Viimeisen viikon aikana on tullut kaupasta/kaupoista bongattua kaikkea uutta, ja toki sitten ostettuakin.

Tämä ei ole uutta, mutta hoksautan heti aluksi, että sisilialaiset tarocca-veriappelsiinit ovat täällä taas. Olen jo ensimmät pari kiloa syönyt – jatkan kohta.

Etelästä ovat tulleet myös ruskeanpunaiset tomaatit. Ne ovat espanjalaisia, jotain ceellä alkavia, kai. Myydään neljän paketeissa, minulla on sekä K-kaupasta että Lidlistä havainto. Tummat tomaatit on makeita, mehukkaita, jännän näköisiä salaatissa ja kaiken muun lisäksi superfoodia. Hyviä ovat. Olen tomaattien – tomaattienkin – suurkuluttaja, joten mukava kokeilla välillä jotain uutta.

Viikonloppuna kävin Aasia Marketissa (asemaa vastapäätä) nuudeli-, äyriäis-, bambunverso-, kookosmaito-, miso- etc. varastojen täydennysreissulla (ja samalla säästämässä – siellä aasialainen ruoka on suunnilleen puoleen hintaan siitä mitä esim. K-marketissa). Kylmäkaapista olin ottamassa sitruunaruohoa ja silmiin sattui pieni munakotelo? Viiriäisen muniako? – Viiriäisen muniksi minä aattelin, mutta ovat sittenkin ehkä vähän isompia, ja poikkeuksellisen halpoja (= 2,50 euroa/12 kpl, viiräisen munathan maksavat hyvinkin euron kappale).

Otin paketillisen ja päätin kotona etsiskellä,  mitä on Wabu? – Viinikerhossa on lintuasiantuntijoita, joilta sitten sainkin vastauksen: pikkubambupyyn munia! Olin varma, että vain ällyyttävät minua -pikkubambupyy, –  joopa joo. Mutta oikeasti näin on. Sain vielä kuvankin linnusta – peltokanalintu kuulemma on tämä. En ole vielä keittänyt munia, lauantaina testataan.

Ja Aasia Marketin kylmäkaapista myös nuo yläkuvassa näkyvät hattivattien näköiset ”white Crab mushroomit”. Jotain niistäkin aion lauantaina kokkailla.

Jo aiemmin olen kerran, tai varmaan useamminkin kehuskellut Torin Lihamestarin pakastealtaasta löytyviä pizzapullia ja mozzarellajuustoa. Eilen tein niistä pizzaa ja eka kertaa kokeilin uuden uunimme, joka tuli 3 kk keittiöremontin valmistumisen jälkeen marraskuussa, pizzauunitoimintoa. Aina vaan paranee kotipizzat!

Kuten kuvasta näkyy pizzapullista saa helposti ohuen, rapean pohjan ja juusto on valuvaa, mutta ei sitkeää ja se ruskistuu kauniisti. Äyriäiset pizzaan Aasia Marketista ja salami (ja kaikki muutkin pizzan tekoon tarvittavat tykötarpeet) lihamestarilta. Kuten lappilainen sanonta kuuluu: ei voi valittaa.

Nyt on iltapalan aika: veriappelsiini ja Valion kirsikkajogurtti, johon olen addiktoitunut yhtä pahasti kuin raskausaikana viiliin: näitä on oltava jääkaapissa koko ajan! Monta. Purkin kyljessä on kohta vuoden ollut maininta ”Limited Edition”, mikä on saanut minut pysymään vain ja ainoastaan tässä merkissä ja lajissa – pelkona että se kuitenkin kohta loppuu, niin nyt pitää nauttia, kun sitä vielä on!

Hyviä makuja arkeenne – ja viikonloppua kohtihan tässä jo mennään – huomenna kauppaan!

2 Comments

  1. Varma keino saada ostamaan tuote ”Limited edition” (no joopa joo…). Sanonpa vaan, että uskon sinua vaikkei ole tullut ostettua pitkään aikaan maustettuja jugurtteja. Kirsikka on niitä harvoja makuja joista maustetuissa jugurteissa tykkään, ei liian imelä maku, toisin en ole nautistellut kuin Juustoportin pieniä kirsikkajugurttipikareja. Hyvä tietää, että muistan katsastaa jugurttihyllyjä myös tämä Valion versio mielessä. Onko muuten pikarissa vai litran purkissa? Mitä suunnittelit hattivateista tehdä? Minä joskus aikaa sitten ostin etnisestä ruokakaupasta kuivattuja mustia kiinalaisia sieniä, Vedessä liotuksen jälkeen niiden suutuntuma muuttui rustomaiseksi. Tykkäsin kovati niitä rouskutella. En vaan ole näitä kuivattuja sieniä mistään etnisestä kaupasta enää löytänyt. Muistelen niitä myydyn (taivaan) pilvi-sieninä, aikaa kulunut sen verran etten ole varma lajin nimestä.

  2. Kyllä tuo LImited edition, on mainoskikka, – ja mikä surullisinta: on uponnut minuun ihan kympillä. 😀

    Minäkään en yleensä mitään hedelmä/marjajogurtteja suosi saatikka osta, mutta tämä nyt on vienyt mennessään. Se on sellaisessa kahden desin purkissa; kirsikkahillo pohjalla.

    Hattivatti-ideointi on vielä kesken, ehkä vain paistan voissa, maustan soijalla ja …? Pilvisienet kuulostavat kyllä melkein epäilyttäville. 😀 En ole sellaisiin törmännyt. Kirjoittelen hattivatti ja pikkubambupyyn -kokemuksista tässä joku päivä.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.