Showing: 1191 - 1200 of 1 259 RESULTS
Ruoka ja viini

Mielettömän pitkä sunnuntai

Miten tänään on niin pitkä päivä ollutkin!

Aurinko on näyttäytynyt vain hetkisen, mutta siitä huolimatta pitkä sauvakävelylenkki aamusella. Lounaaksi värkkäiltiin juhannusruokaa (enemmän juhannus- kuin vappuruokaa): korvasienikeittoa, tuoretta leipää eturuoaksi, pehtoori avasi savustuskauden ja saimme siikaa, tein sille kaveriksi salaattia ja tsatsikia. Jälkkärinä toscanalaista sitruunapiirasta.* Resepti alla.

Ei jaksanut murmeli tulla syömään, eikä tytär päässyt kun oli töissä, mutta onneksi systeri ajoi Iistä seuraksemme lounaalle.

Kesäruoka ja toscanalainen piiras toivat sen verran kevätoloa, että sain vihdoinkin aikaiseksi istutella yrttejä. Rosmariinia, oreganoa, timjamia – basilikaa tietysti. Sitruunamelissaa tai minttua pitäisi vielä laitella.

Ajatuksena ja aikeena on tässä ollut myös laitella ”uuden” makkarin seinälle kehyksiin uusia ja vanhoja valokuvia, mutta etsiessä lapsista tarhassa otettuja ”studiokuvia” tulikin eteen muutaman laatikon siivous, ja siivousvälineitä hakiessa hoksasin, että allaskaappi oli putsattava, minkä jälkeen olikin imuroitava kun kaapista tuli roskia, ja siinä samalla kun imuri kerran oli esillä, oli järkevää siivoilla kilpikonnan terraa ja  sitten aloinkin olla jo taas suihkun tarpeessa ja siinähän oli sama tehdä vähän pedikyyriä, ja tästä oli enää hyvin lyhyt matka pyyhepyykin hoitelemiseen. Tätä rataa! Ja kello ei ole vielä seitsemääkään! Haluan jo nukkumaan!

______________________________________________________________

Toscanalainen sitruunakakku

Pohja
200 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g sokeria
2 munaa
100 g voita

Täyte
5 dl lämmitettyä maitoa
3 keltuaista
100 g sokeria
50 g vehnäjauhoja
1 sitruuna kuori
tomusokeria

Tee ensin täyte: laita (teflon)kattilaan keltuaiset, sokeri ja raastettu sitruunankuori. Kuumenna hiljalleen ja lisää jauhot ja maitoa. Sekoittele koko ajan ja keitä kymmenisen minuuttia tai niin kauan, että kastike sakenee. Jätä jäähtymään ja tee taikina. Sekoita kuivat aineet, ja sekoita niihin voi nokareina, lisää munat yksitellen.

Ota puolet taikinasta ja painele voideltuun piirakkavuokaan. Kaada jäähtynyt täyte pohjan päälle ja kauli lopputaikinasta kansi kakulle. Paista noin 200-steisessa uunissa puolisen tuntia. Toscanassa tämän kanssa ei tarjota suklaakastiketta, mutta kannattaa kokeilla vaikka valmiskastiketta tämän rinnalla. La Dolce Vita! Miten makeaa elämää!

Ruoka ja viini

Autuaasti auringossa toscanalaista juhlaleipää

Sunnuntain aurinko, – kuin lahjaksi saatu.

Vähän on ollut sellainen suorittamisen meininki tänään, mutta hyvällä mielellä olen suoritellut. Koetan kuvin kertoa…

 

Merenrannassa aamulenkillä kylmä. Jäälle ei enää ollut asiaa, muilla kuin variksella.

Siispä siirryin Meri-Toppilassa sisäosiin. Paikoin jo lämmin. Poimin noita etualalla olevia kaisloja, pihalle ruukkuun.

Ruukku ja muitakin pihakalusteita nosteltiin ulos, siivoiltiin ikkunalautoja, leviteltiin lunta.

 

Kaasulämppäri takasi lämmön niin, että huomenna toivottavasti sairaalasta kotiutuvan murmelin ja systerin kanssa pitkät tovit tarkenin ulkosalla istuskella ja telefoneerata.

