Ruoka ja viini – Sivu 23 – Tuulestatemmattua

Kiirastorstain touhuja

Jos eilen olikin pirttipäivä, niin tänään kiirastorstaina sitten pois pirtistä koko päivän.

Kiirastorstai? Siis kiire? Vai onko se Jeesuksen kärsimyshistoriassa ”kiirastuli-päivä” vai mistä nimi tälle päivälle?

Kiirastorstaina pihamaalta karkotettiin pahansuopia voimia edustanut »kiira». Pihamaan puhdistuksessa käytettiin tulta, katajaa, tervaa ja kiliseviä lehmänkelloja, jotka saivat »pahat henget pakenemaan seudulta».
Kiirastorstain tapojen on tulkittu olevan kansanomainen muoto katolilaisesta synteja puhdistavasta rituaalista. Tavoissa voi nähdä myös yhtäläisyyksiä slaavilaisten ja balttilaisten kansojen kevätperinteisiin, joissa vanhan talven symboli poltetaan tai karkotetaan kevään tieltä.
Kansan keskuudessa kiirastorstai on ollut yleisemminkin puhdistamispäivä. Karjalaiset ja hämäläiset tekivät kiirastorstaina suursiivouksen, jossa joka nurkka pestiin ja siistittiin.
Lähde: Taivaannaula

Karjalaisista sukujuuristani huolimatta en ole tänään tehnyt mitään suursiivousta, vaikka muutoin melkein kiire kyllä on ollutkin.

Pehtoori sen sijaan (taas kerran etsittyään syitä vältellä hiihtämistä) on perinteiden vaatimusten mukaisesti siivoillut pihapiiriä! Ja kattoja.

Varsin myöhäisen (täysikuu tai mikä lie valvotti) aamupalan jälkeen lähdettiin kymmenen tienoilla käymään tämän mökkiviikon ”pakollinen” Ivalon reissu. Ihan samat kuviot kuin viimeksikin: Extrapiste (lankoja, ja jotain keltaista), apteekki (ainahan sieltä jotain tarvitaan), Alko (ks. ed.) ja ruokakauppa (tällä kertaa vain hevi ja maitotuotteet, sekä tetet – kaikkea pääsiäisekstraruokaa on kaapit täynnä, joten ei kala- tai lihatiskiä tarvittu).

Mökillä nautimme lounasleivät ja hedelmät, ja sitten tahoillemme: Pehtoori Tuulentuvan katolle ja mie Kiilopäälle – tunturiin ja katsomaan sen valokuvanäyttelyn.

Vaikka tunturissa tuulikin, oli tunturin suojapuolen rinteillä mahdottoman lämmin. Iltapäivän edetessä jo nuoskaista. Ei haitannut. Hissuksiin kuljin. Hiljaa tupisin tyytyväisenä.

Pysähtelin, kuvailin. Paliskuntaraja kerrankin täältä suunnasta.

Pääsiäispupun jäljet!

Tunturissa pikku tunturi ja kimmeltävät hanget.

Kiilopäällä Suomen Ladun majalla on Ilkka T. Rantasen valokuvanäyttely ”Minun luontoni”. Valokuvataiteilija oli itse paikalla, eikä liene ihme, että meillä oli juteltavaa Saariselän luontokuvauskohteista ja kuvaamisesta. Niin paljon, että tulin aika huolimattomasti ja valikoiden lukeneeni kuviin liittyviä tekstejä, tunnelmia maisemista, luonnosta, kuvaajan omasta luontosuhteesta. Ne muutamat tekstit, jotka luin, olivat kyllä varsin samaistuttavia. Kuvaushetken tuntoja sanoitettu paljon paremmin kuin mitä minä ikinä osaisin. Ja inspiraatiotakin näyttelystä. Tällä viikolla toinen suositus Paratiisikurulle patikointiin. 😉

Palauduttuani mökille ja suihkuttelujen jälkeen teimme yhteispäätöksen: nyt on pizzapäivä. Siispä kylille, – ja Fienoon! Tämä oli viides kerta. Oli nälkä, mutta ei tälläkään kertaa mitään moitteen sanaa. Ei mitään. Meillä tuntuu olevan jo kanta-asiakas-status. 🙂 Sekin tuntuu mukavalle. Olenko jo aiemmin muistanut kehua heidän espressoaan. No nyt voisin. Sekin on perfetto.

