Ruoka ja viini – Sivu 24 – Tuulestatemmattua

Juhlaa ladulla ja mökillä

Hieman alkaa jo itseänikin epäilyttää, että onko latukuvien loputon sarja enää mielekästä, mielenkiintoista, tarpeellista täällä blogissa. Mutta juttuhan on niin, että perustelen kameran raahaamista hiihtolenkille mukaan a) sillä, että kuvaaminen on mitä mainioin tekosyy pysähtyä ylämäessä hengähtämään 😀 ja b) sillä, että ”pitäähän blogiin saada kuvia”. Kalenterikuvien kerääminen kun ei taida enää olla syy Canonin kuljettamiseen jokaikiseen tunturin rinteeseen ja kurunpohjaan.

Noh, joka tapauksessa. Tänään vuorossa Iisakkipään huiputus hiihdellen.

Niistä Saariselän varsin tiheän latuverkon taipaleista, jotka minä olen hiihtänyt, taitaa juuri tuo Iisakkipään lenkki olla kaikkein vaikuttavin. Alkumatka kulkee metsän läpi, kapeissa notkelmissa, vähän pimeissä kurunpätkissä ja osaksi aika tymäkästi nousten.

Muutama kilometri on pelkkää nousua! Ja mikä ilo onkaan kun on mukana kamera! On ”pakko” pysähtyä kuvaamaan.

Laskussa Iisakkipäältä kohti Kiilopäätä aurinko sai ympärilleen komean halon. Toki olen kuvankäsittelyllä sitä korostanut.

Mutta kaikkinensa hienot maisemat olivat. Pyhimyskehä kuvan vasemman reunan tunturin yllä!

Neljänladunristeyksestä alkaa hulppea laskeutuminen Hirvaskuruun. Tällaisella pakkaskelillä laskukin on hiihdettävä, mutta vauhdilla se alamäkeen sujuu.

Ja toinen kohokohta päivässä tietysti ruoka. Sunnuntaina vähän parempaa…

Tämän päivän menussa oli metsästäjän leike (Hangasojan viimeiset haaparouskut kastikkeeseen), juuripersiljaa parmesaanilla ja mantelijauheella, pikkelöityä punasipulia ja salaattia.

Viini nautittiin ennen ja jälkeen ruoan. Se kun ei ollut mitään pihviviiniä. Sain sen lahjaksi Juniorilta ja R:lta. Olivat tilanneet sen kiitokseksi minulle Saariselän Alkoon, josta kävimme sen eilisellä kauppareissulla hakemassa. Viini paljastui Alsacen Cremantiksi: Mure! Erinomainen, samppanjan veroinen, parempi kuin moni halpis samppanja. Aromia, makua, intensiivinen, pitkä jälkimaku.

Ja kun eilen mentiin kauppaan, minun oli huolehdittava, että on henkkarit mukana. Muistattehan tämän, kuinka olen ollut pahoillani, ettei minulta ikinä ole kysytty papereita. Ja eilen kysyttiin! Siitäkin iloitsin perhechatissa, kun kiittelin nuoria lahjasta. Mikä sitten sai ”tilaisuudessa” läsnäolleen Pehtoorin sepittämään Whatsappiin tarinan, joka (luvallaan) on tässä julkaistava:

Juhlava tilaisuus, Lapin Kansan toimittaja teki haastattelun ja kuvaaja tallensi tapahtuman. Saariselän VPK:n torvisoittokunta soitti fanfaarin ja isänmaallisia lauluja! Antero Kuukkelista piti unohtumattoman puheen henkkareiden kysymisen tärkeydestä ja toivotti vielä äipälle hyvää vointia sekä ojensi samalla kunniakirjan, jossa luvattiin +-2% alennuksen kaikista Kuukkelin leivonnaisista ja Sandelssin oluesta! Tilaisuus oli mieleenpainuva ja monen silmäkulmassa näin kyyneleen.🍾💐

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Sokkomaistelu, Talvikylä

Palatakseni vielä eiliseen …

Eilisen sokkomaistelutestin (ja illallisen) viinit

Taas kerran tuli todettua, että viinien maailma on loputtoman oppimisen matka. Selvästikin rypäle-teema on oikeastaan aina hyvä vaihtoehto, jollei muuta keksi. Albariño-rypäle on toisessa kotimaassaan, Portugalissa Albarinho, ja sitä käytetään mm. Vinho verde -viineissä. Espanjassa rypäle on Luoteis-Espanjan Rias Baixas-alueella, ja se on vähän muotirypälekin tällä hetkellä, ja olen sitä suosinut äyriäisruokien yhteydessä aika useinkin. Halusin oppia siitä lisää, siksi se maisteluun.

