Ruoka ja viini

 

Eilen kun eksnaapurit kävivät hakemassa kirjoja lainaksi ja katsomassa reissukuvia laitoin iltapalaa, joiden reseptejä voisin jakaa. Manoffee, alkuperältään Banoffee-kakku, sai uudenlaisen olomuodon kun tein sen hilloista. Olisko se sitten Hilloffee? Lakkoffee? Tänä vuonna hilloja on ollut vähän, mutta minulla on suhteita :). Kiitos ja kumarrus Livon suuntaan. 

Suolaisena oli Crespelle al Tonno. Sellaisia Roomassa on tullut nautittua, ja yhdessä monista italialaisista keittokirjoistani on ohjeenaihio, josta – omapäinen kun olen – oli saatava soveltaa oma versio. 

Tonnikalacrepsit (12 kpl)

Crepes-taikina

5 dl maitoa
4 munaa
4–5 dl jauhoja
40 g voita
1 tl suolaa

Sulata voi ja jäähdytä se. Riko munat ja sekoita maitoon. Lisää jauhot ja suola ja lopuksi sulatettu voi. Laita taikina jääkaappiin turpoamaan tunniksi. Paista ohuita isoja lättyjä, crepsejä, räiskäleitä, minkä nimisiä huvittaa ja jätä sitten jäähtymään.

Täyte:
2 prk tonnikalaa öljyssä (Abba)
1 prk punaista pestoa
1 prk tomaattimurskaa tai valmista pastakastiketta (Pecorino tai Tonno)
½ dl pinjansiemeniä
1 dl parmesaaniraastetta
paljon tuoretta silputtua basilicaa
mustapippuria rouhittuna
Sekoita aineet keskenään.

Levitä täytettä iso ruokalusikallinen tai parikin crepsin päälle ja sitten rullaa tai taittele neljään osaan. Ripottele pinnalle parmesaania ja lämmitä kuumassa uunissa ennen tarjolle tuontia.

_________________________

Miksikö nyt tällainen reseptiikka-postaus? Kalaasiporukasta yksi crepseihin ihastunut ystävä kyseli ohjetta ja toiseksi on NIIIIN nälkä. Töissä häthätää ehdin eväät syödä ja noiden eilisten jälkeen on kurinpalautuksen aika. ´Ei pysty´. Pepsi-Max, ananasmurske ja raejuusto illan eineet. Hyvin ei mene täälläkään… 😉 

Aivan tyven. Aurinkoinen. Ja vielä sunnuntai. Aamu siis. Jo varhain puutarhaan: kasvimaa siistittävä. Keväällä tehtiin töitä, että viime vuotisen kaltaiselta surkealta sadolta välttyisin, mutta tulos ei juuri kummempi. Salaatit, sipulit, lipstikka ja raparperit rehottavat, mutta kaikki muu kitukasvuista. Pehtoori elikkäs perheen pääpuutarhuri epäilee, että kasvimaan reunalla kasvavat kymmenen koivua vievät voiman porkkanoilta ja tilleiltä. Tiedä häntä. Joka tapauksessa kasvimaalla ja talon reunakiveysten välissä kasvaa enemmän villiorvokkeja kuin penkeissä kasviksia ja yrttejä. Puolenkymmentä vuotta sitten meillä oli naapurinrouvan kanssa molemmilla orvokki-innostus, ja sen seurauksena koko lähitienoo on edelleen enemmän tai vähemmän ”orvokkinen”.

Kesäkukistakin enimmät jo kompostoin. Ruukkujen tyhjentäminen ja peseminen on niin paljon ikävämpää kuin keväällä istutus. Mennään kohti pimeää, kohti talvea.

Pihahommien ohessa kuvailin; auringossa makrolla kuvaaminen on mukavaa. Kuvasivun pikaisesti värkkäsin… Vilkaisehan. Pihamme takana pikkumetsässä oli paitsi kuvauksellisia kärpässieniä myös vattuja.