Lämmön ja auringon huumaamana avasimme kuohuvan. Tämän kevään uutuus cava Alkossa on Faustino. Alle kympin maksava oikein hedelmäiseksi, tasaiseksi, täyteläiseksi ja silti kuivaksi todettu espanjalainen kuohuviini on suorituksemme vappujuomaksi.

Kuvassa olevat Macaroons-leivokset ovat Stockalta, mutta minulla on vakaa aie tehdä niitä itse. Ehkä jo vapuksi. Ehkä jo tänään…

Tänään olen jo tehnyt mm. siman ja leipää. Toscanalaista ihanaista juhlaleipää. Tavallisessa toscanalaisessa leivässä ei ole suolaa, mutta tässä on. Ja tässä on paljon muutakin.

Kaivoin vanhan reseptini esiin kun Dubain reissulla saimme usein tämäntyylistä kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä täyteläistettyä leipää, ja siitä jäi kaipuu, …

Toscanalainen rusina-pähkinäleipä

3 dl vettä
35 g hiivaa
½ dl öljyä
1 rkl suolaa
1 dl rusinoita
1 dl pähkinärouhetta, tai pistaasipähkinöitä, tai molempia sekaisin
2 dl grahamjauhoja
1 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 dl spelttijauhoja
Liuota hiiva haaleaan veteen. Sekoita mukaan öljy, suola,
rusinat, pähkinät ja graham- ja ruisjauhot. Alusta taikina
kimmoisaksi vehnäjauhoisilla. Anna kohota.
Leivo taikinasta kaksi pientä limppua ja kohota pellillä.
Voitele kohonnut leipä öljyllä ja paista ensin
250 asteessa noin 10 minuuttia ja sitten pudota lämpö 200 asteeseen.
Jatka paistamista vielä noin 25 – 35 minuuttia.

Italia Ruoka ja viini Ruokahaaste

Limoncello di Casa

Huhtikuun ruokahaasteena onkin yllättäen juoma. Viime kuun haasteen voitti Mustikkpöperöä-blogi voittoisalla palsternakkareseptillään. Sen ansiosta on Mustikkapöperön vuoro haastaa meidät muut. Ja Mustikkapöperön asettamassa haasteessa lukee näin:

Kevään kunniaksi huhtikuun ruokahaasteen aiheena on hedelmäinen juoma. Se voi olla mitä vain pikkudrinkeistä, täyttäviin pirtelöihin tai juhlava booli. Loihdi päähänouseva piriste, palauttava superjuoma tai lastenkestien janonsammuttaja.

Ja minähän päätin osallistua Limoncellolla. Italialainen sitruunalikööri on sellaisenaan hyvää, molto bene!,  ja sitä voi käyttää niin moneen…

Italialaisissa keittokirjoissa reseptejä Limoncellon valmistamiseksi on paljon! Olen ottanut kaikista jotain, kaikista muuttanut jotain ja soveltanut oman suomalaisen (Finlandia-) versioni. Joka on tyyliini hyvin yksinkertainen. Tätä olen tehnyt jo aika monena keväänä. Ja testauttanut Italian kävijöillä, jopa italian kurssimme opella, rotissööreilla – eikä kukaan ole huonona pitänyt, päinvastoin. Muutama on halunnut reseptinkin.

Resepti Limoncello di Casa
(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Tarvitset ensin:
viisi kauniskuorista sitruunaa
pullon Finlandia Lime Vodkaa
(tai Absolut Citron)

ja parin viikon tai kuukauden kuluttua:
1/2  litraa vettä
1/2 kg sokeria

Pese sitruunat saippuavedessä. Kuori sitruunoista keltainen ohut osa. Laita kuorisuikaleet pulloon/purkkiin ja kaada päälle vodka. Jätä pullo ikkunalaudalle pariksi viikoksi. Siivilöi kuoret pois.

Kiehauta vesi ja sulata sokeri siihen. Yhdistä keltaiseksi, sitruunaiseksi makuuntunut vodka ja sokeriliemi. Laita likööri kylmään vähintään kuukaudeksi. Loppukesällä maistuu jo parhaalta, mutta silloin jäljellä ei ole enää paljon … 😉 Ehkä kannattaakin tehdä heti kerralla tupla-annos.

