Ruoka ja viini

On vaan niin hyvä kun ei ole kiire. Rauhassa ehdin aamulla asiat toimitella Iissä. Haukiputaallekin ajelin etsimään Putiikki 27:ää, löysinkin sen, mutta ei ollut vielä auki, siispä ehkä ensi viikolla sinne. Sitten halliin, postiin, Caritakseen, ruokakauppaan. Ja jo puolelta päivin kotona. Vallan erinomaista.

Postitusta, järjestelyjä, huomisen tekoa, uusia makukokeiluja, ja kaikki rauhassa.  Minulla on viikko aikaa laitella joulua. Ihan hurjan mukavaa…

Siihenkin liittyen… Varsinaista uutta joulusivua en aio/en enää ehdi tänä vuonna tehdä. (Olethan löytänyt edellisten vuosien runsaatkin joulureseptisivut? Täällä ne ovat: KLIK!  ) Olen luvannut täällä blogissa julkistaa jouluruokaohjeita ja viinivinkkejä. Siispä tämän lupauksen täyttämiseksi ensimmäiseksi tämän pienen joulukakun, jälkiruoaksikin hyvin soveltuvan, resepti….

Mokkamoussekakku

Pohja

½ pakettia tummia kahvinmakuisia täytekeksejä (Dominotkin käy, hätätapauksessa, yhteensä noin 175 g)
25 g sulaa voita

Täyte

6 liivatelehteä
2 rkl vettä
2 rkl pikakahvijauhetta
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
2 dl sokeria
2 valkuaista
3 dl (kevyt)vispikermaa

mokkapapukarkkeja koristeeksi

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla.
Jauha keksit, sekoita sulanut voi joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle.
Liota liivatelehdet, ja liota vesitilkkaan.
Lämmitä tilkka kermaa, sekoita joukkoon pikakahvijauhe.
Vatkaa tuorejuusto, vaniljasokeri ja puolet sokerista kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää vaahtoon kermakahviseos ja liotetut liivatteeet.
Vatkaa valkuaiset ja puolet sokerista. Valkatkaavispikerma kovaksi vaahdoksi.
Sekoita kaikki vaahdot varovaisesti keskenään. kaada seon vuokaan ja tasoita pinta.
Peitä vuoka, ja laita hyytymään useaksi tunniksi.
Koristele suklaapavuilla.

Aperitiiviksi teimme merkillisen sekoituksen, jonka pehtoori oli Viini-lehdestä bongannut. Olutta ja kuohuviiniä.

Eikä mitä tahansa olutta, vaan Lindemans´in kirsikkaolutta ja sille kumppaniksi cavaa sekoitussuhteella fifty-sixty 😉  (siis 6 cl olutta ja 7 cl kuivaa kuohuvaa). Lehdessäkin luki, että voi olla vaikeaa uskoa, että on hyvää. No oli niin vaikea uskoa, että oli pakko testata, semminkin kun jo tuo oluen nimihän nyt velvoittaa. Siis tulisiko tästä ”aperitif di casa”? Lindemans´n australialaiset viinithän ovat jo vuosikymmeniä (kyllästymiseen asti)  olleet meillä talon viinejä, joten nyt sitten olutkin!!??  Mutta oikeasti tuo merkillinen, eriskummallien yhdistelmä pelitti. Se toimi. Maistui joululta. Olut kannattaa viilentää melkein jäiseksi, silti kirsikan tuoksu on voimallinen.  Kahdesta piccolosta tulee kolme lasillista.  Kannattaa kokeilla, vaikka glögin korvikkeena tai uudenvuodenaaton tervetuliaismaljana. Ja ehdottomasti – ainakin – kannattaa kokeilla. Me pidimme.

Siis Lindemans Kir! Cin cin!

______________________________________________________________

 JOULUKALENTERI: Muistaako joku miltä lumi näyttää?

Aamuhämärässä pihalla valkoinen satumaailma.  Hiljainen, lumisateinen aamu. Lumitöiden ohessa kuvia … tonttuja on liikkeellä.

