Ruoka ja viini – Sivu 17 – Tuulestatemmattua

Onnistumisia

Tänään on ollut onnistumisia. Omia ja muiden. Enemmän muiden kuin omia.

Ensimmäinen onnistuja oli kampaajani T. Tänäänkin hän onnistui samaan todellakin ylipitkäksi kasvaneista ja mökkivedellä kuiviksi ja hamppuisiksi pestyistä hiuksistani ihan kelvolliset, kiiltävät. Katu-uskottava pehko on taas muutaman viikon kohdallaan. Se on hyvä. Minullehan hiuspehkoni on ehkä hieman tavallista keskeisempi osa identiteettiä, joten ei ole ihan sama, miten se on leikattu, pesty ja kammattu. Nyt se on hyvin. Onnistuminen numero yksi. Kiitos taas kerran, T. ja Salon Virho.

Toinen onnistuminen oli kun menin kauppaan: Ossuuskauppaan! K-kaupassa kun ei vielä ole sisilialaisia veriappelsiineja, Valkean S-marketissa on! Sitä paitsi siellä oli joulu-Panettonet puoleen hintaan. Ostan usein suklaa- tms. panettonen aina joulun alla ja nautimme sellaisen ystävien kanssa vuodenvaihteessa mökillä. Niin tänäkin vuonna (tosin sitruunaisen, ja se olikin todella hyvää), vähän jäi vielä tyttärelle ja Vävyllekin. Nyt ostin toisen. Pistaasi-panettone, puoleen hintaan! Nehän säilyvät kauan. Meillä ehkä ensi viikkoon. 😀

Ja matka jatkui. SPR:n Veripalveluun. Syksyn tautien (korona, vyöruusu) jälkeen pääsin taas ojentamaan käteni. Tällä kertaa se tuntui tavallistakin merkityksellisemmältä. Kysyin – sattuneesta syystä, mielenkiinnon vuoksi – toimenpiteen (onkohan oikea sana?) tehneeltä, että mihin vähän vajaa puolilitrainen varsin korkea hb-arvoinen veripussini kulkeutuu: jääkö se Oulun seudulle, OYSiin vai viedäänkö jonnekin lähi-labraan? – Hän kertoi, että se viedään SPR:lle Vantaalle, ja siellä se testataan ja jalostetaan, minkä jälkeen erilaiset verituotteet viedään sinne, missä tarvetta on.

Kun kyselin häneltä (poikkeuksellisen juttelevainen, hyvin pistävä henkilö), onko muistikuvani siitä, että joskus vuosikymmeniä sitten olin luovuttamassa verta ja joku ”lähetti-ihminen” oli kylmälaukun kanssa odottamassa, että luovuttamani pussillinen saataisiin pakattua mukaan, koska ”nyt on OYKSissa pula” (minulla on 0+-veriryhmä, joka käy suurimmalle osalle väestöstä). Että saatettiinko silloin (n. 45 v. sitten) viedä verta suoraan sairaalaan sitä tarvitseville? – Ja kyllä. Kyllä sellaista kuulemma tapahtui: ”Oli sellaisia suorasiirtoja. Ei ollenkaan mahdottomia”. Olin hyvilläni, että muistikuvani ei ollut väärä, sillä se on osaltaan vuosikymmenet motivoinut verenluovutukseen. On ollut olo, että oikeasti voi olla avuksi. Ja vielä voin muutamia vuosia jatkaa tätä, – jos kaikki osaltani sujuu hyvin.

Onnistumisia lisää: kävelin Kauppahalliin. Hain M:lta hyvin, itseasiassa hirmuruman, mateen. Tai oikeastaan vain sen fileet. En ottanut edes ruotoja mukaan. Ei tänään madekeittoa, vaan madetta kerma-kalaliemikastikkeessa perunoiden kera. Vähän muokkailin ”Vottosen reseptiä”.

Tällä kertaa minulla oli valmiiksi paahdettua voita (kuvassa nuo pienet ruskeat pallerot), mikä kruunasi annoksen. Lisukkeena oli (ohi oikeaoppisen ohjeen) myös viiriäisen munia. Ei huono!

Madekeittokin kuuluu tammi-helmikuun ruokakalenteriin: kannattaa hakea hallista kala. Fileoidusta fisusta on helppo tehdä kelpo keittokin. Muutaman vuoden takainen varsin maukas kokeiluni siitä on täällä. Mateelle, joka on varsin tiivis kala ja jolla oli lisänä tuo piparjuurella maustettu kastike, sopi vallan hyvin klassinen chablis. Ei edullinen, mutta osaltaan se teki meidän kahden hengen päivällisestä ihan juhlaruoan.

