Ruoka ja viini – Sivu 26 – Tuulestatemmattua

Jouluisia pikkuherkkuja

Eilisestä menusta lupailin kertoilla täällä.

Koskapa olin kutsunut ystävät illansuuksi ja vain iltapalalle, oli päivällä jonkinlaista lounasta kokkailtava, joten teinpä Pehtoorille, tyttärelle ja itselleni ison kattilallisen jouluista tomaattikeittoa. Jouluinen siitä tulee paitsi värin vuoksi, myös piparkakkumausteesta. Tyär sai tätä eka kertaa, ja hänellekin maistui. Nyt on pari viikkoa tämän sopan sesonki, joten kokeilehan? Ohje on tässä postauksessani.

Samassa postauksessa on myös ”lisuke”, jota oli eilenkin tarjolla sekä lounaalla että iltalla. Joulutorttuja, joiden päällä on suolainen täyte. Eilen tortuissa ei ollut lohta, vaan savuporotahnaa, joka kyllä sopii moneen yhteyteen: uusiperunoille, saaristolaisleivälle, hapanjuurileivän tai paahtoleivän päälle. Säilyy muutaman päivän hyvänä, oikeastaan parasta kakkospäivänä. Savuporotahnan tein tällaisella ohjeella

Savuporotahna

100 g poron kylmäsavupaistisuikaleita (Kauppahallista Kylmäseltä)
pieni punasipuli
1 rasia/200 g tuorejuustoa Philadelphia light
1 prk smetanaa
2 tl sitruunanmehua
persiljaa jos on (minulla ei ollut)
rouhittua mustapippuria

Hienonna kylmäsavuporo ja silppua punasipuli.
Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon smetana. Lisää hienonnettu punasipuli, kylmäsavuporo ja persilja.
Mausta sitruunanmehulla ja mustapippurilla.

Sitten meillä oli myös lohipiirakkaa. Eilisessä postauksessa näkyy kokonaisena. Ohje on Kalaneuvoksen sivuilta, mutta minä vaihdoin savulohen graaviloheen, koskapa sitä oli iso file graavattuna. (Mainitsin jo aiemminkin, että graavasin lohifileen Harri Syrjäsen reseptillä: 2 vrk suolassa hieman epäilytti, mutta kyllä siitä tuli hyvää. Rakenne aika ideaali ja suolaa soppelisti. Ja sopi tähän piirakkaan, jonka taikinasta jätin sitten suolan kokonaan pois.) Kuten eilisestä kuvasta näkyy, piirakka on neliön mallinen! Piirakan päätinkin leipoa, kun olin juuri hankkinut uuden Heirolin irtopohjavuoan. Nelikulmaisen nimenomaan, vastaavia on myös suorakaiteen mallisia (ideaali parsapiirakalle 🙂 ?

Tavallista piirakkavuokaa pienempi annos, joten jäi taikinaa ja täytettä neljään pieneen muffinsivuokaan. Ne pakastin – todennäköisesti jonkun keittoruoan oheen joskus sulattelen.

Tämä oli huoneenlämpöisenä oikein hyvää, tänään yön yli olleet jämäpalat eivät olleet enää niin hyviä kuin eilinen jokunen tunti ennen tarjoilua leivottu.

Makaksi lopuksi oli niitä croissant-taikinasta tehtyjä ”kierrepullia” ja Lidlistä löytyneitä suklaakuorrutettuja taateleita. Paljon makuja, makumuistoja ja muistoja eilisessä illassa.

Tierna-aika, hyvä aika muutoinkin

Onpas tälle lauantaille tullut ehdittyä, – ja kaikenlaista. Paljon hyvää.

Ehtiihän sitä, jos herää ennen viittä.

Niinpä olin jo varhain lenkillä, kiertelemässä kaupungilla, sen laitamilla, odotellen liikkeiden avautumista. Ruokakaupan lisäksi oli muutamia täsmätärppejä – lahjakortti, lisäkerä lankaa, postimerkkejä, käsityötorilla piipahdus ja monenlaisen osaamisen ihalilua, sittenkään en sieltä hankkinut/tarvinnut mitään.