Kotosalla koko päivä. Leivinuunin pehtoori lämmitti. Ja kuori lantut ja porkkanat. Eihän minulle sitten paljon jäänyt tehtäväksi. Mummuloihinkin asti taitaa nyt laatikoita riittää.

Nuoret tulivat syömään, tein muka hienoa paistia. Hö! Ihan syötävää, muttei erikoista. Jälkiruoka (pitkästä aikaa uuniananasta, nam! Ja jouluruukku oli taattu herkku (resepti ja kuva täällä). Sitä tuli tehtyä niin paljon, että tyttärelle lähti mukaan iso vuoka; riittää pariksikin päiväksi. Ja pojallehan valtio takaa eväät ensi viikollakin. Teoriaopintoja on kuulemma rekkakuskikokelaalla ensi viikon. Minulla on ollut jouluruokien teoriaopintoja .. sekä Kalevaan että Hesariin juttua. MIKSI minä aina lupaan… ? Tässä kohtaa pehtoori tupisee… miksi…? No ettei kirjoittamishommat loppuisi!

___________________________________________

Tonttuja on jo liikkeellä!

(klikkaamalla suurenee, ehkäpä kannattaakin)

Kun tänään oli luvassa saada tytär seuraksemme syömään, lähdin aamupäivän pikasiivouksemme jälkeen käymään hallissa. Ihana olla siellä ajan kanssa. Kauppahalleissa on jotain nostalgista, varsinkin suomalaisissa kauppahalleissa, varsinkin joulun alla.  Siellä on ihana katsella,  mitä kaikkea hyvää on tarjolla, nauttia tuoksuista, kiireettömästä tunnelmasta, istahtaa kahville, jäädä hetkeksi raataamaan kalakauppiaan kanssa. Kalakauppias kun ei olekaan ihan kuka tahansa: on pehtoorin veljen vaimo. 🙂  Ahvenfileitä sitten päätin ostaa torstain pienen ruokavieraan kunniaksi. Ja vähän lohtakin. Ostin lantut ja porkkanatkin jo, jos viikonloppuna tekisi laatikot. Ja sitten porolastuja…

Porolastuista saa vaikka mitä. Munakokkeliin ja salaattiin, piirakoihin ja sienikeittoihin olen niitä yleensä käyttänyt, mutta enpä ennen ole niistä joulutorttuja tehnyt. Tänään tein.

Savuporo-joulutortut
(mukaillen Hesarin vanhaa reseptiä)

Paketellinen (Myllyn Paras) lehtitaikinalevyjä
(voitaikinasta tulee varmasti ihan yhtä hyviä, jollei parempiakin)

ja täytteeseen

150 g kylmäsavuporolastuja
pienen purjon valkea osa
keltainen paprika
2 valkosipulin kynttä
1 tl riistamaustetta
mustapippuria
100 g savuporo Creme Bonjouria

Pilko kaikki ainekset mahdollisimman pieneksi silpuksi ja sekoita sitten keskenään.

Paina taikinalevyistä torttumuotilla pohjat, luumuhillon tilalle ruokalusikallinen täytettä. Painele tortut kiinni, voitele ja ripottele pinnalle unikonsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Me söimme tänään alkupalaksi tällaiset, mutta voisin kuvitella että pikkujoulukokkareilla tai vaikka glögin seuraan sopivat erinomaisesti. Ja kevyen punaviinin kanssa.

Siitäpä tulikin mieleeni viinisuositus, joka on pitänyt jakaa jo kauan sitten.

Meillä on vahva ennakkoluulo edullisia, ranskalaisia viinejä kohtaan.  Kalliit ranskalaiset voivat olla taivaallisia, ja halvat etelä-afrikkalaiset erinomaisia, mutta että Ranskasta, hyvää ja edullista? Vaikea yhdistelmä. Ja jos viinin nimi vielä on Côtes du Rhone, josta tulee mieleen nuoruusvuosien ensimmäiset-ei-niin-sykähdyttävät-punaviini-kokemukset, niin ennakkoasetelma tämän viinin osalta ei ollut ihan paras mahdollinen. Näin ollen, jos kuitenkin sitä suosittelen, niin kannattaa uskoa, että se on sangen hyvää.