Paljon hyvää tässä perjantaissa.

Mökkiläiset taas turisteilemassa

Joulunakin vietimme vähän kuin päivän etuajassa, niin nyt sitten tänään myös vuodenvaihdetta. Tänään on ollut juhlapäivä Hangasojalla. Uudenvuoden aatonaattona olimme kaikki neljä levänneet vallan hyvin, ja pimeässä, kuun valaisemassa aamussa istahdimme brunssipöytään yhdeksän aikaan.

Kun pimeys vaihtui hämäräksi, mutta pakkasta oli edelleen aika paljon (- 21 C) lähdimme autolla Saariselkä-Ivalo -kiertoajelulle. Ivaloon oli kauppa-asioitakin: Kuukkelin valikoimat ja hinnat eivät ole ihan toiveidemme ja tottumustemme mukaiset, joten reilun viikon oleskelun aikana on hyvä ainakin kerran käydä hakemassa pari kassillista ruokaa Ivalosta.

Sehän on tapana että turistit ohjataan ja opastetaan paikallisiin merkittäviin kauppakeskuksiin tai paikallisiin putiikkeihin, joten olihan se ystäville Ivalon X-piste näytettävä. Ja kyllä hekin olivat vaikuttuneita kaupan erinomaisesta järjestyksestä ja monipuolisesta valikoimasta – vaikka islantilaislangat eivät olekaan heille mikään must-juttu. Minäkin ostin tänään vain kaksi kerää – ehkä parit pipot neulon tälle talvelle. Ja sitten kaikkea huushollitarvetta, nippeliä ja narua.

Kiertelimme vähän keskustassa, käytiin katsomassa ortodoksikirkko, joka ei tänäänkään, tietenkään, ollut auki. Ehkä joskus onnistun oikeaan aikaan paikalle. Kylän keskustassa on ”Tehdään yhdessä joulu” -installaatio, joka lienee koottu maitopurkkeihin jäädytetystä värjätystä vedestä ja sitten siten syntyneistä ”tiilistä” koottu valaistuksi seinäksi nähtiin myös.

Paluumatkalla oli ajatus mennä Kaunispään Huipulle kahville tai kaakaolle ja katselemaan valoa joka etelässä näytti paistavan. Enää ei mene kuin reilu viikko ja aurinko kapuaa jo horisontin yläpuolelle. Kuva puoli kahden aikoihin, valoa ja pakkasta on. Ja laskettelijoitakin aika paljon. Ja Huippu täynnä lounastajia, lämmittelijöitä, kahvittelijoita, — suosiolla päätimmekin ajella mökille, jossa nautimme kahvit ja vain vähän suolaista – olisihan jo pian päivällisen aika, joten ei mitään kunnon lounasta tänään.

Pöytävaraus oli saatu viideksi. Fienoon siis. Pizzaa ja muuta italialaista hyvää, menneiden muistelua.

Mökille palattua emme pelanneetkaan mitään, vaan katselimme vanhoja kuvia meidän yhteisiltä reissuilta ja yhteisistä juhlista. Muistikuvia. Muistoja ja kuvia, ja paljon jo unohdettua.

Olipa hyvä päivä.

Mökkielämää Ruoka ja viini

Perinteistä – ja uutta

Monesko vuodenvaihde, että ollaan tutulla porukalla Hangasojan varressa? – Viides vai seitsemäs, tai jotain sinne päin?

Me saatiin meidän ystävät, jotka ovat vakityypppejä täällä näin vuodenvaihteessa, tänne. Ei ollut tällä kertaa mikään itsestäänselvyys, että tulevat/voivat lähteä, joten sitäkin iloisempia oltiin, että tulivat.

Pidennetyn viikonlopun ohjelmassa on ulkoilua ja syömistä, toki myös viinejä ruoan kanssa. Tänään vain vähän sellainen iltapala-tyylinen sapuska, pinaatti-fetapannaria vähän juhlallisemmaksi, lappilaisemmaksi, tein tarjoilemalla sen ohessa savuporoa.

Mutta erityismaininnan ansaitsee juustotarjotin, jonka kokosin Vävyltä saamastani lahjasta. Rolling Cheese Helsingin Museokadulla on juustokauppa, josta voi tilata juustoja ja muita herkkuja muuallekin Suomeen, ja niihän kaupan antimiin tutustunut J. oli tehnyt. Tilasi pikkukassillisen niitä joululahjaksi, ja minä jatkoroudasin ne tänne tätä iltaa varten.

