Ruoka ja viini – Sivu 25 – Tuulestatemmattua

Makuja ja muistoja

Olen Viinilehden postituslistalla (vasta pari vuotta sitten lopetin lehden tilauksen liki 20 vuoden jälkeen), ja useammin kuin kerran sieltä on tullut varteenotettavia, kokeiluun johtaneita reseptejä. Nyt siellä oli makuparina savujuustopiiras ja alsacelainen Pinot Gris -viini, joten päätin kokeilla. Juuri tuo viini oli aktiivisen viiniharrastuksemme alkuvaiheessa (30 vuotta sitten!!!) yksi ehdottomista suosikeistamme.

Jopa niin paljon, että sain viinikerholta väitöslahjaksi Riedelin Pinot gris -lasit (kuvassa). Nyt sellaisia en enää Riedelin mielettömän monipuolisista ja erinomaisen hyvistä lasisarjoista löytänyt, mutta meillä on niitä neljä kappaletta. Lasin vaikutuksesta viinin makuun olin alkuun hyvinkin skeptinen, mutta kyllä sillä on vaikutusta.

Kovin pitkälle tämän hifistelyn kanssa meillä ei ole menty, mutta ei kotona, eikä edes mökillä viiniä mistään puristelaseista maistella, ja valkkareille, kuohuville ja punaviineille on omanlaiset riedelit. Suosittelen testaamaan, ja ostamaan (aluksi) vain muutaman hyvän riedelin, joka on tarkoitettu omalle lemppariviinille. Esim. Vinum-sarjaa on aika ajoin ollut Hobby Hallissa ja Tokmannilla hinta-laatusuhteeltaan vallan edullisesti myynnissä. Kyllä tuoksut ja maku pääsevät oikeanlaisessa lasissa esille aika lailla paremmin kuin jossain puristelasisessa (värillisessä!) lasissa tai pienissä perintökristalleissa.

Vuosikymmen sitten ko. maistelussa ollut viini kulki nimellä Pfaffenheim Tokaj Pinot Gris, mutta ei nimenmuutos ole juuri viinin makuun vaikuttanut. Puolikuivana viini ei viime aikoina ole kovin usein ollut meillä tarjolla, mutta aasialaiselle ruoalle tai mökillä kesäillan nautiskeluviiniksi sitä on jokunen kerta vuosien varrella ostettu. Se on hyvä viini tarjottavaksi ei-niin-kovin-paljon-viineistä-tietäville/välittäville.

Ja tänään sitten asiantuntijan suosituksella täsmäviini ruoalle. Ja olihan se hyvä makupari, muikealle maistui. Piirakan ohessa runsaalla hunajamelonihakkeluksella kuorrutettu salaatti sopi sekin tähän kattaukseen. Nälkä lähti, tuli hyvä mieli.

Ja sitten jo aiemmin mainitsemani Veriappelsiinirisotto. Hyvä ystäväni on kaltaiseni verisappelsiiniaddikti ja juuri hän minulle vinkkasi Alkon sivulla olevasta risotto-ohjeesta. Erinomaisen hyvä arkirisotto, ei ehkä parsarisoton tai porkkanarisoton veroinen, mutta tähän vuodenaikaan oikein hyvä ja helppo. Tein ihan ohjeen mukaisesti: ohjeen kohtaan ”halutessasi käytä 2 dl valkoviiniä” sovelsin siten, että käytin 2 dl alkoholitonta saksalaista kuohuviiniä (Henkell alkoholfrei Sparkling Blanc piccolo), jota meillä on aina jemmassa viinikaapissa holillisten kuohuvien vieressä.

Mitäkö muuta lauantaille? – Sellainen totaalinen vapaapäivä-fiilis. Ladulla aurinkoa ja lentävää keliä, hyvä kirja kuuntelussa pitkin päivää, ajatuksissa monta kertaa paluu vuoden taakse ja itselle uusi hiihtolomapipo valmistunee tässä illan lopuksi. Aika täyteläinen, rauhallinen päivä.

~~~~~~~~~~~~

Ai niin. Kysely blogin ulkoasusta. Aloitussivun ulkoasusta kyselin…

Ja tulos on aika selkeä! Vain 1/6 äänesteneistä piti hetken käytössä ollutta ”postaus kuvan takana” -tapaa parempana kuin tätä joka nyt on käytössä. Siispä: blogi aukeaa vastaisuudessakin suoraan päivän tekstiin kuvien kera. Artikkeli/otsikkokuvan säilytän – se kun mielestäni kertoo siitä ”mitä tuleman pitää”.

Blogiremppa jatkuu vielä, hiljalleen ehkä tulee jotain uutta… Siihen asti ja edelleen jokainen seuraaja on tervetullut. On mukava tietää että on teitä lukijoita. 😀

Muistikuvia Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Uusia kokemuksia keittiössä ja kameran takana

Johan taas on ollut säät tänään! Ei puhettakaan, että aamun räntäsateiseen nollakeliin olisin lähtenyt hiihtämään.