Ja sitten pariksi toinen espanjalainen. Espanjan ehkä tunnetuin rypäle on tempranillo. Sitä on kerhossamme vuosikymmenien aikana maisteteltu aika monet kerrat. Ja en taida olla ainoa, joka luuli sen tunnistavansa sekä tuoksusta että mausta. Eilisessä sokkomaistelussa kukaan ei sitä tunnistanut! Espanjalaisille olin valinnut verrokeiksi australialaisen ja argentiinalaisen tempranillo-rypäleestä tehnyt viinit. Viinit tunnistettiin ”jotenkin samantyyppisiksi”, aika pian arvuuteltiin, että kaikki neljä ovat samasta rypäleestä (huom. Cune on sekoiteviini). Kiitettävään arvosanaan ei yksikään viini ei päässyt, mutta sekä kallis espanjalainen ja kohtuuhintainen argentiinalainen pääsivät samoihin pisteisiin.

Kaikki viinit tilasin Alkon verkkokaupan kautta, ja kun ne tiistaina olivat Välivainiolta noudettavissa kyselin Juniorilta, josko hänellä kuluneella viikolla olisi siellä myymäläpäivä, jotta voisi roudata (kun on aina joskus tehnytkin) viinilaatikon meille. Pehtooria en voinut valtuuttaa hakemaan, koska halusin pitää hänellekin maistelun teeman piilossa. Mutta eihän Juniori ollut tietenkään paikalla – tuntuu että tekee nykyään enemmän etäpäivinä koulutuksia tai kulkee koulutuksissa tai kouluttamassa kuin on ”tiskin takana”, joten oli sitten itse käytävä testattavat hakemassa. Löysin asiasta hyvänkin puolen: kerrankin minulta kysyttäsiin Alkossa henkkarit. Vaikka sitten vasta tässä iässä! Ja kuinkas sitten kävikään: paikalla ollut miesmyyjä nosti laatikon varastohyllyltä ja juuri kun olin jo ajokorttia hänelle näyttämässä totesi: ”Näyttääpä nimi niin tutulta, että tunnistan ihan ilman henkilöllisyystodistusta”. Siis tunsi minut työkaverinsa äidiksi, joten se siitä toiveesta, että kysyttäis henkkarit!

Kaikesta huolimatta… olipa taas kerran mukavaa, opettavaista, herkullista.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja päivä oli muutenkin varsin antoisa: melkein läpsystä muksut ja viiniystävät vaihtuivat. Aamupäivä kului Eeviksen ja Apsun kanssa legojen (ja mummilla kutimen) kanssa lattialla rakennellen. Hienot uimahallit syntyivät ja samalla monta kirjoneulekerrosta 🙂 Lounaan jälkeen lähdettiin lumipyryiseen ulkoilmaan Nallikarin Talvikylään, ja mummikin pääsi (tuli vaadituksi kaveriksi 🙂 ) poron ja ponin kyytiin, labyrinttiin, karuselliin, – tuubimäessä pappa sai olla vetovoimana.

Antoisa, monen ilon, hyvän mielen laskiaisviikonloppu takana. Nyt kohti paastoa ja pääsiäistä?

Ruoka ja viini

Tämä lauantai –

Jossain välissä illan kuluessa pakotin itseni ajattelemaan, että miltäis nyt tuntuu? – Suosittelen kokeilemaan moista pysähdystä!

Yhtäkkiä kesken kaiken: hyvältä tuntuu.

Söimme hyvin, keskuskelimme aika paljon, – ei niin helppoja aiheita, jatkoimme taas mauista. Taas juttelimme. Nauroimme, aika paljon. Oli hyvä ja helppoa nauraa. Jaoimme kokemuksia matkoista ja viineistä. Kunhan höpöttellimme.

Siis oli hyvä illansuu, mukavasti venynyt ilta. Mikseipä?! Ruoka, viini ja seura mitä mainioimmat! Elämä on!

Albariño ja tempranillo olivat opittavina, testattavina. Testasimme, opimme, paikoin ilahduimme kovin, paikoin emme.

Menu oli tällainen:

HELMIKUINEN MENU

Blinit

Siianmätimoussea
Poromoussea
Haaparouskusalaattia
Suolakurkkuja ja hunajaa
Sipulia ja smetanaa

Tomaattisalaattia

Porovorscmackia
Puikulamuusia
Kaarnikkahyytelöä
Suolakurkkuja ja smetanaa

Fredrikan torttuja
Mantelitryffeleitä ja lakritsia

Entäs viinit, jotka olivat kuitenkin aika tärkeä syy kokoontua! Kolme Albanioa ja neljä tempranilloa! Vastoin odototuksia, eipä ollut helppo setti.

