Ruoka ja viini – Sivu 23 – Tuulestatemmattua

Iltavuorossa kuvaamassa

Olen aina sanonut, ettei minusta olisi vuorotyöläiseksi. Lukuunottamatta lyhyttä vaihetta linja-autonkuljettajan hommassa (kesällä 1983 ja kevättalvella 1985) työurallani työaika on ollut määrättynä tai valittavana siten, että duuni on alkanut aamulla. Useimmiten menin kustannuspaikalle kahdeksan aikoihin, muutamina vuosina seitsemäksi, koska niin halusin. Ja se sopi minulle hyvin. Päivät kestivät yleensä sen kahdeksan-yhdeksän tuntia, mutta oli myös aikoja, jolloin normityöpäivä oli kellon ympäri. Mutta tärkeää oli, että työt alkoivat aamulla ja että ne olivat mielekkäitä.

Nyt kun puolenkymmentä vuotta olen tehnyt satunnaisia valokuvauskeikkoja, on kuvaustapahtuma ollut useimmin päiväsaikaan – editointihommat ja painotuotteiden (kortit, kalenterit) työstäminen sekä kuvatoimistojutut olen tehnyt yleensä aloittaen nimenomaan aamulla. Ja edelleen: sellainen sopii minulle parhaiten.

Tänään oli taas De Gamlas Hemin uuden ruokalistan annosten kuvaus; kuvaukset alkoivat neljältä. Eihän siellä kulu kuin pari-kolme tuntia, mutta koko päivä menee odottaessa, että voin lähteä hommiin. Pikku juttu tietysti tässä vaiheessa, mutta niinpä se kuitenkin kävi, että ihme haahuilua oli koko päivä. Noh, nyt on koko uusi lista (15 annosta) kuvattu monesta eri suunnasta ja osana erilaista kattausta. Ihan mukavaa puuhaa. Ja huomenna aamulla aloitan kuvasaaliin perkaamisen ja editoinnin.

Onneksi kuitenkin kaikelta haahuilultani sentään tein ja söin ruoan kotona ennen lähtöä. Varsinkin kahden parsan risoton, etanapannun, karitsa-annoksen kohdalla olisi keskittyminen kuvaamiseen varmaankin ollut aika epävakaata. Menu on taas oikeinkin houkutteleva. Toivottavasti kuvatkin. 🙂

Luettua Ruoka ja viini

Ajatukset kylmästä lämpimään

Hyytävän kylmä. Ainakin siltä aamulenkillä tuntui.

Viikon päästä on vappuaatto. Ja tänään aloitin ´Suomen kaunein kesämökki´ -ohjelman katselun, kaksi ensimmäistä jaksoa katsottu ja Hangasojan vanhaan mökkiin tulossa pientä muutosta.

Kuuntelin myös Anneli Vainion kirjan ”Kotini on linnani. Elämää Etelä-Ranskassa”. Ei ihan tavallinen tyyliin ”vuosi-Provencessa”-tms. tarina, mutta silti, – ehkä juuri siksi minua kiinnosti ja kiehtoi hyvin paljon. Elämäkerralliset kirjat (ja elämät) yleensäkin, mutta myös, miten ja miksi suomalaiset (naiset) asettuvat asumaan ulkomaille, sekä kulttuurien ja arjen erilaisuuden kohtaaminen. Se kiinnostaa, ihan sama, onko kyse viime vuosista vai vuosisadoista, evakoista vai maastamuuttajista, pakumatkaajista vai pakon edessä muuttaneista. Etelä-Ranskan kesä sai kuitenkin haikailemaan …

Oispa jo kesä.

Toisaalta: nämä kituviikot ennen reissua ja ennen kesää ovat nekin mukavia.

Vapun menot ja menut olen/olemme jo lyöneet lukkoon: ”vastaus lukittu”.

Haluatko skumppavinkin vapuksi? – Kerron silti.

Tänään nautimme (ehkä kolmannen vai neljännen kerran) pullollisen alsacelaista cremantia: Engelin talon hedelmäinen pikkupullollinen kuohuviiniä on tavattoman hyvää, hedelmäistä, ei niin edullista kuin moni kuohuviini, mutta esim. vapun piknik-koriin mukava koko… Ja huom. puolikkkaassa pullollisessa on eri koostumus, se on tehty eri rypäleistä kuin samalla nimellä myytävä iso pullo. Isoa pulloa ei olla nähtykään saatikka maistettu, mutta noita puolikkaita näyttää olevan lähes joka Alkon pikkupullojen hyllyssä.

