Ruoka ja viini – Sivu 25 – Tuulestatemmattua

Pari luvattua reseptiä

Viikonloppuna lupasin ”kirjailla” poromoussen ohjeen. Sellaisiahan on netti ja porokeittokirjat pullollaan ja taitaa täällä blogissanikin olla pari, mutta on tämä vähän erilainen kuin muut, ja tällaista meillä on viime aikoina mökillä ollut ja nyt sitten viikonlopun blini-kekkereillä. Sopii toki uuniperunoiden kanssa, saaristolaisleivän päälle, alkupalalautaselle. Huomionarvoista on, että säilyy hyvinkin muutaman päivän jääkaapissa, jos tästä aika isosta annoksesta sattuu jäämään.

Poromousse (tuorejuustopohjaan)

100 g savuporolastuja (Kylmäseltä Kauppahallista!, ei rouhetta!! )
1 rasia Philadephia (light) -tuorejuustoa
1 prk smetanaa
1 dl kermaa
1 – 2 rkl piparjuuritahnaa (Felix)
1 rkl sitruunanmehua
1 pieni salottisipuli tai nippu ruohosipulia silputtuna
mustapippuria myllystä

Laita pariksi tunniksi jääkaappiin makuuntumaan.

Ja SITTEN, jos sattuu olemaan ystäviltä saatua karpalo-puolukkahilloa (ehkä myös tavis karpalohyytelö tai sokeroitu puolukkahillo just ja just sopivat tähän), niin sitten sitä tämän kanssa, -> moussen oheen pieni nokare. Ainakin blinin kanssa olivat aika herkullinen makupari.

Toinen ruoka on alkuperältään toiselta puolen maailmaa, mutta minä söin parasta sellaista Jäämeren rannalla Jakobselvissä elokuussa, kun olimme ystävien kanssa linturetkellä Varangilla. Jäämeren rannan pikkukylän thaimaalainen ravintola tarjosi Red Thai Currya, jonka veroista olen koettanut opetella tekemään. Tämä taisi olla viides versio, ja nyt jo niin hyvää, että voin reseptin julkaista.

Minulle thai-keittiö ei ole kovinkaan tuttu, vaikka Hua Hinissä joskus neljännesvuosisata sitten olin siellä päivän kokkauskurssillakin. Niinpä jos jollakin lukijoista on ehdolla oma tai muuten vain hallussa oleva hyvä red curryn ohje, niin mielelläni kuulen siitä ja kokeilen. Kommentteihin vinkki kiitos! 😀

Ensinnäkin makumaailmaan sopivammaksi meillä on todettu Jim Lim Thai punainen currytahna. Tämä on minusta aika ratkaiseva juttu, ja toinen se että käyttää kookosKERMAA, ei -maitoa.
Munanuudelit, ison (oisko 3 dl?) kookoskerman, vesikastanjaprkin ja bambunversoviipaleet ostin tälläkin kertaa Aasia Marketista, mutta toki esim Spice Up -purkit kelpaavat.

Red Thai Curry Rantapellon tapaan

800 g broilerin filettä aika isoina paloina
2 rkl seesamiöljyä
1 sitruunaruoho
1 punainen chili
½ prk Jim Lim Curry -tahnaa
2 punaista (suippo)paprikaa
2 pientä sipulia
1 prk vesikastanjoita
1 prk bambunversoja
1 isohko purkki kookoskermaa (ei maitoa!)
korianteria (voi toki jättää pois, jos on inhokkia)

Laita ison kattilan pohjalle rypsiöljyä, lisää joukkoon silputtu chili ja sitruunaruoho sekä sipulihakkelus.
Kuullota hetki. Lisää joukkoon broiler, lisää hetken päästä joukkoon currytahna.
Pyörittele broilerit siinä kunnolla, ja anna vähän aikaa paistua.
Kaada joukkoon valutetut kastanjat ja bambunversot, silputtu paprika.
Ja lopuksi purkillinen kookoskermaa.
Ihan lopuksi desin verran silputtua korianteria, tarjoiluun siitä vähän.

Kypsennä 15 – 20 minuuttia ja keitä sillä aikaa munanuudelit miedossa suolassa valmiiksi.

Tästä tulee iso annos, – pistin puolet pakkaseen. Ensi viikolla on taas red curry -päivä. 😀

Ihan vielä tämä ei ole niin hyvää kuin Varangin rannalla, mutta avoimin mielin kehittelen…

Herkkuruokaa ja uusi islantilainen neule

Tänään on ollut hiihtopäivä ja perhepäivällispäivä. Hyvä päivä.