Ja huomenna julkaisen tulokset!

Bloggailu Reseptit Ruoka ja viini Viini

Makuja ja muistoja

Olen Viinilehden postituslistalla (vasta pari vuotta sitten lopetin lehden tilauksen liki 20 vuoden jälkeen), ja useammin kuin kerran sieltä on tullut varteenotettavia, kokeiluun johtaneita reseptejä. Nyt siellä oli makuparina savujuustopiiras ja alsacelainen Pinot Gris -viini, joten päätin kokeilla. Juuri tuo viini oli aktiivisen viiniharrastuksemme alkuvaiheessa (30 vuotta sitten!!!) yksi ehdottomista suosikeistamme.

Jopa niin paljon, että sain viinikerholta väitöslahjaksi Riedelin Pinot gris -lasit (kuvassa). Nyt sellaisia en enää Riedelin mielettömän monipuolisista ja erinomaisen hyvistä lasisarjoista löytänyt, mutta meillä on niitä neljä kappaletta. Lasin vaikutuksesta viinin makuun olin alkuun hyvinkin skeptinen, mutta kyllä sillä on vaikutusta.

Kovin pitkälle tämän hifistelyn kanssa meillä ei ole menty, mutta ei kotona, eikä edes mökillä viiniä mistään puristelaseista maistella, ja valkkareille, kuohuville ja punaviineille on omanlaiset riedelit. Suosittelen testaamaan, ja ostamaan (aluksi) vain muutaman hyvän riedelin, joka on tarkoitettu omalle lemppariviinille. Esim. Vinum-sarjaa on aika ajoin ollut Hobby Hallissa ja Tokmannilla hinta-laatusuhteeltaan vallan edullisesti myynnissä. Kyllä tuoksut ja maku pääsevät oikeanlaisessa lasissa esille aika lailla paremmin kuin jossain puristelasisessa (värillisessä!) lasissa tai pienissä perintökristalleissa.

Vuosikymmen sitten ko. maistelussa ollut viini kulki nimellä Pfaffenheim Tokaj Pinot Gris, mutta ei nimenmuutos ole juuri viinin makuun vaikuttanut. Puolikuivana viini ei viime aikoina ole kovin usein ollut meillä tarjolla, mutta aasialaiselle ruoalle tai mökillä kesäillan nautiskeluviiniksi sitä on jokunen kerta vuosien varrella ostettu. Se on hyvä viini tarjottavaksi ei-niin-kovin-paljon-viineistä-tietäville/välittäville.

Ja tänään sitten asiantuntijan suosituksella täsmäviini ruoalle. Ja olihan se hyvä makupari, muikealle maistui. Piirakan ohessa runsaalla hunajamelonihakkeluksella kuorrutettu salaatti sopi sekin tähän kattaukseen. Nälkä lähti, tuli hyvä mieli.

Ja sitten jo aiemmin mainitsemani Veriappelsiinirisotto. Hyvä ystäväni on kaltaiseni verisappelsiiniaddikti ja juuri hän minulle vinkkasi Alkon sivulla olevasta risotto-ohjeesta. Erinomaisen hyvä arkirisotto, ei ehkä parsarisoton tai porkkanarisoton veroinen, mutta tähän vuodenaikaan oikein hyvä ja helppo. Tein ihan ohjeen mukaisesti: ohjeen kohtaan ”halutessasi käytä 2 dl valkoviiniä” sovelsin siten, että käytin 2 dl alkoholitonta saksalaista kuohuviiniä (Henkell alkoholfrei Sparkling Blanc piccolo), jota meillä on aina jemmassa viinikaapissa holillisten kuohuvien vieressä.