Sekä Beola että Pecorino olivat erinomaisia, mutta La Tur! Olin lukenut siitä yhden sun toisen ruokatutun sometililtä, ja nyt pääsimme sen testaamaan. Sitä kuvaillaan ”juustomaiseksi jäätelöksi” ja sellaista se todella oli. Voikohan olla mahdollista, että juustot maistuivat ihan erityisen hyvälle niitä arvostavien seurassa, ja juuri siksi, että juuri näiden ystävien kanssa niitä juuri tänään testasimme? – Olen aika varma, että juuri niin se on.

[Lienettekö koskaan nähneet kuvaa meidän rantasaunasta? 🙂
– Täällä blogissakin niitä on kymmeniä.
Tässä tämänpäiväinen.
Ja löylyt!! Elämän suuria pieniä iloja.]

Syömisestä puheenollen; onneksi oli kunnon hiihtolenkki takana. Vellinsärpimälle ei ollutkaan latua, oli tyydyttävä Luttotuvan hengähdyspaikkaan. Ja siellä kyllä kaksikin syytä hengittää keskittyneesti. Tiedän, että on ikävää tällaisia kirjoitella kertomatta syytä, mutta nyt ei vain voi.

Kaikesta huolimatta ja joka tapauksessa Lapin luonto!! [Luttotuvan sillalla] Huomiselta retkeltä varmaan paljon lisää kuvia…

Reseptit Ruoka ja viini

Mökin pirtinpöydän ääressä jouluruokia muistellen – yleisön pyynnöstä :)

Aamulla oli vaikea tunnistaa aamun hetkeä, kellonaikaa mahdoton arvailla. Heräilimme moneen kertaan, mutta oli univajettakin, nukahtelimme mökin rauhassa, kaamoksen pimeässä uudelleen ja uudelleen. Heräsimme kymmentuntisten unien jälkeen yhdeksältä!! Ihan juhlaa!

No niin, ja nyt vihdoin niitä lupaamiani joulun tienoon ruokajuttuja, reseptejäkin. Näistähän saattaa olla vinkkejä vaikka vuodenvaihteen tarjoiluihin, eikös?

Ruokajuttuja

Ensinnäkin niistä ”suolaisista hilloista” (= lakoista). Sellaisista kuulin syksyllä kun telkkarissa oli menossa Master Chef Professionals -ohjelma, jonka parissakin jaksossa ammattilaiset kertoivat käyttäneensä annoksissa (lähinnä niiden koristelussa, ihan kuten minäkin noissa joulun ruoissa) suolattuja hilloja. Etsin ko. ohjelman reseptisivuilta tarkempaa ohjetta tai vinkkiä asiasta, mutta kun ei löytynyt, niin ajattelin, että eihän nuo voi kovin kummoista olla: hilloja ja suolaa. Laitoin kippoon 1 dl vielä vähän jäisiä hilloja ja sekoitin niiden joukkoon vajaan teelusikallisen maldon-suolaa. Siinä se!

Riimiporon ja sokeroitujen puolukoiden, cantaloupemelonin kanssa olivat oikeinkin tykätty piriste annokseen. VIimeistään rotissööri-kulinaari EK:n useiden dinneriarviointien perusteella olen oppinut että erinomaisessa ruoassa/annoksessa on oltava kaikkia neljää makua: suolaista, makeaa, karvasta ja happoa. Tässä annoksessa niitä kaikkia oli, – ja mukana myös umamia. Siis sitä viidettäkin perusmakua: umamia on poronlihassa aika paljonkin.

Toinen – hieman monimutkaisempi – ohje, jonka lupasin postailla, on (taas kerran) kirjailija Outi Pakkasen FB-sivulta löytämäni. Monta vuotta meillä nautittiin ympäri vuoden monissa juhlissa Pakkasen parmankinkku-voitaikina-rullia, ohje on LappItalia-keittokirjassanikin, dekkaristin luvalla, ja nyt löytyi tällainen meille uusi simppeli alkupala, aperitiivin ohessa tarjottava suolainen pikkusuolainen: parmesaanikeksit.

Noihin rulliin tarvitaan mascarpone-juustoa, ja sitä laitoin tälla kertaa myös porkkanarisottoon. Siitähän on tullut meillä vakiojouluruoka. Tällä kertaa en käyttänyt Philadelphia-juustoa (boikotti, you know), enkä muutenkaan, enkä Violaakaan, vaan nimenomaan mascarponea. Ja sillähän risotosta tuli entistäkin mehevämpi, samettinen suorastaan. Suosittelen, sopinee muihinkin risottoihin viimeistelyyn voin sijaan.