Keskipäivällä uudenlainen kuvauskeikka, ihan hyvä sellainen, mutta enpä sen jälkeen viitsinyt enää muuta kuin piipahtaa keskustassa kaupassa viimeistelemässä viikonlopun ruokatarpeiden varastoa, ja sitten kotiin.

Iltapäivällä takkaseinälle mieluiseni valo.

Jostain syystä, todellakaan en tiedä mistä, johtuu, että pidän hyvin paljon valosta, joka siivilöityy sälekaihtimien välistä kodin seinälle. Ehkä se on kevät? 🙂

Nuo takkaseinän upotuksissa (joista kesällä 1986 muurarin kanssa keskustelimme tovin, ovatko sittenkään tarpeen… Sain tahtoni läpi. 🙂 ) on lasiset pullot (sininen ja punainen), lasitaidetta, jotka ostin Malcesinesta Gardajärven rannalta kesällä 1997. Ne ovat edelleen jokapäiväinen ilo. Vähän erilaisia matkamuistoja. Eipä ole ollut tarvetta heitellä niitä roskiin tai kierrätykseen. Niiden paikka on tuossa. Ehkä ”aina”.

Tänään meillä oli (proosallisesti) pihviä ja eilistä veriappelsiinirisottoa (ei mikäään pikkujuttu!! Palaan asiaan.) yms. mutta myös alkupalaleivät. Sattuipa nimittäin niin, että jostain merkillisestä syystä (Italia, Amalfi) aloitin tässä viikolla kuuntelemaan kirjaa nimeltä ”Kesä Amalfin rannikolla”! Virhe!

Ajattelin lopettaa jo ensimmäisten 20 sivun jälkeen, mutta sitten kuitenkin sinnittelin, ja joku sado-masokistinen juttu sai jatkamaan hamaan odotettavaan loppuun asti. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjan minä tilasi Positanon pienessä tavernassa Sancerrea ja Chevreä, olisi pitänyt ymmärtää lopettaa. Italiassa tilataan burrataa ja Vermentinoa tai ihan mitä tahansa italialaista, mutta EI ranskalaista viiniä ja juustoa! Semminkin, kun niitä tuskin Amalfin rannikolla on tarjolla. Mutta ei, jatkoin! Joten tähän mennessä ainoa BookBeatin kirja, jolle olen antanut 2/5. Yleensä olen ymmärtänyt lopettaa ajoissa, ennen kuin tällainen Harlekiini-kirjallisuus (totean minä, joka en koskaan ole lukenut ainuttakaan Harlekiinia) saa kädet hikoamaan ja pään tuntemaan myötähäpeää omasta puolestani.

MUTTA. Kirjassa oli pieni hetki, joka sai kiinnostumaan. Leivät! (Kirjassa näitä syötiin Amerikassa, ei Italiassa.) Sämpylä, voita, rucolaa, emmentalia ja vadelmia/vadelmahilloa. Nyt on kokeiltu molempia: hillolla parempi (tuoreet kuvauksellisempia). Jotain hyvää tästäkin lukukokemuksesta.

Eilen meillä oli uusi kalaruoka. Kuhaa paneroituna vehnäjauho-parmesanilla, oheen herneenversosalaattia (kuvassa olevien haituvien päälle oikea vihreä salaatti). Ja lisukkeena punaisella Njuda-salamipestolla maustettu pottuvoi eli perunamuusi!

Mutta kuha-resepti tässä. Leikkaa kuha annospaloiksi, kierittele jauho-parmesan (puolet ja puolet) -seoksessa, jossa on myös suola mukana ja paista kohtuullisen runsaassa voissa. Finduksen kalapuikotkin voivat joidenkin mielestä olla hyviä, mutta tämä oli ihan hemmetin hyvää.

Ja mikä parasta, sain tungettua annokseen myös ”home-made” -herneenversoja. Niistä on nyt iloa myös talokyläni keväässä. 😀

Pikkuisen teksi mieleni täydentää talokujan asujamistoa. Semminkin kun Puutarhurin Majaan on tullut ihan uusia mökkejä.

Huom. etualalla sisareltani joululahjaksi saamani pippuri- ja suolamyllyt. Arjen iloa, estetiikkaa ja makua on niissä. Pehtoori ja systeri olivat tonttuilleet tietämättäni, – en ole pahastunut. Joka päivä nämä ilahduttavat.

Historiaa Luettua Reseptit Ruoka ja viini

Fredrikan päivän aattona

Porvoosta – Fredrika on varmasti tästä kulkenut …

Huomenna on Runebergin päivä. Tänä vuonna minä vietän nimenomaan Fredrika Runebergin päivää. Kaikki ansaittu kunnia miehelleenkin, mutta kyllä nyt pieni (eikä niin pienikään) feministi minussa kehottaa nauttimaan Runebergin torttuja nimenomaan Fredrikan muistolle ja kunniaksi. Hänen arvostuksensa nousi entisestään, kun kuuntelin viikolla Fredrikan kirjoittaman romaanin ”Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä” (1858).