Juniori toi tullessaan yhden parhaista samppanjoista (Egly-Ouriert) ikinä. Kukkiakin toivat, ja Eevis oman viehättävän itsensä, Apsu hyvän ruokahalunsa ja jälkkäri-ihastuksensa.

Päivän menussa oli blinejä (valmiina ostettu Kauppahallista M:lta: ei tarvitse kärryttää kotona, hyviä tulee näistä, kun lämmittää voin kera kuumassa uunissa!) ja perinteiset tykötarpeet (smetana, siianmäti ja punasipulihakkelus) sekä erinomaista poromoussea uudella twistillä (kirjoittelen tässä joku päivä ohjeen) ja hyvää Hangasojan suolasienistä tehtyä sienisalaattia.

Lisukkeena vielä salaatti, jossa pikkubambupyyn munia (maistuivat ihan kananmunille, minuutin keittoaika riittää ihan hyvin) ja tummia tomaatteja pistaasirouheella. Muksuille puikuloista ”pottuvoita” ja loimulohta.

Jälkkäriksi laskiaispullat joko hillolla tai mantelimassalla; molempien koulukuntien edustajia oli pöydässä.

________________________________________________________

Tänään on ollut myös uuden islantilaisneuleeni valmistumispäivä.

Malli, jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa, on omani. Kaarokkeen kuvio Maaru Moilasen Vetur (=Talvi).

Koska halusin sisällä pidettävän, en yltiölämmintä kuten Lettlopi- tai Alafosslopi -langoista tulee, valitsin langaksi Plötulopin. Ja neuloin sen yksinkertaisena. Tuo kovasti minua viehättävän Veturin ohje on kaksinkertaiselle, joten päätin sitten soveltaa itse. Olisi ehkä sittenkin pitänyt vähän vähemmän uskoa omiin kykyihin. Purkuhommiksihan se välillä meni!

Helmaan ja hihansuihin käytin Plötua tuplana ja valkoista Lettlopia. Tämmöiseen pääädyin, koska olin Islantilaiset neuleet -FB-ryhmästä lukenut, että hahtuvaisesta, höyhenenkevyestä, yksinkertaisesta Plötulopista tehdyissä villapaidoissa resorit tahtovat helposti kulua rikki. Oma idea oli hihojen pieni ”puhvimaisuus”; tein ison osan lisäyksistä heti resorin jälkeen. Se on kyllä onnistunut juttu.

Silmukkaluvun otin riddarin ohjeesta, ja se toimikin kaarrokkeeseen asti oikeinkin hyvin, neuloin resorit 3½ puikoilla, muutoin 4 ½, ja viikossa pusero olikin jo vaaleanpunaisen raidan yläreunaan asti valmiina. Sovitin, – olisi kannattanut todellakin sovittaa tai mittailla vähän aiemmin! Kyllä pitäisi olla bodaajan hartialinja, jotta olisi ollut sopiva.

Ei muuta kuin purkamaan koko siihenastinen kaarroke. Ja puikkojen vaihto: 3½ oli sopiva kaarrokkeen kirjoneuleeseen. Myös kaarrokkeen yläosa (harmaa) oli neulottava kahteen kertaan. Yritin ja teinkin koko harmaan raidan ensin tuhkanharmaalla, mikä oli tosi vaikeaa, koska valkoinen ja vaalea harmaa puikolla oli vaikea erottaa: virheitä tuli vielä enemmän kuin muutoin. Toki niitä on tässä viimeisessäkin versiossa aika lailla. Kaulusosassa oli sitten vielä kavennettava suunnilleen joka toisella kerroksella.

Mitäkö tämä opetti?

Plötulopi on ihan hyvä lanka neuloa, vaikka se välillä saattaa katkeillakin; katkeaa nimenomaan silloin, jollei huolehdi, että lanka kulkee esteettä – kiskoa ja kiristää ei saa. Pian sen oppii, ja hahtuvainen katkennut lanka yhdistyy kiertämällä ja hiukan kostuttamalla helposti.

Lankaa tämän kokoiseen jumpperiin tarvitaan vain 300 g (= kolme kiekkoa tai useampi jos värejä on enemmän), aika nopeasti tekee sileää neuletta. Neuleesta tulee kevyt ja lämmin, mutta ei liian kuuma.