Tästä ei tule kovinkaan makeaa eikä kovinkaan vahvaa (20 %) mutta juuri sellaisena se kesän lämpiminä päivinä hyvin jäähdytettynä maistuukin parhaalta. Ja tämä on niin hyvää täytekakun kostuketta, ja aika moneen muuhunkin jälkiruokaan on mukava lorautella omatekoista Limoncelloa. Ja sentti, pari kuohuviinilasin pohjalle, päälle joko makeaa Asti Tostia tai kuivaa proseccoa ja kesän ihana kuohuva on siinä. Ja pohjana omatekoinen sitruunalikööri. Hmmmm…

Talon Limoncello – Limoncello di Casa, per favore.

Ruoka ja viini

Sisustusta ja pääsiäisjälkkäreitä

Lapissa leppeä sää. Jo aamulla lämmintä. Menin mäkeen. Hiljaista ja pehmeää. Sataneet lumet oli tampattu rinteisiin, joten suksien ja lautojen kaarteissa ei kuulunut ääniä, tuulikin leppeä, eikä viuhunut. Oli hyvä laskea.

Maisema kylläkin ihan musta-valkoinen, idässä sadepilvet roikkuivat mustina. Kunnes sitten kahden kieppeissä rupesivat pudottamaan vettä. Ihan silkkaa vettä. Laskettelulaseissa kun ei ole pyyhkimiä, alkoi näkyvyys olla vähän niin ja näin, eikä vetistyvä untuvatakkikaan tuntunut erityisen miellyttävälle. Luovutin. Kaupan kautta mökille.

Pehtoori olikin jo tullut. Yksin oli tullut. Sisarensa ja tämän mies eivät sitten päässeetkään, eikä meidän nuoriso ollut mieltään muuttanut; eivät siis tulleet. Koetan kestää …

Tässä ennen saunaan lähtöä olemme viettäneet uuden poppanan ripustusjuhlaa. Tampereelta löytynyt punainen poppana on kuin tilattu paikalleen. (kuva suurenee klikkaamalla)

Laitan kuvan myös ”Jänöapiloista”. Annukka Mikkolan ryiijyt, jotka ovat sänkymme yläpuolella, sain mieheltäni 50-vuotislahjaksi. Se oli niin hieno lahja; pidän Jänöapiloista kovasti.

Pääsiäisen herkkuruokia en paljon meille kahdelle viitsi värkkäillä, mutta oli pakko kokeilla viime viikon Hesarissa ollut ohje jätskimämmistä. Siis jätskiä ja mämmiä sekaisin, sekaan sitruunan mehua ja kuoriraastetta. Ja sitten pakkaseen. Tulee mämmijäädykettä.

Jummi, jammi kuinka on hyvää!  Ainoa vaan, että tuon saan syödä yksikseni (saa siinä taas vesiä kantaa ja mäkeä laskea kalorien kuluttamiseksi!). Pehtoorille ei mämmi maistu. Paitsi jos se on hukutettu mantelilikööriin ja kermavaahtoon.

Illan pikkujälkkärinä aion tarjota mangorahkaa; onhan se vähän pääsiäisruokaa. Minulle kyllä melkein enemmän eväseinettä. Nyt kyllä lisäsin kermaa ja vähän vanilja- ja hedelmäsokeriakin.

Siis: purkki rahkaa, purkki mango-pilttiä, 1 dl kermaa, 2 rkl sokeria, pieni purkki mangoviipaleita ja sauvasekoittimella sekaisin. Jääkaappiin ässehtimään vähäksi aikaa.

Päälle marmeladikuulista leikattuja viipaleita. Tämä on jo paljon vähäkalorisempi jälkkäri kuin mämmijätski. 🙂

Niinku, miksikö iltaruokaa? Laittelen jotain pientä, kun sisareni poikkeaa täältä kautta matkalla omalle mökilleen, Laanilaan asti :).