Jouluaattona meidän aikuisten jouluillallisella oli perinteinen kalapainotteinen alkuruokavalikoima (lohimousse, mätimousse, graavikala, silliä (koska vävy on vähän perso – muutkin rohkenivat sitten kokeilemaan), ihan kaupan maalaispatee, jollaista ei ole ennen ollut, mutta josta pidettiin kovastikin, ja tuli puheeksi, että ens jouluksi voisin tehdä piiiiiiiiitkästä aikaa itsekin. Isälle sellaista ruukasin tehdä monena jouluna, sekä maksa- että lihapateeta. Samalla tietysti kotiinkin. Meillä oli niitä silloin joskus uudenvuoden ruokapöydässä – lähinnä minun nautittavana, muut eivät silloin perustaneet, mutta josko ensivuonna. Jos tekisi poronvasanmaksasta? …. Hmmmm ..

Pääruokana perinteiset laatikot, poronpaistia, korvasienikastiketta, kaarnikkahyytelöä. Siis ihan normi. Jälkkärikakun jo näittekin!

Tänään hiihto- ja lumityöpäivän jälkeen tonnikalapasta oli oikein hyvä ja riittävä ruoka. 🙂

Täysikuu ja Pollux-tähti

Ensi yönä on täydenkuun aika, ja kuun rinnalla pitäisi näkyä 17. kirkkain Pollux-tähti. Nyt on aika pilvessä, mutta ehkä …

Hautausmailla Joulu Ruoka ja viini

Hiljalleen joulutunnelma hiipuu

Hyvät blogiystävät!

Joulupäivän illassa ollaan, ja aatonaatosta asti on ollut joulua ja touhua.

Eilinen aatto oli tietysti ruokajuhla ja perheen juhla. Meillä oli yhteinen puurobrunssi puolenpäivän aikoihin, niin että suunnilleen eka kertaa elämässäni minulta jäi joulurauhan julistus katsomatta. Mutta jos puuropadan ympärillä on kolme lastenlasta, molemmat lapset puoliskoineen ja mies, niin kyllä siinä Suomen Turku ja Prinkkalan parveke unohtuvat.

Iltapäivä meni Emmiliinin kanssa ”jutellessa” ja joulupäivällistä kokkaillessa. A & E olivat menivät äidilleen, joten heitä ei illalla enää pöydässämme ollut, mutta – perinteiden mukaisesti 🙂 – saimme systerini miehensä kanssa meille. Meitä oli siis kahdeksan aikuista + Emmiliini, joka jaksoi muutamien päikkäreiden turvin ilahduttaa meitä hymyllään ja hyväntuulisuudellaan yli seitsemään asti.

Söimme aikas hyvin. Pientä haparointia oli laadussa, mutta eipä kukaan valittanut. Muisteltiin lapsuuden jouluruokien inhokkeja (kuinka ollakkaan lipeäkala oli aika monella meistä ”ei-se-ykkösherkku”) ja ehdottomia lemppareita (lanttulaatikko jakoi mielipiteitä!) oli monia.

Illan tarjoilut kruunasi sisareni (melkoinen kakkumaakari nykyisin) tuoma puolukka-valkosuklaakakku. Jossa oli yllätyskin: valkoisen palleron alta paljastui mökki ja pihakuusi!!!

Muista tarjoiluista myös resepteineen sitten huomenna.

Tänään olen jo vähän laitellut joulua pois, ja pakannut, jakanut ruokarääppiäisiä, siivoillut. Iltapäivän leppeässä lumisateessa, sinisessä hetkessä, rauhassa kävin (taas) hautausmaalla. Teki hyvää olla hetki itseksekseen, kävellä ja katsella. Siellä oli niin kaunista, hiljaista, lumista, tunnelmallista. Kiertelin kauan, vanhempien haudalla, ystävien haudoilla, Stooleporin puolella, muualle haudattujen ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä…

Joulupäivän illassa vetäydyn nyt takkahuoneeseen. Lukemaan. Niin joulupäivän iltana on usein tapana tehdä.

Joulu Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kaikkea sitä – ja joulukortit hukassa!