Ja sitten: kannattaa seurata valmiita ohjeita. Ainakin minun kannattaisi!

Mutta kyllä tämä tällaisena menee kotona ja varsinkin mökillä ihan hyvin. Tämä päällä olen sävy sävyyn mökin sisustuksen kanssa!

(Lankojen värit: pohja on 2027 viininpunainen (2027), kaarrokeessa karmiininpunainen 1430, pinkki 1425, valkoinen 0001 ja harmaat 1026 ja 9102 )

Niitä näitä Viini

Huoleton, hyvä perjantai

Tänään vihdoin hiihtämään!

Vesisade, suksien puute, alkuviikosta pieni ”äksidentti”, joka sai jo uskomaan, että kyseessä oli kylkiluun murtuminen (on se vieläkin musta, yöunet ovat katkonaisia kipuilun vuoksi ja ketutus kohtuullinen) ovat aiheuttaneet sen, että VASTA tänään hiihtokausi Oulussa pääsi yhden haparoivan kerran jälkeen taas jatkumaan. Ja olihan se riemullista. Aamuhämärissä Saaran tallilta kohti Auran majaa! Koko kympin lenkin kiittelin kaikkia mahdollisia tahoja, että vihdoinkin! Ihan hyvin voi hiihtää vain yhtä kättä (sekin jo vanhastaan repaleinen :D) käyttäen.

Huomista perhepäivällistä olen tässä valmistellut – muksuista ainakin toinen on taas kipeänä, mutta eivätköhän silti huomenna pääse tulemaan. Flunssasta, sen välttelystä, koronatesteistä, karanteeneista, huolesta ja kaikenmoisesta sellaisesta paljon takaumia juuri tällä viikolla.

Takaumista puheenollen; niinpä vain olen jo oppinut olemaan ilman kännykkää monta kertaa, ihan vain huoletonna olen unohtanut koko puhelimen milloin minnekin. Jo mökillä vuodenvaihteessa hoksasin, että saatoin jättää luurin jonnekin, tuntikausiksi – mitä Pehtoori kyllä ihmettelikin. Pitkään aikaan en ole enää säpsähtänyt, enkä huolehtinut puhelimen soidessa. Vuosi on tehnyt tehtävänsä…

Mies on muutoinkin sanaillut juuri tänään ja tällä viikolla, että ”mitenkäs noin toimetonna”, miltäs tuntuu…? – Hyvälle tuntuu, kiitos vain.

Nyt takkatulen ääreen päättelemään oma uusi neule (joka ei ole kovinkaan onnistunut! Huoh!) ja nauttimaan loput siikapäivälliseltä jääneestä Wolfbergerin uudesta kuohuvasta. Pullo tyylikkäämpi kuin skumppa, mutta eipä siinäkään mitään vikaa, kuten ei Wolfbergereissä yleensäkään.

Ruoka ja viini

Tärppejä kauppalappuun

Viimeisen viikon aikana on tullut kaupasta/kaupoista bongattua kaikkea uutta, ja toki sitten ostettuakin.

Tämä ei ole uutta, mutta hoksautan heti aluksi, että sisilialaiset tarocca-veriappelsiinit ovat täällä taas. Olen jo ensimmät pari kiloa syönyt – jatkan kohta.

Etelästä ovat tulleet myös ruskeanpunaiset tomaatit. Ne ovat espanjalaisia, jotain ceellä alkavia, kai. Myydään neljän paketeissa, minulla on sekä K-kaupasta että Lidlistä havainto. Tummat tomaatit on makeita, mehukkaita, jännän näköisiä salaatissa ja kaiken muun lisäksi superfoodia. Hyviä ovat. Olen tomaattien – tomaattienkin – suurkuluttaja, joten mukava kokeilla välillä jotain uutta.

Viikonloppuna kävin Aasia Marketissa (asemaa vastapäätä) nuudeli-, äyriäis-, bambunverso-, kookosmaito-, miso- etc. varastojen täydennysreissulla (ja samalla säästämässä – siellä aasialainen ruoka on suunnilleen puoleen hintaan siitä mitä esim. K-marketissa). Kylmäkaapista olin ottamassa sitruunaruohoa ja silmiin sattui pieni munakotelo? Viiriäisen muniako? – Viiriäisen muniksi minä aattelin, mutta ovat sittenkin ehkä vähän isompia, ja poikkeuksellisen halpoja (= 2,50 euroa/12 kpl, viiräisen munathan maksavat hyvinkin euron kappale).