Ruoka ja viini

Ruokaa roudaten

Aamulla aikaisin aika montakin linnun laulua kuului.
Ja iltapäivällä kaikista ränneistä lorisi vesi isosti.
Ihan liikaa vaatetta lenkillä, mutta parempi niin.
Keväälle tuntuu, oikein kunnolla.
Se on kyllä mukava juttu. Mahdottoman mukava.

Lohen matka mökkipöytään

Mökkikeittiössä on useammin kuin kerran syöty Norjan lohta, joka on ensin pyydetty Jäämeren rannalla (kassilohta) ja joskus jopa Tenon lohta. Lohi ei suinkaan ole kulkeutunut suoraan Jäämereltä Hangasojan mökkikeittiöön, vaan lohisaaliit on ensin kylmärekalla kuljetettu läpi Lapinmaan Ouluun, josta edelleen Hätälän kalajalostamolle ja kalatukkuun. Siellä lohi on paloiteltu ja pakattu. Se on saanut päälleen vakuumin, K-kaupan leimat ja EAN-koodin ja sitten taas kylmäketjussa Keskon varastoon ja heti kohta kohti pohjoista ja Saariselän Kuukkelin kalatiskiä, josta mie olen käynyt ”pyytämässä” ja valmistanut mökkikeittiössä isommalle tai pienemmälle porukalle. Lohen matka auton kyydissä reilut tuhat kilometriä mutkin.

Viimeisen parin vuoden aikana on aika usein haettu tuore kala Kauppahallista, pakastettu kotona ja sitten roudattu möksälle. Kylmäketjussa vähän vähemmän vaiheita, matkaa ihan yhtä pitkästi.

Lapin herkkua kotikeittiössä

Ja tänään jotain samankaltaista hullun hommaa, mutta toinen raaka-aine ja toiseen suuntaan ja vielä kahteen kertaan. Pääsiäisen mökkireissulle ostettiin lohet hallista ja samalla vähän savuporolastuja. Poro Kylmäsen lihatiskissä on tietysti ”kotoisin” pohjoisesta, vähän samanlaisen tuotantoketju kuin lohella. Kuukkelissa poron hinta on ihan hillitön ja muutenkin noita lastuja otin mukaan ihan vaan varalle, että jos vaikka lapaksia joku päivä/ilta värkkäisin. Mutta niinhän se paketti unohtui mökin pienen jääkaapin perälle, lapaksia en koko aikana tehnyt. Siispä tuotiin poroleikkele Ouluun – takaisin Ouluun. Kyllä on logistiikka ihan kympin päälle hallinnassa. Huoh.

No niin, mutta nyt ”asiaan”. 😀 En tehnyt lapaksia, en savuporo-juustokeittoa, en maa-artisokkakeittioa porolastuilla, en mitään, mikä kuuluu mökkikeittiössä repertuaariini, vaan ”vanha” kunnon pinaatti-fetapannari sai keittokinkun tai juhlapyhän jäljiltä jääneen graavilohen palasten tilalle uuden lisukkeen: hyvälle maistui poro tässäkin yhteydessä, vielä sipaisu savuporotuorejuustoa pannarin pinnalle ja nam. Pinaatti-fetapannari on meidän perusarkiruokaa, suunnilleen kerran kuussa sen teen. Ohje on täällä: KLIKS

Samalla sivulla myös Charolotte Russen ohje. Olisko se vappu- tai äitienpäiväpöytään aika hyvä?

Niitä näitä Rotissöörit Ruoka ja viini

Kukkia ja vermuttia

Kukkajuttuja

Yhdestä kolmen pionin kimpusta olen ottanut kymmeniä otoksia. Jonkinlainen ”tutkielma pionista” alkaa olla valmis. Jos tekisi vielä vaikka kollaasin? Kukista ja kasveista puheenollen, tänä vuonna en ole kylvänyt mitään – ei esikavatusta yrttipenkkiin. Vähän on harkinnassa, että luovun koko yrttipenkeistä, tai teen niistä koristekukkarenkaita. Ja joka tapauksessa aattelin kokeilla popcorni-heiniä! 😀 Onko joku muu kokeillut niitä? – No mutta tulettepa näkemään. Mutta niilläpä ei vielä kiirettä.