Toissapäivän postauksen kuvaan nyt selitys: Reissuissa (paha) tapani on ostella kaikennäköisiä kiinnostavan oloisia ruokapurkkeja ja kastikkeita ja Kiinasta mukaan tarttui purkki kondensoitua maitoa. Kotona sitten miettimään, mihin ihmeeseen sitä käytän. Kuukkeloimalla osuin – taas kerran – Ullan Elämä makeaksi -blogiin, ja siellä on ohje banoffee-kakulle. Sovelsin siitä manoffeen. Banaanien sijaan siis mansikoita. Keksipohjan olen tehnyt tosi ohuen (suunnilleen puolet tuosta Ullan ohjeen pohjasta), sen päälle viipaloitu banaani, sitten toffeeksi keitetty maito, sitten vispattu kerma ja sitten päälle PALJON mansikoita. On ollut kesän tykätyin kakku. Oulusta kondensoitua maitoa löytyy Kauppahallin kiinalaisesta ruokakaupasta.

Manoffeen lisäksi kesän viimeisissä kesteissä oli tarjolla myös rapuja, Arezzon ankkaa ja omatekoista limoncelloa. (Reseptit niihin on Reseptikansiossani). Olen kokkailuissani joskus paremminkin onnistunut, mutta mitään totaalista floppia ei eilen sentään ollut. Kaiken kaikkiaan ruokaa riitti niin, että melkein kahdeksan tuntia vietettiin La Festan ison pöydän ympärillä. Bual 1971 Madeira oli [minulle] pettymys, mutta kaikki italialaiset olivat hyviä, jolleivät erinomaisia.

Nyt juhlakausi alkaa olla päätöksessä: tavallista vähemmän kestejä, mutta sitten sitäkin isompia (vappuna brunssi, sitten lakkiaiset, murmelin synttärit, kalaasit Gruppo San Lorenzolle ja nyt rapufesta BO:lle). Lisäksi parit pienemmät kinkerit. Onpahan ollut La Festalle käyttöä. Nyt on kyllä tauon paikka.

Nyt ulos: siellä on kaunis, syksyinen sunnuntai.

Lähdin ostoksille tänään. Vitkutin lähtöä puolille päivin, päätin etten tee mitään pikaista pesula-, apteekki-, shampookauppa- ja Herkku-pyrähdystä, vaan että oikein shoppailen rauhassa. Nautin arkipäivästä ja keskipäivän rauhasta (vrt. lauantait työviikon jälkeen) kaupungissa ja katson josko vaikka joku kiva uusi vaate loppukesän työpäiviin löytyisi ja josko uuden huulipunan ostaisin. Festaan kello olisi hyvä löytää. Ensimmäinen tunti meni hyvin – välttämättömiä asioita hoitelin, mutta aika pian sain tarpeekseni ja kun vielä se kellokin löytyi niin olin täysin kypsä kotiin. Ei ole minusta rauhalliseksi shoppaajaksi.

Mitä enemmän sataa sitä enemmän luen  ja surffaan, värkkäilen www-sivuja (Riika kohta valmis, ja BO:n valtaisa urakka lähellä valmistumista) ja leivon. Ja syön, mikä ei ole hyvä juttu! Kokeilin tehdä semmoisia parmesaani-tikkuja, joita Riikassa saatiin aperitiivin seuraksi nimikkeellä �terveisiä keittiöstä�. Ne olivat hyviä, eivätkä nämä minun tekeleeni kauas jääneet niistä… Siis kippoon paljon parmesan-raastetta, munan valkuainen ja vähän jauhoja. Sekoitetaan. Levitetään ohuelti leivinpaperin päälle ja paistetaan 225-asteisessa uunissa. Vielä lämpimänä leikataan pizzahyrrällä suikaleiksi ja annetaan jäähtyä. Mukavia napostelujuttuja kuohuviinilasillisen seuraksi.