Siis Les Moniales Côtes du Rhône Villages (kuva Alkon sivulta).

Grenache ja Cinsault -rypleistä tehty kevyehkö, hennosti mausteinen viini kannattaa testata. Jos pikkujoulupöytä on punaviiniä vailla, niin tässä yksi harkitsemisenarvoinen hankittava. Eikä ole hinnalla tärvätty (9,38 €). Tämä sopii kyllä joulupöytäänkin. Kinkulle vallan hyvä, uskoisin.

Tänään  olisi Tiiman pikkujoulut. Siis kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden järkkäämät ohjelmalliset iltamat, mutta nyt ei jaksa. On sen verran tullut oltua irti opiskelijoista, etten ehkä osaisi olla. Enkä nyt kyllä oikein, en millään, viitsikään lähteä. Semminkin kun huomenna mennään systerin kans katsomaan Hectoria. Ja lauantaina on viinikerhon tapaaminen, joten onhan tässä taas menoa…

__________________________________________________

JOULUKALENTERI

Savuporotorttuja

En ole tänään käynyt missään. Olen ollut koko päivän sisällä, kotona. Niin käy hyvin harvoin. Edes lenkille en lähtenyt, sillä eilisen illan pilateksen jälkeen tuntuu, että olen liikkunut tämänkin päivän edestä. Yksi historiaprojekti-tuttu sentään kävi palaveeraamassa, kuten eilen yksi toinen, mistä pehtoorilla on sitten riittänyt riemua huomautella vuorotteluvapaasta ja miesvieraista ja …

Siis tänään historiaa, www-sivustoa… Kiinan matkan kuvakertomuksen aloitussivu ja liikenteessä-sivu ovat jo kuosissa. Käy kurkkaamassa Kiinan menopelejä…

Kiinan matkalta jäi paljon makumuistoja, ja esimerkiksi hotellien aamiaisella tarjolla olleen – meikäläistä leipävanukasta muistuttavan – puddingin reseptin soisin löytäväni jostakin… Mutta paljon tuttuakin lukuisissa lounas- ja päivällispöydissä oli: esimerkiksi Setsuanin kurkut. Tai pitäisi varmaan nykyään sanoa Sichuanin kurkut. Kun reissussa ei paljon tuoresalaatteihin koskettu, ja kun rouskuteltavaa ”tuoreruokaa” teki kuitenkin mieli, oli tuo kurkkuruoka minulle usein mieluinen lisä kaikkien muiden kippojen välissä. Niinpä oli sitten tänään etsittävä vanha resepti (joka on vanhemmassa keittokirjassanikin) ja tehtävä Setsuanin kurkkuja lohimedaljonkien seuraksi. Tähän aikaan vuodesta kun kurkussa ei ole sitä vähäistäkään makua, mitä kesällä, niin kannattanee kokeilla.

Setsuanin kurkut

2 isoa kurkkua
½ tl suolaa
½ dl viinietikkaa
½ dl soijakastiketta
3 valkosipulinkynttä
½ dl öljyä
Kuori kurkut perunankuorimaveitsellä. Halkaise kurkut pituussuunnassa
ja koverra siemenet pois. Leikkaa sentin viipaleiksi. Ripottele suola
kurkuille.
Sekoita kastike ja kaada kurkuille. Maustuminen vie pari, kolme tuntia.
Kurkut säilyvät pari, kolme päivää. Sopivat hyvin paitsi kiinalaisen
ruuan kanssa, myös savukalan kumppaniksi. Ja sellaisenaankin niitä
on mukava napostella.

Juhlan jälkeen.

Eilinen päivä meni enempi vähempi ruokaa tehdessä ja nauttiessa. Ja viiniä maistellessa.

Meillä oli varsin mielenkiintoinen maistelu. Viinikerhomme on vuosien varrella hankkinut kolme Pichon Lalande Longueville -viiniä. Se on Bordeauxin Pauillacissa tuotettu erinomaisen laatuisa, ja hintava viini. Olemme kellaroineet niitä ja eilen oli sitten kerhomme 20-vuotistaipaleen kunniaksi aika nauttia ne pois. Viini oli siis sama, mutta meillä oli maisteltavana kolme eri vuosikertaa: 1999, 2000 ja 2001.