Ruuhkaa ei ollut. Sopi minulle.

Tyär ja Vävy olivat hekin heränneet Järvenpäässä ajoissa, ja olivat jo varhain iltapäivällä Oulussa. Joulunalusviikoksi etätöihin Ouluun, mikä on tietysti mukava juttu.

Ja mitäs sitten syötiinkään? – Mascarpone-lohi-katkarapu-tuorelasagnea. Oli kyllä hyvää!! Soppa 365 -resepti oli jauhelihalle. Vaihdoin sen (eilisen) lohen jämiin ja pussilliseen katkoja, lihaliemikuutiot hummerifondiin ja mausteet kalalle passeliksi. Ja perfetto! Olipas kyllä hyvää!

Sen, että pöydästä ehdimme nousta, saimmekin kutsun (kun tyrkyttäydyimme 😀 ) Juniorin luo, lasilliset samppanjaa kävimme nauttimassa, loppuilta kotosalla takkahuoneessa höpötellen: aiheet maailmoja syleileviä, tulevaisuuteen luottavaisesti katsovia.

Kohta (klo nyt 20. 52) voi mennä unille…

Oulussa on nyt tierna-aika.

”Ja me toivotam…” Aamuvarhain Sanna Koiviston Tiernapojat (2014) taas lauloivat lauluaan Kirkkokadun ja Saaristonkadun risteyksessä, Tiernaristin paikalla. Niin hieno teos on tämä. Hyvä mieli siitä tulee.

Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Joululounaalla

Olimme tänään Maikkulassa joululounaalla. Koskaan ennen siellä ei ole jouluruokaa syötykään, paljon erilaisia juhlia siellä on kyllä tullut vietettyä, mutta ei jouluntienoolla: muutamia lapsuuden ajan perhepäivällisiä, tai minä muistan kyllä vain jätskin kesäsunnuntaisin, yhdet aika varhaiset synttärinikin siellä vietettiin, sitten on ollut häitä, karonkkoja (omanikin), promootiopurjehjedus, tiedekunnan pikkujoulut, lukukausien avausseminaari, tasavuosisynttäreitä, …

Ja tänään uusi juttu oli joulutunnelman ja ruoan lisäksi systerin uusi kaveri S. Hyvä tutustua ennen joulua, jolloin on sitten muutakin huomiotavaa ja tekemistä joulupöydän ympärillä … meitä kun on tänä vuonna aika montakin joulupöydässä niin ei tutustumisjutustelut ehkä oikein onnistu.

Kartanon toiseen isoon saliin oli katettu pitopöytä, hyvinkin perinteisine jouluruokineen, tulinpa minäkin palasen kinkkua ottaneeni, dijon-sinappikastike oli hyvä. Menun paras osa oli alkuruoissa: lohimoussekakku ja waldorfin salaatti olivat minun makunystyröilleni mieluisimpia. Tämä ei varmastikaan ole kaupungin halvin joululounas, mutta miljöö on niin viehättävä, tunnelmallinen ja siellä on paljon kaunista katseltavaa, että se tuo lounaalle paljon lisää mielihyvää.

Pihapiirissäkin on – talvellakin, sinisen hetken tullessa, pakkasesta (- 16 C) huolimatta – viihtyisää, yhdessä aitassa oli seimikin.

Kun kotona ei tarvinnut tänään kokkailla, tein saaristolaisleivät, ja sitten kuvahommia. Pikku hiljaa …

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Joulukuista

Osasinpas käyttää hyödyksi aamuviiden heräämisen: toisen joululahjariddarin kaarrokkeen eniten huomiota vaativin kohta tuli tehdyksi aamuvarhaisina tunteina – kyllä koko neule nyt ehtii jouluksi valmiiksi.

Ajatuksena oli ollut olla kaupungilla sinisen hetken aikana kameran kanssa. Myöhästyin. Johan se oli ihan valoisaa kun lenkkini Oulujokivarresta aloitin (siis autolla sinne).