Taidanpa laittaa niitä etanoita, kun niitä meillä kerran täällä on yllin kyllin ja meille kolmelle ne hyvin maistuvat…

Ruoka ja viini

Kiireetön lauantai: tuloksena Nasi goreng

Mukava kun ei ole kiire. Eikä liikaa tekemistä kasattuna yhdelle päivälle.  Onnenpalmuista ja ruususta ehdin tehdä ”pääsiäiskukka-asetelman”.

Ja ehdin kehitellä uuden sapuskankin. Reissusta jäi päälle aasialainen ruoka. Kävin hallista hakemassa kassillisen kastikkeita ja muita aineksia. Nuudelit, paistetut erityisesti, ovat olleet muutenkin mieleen. Indonesialainen Nasi Goreng tehdään yleensä riisistä, mutta vaihdoin riisin nuudeleiksi ja muutenkin soveltelin omanlaisekseni. Pehtoori ja poikakin söivät mieluusti; muuta kun ei ollut tarjolla 🙂

Nasi Goreng Rantapellon tapaan

Ainekset (4 – 6 annosta)

1 grillattu broileri
1 pkt (400 g) munanuudeleita
6 rkl rypsiöljyä
2  sipulia
2  valkosipulinkynttä
yksi paprika
kaksi tomaattia
2 tl mango-curryjauhetta
1 tl sokeria
3 rkl thai-kalakastiketta
2 rkl sambal oelek -kastiketta
2 rkl (kiinalaista herkkusieni)soijakastiketta
1 limen mehu

munakasrulla: 2 munaa ja 2 rkl vettä

Poista grillatusta broilerista nahka ja paloittele annospaloiksi.
Keitä nuudelit melkein kypsäksi.
Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä sipulit.
Lisää paprikasuikaleet, paloitellut tomaatit, nuudelit
sekä curry, soija, sambal oelek, kalakastike ja sokeri.
Hauduta hiljalleen kannen alla 5 – 7 minuuttia.

Vatkaa munien rakenne kevyesti rikki ja lisää vesi.
Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja paista ohut munakas.
Kääri se tiiviisti rullalle.
Lisää paistokseen kanapalat.
Sekoita ja kuumenna nopeasti. Lisää limen mehu.
Leikkaa munakasrulla ohuiksi siivuiksi ja lisää ne päällimmäiseksi ruokaan.
Scampit tai katkaravut ja kevätsipuli juhlistavat ruoan.

Ruokahaaste

Maaliskuun ruokahaaste: palsternakka

Maaliskuun ruokahaasteen saivat asettaa Kädenvääntöä blogin Pitkä ja Pätkä, jotka voittivat helmikuun tofu-haasteen. Minulta viime kuun haaste  jäi väliin, sillä en ole koskaan onnistunut tekemään tofusta mitään, en kertakaikkiaan mitään maistuvaa. Enkä ole kyllä paljon kokeillutkaan. Mutta tämä maaliskuun haaste on otettava vastaan. Palsternakka on nimittäin hyvää! Simppeli, mutta äyriäisten kanssa ah, niin ihana palsternakkapyree valmisuu näin.

Palsternakkapyree ja grillatut scampit

2 isohkoa (luomu)palsternakkaa
3 dl maitoa
1 – 2 rkl voita
suolaa, valkopippuria
(1-2 tl sitruunamehua)

Kuori ja paloittele palsternakka.
Kuumenna maito teflonkattilasssa.
Keitä palsternakkapaloja,
kunnes ne pehmenevät.
Kaada maito pois.
Soseuta juurekset.
Lisää voi, mausta.

Scampit kannattaa sulattaa oliiviöljy (2 rkl), sambal oelek  (1 rkl), valkoinen balsamico (2 rkl) liemessä. Sitten vain varrastikkuun ja uuniin grillivastuksen alle viideksi minuutiksi. Suolan ripottelen vasta kypsien scampien päälle.

Palsternakkapyree on oivallista myös kampasimpukoiden tai kalan kanssa.

Sitten varoituksen sana: ei kannata tehdä hyla-maitoon. Tiedän karvaan kokemuksen jälkeen, ettei kannata! Mutta tavallinen kevytmaito on passelia ja pyreestä tulee ihanaa …

Juhlava alkuruoka neljälle tai kahdelle lounas.