Fredrika Runeberg kirjoitti ensimmäisen suomalaisen (tosin ruotsiksi) historiallisen romaanin. Tosin Zachris Topelius, joka oli Fredrikan tukija, opettaja ja kollegakin, ehti saada ensin julkaistuksi oman historiallisen romaaninsa – silloin Fredrikankin romaani oli valmis, mutta julkaistiin myöhemmin. Topeliusta olen lukenut – aika paljonkin – mutta vasta nyt Fredrikan romaanin. Ja kuinka se onkaan hyvä. Isonvihan aikaan sijoittuvassa romaanissa naiset ja heidän asemansa ovat keskeisessä osassa, ”kulissina” on rakkautta ja sotaa. Moni ns. nykykirjallisuuteen luettava rakkaustarina, yhteiskunnallisestikin kantaa ottava teos, jää jälkeen Fredrikan kirjasta.

Ehkä se, että työkseni olen lukenut vanhoja tekstejä, 1800-luvun suomen kieltä, tämä oli minusta oikeastaan ihan herkullinen opus. Siispä suosittelen muillekin: ennakkoluulottomasti kirja lukuun/kuunteluun…

Kahdeksan lapsen äiti, toimittaja, miehensä tukija, ja pitkään miehensä hoitamiselle omistautunyt Fredrika tahdotaan 2000-luvulla muistaa lähinnä (vain) näiden leipomusten mukaan.

Tein niitä perhepäivälliselle. Perhe (aika suppeasti käsitettynä) syömässä tänään: pohjoisesta palannut Tyär ja Juniori, Apsu ja Eevis, sekä me Pehtoorin kanssa.

Kun oli pakkaspäivä (- 22 C aamulla mittarissa) oli hyvä kokkailla ja värkkäillä.

Pääruokana oli cannelloneja. NYT tuli tosi hyviä. Ja paljon. Eka kertaa niitä oli tarjolla muksuillekin, ja aika nopeasti lautaset hupenivat tyhjiksi.

Runebergin – Fredrikan!! – tortut kostutin amarettolla, – siis punssin, rommin tms. sijaan sokeriliemeen mantelikööriä. Muutoin tein Kinuskikissan ohjeella.

Ja lapsia varten ja muutenkin sitten myös laskiaispullia. Tosin Apsu kommentoi hieman kipakasti ”viimeksikin oli jälkkäriksi laskiaispullia”, mutta eipä se lopultakaan tuntunut haittaavan. Hyvin upposi pullat pienille.

Italialais-suomalaista Runebergien (huom. monikko) päivän aattosta ja perheen yhteisestä ajasta on nautittu.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Ruoan parissa taas

Eilen ja tänään. Arki ja juhla. Ruokapöydässä siis.

Eilen salviapestopasta ja tänään madetta Michelin-tähtiravintolan keittomestarin ohjeella. Kumpi voitti?

Salviapestopasta

Miksi tämä kuva on näin petroolinen?? Eikä muutenkaan tee oikeutta ruoalle.
Jossa siis väritön, huomaaton, herkullinen made todella hyvässä kastikkeessa!
ja snack-sitruunoita. Kuvausreksvisiittaa, ei olisi kannattanut lautaselle asetella. Paitsi että ovat kivan näköisiä. 😀

Siis eilen meillä oli Liemessä-blogista vohkittu ohje Salviapestopasta. Kyllä se oli hyvää, mutta ehken tee toiste. On niin monia muitakin hyviä pastaohjeita. Tässä taas ja edelleen suosittelen Harri Syrjäsen Onepot -postauksia. Nytkin siellä on mielenkiintoinen klassikkoruoka Cacio e Pepe -sovellutus (Sovellutus? onko ollenkaan oikea sana?!) Joka tapauksessa aion tuonkin kokeilla.

Ja tänään madetta! Viimeisen päälle sesonkiruokaa. Ja sellaista, joka ei ole minulle ihan ykkösvalinta. Tosin jo muutamana vuonna meillä on syöty madekeittoa, jota sitäkin voin suositella. Ja samalla suositella oman kalakauppiaan luona käymistä. Pehtoori kävi taas kerran kälyltään kalaa hakemassa: valmiiksi nyljetty made oli helppo ruoaksi tehdä. Yksissä tuumin totesimme mateen kuhaa paremmaksi kalaksi; ja meillä kuhaa tehdään ja siitä tykätään aika lailla. Siispä..

Ohje Vottosen kuhaan oli jo viime vuonna Kalevassa. Sellaista fine dining -ainesta (onhan Vottonen kahden Michelin tähden ravintolassa keittiömestari), mutta sopii kotikeittiöönkin. Hyvinkin sopii.