Kaupungilla etsin kuvattavaa, kuljin, kuljin. Menihän se niinkin. Ja ihan kuin viime vuonna melkein samaan aikaan kohtasimme – tänäänkin kuten eilenkin – lukiokaverin kanssa. Hyväähän se tekee kuulla, että muillakin tämä elämänvaihe (sukupolvet vaihtuvat, äidit menevät, elämä muuttuu, vaikeutuu, helpottuukin, armollistuu) on menossa. Hetken vertaistuki-tuokio Asemakadulla, ja matka jatkuu.

Huomisia pikkujouluja muksuille järjestellen, leipoen, tonttuovea värkkäillen… Ylläreitä, musiikkia, glögikattausta. Ja ruokaakin valmistellen. Olisikohan se poronkäristyspäivä?

Ja olihan se meille kahdelle tänään sitten jo jotain eiliseltä oppimaa testattava lohipastrami ja marinoitua punasipulia.

Olen pastramia tehnyt joskus ennenkin, tämänkertainen oli hyvin aasialainen versio, ja kertakaikkisen hyvä meidän perjantain päivälliselle. Kalaruokapäivähän perjantai meillä tuppaa ihan katolisen maailman ikiaikaiseen paastoperinteeseen nojautuen olemaan. 🙂 Tai ehkä sitten sittenkin siksi että perjantaina Pehtoori mielellään käy Hallissa.

Eilisen postaukseni lukeneet arvaavatkin, että ohje on Rajamäen etikan sivuilta. Punasipuli pastramin oheen oli helppo ja oikeastaan ehdoton lisuke. Sitten yksi meidän kalaruokien vakiolisuke: Setsuanin (= Sichuanin) kurkut. Kyllä voidaan tätä kokonaisuutta suositella. Ei ehkä joulupöydän ykkösruoka, mutta uudenvuoden juhliin oikeinkin hyvä vaihtoehto.

Ruoan ohessa tai oikeastaan sitä ennen ja jälkeen nautimme kuohuvaa. Codorniun ”Limited Edition” on talon tapaan hyvä cava.

Ulkoasultaan ihan jouluainesta. 🙂

Reseptit Ruoka ja viini

Yksinkertaista pientä hyvää

Tältä päivältä mainitsemisen arvoinen asia on uusi ruoka, – olennaista siinä helppous, keveys, hävikin vähentäminen, siisteys, eikä se ollut edes huonoa. Vinkin tällaiseen näin Instagramissa vilahtaneesta Kelasta (Reels), jota en tietenkään sitten enää uudestaan löytänyt, mutta väliäkö sillä, tein oman version.

Ainakin meillä käy usein niin, että tortillapaketista jää aina muutama ”yli”. Tähän asti olen hyödyntänyt niitä siten, että laitan tortillan paistinpannulle, sitten ladon tortillan päälle muutaman kinkku/salami/pepperoni -siivun ja muutaman juustoviipaleen tai juustoraastepussin jämät, ehkä paprikaa, ehkä sipuli- tai purjorenkaita ja sitten toinen tortilla päälle, painelen vähän, paistan aika hyvällä lämmöllä sen aikaa, että juusto sulaa, ja käännän vielä hetkeksi kuumenemaan toiseltakin puolelta. Sitten tortillatoast – tai mikä lieneekään – leikataan neljään osaan. Hyvä lisuke keitto- tai salaattiruoan oheen. Tai iltapala mökkielossa.

Nyt tämä uusi ”tortillat jatkokäyttöön” -ohje on vähän samalla idealla, mutta uunissa ja avoversio. Vähän sellainen uunimunakkaan ja lämpimän leivän uusversio. Any way: laita (irtopohja)vuoan pohjalle tortilla (meillä oli kaksi pientä vuokaa) sen päälle rucolaa ja jotain rapeaa (Juicy) salaattisilppua, mahdollisesti yrttinippujen jämät (oregano maistui!), paprikaa (tänään punaista vähän, keltaista oli enemmän), aurinkokuivattua tomaattia. Sitten päälle rikoin kaksi kaksi kananmunaa per annos, vähän suolaa ja lopuksi päälle (ainakin tänään) vähän Västerbotten-juustoraastetta.