Otin paketillisen ja päätin kotona etsiskellä, mitä on Wabu? – Viinikerhossa on lintuasiantuntijoita, joilta sitten sainkin vastauksen: pikkubambupyyn munia! Olin varma, että vain ällyyttävät minua -pikkubambupyy, – joopa joo. Mutta oikeasti näin on. Sain vielä kuvankin linnusta – peltokanalintu kuulemma on tämä. En ole vielä keittänyt munia, lauantaina testataan.

Ja Aasia Marketin kylmäkaapista myös nuo yläkuvassa näkyvät hattivattien näköiset ”white Crab mushroomit”. Jotain niistäkin aion lauantaina kokkailla.

Jo aiemmin olen kerran, tai varmaan useamminkin kehuskellut Torin Lihamestarin pakastealtaasta löytyviä pizzapullia ja mozzarellajuustoa. Eilen tein niistä pizzaa ja eka kertaa kokeilin uuden uunimme, joka tuli 3 kk keittiöremontin valmistumisen jälkeen marraskuussa, pizzauunitoimintoa. Aina vaan paranee kotipizzat!

Kuten kuvasta näkyy pizzapullista saa helposti ohuen, rapean pohjan ja juusto on valuvaa, mutta ei sitkeää ja se ruskistuu kauniisti. Äyriäiset pizzaan Aasia Marketista ja salami (ja kaikki muutkin pizzan tekoon tarvittavat tykötarpeet) lihamestarilta. Kuten lappilainen sanonta kuuluu: ei voi valittaa.

Nyt on iltapalan aika: veriappelsiini ja Valion kirsikkajogurtti, johon olen addiktoitunut yhtä pahasti kuin raskausaikana viiliin: näitä on oltava jääkaapissa koko ajan! Monta. Purkin kyljessä on kohta vuoden ollut maininta ”Limited Edition”, mikä on saanut minut pysymään vain ja ainoastaan tässä merkissä ja lajissa – pelkona että se kuitenkin kohta loppuu, niin nyt pitää nauttia, kun sitä vielä on!

Hyviä makuja arkeenne – ja viikonloppua kohtihan tässä jo mennään – huomenna kauppaan!

Muistikuvia Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Muistikuvia tänäänkin

Kuvia, kuvia. Ruokakuvia, väitöskuvia, annoskuvia, väitöskahvikuvia, blinikuvia, luentosalikuvia… Nyt vilisee silmissä. Päivän on mennyt ediittihommissa. About 500 kuvaa on tullut perattua, valittua ja paljon jo työstettyäkin. Sekä De Gamlas Hemin annoskuvat että väitöskuvat perjantailta ovat olleet työstettävänä.

Ei siis ihan perinteinen pyhitetty sunnuntai. Lenkillä (vesisadetta tammikuun puolivälissä, ei hyvä!) ja sapuskan tekoa ja nauttimista kuitenkin. Eipä juuri muuta.

Kun nyt en muutakaan postattavaa saa aikaiseksi, niin vihdoin tännekin tämä tomaatti-balsamico salaatin ohje, jota on ystävä- ja perhepiirissä tullut moneen kertaan jaetuksi. Tästä on jokunen ”raakaversio” ollut täällä blogissakin, mutta tässä nyt tämän hetkinen tilanne.

Marinoitu tomaattisalaatti

2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hyvää balsamiviinietikkaa (esim. Il Caratello)
1 valkosipulinkynsi (pieni tai puolikas) murskattuna
1 salottisipuli (en aina laita, jos on liharuokaa niin ehkä sitten)
ripaus suolaa
aika monta rouhaisua mustapippuria
1 rkl silputtua basilikaa (aina ei ole ollut)
2 + 2 tl ruokokidesokeria (tavallinenkin hätätapauksessa käy)

Sekoita em. aineet keskenään, puolet ruokokidesokerista vasta valmiin salaatin päälle.

Leikkaa pikkutomaatit (kirsikka, luumu- tms.) puolikkaiksi ja lisää ne edelliseen marinoitumaan.

Anna marinoitua jääkaapissa ½ – 4 tuntia.
Lisää tomaatit vihersalaatin päälle ennen tarjoilua.
Revi tai leikkaa vihersalaattia (romainea, jääsalaattia, rucolaa, Juicea, Pirkka ”Rapeat Pikkusalaatit”),
mitä milloinkin sattuu kotona olemaan, kulhon pohjalle.