Ruoka ja viini

Blinejä ja Mondovino

Tyttären tuparit, viinikerhon Mondovino-elokuva– ja blini-ilta meillä .. niissä merkeissä. Vaikka eipä me paljon noita meillä pidettäviä kestejä ole järkkäilty: vieraat kun tuovat blinitaikinan* ja -pannut, jälkkärin, lasit ja elokuvan tullessaan. Pehtoori on viininkaatajana tänään joten siitäkään minun ei tarvitse huolehtia. Tyttären kekkeritarjoilujen lisäksi olen Vorscmakkia keitellyt, joskopa jollakin jää blinien jälkeen nälkä.  Sellainen lussakka lauantai menossa…

* yksi bliniresepti on täällä ja LappItalia-keittokirjassani on pari lisää josko tarvetta on…. Vorscmakin reseptikin löytyy kirjasta.

Ruoka ja viini

Soppaa

Keitin ISON kattilallisen keittoa, .. ei mitään dieettikaalisoppaa, vaikka pohjimmaisena tarkoituksena tietysti vähän kevennellä. Keittelin borssikeittoa, puolalaista borssikeittoa. Mikä erottaa venäläisen ja puolalaisen borssikeiton? Venäläiseen ei tule lihaa, mutta puolalaiseen tulee. Resepti on jotensakin suoraan, ehkä sentään vähän oikaistuna, Eero Mäkelän keittokirjasta. Tuli oikein hyvää. Tyttärelle annoin osan mutta muutoin taidan syödä tätä yksikseni useampana päivänä. Pojat kun punajuurta vähän ylönkatsovat…

Puolalainen borssikeitto

750 g punajuuria
250 g keräkaalia
2 isoa sipulia
2 porkkanaa
pala selleriä
50 g tomaattisosetta
2 l hyvää lihalientä
sitruunan mehu
½ dl punaviinietikkaa
100 g keitettyä naudanlihaa
paketti pekonia
100 g chorizo (tms.) makkaraa
50 g voita

Maustepussi tai purkki jossa on 2 valkosipulinkynttä, 5 katajanmarjaa,10 mauste- ja 10 valkopippuria, laakerilehti, timjamia.

Kuori ja suikaloi juurekset ja vihannekset. Sulata voi isossa kattilassa. Hauduta ensin punajuurisuikaleita kymmenkunta minuuttia. Lisää punaviinietikka, puristettu sitruunamehu, tomaattisose ja loput juurekset. Hauduta taas 10 minuuttia. Lisää lihaliemi (Puljonki-lihalientä tai fondista tehtyä) ja maustepussi. Keitä hiljalleen vajaa tunti, ja kypsennyksen loppuvaiheessa laita joukkoon suikaloitu naudanliha, pekoni ja makkara. Tarjoile kuumana smetanan kanssa.

Muutoinkin sellainen touhupäivä. Ja jo varhain lenkillä, pitkällä lenkillä. Lauhassa säässä oli hienoa. Jo aamulla. (klikkaa kuvaa, silloin maisemassa voi aistia pienen kevään häivähdyksen 🙂 Jos oikein kuvittelee… )

Ruoka ja viini

Tuote-esittelyä

Monet huippusuositut bloggaajat saavat firmoilta tuotteita kokeiltavaksi – tavoitteena tietysti, että niitä blogistaniasta tai bloglandiassa tai whatever tämä sosiaalisen median maailma onkaan, esiteltäisiin ja kehuttaisiin. Meitsin Tuulestatemmatun lukijakunta on suht pieni eikä sitä ilmeisesti ole katsottu riittävän suureksi mainonnalle, joten eipä ole tuotepaketteja postista putkahdellut. Tästä huolimatta – ja ehkä sitäkin vakuuttavammin? – aion nyt esitellä muutaman uudehkon löydön, joita mieluusti voin muillekin suositella.