Aloitin liian alhaisella lämmöllä, nostin 225-asteeseen ja olikohan paistos uunissa noin vartin? – Sen jokainen osaa parhaiten oman uuninsa äärellä tarkistaa.

Ei huono. Ei ollenkaan. Näin välimaanantaina oikein hyvä, simppeli sapuska. Sen verran kevyt, että jälkkärin tein lisäksi: smoothiepakasteen jämät pakkasesta, purkki rahkaa, kuohukermatilkka purkin pohjalta ja 1 tl vaniljasokeria, sauvasekoittimella kuohkeaksi. Nam.

Huomenna sitten jotain juhlavampaa.

Ravintolat Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Monia kerroksia hyvää elämää

Kävelin tänään Linnanmaan kampuksella, kohti humanistisen tiedekunnan entistä pääovea. Mietin menneitä, niitä vuosikymmeniä, jotka sinne useimpina arkiaamuina vuodesta toiseen kuljin. Eikä tänäänkään tuntunut pahalta sinne mennä, Ei tänäänkään, ei ennenkään.

Tulinpa ajatelleeksi, että siellä oli hyvät vuodet. Hyvin harvoin tuntui ikävältä, väsyttävältä, tympeältä mennä töihin. Se oli hyvä paikka viettää elämänsä työvuodet. Tänään taas muistin olla kiitollinen siitä, että sain tehdä töitä hyvässä työyhteisössä, mielekkäässä hommassa, ja myös merkityksellisessä. Sellaisena edelleen omaa työuraani ajattelen.

Hyvillä mielin menin entisen oppilaani väitöstilaisuutta kokemaan ja katselemaan. Ja on myönnettävä, että menin myös siksi, että toivoin näkeväni entisiä kollegoita ja entisiä oppilaitani. Ja näin. Oli hyvä nähdä, jutella, kuulla opiskelijoiden löytäneen paikkansa. Myös lähimpiä kollegoita, seuraajianikin 🙂 , ja esimiestäni näin. Sitä nostalgiaryöppyä, muistoja, muistoja…

Nyt ei taida olla enää kuin kaksi sellaista opiskelijaa, joiden väitöskirjatyön alkutaipaleella olen tavalla tai toisella ollut, ja joiden väitöstä vielä voin odotella.

Ja väitöskin oli hyvä. Kuten nykyisin (lue: ainakin about viimeiset 10 vuotta) väitökset ovat useimmiten olleet väittelijälle tilaa antavia, väitöskirjan tiettäväksi tekemistä, hyväksyvää kommentointia, rakentavaa palautetta, jatkotutkimukselle uria avaavia, eivätkä vastaväittäjän oman oppineisuuden osoittamista, respondentin työn kritikointia tai virheiden osoittamista, vaan hyvää asiantuntijan ja tiedeyhteisön jäseneksi hyväksyttävän väittelijän välistä vuoropuhelua. Humanistisen tieteenalan väitöstilaisuudet ovat yleensä, aika useinkin, hyviä tilaisuuksia kuulijoillekin oppia uutta. Minä ainakin opin tänään paljonkin uutta.

Mennyt on joskus hyvä kohdata. Historia on. [icon name=”heart” style=”regular” class=”” unprefixed_class=””]

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Illansuussa lähdimme Pehtoorin kanssa ulos syömään. Taas. Italica Taberna!

Ensimmäinen kerta kesäkuussa, jolloin se oli vasta avattu, lokakuussa rotissöörien järjestämässä antiikki-illassa ja tänään meidän kahden hengen pikkujoulut. Ja kyllä tänään oli ihan ylivertaista, vaikka ennenkin on maistunut. (Huom. viikonloppuisin on parasta tehdä pöytävaraus. Meillä se oli. Onneksi.)

Olin kuullut, että siellä on Etelä-Italiasta tullutta mustaa tyffeliä. Perfetto. Mutta alkuun otimme antipastolautasen kahdelle. Onhan noita prosciuttoja ja salameja tullut syödyksi ennenkin, mutta … Oliko minulla vain hirmuinen nälkä, mutta nämä olivat kertakaikkisen hyvä.