… ja vermutti-oppia

Illansuussa saimme nauttia iltapalaa ja kuulla vermutista, sen historiasta ja tekemisestä. Maahantuojan edustaja/kouluttaja on Oulussa ja rotissöörit aveceineen saivat kutsun Turusen sahalle, jossa näitä aika harvoin maistettuja (italialaisia) juomia saimme testattavaksi.

Näitä Martinin ”uusia” vermutteja oli tarjolla: vas. kahta reserva-sarjan tuotetta ei Suomesta saa, mutta niistä erityisesti vaalea Ambrato oli aika hyvää, Rubino turhan ”glögistä”, minulle ehkä liian makeaa, keskimmäinen ”bitter” oli hyvin Camparin tyylinen, ehkä vähän ohuempi tai alkoholisempi tai ei-niin katkeroinen, mutta ihan hyvä. Tuo Fiero oli meistä molemmista paras: hyvinkin saattaa kesällä se ja sooda piazzallamme maistua. Alkoholiton oli sekin hyvä, soodan kanssa katkeroinen hellejuoma maistunee.

Ja koska maistelutuokio oli rotissöörien tilaisuus, oli tietysti pientä syötävää. Suolaisten antipastojen/juuston kanssa vermutitkin sopivat hyvin. Hapanjuurileipä ja valkosipuliscampit tietysti minun mielestäni suunmyötäisempiä.

Eikä seurassakaan mitään vikaa. Melkein kaikki paikalla olleet ovat olleet ruokaystäviä jo toistakymmentä vuotta, – osa jo yli 30 vuotta. Kaikkinensa oikein mukava tiistai-ilta.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Vanhoja ja uusia asioita

”Mummi, musta tuli silloin vauvana sun lellipentu.”
(Eevis 4 v.)

Meillä oli muksupäivä aamubrunssista lounaaseen.

Mitäs tehtäisiin? – Vähän välikausi ulkona,… ei liukumäkeen, ei pihalle pelaamaan, ei puistoon. Muksut eivät halunneet oikein mihinkään ja vähän joka paikkaan.

Siispä mummi päätti, että lähdetään kaupunkiin, edes ostamaan maitoa ja jälkkäritarpeita.

Apsu totesi eilen, että milloin meillä on taas kermavaahtoa, ”kun sun kermavaahto on niin hyvää”. Kermavaahto? – Mie kun olen aatellut osaavani tehdä vaikka mitä herkkuja, niin pojanpoika haluaa jälkkäriksi kermavaahtoa! No sitähän sitten.

Haettiin kaupasta vispikermaa, mansikoita (!) ja jo ennen lähtöä laitoin lettutaikinan tekeytymään.

Kivisydämen ja Valkean (vrt. kaksi viikkoa sitten!) kautta paluumatkalle kotiin, ja sitten poikkeuksellisen yksimielisesti lapset halusivatkin museoon! Jee, totesi mummi! En siis ole heitä kylläyttänyt museoreissuilla, vaan edelleen itse haluavat sinne.

Ja taas minä sain paljon iloa kun katsoin miten vuosien varrellla lasten kiinnostuksen kohteet vaihtuvat, mistä ovat kiinnostuneita, mistä kysyvät, mitä aattelevat. Ja paljon kyselevät (= Apsu kyselee): ”Mummi, mikä tämä on? Milloin tämä tapahtui? Mistä tiiät? Oliko se samaan aikaan kuin se Runeberg?” – kyselee 7-vuotias. Ja mummi selittää äänensä käheäksi.

Jossain välissä päivää oli pieni pysähtynyt hiljaisuuden hetki ja Eevis totesi lauantaikarkit sylissään, hyvin vakaasti, selvästikin miettineenä: ”Mummi, musta tuli silloin vauvana sun lellipentu.” – Niin tuli! Niin sinusta kuin myös veljestäsi. Sellaisia te ootte.