Huomenna, kun saamme tänne muksut, on aika arpoa ”reseptejä hukassa”- postauksessa julistetun arvonnan voittajat. Siis vielä ehdit osallistua.

Vottosen maderesepti tässä:

Madetta Vottosen tapaan

400 grammaa kuutioitua madefileetä
30 grammaa vehnäjauhoa
30 grammaa voita
300 grammaa kalalientä
300 grammaa kermaa
1/2 punttia tilliä
3 oksaa persiljaa
30 grammaa piparjuurta
1 sitruuna

Lisäksi tarvitset suolaa, mustapippuria ja ruskistettua voita.

Valmistusohje:

Valmista kastike sulattamalla voi ja lisää vehnäjauho joukkoon.
Kypsennä hetki ja lisää joukkoon kiehuva kalaliemi ja kerma.
Kypsennä 20 minuuttia ja mausta.
Lisää kalat joukkoon ja hauduta noin viisi minuuttia miedolla lämmöllä.
Lisää lopuksi joukkoon hienonnetut yrtit, raastettu piparjuuri, sitruunan kuori ja mehu.
Viimeistele muutamalla lusikalla ruskistettua voita. Tarkista lopuksi vielä maku.

Ruoka ja viini

C-vitamiinit ja muuta terveellistä

Jos ruokavaliossani on jotain, mitä syön nimenomaan sen takia, että tiedän (tai ainakin uskon 🙂 ) sen olevan terveellistä, ovat appelsiinit. Ja nimenomaan tammi-helmikuun veriappelsiinit.

No ja salaatit, tai siis, että teen aina meille salaatin ruoalle. Aina. Vuodenajan ja pääruoan mukaan salaatin ainesosat vaihtelevat, mutta yleensä aina jotain vihersalaattia (ja rucolaa) alle, ja sitten päälle milloin mitäkin kasvista, vihannesta, hedelmää, – usein myös jotain juustoa (feta, mozzarella, raastettu pecorino, raejuustoa), ja joskus, jos on kalaruokaa niin kananmunia. Ajatuksena on, että tämä edesauttaa ruokavalion pysymistä monipuolisena. Ja saahan siinä samalla kuituja ja vitamiineja ja ties mitä antioksidantteja. Sitä paitsi tykkään salaateista. Pehtoorille ja muille satunnaisemmin ruokapöydässämme viipyville salaattikulho sopii myös vallan mainiosti.

Mutta täsmävitamiinit hankin veriappelsiineista (ja D-vitamiinit pillereistä).

Veriappelsiineissa (ihan sama, onko ne vain vähän punertavia vai eivät, ovatko isoja tai pieniä, Taroccoja tai muita) on kaksi kertaa niin paljon C-vitamiineja kuin tavis appelsiineissa. Siis yksi pieni appelsiini täyttää päivän tarpeen. On vahinko, ettei C-vitamiini varastoidu, minulla olisi tälle vuodelle varastoa jo nyt ainakin pääsiäiseen asti. Ja veriappelsiinisesonki on vasta puolessa.

Kaliumin tarpeen turvaamiseksi minulla on oikein reseptikin (sydämen rytmihäiriöön, eteisvärinään, lisälyöntisyyteen pitäisi kuulemma auttaa), mutta olen kyllä koettanut pitää kaliumini viitearvoissa ruokavaliolla: entistä tarkemmin huolehdin siitä, että lohta on ainakin kerran viikossa. Ja onhan sitä, ja jotain muuta kalaa jonain toisena päivänä, jollei kolmantenakin.

Silmänruokaa ja toki makuakin on herneenversoissa. Eka kertaa olen ”viljellyt” niitä sisätiloissa. Liotin muutaman desin kuivattuja herneitä, laitoin pariin kukkapurkkiin pari senttiä yrttimultaa pohjalle, idätin liotettuja siemeniä pimeässä ja kelmun alla pari päivää, ja sitten kelmu veks ja purkit ikkunalaudalle. Tässä tulos viikon päästä. Tuosta riittää sopan tai salaatin päälle monena päivänä. On niissä ainakin kuitua ja proteiinia, mutta ennen kaikkea ne ovat mukava pieni saareke keittiössä. 😀

Ruoasta puheenollen: perjantai-iltaan asti on vielä mahdollisuus osallistua arvontaan ja kertoa, onko joku tai jotkut blogin ruokajutut tuoneet iloa ja hyviä makuja sinunkin ruokapöytääsi?

Reseptien kokoamispostaus ja osallistuminen arvontaan on täällä.

Historiaa Reseptit Ruoka ja viini

Paljon vuosia ja onnistunut kakku

Jos vähennät omasta syntymävuodestasi tämän hetkisen ikäsi, niin mihin päädyt?

Kun minä vähennän syntymävuodestani tämän hetkisen ikäni, olen vuodessa 1895. Ei siis ainoastaan viime vuosituhannella, vaan paljon yli vuosisadan takana, ihan 1800-luvun lopussa.