Vasemmassa reunassa omenaviipaleiden päällä Njuda-tahnaa, ja pienet ampullit maitoa! Jos chilitahna tuntuu liian tuliselle, voi maidolla helpottaa poltetta. Vähän ”tavallisen” näköinen italialainen primo piatti -lautanen, mutta olipa maut enemmän kuin tavallisia.

Ja pääruoka!

Pastaa ja mustaa tryffeliä. Ei muuta. Ei tarvittu muuta. Perfetto!!

Ja minä, joka en paljon jälkkkäreistä piittaa… En varsinkaan isoista jälkkäreistä.

Kerroin Filippolle (Marthan puoliso, kahdestaan !!! hoitavat koko ravintolan), että ensi viikolla tulen lounaalle, enkä tarvitse muuta kuin tämän! Suklainen tartaletti, joka on täytetty suolakaramellikastikkeella, päällä mustaa tryffeliä. Ja oikeasti syödessä kaikki kolme kerrosta maistuivat erikseen. Aika jumalainen jälkiruoka!!

Hyvä päivä tänään.

Oulu Reseptit Ruoka ja viini

Liikkeellä ja levossa

Joulukuun toinen. Letkunpuistossa oli helppo ymmärtää, miksi Oulu on valkea kaupunki.

Jo yöllä oli satanut lunta, aamulla satoi lisää, ja päivällä. Ja nyt on jo paljon lunta. [icon name=”heart” style=”regular” class=”” unprefixed_class=””]

Jo vain, heti aamupuuron jälkeen pakkasin reppuni, pukeuduin kunnolla, (enkä laittanut nastakenkiä, – typerys) ja lähdin autolla liikkeelle. Raatin uimahallin parkki on hyvä. Siitä kaupungille, hautausmaalle, jokivarteen. Taas kuvaamisen iloakin. Kaunis kotikaupunki!

Lumi on hyväksi. Tulisipa sitä nyt kolmekymmentä – kolokytä, kuten oululaiset sannoo – senttiä. Sitten saataisiin ladut! Mutta hyvää teki kävelykin. Kun alkoi valakenee, lähin kotia. Siivouspäivä. Sitten kaikenmoista luppoilua, jouluajatuksia ja -tekemisiä, postituksia (joulukortteja on vielä, muutama kalenterikin!).

Ruoka-ajatuksia herättelin. Jostain menneiltä vuosilta nousi tänään tietoisuuteen salaatti, jonka aineksia oli kotona. Niitä oli, koska jo jokunen aika sitten oli ollut tarkoitus tehdä sinihomejuusto-päärynäpiiras, mutta se jäi ja päärynät alkoivat näyttää vähän aikansa eläneiltä, joten oli pian saatava ne syötäviksi. Ja tälle päivälle oli pieni palaa lihaakin paistettavaksi, joten ei mitään piirakkaa. Siispä salaatti. SIitähän tulikin oikein hyvää. Suunnilleen näin se valmistuu…

Päärynä-Aura-muru-salaatti

3 päärynää
1 rkl voita
1 tl hunajaa
½ pussillista Aura-murua
hasselpähkinöitä
rucolaa, jääsalaattia
sitruunaa tai limen mehua
oliiviöljyä

Jos on aikaa ja halua, paahda pähkinät pannulla
ja siirrä sivuun.
Leikkaa päärynät isohkoiksi lohkoiksi.
Sulata voi pannulla, ja lisää hunja.
Paista päärynälohkoihin molemmin puolin kaunis pintaväri.
Nosta talouspaperin päälle valumaan.

Tee kulhoon salaattipeti =jääsalaattia ja rucolaa,
ja pirskottele niiden päälle vähän oliiviöljyä ja sitruunan/limenmehua.
Laita salaatin päälle päärynälohkot,
Aura-muru ja vähän rouhitut pähkinät.

