Ruoka ja viini – Sivu 118 – Tuulestatemmattua

Huhtikuun ruokahaaste: maltaisia makuja, karitsanfileet stout-kastikkeella

Ahmija-blogissa on tämän kuun ruokahaaste. Ja aiheena on maltaiset maut. Minulle kovin vieras juttu, – sitten opiskeluvuosien ei ole paljon oluisiin tullut tutustuttua, saati niitä ruoanvalmistuksessa käytettyä. Mutta kun haaste on haasteellinen ja avaa uusia kokeiluja niin sehän on hyvä. Viime viikonloppuna kokeilin tehdä olut-lakritsikastikkeen pihville. Lakritsi ja stout sopivatkin vallan mainiosti yhteen.

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Olut innostikin sitten soveltelemaan toistakin kastiketta. Palmusunnuntaina, pääsiäismenu mielessä kokkailin vanhan lammaspaistin kastikkeen stout-virityksin ja tarjosin sitä karitsanfileiden kanssa.

Tämä jälkimmäinen kokeilu onnistui paremmin, vaikka ei ensimmäinenkään huono ollut. Oluen lisäksi uuden, makoisan maun soosiin antoi musta valkosipuli (kuva suurenee klikkaamalla).

Kokeilin tätä Etelä-Koreasta tuotua, aika tyyristä, kuuleman mukaan antioksidanteiltaan ihan omassa luokassaan olevaa herkkua ensimmäistä kertaa. Eikä jää viimeiseksi. Mustan valkosipulin kahvinen ja lakritsainen maku sopi hurjan hyvin yhteen stoutista löytyvien samojen makujen kanssa. Makuöljyyn tästä saa varmasti huippuaromit. (ks. mustasta valkosipulista täältä http://www.blackgarlic.co.uk/ lisää)

Maltaisen olutkastikkeen kanssa ohra-riisi-lisuke oli hyvä. Puljonki-lihaliemiä myydään nykyisin myös ½ litran tölkeissä, mutta minulla oli vielä tuollainen iso purkki, joten kun siitä meni vain puolet kastikkeeseen niin käytin toisen puolen ohraton liemeksi. Ja hyvää tuli. Keittelin myös palsternakkaa, mikä sekään ei ollut hullumpi idea tähän kokonaisuuteen.

Ja jälkkäri? Maltaisella pääsiäislinjalla kun ollaan niin mämmiä, loraus Amaretto-mantelilikööriä ja nokare vaniljajäätelöä.

Mutta siis asiaan: vastaukseni haasteeseen on karitsanfileet stout-kastikkeella.

Karitsanfileet (2 -3 filettä/ruokailija)

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja laita fileet marinoitumaan yön yli. Ota huoneenlämpöön pari tuntia ennen valmistusta. Ennen paistamista pyyhi marinadi pois. Paista voin-öljyn sekoituksessa muutama minuutti. Anna vetäytyä viitisen minuuttia ennen tarjoamista.

Marinadi:

1 sitruunan mehu ja kuori
5 valkosipulin kynttä
1 tl rouhittua mustapippuria
3 rkl oliiviöljyä
2 dl maustamatonta jogurttia

Tee kastike ennen kuin paistat fileet.

Stout-kastike karitsalle tai lampaalle

0,5 l lihalientä (paistinlientä, fondista tai esim. Puljonki-liemi, kuvassa)
3 rkl sokeria
4 pikkusipulia
2 kynttä (mustaa) valkosipulia
1 rkl balsamiviinietikkaa
3 dl stout-olutta
2 oksaa timjamia
maizenaa
voita

Sulata sokeri kattilassa ja paahda hieman siihen väriä. Lisää lohkotut sipulit, myös musta valkosipuli viipaloituna, balsamiviinietikka ja lihaliemi. Anna kiehua noin puoleen. Lisää stout (varo kuohuu helposti). Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Lisää timjami ja anna rauhoittua toiset 10 minuuttia.

Siivilöi ja suurusta tarvittaessa vesitilkkaan liuotetulla Maizenalla. Vatkaa kylmällä voinokareella kiilto pintaan.

