Ruoka ja viini

Todellako minä uskoin pysyväni irti niistä juustokimpaleista, joita tänään hankin huomista ja joulua varten? Vielä tälläkin elämänkokemuksella huijaan itseäni: ”aivan hyvin voin ostaa juustot jo nyt, ei tarvitse erikseen lähteä aatonaattona hakemaan… ” Voin ostaa, ja ostinkin, mutta huomisen jälkeen ei ole palastakaan jäljellä. Hyvä jos huomisille kalaasiystäville jää!

Huomiseksi olemme kutsuneet ystävät – jotka käyvät porukalla meillä yleensä kesäisin ja yleensä syömässä pitkän kaavan mukaan, – meille  vain ”glögille”.  Semmoinen on minulle vähän vaikeaa. Että vain jotain pientä… Toisaalta tätä menoa juustoista on jäljellä vain jotain pientä…

Oulun Kauppahalliin on avattu uusi juustokauppa: Juustokuu. Olen mennyttä. Miltäs kuulostaa Pestogouda? Joulunvihreää juustoa, joka on oivallista mm. sellaisen viinin kanssa, josta Alkon luennehdinta kuuluu: ”Erittäin täyteläinen, kypsän tanniininen, tumman kirsikkainen, luumuinen, hennon suklainen, mausteinen, paahteisen tamminen, roteva, lämmin, pitkä”. Olen äärimmäisen samaa mieltä. Entäs brie nimeltä Meuex, ja sen kanssa pohjoisesta tuotua mustikkasiirappia. Tai sitten niitä joulureseptisivuillani (sivupalkissa linkki) kehumiani mustia taateleita ja saksalaista sinihomejuustoa… Hieman vain kaihertaa jossain takaraivossa, että mitä huomiseksi jää. Noh, olemme luvanneet tarjota glögiä … ja sitä meillä on.

*****

Aamupäivän hankintareissulta on kerrottava myös juttu joka kiinnostanee muutamaa blogiani seuraavaa (päivittäin käy noin 60 vierailijaa (valokuvatorstaisin reilusti yli sata), joista kymmenkunta tiedän ja tunnen ja joista erityisesti kahden tiedän olevan kiinnostunut tiedosta, että onnistuin tänään saamaan Torresin Salmosin (Priorat) tammikuun meetingiä varten.

Koskapa edellinen viikko on kulunut paljolti töiden tekoon ja joulusivun rakenteluun www-sivustolleni, ovat jouluostokset ja muut joulujärjestelyt jääneet jotensakin retuperälle. Tänään oli kuitenkin aika ryhdistäytyä ja hankkiutua muun jouluhysteerisen kansan sekaan kaupungille. Paljonhan sitä tuli hankittua: tarpeellista ja muuten vaan kyseenalaista rompetta itselle ja lähipiirille.

Pehtoorin kanssa ajelimme oikein Kaakkurinkulmaan: siellä kun on isoja, uusia liikkeitä pellot täynnänsä. Ja kuinkas sitten kävikään: Bauhausissa pehtoori vähän pahoitteli, ettei kyseinen pytinki ollut siellä sillon kun meillä olivat mökki- ja La Festa -projektit teon alla elikkäs aikana, jolloin riitti kaikenlaista rakentamista ja sisustamista kaiket viikonloput ja pehtoorilla viikotkin. Kun vierailimme muissakin alueen liikkeissä huomasimme taas meidän tavallisen, eriskummallisen ”väärin” sukupuolittuneen roolijaon: humanistirouva viihtyi erilaisen ”viihde-elektroniikan” ja läppärien osastolla pitkän tovin, kun insinööri-pehtoori samaan aikaan pakkautti viherkasvin toisensa jälkeen kotiin vietäväksi.

Vietimme sitten shoppailun päätteeksi oikein pikkujoulut: kävimme ravintolassa syömässä. Siippa tilasi jälkkäriksi Hilla Pannacottan, – ”ihan vaan kokeeksi”. Ja fiksu mies kun on, väittti, että vaimonsa tekemä on parempaa. käykääpä jouluresepti- ja -kuva ja viinivinkkisivulla hakemassa ”parempaan” pannacottaan resepti.

SIIS:Parahin blogissani vieraileva lukijakuntani:

toivottelen kaikille nautinnollista joulunalusaikaa ja kerron, että joulureseptisivustoni on osoitteessa:

http://www.satokangas.fi/Keittio/Joulu_2008/index.htm

Siellä on kuvia, reseptejä, viinivinkkejä … Sivupalkissakin on sinne linkki. Nauttisittepa!