Tällaisenaan vaikka lounassalaatiksi tai liharuoan oheen, muuta ei tarvitakaan. Helppoa ja ihan juhlaruoalle maistuu. Ehkä sopisi joulunajan ruokalistallekin?

Ja illan ratoksi The Crown. Vielä pari jaksoa… Onko tämä vitoskausi liian lähellä ollakseen yhtä hyvä kuin edelliset? Ehkä 1990-luvusta vain puuttuu rojalistinen glamour muutenkin.

Isovanhemmuus Niitä näitä Ruoka ja viini

Juhlaa monin tavoin

Tämä vuodenaika ja Instassa silmiin sattunut Minna Kuukan (taas kerran) huikea piparkakkutalotuotanto saivat minussa eilisellä kauppareissulla aikaan piparkakkutalon valmiiden seinäelementtien ostamisen. Eilen teimme pikaisesti perustukset, ja tänään aamubrunssin jälkeen viimeistely ja pihatyöt!

Näytin lapsille noita Kuukan talotuotannon aikaansaannoksia, ihailivat hekin kovasti. Mutta kyllä sitten jälkeenpäin Apsu totesi ettei mummi ole yhtä hyvä kuin MK! No ei ole ei. 🙂 Mutta loppujen lopuksi me kaikki neljä olimme oikein tyytyväisiä tuotokseemme.

Eikä tässä vielä kaikki: ehdittiin puuhata paljon muutakin. Kirjastossa tietysti. Ja joulumakaroneja etsimässä (- ei löydetty). Jouluvaloja katseltiin. Ja sitten mummilassa vielä kaikenlaisia ”tieteellisiä kokeiluja”! Ravintolaleikkejä. Kaikenlaista ehdittiin aamupäivän aikana. Niin mukava!

Ja illalla sitten Pehtoorin kanssa vielä oikeasti ravintolaan: viinikerhon 31-vuotissynttärit tänäkin vuonna ravintolassa. Alamme selvästi ikääntyä, kun mielellämme menemme välillä valmiille, vaikkei todellakaan ole edullista. Ja olihan tänäänkin koko rahan edestä hienoja makuja. Ja hyvää oli sekin, että toisin kuin viime vuonna Uleåborgissa, niin tänä vuonna meillä oli Istanbulissa kabinetti. Pikkujouluaikaan se oli oikein hyvä, – saimme keskenämme olla, jutella, suunnitella tulevaa, muistella menneitä.

Arvostin myös sitä, että saimme ravintolapäällikön henk.koht. hyvän huolenpidon, viinisuositukset ja tarjoilun sujuvan aikataulutuksen. Oli hyvä.

Ollaanko ennenkään petytty Istanbuliin? – Ei, eikä tänäänkään. Viinikerho sai arvoisensa miljöön, ruoan, viinit ja tarjoilun. Hyvillä mielin ollaan. Ja minulle pidettiin karjalankielinen puhe! Arvostan. 🙂 Hieman hämmästyttävää oli se, kuinka paljon tänään puhuimme politiikkaa, tai siis jaoimme huolta – kaikesta.

Huomenissa liitän kuvia. Nyt (kello on jo yli kymmenen!!!) on aika hankkiutua levolle: huomenna on paljon tekemistä . ..

Luettua Reseptit Ruoka ja viini

Moni blogi (ja kirja ja pulla) päältä kaunis… mutta entäs sisältö?

Aamuseitsemältä vein tyttären Limingantullin Tullisaliin, jossa hänellä työpäivä. Oli hieno sumu kaupungin yllä ja minulla kamera mukana ja tarpeeksi kampetta yllä, jotta olisin voinut jäädä ottamaan ”taidekuvia”, tunnelmakuvia tai mitä tahansa pimeän kaupunkimaiseman otoksia, mutta en millään viitsinyt. En millään. Kaukana ovat ne ajat, jolloin aamuseitsemän oli minulle se toimelian aika päivästä.