Mitäkö muuta lauantaille? – Sellainen totaalinen vapaapäivä-fiilis. Ladulla aurinkoa ja lentävää keliä, hyvä kirja kuuntelussa pitkin päivää, ajatuksissa monta kertaa paluu vuoden taakse ja itselle uusi hiihtolomapipo valmistunee tässä illan lopuksi. Aika täyteläinen, rauhallinen päivä.

~~~~~~~~~~~~

Ai niin. Kysely blogin ulkoasusta. Aloitussivun ulkoasusta kyselin…

Ja tulos on aika selkeä! Vain 1/6 äänesteneistä piti hetken käytössä ollutta ”postaus kuvan takana” -tapaa parempana kuin tätä joka nyt on käytössä. Siispä: blogi aukeaa vastaisuudessakin suoraan päivän tekstiin kuvien kera. Artikkeli/otsikkokuvan säilytän – se kun mielestäni kertoo siitä ”mitä tuleman pitää”.

Blogiremppa jatkuu vielä, hiljalleen ehkä tulee jotain uutta… Siihen asti ja edelleen jokainen seuraaja on tervetullut. On mukava tietää että on teitä lukijoita. 😀

Muistikuvia Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Uusia kokemuksia keittiössä ja kameran takana

Johan taas on ollut säät tänään! Ei puhettakaan, että aamun räntäsateiseen nollakeliin olisin lähtenyt hiihtämään.

Keskipäivällä uudenlainen kuvauskeikka, ihan hyvä sellainen, mutta enpä sen jälkeen viitsinyt enää muuta kuin piipahtaa keskustassa kaupassa viimeistelemässä viikonlopun ruokatarpeiden varastoa, ja sitten kotiin.

Iltapäivällä takkaseinälle mieluiseni valo.

Jostain syystä, todellakaan en tiedä mistä, johtuu, että pidän hyvin paljon valosta, joka siivilöityy sälekaihtimien välistä kodin seinälle. Ehkä se on kevät? 🙂

Nuo takkaseinän upotuksissa (joista kesällä 1986 muurarin kanssa keskustelimme tovin, ovatko sittenkään tarpeen… Sain tahtoni läpi. 🙂 ) on lasiset pullot (sininen ja punainen), lasitaidetta, jotka ostin Malcesinesta Gardajärven rannalta kesällä 1997. Ne ovat edelleen jokapäiväinen ilo. Vähän erilaisia matkamuistoja. Eipä ole ollut tarvetta heitellä niitä roskiin tai kierrätykseen. Niiden paikka on tuossa. Ehkä ”aina”.

Tänään meillä oli (proosallisesti) pihviä ja eilistä veriappelsiinirisottoa (ei mikäään pikkujuttu!! Palaan asiaan.) yms. mutta myös alkupalaleivät. Sattuipa nimittäin niin, että jostain merkillisestä syystä (Italia, Amalfi) aloitin tässä viikolla kuuntelemaan kirjaa nimeltä ”Kesä Amalfin rannikolla”! Virhe!

Ajattelin lopettaa jo ensimmäisten 20 sivun jälkeen, mutta sitten kuitenkin sinnittelin, ja joku sado-masokistinen juttu sai jatkamaan hamaan odotettavaan loppuun asti. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjan minä tilasi Positanon pienessä tavernassa Sancerrea ja Chevreä, olisi pitänyt ymmärtää lopettaa. Italiassa tilataan burrataa ja Vermentinoa tai ihan mitä tahansa italialaista, mutta EI ranskalaista viiniä ja juustoa! Semminkin, kun niitä tuskin Amalfin rannikolla on tarjolla. Mutta ei, jatkoin! Joten tähän mennessä ainoa BookBeatin kirja, jolle olen antanut 2/5. Yleensä olen ymmärtänyt lopettaa ajoissa, ennen kuin tällainen Harlekiini-kirjallisuus (totean minä, joka en koskaan ole lukenut ainuttakaan Harlekiinia) saa kädet hikoamaan ja pään tuntemaan myötähäpeää omasta puolestani.

MUTTA. Kirjassa oli pieni hetki, joka sai kiinnostumaan. Leivät! (Kirjassa näitä syötiin Amerikassa, ei Italiassa.) Sämpylä, voita, rucolaa, emmentalia ja vadelmia/vadelmahilloa. Nyt on kokeiltu molempia: hillolla parempi (tuoreet kuvauksellisempia). Jotain hyvää tästäkin lukukokemuksesta.

Eilen meillä oli uusi kalaruoka. Kuhaa paneroituna vehnäjauho-parmesanilla, oheen herneenversosalaattia (kuvassa olevien haituvien päälle oikea vihreä salaatti). Ja lisukkeena punaisella Njuda-salamipestolla maustettu pottuvoi eli perunamuusi!