Tiesimme, että vuosikerta 2000 on arvioitu parhaaksi (8 – 10) ja vuosikerta 1999 huonoimmaksi (5-6). Tiesimme että parhaasta vuosikerrasta joutuisi tänä päivänä maksamaan yli 100 euroa, me olimme maksaneet suunnilleen puolet siitä hankittaessa (kohtuullinen tuotto! Kannattaisi sijoittaa enemmänkin viiniin… ) ja tiesimme että huonoimman vuosikerran viinistäkin joutuisi tänä päivänä maksamaan 60 – 70 euroa.  Me kaikki tiesimme nämä faktat, mutta kukaan ei tiennyt missä järjestyksessä viinit laseissa olivat – maistoimme siis puolisokkona. Erottuisivatko viinit niin radikaalisti kuin vuosikerta- ja hintatiedot antoivat olettaa?

Ensinnäkin todettiin, että jollemme olisi tienneet, että kyseessä on sama viini, emme olisi sitä hoksanneet, niin paljon vuosikerrat poikkesivat toisistaan. Toiseksi ainakin puolet meidän kymmenen hengen porukasta totesi, että samalla rahalla saisi PALJON parempia viinejä ja monta vielä. Itse asiassa noiden kolmen testiviinin hinnalla söimme maistelun jälkeen aika ruhtinaallisesti,  ja nautimme monta viiniäkin, jotka saivat paremmat pisteet kuin nuo kolme Bordeauxia. Etelä-afrikkalainen Boekenhautskloof 2006, joka on kyllä arvoviini sekin, oli ainoa, jonka pisteiden keskiarvo ylsi yli yhdeksän.

Arvostelimme viinit ennen kuin katsoimme vuosikerrat. Pichonin kolmen vuosikerran erot meidän pisteytyksellä olivat naurettavan pienet. Vuosikerta 2000 (se paras ja kallein) kyllä voitti 8,85 pistettä, mutta toiseksi tulikin halvin 8,70 pistettä ja kolmanneksi jäi vuosikerta 2001 joka sekin sai kuitenkin 8,6 pistettä.

Ranskalaisten huippuviinien jälkeen sitten söimme ranskalaista bistroruokaa. Ja huolimatta, että unohdin kuhan päältä voinokareet pois ja että unohdin tehdä creme brûléen päälle sokeripolton tuntuivat vieraat pitävän kokkailuistani. Ja  ehdottomasti parhaat pisteet olisi saanut jälkkäri jos ruokia olisi pisteytelty. Jälkiruoka, jossa on ankanmaksaa ja Baileys-likööriä, ei ehkä kuulosta erityisen houkuttelevalta, mutta onhan se vaan hyvää. Eikä vaikeaa.  Resepti alla…

Paitsi että sain uuden keittokirjan, kovin kauniin, palannen siihen kunhan ehdin perehtyä, on meillä uusi kukkakimppu, jossa on viehättäviä ”lyhtykukkia”. Huippu. Ja sitten pussillinen maa-artisokkia. Nam, niitäpä sitten tänään kun molemmat lapset ja murmeli olivat syömässä.  Leppeä sunnuntai on mennyt kovin joutuisasti …

Ankanmaksabrûlée ja rikkaat ritarit

150 g ankanmaksaa (Rougie)
3 dl kermaa
1 dl sokeria
1 vaniljatanko
5 keltuaista
3 cl Baileys-likööriä

Kiehauta kerma, sokerit ja likööri kattilassa. Lisää joukkoon ankanmaksa ja anna sulaa hetki. Siivilöi seos ja lisää keltuaiset joukkoon. Kaada seos annosvuokiin ja hyydytä 95-asteisessä uunissa 30 – 40 minuuttia. Jäähdytä jääkaapissa yön yli ja polta sokeri pintaan  (ruokokidesokeria grillivastuksen alla tai tohottimella)  ennen tarjoilua.