Tarjoa ohraton ja keittettyjen ja sitten voissa paistettujen palsternakkaviipaleiden – ja mustan valkosipulin – kanssa.

Jos haluat hyvän kokonaisen pääsiäislampaan marinointi- ja paisto-ohjeen se löytyy vanhasta nettikeittokirjastani sivulta 49. Senkin kanssa tämä kastike varmasti toimii.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Pyöräily- ja parsakausi avattu

Aurinkoa. Heti aamusta aurinkoa. Hieman harmitti kun oli aamupäivä käytettävä duunin tekoon, mutta alkuiltapäivästä lähdimme pyöräilemään. Käytiin hallissa pyörillä hakemassa huomiseksi karitsan filettä ja nautimmepa kauppahallin viinibaarissa lasilliset. Melkein kuin terassikausikin olisi aukaistu. Viime kesänä yritimme ko. paikkaan muutaman kerran, aina oli täynnä, mutta tänään ei ollut ketään, joten käytimme tilaisuutta hyväksi. Siinä olisi saanut kevyttä välipalaakin, mutta ei ollut nälkä, joten tyydyimme aperitiiviin ja teimme ostokset ja pyöräilimme kotiin. Ihan huippua kuin voi jo käydä hallireissulla pyöräillen. Kesää odotellessa …

Eilen nautimme parsaa ja koskapa maistui niiiin hyvälle, päätimme keitellä niitä tänäänkin. Kaksistaan kun syötiin niin puntti niitä lisukkeineen riittivät ruoaksi. Viime vuonna opin keittämään parsat paistokasarissa; ei tarvi hankkia mitään erillistä parsakattilaa, ja hyviä tulee.

Edelleen Knorrin kerrassaan oivallinen valmiskastike kelpasi. Viime vuonna jo mietin, että lämminsavuporo voisi olla passelia parsan kanssa, ja koskapa eilen saimme perinteisemmin prosciuttoa niin tänään sitten hallista ostimme 100 g porolastuja. Ja voila! Hyvin pelitti. Tosi hyvin, olisiko tässä pääsiäisen alkuruokasi?

Sitten olen leiponut La Colombaa… Palaan asiaan torstaina.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kujan paras pannukakku

Vielä lohturuoasta… Muistui mieleen vanha juttu, joka edelleen elää meillä leivottavan pannarin nimessä. Torstaihan on pannaripäivä, joten ehkä haluatte kuulla tämän jutun ja saada reseptini. — No ei se mitään, kerron silti. 🙂

Vuosia sitten, lapset olivat vielä tarha/eskari-ikäisiä ja oli heinäkuun loppu. Viimeisiä lomapäiviä. Meidän pihalla – kuten tavallista – koko kujan kakaraparvi, puoli tusinaa alle kouluikäistä pelaamassa jalkapalloa, leikkimässä väriä, ajelemassa kujalla pyörillä eestaas. Ääntä kohtuullisesti ja tasaisin väliajoin joku huutaa, oisko mehua tai saako jätskiä tai jotain…

Huomaan, että jääkaapissa on mansikka-aikana tavallisesti olevaa kermaa jäänyt käyttämättä. Viimeinen myyntipäivä jo jokunen päivä takana. Siispä teen pihan lapsiporukalle pannaria. Kun otan sen uunista, vien suoraan pihalle, katan pöytään lautaset, ruokailuvälineet, ison kannullisen mehua ja purkin hilloa ja sokeria. Muksulauma kerääntyy pöydän ympärille ja piha hiljenee. Vain veitsien ja haarukoiden kilkatus kuuluu, kukaan ei puhu mitään, pellillinen pannaria hupenee hopusti.

Ja sitten naapurin poika, ottopojaksikin olen puhutellut, toteaa vakaasti:

– Tämä on kyllä kujan parasta pannaria!

– Yhy, totean tyytyväisenä kommentista, mutta samalla jo kaihertaa, että onko kilpailijoita ja kenen leipomuksia olisi ryhdyttävä tarkkailemaan, ja kysyn

– kuka tekee toiseksi parasta?

