Aamuseitsemältä vein tyttären Limingantullin Tullisaliin, jossa hänellä työpäivä. Oli hieno sumu kaupungin yllä ja minulla kamera mukana ja tarpeeksi kampetta yllä, jotta olisin voinut jäädä ottamaan ”taidekuvia”, tunnelmakuvia tai mitä tahansa pimeän kaupunkimaiseman otoksia, mutta en millään viitsinyt. En millään. Kaukana ovat ne ajat, jolloin aamuseitsemän oli minulle se toimelian aika päivästä.
Tämänkin päivän aamutunteina sain kuitenkin tehtyä tämän blogin julkaisualustalla uusia aluevaltauksia. Toivottavasti ohjelmiston haltuunotto, toiminnot ja mahdollisimman pian myös blogin rempan kohteena oleva, vähän kökkö ulkoasu, alkavat pikku hiljaa muokkautua toivomani kaltaiseksi. Vaikka pahasti touhu on vielä kesken…
Ainakin itselleni on tärkeää, että blogin layout on siisti, huoliteltu, toimiva, ehkä jotenkin ystävällinen, – tai noh, ainakin viivähtämään houkutteleva.
Ennen (= aikana ennen äänikirjoja, aikana, jolloin kirjoja oli yöpöydällä, takkahuoneen pöydällä, työhuoneen pöydällä) kirjojen kannet vaikuttivat myös kirjaan tarttumiseen; kannet houkuttivat aloittamaan – tai sitten eivät. Ja edelleen viinien etiketit- sekä ulkonäön että antamansa tiedon perusteella – vaikuttavat ostopäätökseen. Myös viinien nimet joskus vaikuttavat. Tai ne mahdollisesti herättävät kiinnostuksen…
Ja kirjojen nimet, varsinkin romaanien nimet. Nehän ratkaisevat paljon. Edelleen yksi kirja ”elämäni kirjojen” joukossa on Hemingwayn ”Kenelle kellot soivat”, joka on taas näinä aikoina ajankohtainen, jo kirjan nimi on tärkeä.
Houkuttelevia ovat sellaiset kuin Laura Honkasalon ”Vie minut jonnekin” tai Jojo Moyesin ”Kerro minulle jotain hyvää” – tuollaiset saavat kiinnostumaan ”minne” ja ”mitä”. Maija Paavilaisen pienet aforismikirjat ovat ikiaikaisia suosikkejani. Jo niiden nimet! Kuten: Jouluiloa, Valovoimaa, Mummoälyä, Hankikantoa. Lyhyt partitiivi kertoo paljon. Ja jo nimi on aforismi!
Myös sellaiset kirjojen nimet, joissa on joku ”väännös” (Jani Toivola, ”Musta tulee isona valkoinen” , Aino Huilaja, ”Pakumatka”) tai sanonta (Hanna Brotherus, ”Henkeni edestä”) tai vaikka raamatunlause (Markus Leikola, ”Teidän edestänne annettu”) – siis että niissä on joku ”juju”, niin silloin ne ovat mielestäni kertovia, antoisia, koukuttavia… Onko muilla lempparikirjan nimiä? Onko hyvä nimi tuottanutkin pettymyksen?
~~~~~~~~~~~~~~~~
Viikonloppuna muksujen kanssa leivottiin: Eevis oli itse tekemässä omille synttäreilleen tarjottavaa. 🙂 Tämä olikin kerrassaan mainio juttu lasten kanssa tehtäväksi, ja arvelen, että myös mökkioloissa tämän muistan.
Kollaasissa (pahoittelen kännykuvien surkeaa laatua, EVO) on kaikki tarpeellinen: yksi putki Danerolles-croissant-tuoretaikinaa, purkillinen Valion kanelikreemiä (varmaan myös vaniljasta tulee hyvää) ja Unicorn-muffinsivuokia.
Toki muunlaisetkin vuoat käyvät, mutta vain jos Eevis ei ole mukana leivontajoukoissa. Avaa croissant-putki, rullaa taikina auki, mutta älä leikkaa kolmioiksi vaan kolmeksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi, sivele pinnalle creemiä (me käytimme puoli purkkia yhtä croissant-purkillista kohti), leikkaa levy neljäksi suikaleeksi ja rullaa taikina.
Asettele pullat muffinsivuokiin (halutessasi voitele munalla), paista 225-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia.
Jääkaappisäilytyksen jälkeenkin nämä olivat vielä seuraavana päivänäkin hyviä ja tuoreen makuisia. Ei erityisen kauniita, mutta mukavan lehteviä.
Jos olisi vielä vallalla sellainen kyläilykulttuuri kuin 60- ja vielä 70-luvullakin, että vieraita tupsahteli kylään yks-kaks yllättäen, niin nämä olisivat hyvä ”vierasvara”.