Ja olennaista tässä on tuo hyvä balsamico. Torin Lihamestari tai Haukiputaan Keltainen Kolibri ainakin ovat niitä paikkoja, joista sitä olen hankkinut. Ostinpa joululahjaksikin sitä muutaman pullollisen. Toki muualtakin löytyy hyviä balsamicoja, mutta ihan etikkaisinta, ohuinta, halvinta en tähän laittaisi – se kun vaikuttaa koko salaatin makuun aika olennaisesti. Raaka-aineet ratkaisevat.

Ruoka ja viini Viini

Photoshoppia ja viiniä

Sitä minä vaan tänäänkin taas mietin, että miksi sitä pitää vehtata ja vatvoa, lähteäkö lenkille vai eikö lähteä? Vakavissaan tulee pohdittua, että kannattaakohan tuo? – Useinhan en edes kyseenalaista asiaa, vaan vain lähden. Noin viitenä päivänä viikosta lähden tepastelemaan, hiihtämään tai pyöräilemään – jos siihen on mahdollisuus. Ja nykyäänhän lähes aina on. Mutta tänään. Tänään on ollut kuvien editointipäivä, mutta ei mikään kiire asian kanssa, huomenna voin jatkaa ja vielä maanantaikin aikaa saada nämä projektit valmiiksi, joten ei periaatteessa mitään estettä.

Ja sen että tuohon metsäpolulle pääsin tiesin, että tietysti kannatti lähteä ulos!! Itseasiassa aika viehättävä sumuinen maisema matkalla Rajahautaan, kosteassa, plussakelin säässä hyvä hengittää, nastakengät tekivät kävelystä helppoa. Joten mitä ihmettä piti edes kyseenalaistaa lähtemistä!

Palattua takaisin koneelle ja editointihomma eteni taas helposti.

Ja illansuuksi hankkiuiduimme Karjasillalle. Oli viinikerhon maisteluilta. Ja olihan taas opettavaista. Mitäkö opin? – Chenin Blanc -rypälettä pitäisi harrastaa enemmän! Illan paras (minun mielestäni) oli tämä Les Hauts Rocheville (kolmas vasemmalta) . Aika vaikuttava, voimakas, hedelmäinen, pitkän jälkimaun valkoviini.

Opin myös, että saksalaiset spätburgunderit (kolme oikealla) eivät ole mun juttu. Vaikka ilmasto lämpenee, ja kelvollisten punaviinien tuotantoalue yltää yhä pohjoisemmas, en ole ainakaan vielä vakuuttunut siitä, että Saksasta tulisi hyviä punaviinejä. Että tällaisia ensimmäisen maailman ”ongelmia” tänään.

Opin myös, että sekä saksalainen että ranskalainen sipulipiirakka ovat hyvää, mutta ranskalainen aika taivaallista. Entäs jälkkäri? Omena-mascarponekakku! Ja sain reseptinkin. Tulette vielä kohtaamaan minun versioni. Oli kyllä niin hyvää, mukavan tymäkkää, että ehdottomasti kokeilen itsekin.

Ja muistan taas olla kiitollinen, että ovat nämä ihmiset elämässä. Yli 30 vuotta yhteisiä hetkiä, iloa, yhdessä syömistä, kokemuksia, tarinoita, viinistä ja elämästä oppimista.

Historiaa Reseptit Ruoka ja viini

Kanaruokaa maailmalla ja meillä

Moskovan ravintoloissa on viimeisen vuoden kuluessa ruokalistoilta hävinnyt Kiovan kana. Paneroitu ja rasvassa paistettu, yrttivoilla täytetty broilerfile on ollut niin venäläisten kuin ukrainalaistenkin ”kansallisruoka” tai ainakin sen alkuperä on omittu molempien maiden nimiin. Joka tapauksessa tällä nimellä tätä kanaruokaa ei enää Venäjällä ainakaan ravintoloissa tarjoilla. Ruokalajin uusi nimi on…
— Arvaatteko? Se on Donbassin kana tai Krimin kotletti!

Kuuntelin eilen loppuun Markus Leikolan Sodan ja rauhan kronikan.