Muutama siivu pullapitkoa
2 dl maitoa
2 rkl sokeria
2 kpl munia

voita

tuoreita marjoja

Sekoita kulhossa maito, sokeri ja munat.
Leikkaa pitkosta suorakaiteen muotoisia paloja ja pyörittele ne munamaidossa. Paista pitkoviipaleet voissa.

Kokoa annos. Ripottele pinnalle tomusokeria.

Yhtäkkiä hoksaan että on melkein pimeä. Ja taitaa tihuuttaakin; tukka tuntuu kihartuvan ihan säkkärälle. Ihan yliarvostettuja luonnonkiharat hiukset! Paitsi joillakin ne on kauniit, minulla ne menee täysin hallitsemattomasti, räjähtävät. Niin ja silmälaseihin tulee huurua. Näin sitten käy kun vihdoinkin olin saanut itseni pihalle pehtoorille kaveriksi haravoimaan.

Koko päivän olin nyhjännyt sisällä, kirjoitellen. Työyhteisön tehnyt  sähköpostilla ja puhelimella.

Kun iltapäivällä olimme syöneet, yritin vitkuttaa uloslähtöä soittamalla ensin sisarelle, sitten äidille, mutta ei, kello ei ole kuin viisi, onhan minun vielä lähdettävä ulos. Ja sitten siellä olikin ihanaa. Hyvä hengittää. Haravointi juuri sopivaa liikkumista, en olisikaan halunnut pyöräilemään, saatikka lenkille. Piha palautuu vihreäksi, ruskeaksi liiskaantuneet lehdet kasautuvat keoiksi pitkin pihaa. Riittää niiden tekemistä vielä monelle päivälle, illalle.

Risujakin riittää. Ovat oikeastaan aika kauniita.

Siinäpä se päivä. Kun ei kummoisempia niin…

ehkäpä sitten kirjoittelenkin tähän reseptin. Ja annan vinkin viikonlopun ruokapöytään.

Vielä ehdit tehdä Aroniahilloa. Tein sitä viime viikonloppuna (kuva marjoista). Ja hyväksi on jo havaittu. Juuston kanssa se sopii. Ja broilerin kanssa. Ja nimenomaan tämä omena-aronia-versio on varmasti hyvää sen Kaiserschmarrn´n (itävaltalaisen pannarin), josta olen täällä kirjoitellut ja reseptiä postaillutkin jo.

Aronia-omenahillo

1 kg mustamarja-aronian marjoja
6 kotimaista omenaa
3 dl vettä tai mehua (Stockalla oli myynnissä kuvan mehua, sellaisen käytin tähän)
1/2 dl cointreauta tai calvadosta tai jotain muuta vahvaa
700 g hillosokeria

Kiehauta mehu tai vesi, lisää puhdistetut marjat ja kuoritut ja kodatttomat omppuviipaleet.
Keitä noin 15 minuuttia  miedolla lämmöllä välillä hämmentäen.
Poista vaahto, lisää hillosokeri ja cointreau. Keitä vielä hetki.
Sekoita sauvavatkaimella tasaiseksi.
Purkita heti.

Sitten butternut-kurpitsaa. Tätä olen tänä syksynä nähnyt eka kertaa Oulussa myynnissä. On sitä voinut olla aiemminkin, minä vain en ole hoksinut. Etelä-Afrikassa tätä makoisaa, makeaakin kurpitsaa oli tarjolla melkein joka päivä. Tein pari vuotta sitten jostain toisesta lajikkeesta; resepti muutoin sama, mutta tämä butternut kypsyy parissakymmenessä minuutissa. Eli nauti Pampoenmoes! Resepti täällä. Näyttää valmiina bataatilta, mutta on vielä parempaa kuin se.

Kalaasit ohi.

Yhdennettoista kalaasit, kalaisat kalaasit eilen juhlittu. Ydinporukka koossa. Melkein. Plus meidän nuoret. Siis 14 henkeä pöydän ympärillä.  Onhan hienoa.