Mutta kuha-resepti tässä. Leikkaa kuha annospaloiksi, kierittele jauho-parmesan (puolet ja puolet) -seoksessa, jossa on myös suola mukana ja paista kohtuullisen runsaassa voissa. Finduksen kalapuikotkin voivat joidenkin mielestä olla hyviä, mutta tämä oli ihan hemmetin hyvää.

Ja mikä parasta, sain tungettua annokseen myös ”home-made” -herneenversoja. Niistä on nyt iloa myös talokyläni keväässä. 😀

Pikkuisen teksi mieleni täydentää talokujan asujamistoa. Semminkin kun Puutarhurin Majaan on tullut ihan uusia mökkejä.

Huom. etualalla sisareltani joululahjaksi saamani pippuri- ja suolamyllyt. Arjen iloa, estetiikkaa ja makua on niissä. Pehtoori ja systeri olivat tonttuilleet tietämättäni, – en ole pahastunut. Joka päivä nämä ilahduttavat.

Historiaa Luettua Reseptit Ruoka ja viini

Fredrikan päivän aattona

Porvoosta – Fredrika on varmasti tästä kulkenut …

Huomenna on Runebergin päivä. Tänä vuonna minä vietän nimenomaan Fredrika Runebergin päivää. Kaikki ansaittu kunnia miehelleenkin, mutta kyllä nyt pieni (eikä niin pienikään) feministi minussa kehottaa nauttimaan Runebergin torttuja nimenomaan Fredrikan muistolle ja kunniaksi. Hänen arvostuksensa nousi entisestään, kun kuuntelin viikolla Fredrikan kirjoittaman romaanin ”Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä” (1858).

Fredrika Runeberg kirjoitti ensimmäisen suomalaisen (tosin ruotsiksi) historiallisen romaanin. Tosin Zachris Topelius, joka oli Fredrikan tukija, opettaja ja kollegakin, ehti saada ensin julkaistuksi oman historiallisen romaaninsa – silloin Fredrikankin romaani oli valmis, mutta julkaistiin myöhemmin. Topeliusta olen lukenut – aika paljonkin – mutta vasta nyt Fredrikan romaanin. Ja kuinka se onkaan hyvä. Isonvihan aikaan sijoittuvassa romaanissa naiset ja heidän asemansa ovat keskeisessä osassa, ”kulissina” on rakkautta ja sotaa. Moni ns. nykykirjallisuuteen luettava rakkaustarina, yhteiskunnallisestikin kantaa ottava teos, jää jälkeen Fredrikan kirjasta.

Ehkä se, että työkseni olen lukenut vanhoja tekstejä, 1800-luvun suomen kieltä, tämä oli minusta oikeastaan ihan herkullinen opus. Siispä suosittelen muillekin: ennakkoluulottomasti kirja lukuun/kuunteluun…

Kahdeksan lapsen äiti, toimittaja, miehensä tukija, ja pitkään miehensä hoitamiselle omistautunyt Fredrika tahdotaan 2000-luvulla muistaa lähinnä (vain) näiden leipomusten mukaan.

Tein niitä perhepäivälliselle. Perhe (aika suppeasti käsitettynä) syömässä tänään: pohjoisesta palannut Tyär ja Juniori, Apsu ja Eevis, sekä me Pehtoorin kanssa.

Kun oli pakkaspäivä (- 22 C aamulla mittarissa) oli hyvä kokkailla ja värkkäillä.

Pääruokana oli cannelloneja. NYT tuli tosi hyviä. Ja paljon. Eka kertaa niitä oli tarjolla muksuillekin, ja aika nopeasti lautaset hupenivat tyhjiksi.

Runebergin – Fredrikan!! – tortut kostutin amarettolla, – siis punssin, rommin tms. sijaan sokeriliemeen mantelikööriä. Muutoin tein Kinuskikissan ohjeella.

Ja lapsia varten ja muutenkin sitten myös laskiaispullia. Tosin Apsu kommentoi hieman kipakasti ”viimeksikin oli jälkkäriksi laskiaispullia”, mutta eipä se lopultakaan tuntunut haittaavan. Hyvin upposi pullat pienille.

Italialais-suomalaista Runebergien (huom. monikko) päivän aattosta ja perheen yhteisestä ajasta on nautittu.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Ruoan parissa taas

Eilen ja tänään. Arki ja juhla. Ruokapöydässä siis.

Eilen salviapestopasta ja tänään madetta Michelin-tähtiravintolan keittomestarin ohjeella. Kumpi voitti?

Salviapestopasta

Miksi tämä kuva on näin petroolinen?? Eikä muutenkaan tee oikeutta ruoalle.
Jossa siis väritön, huomaaton, herkullinen made todella hyvässä kastikkeessa!