Olihan aika hulppea räntäsade aamupäivällä. Ei minkäänlaista halua lähteä ulkoilemaan, joten viimeiset jouluostokset hakemaan kaupungista. Lähinnä spessuherkkuja ja yksi vaatepaketti. Ja pakettiautomaatille! Olihan siellä yksi paketti Ifolorilta, MUTTA …

Joulukorttimme ovat kadonneet

Kyllä se nyt tänä vuonna on niin, että me emme joulukortteja lähetä. Emme ainakaan jouluksi. 🙁 Minä joka olen ”aina” laittanut aika paljonkin aikaa joulukorttihommiin, ilolla niitä postitellut, en tänä vuonna niin tee. En vaikka, tänä vuonnakin otettiin muksujen kanssa kuvat korttia varten, tein kortit ja minä tilasin ne! Mutta kortteja ei ole! Minä joka olen myynyt satoja joulukortteja tänäkin vuonna! Minä en lähetä korttja.

Ifolorin kanssa olemme asiasta keskustelleet ja ne tonttukortit eivät tule – eivät ainakaan tällä viikolla. Joten te kaikki sellaiset blogiani lukevat, jotka olette ennen saaneet meiltä joulukortin, tiedoksenne, että emme ole lopettaneet korttien lähettämistä, olemme edelleen erittäin iloisia kaikista saamistamme korteista ja me vielä palaamme asiaan! Eikös se ole ihan jännä saada yksi kortti heti ensi vuoden alussa? Silloin Emmiliinikin saanee oman kuvakirjansa loppiaislahjaksi.

Myös posti Oulusta Saariselkä-kalentereita tilanneille on kulkenut todella hitaasti: puolenkymmentä tiedustelua olen saanut kalenteri-asiakkailta, jotka ovat olleet huolissaan tilauksen viipymisestä. Pahimmoillaan kalenteri on ollut 10 päivää kirje/pikkupaketti -matkalla.

Tähtipullaa

Pari isoa tähtipullaa ja vähän leetapullaa leivoin, pitäähän jouluna pullaa olla. Viemisiksi ja kotona. Tästä on tullut melkein ”pakkopulla”: on se vaan niin hyvää nyhtöpullaa. Onko siitä ollut koskaan puhe, on varmastikin, mutta muistutan: kokeile tähtipullaa tai tavallista korvapuustia punaviinin kanssa. Tähtipullan ohje on täällä.

Leffa-treffit

Pehtoorihan ei kovin usein elokuviin lähde, eikä olla kyllä päivänäytöksissä käyty juuri muuten kuin omien tai lapsenlasten kans. Tälle päivälle olin päättnyt mennä kolmen näytökseen katsomaan Kaurismäen kehutun ja palkitun ”Kuolleet lehdet”, ja sain kuin sainkin treffikaverin. Elokuva oli ”tragi-koominen” kuten sitä on luonnehdittu. Tuntui että nauratti koko ajan, vaikka oikeastaan ei naurattanut ollenkaan. Elokuva EI ole hauska, mutta se hymyilyttää useasti. Se on ”kaurismäkeläinen”, ei turhia höpötyksiä, mutta paljon tarkkoja miljöitä, monta kertaa tuli olo, että kankaalla on still-kuva. Valokuva, jonka kuuluisi olla jossain näyttelyssä. Vanhat suomalaiset ja italialaiset iskelmät kuljettivat juonta, ja Jussi Vatanen osaa näytellä muutakin kuin komediaa… Alma Pöystiä ei ole turhaan kehuttu.

BTW Elokuvan nimi sattui tälle talvelle aika kuvaavasti. Ainakin täällä Oulun seudulla ”talvi yllätti puut”. Esimerkiksi meidän omppupuussa on lehdet ihan paikallaan, monissa puistoissa varsinkin rauduskoivuissa on ruskeat lehdet paikallaan, viime viikonlopun aikana naapurin pihan isoista lehmuksista lähti paljon lehtiä, mutta on niitä vielä puissakin. Kuolleita mutta paikallaan.

Ravintola Gaia – kävimme testaamassa

Ravintola Gaia on vastikään avattu Ouluun Hallituskadun ja Koulukadun kulmaan (ent. Kure, muinainen Einon kenkä) avattu kreikkalainen ravintola. Sinne menimme leffan jälkeen syömään.

Se oli valoisa, sini-valkoinen, aika iso, ja siellä oli hyvää ruokaa. Minulle kasvisplatteri – iso lautasellinen monia hyviä kreikkalaisia pikkuruokia (tsatsikia, viininlehtikääryleitä, munakoisotahnaa, haloumia, …) salaatin kera ja Pehtoorille souvlaki.

