Tänä vuonna Helmet-lukuhaasteeseen yhteensä 50 kirjaa luettuna ja kuunneltuna. Haasteen ulkopuolella aika monta vielä kesken, muutamia haasteen ulkopuolella luettu tai kesken jäänyttä. Tietokirjoja, elämäkertoja, historiallisia romaaneja, viihdekirjoja, lasten kirjoja, runokirja, sarjakuvakirja, uusia kirjailijatuttavuuksia, rankkoja kirjoja, mieleenpainuvia, lohduttavia, ilahduttavia, naurua aikaansaavia.
Uusiin maailmoihin vieviä, monista olen saanut paljon oppia ja ajateltavaa, pohdittavaa, unohtamaan auttavaa. Pakopaikkoja ja levon hetkiä, haastavia ja tiedonhakuun yllyttäviä.
Haaste on vienyt pois omista, vakiintuneista, jämähtäneistä kirjavalinnoista. Siksikin se on ollut hyväksi. Tämä oli toinen kerta, ja jos vain mahdollista, osallistun myös ensi vuonna.
Kuvakollaasissani kirjat ovat haasteen mukaisessa järjestyksessä.
Suunnilleen neljääkymmentä ensimmäistä lukemaani olen täällä blogissa kommentoinutkin. Alla olevaan listaan olen merkinnyt tummennetulla ja kolmella tähdellä ne, jotka jättivät vahvimman muistijäljen, koskettivat jotenkin, antoivat eniten.
Helmet-lukuhaaste 2022
- Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota
Jojo Moyes, Morsianten laiva
2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa
Bea Uusma, Naparetki – minun rakkaustarinani
3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana
Naomi Moriyama, Lumotun metsän sisaret
4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana
Rosa Liksom, Väylä ***
5. Kirjassa sairastutaan vakavasti
Jan Philipp Sendker, Sydämenlyönneissä ikuisuus
6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija
Pirkko Saisio, Passio
7. Kirja kertoo ystävyydestä
Antti Tuuri, Mies kuin pantteri, Wahlroosin elämä
8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua
Jan-Philipp Sendker, Sydämen ääniä
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön
Bernardine Evaristo, Tyttö, nainen, toinen
10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä
Elisabeth Strout, Olive taas
11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä
Ann Patchett, Hollantilainen talo
12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana
Heli Laaksonen, Aurinko. Porkkana. Vesi.
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla
Mikko With, Saakelin satanen
14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta
Inger Stetten Kolloen, Kuningatar Sonja
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää
Catherine Belton, Putinin sisäpiirissä ***
16. Kirjan luvuilla on nimet
Jyrki J. J. Karvi, Kasvin kolme elämää
17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua
Elizabeth Gilbert, Tämä kokonainen maailmani
18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja
Mari Manninen, Yhden lapsen kansa. Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret
19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa
Tommi Melander ja muita, Pakopiste
20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä
TJ Klune, Talo taivaansinisellä merellä
21. Kirja liittyy lapsuuteesi
Anni Polva, Tiina aloittaa oppikoulun
22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä
Juha Itkonen, Myöhempien aikojen pyhiä
23. Pieni kirja
Antoine de Saint-Exupéry, Pikku prinssi
24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija
Golnaz Hashemzaden Bonde, Olimme kerran
25. Kirjan nimessä on ilmansuunta
Karin Smirnoff, Viedään äiti pohjoiseen
26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin (hyvin väljä tulkinta 😊)
Ann-Christin Antell, Puuvillatehtaan perijä
27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva
Nita Prose, Huonesiivooja ***
28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen
Jan-Philipp Sendker, Sydäntemme kaihoisa syke
29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa
Ville Jalovaara,Piispa Wallinmaan surma – Partisaani-isku Saariselällä 1943
30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan
Annette Bjengfeldt, Palermotien taivaallinen laulu
31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää
Merja Mäki, Ennen lintuja ***
32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja
Karin Smirnoff, Lähdin veljen luo
33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan
Viola Wallenius, Koti Keniassa
34. Kirjailijan nimessä on luontosana
Aila Meriluoto, Mekko meni taululle
35. Kirjassa on oikeudenkäynti
Jenni Kokander, Yksi miljoonasta
36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää
Pirkko Saisio, Spuuki Spiderman ja Raju Nonna
37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle
Eira Pättikangas, Talvella päivä ovat pitkiä
38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave
Liisa Talvitie, Heidi Herala, Teatteria koko elämä
39. Novellikokoelma
Jeffrey Archer, Totta vai tarua
40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole
Anna Kortelainen, Uusi Viipuri
41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista
Obelix ja kumppanit
42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä
Richard Osman, Mies joka kuoli kahdesti
43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
Anniina Holmberg ja Johannes Lahtela, Pää pilvissä, kiviä kengissä ***
44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi
Janet Skeslien Charles, Kirjasto Pariisin sydämessä ***
45. Palkittu esikoisteos
Britt Bennett, Mikä meidät erottaa ***
46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen
Eeva Kilpi, Punainen muistikirja - – 48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun
Antti Rönkä, Jalat ilmassa
Petri Tamminen, Kun kohtaat avaruusolennon
49. Kirja on julkaistu vuonna 2022
Joel Haahtela, Jaakobin portaat
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
Mikko Kuustonen, Omaelämäkerta ***
Muutama kommentti muutamista kirjoista, joista en ole täällä blogissa maininnut, mutta ansaitsevat tulla mainituksi.