Tämänkin päivän aamutunteina sain kuitenkin tehtyä tämän blogin julkaisualustalla uusia aluevaltauksia. Toivottavasti ohjelmiston haltuunotto, toiminnot ja mahdollisimman pian myös blogin rempan kohteena oleva, vähän kökkö ulkoasu, alkavat pikku hiljaa muokkautua toivomani kaltaiseksi. Vaikka pahasti touhu on vielä kesken…

Ainakin itselleni on tärkeää, että blogin layout on siisti, huoliteltu, toimiva, ehkä jotenkin ystävällinen, – tai noh, ainakin viivähtämään houkutteleva.

Ennen (= aikana ennen äänikirjoja, aikana, jolloin kirjoja oli yöpöydällä, takkahuoneen pöydällä, työhuoneen pöydällä) kirjojen kannet vaikuttivat myös kirjaan tarttumiseen; kannet houkuttivat aloittamaan – tai sitten eivät. Ja edelleen viinien etiketit- sekä ulkonäön että antamansa tiedon perusteella – vaikuttavat ostopäätökseen. Myös viinien nimet joskus vaikuttavat. Tai ne mahdollisesti herättävät kiinnostuksen…

Ja kirjojen nimet, varsinkin romaanien nimet. Nehän ratkaisevat paljon. Edelleen yksi kirja ”elämäni kirjojen” joukossa on Hemingwayn ”Kenelle kellot soivat”, joka on taas näinä aikoina ajankohtainen, jo kirjan nimi on tärkeä.

Houkuttelevia ovat sellaiset kuin Laura Honkasalon ”Vie minut jonnekin” tai Jojo Moyesin ”Kerro minulle jotain hyvää” – tuollaiset saavat kiinnostumaan ”minne” ja ”mitä”. Maija Paavilaisen pienet aforismikirjat ovat ikiaikaisia suosikkejani. Jo niiden nimet! Kuten: Jouluiloa, Valovoimaa, Mummoälyä, Hankikantoa. Lyhyt partitiivi kertoo paljon. Ja jo nimi on aforismi!