Leikola tuntee Venäjän historian ja niinpä hän pystyy paksuhkossa esseekokoelmassaan taustoittamaan Putinin politiikkaa. Hän kertoo, kuinka Venäjän ”Äiti maa” ja ”Russkij mir” -ajattelu ovat vahvoina Putinin vallan laajentumispyrkimysten takana, miten ne ovat ideologisia perusteita Neuvostoliiton suuruuden ajan rajoihin tavoittelussa.

Kirjassa on paljon anekdootteja (Moldovan historia!!, jo mainittu Kiovan kana, somesta löytyvät panssarivaunujen käynnistysohjeet), siinä on terävää, hyvin argumentoitua analyysiä, kysymyksenasettelua, mutta myös vakuuttavalla tietomäärällä perusteltuja vastauksia.

Ainakin minulle hyvin pirstalaiseksi jäänyt ymmärrys sodan kulusta, strategisista ratkaisuista, ja nimenomaan Venäjän osalta niiden puutteesta, on nyt selkiytynyt. Leikolan teksti on sarkastista, paikoin jopa naurahduksia aikaan saavaa. Leikola – sotakirjeenvaihtajana monellakin tantereella meritoitunut toimittaja – korostaa moneen kertaan, että toivo on tärkeintä, sitä ei saa menettää. Ja että rauha tulee, se tulee AINA. Kirja on paljon enemmän kuin raportointia sodasta, – suosittelen lämpimästi.