Ruoka oli hyvin aidosti kreikkalaisen oloista. Pimeänä, sateisena joulukuun loppupuolen illansuussa, Kaurinmäen melankolisen pimeän elokuvan jälkeen tapahtui liki valaistuminen.

Nälkä lähti hyvällä ruoalla. Annokset olivat sopivan kokoisia ja hinnaltaan vähän yli 20 euroa, joten ei hinnoiltaankaan mikään fine-dining, muttei kyllä mikään kerniliina-baarikaan. Menemme varmasti toistekin.

Ruoka ja viini

Luppoilua ja hyvin syömistä

Aamulla kun sää oli mitä parhain, olokin ihan kelpo, ja koska lääkäriltäkin oli lupa!, ajattelin lähteä ladulle, – ihan vain hissuksiin liikkumaan, sillä ulkoilmaa minä todella jo tarvin! Mutta sitten joku ihmeellinen järjen ääni kehotti tyytymään vaatimattomampaan liikkumiseen, ja lähdinkin kaupungille tepastelemaan. Juniori kun oli sopivasti hakemassa autoani lainaan, niin sain häneltä kyydin. Minulla kun ei ole lupa lääkehuuruissa ja pilleripöhnässä ajella, joten sattui sopivasti.

Piipahdin systerin luona, ja sitten kuljeskelemaan kauppoihin. Eepille muutama joululahjavaate, Vävylle paketti ja uusi tonttu keittiöön. Kukkakaupan edessä katselin kaikkea, mutta ku. Kun ei ollut sitä autoa niin enpä ryhtynyt hankkimaan mitään ihanaa…

Ruokakaupasta mozzarellapalloja ja basilikaa: mozzarellasalaatti jouluisella twistillä oli mielikuvissa, – jossain somen ruokasivusyövereissä sellaisen olin nähnyt.

Kaikkea sitä joutilas puuhaileekin.

Eturuoaksi jotain vähän tuhdimpaa: kylmäsavulohimousse eilen leipomieni saaristolaisleipien päällä. Kyllä kelpasi!

Ohje on (taas kerran) Harri Syrjäsen Insta-tililtä, muokkailin kahden hengen annokseksi (josta puolet jäi huomiselle :)) .

Kylmäsavulohiskagen

1 prk (150 g) Crème Fraîchea
100 g kylmäsavulohta
1 pieni punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tl kokojyväsinappia
1 tl sitruunanmehua

Tailliä
Hyppysellinen sokeria, pippuria myllystä ja tarvittaessa suolaa

Leikkaa punasipuli, tilli ja valkosipuli silpuksi.
Kuutioi lohi pieneksi. Sekoita Crème Fraîchen sekaan kulhossa, mausta sitruunalla ja kokojyväsinapilla.
Sekoita hyvin ja tarjoile esim. saaristolaisleivän kanssa!

Pääruoaksi parsakaalia, jämäpottumuusista perunalettuja ja pakastimen uumenista pari karitsanfilettä. Ihan juhlaruokaa siis!

Jälkkäriksi pipareita ja sinihomejuustopalan loput. Ja Protoksen loput!

Tämän viinitalon viinejä oli Andalusian reissulla tarjolla ravintoloissa ja monissa kaupoissa, mutta, sattuneesta syystä, meillä jäi testailut varsin vähiin. Tänään tästä 100-prosenttisesta tempranillo-viinistä pidimme oikeinkin paljon. Jos luonnehdinta on tällainen: ”Täyteläinen, tanniininen, kirsikkainen, mustikkainen, boysenmarjainen, luumuinen, hennon mustaherukkainen, kevyen kaakaoinen, mausteinen” voi odottaa jotain hyvää. Ei petytty.

Pipari-homejuustoteemaan liittyen täällä yksi hyvä vanha jälkkärivaihtoehto!

Joulu Niitä näitä Reseptit

Pororuokaa ja muuta jouluista

Sellainen hengenpidätyksen ja helpottuneen hengittämisen päivä tänään, tänäänkin. Eikä koske nyt vain maailmanpolitiikkaa, joka kyllä taas melkeiin ahdistaa.

Enkä sitten saanut uhmattua pakkasta, jota ei nyt sitten niin kovasti (- 13 C) kuitenkaan ollut. Hissuksiin sain valmiiksi perjantaisen väitöspäivän kuvaediitit, – kansiollinen kuvia lahjaksi väittelijälle. NYT pitäisi ”pakolliset” kuvahommat olla ainakin jouluun asti hoideltuna. Mitä nyt tämän blogin kuvitukseen jotain jouluista yritän.