Aluksi nautimme itse leivottua saaristolaisleipää (resepti viime viikonlopun postauksessa) ja lohta, sekä kaurarieskarullia, jotka oli täytetty savulohimoussella. (Älkääkä herra varjelkoon, kysykö, miten se tehdään. Mutta siihen tulee ainakin savulohta (yllättävää eikö?), smetanaa, tilliä, salaattisipulia, loraus sitruunamehua (kai?), suolaa, jos siltä tuntuu, kermavaahtoa vai oliko se  vain smetanavaahtoa?, ehkä vähän pehmeää voitakin. Kyllä te osaatte, luotan siihen :))

Uudella vuosikymmenellä kalaaseissa oli uudistuksia. Ei enää grillattava pääosassa, pelkkää fisua muodossa jos toisessa. Ei mättösessiota, pienet syömingit (mitä ehkä helpotti, että ruokalajeja oli 7, vai 8? siis ei jäänyt nälkä, kait). Uutta sekin että vieraat (lue: ystävät) toimivat tarjoiluhenkilökuntana: blokkasivat (ei bloggasivat) pöydän tyhjäksi, täyttivät tiskikoneen, tarjoilivat seuraavan ruoan. Mikä mahdollisti sen, että pehtoorin kanssa istumme ison osan illasta pöydässä ja ehdimme jutella. Brava!

Reseptejä olen luvannut posteilla.

Ensinnäkin raparperihilloke, joka on erinomaista Mouhijärven Vilhon kumppanina. Vilho kannattaa ottaa jääkaapista tuntia ennen tarjoilua. Kuvassa vas. raparperihilloke ja oikealla paholaisen hillo. Molemmat sopivat erinomaisesti myös grillatun possunfileen kanssa, – juuri tuli testattua kun murmeli oli – vihdoinkin – sunnuntaipäivällisellä.

Rotissöörin raparperihilloke

1/2 l raparperipaloja
1 punasipuli
1 punainen chili
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 rkl vettä
2 1/2 dl hillosokeria

Kuori raparperit ja punasipulit, ja leikkaa pieneksi silpuksi.  Raasta inkivääri. Puhdista chilistä kalvot ja siemenet.  Laita kattilaan raparperi, vesi, chili ja sipuli sekä inkivääri. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää joukkoon hillosokeri , sekoita koko ajan.  Keitä noin vartin verran. Jäähdytä . Laita puhtaaseen purkkin  ja säilytä viileässä.

Ja toinen resepti. Jälkkkäri. Resepti on Akseli Herlevin (Top chef -kokkauskisan voittajan) keittokirjasta. Akseli on nimennyt ruoan mustikkapiirakaksi. No siltä se maistuukin, vaikkei piirakka olekaan. Toinen nimi onkin mustikkavanukas ja mantelicrumble. Mie vähän mietin, jotta mitä ihmettä tuommonen crumble oikein onkaan – ja sittenhän se selvisi, että vähän kuin murupiirikan päälle tehdään niitä rippusia. Nyt tehdään vain pelkkiä rippusia. 🙂 Ja mantelijauheesta. Makoisia olivat.

Resepti on helppo ja nyt vajaan viikon sisään olen tarjonnut tätä parillekymmenelle, ja… ? Ja kaikki ovat pitäneet. Kovasti. Siispä suosittelen. Helppoa, ihan mahdottoman helppoa ja kovin hyvää.

Mustikkavanukas ja mantelicrumble

2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa  (meillä aina hyla tai laktoositon)
1 dl sokeria
1 dl mustikoita
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
3 liivatelehteä

Laita liivatteita lukuunottamatta kaikki aineet kattilaan ja kiehauta. Aja sauvasekoittemella tasaiseksi ja liota joukkoon liotetut liivatteet. Laita jääkaappiin pariksi tunniksi tai yön yli (tämäkin tekee ruoasta erinomaisen! Voi tehdä valmiiksi edellisenä iltana.)

Mutta sitten se crumble vielä. Uuni lämpiämään 180 asteeseen. Nypi mantelicrumblen ainekset ( 50 g voita, ½ dl sokeria, 3/4 dl vehnäjauhoja, 1 dl mantelijauhetta) murusiksi leivinpaperin päälle. Paista 15 minuuttia.