Huomenna olisi Vaskoolihiihto ja (mökki)tiehoitokunnankokous. En ole koskaan osallistunut kumpaankaan, enkä osallistu huomennakaan. Ehkä Vaskoolihiihto ei tuki Sivakkaojan latua? – Tai entäs jos Vellinsärpimälle. Yleensä pitkäperjantai täällä on tuiskupäivä, myräkkäpäivä, pimeä päivä. Mutta huomenna tuskin on ”yleensä”.

Nyt lasillinen tai kaksi punaviiniä, Eeviksen islantilainen neule puikolle ja jonkun sarjan pätkä Netflixista ja luulenpa, että Nukku-Matti on tänä iltana jo hyvin varhain mun kaveri.

Buona Pasqua, amici!

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Leppoisa lauantai parhaassa seurassa

Aprillipäivä.
(Sen historiasta artikkelini täällä)

Ja niinhän siinä kävi, että Apsu onnistui mummia juksuttamaan ihan oikeasti: aika nopsasti vein pojalle toisen xylitol-pastillin, kun hän väitti edellisen pudonneen maahan juuri ovesta ulos astuessaaan. Olimme lähdössä käymään Valkeassa ostamassa Apsulle Jäkis-kortteja ja ”jonku ihan pikkusen, pikkusen jonku, eikö niin, mummi?” Eevikselle. Koska me ollaan ”sun lellipentuja, eiku lillipentuja, niihän?” Ja ”ajetaan Kivisydämeen, joohan?”

Varsinkin Eevis on kovin tykästynyt Oulun isoon (suunnilleen koko keskustan alla olevaan) parkkihalliin. Parasta sinne mennessä on se, kun pappa juttelee lipunanto-puomiautomaatille; pyytää lippua, kiittää ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Eeviksestä se on riemastuttavaa! Hän kun on itse melkoinen komedienne, naurattaa muita ja osaa kaikella nelivuotiaan avoimuudella nauraa myös itselleen ”Vitsi, vitsi”!

Hyväntuulinen, aurinkoinen ja pulputtava on hän – kovasti samanlainen kuin isänsä oli pentuna. Eevis on kyllä arempi kuin isänsä nimenomaan vieraiden kesken, Juniori sen sijaan jutteli kaikille, otti kontaktia ja oli avoin. Esitteli itsensä riinpiisinmieheksi (Green Peace) tai dösämieheksi tai ihan omalla nimellään, esitteli kuitenkin. Ei välttämättä aina ihan kaikille kohtaamilleen aikuisille, mutta melkein.

No niin, mutta tänään sää ja aie olisivat olleet suosiolliset sille, että aamupäivä vietettäisiin pihalla tehden lumilinnaa ja sitten sinne kattaisimme kaakaopöydän ja Marie-keksejä, kun olisi välipalan aika. Mutta kuten jo melkein perinne on, eihän se onnistunutkaan, kun Eeviksellä oli kuin olikin oikein kunnon räkätauti jo heti aamulla heidän tullessaan brunssille. Ruokahalu (ja ilahtuminen suklaamunista) oli sentään kohdillaan.

Keksittiin puuhaa aamun tunneiksi, mutta sitten päätimme kuitenkin lähteä ajelulle, ja piipahtamaan Valkeassa. Kun Valkean Kauppakeskuksessa ei ollut niitä jääkiekko-keräyskortteja, joita Apsu oli toivonut saavansa, oli meidän mentävä ulos kävelykadun pätkä kohti R-kioskia. Ja siinä Isonkadun penkeillä oli sitten puolen tusinaa laitapuolen kulkijaa, kylläkin aika reippaita mutta kohtuullisen äänekkäitä, vaihtamassa kuulumisiaan (ja juomiaan), mihin Eevis tovin katseltuaan, tiukasti kädestä kiinni pitäen (se on mummille aina iso juttu!) totesi lakonisesti: ”Iloiset pilleet nuilla!”. 😀

Pikaisen kaupunkireissun jälkeen lounas, kuvien katselua ja tekemistä/editointia. Apsulla alkaa Photoshopin perusteet olla hallussa. 😀

Ja sitten oli taas sanottava heipat!