Piti pakata ja piti laittaa kuvia etelän sukulaisille juhlista. Ja siivotakin olis vähän voinut. Mutta minäpä riemastuinkin leipomaan. Joululimpputaikina ja pullataikina nousevat keittiössä. Niiden noustessa tein mökille vietäväksi sinappikastiketta. Se on hyvää graavilohen kanssa. Vähän kun jalostaa tillillä niin on juhlakelponen soosi joulun alkupalapöytäänkin. Se on hyvää salaatin kanssa. Ja siihen on hyvä dipata surimi-tankoja. Tuorekurkun kanssakin se on ihanaa. Hakkelukseksi pilkottu kurkku ja vähän lohta tai vaikka vaaleaa tonnikalaa sopivat sen kanssa. Maistuu jouluna ja juhannuksena.

Kastiketta voi tehdä tupla-annoksen, pakata pieniin lasipurkkeihin (pilttipurkkeihin tai noihin IKEAn maitotonkkiin), kietaista ruutukangasta kannen päälle ja sitoa kauniilla nauhalla ja viedä pikkujouluviemisinä. Lasten ala-asteen joulumyyjäisiin tein ison satsin monena vuonna. Ja kaikki myytiin. Kastike säilyy jääkaapissa hyvinkin pari, kolme kuukautta.

Nyt lähden leipomaan. 🙂

Sinappikastike graavilohelle ja salaateille

2½ dl sinappia (makeaa sinappia, Turun esim.)
1 dl sokeria
1 dl valkoviinietikkaa
suolaa & valkopippuria
½ l maissi- tai auringonkukkaöljyä
Sekoita muut aineet paitsi öljy. Anna seistä puolisen tuntia, jotta sokeri sulaa. Vatkaa sauvasekoittimella. Lisää lopuksi öljy nauhana sekaan.

Lasteni isälle en osaa lahjoja isänpäivänä ostaa, tehdä tai hankkia, omani haudalle kynttilän vein ja appea käytiin perheen kanssa heippaamassa; perheen juhlapäiväsankarin kunniaksi ja perheelle sentään kokkailin monenmoista. Ja parasta oli – ehkä – LappItalia-henkeen kehitelty Pannacotta. Reseptin pohja on uusimmassa Etiketti-lehdessä nimellä Mango-pannacotta. Vaihdoin mangon hillasoseeseen, ja vähän varioin muutenkin. Väyvkokelaskin kun oli syömässä niin tein annoksen kuudelle:

3 kuohukermaa

3 dl maitoa

3/4 dl sokeria

200 g (lime)valkosuklaata

4 liivatelehteä

3 dl hillasosetta

Sekoita kerma, maito ja sokerit ja kiehauta. Sulata joukkoon paloiteltu pehmeä suklaa. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä ja sekoita kuumaan kermaseokseen. Anna jäähtyä hieman ja sekoita mukaan puolet hillasoseesta. Jaa annosmaljoihin ja anna jäähtyä vähintään neljä tuntia. Kaada loppu hillasose annosten päälle ennen tarjolle vientiä. Helppoa ja herkullista. Ja Lenz Moserin Beerenauslese edesauttoi juhlatunnelmaa … 🙂

Riistaruoka ei ole vahvuuksiani. Milläpä sitä juuri olisi treenannut? Seurusteluaikana siippa metsästi mutta silloin se oli minusta lähinnä raivostuttavaa: jouduin monta perjantaita olemaan vailla poikaystävää kun tämä kykki jossain rantavitikossa enonsa kanssa odottamassa ammuttavia sorsia. En todellakaan ollut erityisen riemastunut. No vuosia sen jälkeen siippa tuli joskus töistä jänis tai sorsa mukanaan: työkavereilta lahjaksi saatuna. Olin lähinnä kauhuissani: mitä minä niillä/niille teen?

Surkeahkosta riistaruokakeittotaidostani huolimattta – rohkea kun olen 🙂 – ostin mennä viikolla Stockan pakastealtaasta kilon ruotsalaista (!) jäniksenfilettä vakaana aikeena tehdä siitä tälle päivälle ruokaa. Teinhän minä. Perhe ja ruokapöytään saatu mummukin söivät. Mutta eittämättä meistä kaikista jälkiruoka oli vielä parempaa. Sen reseptin säästän joulureseptisivuilleni, joita jo suunnittelen  🙂 . Tänään eturuokana oli maa-artisokkakeittoa. Suosittelen  (vanhassa keittokirjassani on resepti. Se ON hyvää! Juuri näin syksyllä).  Ja keiton lisänä ruisleipää ja mökin metsästä poimituista sienistä tehtyä sienisalaattia.

Jos jälkiruokareseptin säästänkin joulusivuille, niin nyt voin julkistaa kuitenkin suht hyvin onnistuneen jänis-reseptin. Sovelsin sen yhdestä monista italialaisista keittokirjoistani löytämästäni ohjeesta. Vähän kuivaksi liha meni, mutta ehkä desi, pari tomaattimursketta olisi mehevöittänyt …  Entäs viini. Espanjalainen Cote de Imaz, 12 vuotta vanha Gran Reserva oli ”rodukas” ja juhlaviini! Ja se resepti: täällä!