Silloin Aleksanteri III oli Suomen suuriruhtinas, elettiin autonomian viimeisiä vuosikymmeniä, Venäjä ei ollut sodassa millään suunnalla (erinomaisen poikkeuksellista Venäjän historiassa), rautatieliikenne Suomessa oli jo hyvällä alulla, päästäkseen opiskelemaan yliopistoon naisten tuli hakea ja saada vapautus sukupuolestaan, vuosi 1895 oli paha katovuosi, hätäaputyöt ja pettuleipä olivat osalle väestöä elannon lähde ja myöhempi nobelisti A. I. Virtanen syntyi.

Me pohdittiin tänään ajan kulumista, kun oltiin Jäälissä Pehtoorin kanssa äitinsä synttärikahveilla. Kun M-mummun ikä vähennetään hänen syntymävuodestaan ollaan vuodessa 1839!! Häthätää Ruotsinvallan aika on takana, … Menneistä ja tulevasta, kivuista ja iloista juttua, hiihtämisestä, lotista ja lääkkeistä.

Ja kakku oli ihan hyvää, päivänsankarikin tykkäsi.

Kakku on mehevää, eikä kovin rasvaistakaan, kun ei ole ollenkaan voita.

Italialainen mascarpone omenakakku

4 omenaa (n. 700 g)
sitruunamehua
4 kananmunaa
2 dl sokeria
250 g mascarpone-tuorejuustoa
4 ½ dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

tomusokeria

Kuori kaksi omenaa, poista siemenkota ja leikkaa omenat noin 1-1,5 cm kuutioiksi. Laita kulhoon odottamaan ja sekoita omenakuutioiden joukkoon hieman sitruunamehua tummumista estämään.

Pese kaksi omenaa ja poista siemenkota. Leikkaa ne muutaman millimetrin paksuisiksi siivuiksi, jotka ohenevat sisusta kohti. Laita nekin kulhoon ja pirskottele niille sitruunamehua ja laita syrjään odottamaan.

Rutista leivinpaperista pallo, avaa se ja vuoraa sillä kakkuvuoka.

Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja kaneli. Vaahdota kulhossa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lusikoi joukkoon mascarpone ja lisää vaniljauute. Sekoita vatkaten ainoastaan sen verran, että ainekset sekoittuvat tasaisesti.

Siivilöi jauhoseos joukkoon ja kääntele lastalla tasaiseksi taikinaksi. Älä sekoita enempää kuin on tarpeellista. Kääntele lopuksi joukkoon omenakuutiot. Levitä taikina tasaisesti vuokaan.

Asettele omenasiivut taikinaan kakun pinnalle hieman limittäin sisäkkäisiksi kehiksi, jolloin pinnalle syntyy ruusumainen kuvio. Paloja voi laittaa hieman tiiviimmin ja enemmän kuin itselläni tässä kuvassa.

Omenalohkoista syntyy kakun pinnalle kaunis ruusukuvio.

Paista uunin alaosassa noin 45 minuuttia 170 C, kunnes tikulla koitettaessa siihen ei enää jää taikinaa. Mikäli pinta alkaa ruskistua liikaa paiston aikana, peitä vuoka höllästi foliopalalla.

Anna kakun jäähtyä ja vetäytyä ennen tarjoilua.

Alkuperäisohje on Kulinaari-blogista (jossa on usein mielenkiintoisia ruokajuttuja) ja siinä kakun oheen suositellaan italialaista makeaa, mietoa kuohujuomaa Moscato d´Astia ja varmasti sen ja/tai vaniljakastikkeen kanssa vieläkin parempaa.

Reseptit Ruoka ja viini

Reseptejä hukassa?!

Blogiuudistus ja uuden julkaisuteeman käyttöönotto kaikkine lisäosineen ja vimpaimineen (oikeasti niiden – esim. sivupalkin hakemisto – lisäämiseksi sivulle tarvitaan ”vimpain” (widget) , en ole varma, onko käännös kaikkein onnistunein. Vimpain kuulostaa ’hilavitkuttimelta’, ehkä ´widgetti´ anglismi olisi ollut sittenkin parempi. Noh, mutta joka tapauksessa uudistus ei ole yhtään parantanut blogissa olevaa hakutoimintoa. Blogiuudistus ei tuonut hakutoimintoon parannusta. En minä ainakaan osannut sitä tehdä, enkä ole löytänyt sopivaa hilavitkutinta, jolla asia paranisi.

Sivupalkin ”Kategoriat” ja ”Menneet vuodet, kaikki päivät” -kalenteritoiminto oikeassa reunassa auttaa vähän, mutta ihan yhtä vähän kuin ennenkin.