Pitkän museoreissun jälkeen mummilaan: oli aika letuille, jauhelihamössölle, raejuustolle, melonille ja jälkkäriksi lettuja, sitä toivottua kermavaahtoa, mansikkahakkelusta ja Nutellaa. Istuskellessa yhteisen lounaan äärellä kyselin lapsilla, että ”tiedättekö, mitä teen?”
– Pyörittelivät päätään – –

– Minä vähän niin kuin teen videota.. (Katselin heitä kermavaahdot poskilla, mansikoista nauttien, välillä peukuttaen ”jep, tämä on hyvää!”, ja taas hymy huulilla).

Yritän tehdä mieleeni sellaista videoklippiä, että voin aina joskus katsella ja miettiä tätä hetkeä.
– Niinku miksi? (kysyi Apsu varsin kummisssaan)

Niinpä, niinku miksi. 💙💗

Ja kyllä minä nyt muistan, kun olen atämän kirjoittanutkin. Muistan kauan.

Minulla on paljon kuviakin, mutta jätänpä julkaisematta. Tässä kuitenkin yksi…

__________________

Toiseen maailmaan illansuussa.

Juniori ja Apsu veivät meidät Iskoon, jossa oli ystävien luona viininmaistelua (kolmonen ja kutonen parhaat), sairaus- ja matkakertomusten vaihtoa :), jumalaista ruokaa..

Tunnelmasta toiseen. Nyt kylläinen olo. Kaikin puolin. Kaikki hyvin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Lankalauantai mökkikeittiössä ja Sivakkaojalla (mm.)

Pääsiäiskokko ja Staalo

Lankalauantai. Ei olla värjätty lankoja, kuten kansanperinteen mukaan tapana on ollut, mutta pääsiäiskokko (notski) meillä oli hätyyttämässä noitia ja pahahenkisiä maahisia pois puronrannaltamme.

Täällä kairassa taitaa Staalo olla noitajengin ykköspahis. Se on Lapinmaassa tunnettu saamelaisen muinaisuskon isokokoinen, tyhmänpuoleinen, ahne ja pahantahtoinen haltija, jota tavataan useimmiten joulun aikoihin, talven pimeinä päivinä, eikä niinkään pääsiäisenä. Ehkäpä juuri pääsiäiskokot pitävät sen piilossa, pois ihmisten ilmoilta?

Pääsiäisen herkuttelua

Pääsiäispaasto päättyy pääsiäisyönä. Mehän ei olla mitään paastoa pidettykään, joten omalla ihan perinteisellä pääsiäistavallamme vähän arkiruokaa parempaa on syöty jo tänäänkin. Pääsiäinen kun on minusta paljon monipuolisempi ja herkullisempi ruokajuhla kuin joulu.

Jo aamiaisella aloitin herkuttelun. Pehtoori ei puurosta luovu, eikä ainakaan sitä mämmiin vaihda. Ei edes lakumämmiin. Mutta minulle maistui: lakumämmiä ja vispikermaa. Nam!

Päivän menussa lohikeitto (Harri Syrjäsen), ruisleipää (Kuukkelin) ja gourmetvoita (Président) ja hillasemifreddo (minun)!

Kannatti tuoda Oulun Kauppahallista (vakumoitu + pakastus – hyvin säilyy maut) lohet ihan tätä varten. Ohje siis täällä.

Hillat Pudasjärven Livolta – eivät todellakaan ole meidän poimimia. Nuo koristeet ”symboloivat” itikoita hillasuolla – niistä meidän ei ole tarvinnut kärsiä. Kiitos taas Voikukkatielle. 🙂

Ja viininä Franchetto La Capelina Soave Ronca-Monte Calvarina 2021. Se on venetolainen 18 euron viini, jolle ei ole suosituksina ole lohi vaan pasta ja juusto. Ensi kerralla lohisopalle joku toinen viini, mutta silti tämä viini kyllä miellytti.

Ja hiihtämässä kävin Sivakkaojan suunnalla. Olisi kannattanut lähteä heti aamusta. Puolenpäivän aikaan näillä lämpöasteilla alkaa olla jo melkoisen märät ladut, mikä merkitsee karvapohjasuksille pitkissä alamäissä melkein vaaratilanteita. Tökkii aika yllättäen. Mutta mie hiihtelin hissuksiin, rauhassa, kuvaillen, todellakin nautiskellen, ilman isompia ajatuksia, ahdistuksia, ei (enää 😀 ) suorittamispaineita/kilometritavoitteita. Kunhan hiihtelin, – uusia oppeja harjoitelllen.