Perjantaina sain tulla töistä valmiille ruoalle kun pehtoori oli käyttänyt aikaa (päivän? :)) ja loihtinut huippusapuskan perheelle. Eilen olimme – taas – vain kaksistaan kotona, joten haimme pitkästä aikaa hallista sushi-laatikollisen. Niinpä tänään oli virtaa kokkailla.

Kun oli vielä vähän toiveita saada murmelikin syömään kokkailin ja kokeilin oikein kunnolla. Lohirullia tein vanhalla reseptillä (alla) mutta puolet annoksesta tein siten, että kylmäsavulohen korvasin savujuustoviipaleilla.  Tuli hyviä. Lisäksi tsatsikia,  joka vävykokelaalle maistuu kerta toisensa jälkeen, lohkoperunoita, iso kulho salaattia, maalaisleipää. Silti jaksettiin vielä syödä jälkkäriä, jossa oli kaloreita enemmän kuin koko viikon sapuskoissa yhteensä. Minulle melkein liiankin makeaa, mutta ystäväpiirissä on pari, joiden tiedän tästä pitävän…

Muutoinkin ”suorituspäivä” vailla vertaa: kilpikonnan terraarion siivouksesta haravointiin, huomisen opetuksen valmistelusta kylppärin kaappien putsaukseen (kuinka monta härskiintynyttä aurinkorasvapurkkia siellä olikaan ja olenko minä oikeasti joskus kuvitellut käyttäväni luumun väristä huulipunaa!).

Homma jatkuu vielä …

__________________________________________________________-

Lohirullat ja mätikastike

500 g tuoretta lohta fileinä
500 g kylmäsavukirjolohta fileinä  (vaihtoehtona savujuustoviipaleita ja ruohosipulia)
kalafondia
2 dl smetanaa
200 g siianmätiä
tilliä, tilkka kuivaa valkoviiniä

Leikkaa lohifileestä laajoja viipaleita. Laita päällekkäin tuorelohiviipale ja kylmäsavulohiviipale, kääri rullalle ja  kiinnitä hammastikulla. Keitä vahvassa kalaliemessä (fondia ja vettä), johon lisäät hieman valkoviiniä tai sitruunamehua, noin 10 minuuttia.

Valuta mädistä ylimääräinen neste pois ja sekoita hiukan vatkatun smetanan joukkoon. Mausta tillillä ja valkoviinillä. Poista rullista hammastikut ja tarjoile lohirullat kastikkeen ja puikulaperunoiden kanssa.

Reissunkaipuuta ja ruoanlaittoa tänään. Hesarin Ruokatorstain omenapiirakkareseptiä soveltelin ja kokeilin kondensoitua maitoa tähänkin leipomukseen. Ei huono. Resepti ja kuva naapurin omenapuun sadosta Reseptikansiossani. Piirakasta en ehtinyt kuvaa saada, nuorisolle maistui jälkiruoaksi viimeiseen muruun asti koko ”aika hyvä tsydeemi”. Vävykokelaskin kun saatiin syömään, tein tässä Italia-kaipuussani, syyslomakohteen huomioiden,  ”karitsapadan alla Siciliana”. Turha kysyä, mitä siihen tulee: laittelin kaikenlaista, karitsaa ainakin. Ja hyvää tuli. Italia-ikävä ja reissaamisen tarve tänään vahva: olisi päästävä lämpimään. Kolmen viikon päästä ollaan – jos huoleni ovat turhia – Sisiliassa.

Edes pientä reissua ei nyt tiedossa, vaikka monta kertaa syyskuun viimeisenä sunnuntaina on ollut lähtö yöjunalla Helsinkiin. Arkistoeksku opiskelijoiden kanssa olisi nytkin ollut enempi kuin hyvä juttu. Yliopiston (historiatieteiden) surkea rahatilanne ei vain moista  mahdollista. Oltaisiin kollegan kanssa kyllä lähdetty  mieluusti opiskelijoita ohjaamaan kansakunnan muistipaikkoihin, mutta ei …

Reissaamisen kaipuuko se veti meren rantaan aamulenkilläkin. Ehkä myös se, että olen pitkään yrittänyt kuvata tuulta. Aamupäivällä länneltä kova tuuli. Minä ´tuulestatemmattu´ [mistäkö nimimerkki, sitä on kysyttykin, voisinpa jokunen päivä sitä avatakin…] tuulta tavoittelen kamerani kanssa.  Menin Toppilan Möljällä niin pitkälle kuin pääsin, kuvasin heiniä ja koivuja, aaltoja ja Hailuodon tuulimyllyjä, mutta tuuli ei kuvissani näy. Jatkoin Nallikariin, jossa tuulen voima jo niin kova, että tärähtämättömiä kuvia oli vaikea saada (Galleriassa jokunen) . Ja vaikkei ollut kuin alle 10 lämpöastetta merellä yksi leijasurffaaja. Kadehdin kummasti.  Nuoruuttaanko? Taitoaanko? Rohkeuttaan? Intohimoaan?