Jollet jaksa, halua, voi lukea/kuunnella koko kirjaa, niin tiedoksi, että kirjasta on Helena Pilkkeen arvosteluartikkeli Historiaverkko Agricolassa.

~~~~~~~~~~~~

Ei Kiovan kanaa, saatikka Krimin kotlettia, mutta kanaruokaa tai paremminkin broileria meillä tänään.

Tietokoneen reseptikansiossa on pitkään pyörinyt ohje

Broilerin jauhelihapihvit

- 300 g broilerinjauhelihaa
- 2 rkl punaista tai vihreää pestoa
- 2 rkl korppujauhoja
- 1 muna
- 2 rkl sitruunamehua
- suolaa
- pippuria

kastike

- 1 dl ranskankermaa
- 0.5 dl raastettua parmesaania
- mustapippuria

Sekoita pihviainekset keskenään.
Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä.
Nosta pannulle lusikalla seosta ja painele pieniksi pihveiksi.
Kypsennä pihvit kohtalaisella lämmöllä kauniin ruskeiksi. Sekoita kastikeainekset keskenään.

Toisin kuin tuossa alkuperäisessä ohjeessa on, tein ihan kunnon pihvejä ja pyörittelin vielä vehnäjauhoissa. En ole varma, kannattiko. Vaativat sellaisina pidemmän kypsennysajan, mutta toisaalta olivat kyllä meheviä. Joka tapauksessa taikina ja kastike hyviä. Teen toistekin.

Lisukkeeksi tein systerin vinkkaamaa juuresruokaa. Muutoin tein tuolla Yhteishyvän -sivulta löytyvällä ohjeella, mutta laitoin tavallista selleriä (150 g) ja yhden isohkon palsternakan.

Hyvää, edullista, terveellistä arkiruokaa.

Eilenkin meillä oli ”uutta” arkiruokaa: viimeisen päälle pikaruokaa, mutta kotimaista, puhdasta (toki vähän rasvaista) perusruokaa. Helppo tapa saada se ”viikon toinen kalaruoka” tällä tavoin nopsasti hoidelluksi. Pakastealtaisiin on tullut ”Mummon paistetut muikut ja maalaisranskalaiset” -pusseja. Oheen tein kermaviilipohjaisen kastikkeen kurkkuhakkelussalaattiin. Ei huono.

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Välipäivänä täyttä elämää

Kuten tavallista – silloin kun täällä on perhettä tai ystäviä kanssamme – mökkiaamiainen ei ollut vain pikainen puuro ja kahvi, vaan pitkään aamiaispöydässä nauttimista ruoasta ja seurasta. Hiljalleen hankkiuduimme uloskin, kun yhdentoista aikoihin alkoi jo tuntureiden takaa pientä valonkajoa näkyä.

Etsittiin Northern Light Villagen poroaitauksesta poroja, katseltiin husky-ajelijoita, tykkylumisia (jota harvoin täällä on niin paljon kuin nyt) aihkeja, isoja lumen peittämiä kuusia ja petäjiä. Kuljettiin ja höpöteltiin, oltiin hiljaakin. Vain vähän. 😀 Kylän keskustan läpi kuljettiin, hyvällä katseltiin turistiryhmiä, – hyvä että on matkailijoita.

Ja ihmeteltiin puolikesyltä vaikuttavia riekkoja, joita jalkakäytävillä oli useita, – niiden jälkiä on myös rantasaunan ympäristössä poikkeuksellisen paljon.

Mökillä jo ”perinteisesti” glögimukilliset terassilla, takkatulen ääressä pientä lounasta ja sitten saunan lämmitykseen, iltapäivätorkuille, leppoilua, rantasaunaa.

Ja tänään mentiin ulos syömään. Todella olin siitä iloinen. On taas tullut joku kylläytyminen omiin kokkailuihin, – niitähän on nyt ollut vähän tavallista enemmän viime viikkoina.

Tänään oli varaus Fienoon! Mehän kävimme siellä syyskuussa Pehtoorin kanssa, mikä jo vakuutti että pian uudelleen. Nyt siis sinne.

Onneksi oli pöytävaraus, emme suinkaan olleet ainoita! Pizza (poropancettaa, punasipulia, mozzarellaa) oli perfetto.

Tilasimme myös pullollisen lombardialaista roseeta. Sellaista Suomessa harvoin saa. Hetken välähti kesä, vaikka ulkona – 10 C , pientä pyryä ja pimeää, puolikuu sentään näkyi. Jälkkäritkin vielä jaksettiin, tiramisu ei ollut ylimaallisen hyvää, mutta se oli hyvää, täyteläistä, sopivasti.

Mökille palauduttua vielä pieni peli-ilta. Muistatko? -kysymyskortit olivat juuri meidän ikäluokalle sopivia. Aika hyvin me vielä muistamme. Nyt unille, huomenna elettävä koko loppuvuosi!

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Haaste ja yhdessä syöden

Tänään on julkaistu ensi vuoden Helmet-lukuhaaste. Olen kahtena edellisenä vuonna osallistunut, ja silloin alkuvuosi kirjoja valitessa meni siten, että kohta kerrallaan oli ”saatava” suoritetuksi. Siis vuoden 50 ensimmäistä kirjaa oli sovitettava haasteeseen. Hyvin tyypillistä minua: kun johonkin ryhdytään, niin tehdään yhteen putkeen niin kauan tai siis mahdollisimman jouhevasti, että saadaan mahdollisuuksien mukaan kerralla valmiiksi, se saattaa kestää, mutta kesken ei jätetä.

Olenkin edellisinä vuosina ollut jo huhtikuun puolivälin tienoilla ”valmis” näiden haasteiden (lukuhaaste 2022 ja 2021) osalta. Mutta tulevana vuonna aion edetä hitaasti. Ei siis niin, että etsin mahdollisimman nopeasti kohta kerrallaan kirjan juuri haasteeseen sopivaksi vaan lueskelen/kuuntelen mitä eteen tulee, ja laittelen sitten sopivaan kohtaan jos sellainen on, eikä haittaa vaikka kirja ei aina listaan sopisikaan.

Toisaalta tämän vuotisessa haasteessa on kyllä monia kohtia, jotka oikeasti ovat haasteita, siis on etsimällä etsittävä kirja. esim. ”Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta”, minähän en scifiä harrasta tai ”Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin” – ei tämäkään ole mun ykkösgenreen kuuluvaa kirjallisuutta. Mutta tässähän onkin kyse haasteesta! On haastettava itsensä uuden äärelle. Se tekee kyllä yleensä hyvää.

Ensi viikolla voisinkin postailla tämän kuluneen vuoden viimeiset 20 (?) kuuntelemaani kirjaa, niistä voisi ehkä olla vinkkiä jollekin toiselle haastetta suosittavalle tai muuten vaan.

~~~~~~~~~~~~

Tänään muutakin mukavaa.

Mm. että kävin valoisan, tai noh, hämärän aikaan ladulla. Kyllä tuntuu taas hiihtäminen mukavalle. Hissuksiksiin kuljin, tykkylumisia puita ihailin, pikkuisen aavoilla paikoilla, metsästä pois ollessa, tupisin kylmästä tuulesta, mutta vaimensin oman urputukseni: ”nyt on lunta, on terveyttä, on aikaa, on hienot ladut, on mahdollisuus… – siis hiihdä ja hiljene.” Uskoin kerralla.

