohipiirakkaa. Eilisessä postauksessa näkyy kokonaisena. Ohje on Kalaneuvoksen sivuilta, mutta minä vaihdoin savulohen graaviloheen, koskapa sitä oli iso file graavattuna. (Mainitsin jo aiemminkin, että graavasin lohifileen Harri Syrjäsen reseptillä: 2 vrk suolassa hieman epäilytti, mutta kyllä siitä tuli hyvää. Rakenne aika ideaali ja suolaa soppelisti. Ja sopi tähän piirakkaan, jonka taikinasta jätin sitten suolan kokonaan pois.) Kuten eilisestä kuvasta näkyy, piirakka on neliön mallinen! Piirakan päätinkin leipoa, kun olin juuri hankkinut uuden Heirolin irtopohjavuoan. Nelikulmaisen nimenomaan, vastaavia on myös suorakaiteen mallisia (ideaali parsapiirakalle 🙂 ?

Tavallista piirakkavuokaa pienempi annos, joten jäi taikinaa ja täytettä neljään pieneen muffinsivuokaan. Ne pakastin – todennäköisesti jonkun keittoruoan oheen joskus sulattelen.

Tämä oli huoneenlämpöisenä oikein hyvää, tänään yön yli olleet jämäpalat eivät olleet enää niin hyviä kuin eilinen jokunen tunti ennen tarjoilua leivottu.

Makaksi lopuksi oli niitä croissant-taikinasta tehtyjä ”kierrepullia” ja Lidlistä löytyneitä suklaakuorrutettuja taateleita. Paljon makuja, makumuistoja ja muistoja eilisessä illassa.

Joulu Oulu Ruoka ja viini

Tierna-aika, hyvä aika muutoinkin

Onpas tälle lauantaille tullut ehdittyä, – ja kaikenlaista. Paljon hyvää.

Ehtiihän sitä, jos herää ennen viittä.

Niinpä olin jo varhain lenkillä, kiertelemässä kaupungilla, sen laitamilla, odotellen liikkeiden avautumista. Ruokakaupan lisäksi oli muutamia täsmätärppejä – lahjakortti, lisäkerä lankaa, postimerkkejä, käsityötorilla piipahdus ja monenlaisen osaamisen ihalilua, sittenkään en sieltä hankkinut/tarvinnut mitään.

Ruuhkaa ei ollut. Sopi minulle.

Tyär ja Vävy olivat hekin heränneet Järvenpäässä ajoissa, ja olivat jo varhain iltapäivällä Oulussa. Joulunalusviikoksi etätöihin Ouluun, mikä on tietysti mukava juttu.

Ja mitäs sitten syötiinkään? – Mascarpone-lohi-katkarapu-tuorelasagnea. Oli kyllä hyvää!! Soppa 365 -resepti oli jauhelihalle. Vaihdoin sen (eilisen) lohen jämiin ja pussilliseen katkoja, lihaliemikuutiot hummerifondiin ja mausteet kalalle passeliksi. Ja perfetto! Olipas kyllä hyvää!

Sen, että pöydästä ehdimme nousta, saimmekin kutsun (kun tyrkyttäydyimme 😀 ) Juniorin luo, lasilliset samppanjaa kävimme nauttimassa, loppuilta kotosalla takkahuoneessa höpötellen: aiheet maailmoja syleileviä, tulevaisuuteen luottavaisesti katsovia.

Kohta (klo nyt 20. 52) voi mennä unille…

Oulussa on nyt tierna-aika.

”Ja me toivotam…” Aamuvarhain Sanna Koiviston Tiernapojat (2014) taas lauloivat lauluaan Kirkkokadun ja Saaristonkadun risteyksessä, Tiernaristin paikalla. Niin hieno teos on tämä. Hyvä mieli siitä tulee.

Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Joululounaalla

Olimme tänään Maikkulassa joululounaalla. Koskaan ennen siellä ei ole jouluruokaa syötykään, paljon erilaisia juhlia siellä on kyllä tullut vietettyä, mutta ei jouluntienoolla: muutamia lapsuuden ajan perhepäivällisiä, tai minä muistan kyllä vain jätskin kesäsunnuntaisin, yhdet aika varhaiset synttärinikin siellä vietettiin, sitten on ollut häitä, karonkkoja (omanikin), promootiopurjehjedus, tiedekunnan pikkujoulut, lukukausien avausseminaari, tasavuosisynttäreitä, …

Ja tänään uusi juttu oli joulutunnelman ja ruoan lisäksi systerin uusi kaveri S. Hyvä tutustua ennen joulua, jolloin on sitten muutakin huomiotavaa ja tekemistä joulupöydän ympärillä … meitä kun on tänä vuonna aika montakin joulupöydässä niin ei tutustumisjutustelut ehkä oikein onnistu.

Kartanon toiseen isoon saliin oli katettu pitopöytä, hyvinkin perinteisine jouluruokineen, tulinpa minäkin palasen kinkkua ottaneeni, dijon-sinappikastike oli hyvä. Menun paras osa oli alkuruoissa: lohimoussekakku ja waldorfin salaatti olivat minun makunystyröilleni mieluisimpia. Tämä ei varmastikaan ole kaupungin halvin joululounas, mutta miljöö on niin viehättävä, tunnelmallinen ja siellä on paljon kaunista katseltavaa, että se tuo lounaalle paljon lisää mielihyvää.

Pihapiirissäkin on – talvellakin, sinisen hetken tullessa, pakkasesta (- 16 C) huolimatta – viihtyisää, yhdessä aitassa oli seimikin.

Kun kotona ei tarvinnut tänään kokkailla, tein saaristolaisleivät, ja sitten kuvahommia. Pikku hiljaa …