– Eihän täällä kukaan muu koskaan tee!

Jotta alla olevalla reseptillä syntyy ainakin tämän kujan paras pannari! Lohturuoaksikin passeli, ja kelpaa vielä, jo armeijan käyneelle ottopojallekin.

Kujan paras pannari

4 dl jauhoja
1½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
8 dl kermamaitoa
2 munaa
50 g voita

Sulata voi, anna jähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sekoita munat kermamaitoon, ja siihen sitten kuivat aineet ja viimeiseksi voi.
Ja sitten uuniin, jonne lämpötilaksi 225 C.
Suunnilleen puolisen tuntia riittää paistoajaksi.

Sokeria ja hilloa sekä kylmää maitoa tarjolle tuotaessa ja menestys on
taattu.

Lappi Ruoka ja viini

Mökkilauantai

Nyt sataa räntää! Paljon! Tuiskuaa. Paljon. Aamupäivällä olimme autonhakureissulla. Eilen illalla innostuimme lähtemään kylille syömään. Olisimme menneet taksilla, mutta kun puoli seitsemältä taksiin soittelimme, sieltä kerrottiin, että kaikki autot olivat Ivalossa: Helsingin kone kun oli tulossa. Joten oli mentävä omalla autolla, ja jätettävä se ravintolan pihalle yöpymään.

Ravintolavaihtoehtojahan Saariselällä on vaikka ja kuinka: me menimme Petronellaan. Ajattelimme että saamme siellä varman päälle hyvän illallisen: ja niin saimmekin. Ei turhaan ole ravintolalla Rotisseur-kilpiä. Eturuokana prässättyä hirveä ja pääruoaksi ruijanpallasta. Täällä melkein ”perinneruokana” on kuningasrapu, jota tuodaan Jäämeren rannalta, ja siitä tehty kastike pallakselle oli juuri sitä mitä kaipasinkin. Siinä on merkillinen riistainen maku. Rapu, jossa on riistainen maku? Hmmm. taitaa olla oma luonnehdintani, mutta sellaista se minusta vaan on. Ja sellaisena siitä pidän kovasti.

Meillä – ilman nuoria ja vieraita liikkuvilla – oli vakaa aie mennä vielä jonnekin tanssiravintolaankin, edes Panimolla käydä (minä kun en ole koskaan siellä käynyt, vaikka se on Saariselällä jotensakin must-paikka). Panimon ovella piipahdimme: paikka oli iltakymmeneltä ihan täys. Siis siirryimme uuteen hotelli Giellakseen; josko sen baarissa olisi menoa. Heh! No ei ollut, mutta tilasimme päivän nostalgia-fiiliksen täydennykseksi drinksut nimeltä ”Lumikenttien kutsu”. Vuosikymmenten jälkeenkin se maistui erinomaisen hyvälle. Kokeile jos ko. baariin joskus piipahdat.

Ja sitten? Sitten tilasimme taksin: ei ollut meistä baarikierrosta jatkamaan.

Tänään oli auto kyliltä haettava. Hyvä syy lähteä kävelylle. Muutoin käytetty päivä kaikenlaiseen pieneen huolto- ja järjestelytoimintaan. Makrokuvaushaasteen innostamana olen päivän aikana kuvaillut mökkiä ”makrosti”. Laittelen joskus kuvia, kunhan jotensakaan toimiva nettiyhteys on käytettävissä.