Esimerkiksi reseptien etsintä tahtoo olla aika vaikeaa. Eilen iltasella ryhdyin etsimään ruokaohjetta, jonka mukaa olin joskus tehnyt kuhaa prosciutton kanssa. Kun laitan hakukenttään sanan ”kuhaa”, tulee ainakin puolen tusinaa postausta, jotka käsittelevätkin lukuhaastetta. Siis hakukone bongaa KUHAA sanasta luKUHAAste. Ei hyvä. Ei todellakaan.

Ja minullehan tämä blogi on paitsi päiväkirja, matkakirja, kuvakirja, tallennusmuoto monille jutuille, kontaktiväline, arjen jäsentäjä, etc., etc. niin hyvin merkittävä osa tämän jokapäiväisen postailun ideaa on tallentaa itselleni hyviä ruokaohjeita! Nyt kun niitä on täällä jo satoja, niin monet niistä hukkuvat ja häviävät postausten ”pohjalle”. Aina silloin tälloin joku teistä blogin lukijoistakin lähettää spostia tai messenger-viestiä, ja kyselee jonkun ohjeen perään.

Blogitilastoista näen, että on muutamia suosikkireseptejä, joiden äärelle google tai joku muu hakukone johdattaa (esim. kevyt pääsiäispasha, porolasagne, jääkellarin lohi, rex-kakku, hillatiramisu, saaristolaisleipä). Ja Jokaviikkoinen soppamme -postaussarja houkuttaa vieläkin kävijöitä (esim. fenkolikeitto de luxe, gratinoitu sipulikeitto ja Perämeren lohesta kalakeitto)

Tänään sitten lopulta näistä ohjeista mukaillen ruoka meille: Kuhafileet italialaisittain ja Kukkakaalimuusi

Mutta!

Nyt olen jo aloitellut keräämään jonkinlaista hakemistoa blogin resepteistä. Joten nyt kysely: onko joku leivonnainen, ruoka, jälkkäri tai muu tarjoilu- tai kokkausvinkki, jonka ohjeen olet Tuulestatemmatusta löytänyt ja erityisen hyväksi havainnut? Joku joka ehkä on jäänyt vakituisesti repertuaariisi? Tai onko joku ohje, jonka mukaan olet joskus tehnyt jotain hyvää, mutta et enää toistamiseen ole löytänyt ohjetta (koska huono ”vimpain”!)? Onko mielessäsi yksi tai useampikin ohje, joka mielestäsi olisi ehdottomasti tähän hakemistoon merkittävä?

Olen joskus jossain lukijakyselyssä aiemminkin kysellyt jotain tämän suuntaista, mutta mikäs on tämänhetkinen tilanne?

Kommentoi tähän alle, voit myös lähettää messengerillä, whatappilla tai spostilla (reija at satokangas.fi) vastauksesi. Vastausaikaa viikko! Sen jälkeen kaikkien vastanneiden kesken arvon yhden varastooni jääneen Saariselkä kuvissa -kalenterin.

Toivon runsasta osallistumista. Jokainen vastaus on ilo ja palvelee muitakin blogissa kävijöitä. Makoisan viikonlopun toivotuksin …

Reseptit Ruoka ja viini

Pari luvattua reseptiä

Viikonloppuna lupasin ”kirjailla” poromoussen ohjeen. Sellaisiahan on netti ja porokeittokirjat pullollaan ja taitaa täällä blogissanikin olla pari, mutta on tämä vähän erilainen kuin muut, ja tällaista meillä on viime aikoina mökillä ollut ja nyt sitten viikonlopun blini-kekkereillä. Sopii toki uuniperunoiden kanssa, saaristolaisleivän päälle, alkupalalautaselle. Huomionarvoista on, että säilyy hyvinkin muutaman päivän jääkaapissa, jos tästä aika isosta annoksesta sattuu jäämään.

Poromousse (tuorejuustopohjaan)

100 g savuporolastuja (Kylmäseltä Kauppahallista!, ei rouhetta!! )
1 rasia Philadephia (light) -tuorejuustoa
1 prk smetanaa
1 dl kermaa
1 – 2 rkl piparjuuritahnaa (Felix)
1 rkl sitruunanmehua
1 pieni salottisipuli tai nippu ruohosipulia silputtuna
mustapippuria myllystä

Laita pariksi tunniksi jääkaappiin makuuntumaan.

Ja SITTEN, jos sattuu olemaan ystäviltä saatua karpalo-puolukkahilloa (ehkä myös tavis karpalohyytelö tai sokeroitu puolukkahillo just ja just sopivat tähän), niin sitten sitä tämän kanssa, -> moussen oheen pieni nokare. Ainakin blinin kanssa olivat aika herkullinen makupari.

Toinen ruoka on alkuperältään toiselta puolen maailmaa, mutta minä söin parasta sellaista Jäämeren rannalla Jakobselvissä elokuussa, kun olimme ystävien kanssa linturetkellä Varangilla. Jäämeren rannan pikkukylän thaimaalainen ravintola tarjosi Red Thai Currya, jonka veroista olen koettanut opetella tekemään. Tämä taisi olla viides versio, ja nyt jo niin hyvää, että voin reseptin julkaista.