Ensinnäkin. Minun kätenihän kuivuvat karstalle monta kertaa vuodessa ja erityisesti talvipakkasilla pienille haavoille asti, rystyset ja erityisesti peukalonhanka ovat usein ihan kipeitä, koska iho ratkeilee. Mutta ei nyt. Ei vaikka ollaan sydäntalven pakkasissa, ei vaikka takana on viikko Lapin mökillä, jossa vesi on sellaista, että käteni repeilevät usein pahasti.

Ja mikä nyt sitten auttaa? Norjan Formula. Neutrogena. Apteekista saatavasta pikkutuubista riittää pitkäksi aikaa, ja kädet ovat kunnossa. Tätä  ennen on kokeiltu kaikki liposomit, tummelit, reseptisalvat, Decubalit, kaikki! Tämä on paras! Ja mistä minulle vinkki? Kampaajalta tietysti! Kiitos vielä, Irmeli.

Ja sitten toinen pikku purkki, joka arjessa on hyväksi. Balsamico. Glassa Gourmet. Eikä mikä tahansa balsamico, vaan vaniljainen siirappi. Mustaa, paksua, vähän makeaa, mukavasti (ei liikaa, pehtoori ei pidä tavallisesta balmicosta juurikaan, mutta tätä menee) balsamicolle maistuvaa. Sopii salaattiin, on oivallista brien kanssa, jopa jätskille, mansikoille erityisesti. Nuotiomakkarallekin olen sitäsinapin sijaan laittanut ja vot! – ihan gourmetherkkua tuli makkarastakin.

Kolmas huippujuttu, tai oikeastaan huippupari: tee ja kannu. Minähän en varsinaisesti ole mikään teen ystävä, mutta Helena Petäistön pitämän teeillan jälkeen tuli ostettua kuvassa näkyvä kannu. Siinä on nokkelaa se, että kannuun kuuluu metallinen suodatin, sihti, joka on helppo huuhtaista (ei mitään teepallojen ja -lusikoiden räpeltämistä), kannu on ystävällisen 🙂 näköinen ja se on passeli, vaikka vain itselleen hauduttelisi, mutta riittää pannusta parikin mukillista.

Noh, kun pannu tuli ostettua, on sitten tullut myös testailtua vähän uusia teelaatuja. Ja kovin muodikastahan on juoda mateeta. Idioottimaisesta nimestään huolimatta Kuuma Tanssi -mate on hyvää.

Paketin kyljessä lukee, että  ”Mate on ystävyyden tunnus ja tapa jakaa yhteinen hetki! Eteläamerikkalainen mate sisältää runsaasti kofeiinia [siinä yksi syy miksi pidän tästä!], C-vitamiinia ja terveydelle hyödyllisiä antioksidantteja. Herkullisen vihreä juoma poistaa voimattomuutta, virkistää ja lisää kylläisyyden tunnetta”. Ja tämä kaikki kupillisella haudutettua teetä!

Nyt taitaakin olla teekupillisen aika, jotta jaksan ryhtyä rakentelemaan kilpurillemme talvikotia… Pitäisi saada Elmeri talviunille, mutta mokoma kulkee ympäri huushollia ja kerjää endiiviä!

Ruoka ja viini

Arvonnan tulos

LappItalia-arvontaan ilmoittautui yhteensä 13 kirjasta kiinnostunutta. Virallinen arvonta suoritettiin täällä pohjoisessa mökillä uuden vuoden lenkille lähtiessämme. Arvonnan virallisena valvojana toimi KP ja ”onnettarena” MP, joka edellisessä, eilisen postauksen kuvassa on jo keskittymässä tämänpäiväiseen vaativaan tehtäväänsä.

Ja arvonnan tulos on seuraava:

LappItalia – a la Carte -keittokirjan voitti Marja (ei siis Maria)

 

Ja rasian belgialaista suklaata lähetän Sinikalle.

Onnittelut voittajille!

Kiitokset kaikille osallistuneille, ja kiitokset kaikista kommenteista. Keittokirja on edelleen netissä vapaasti käytettävissänne.

http://www.satokangas.fi/Keittio/LappItalia.htm

Makoisaa vuotta 2010 kaikille!

Postittakaapa voittajat minulle postiosoitteenne, jotta voin maanantaina lähettää teille palkinnot.

sähköpostiosoitteeni on  tuulestatemmattu(at)gmail.com