Lappi Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Aurinkoinen, kaunis, hiljainen pitkäperjantai

Hiljainen päivä – pitkäperjantai lämmössä ja valossa. Menisköhän tämän päivän postaus ihan vaan näin kuvien kertomana.

Kelo

Tämä kelo metsässä, kulkiessa liukulumisuksilla kohti Rönkönlampea, haastoi! Tuntui melkein pröystäilevän…. Kiertelin ja kuvailin.

Ja kyllä me sitten ystävystyimme.

Pitkäperjantai ei ole ollut ”lajityypillinen”. Poikkeavaa on ollut hulvaton auringonpaiste, iltapäivällä varjon puolella +10 asteen lämpö, liki tyven, paitsi tunturien laella, liisterimäinen keli, haahuilu siellä ja täällä, kaksin syöminen. Hyvin syöminen ei ole poikkeus. 😀

Piispanojalle mennessä tässä kohtaa on usein huhtikuussa näkynyt koskikara, kaksikin. Ei näkynyt tänään. Mutta väliäkö sillä. Kaunis oli puro.

Pääsiäisruokaa

Oulusta Torin Lihamestarilta ostettu pakastettu kokonainen jyväbroileri valmistui kohtuullisen voikimpaleen ja yrttien kera vallan hyväksi. Tuplasin ohjeen valkosipulimäärän ja tuntuu, että mökin seinätkin vielä tuoksuvat rosmariinille ja valkosipulille! Oheen parsaa ja salaattia. Kun oltiin vain kaksin, en innostunut jälkkäriä tekemään. Ehkä sitten huomenna, viimeistään pääsiäispäivänä.

KOKONAINEN JYVÄBROILERI UUNISSA (ohje Soppa 365)

1 broileri (noin 1,4 kg)
1 sitruuna

Yrttivoi

1 sitruunan hienoksi raastettu kuori

2 dl silputtuja yrttejä (timjami, basilika, persilja, rosmariini)

2 puristettua valkosipulinkynttä

1/2 tl mustapippuria

100 g pehmeää voita

Lisäksi

oliiviöljyä

suolaa

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Pyyhi broileri talouspaperilla sisältä ja päältä. Pese sitruuna huolellisesti harjalla, kuivaa ja leikkaa lohkoiksi. Valmista yrttivoi sekoittamalla kaikki aineet yhteen.
Leikkaa broilerin nahkaan viilto. Hiero reilu puolet yrttiseoksesta nahan alle. Tee koipiin muutama viilto ja hiero viiltoihin yrttivoita.
Levitä loppu yrttivoi broilerin päälle. Ripottele päälle vähän suolaa ja mustapippuria ja sivele broileri oliiviöljyllä.
Ripottele broilerin sisälle suolaa ja työnnä lopuksi sitruunalohkot vatsaontelosta broilerin sisään.
Sido koivet paistilangalla yhteen. Nosta broileri voideltuun uunivuokaan. Paista broileria uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Alenna uunin lämpö 180 asteeseen ja jatka paistamista noin tunti. Valele broileria ja kasviksia paistamisen aikana voisulalla tai oliiviöljyllä.

Vinkki: Paistoaika vaihtelee broilerin koon mukaan. Mitä suurempi lintu sitä pidempi paistoaika. Kokeile broilerin kypsyyttä työntämällä hammastikku broilerin paksuimpaan kohtaan. Kirkas lihasneste on kypsän lihan merkki, punertava kertoo, että kypsennystä on jatkettava.

Lappi Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Kiirastorstain touhuja

Jos eilen olikin pirttipäivä, niin tänään kiirastorstaina sitten pois pirtistä koko päivän.

Kiirastorstai? Siis kiire? Vai onko se Jeesuksen kärsimyshistoriassa ”kiirastuli-päivä” vai mistä nimi tälle päivälle?