Ja sitten vielä iltakin hyvä.

Iltapäivän lopulla värkkäilin kaikkea pientä – lapaksia tai pieniä kala- ja äyriäisherkkuja iltapalaksi. Ystävät tulivat lyhennetyn työpäivän jälkeen illansuussa Oulusta. Viime vuonna (sattuneesta syystä) yhteinen uudenvuodenvaihde jäi viettämättä, mutta nyt.

Ei meillä keskustelun aiheet olleet loppuneet, ehei. Hyvin kului ilta ruoan ja muutaman viinilasillisen (Pinot Gris Uudesta-Seelannista oli täyteläistä, helppoa, tarpeeksi hapokasta kaikille kalaisille ruoille), mökkikäyttöön oikeinkin hyvä ”tömppö”. Ja meillähän oli sitä kermasiikaakin, josta toissapäivänä oli täällä kommenteissa puhetta. Ja kermasiikaa tulee olemaan toistekin pöydässämme. Saaristolaisleivälle tämäkin hyvä kumppani, eikä todellakaan ollut vaikeaa! Peukutus tälle! Myös lohikakkuset, mätimousse ja katkarapusalsa maistuivat.

Pöydässä myös Juniorin ja Miniän tekemää raksuleipää ja jälkkäriosuudessa tryffeleitä. Vähän sellainen ”elämä on pieni juhla näin ns. arkenakin”-fiilis.

Kohti loppuvuotta!

Neulottua Niitä näitä Ruoka ja viini

Joulun lopulla

Tapaninpäivä kovin hiljainen, meidän tämän vuotinen vähän ”kutistunut” joulu on tänään ollut vain kolmen hengen kesken vietettyä aikaa. Minullakaan ei juuri mitään tekemistä, kun väki ruokapöydästä vain vähenee…

Noh, istuimme pitkään aamupuuron äärellä: Pehtoori, Tyär ja minä. Ei isompia aikeita. Lueskelin tovin, puolelta päivin tyttären kanssa päätimme lähteä lenkille, – aika ytimiin tunkevasta tuulesta huolimatta. Eipä ollut juuri muita ulkoilijoita, – noh, me saimme punaiset posket ja vähän taas ruokahaluakin. Ei tarvinne erikseen mainita, että onpas tullut syödyksi viime päivinä. Aika hyvinkin. Tänäänkin vielä Vitello tonnatoa ja tattirisottoa, siikatartar (ja/tai graavilohi) ja saaristolaisleipä taisivat olla tämän joulun eniten kiitosta saaneet jouluruoat.

Ja tänä vuonna, siltä vahvasti vaikuttaa (mikäänhän ei nykyään voi olla ihan varmaa), näyttää siltä, että vietämme vuoden vaihtumista pohjoisessa! On ollut jo niiiiiiiin ikävä mökille. Mutta nyt on pakattu. Amarylliksetkin.

Ja glögipulloissakin on vielä jotain, nekin mukaan. Loimu-glögi (vas.) on todettu hyväksi ja oikealla alkoholiton talvimaku on sekin maistunut ulkoilujen jälkeen…

Muutoin joulukoti/koristeet saavat jäädä loppiaiseen… Tyär ja miehensä asustelevat ja ovat täällä talonvahtina loppiaiseen asti.

”Joulun lopulla” -postaukseen kuva riddareista, joiden tekemisestä blogin vakilukijat ovat aina silloin tällöin joutuneet jonkin merkinnän lukemaan: Juniorin ja Miniän lahjavillapaidat olivat mieluisia, sopivia, varsinkin R. piti omastaan (edessä) kovasti.

Nyt kuuden riddarin jälkeen mietin, otanko mökille mukaan (minulle uutta) plötulopi-lankaa, jota on jo jemmassa tai jotain muuta, – aloittaisinko uuden neuleen, ehkä Alasuqin tai vaikka Veturin. Onhan se myönnettävä, että aika pahasti olen tähän islantilais/norjalaiseen villapaitaharrastukseen hurahtanut. Myös Puunvuosi ja Neulottu Kalevala kiehtovat. Ehkä kuitenkin teen mökillä vain parit vierasvillasukat… vähän välikausineulontaa, – tai ei ollenkaan neulontaa. Ihan vaan hiihtelen. Tai — en tiedä. Ihan vaan koetan olla.

Ei mitään millä on jokin aikataulu.