Nyt katse kohti tulevaa viikkoa ja pääsiäistä.

PS. Se lupaamani Polkagris-pannacotta-ohje on nyt eilisessä postauksessa.

Niin ja eilinen lammas/karitsamureke/patee oli tänään yön yli muhineena oikeasti patee. Kylmänä vähintään yhtä hyvää kuin murekkeena.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Aarrekartat – ja jotain hyvää

– Niin kenellehän näitä oikein teet? Kuka tätä odottaa eniten? – kysyi Pehtoori toissailtana, kun intopinkeänä hänelle esittelin aarrekarttoja, joita lapsenlasten tämänpäiväistä vierailua varten olin tehnyt.

Lienee jo neljäs pääsiäisen seutu, kun meillä on ”Suuri Pääsiäisaarteen Etsintä”. Nyt hain ja laittelin sekä karttoihin että menuun oikein karttaruusutkin, fontti oli huolella valittu, jos vain olisin kehdannut, olisin ehdottanut, että meillä kaikilla olisi jotkut merirosvokamppeet tai seikkailija-khaki-viidakkoveitsi-vermeet yllämme.

Pääsiäisenä? Näin kauasko olen kasvatuksestani, lapsen uskostani ja/tai menneen arvostuksesta hairahtunut? – Eipä taida sentään mistään noin perustavanlaatuisesta maailmankatsomuksellisesta hairahtumisesta/jutusta nyt tällä kertaa olla kyse. Ihan vain siitä, että halusin muksuille jotain tavisviikonlopusta eroavaa, pientä juhlaa siis. Mikseipä? – Iloa ei ole koskaan liikaa.

Enhän mie voi heidän kanssaan tehdä virpomavitsoja, joilla he virpoisivat meitä? – Sitä paitsi: pääsiäismunien etsintähän on ollut jo vuosisatoja, ehkä -tuhansia, yksi perinne. Miksi sitä ei voisi soveltaa nykypäivään? – No mie sovelsin. Ja niinhän siinä kävi, että Apsu oli toooooooosi pettynyt, kun ensin piti syödä, ja sitten vasta lähteä aarteenetsintään. Mutta olihan se sitten jännää.

Vuosi vuodelta rastit ovat vaikeutuneet, kartta on vaatinut aina enemmän kartanlukutaitoa, mikä pojasta on mahdottoman mukavaa. Kuinka olikaan tyytyväinen kun osasi! – Näin siitä huolimatta, että lopulta aarre oli ”vaan palapeli”. Onneksi rasteilla sentään jotain herkkujakin.

Eikä se ”pakkopulla”-ruokakaan ollut Apsusta – saatikka muista – huonoa.

Ihan klassikkopääsiäisruoka meillä on lammas/karistapatee. Tässä tarjoiluastialla vain toinen patee, – melkein molemmat tuollaiset kuluivat. Myös lasten suihin. Ja jämät ovat huomenna vielä parempia. Tsatsiki on tähän oheen mahdottoman hvvää.

Polkagris-pannacotta on viime lauantain menusta vohkittu, ja resepti saatu. Osasinhan minäkin.

Polkapannacotta

4 dl vispikermaa
1,5 liivatelehteä
1 tl vaniljasokeria
polkagrisarkarkkeja pieneksi (melkein jauhoksi) hakattuna n. 1,25 – 1,5 dl

(Laita karkit paksuun muovipussiin ja hienonna lihanuijalla tai kaulimella.
Karkkeja on ainakin Candy Kingin irtishyllyssä tai Oulussa Valkean Karkkipäivä-kaupassa.)

Kuumenna (älä kiehauta) kerma ja vispaa joukkoon polkamurske ja vaniljasokeri.
Hämmennetään kunnes murske sulanut.
Kattila pois liedeltä ja sekoitetaan liuotetut liivatteet.
Kylmässä vesihauteessa sekoitetaan hetki.
Jaetaan annosastioihin ja annetaan jähmettyä jääkaapissa kelmulla peitettynä vähintään neljä tuntia.