Kiirastorstaina pihamaalta karkotettiin pahansuopia voimia edustanut »kiira». Pihamaan puhdistuksessa käytettiin tulta, katajaa, tervaa ja kiliseviä lehmänkelloja, jotka saivat »pahat henget pakenemaan seudulta».
Kiirastorstain tapojen on tulkittu olevan kansanomainen muoto katolilaisesta synteja puhdistavasta rituaalista. Tavoissa voi nähdä myös yhtäläisyyksiä slaavilaisten ja balttilaisten kansojen kevätperinteisiin, joissa vanhan talven symboli poltetaan tai karkotetaan kevään tieltä.
Kansan keskuudessa kiirastorstai on ollut yleisemminkin puhdistamispäivä. Karjalaiset ja hämäläiset tekivät kiirastorstaina suursiivouksen, jossa joka nurkka pestiin ja siistittiin.
Lähde: Taivaannaula

Karjalaisista sukujuuristani huolimatta en ole tänään tehnyt mitään suursiivousta, vaikka muutoin melkein kiire kyllä on ollutkin.

Pehtoori sen sijaan (taas kerran etsittyään syitä vältellä hiihtämistä) on perinteiden vaatimusten mukaisesti siivoillut pihapiiriä! Ja kattoja.

Varsin myöhäisen (täysikuu tai mikä lie valvotti) aamupalan jälkeen lähdettiin kymmenen tienoilla käymään tämän mökkiviikon ”pakollinen” Ivalon reissu. Ihan samat kuviot kuin viimeksikin: Extrapiste (lankoja, ja jotain keltaista), apteekki (ainahan sieltä jotain tarvitaan), Alko (ks. ed.) ja ruokakauppa (tällä kertaa vain hevi ja maitotuotteet, sekä tetet – kaikkea pääsiäisekstraruokaa on kaapit täynnä, joten ei kala- tai lihatiskiä tarvittu).

Mökillä nautimme lounasleivät ja hedelmät, ja sitten tahoillemme: Pehtoori Tuulentuvan katolle ja mie Kiilopäälle – tunturiin ja katsomaan sen valokuvanäyttelyn.

Vaikka tunturissa tuulikin, oli tunturin suojapuolen rinteillä mahdottoman lämmin. Iltapäivän edetessä jo nuoskaista. Ei haitannut. Hissuksiin kuljin. Hiljaa tupisin tyytyväisenä.

Pysähtelin, kuvailin. Paliskuntaraja kerrankin täältä suunnasta.

Pääsiäispupun jäljet!

Tunturissa pikku tunturi ja kimmeltävät hanget.

Kiilopäällä Suomen Ladun majalla on Ilkka T. Rantasen valokuvanäyttely ”Minun luontoni”. Valokuvataiteilija oli itse paikalla, eikä liene ihme, että meillä oli juteltavaa Saariselän luontokuvauskohteista ja kuvaamisesta. Niin paljon, että tulin aika huolimattomasti ja valikoiden lukeneeni kuviin liittyviä tekstejä, tunnelmia maisemista, luonnosta, kuvaajan omasta luontosuhteesta. Ne muutamat tekstit, jotka luin, olivat kyllä varsin samaistuttavia. Kuvaushetken tuntoja sanoitettu paljon paremmin kuin mitä minä ikinä osaisin. Ja inspiraatiotakin näyttelystä. Tällä viikolla toinen suositus Paratiisikurulle patikointiin. 😉

Palauduttuani mökille ja suihkuttelujen jälkeen teimme yhteispäätöksen: nyt on pizzapäivä. Siispä kylille, – ja Fienoon! Tämä oli viides kerta. Oli nälkä, mutta ei tälläkään kertaa mitään moitteen sanaa. Ei mitään. Meillä tuntuu olevan jo kanta-asiakas-status. 🙂 Sekin tuntuu mukavalle. Olenko jo aiemmin muistanut kehua heidän espressoaan. No nyt voisin. Sekin on perfetto.

Huomenna olisi Vaskoolihiihto ja (mökki)tiehoitokunnankokous. En ole koskaan osallistunut kumpaankaan, enkä osallistu huomennakaan. Ehkä Vaskoolihiihto ei tuki Sivakkaojan latua? – Tai entäs jos Vellinsärpimälle. Yleensä pitkäperjantai täällä on tuiskupäivä, myräkkäpäivä, pimeä päivä. Mutta huomenna tuskin on ”yleensä”.