Jouluistakin tänään on ollut: Miniän joululahjapaita on päättelyä ja viimeistelypesua vaille valmis. Olipa savotta. Kerron joulun jälkeen. 🙂

Huomenna on ehkä leipomuspäivä, ja ehkä saisin postaukseen kootuksi linkkejä jouluruokiini ja leivonnaisiin aiemmilta vuosilta. Jollen huomenna niin sitten viikonloppuna. Jolloin kyllä lauhtuu ja hiihtäminenkin palautunee ohjelmaan.

Sitä ennen yksi pieni koejuttu jo viime viikonlopulta: tämä on selvästikin Lapas (Lappi-tapas), ei tapas. Ei fritattua kasvis- tai kalamössöä vaan LappItalia-henkeen poroa ja avokadoa. Löysin ohjeen Deliporon-sivulta. Sieltä en ole tilannut kuin kerran jotain, sillä me ostamme porolihat Inarin Menesjärveltä. Juuri tänään saimme tämän talven juhlaruoka-aineet sieltä, – joulun poronpaisti tietysti tärkein juttu.

Mutta tässäpä erinomaisen hyvä alkupala – vaikka joulupöytään. Mie en kauheasti viitsinyt meidän kahden hengen sunnuntaidinnerille koristella, mutta hyvälle maistuivat ilman piperrystäkin. Tässä lämminsavuporoa, kylmäsavuporo voi olla vielä parempi.

Avokado-savupororullat

4 annosta, 8 kpl ohutta savuporoviipaletta

Täyte:
1 kpl kypsä avokado
2 tl sitruunamehua
1/2 kpl punasipulia
2 tl sokeria
1 dl maitorahka (Ehrmann-rahka on sopivan raikas ja notkea tähän)

1. Halkaise avokado, poista siemen ja kuori.
2. Kuutioi hedelmäliha ja lisää sitruunamehu tummumisen estämiseksi.
3. Lisää hienonnettu sipuli ja mausteet. Lisää rahka.
4. Levitä seosta savuporoviipaleille. Kääri rulliksi.
5. Tarjoa alkupalana tai salaatin kera.

Resepti: Jussi Kumpulainen

Joulu Ruoka ja viini

Adventtitunnelmissa

Ensimmäinen adventti, joulukuun kolmas.

Aika perinteisin menoin. Ei kuitenkaan niin perinteisin, että olisin Hoosiannaa mennyt kirkkoon kuuntelemaan. Sellaista teimme äidin kanssa silloin kun vielä asuin kotikotona, – siis melkein puoli vuosisataa sitten. Mutta yhdenlainen adventtiaamun hartaus oli kun käveleskelin pakkasaamussa tyhjillä teillä, vielä aamuhämärän aikaan, ennen kuin kirkonmenot edes olivat alkaneet.

Joulutouhuissa päivä sujunut.

Sain valmiiksi Emmiliinille joululahjaksi ”Mökkikirjan”. Pupuja, oravia, poroja, lintuja, mökin pehmoeläimiä, serkut ja muuta mukavaa kuvina mökkimaisemissa. Ajatus oli tehdä sellainen 10-sivuinen simppeli kirjanen, ja tavoilleni uskollisesti sivumäärä kaksinkertaistui aiotusta. 😀

Leivoinkin vähäsen. Toscakakku kuuluu jouluun, – sen leipomisella oli hyvä aloittaa leipomisjutut. Toscakakun teen edelleen Antti Vahteran ohjeen mukaan (vanha postaus jossa resepti).

Enkä minä niin paljon mitään leivokkaan. Vakkarijuttuja vaan: saaristolaisleipää, joululimput, piparit. Ja piparkakkutalo tehdään muksujen kanssa ihan kaupan valmiista ”talopaketista”.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Jouluisia kohtaamisia

Tänään kahdet ”pikkujoulut”.

Keskipäivän molemmin puolin vietimme ystävän kanssa monta tuntia joulupuoti- yms. kierroksella. Saatiin kuin saatiinkin lähdetyksi. Ja olihan se mukava, piristäväkin juttu.