Sopii kyllä pääsiäiseenkin, ehkä vielä paremmin jouluun. Tai ihan milloin vaan. Kaikki tykkäsivät. Eevikin. Apsukin, vaikkei voinut myöntää. 😀 Se on jo 7-vuotiaan elämä joskus vaikeaa. 😉

Huomenna aamutuuri muksujen kanssa – nyt brunssikattauksen valmistuluun. Kuulinko minä, että ”Mummi, huomenna vois brunssillla olla nuo pääsiäismunat (herra Hakkarainen ja Lätkäliiga)? – Ehkäpä. 🙂

Historiaa Ruoka ja viini

Pajunkissojen aikaan

Pajunkissat

Tiedättehän, että pajunkissoille ei kannata maljakkoon laittaa vettä. Tai aluksi kannattaa. Siis vain silloin kun tuo niitä ulkoa ja pajunkissat ovat vasta ”kuoriutumisvaiheessa”, niin silloin kannattaa oksiin leikata imupinta ja laittaa ne veteen, mutta heti kun kukintopallero on esillä, vesi pois maljakosta.

Näin kukkimisprosessi [tuskin on oikea sana, mutta tiedätte, mitä tarkoitan] pysähtyy, eivätkä heteet ja emit tule näkyviin, vaan pallerot säilyttävät pehmeän karvapinnan.

Pajunvitsat liittyvät tietysti pääsiäiseen ja virpomisperinteeseen. Nimenomaan palmusunnuntaihin, sillä silloinhan Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin ja kansa teki tietä heittelemällä palmunlehviä hänen edelleen. Suomessa palmusunnuntain muistojuhlassa palmunlehvät on korvattu pajunoksilla.

Täällä on jo tänään vähän pääsiäistunnelmissa oltu muutenkin.

Rahkapullia

Leivoin aamusella pääsiäispullia = rahkapullia, jollaisia äiti lapsuuskodissa leipoi. Hän teki kyllä useimmiten piirakkana, rahkapiirakkaa rusinoilla ja pullataikinapohjalle. Tykkäsin siitä tosi paljon. Silloin juuri nuo pullat ja piirakat taisivat olla ainoa muoto, jossa rahkaa meillä käytettiin. Kunnes sitten keskikoulun viidennellä pääsin köksäntunneille ja siellä opin tekemään hedelmärahkaa (banaaneja ja tölkkimandariineja). Ui-jui. Vieläkin tykkään siitä. 😀

Tänään rahkapullien täytteenä oli sekä sitruunarahkaa että cappuccinorahkaa. Pakkasin pullia ja pääsiäiskukan koriin kun käytiin Jäälin mummulussa anopin luona.

Tein peruspullataikinan vähän tavallista voisemmaksi, ja sitten vasta nostatuksen jälkeen lasinpohjalla kuoppa pullaan, ja siihen täyte.

Sitruunatäyte

½ prk sitruunarahkaa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl hienoa sokeria
loraus kermaa
1 kananmuna

Cappuccinotäyte muutoin sama, mutta rahkana Arlan cappucinorahka. Valion Irish Cream & Coffee olisi ollut ehkä vielä parempi, siinä on vahvempi kahvinmaku. Mutta molempi parempi. Hyvin maistui.

Pääsiäistä varten kauppalappu

Tässä joku päivä sanoin, etten ryhdy vanhojen postausten ”nostoon”, mutta kyllä minä sentään voin vinkata vanhoihin postauksiin, jos on jotain ajankohtaista jaettavaa. 😀 Luulen, että ehkä muutkin kuin minä jo suunnittelevat pääsiäisen ruokatarjoiluja, niin tiedoksi, että paljon hyviä ehdotuksia, linkkejä ja reseptejä löytyy muutaman vuoden takaisesta postauksestani: Pääsiäisruokia meiltä ja muualta.

Ja mielelläni otan kyllä vastaan vinkkejä tännekin päin! Varsinkin sellaisia kahden hengen kokkailuihin ja tarjoiluihin sopivia.

Meillä on nyt viikonloppuna ”pikkupääsiäinen”. Kaukana ne ajat, jolloin minäkin vielä pidin kevätpaastoja ja/tai vietin yksinäistä retriittiä (ja kirjoituslomaa) Hangasojan pääsiäisviikon alun hiljaisuudessa… Tänään olen tehnyt pääsiäisaarteen etsintää varten kartan ja aarrepolun rasteja suunnitellut. ♥ ♥ Huomista Lihamestarin puodissa ja Kauppahallissa käyntiä varten on kauppalaput jo tehty.