Nyt lasillinen tai kaksi punaviiniä, Eeviksen islantilainen neule puikolle ja jonkun sarjan pätkä Netflixista ja luulenpa, että Nukku-Matti on tänä iltana jo hyvin varhain mun kaveri.

Buona Pasqua, amici!

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Leppoisa lauantai parhaassa seurassa

Aprillipäivä.
(Sen historiasta artikkelini täällä)

Ja niinhän siinä kävi, että Apsu onnistui mummia juksuttamaan ihan oikeasti: aika nopsasti vein pojalle toisen xylitol-pastillin, kun hän väitti edellisen pudonneen maahan juuri ovesta ulos astuessaaan. Olimme lähdössä käymään Valkeassa ostamassa Apsulle Jäkis-kortteja ja ”jonku ihan pikkusen, pikkusen jonku, eikö niin, mummi?” Eevikselle. Koska me ollaan ”sun lellipentuja, eiku lillipentuja, niihän?” Ja ”ajetaan Kivisydämeen, joohan?”

Varsinkin Eevis on kovin tykästynyt Oulun isoon (suunnilleen koko keskustan alla olevaan) parkkihalliin. Parasta sinne mennessä on se, kun pappa juttelee lipunanto-puomiautomaatille; pyytää lippua, kiittää ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Eeviksestä se on riemastuttavaa! Hän kun on itse melkoinen komedienne, naurattaa muita ja osaa kaikella nelivuotiaan avoimuudella nauraa myös itselleen ”Vitsi, vitsi”!

Hyväntuulinen, aurinkoinen ja pulputtava on hän – kovasti samanlainen kuin isänsä oli pentuna. Eevis on kyllä arempi kuin isänsä nimenomaan vieraiden kesken, Juniori sen sijaan jutteli kaikille, otti kontaktia ja oli avoin. Esitteli itsensä riinpiisinmieheksi (Green Peace) tai dösämieheksi tai ihan omalla nimellään, esitteli kuitenkin. Ei välttämättä aina ihan kaikille kohtaamilleen aikuisille, mutta melkein.

No niin, mutta tänään sää ja aie olisivat olleet suosiolliset sille, että aamupäivä vietettäisiin pihalla tehden lumilinnaa ja sitten sinne kattaisimme kaakaopöydän ja Marie-keksejä, kun olisi välipalan aika. Mutta kuten jo melkein perinne on, eihän se onnistunutkaan, kun Eeviksellä oli kuin olikin oikein kunnon räkätauti jo heti aamulla heidän tullessaan brunssille. Ruokahalu (ja ilahtuminen suklaamunista) oli sentään kohdillaan.

Keksittiin puuhaa aamun tunneiksi, mutta sitten päätimme kuitenkin lähteä ajelulle, ja piipahtamaan Valkeassa. Kun Valkean Kauppakeskuksessa ei ollut niitä jääkiekko-keräyskortteja, joita Apsu oli toivonut saavansa, oli meidän mentävä ulos kävelykadun pätkä kohti R-kioskia. Ja siinä Isonkadun penkeillä oli sitten puolen tusinaa laitapuolen kulkijaa, kylläkin aika reippaita mutta kohtuullisen äänekkäitä, vaihtamassa kuulumisiaan (ja juomiaan), mihin Eevis tovin katseltuaan, tiukasti kädestä kiinni pitäen (se on mummille aina iso juttu!) totesi lakonisesti: ”Iloiset pilleet nuilla!”. 😀

Pikaisen kaupunkireissun jälkeen lounas, kuvien katselua ja tekemistä/editointia. Apsulla alkaa Photoshopin perusteet olla hallussa. 😀

Ja sitten oli taas sanottava heipat!

Nyt katse kohti tulevaa viikkoa ja pääsiäistä.

PS. Se lupaamani Polkagris-pannacotta-ohje on nyt eilisessä postauksessa.

Niin ja eilinen lammas/karitsamureke/patee oli tänään yön yli muhineena oikeasti patee. Kylmänä vähintään yhtä hyvää kuin murekkeena.