Minulle thai-keittiö ei ole kovinkaan tuttu, vaikka Hua Hinissä joskus neljännesvuosisata sitten olin siellä päivän kokkauskurssillakin. Niinpä jos jollakin lukijoista on ehdolla oma tai muuten vain hallussa oleva hyvä red curryn ohje, niin mielelläni kuulen siitä ja kokeilen. Kommentteihin vinkki kiitos! 😀

Ensinnäkin makumaailmaan sopivammaksi meillä on todettu Jim Lim Thai punainen currytahna. Tämä on minusta aika ratkaiseva juttu, ja toinen se että käyttää kookosKERMAA, ei -maitoa.
Munanuudelit, ison (oisko 3 dl?) kookoskerman, vesikastanjaprkin ja bambunversoviipaleet ostin tälläkin kertaa Aasia Marketista, mutta toki esim Spice Up -purkit kelpaavat.

Red Thai Curry Rantapellon tapaan

800 g broilerin filettä aika isoina paloina
2 rkl seesamiöljyä
1 sitruunaruoho
1 punainen chili
½ prk Jim Lim Curry -tahnaa
2 punaista (suippo)paprikaa
2 pientä sipulia
1 prk vesikastanjoita
1 prk bambunversoja
1 isohko purkki kookoskermaa (ei maitoa!)
korianteria (voi toki jättää pois, jos on inhokkia)

Laita ison kattilan pohjalle rypsiöljyä, lisää joukkoon silputtu chili ja sitruunaruoho sekä sipulihakkelus.
Kuullota hetki. Lisää joukkoon broiler, lisää hetken päästä joukkoon currytahna.
Pyörittele broilerit siinä kunnolla, ja anna vähän aikaa paistua.
Kaada joukkoon valutetut kastanjat ja bambunversot, silputtu paprika.
Ja lopuksi purkillinen kookoskermaa.
Ihan lopuksi desin verran silputtua korianteria, tarjoiluun siitä vähän.

Kypsennä 15 – 20 minuuttia ja keitä sillä aikaa munanuudelit miedossa suolassa valmiiksi.

Tästä tulee iso annos, – pistin puolet pakkaseen. Ensi viikolla on taas red curry -päivä. 😀

Ihan vielä tämä ei ole niin hyvää kuin Varangin rannalla, mutta avoimin mielin kehittelen…

Neulottua Ruoka ja viini

Herkkuruokaa ja uusi islantilainen neule

Tänään on ollut hiihtopäivä ja perhepäivällispäivä. Hyvä päivä.

Juniori toi tullessaan yhden parhaista samppanjoista (Egly-Ouriert) ikinä. Kukkiakin toivat, ja Eevis oman viehättävän itsensä, Apsu hyvän ruokahalunsa ja jälkkäri-ihastuksensa.

Päivän menussa oli blinejä (valmiina ostettu Kauppahallista M:lta: ei tarvitse kärryttää kotona, hyviä tulee näistä, kun lämmittää voin kera kuumassa uunissa!) ja perinteiset tykötarpeet (smetana, siianmäti ja punasipulihakkelus) sekä erinomaista poromoussea uudella twistillä (kirjoittelen tässä joku päivä ohjeen) ja hyvää Hangasojan suolasienistä tehtyä sienisalaattia.

Lisukkeena vielä salaatti, jossa pikkubambupyyn munia (maistuivat ihan kananmunille, minuutin keittoaika riittää ihan hyvin) ja tummia tomaatteja pistaasirouheella. Muksuille puikuloista ”pottuvoita” ja loimulohta.

Jälkkäriksi laskiaispullat joko hillolla tai mantelimassalla; molempien koulukuntien edustajia oli pöydässä.

________________________________________________________

Tänään on ollut myös uuden islantilaisneuleeni valmistumispäivä.

Malli, jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa, on omani. Kaarokkeen kuvio Maaru Moilasen Vetur (=Talvi).

Koska halusin sisällä pidettävän, en yltiölämmintä kuten Lettlopi- tai Alafosslopi -langoista tulee, valitsin langaksi Plötulopin. Ja neuloin sen yksinkertaisena. Tuo kovasti minua viehättävän Veturin ohje on kaksinkertaiselle, joten päätin sitten soveltaa itse. Olisi ehkä sittenkin pitänyt vähän vähemmän uskoa omiin kykyihin. Purkuhommiksihan se välillä meni!

Helmaan ja hihansuihin käytin Plötua tuplana ja valkoista Lettlopia. Tämmöiseen pääädyin, koska olin Islantilaiset neuleet -FB-ryhmästä lukenut, että hahtuvaisesta, höyhenenkevyestä, yksinkertaisesta Plötulopista tehdyissä villapaidoissa resorit tahtovat helposti kulua rikki. Oma idea oli hihojen pieni ”puhvimaisuus”; tein ison osan lisäyksistä heti resorin jälkeen. Se on kyllä onnistunut juttu.