ja snack-sitruunoita. Kuvausreksvisiittaa, ei olisi kannattanut lautaselle asetella. Paitsi että ovat kivan näköisiä. 😀

Siis eilen meillä oli Liemessä-blogista vohkittu ohje Salviapestopasta. Kyllä se oli hyvää, mutta ehken tee toiste. On niin monia muitakin hyviä pastaohjeita. Tässä taas ja edelleen suosittelen Harri Syrjäsen Onepot -postauksia. Nytkin siellä on mielenkiintoinen klassikkoruoka Cacio e Pepe -sovellutus (Sovellutus? onko ollenkaan oikea sana?!) Joka tapauksessa aion tuonkin kokeilla.

Ja tänään madetta! Viimeisen päälle sesonkiruokaa. Ja sellaista, joka ei ole minulle ihan ykkösvalinta. Tosin jo muutamana vuonna meillä on syöty madekeittoa, jota sitäkin voin suositella. Ja samalla suositella oman kalakauppiaan luona käymistä. Pehtoori kävi taas kerran kälyltään kalaa hakemassa: valmiiksi nyljetty made oli helppo ruoaksi tehdä. Yksissä tuumin totesimme mateen kuhaa paremmaksi kalaksi; ja meillä kuhaa tehdään ja siitä tykätään aika lailla. Siispä..

Ohje Vottosen kuhaan oli jo viime vuonna Kalevassa. Sellaista fine dining -ainesta (onhan Vottonen kahden Michelin tähden ravintolassa keittiömestari), mutta sopii kotikeittiöönkin. Hyvinkin sopii.

Huomenna, kun saamme tänne muksut, on aika arpoa ”reseptejä hukassa”- postauksessa julistetun arvonnan voittajat. Siis vielä ehdit osallistua.

Vottosen maderesepti tässä:

Madetta Vottosen tapaan

400 grammaa kuutioitua madefileetä
30 grammaa vehnäjauhoa
30 grammaa voita
300 grammaa kalalientä
300 grammaa kermaa
1/2 punttia tilliä
3 oksaa persiljaa
30 grammaa piparjuurta
1 sitruuna

Lisäksi tarvitset suolaa, mustapippuria ja ruskistettua voita.

Valmistusohje:

Valmista kastike sulattamalla voi ja lisää vehnäjauho joukkoon.
Kypsennä hetki ja lisää joukkoon kiehuva kalaliemi ja kerma.
Kypsennä 20 minuuttia ja mausta.
Lisää kalat joukkoon ja hauduta noin viisi minuuttia miedolla lämmöllä.
Lisää lopuksi joukkoon hienonnetut yrtit, raastettu piparjuuri, sitruunan kuori ja mehu.
Viimeistele muutamalla lusikalla ruskistettua voita. Tarkista lopuksi vielä maku.

Ruoka ja viini

C-vitamiinit ja muuta terveellistä

Jos ruokavaliossani on jotain, mitä syön nimenomaan sen takia, että tiedän (tai ainakin uskon 🙂 ) sen olevan terveellistä, ovat appelsiinit. Ja nimenomaan tammi-helmikuun veriappelsiinit.

No ja salaatit, tai siis, että teen aina meille salaatin ruoalle. Aina. Vuodenajan ja pääruoan mukaan salaatin ainesosat vaihtelevat, mutta yleensä aina jotain vihersalaattia (ja rucolaa) alle, ja sitten päälle milloin mitäkin kasvista, vihannesta, hedelmää, – usein myös jotain juustoa (feta, mozzarella, raastettu pecorino, raejuustoa), ja joskus, jos on kalaruokaa niin kananmunia. Ajatuksena on, että tämä edesauttaa ruokavalion pysymistä monipuolisena. Ja saahan siinä samalla kuituja ja vitamiineja ja ties mitä antioksidantteja. Sitä paitsi tykkään salaateista. Pehtoorille ja muille satunnaisemmin ruokapöydässämme viipyville salaattikulho sopii myös vallan mainiosti.

Mutta täsmävitamiinit hankin veriappelsiineista (ja D-vitamiinit pillereistä).

Veriappelsiineissa (ihan sama, onko ne vain vähän punertavia vai eivät, ovatko isoja tai pieniä, Taroccoja tai muita) on kaksi kertaa niin paljon C-vitamiineja kuin tavis appelsiineissa. Siis yksi pieni appelsiini täyttää päivän tarpeen. On vahinko, ettei C-vitamiini varastoidu, minulla olisi tälle vuodelle varastoa jo nyt ainakin pääsiäiseen asti. Ja veriappelsiinisesonki on vasta puolessa.