Ruoka ja viini Viini

Kestiystävyys – vuodesta toiseen

Kestiystävyys. Kuulin sanan ehkä ensimmäistä kertaa joskus opiskeluaikanani latinan lehtorin, sittemmin kollegan ja tavallaan myös kestiystävän, sanomana. Kysyin jo silloin, mitä hän sillä tarkoittaa? – Että pidetään yhteisiä kestejä, toinen toistemme luona. Kestien järjestämisen syy voi olla mikä hyvänsä. Yleensä kuulemma ihan yksinkertaisesti ”vain” ystävyys.

Tänään me olemme nauttineet kestiystävyydestä. Me kolme historioitsijaa (fem.) puoliskoinemme olemme olleet kestisystäviä jostain 80-luvun lopulta asti. Tänään tuli todistettua, että sellainen keventää kuormaa, aiheuttaa kylläisen olon, saa puhumaan paljosta, nauramaan, miettimään tätä hetkeä, ajankulua, odottamaan seuraavaa kertaa.

Illan teemana oli 70-luku, merkityksellinen kattaus, syntymäpäivä, elämän jatkuminen …

Kaikki oli hyvää.

Ja jälkkäri, palaan vielä siihen: Polka panna cotta! Oi että. Hieno ja raikas piste iin päälle. Tai siis loppuhuipennus.

Kaiken keskustelun, syömisen ja höpöttelyn ohessa pääsimme myös nauttimaan yli 20-vuotiaasta Barolosta. Tämä on ollut meillä viinikaapissamme ”päivähoidossa”, illan isännän isältään vuosikausia sitten saama barolo, jolle oli tänään aika! Tänään se oli oranssin-ruskea, kirkas, siinä oli klassinen punaviinin hyvä tuoksu. Keräsin kommentteja ystäviltä: ei napsu, ei töki, lempeä, tumman marjan tuoksu, luonnetta, erilainen… Se miltei hyväili makunystyröitä. Ei tarvittu edes ruokaa sen oheen, maistui sellaisenaan aika ainutlaatuiselta.

Hyvä päivä tänään. Ja päivät kuluvatkin niiiiin nopeaa…

Ruoka ja viini

Dionysian aikaan

Kevään juhla. Dionysia!

Dionysis-jumalan, vuosituhansia sitten vietetyn juhlan, omanlainen toisinto vietetty tänään. Juhlan nimi on Dionysia.

Oulun viininystävät kokoontuivat Lääninhallitustalossa.

Ei moitteita. Oi, että.

Harrastuneisuus on hyväksi. Ehkäpä kuvia ja tunnelmia huomenissa.

Tässä menu! Ei valittamista siltäkään osin.

MENU

Crème Ninon
- talon leipää
Paistettua sorsanrintaa, kirsikkakastike
- maalaislohkoperunat, paahdettua mustajuurta
Juustolajitelma
Kahvi/tee, makea pala

Nyt levolle.

Reseptit Ruoka ja viini

Uusia makuja

Gourmet-omppu Yello

Nyt kun veriappelsiineja ei enää hevi-tiskeissä ole, olen löytänyt uuden herkun! Yello-omenat Italiasta. Jo pakkauskin kertoo, että eivät ole mitään Pirkka-omppuja, ei Golden Delicious, ei Idared vaan ihan gourmet-hedelmä!

Tästä vois varmaan tehdä jotain ”artesaanijälkkäriä”, mutta minulle maistuvat ihan sellaisenaan. Ovat mehukkaita, rapeita (voiko omenat olla rapeita?), sopivasti, ihan pikkuisen vain, makeita. Vähän sellaisia kuin Pink Lady -omenat mutta vielä vähän tyyriimpiä (melkein euron kappale). Mutta mitenkäs se menikään: ”Omena päivässä pitää lääkärin loitolla”, joten aika halpa sairausvakuutus kuitenkin. 😀

Lehtikaalista ruokaisa salaatti

Lehtikaalihan on sellainen jokaisen tasapainoisesta, terveellisestä ruokavaliosta huolehtivan must-juttu. Eikös sitä kuuluisi aamua, iltaa smoothieina nautiskella ja tunkea kaikkiin mahdollisiin kasvisruokiin. Lehtikaalisipsit on meillä se tykätyin versio tästä vieläkin jonkinlaista buumia elävästä kaalista.