Ja sitten. Vaikkei meillä ole nuoria, ei ystäviä, ei ketään täällä meidän seuranamme, olen tehnyt vähän mahdottoman paljon ruokaa. Kolmen ruokalajin illallisen söimme taas kaksistaan. Täällä kun löytyi kaupasta aivan ekssellenttia pororouhetta (ei Kylmäsen, vaan Culinari Ivalosta) Ja mökin keittiönkaapista löytyi pappardellea (leveää nauhapastaa jonka kanssa Italiassa useimmiten tarjotaan kanikastiketta). Siispä LappItalia-hengessä uusi ruoka: pappardellea pororouhekastikkeella. Makeaa sipulia kuullotetaan öljyssä. Maustetaan paprikalla, chilillä, basilikalla, kuivatulla persiljalla, valkosipulilla, grillimausteella ja sitten 2 dl ruokakermaa (15 %) ja 150 g pororouhetta. Sekoittele ja anna makuuntua sen aikaa kun pasta kiehuu. Perfetto, vaikka itse sanonkin.

Sitä minä mietin, että mitenkäs jos tänne muuttaisi pidemmäksi aikaa… Kuinkahan kauan minä viihtyisin? No joka tapauksessa huomenna ei huvittaisi kotiin lähteä, mutta tämähän ei ketään yllätä.

Historiaa Kolumni Ruoka ja viini

Crêpes Suzette – historia ja resepti

Tänään taas kolumnipäivä. Alla historia ja resepti tuolla linkin takana: http://www.satokangas.fi/keittokirjat/Vuorotellen/

________________________________________________

Suzetten räiskäleet – kuka paistoi ensimmäiset?

Siinä missä helmikuun ruokakalenteriin kuuluvat slaavilaisen keittiön tattariletut eli blinit, siinä maaliskuuhun sopivat letut nimeltä Crêpes Suzette. Kuten kuuluisilla klassikkoruoilla yleensä, myös Suzetten hienoilla appelsiiniräiskäleillä on historiansa: syntytarinoita on useitakin.

Varhaisin kertomus sijoittuu 1760-luvulle. Kuningas Ludvig XV:n tuttavan tytär (ruhtinatar de Carignan) – tai sitten kuninkaan rakastajatar – Suzette olisi nimen takana. Tosin kuninkaan keittiömestari Moutier´n muhkeassa, suomeksikin käännetyssä ”Keittotaidon kannettavassa käsikirjassa” Crêpes Suzetteja ei edes mainita.

Toinen legenda kertoo, että krepsien nimeäminen nimenomaan Suzettelle olisi tapahtunut pariisilaisessa Marivaux-ravintolassa, joka sijaitsi kuuluisan teatterin Comédie-Francaisen naapurissa. Teatterin ohjelmistossa oli vuonna 1889 näytelmä, jossa saksalaisen näyttelijätär Suzanne (Suzette) Reichenburg´n roolihenkilö ilta toisensa jälkeen tarjoili lettuja ja niinpä teatterin jälkeen Marivaux´ssa illastavat halusivat hekin jälkiruoaksi ”Suzannen krepsejä”. Tässä versiossa lettuja ei liekitetä, joten oli kyse tavallisista appelsiinilla maustetuista letuista.

Kolmannessa tarinassa krepsien liekittäminen (flambeeraus) on keskeisessä osassa. Tarina sijoittuu 1890-luvun Monacoon, jossa Walesin prinssi, Englannin tuleva kuningas, Edvard VII oli Café de Paris -ravintolassa lounastamassa. Hänen seurassaan kerrotaan olleen hänen ystävänsä tyttärensä Suzetten kanssa.

Joka tapauksessa jälkiruoaksi oli krepsejä appelsiinikastikkeessa. Tarjoilijana ollut Henri Charpentier vahingossa kaatoi liköörin krepsien päälle ja kynttilän liekistä ruoka syttyi tuleen. Vahinkoflambeerauksen seurauksena tuoksu oli huumaava ja räiskäleet saivat ennen kokemattoman hienon maun. Prinssi kysyi Charpentierilta, miten hän aikoi uuden ruokalajin nimetä? Charpentier nimesi räiskäleet seurueen prinsessan mukaan: Crêpes Suzette oli syntynyt.

Ruoka ja viini Ruokahaaste

Maaliskuun ruokahaaste: Involtini di peperoni

Jos ruokahaaste liittyy italialaiseen keittiöön ei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin vastata haasteeseen. Ei vaikka haasteeseen on pantu lisävaikeutta rutkasti: italialaista ruokaa mutta ilman vilja- ja maitotuotteita. Santeri, joka voitti japanilaisen ruokahaasteen viime kuussa, pitää Sokrateen keittiö -blogia ja hän se tällaisen haastavan haasteen kehitti.