Myös sellaiset kirjojen nimet, joissa on joku ”väännös” (Jani Toivola, ”Musta tulee isona valkoinen” , Aino Huilaja, ”Pakumatka”) tai sanonta (Hanna Brotherus, ”Henkeni edestä”) tai vaikka raamatunlause (Markus Leikola, ”Teidän edestänne annettu”) – siis että niissä on joku ”juju”, niin silloin ne ovat mielestäni kertovia, antoisia, koukuttavia… Onko muilla lempparikirjan nimiä? Onko hyvä nimi tuottanutkin pettymyksen?

~~~~~~~~~~~~~~~~

Viikonloppuna muksujen kanssa leivottiin: Eevis oli itse tekemässä omille synttäreilleen tarjottavaa. 🙂 Tämä olikin kerrassaan mainio juttu lasten kanssa tehtäväksi, ja arvelen, että myös mökkioloissa tämän muistan.

Kollaasissa (pahoittelen kännykuvien surkeaa laatua, EVO) on kaikki tarpeellinen: yksi putki Danerolles-croissant-tuoretaikinaa, purkillinen Valion kanelikreemiä (varmaan myös vaniljasta tulee hyvää) ja Unicorn-muffinsivuokia.

Toki muunlaisetkin vuoat käyvät, mutta vain jos Eevis ei ole mukana leivontajoukoissa. Avaa croissant-putki, rullaa taikina auki, mutta älä leikkaa kolmioiksi vaan kolmeksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi, sivele pinnalle creemiä (me käytimme puoli purkkia yhtä croissant-purkillista kohti), leikkaa levy neljäksi suikaleeksi ja rullaa taikina.

Asettele pullat muffinsivuokiin (halutessasi voitele munalla), paista 225-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.

Jääkaappisäilytyksen jälkeenkin nämä olivat vielä seuraavana päivänäkin hyviä ja tuoreen makuisia. Ei erityisen kauniita, mutta mukavan lehteviä.

Jos olisi vielä vallalla sellainen kyläilykulttuuri kuin 60- ja vielä 70-luvullakin, että vieraita tupsahteli kylään yks-kaks yllättäen, niin nämä olisivat hyvä ”vierasvara”.

Reseptit Ruoka ja viini

Kadonneen ruoan metsästys

Tiedän, todellakin tiedän, olevani ihan vertaansa vailla oleva asioiden, lähinnä tavaroiden kadottaja. Tai ennemminkin ehkä sujauttelija, sivuun pistävä, kätkijä, talteen laittava. Nimenomaan TALTEEN.

Ei ole yksi kerta kun meidän lapset, ja nyttemmin myös lapsenlapset ovat joutuneet sen tosiasian eteen, että olen ostanut jotain tiettyä päivää varten ”pienen yllärin, makean herkun, kivan kirjan…” ja kuinka ollakkaan se ei ole löytynyt vappuna tai pikkujouluissa. Mutta ihan kivasti lapset ovat suhtautuneet virpomispalkkoihin juhannuksena ja joulusuklaapalloihin synttäreillään maalis- ja syyskuussa.

Tänään tapahtunutta: jo aamulla olin tyytyväinen kun tämän päivän ruoka oli periaatteessa jo valmiiksi tehtynä. Eilen leivinuunissa muhineen possun fileen (jonka olin ennen uuniin laittoa valellut grillimarinadilla) revin haarukoilla säikeiksi = nyhtöpossua. Leikkelin fileen säikeet noin neljän sentin pituisiksi suikaleiksi, ja lopuksi kaadoin päälle noin puolet Jim Lim palmusokerikaramellikastike -pullollisesta ja sitten muhimaan kannelliseen rasiaan jääkaappiin, pari kertaa sekoittelin välillä. Tänään sitten pöydän kattaminen, tykötarpeiden silppuaminen (jäävuorisalaattia, suippopaprikaa, kurkkua, tomaatta, purjoa, avokadoa) ja tarjolle creme fraichea, guacamolea EN tänään meille kahdelle viitsinyt tehdä, ja Santa Maria salsaa, salsankin teen usein itse, mutta en tänään. Laiskottelupäivä! Ja juuri ennen kuin huutelen Pehtooria syömään mietin, että missä, missä ihmeessä on salsapurkki!! Ja missä ovat tortillat!!!

Olin varma, että ne kävin toissapäivänä ostamassa. Onhan meidän uudessa keittiössä paljon hyllyjä ja järjestyksiä tullut uudelleen asemoitua, toki on, mutta mihin ihmeeseen olen voinut nämä sujauttaa. Ei löytynyt, eivätkä ne olleet jääneet kauppakassin pohjallekaan, eivät auton takaluukkuun, eivät pyörän satulalaukkuun … Ei mitään muistikuvaa, missä ne ovat.

Siispä pikainen pyrähdys kotimarketissa hakemassa uudet, ja sillä välin kun vielä viimeistelen kaikkea, Pehtoori löytää ne jo aiemmin ostetut: suunnilleen niiltä sijoilta, joihin ne olin aatellut laittaneenikin. Mie en vain nähnyt niitä!!! Mieheni hieman kommentoi tätä juttua, mutta enpä nyt ihan turhanpäiten viitsi ruveta kaikkea sellaista toistelemaan täällä. 😀

Kaikesta tästä huolimatta, ruoka oli hyvää. Lämpimästi suosittelen pulled porkin tekemistä ihan itse. Ja nimenomaan tuon Jim Lim -soosin käyttämistä.

~~~~~~~~~~~~

Iltapäivällä, pitkästä aikaa oikein sellainen ”ansaittu viikonloppu” -olo, halusin ”luontoon”. Näillä huudeilla sen toteutuminen on jokseenkin rajallista, mutta kyllä minä luontoretkihuomioita kuitenkin onnistuin tekemään: Pyykösjärven joutsenpari on tänä vuonna laajentunut kuusihenkiseksi perheeksi, Ainolan puiston Kiikkusaaressa kyynelkoivu vielä vihreä, mutta arvokkaan näköinen visakoivu jo riisuuntunut odottamaan huurrekerrosta. Ehkä luntakin suojakseen.

Levollista pyhäinpäivää kaikille!