Ei taida ihan viraalihittiresepti olla se, jonka minä näin tässä joku viikko sitten Insta-stooreilla, keloissa, jossakin… En ole löytänyt sitä uudelleen, mutta olen tehnyt pari versiota omalla tavallani.

Revi lehtikaali pieneksi silpuksi, ruodit laitoin ”laskiin”, niitähän voisi käyttää sosekeittoihin tms., mutta tunnustan, että nyt en ole käyttänyt. Laita kulhon pohjalle purkillinen tai puolikas (riippuu tietysti siitä kuinka monelle olet salaattia tekemässä, lounassalaatiksi vai vain lisäkkeeksi) Valion kermaviilidippiä (Ranch), ruokalusikallinen oliiviöljyä, vähän mustapippurirouhetta ja sekoita. Lisää joukkoon kurkkuhakkelusta, tomaattia, esim. omenaa ja/tai avocadoa, cantaloupea tai mitä nyt keksitkään ja mikä sen kertaiseen tarjoiluun tuntuisi sopivalta. Sekoita uudestaan. Anna muhia jääkaapissa ainakin puolisen tuntia. Yhden kerran tein niin ison satsin että siitä jäi seuraavallekin päivälle, ja ihan hyvin maistui vielä silloinkin. Lehtikaalin hieman hapan ominaismaku kysyyntyy mukavasti!

Slurp – kahvia kotiin

Kolmas aika uusi juttu meidän keittiössä on Slurp! Saimme lapsilta joululahjaksi ”Vuoden kahvit”. Joka toinen viikko meille tulee postissa A4-kokoinen pahvinen 400 gramman kirjepaketti. Joka kerta siinä on kahvia. Ja aina erilaista. Tuoretta, erilaisilla paahtoasteilla, meille sopivalla jauhatuskarkeudella (pannukahvi), erilaisia vivahteita (tryffeli- ja kaakaohäivähdys oli edellisellä jaksolla, ja tähän mennessä se on ollut parasta). Vain yksi on ollut sellainen, josta emme erityisesti pitäneet, mutta kyllä sekin paketti kului.

Kerrassaan mainio lahjaidea, eikö?

Isovanhemmuus Ruoka ja viini Vanhemmuus

Yhdenlaiset lapsenjuhlat

Siitä on pian 32 vuotta, kun olin OYSin osastolla 11, jonka huoneen numero seitsemän viereisellä pedillä (tosin jouduimme päiväksi käytävällekin, oli näet keväruuhkaa) oli tuore äiti, joka oli ensimmäisensä edellisenä yönä synnyttänyt, kuten minäkin toiseni.

Muutamana päivänä jutellessamme huomasin hänen olevan kovin hädissään maailman tilanteesta: pankkikriisi, luisuminen lamaan ja työttömyyteen, öljykriisi ja Persianlahden sota, nimenomaan tuo sota … Hän (minua vuosia nuorempi) kyseli, eikö minulla ole ollut huoli ja murhe, kun ”tällaiseen maailmaan uusia lapsia synnytämme, miten tulevat vauvamme ikinä pärjäämään? Joutuvat pienet poikamme sotaan, ei tulevaisuutta, … ”

Juuri silloin olin vähiten ikinä huolissani siitä, miten vastikään (vallan nopeasti!) maailman tupsahtanut Juniori tulee maailman menossa pärjäämään. Mikä kriisi, mikä sota? – Hei, meillä on kaksi tervettä poikaa sylissämme, ei mitään hätää, eikä huolta enää nyt!

Niin on 32 vuotta kulunut. Eivät ole olleet vuodet vailla huolta Juniorin elämänmenosta, eivät vailla huolta maailmanmenosta (tosin juuri tänään taas vähän valoa siltäkin osin! Ollaan jo ihan Naton kynnyksellä ja naapurissa pidätysmääräys!), mutta enimmäkseen kuitenkin vain kiitollisuutta.

Vaikka toisin oli lääkäri aikanaan sanonut, me saimme kuitenkin lapsen ja sitten vielä tämän toisenkin, jonka synttäreiden etkoja on tänään vietetty.