Minä vain mietin, miten teet italialaista ruokaa ilman juustoa tai pastaa? Ilman mascarponea tai leipää? Ensimmäisenä tuli mieleen Marinoitujen paprikoiden -ohjeeni, mutta olen sillä jo osallistunut (ks. täältä). Oli siis yritettävä jotain muuta. Ja siitähän tulikin kivaa ja hyvää! Molto bene!

Niinpä koko eilinen sapuska oli tähän haasteeseen vastausta etsivää: täytetty (aurinkokuivattuja tomaatteja, purjoa, sinappia, basilikaa, prosciuttoa) possunfile, täytetyt sipulit (jauhelihaa, munanvalkuaista, timjamia, prosciuttoa, sipulia) ja sitten munakoisotäytteiset paprikakääröt Involtini di peperoni. Sehän on aika tavallinen ruoka Italiassa, mutta yleensä täytteessä on myös joko mozzarellaa tai parmesaania, jotka oli nyt siis jätettävä pois. Halusin kuitenkin ruokaan jotain ”särmää”, ettei maku olisi liian pehmeä: laitoin jokaiseen kääröön viipaleen prosciuttoa. Se antoikin mukavasti makua.

Reseptin pohja on Maarit Enkovaara-Astraldin kirjasta Intohimona Italia (josta löytyy myös tuo sipulien ohje), mutta vähän olen reseptiä oikaissut ja muuttanut.

Siispä Involtini di pereroni, per favor.

Involtini di peperoni

Munakoisotäytteiset paprikakääröt

2 isoa paprikaa
1 munakoiso
oliiviöljyä
1 sipuli
1 prk tomaattimursketta
2 rkl murskattuja kapriksia
10 oliivia paloiteltuna
suolaa, pippuria myllystä
viipale prosciuttoa (ilmakuivattua kinkkua) jokaisen käärön sisään

Puhdista paprikat, ja leikkaa ne 4 – 5 sentin viipaleiksi. Kiehauta niitä hetki, jotta pehmenevät hieman – rullattaviksi.
Leikkaa munakoiso pieniksi kuutioiksi (sentti kertaa sentti) ja kypsennä ne oliiviöljyssä. Lisää joukkoon sipuli, kuullota se. Lisää pannulle tomaattimurske, murskatut kaprikset, paloitellut oliivit, suolaa, pippuroi kevyesti ja anna soseen hautua kymmenisen minuuttia.

Laita jokaisen paprikaviipaleen päälle prosciutto-viipale ja sitten täytettä. Kääri rullalle ja kiinnitä hammastikulla. Laita kääröt uunivuokaan ja uuniin (180-astetta) noin 10 minuutiksi. Asettele tarjolle rucola-pedillä. Nämä riittävät pääruoaksikin (leivän kera :)), annoksesta tuli 10 kääröä, mutta maistuivat possunfileen lisäkkeenä tosi hyvin. Ja seuraavana päivänä näitä voi syödä kylmänä salaatin keralla. Jos niitä jää. Meillä ei jäänyt. 🙂

Bon appetito!

Äänestää voi täällä.

Italia Niitä näitä Ruoka ja viini

Sisilia maistui

Aamupäivällä lauloivat linnut! Ja on lauhtunut, – pitkän pakkasajan jälkeen aamulla näyttää nuoskaiselta, harmaalta, tylsältä, kaikkien kuulaiden, kirkkaiden, kristallisten päivien jälkeen — on tuhnu. Mutta ah, keväältä tuntuu. Helmikuu on kohta kärsitty. Kevät!

Eilen iltasella oltiin vielä lämpimimmissä tunnelmissa: viinikerho oli meillä ja teemana Sisilia. Sicilia est insula. Sen verran me kaikki osaamme italiaa.