Aloitimme Pohjankartanosta. Onneksi aloitimme, sillä joulumessuille oli tulossa väkeä pitkiksi jonoiksi asti. Me ehdimme sisälle jonottamatta. Emme etsineet varsinaisesti mitään, kunhan nautimme kaikista kauniista käsitöistä ja ideoista, joita kymmenien näytteilleasettajien pöydillä oli. Ystävä enemmän kuin minä tarkkaili myös (leivonnaisten, hillojen, yms.) hintoja ja valikoimaa. Kierroksen jälkeen olimme jo hyvinkin suunnitelleet yhteisen myyntipöydän tuotevalikoiman ensi vuoden tapahtumaan; oikeastiko vielä harkitsen kortti- ja kalenterikauppaa taas tekeväni? Ja entä jos tekis riddareita tai muita neuleita? Perheellä kun neulepaitoja alkaa niitä olla jo kaksin kappalein – Aika näyttää.

Löysimme me jotain pientä jouluista ostettavaakin; molemmat löysimme mökeilleimme tästä pöydästä pienet naivistiset koristeet.

Pariinkin kertaan kävin lampaantaljapuodin (alla olevassa kuvassa oikealla keskellä) tuotteita ihastelemassa: Gotlanninlampaan kiiltävä, kauniin pikkukiharainen, harmaan krimiturkin näköinen talja olisi aika täydellinen mökille aika kulahtaneeseen ”tohtorin tuoliin”. En vain raskinut.

Seuraavaksi ajelimme Kauppahalliin, paitsi hankkimaan kalaa perheiden ruokaröytään, myös katselemaan italialaiskeramiikkaa ja muuta mukavaa Ceramica e arte Kalsa -puotiin. Se on siirtynyt kesäisestä pihapiirikaupasta Kauppahalliin, ja se sai meidät pysähtymään ja tekemään pieniä hankintoja.

Reitti jatkui Pikisaareen, jossa Villatehtaan taiteilijayhteisössä oli avoimien (työhuone)ovien päivä: Pikijoulu. Tuttuja kuvataiteilijoita, tuntemattomiakin ja ennen näkemättömiä miljöitä. Siellä oli paljon kaunista, puhuttavaa, ihastuttavaa, jollain lailla ”läikähdyttävää”.

Monen monta teosta, joiden eteen jäätiin pohdistelemaan sitä, mikä niissä viehätti, miltähän näyttäisi kodin seinällä. Kari Södön ja Helena Kaikkosen työt koskettivat ihan erityisesti. Puureliefit ja luonnon materiaaleista tehdyt instaalliot viehättivät meitä metsissä ja tuntureilla kulkijoita.

Uusi kirjailijatuttavuuskin: Karihaaran sahan (historiallinen) yhteisö yhdistää meitä kahta. Hän kirjoittaa siitä helmikuussa ilmestyvässä romaanissaan. Minä kirjoitin siitä, mm. siitä, väitöskirjassani parikymmentä vuotta sitten.

Pikisaaresta sitten vielä oikein jouluiseen sisustuspuotiin: White Housesta me molemmat löysimme pienen pienet lautaset ja minulle pino serviettejä. Jouluisia tietysti. Aika kohtuullista oli sitten meidän shoppailu. Enemmän nautimme kulkemisesta ja katselemisesta.

Kotimatkalla pyörähdin vielä Rajahaudan kautta! Taivaan tulet, vai metsäpalo, haloilmiö?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja pikkujouluteema jatkui vielä iltasella: viinikerhon pikkujoulut. Tai siis maistiaiset joulukuussa, joten niitä voi nimittää pikkujouluiksi. Minullahan oli tavoitteena saada tähän maisteluun valmiiksi kerhomme menneistä vuosikymmenistä kuvakirja ja pieni historiaosuuskin siihen. Että olisi ollut vähän kuin kirjajulkkaritkin. Mutta ehei. Ihan on vielä kesken se homma. Mutta onneksi näyttää siltä, ettei meidän yhteiset maistelut, reissut, ruokakokeilut ja ystävyys ole millään muotoa loppumassa, joten ehdin minä vielä…

Illan viinit eivät mitään normikyykkyviinejä. Kolme ensimmäistä Moldoviasta! Keskimmäinen teemalla Slava Ukraini! Hieno kolmen sarja. Ja kyllä, kyllä ne olivat kelpo viinejä. Tilaus: 8wines.com

Ja toinen sarja syrah/shiraz. Viimeinen Amon-Ra ”puhutteli” minua eniten. Ehkä minun on luettava Sinuhe vielä kerran!

Ja ruoat! On taas elossa olon tuntu.Olipa hyvä ilta. Teki hyvää. Sekin. Kuten koko päivä.

Ystävyys taitaa olla se yhteinen nimittäjä, jolla tästä päivästä jää hyvä muisto. Ystävyyteen kuuluu minun maailmassani yhdessä hyvin syöminen. Niin tänäänkin.