Antti Tuurin kirja ”Mies kuin pantteri. Wahlroosin elämä”. En odottanut Tuurilta näin lämminhenkistä, tärkeää, myötäelävää kirjaa, saatikka melkein elinikäistä kokemusta down-ihmisestä. Kirja on paitsi tietokirja myös elämäkerta Downin syndroomaa sairastavasta Wahlroosista. Pieni hyvä kirja, joka opetti paljon.
Yksi haasteen kohta velvoitti lukemaan kirjan ”joka liittyy lapsuuteesi”. Minun lapsuudessani Tiina-kirjat olivat joka jouluinen ja toukokuinen (synttärilahjakirja) toive. Ja luin ne kaikki, monet varmaan moneen kertaan. Ja nyt puolen vuosisadan jälkeen eka kertaa jonkun niistä uudelleen. Valitsin nimenomaan kirjan ”Tiina aloittaa oppikoulun”. Ja melkein järkytyin. Järkytyin, koska tämän luettuani tajusin kuinka nuo kirjat ovatkaan minun arvomaailmaani muokanneet, kuinka Tiina on TO-DEL-La ollut idolini. Ja nyt tekee melkein pahaa osa noista kuusikymmenlukulaisista arvomaailmaa, maailmakuvaa, kasvatusta. Toisaalta tulipa takaumia – ihan hurja määrä muistoja – hyviä ja pahoja – heräsi henkiin. Antaa seuraavaa Tiina-kirjakokemuksen odotella taas muutamia vuosia. 😀
Obelix. Siihenkään en olisi tarttunut ilman haastetta. Mutta sen ja parin muun Asterix-sarjakuvakirjan lukeminen olikin ihan yhtä juhlaa.
Haasteet kohta ”Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun” olisin voinut suorittaa viime vuonnakin näillä samojen tyyppien kirjoilla. Petri Tammisen koko tuotannon olin lukenut ennen tätä, ja minähän olen hänen faninsa. Vain Tammisen lastenkirja ”Kun kohtaat avaruusolennon” oli lukematta ja kun Apsu sen oli parinkin kertaa kirjastosta lainannut ja hyväksi kehunut, valitsen sen tähän toiseksi. Ja se ON hyvä lastenkirja. Poikansa Antti Röngän esikoiskirja oli lukematta, joten se pariksi.
Antti Rönkä, Jalat ilmassa
Petri Tamminen, Kun kohtaat avaruusolennon
Kohdassa 13 (Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla) minulla on Mikko Within kirjoittama nuorten kirja ”Saakelin satanen”. Hyvin upposi mummi-ikäiseenkin. Hyvin uponnee yläkouluikäisiin teineihinkin. Mikko Within esikoisteos oli ”Vaimosi vasen rinta ja muuta sairasta”, joka kosketti ja jossa hän osoitti osaavansa kirjoittaa. Osaa kirjoittaa myös nuorille.
Nita Prosen kirja ”Huonesiivooja” on mainio. Ne, jotka ovat lukeneet ja tykänneet ”Eleanorille kuuluu hyvää” ja ”Lähikaupan nainen” -kirjoista tykännevät myös tästä. Yhden sortin dekkari, mutta aika vekkuli sellainen. Juonenkäänteitä ja lurjuksia riittää yllin kyllin. Hyvä lomakirja.
Berbardine Evariston ”Tyttö, nainen, toinen” on oppinut feministinen kirja. Sitä luonnehditaan näin: ”moniääninen sinfonia mustien naisten elämästä: se esittelee kaksitoista erilaista päähenkilöä”. Sitä kaikkea se on. Hengästyttävyyteen asti. Se on reipas, ronski, ei roisi. Se avaa monia monia ikkunoita oman kuplan ulkopuoliseen maailmaan. Kieli on värikästä, elävää, liikkeessä. Kyllä minä tästäkin tykkäsin.
Anna Kortelaisen ”Uusi Viipuri” ja Ville Jalovaaran ”Piispa Wallinmaan surma” ansaitsevat tulla käsitellyksi erikseen joskus toiste. Ne ovat historiakirjoja, faktaa ja fiktiota, sotakirjojakin. Mutta palaanpa niihin myöhemmin.
EPILOGI
Haaste on ollut – toisen kerran – hyväksi. Siinä ei ole kenellekään ”tilivelvollinen”, se vie uusiin maailmoihin, sitä on mukava ”ruksia” (sanoo suorittaja 🙂 ). Eikä haittaa vaikka jää kesken. Minua taitaa nyt vähän harmittaa, että se on nyt jo valmis. On vaikea aloitaa mitään uutta.
Oletko sattumalta lukenut tai selannut Michael Leunigin omaperäistä rukouskirjaa
Kun puhun sinulle When I talk to you: cartoonist talks to God?
Useasti kirjastossa poiketessa tulee mentyä ks. hyllyn luokse.
Otan ohuen kirjan käteen ja etsin hiljaisen ja mielellään syrjäisen nurkan ja luen läpi
uudelleen ja uudelleen rukoukset jotka ovat puhutelleet heti ensimmäisestä
lukukerrasta lähtien.
Enpäs ole tuosta kuullutkaan. Pitänee etsiä joskus käsiinsä. Ehkä jo huomenna minulla on asiaa kirjastoon. Kiitos vinkistä.