Ja viinikerhomme on oppinut pitämään italialaisista viineistä. Ja sisilialaiset siis maistuivat, olimme tuoneet ne pari vuotta sitten Taorminan reissulta. Etnan rinteillä kasvaneista rypäleistä puristetut punkut olivat olivat vähintäänkin kelpo viinejä. Ja vielä paremmin maistuivat pari toscanalaista IGT-viiniä (Tignanello ja lahjaksi saatu Antinorin Badia – jos joskus sattuu kohdalle niin kannattaa ostaa pois ja ikäännyttää kymmenvuotiaaksi: perfetto!). Sitten me nautimme kerhomme oppi-isän, 20 vuotta sitten meidät yhteen yhyttäneen latinistin (minunkin latinan opettajani) ja Italian viinien tuntijan, meille suositteleman marsalan. Voimallista, sisilialaista jälkiruokaviiniä. Kerhon juhlavuonna (oikeesti 20 vuotta aktiivista viiniharrastusta!) ei niin huono maistelu…

Meillä oli kaikenlaista pientä syötävääkin. Uusi, helppo salaatti oli sisilialainen tomaattisalaatti: rasiallinen kirsikkatomaatteja, puntti tuoretta minttua, yksi (puna- tai roscoff-)sipuli, oliiviöljyä, mustapippuria, sitruunanmehua, pecorino tai parmesan-lastuja. Puolita tomaatit, silppua sipuli ja minttu. Sekoita keskenään, kaada joukkoon öljy ja sitruunamehu, rouhi päälle mustpippuria, ripottele vähän (sormi)suolaa, ja päälle juustolastut. Anna vetäytyä jääkaapissa tunteroinen. Kesäistä, kevyttä, kaunista.

Tänään sitten vielä eilisen ”siivoilua”.

Ja soitin tyttärelle: viikon päästä nähdään!!

________________________________________________________

Oletteko koskaan ajatelleet, kuinka hurjan hieno ääni Sunrise Avenuen Samulla on? Minä olen ajatellut, – ja pitänyt! Nytkin soi – ja isosti soikin! Onhan ihan hurjan hieno ääni!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Tuote-esittely vol. 3

Pakkasmaanantaina, jolloin vointi edelleen enemmän kuin puolikuntoinen, ei kotona ole kummoisia tapahtunut. Kolumnia kirjoitellut, ensi viikon esitelmätilaisuutta varten matskuja etsinyt, lueskellut… Eipä niistä paljon blogattavaa ole.

Siispä on aika penkoa kuva-arkistoista otokset juttuun nimeltä Tuote-esittelyä vol. 3 (aiemmat täällä).

Ja ruokaanhan nämä tietty liittyvät. Aloitetaan alkupaloista. Tai välipaloista, tai siis sipseistä. Nämä Linkosuon RuisSipsit ovat kaupoissa sipsihyllyissä, eivät Hapankorppujen, näkkäreiden ja Palttoonnappien joukossa vaan sipseissä. Jos minulta kysytään niin vääärässä hyllyssä. Mutta minultahan ei kysytä. Koukkuun näihin jää, kokeile vaikka. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Nämä on erinomaisia sellaisenaan, ne on hyviä täytettynä sienisalaatilla, raejuustolla, sipuli-smetana-mätimössöllä, lohitartarilla. Vrt. palttoonnapit, mutta ohuempia, mukavan, pehmeän valkosipulisia.

Sitten kun sipulista oli puhetta niin on muistettava sanoa Roscoff-sipulista. Se on ranskalainen sipuli (appellation Roscoff!) joka on makeaa, sitä voi herkemmätkin syödä raakana, siis salaattisipulina, blinisipulina, ja vaikka miten. Se myydään tertuissa. Sitä on ainakin Stockalla.