Juniori ja R. sekä tietysti muksut olivat juhlapäivällisellä. Oikeastaan koko päivän puuhailin asian eteen jotain, mutta silti ei niin hyviä makuja kuin olin tavoitellut. Apsu oli ainoa, joka rohkeni ilmoittaa, että kakussa ”päällinen suklaakuorrutus oli hyvää, muuten ei”. Olen samaa mieltä. Perinteinen, meidän perheen klassikko, kaikki suuret juhlat kruunannut ´Italialainen suklaakakku´ ei ollut sellainen kuin pitäisi (ja hyvänen aika, minähän olen tehnyt tämän oikeasti ainakin sata kertaa, tai noh, viisikymmnetä). Mutta menihän se tänäänkin.

Menussa ei ole kirjattuna meidän ´amuse-bouche´ tai siis: poppareita (lastenjuhlathan nämä!), sipsejä (mummi, miksi näitä, nämä ei oo hyviä! – mutta olivat synttärisankarin lemppareita), home-made (tölkistä kotona paistettuja) croissanteja kutunjuustotäytteellä – aika hyviä franciacortan kanssa! 🙂 Lapset tykkäsivät paljon – ihan ilman kuohuviiniä. Lapsista on mukavaa kippistellä cokiksella ja pipsapossulimpparilla muovisista pikarilaseista. Edelleen kieltäydyn ostamasta skumppapulloon pakattua muumimehua. Lapsille limpparia kun ovat vielä lapsia; skumppaa tai edes sen näköistä sitten, kun ovat paljon vanhempia. Mutta juhlalasit voi silti olla. Juhlaa kaikille!

Pitkään punnitsin, mitä punaviiniä karitsanfileille. Kahdesta vaihtoehdosta päädyimme tähän. Nyt kun se ainokainen on viinikaapista tyhjennetty, lienee hankittava uusi kypsymään. Se ON hyvä punaviini. Australialainen Saperavi ei ole ihan tavallinen valinta. Ehkä tilaan sen jo pääsiäiseksi – sopii varmasti lampaallekin. Ja stout-kastike! Tein vasta toista kertaa. Todellakaan en ole oluiden, saatikka stout-oluiden tuntija, mutta pullollisen sellaista olin kastiketta varten ostanut.

Ja olinpa yllättänyt, että tämän maku oli ihan hyvää sellaisenaan. Näin siitä huolimatta, että minähän en olutta nykyisin juo, satunnaisesti saatan kulauksen maistaa. Nyt maistoin: ei mitään vastenmielistä. Karitsanfileetä stout-kastikkeessa reseptini on täällä. Lisäyksenä tuohon vanhaan postaukseen (jossa kuvat taas kerran tolkuttoman pimeitä!!!) että kannattaa pyyhkiä liha huolellisesti marinadista, sillä muutoin vain kiehuvat pannulla.

Nyt on juhlittu. Ja kevät tuo lisää juhlia – ilman maskeja ja koronarajoituksia. Nautitaanpa niistä kaikista!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Aasialaista lauantaina

Nyt on vaikea tietää, mistä aloittaisi. Valitettavasti taitaa tulla vain vanhan kertausta: Aasia-market ja kahden hengen lauantaipäivällinen.

Jotain uutta sentään. Ulkoilujen ja erinäisten siivousten (ja pyykkikoneen hajoamisen!!) jälkeen paljon aikaa ja iloa kokkailuun. Ilmoitin jo eilen, etten halua mitään perinteistä, ei ainaista salaattia ja kimpaletta lihaa tai kalaa.

Joten ajelinpa Aasia-markettiin – hakemaan scampeja. Mukaan tarttui myös dumplingeseja. Sekä katka- että broilertäytteisiä.

Pikapikaa sulatin kolmanneksen scampi-pussillisesta (kilon pussi 16 €) ja ladoin höyrytyskehikoihin dumplingseja (hinta noin 16 € kilo. Tänään käytimme noin 1/3 pussillisesta. Siis verrattain edullista.)

Scampit marinadiin ja muita valmisteluja.

Varsinkin scampien kanssa uusi ”löytö” – vegaanimajoneesi vailla vertaa!