Kaliumin tarpeen turvaamiseksi minulla on oikein reseptikin (sydämen rytmihäiriöön, eteisvärinään, lisälyöntisyyteen pitäisi kuulemma auttaa), mutta olen kyllä koettanut pitää kaliumini viitearvoissa ruokavaliolla: entistä tarkemmin huolehdin siitä, että lohta on ainakin kerran viikossa. Ja onhan sitä, ja jotain muuta kalaa jonain toisena päivänä, jollei kolmantenakin.

Silmänruokaa ja toki makuakin on herneenversoissa. Eka kertaa olen ”viljellyt” niitä sisätiloissa. Liotin muutaman desin kuivattuja herneitä, laitoin pariin kukkapurkkiin pari senttiä yrttimultaa pohjalle, idätin liotettuja siemeniä pimeässä ja kelmun alla pari päivää, ja sitten kelmu veks ja purkit ikkunalaudalle. Tässä tulos viikon päästä. Tuosta riittää sopan tai salaatin päälle monena päivänä. On niissä ainakin kuitua ja proteiinia, mutta ennen kaikkea ne ovat mukava pieni saareke keittiössä. 😀

Ruoasta puheenollen: perjantai-iltaan asti on vielä mahdollisuus osallistua arvontaan ja kertoa, onko joku tai jotkut blogin ruokajutut tuoneet iloa ja hyviä makuja sinunkin ruokapöytääsi?

Reseptien kokoamispostaus ja osallistuminen arvontaan on täällä.

Historiaa Reseptit Ruoka ja viini

Paljon vuosia ja onnistunut kakku

Jos vähennät omasta syntymävuodestasi tämän hetkisen ikäsi, niin mihin päädyt?

Kun minä vähennän syntymävuodestani tämän hetkisen ikäni, olen vuodessa 1895. Ei siis ainoastaan viime vuosituhannella, vaan paljon yli vuosisadan takana, ihan 1800-luvun lopussa.

Silloin Aleksanteri III oli Suomen suuriruhtinas, elettiin autonomian viimeisiä vuosikymmeniä, Venäjä ei ollut sodassa millään suunnalla (erinomaisen poikkeuksellista Venäjän historiassa), rautatieliikenne Suomessa oli jo hyvällä alulla, päästäkseen opiskelemaan yliopistoon naisten tuli hakea ja saada vapautus sukupuolestaan, vuosi 1895 oli paha katovuosi, hätäaputyöt ja pettuleipä olivat osalle väestöä elannon lähde ja myöhempi nobelisti A. I. Virtanen syntyi.

Me pohdittiin tänään ajan kulumista, kun oltiin Jäälissä Pehtoorin kanssa äitinsä synttärikahveilla. Kun M-mummun ikä vähennetään hänen syntymävuodestaan ollaan vuodessa 1839!! Häthätää Ruotsinvallan aika on takana, … Menneistä ja tulevasta, kivuista ja iloista juttua, hiihtämisestä, lotista ja lääkkeistä.

Ja kakku oli ihan hyvää, päivänsankarikin tykkäsi.

Kakku on mehevää, eikä kovin rasvaistakaan, kun ei ole ollenkaan voita.

Italialainen mascarpone omenakakku

4 omenaa (n. 700 g)
sitruunamehua
4 kananmunaa
2 dl sokeria
250 g mascarpone-tuorejuustoa
4 ½ dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

tomusokeria

Kuori kaksi omenaa, poista siemenkota ja leikkaa omenat noin 1-1,5 cm kuutioiksi. Laita kulhoon odottamaan ja sekoita omenakuutioiden joukkoon hieman sitruunamehua tummumista estämään.

Pese kaksi omenaa ja poista siemenkota. Leikkaa ne muutaman millimetrin paksuisiksi siivuiksi, jotka ohenevat sisusta kohti. Laita nekin kulhoon ja pirskottele niille sitruunamehua ja laita syrjään odottamaan.

Rutista leivinpaperista pallo, avaa se ja vuoraa sillä kakkuvuoka.

Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja kaneli. Vaahdota kulhossa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lusikoi joukkoon mascarpone ja lisää vaniljauute. Sekoita vatkaten ainoastaan sen verran, että ainekset sekoittuvat tasaisesti.

Siivilöi jauhoseos joukkoon ja kääntele lastalla tasaiseksi taikinaksi. Älä sekoita enempää kuin on tarpeellista. Kääntele lopuksi joukkoon omenakuutiot. Levitä taikina tasaisesti vuokaan.

Asettele omenasiivut taikinaan kakun pinnalle hieman limittäin sisäkkäisiksi kehiksi, jolloin pinnalle syntyy ruusumainen kuvio. Paloja voi laittaa hieman tiiviimmin ja enemmän kuin itselläni tässä kuvassa.

Omenalohkoista syntyy kakun pinnalle kaunis ruusukuvio.