Sipulissa pitäytyäksemme: Persillade. Santa Marian mauste, jossa on kuivattua valkosipulia, persiljaa ja suolaa. Ei glutamaattia. Käytä esimerkiksi näin: keitä naposteluporkkanat al dente, sekoita kuumien porkkanoiden joukkoon ruokalusikallinen smetanaa ja ripottele pinnalle Persilladea. Tai keitä spaghetti ja laita sekaan nokare voita ja ripottele pinnalle Persilladea ja parmesania. Tai paista munakas ja ripottele pinnalle Persilladea. Siinäpä suunnilleen se mitä tyttäremme on äitinsä keittotaidosta opiskelijakeittiöönsä ominut. Onhan sitä siinäkin. 🙂 Mutta oikeasti suosittelen. Vaikka kuivatusta valkosipulista en periaatteessa perusta.

Sitten voisikin hypätä jälkiruokaan. Suklaata. Valkoista suklaata, joka on kyllä jo vähän pois muodista, mutta jos teet jotain valkosuklaajälkkäriä, ja varsinkin jos suklaa on sulatettava, hanki tätä:

Useinhan valkosuklaassa sulatettuna on sellainen muovinen maku, ja vähän liisterimäinen rakenne, mutta tämä on toista! Saman tuottajan tumma suklaa ja minttusuklaa ovat myös laatutavaraa. Näitä saa Oulussa Punnitse ja säästä -liikkeestä. Se on Kauppurienkadulla vanhassa Liiton talossa. Samaisessa putiikissa on kaupungin parhaat ja tuoreimmat (para)pähkinät ja teet, raakasuklaat, luomukuivahedelmät etc. Siis sinne.

Makeista puheenollen: Heritage Palm Sugar, ja erityisesti kanelisokeri on jotain mainitsemisen arvoista. Etten sanoisi suurenmoista. Ei mitään tavalllista tavallista kanelisokeria, vaan herkkua. Tein eilen jälkkärin: kuorin hapokkaan omenan, makean päärynän, pirskottelin vähän sitruunamehua päälle, desi, pari turkkilaista jukurttia sekaan ja sitten tätä päälle. Nam. Tämä on hyvää – tietysti – viilin päällä.

Ruoka ja viini Ruokahaaste

Helmikuun ruokahaaste: Japani

Tammikuun ruokahaasteeseen osallistuminen jäi minulta väliin. Kisan voitti Katja Moments-blogista, joten hän sai asettaa helmikuun haasteen. Nyt en voi jättää vastaamatta: aiheena on Japani, jotakin japanilaistyylistä. Ja Katja vielä vinkkaa, että esteettisyys ei ole pahaksi. Japanilaisessa keittiössähän se on olennainen osa. Niinpä sitten oli yritettävä tehdä melkoisen värittömistä aineksista herkullista ja kauniisti esillepantua einettä.

Vanhan reseptin kaivoin esille, vähän vain muokkailin. Pähkinäkastike on japanilaisessa alkuperäisohjeessa (Helppoa ja hyvää Japanista) tehty grillattujen munakoisojen kastiksi, mutta se sopii myös grillatulle possunlihalle ja broilerille erinomaisesti. Tein siis munakoisoja mutta myös broileria, jotta perheen nuorimieskin saisi mieleistään sapuskaa, munakoisot kun eivät ole pojan ykkösherkku.

Grillattua munakoisoa ja pähkinäkastiketta

Jos haluat tehdä myös broileria laita se marinoitumaan mieleiseesi kastikkeeseen. Kuvan Chicken-marinadi on tarkoitukseen oikein hyvä. Puoli tuntia riittää marinointiajaksi. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Leikkaa munakoiso noin sentin viipaleiksi, ripottele pinnalle suolaa ja ”itketä” viipaleita puolisen tuntia. Kuivaa talouspaperilla. Sivele viipaleet rypsiöljyllä, myllystä mustapippuria ja vähän suolaa pinnalle ja sitten uuniin. Grillivastusten alle noin 8─10 minuutiksi.

Mittaa kattilaan
1½ dl vettä,
5 rkl sokeritonta maapähkinävoita,
2 murskattua valkosipulikynttä,
2 rkl soijaa,
1 rkl raastettua inkivääriä ja
vähän wasabia, wasabi-kastiketta tai cayennepippuria.