Silmukkaluvun otin riddarin ohjeesta, ja se toimikin kaarrokkeeseen asti oikeinkin hyvin, neuloin resorit 3½ puikoilla, muutoin 4 ½, ja viikossa pusero olikin jo vaaleanpunaisen raidan yläreunaan asti valmiina. Sovitin, – olisi kannattanut todellakin sovittaa tai mittailla vähän aiemmin! Kyllä pitäisi olla bodaajan hartialinja, jotta olisi ollut sopiva.

Ei muuta kuin purkamaan koko siihenastinen kaarroke. Ja puikkojen vaihto: 3½ oli sopiva kaarrokkeen kirjoneuleeseen. Myös kaarrokkeen yläosa (harmaa) oli neulottava kahteen kertaan. Yritin ja teinkin koko harmaan raidan ensin tuhkanharmaalla, mikä oli tosi vaikeaa, koska valkoinen ja vaalea harmaa puikolla oli vaikea erottaa: virheitä tuli vielä enemmän kuin muutoin. Toki niitä on tässä viimeisessäkin versiossa aika lailla. Kaulusosassa oli sitten vielä kavennettava suunnilleen joka toisella kerroksella.

Mitäkö tämä opetti?

Plötulopi on ihan hyvä lanka neuloa, vaikka se välillä saattaa katkeillakin; katkeaa nimenomaan silloin, jollei huolehdi, että lanka kulkee esteettä – kiskoa ja kiristää ei saa. Pian sen oppii, ja hahtuvainen katkennut lanka yhdistyy kiertämällä ja hiukan kostuttamalla helposti.

Lankaa tämän kokoiseen jumpperiin tarvitaan vain 300 g (= kolme kiekkoa tai useampi jos värejä on enemmän), aika nopeasti tekee sileää neuletta. Neuleesta tulee kevyt ja lämmin, mutta ei liian kuuma.

Ja sitten: kannattaa seurata valmiita ohjeita. Ainakin minun kannattaisi!

Mutta kyllä tämä tällaisena menee kotona ja varsinkin mökillä ihan hyvin. Tämä päällä olen sävy sävyyn mökin sisustuksen kanssa!

(Lankojen värit: pohja on 2027 viininpunainen (2027), kaarrokeessa karmiininpunainen 1430, pinkki 1425, valkoinen 0001 ja harmaat 1026 ja 9102 )

Niitä näitä Viini

Huoleton, hyvä perjantai

Tänään vihdoin hiihtämään!

Vesisade, suksien puute, alkuviikosta pieni ”äksidentti”, joka sai jo uskomaan, että kyseessä oli kylkiluun murtuminen (on se vieläkin musta, yöunet ovat katkonaisia kipuilun vuoksi ja ketutus kohtuullinen) ovat aiheuttaneet sen, että VASTA tänään hiihtokausi Oulussa pääsi yhden haparoivan kerran jälkeen taas jatkumaan. Ja olihan se riemullista. Aamuhämärissä Saaran tallilta kohti Auran majaa! Koko kympin lenkin kiittelin kaikkia mahdollisia tahoja, että vihdoinkin! Ihan hyvin voi hiihtää vain yhtä kättä (sekin jo vanhastaan repaleinen :D) käyttäen.

Huomista perhepäivällistä olen tässä valmistellut – muksuista ainakin toinen on taas kipeänä, mutta eivätköhän silti huomenna pääse tulemaan. Flunssasta, sen välttelystä, koronatesteistä, karanteeneista, huolesta ja kaikenmoisesta sellaisesta paljon takaumia juuri tällä viikolla.

Takaumista puheenollen; niinpä vain olen jo oppinut olemaan ilman kännykkää monta kertaa, ihan vain huoletonna olen unohtanut koko puhelimen milloin minnekin. Jo mökillä vuodenvaihteessa hoksasin, että saatoin jättää luurin jonnekin, tuntikausiksi – mitä Pehtoori kyllä ihmettelikin. Pitkään aikaan en ole enää säpsähtänyt, enkä huolehtinut puhelimen soidessa. Vuosi on tehnyt tehtävänsä…

Mies on muutoinkin sanaillut juuri tänään ja tällä viikolla, että ”mitenkäs noin toimetonna”, miltäs tuntuu…? – Hyvälle tuntuu, kiitos vain.

Nyt takkatulen ääreen päättelemään oma uusi neule (joka ei ole kovinkaan onnistunut! Huoh!) ja nauttimaan loput siikapäivälliseltä jääneestä Wolfbergerin uudesta kuohuvasta. Pullo tyylikkäämpi kuin skumppa, mutta eipä siinäkään mitään vikaa, kuten ei Wolfbergereissä yleensäkään.