Paista uunin alaosassa noin 45 minuuttia 170 C, kunnes tikulla koitettaessa siihen ei enää jää taikinaa. Mikäli pinta alkaa ruskistua liikaa paiston aikana, peitä vuoka höllästi foliopalalla.

Anna kakun jäähtyä ja vetäytyä ennen tarjoilua.

Alkuperäisohje on Kulinaari-blogista (jossa on usein mielenkiintoisia ruokajuttuja) ja siinä kakun oheen suositellaan italialaista makeaa, mietoa kuohujuomaa Moscato d´Astia ja varmasti sen ja/tai vaniljakastikkeen kanssa vieläkin parempaa.

Reseptit Ruoka ja viini

Reseptejä hukassa?!

Blogiuudistus ja uuden julkaisuteeman käyttöönotto kaikkine lisäosineen ja vimpaimineen (oikeasti niiden – esim. sivupalkin hakemisto – lisäämiseksi sivulle tarvitaan ”vimpain” (widget) , en ole varma, onko käännös kaikkein onnistunein. Vimpain kuulostaa ’hilavitkuttimelta’, ehkä ´widgetti´ anglismi olisi ollut sittenkin parempi. Noh, mutta joka tapauksessa uudistus ei ole yhtään parantanut blogissa olevaa hakutoimintoa. Blogiuudistus ei tuonut hakutoimintoon parannusta. En minä ainakaan osannut sitä tehdä, enkä ole löytänyt sopivaa hilavitkutinta, jolla asia paranisi.

Sivupalkin ”Kategoriat” ja ”Menneet vuodet, kaikki päivät” -kalenteritoiminto oikeassa reunassa auttaa vähän, mutta ihan yhtä vähän kuin ennenkin.

Esimerkiksi reseptien etsintä tahtoo olla aika vaikeaa. Eilen iltasella ryhdyin etsimään ruokaohjetta, jonka mukaa olin joskus tehnyt kuhaa prosciutton kanssa. Kun laitan hakukenttään sanan ”kuhaa”, tulee ainakin puolen tusinaa postausta, jotka käsittelevätkin lukuhaastetta. Siis hakukone bongaa KUHAA sanasta luKUHAAste. Ei hyvä. Ei todellakaan.

Ja minullehan tämä blogi on paitsi päiväkirja, matkakirja, kuvakirja, tallennusmuoto monille jutuille, kontaktiväline, arjen jäsentäjä, etc., etc. niin hyvin merkittävä osa tämän jokapäiväisen postailun ideaa on tallentaa itselleni hyviä ruokaohjeita! Nyt kun niitä on täällä jo satoja, niin monet niistä hukkuvat ja häviävät postausten ”pohjalle”. Aina silloin tälloin joku teistä blogin lukijoistakin lähettää spostia tai messenger-viestiä, ja kyselee jonkun ohjeen perään.

Blogitilastoista näen, että on muutamia suosikkireseptejä, joiden äärelle google tai joku muu hakukone johdattaa (esim. kevyt pääsiäispasha, porolasagne, jääkellarin lohi, rex-kakku, hillatiramisu, saaristolaisleipä). Ja Jokaviikkoinen soppamme -postaussarja houkuttaa vieläkin kävijöitä (esim. fenkolikeitto de luxe, gratinoitu sipulikeitto ja Perämeren lohesta kalakeitto)

Tänään sitten lopulta näistä ohjeista mukaillen ruoka meille: Kuhafileet italialaisittain ja Kukkakaalimuusi

Mutta!

Nyt olen jo aloitellut keräämään jonkinlaista hakemistoa blogin resepteistä. Joten nyt kysely: onko joku leivonnainen, ruoka, jälkkäri tai muu tarjoilu- tai kokkausvinkki, jonka ohjeen olet Tuulestatemmatusta löytänyt ja erityisen hyväksi havainnut? Joku joka ehkä on jäänyt vakituisesti repertuaariisi? Tai onko joku ohje, jonka mukaan olet joskus tehnyt jotain hyvää, mutta et enää toistamiseen ole löytänyt ohjetta (koska huono ”vimpain”!)? Onko mielessäsi yksi tai useampikin ohje, joka mielestäsi olisi ehdottomasti tähän hakemistoon merkittävä?

Olen joskus jossain lukijakyselyssä aiemminkin kysellyt jotain tämän suuntaista, mutta mikäs on tämänhetkinen tilanne?

Kommentoi tähän alle, voit myös lähettää messengerillä, whatappilla tai spostilla (reija at satokangas.fi) vastauksesi. Vastausaikaa viikko! Sen jälkeen kaikkien vastanneiden kesken arvon yhden varastooni jääneen Saariselkä kuvissa -kalenterin.

Toivon runsasta osallistumista. Jokainen vastaus on ilo ja palvelee muitakin blogissa kävijöitä. Makoisan viikonlopun toivotuksin …