Kiehauta ja sekoita tasaiseksi.

Wokkaa broiler ja lisää lopuksi soijaa.

Munakoison ja broilerin sekä pähkinäkastikkeen lisäksi keitin villiriisiä ja sitten tein kurkku-retikkaraastetta.

Sitä varten tarvitset kokonaisen kurkun ja isohkon palasen retikkaa. Raasta ne molemmat, sekoita, ripottele ½─1 tl suolaa pinnalle. Valuta niitä jonkin aikaa lävikössä. Lisää joukkoon pari ruokalusikallista sitruunamehua.

Pinnalle laittelin vielä merilevää, jonka olin kiehauttanut ja maustanut soijalla. Enpä ollut aiemmin kyseiseen tuotteeseen tutustunut, mutta sehän olikin erinomaista ja sopi hyvin salaattiin. Ja laittelin sitä myös riisin joukkoon.

Raikas raaste ja merilevä sopivat täyteläisen ja pehmeän pähkinäkastikkeen kanssa samalle lautaselle jotensakin oivallisesti.

Lasillinen lämmintä sakea ei ollut sekään huono idea tämän kokonaisuuden keralle.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Juusto-viini-illan antia

Juuston ja viinin – ja hillojen – oivaltavasta ja onnistuneesta yhdistämisestä pidetty juusto-viini-ilta eilen oli aikas onnistunut. Meitä oli paikalla viisitoista maistelijaa: Oulun Slow Food -konviumin jäseniä ja meidän ”oman” viinikerhon puolikas. Illan asiantuntijana oli Oulun Stockan juustomestari, jolla on sana ja tietämys hallinnassa.

Juustot olivat (vas. ylh.) Juustoportin vuohenmaito Gruyere (6 kk), ranskalainen Saint Agur, edelleen ranskalainen Brebirousseu d´Argental (oranssi kitti), sveitsiläinen luolakypsytetty lehmänmaidosta tehty Gruyere (10 kk) ja suomalainen uutuus Kolatun Valma valkohomejuusto. Kaikista pidettiin, mutta tuo Valma sai ehdottomasti eniten myhäileviä kommentteja, Valma loppui, – kaikkia muita juustoja jäi kotipaketteihin asti. Valman pehmeä kitti oli ainutlaatuista ja juuston rakenne pehmeä, muttei lötky. Pähkinäisiä sävyjä. Sopi yhtä lailla puolikuivalle kuin puolimakealle valkoviinille ja punaviinille. Suuremmoista sanoisin.

Juustomestari oli valinnut meille viinitkin: Pfaffenheimin Pinot Gris 2008 (Alsace, jota meillä on nautittu vuosikausia ja muillekin suositeltu, joten se ei aiheuttanut mitään riemunkiljahduksia. Monelle maistelijalle olil yllätys kuinka hyvin puolimakea (Baron Heyl Estate Riesling sopi näiden juustojen kanssa. Semminkin jos pieni nokare hilloa (viikuna tai kirsikka-lakritsi, hmmm) oli vielä sitomassa makuja. Minä pidin eniten argentiinalaisesta Kaiken-viinistä. Malbec-rypäleestä tehdyssä on kirsikkainen, jopa vähän lakritsainen maku. Se on hyvää. Viikunahillo ja Gruyre muodostivat viinin kanssa kolmiyhteyden, jota voi suositella kokeiltavaksi.

Vallan makoisaa ja mukavaa ja opettavaista oli.

Ja ruokajuhla jatkuu… Tänään sentään duunissa (pieni luopuminen?), mutta huomenna lähdemme Kuusamoon. Ruokakirjeenvaihtajanne yrittää ehtiä kaiken välissä raportoida, miltä karhu maistuu, miltä Koillismaan luonto helmikuussa näyttää, onko kuusamolaisia Runebergin torttuja olemassa ja mikä lauantain brunssipöydässä oli parasta. Ja miten OMGD-jäsenyyteni vahvistaminen installointitilaisuudessa sujuu…