Satu Koivistoa joku teistä blogini lukijoista suositteli seurattavaksi: ja sitten minähän seuraan, ja sieltä löytyi tämä 5/5 majoneesi. Majoneesia ilman kananmunia, ilman hillitöntä vatkaamista, ilman kaupasta ostettua normituotetta!! Lämpimästi suosittelen kokeilemaan!

Ja viimeksi viinivinkki! Todella hyvä Grauburgunder, – siis sama rypäle kuin on Italiassa Pinot Grigio. Ainakin tänään se sopi ruoan kanssa erinomaisesti: Brogsitter

Tämäkin lauantai jo illassa. Hyvä lauantai.

Lappi Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Vellinsärpimällä, Fienossa ja Cunkin kanssa maailmalla

Mökkipihassa myrskyää. Tuntureilla myrskyää. On kova myrsky. Ilmatieteen laitoksen mukaan 13 m/s, puuskissa 22 m/s. Puut ovat vaarallisen näköisesti kallellaan, hieman huolissani tarkastelin mökkipihan puita: eihän ole kaatumisuhan alaisia? Hanget ovat kyllä jo nyt täynnä roskaa, oksien kappaleita… Onneksi ei tarvetta lähteä minnekään.

Aamupäivällä fön-tuuli oli leppeä ja lempeä, menomatkalla myötäinenkin. Ja viikon paras keli. Luistoa oli. Hyvin kulki.

Tänään hiihtelin liki tasaisella, Luttojoen rantaa myötäillen Saariselän hiihtoportilta Vellinsärpimälle. Ei ollut velliä, pieni purkki tuoremehua oli riittävä eväs. Päivätuvassa joku oli sytyttänyt piisinkin, tuoksu jo mieluinen ja mukava tuntureiden katveessa talvisessa aamupäivässä.

Ja sitten taas huomioita ”latumuodista”: italialaisnaisten toppaminihameiden lisäksi on todettava, että islantilaisneuleita on muutamia tunturissa näkynyt, enkä tänään ollut suinkaan ollut ainoana riddari ylläni! Niinpä vain nuorehkon pariskunnan kanssa ladulle lähtenyt bichon frisee (tms.) oli puettu kauniiseen punavalkoiseen koirariddariin! Minä ja koirat! Noh, koiraladun nimellähän tuo Luttojoenvarren latu kulkeekin. Mutta hyvä oli hiihdellä.

Tänä vuonna hiihto ei ole ollut niin hyvä olkapäävaivan kuntouttaja kuin viime vuonna, ja aika lailla jumissa on koko yläselkä. MUTTA! Minun (ja oikeastaan koko perheen) ”oma” hyvä, vuosikymmenen ajan luottohierojana ollut L. on lopettanut vastaanottonsa Saariselällä. Oli siis hakeuduttava Kylpylä Aurora Spa -hoitolaan. Noh, ei huono, mutta monopoliasema näkyy myös hinnoissa!! Huoh!

Tälle päivälle oli suunniteltu ja sovittu myös ulkona syöminen. Ei ollut yhtäkään syytä, miksei oltaisi menty Fienoon. Oikeasti ehkä paras pizza ikinä! Oli minulla kyllä nälkäkin! Mutta joka tapauksessa perfetto! Sitä paitsi siellä on mukava tunnelma.

Ei viimeisten neljän mökkireissun aikana olla syöty ulkona missään muualla kuin Fienossa. Miksi olisikaan!

Ja nyt vuorossa illan leffa tai yksi jakso brittisarjaa nimeltä: Cunk on Earth. (Kiitos ES vinkistä!)

Lainaus Hesarin sivulta:

Cunk on Earth (2022), jota voi nyt seurata Netflixillä. Sen edessä tuntee välillä halua itkeä, mutta useammin kuitenkin naurattaa kovasti; niin yllättävä, absurdi ja terävä se on.
Cunk on Earthin genre on mockumentary eli muka-dokumentti, ja se parodioi perinteisiä valistusohjelmia, joissa vakava Sir David Attenborough tai Simon Schama kulkee ulkona, heiluttaa ilmeikkäästi käsiään ja puhuu sivilisaatiosta. Välillä keskustellaan asiantuntijoiden kanssa museoissa tai tutkijankammioissa.