Isovanhemmuus Ruoka ja viini

Aarrekartat – ja jotain hyvää

– Niin kenellehän näitä oikein teet? Kuka tätä odottaa eniten? – kysyi Pehtoori toissailtana, kun intopinkeänä hänelle esittelin aarrekarttoja, joita lapsenlasten tämänpäiväistä vierailua varten olin tehnyt.

Lienee jo neljäs pääsiäisen seutu, kun meillä on ”Suuri Pääsiäisaarteen Etsintä”. Nyt hain ja laittelin sekä karttoihin että menuun oikein karttaruusutkin, fontti oli huolella valittu, jos vain olisin kehdannut, olisin ehdottanut, että meillä kaikilla olisi jotkut merirosvokamppeet tai seikkailija-khaki-viidakkoveitsi-vermeet yllämme.

Pääsiäisenä? Näin kauasko olen kasvatuksestani, lapsen uskostani ja/tai menneen arvostuksesta hairahtunut? – Eipä taida sentään mistään noin perustavanlaatuisesta maailmankatsomuksellisesta hairahtumisesta/jutusta nyt tällä kertaa olla kyse. Ihan vain siitä, että halusin muksuille jotain tavisviikonlopusta eroavaa, pientä juhlaa siis. Mikseipä? – Iloa ei ole koskaan liikaa.

Enhän mie voi heidän kanssaan tehdä virpomavitsoja, joilla he virpoisivat meitä? – Sitä paitsi: pääsiäismunien etsintähän on ollut jo vuosisatoja, ehkä -tuhansia, yksi perinne. Miksi sitä ei voisi soveltaa nykypäivään? – No mie sovelsin. Ja niinhän siinä kävi, että Apsu oli toooooooosi pettynyt, kun ensin piti syödä, ja sitten vasta lähteä aarteenetsintään. Mutta olihan se sitten jännää.

Vuosi vuodelta rastit ovat vaikeutuneet, kartta on vaatinut aina enemmän kartanlukutaitoa, mikä pojasta on mahdottoman mukavaa. Kuinka olikaan tyytyväinen kun osasi! – Näin siitä huolimatta, että lopulta aarre oli ”vaan palapeli”. Onneksi rasteilla sentään jotain herkkujakin.

Eikä se ”pakkopulla”-ruokakaan ollut Apsusta – saatikka muista – huonoa.

Ihan klassikkopääsiäisruoka meillä on lammas/karistapatee. Tässä tarjoiluastialla vain toinen patee, – melkein molemmat tuollaiset kuluivat. Myös lasten suihin. Ja jämät ovat huomenna vielä parempia. Tsatsiki on tähän oheen mahdottoman hvvää.

Polkagris-pannacotta on viime lauantain menusta vohkittu, ja resepti saatu. Osasinhan minäkin.

Polkapannacotta

4 dl vispikermaa
1,5 liivatelehteä
1 tl vaniljasokeria
polkagrisarkarkkeja pieneksi (melkein jauhoksi) hakattuna n. 1,25 – 1,5 dl

(Laita karkit paksuun muovipussiin ja hienonna lihanuijalla tai kaulimella.
Karkkeja on ainakin Candy Kingin irtishyllyssä tai Oulussa Valkean Karkkipäivä-kaupassa.)

Kuumenna (älä kiehauta) kerma ja vispaa joukkoon polkamurske ja vaniljasokeri.
Hämmennetään kunnes murske sulanut.
Kattila pois liedeltä ja sekoitetaan liuotetut liivatteet.
Kylmässä vesihauteessa sekoitetaan hetki.
Jaetaan annosastioihin ja annetaan jähmettyä jääkaapissa kelmulla peitettynä vähintään neljä tuntia.

Sopii kyllä pääsiäiseenkin, ehkä vielä paremmin jouluun. Tai ihan milloin vaan. Kaikki tykkäsivät. Eevikin. Apsukin, vaikkei voinut myöntää. 😀 Se on jo 7-vuotiaan elämä joskus vaikeaa. 😉

Huomenna aamutuuri muksujen kanssa – nyt brunssikattauksen valmistuluun. Kuulinko minä, että ”Mummi, huomenna vois brunssillla olla nuo pääsiäismunat (herra Hakkarainen ja Lätkäliiga)? – Ehkäpä. 🙂