Siis sekin oli hyvää.

Parasta oli nauru. Parasta oli että kalaasit oli vielä. Uudistuneet.

Tässäkin päivässä paljon hyvää. Aurinko mm. Ja se ettei ole työpäivän aatto. On mökillelähdön aatto. 🙂

Eilen meillä oli 29 vierasta, joista enemmän kuin puolet oli rotissöörejä. Ja suunnilleen puolet ravintola-alan ammattilaisia.

Tulivat kahdelta. Bussilla kaarsivat Rantapeltoon  – kuten sovittu oli.

Vieraat toivat ruoat tullessaan, viinit oli tuotu jo edellisenä päivänä. Olin osaltani tehnyt salaattia, jälkkäriä ja sen sellaista muuta pientä piknik-evästä. Olimme liinoittaneet ja koristelleet pöydät, ja etsineet talon kaikki ruokalautaset ja ruokailuvälineet pöytiin, puuhastelleet kaikenlaista pientä valmistelevaa… Mutta kaikkinensa aika pientä …

Vieraat tulivat, kattoivat pöydän, nauttivat (toki mekin!!), kantoivat lautaset tiskikoneeseen, kattoivat pöydän uudellen – nyt  jälkkäreillä (ja kuulin, kuinka joku sanoi: ”Ikinä en ole nähnyt näin hienoa jälkiruokapöytää!”).

Meitsin osuus jälkiruokapäydässä olivat mansikat ja mascapone-vaahto. Vanha herkku meillä, monelle uusi juttu ja reseptiä kyseltiin, joten julkaisenpa nyt täällä Temmatussakin. (alla)

Kaikki mahtuivat piazzallemme ja Festaan, tunnelma oli mukava, leppoisa, pehtoorin puutarha sai ansaitut kehut, ruoka oli kaikkinensa äärimmäisen hyvää, erinomaista ja vaikka ”työnjakoa” ei ollut tehty –  siis tuomisia ei ollut sovittu –  oli italialaisen piknik-pöydän anti monipuolinen, tasapainoinen, ihan mielettömän hyvä. Ja minä en juuri keittiössä käynyt, sen verran kuitenkin, että tarjoiluastioita nostelin esille, tiskikoneen kävin panemassa käyntiin …

Silti sain kohteliaisuuden, josta olen kovin otettu: ”Olet Donna Leonin dekkareiden Paola!”  Sisareni on joskus sanonut samoin, ja nyt kuulin sen uudelleen: olen pähkinöinä. 😀

Melkein neljä tuntia meillä viihdyimme, ja sitten alkoi sovittu bussitournee ”lähiöpatioille”.

Ensin ajelimme Haukiputaalle: Navettaan. Meitä varten siellä olivat esiintymässä paikalliset saha-mandoliinitaiturit. Aurinko paistoi, oli heinäkuun viimeinen perjantai, monen viimeinen lomapäivä, ruoasta ja seurasta nautittu, ja edelleen nautittiin olosta, seurasta. Iloa ja valoa oli. Oli kesä.

Tunnin piipahduksen  jälkeen jatkoimme matkaa Oulujokivarteen, Värttöön. Koivurannan kahvilassa saimme lämpimän vastaanoton, – ja samppanjaa! Ilta-auringossa, joen tyyntyessä, illan lämmössä juteltiin ruoasta, historiastakin? (ei kai vain joku luennoi!!), tulevasta, ja taas ruoasta.

Kierros päättyi Sarkan eteen, sielläkin vielä piipahdimme. Luonnollisesti.

Reilusti ennen puolta yötä olimme pehtoorin kanssa kotona, ja oli vaikea uskoa, että meillä oli ollut 30 vierasta: hyvin vähän siivottavaa. Jääkaapin sisältö kuitenkin kertoi, että nyyttärit olivat olleet. Yhtä sun toista herkkua oli pakattu (vieraat olivat ennen lähtöään pakanneet!) odottamaan tätä päivää.

Ja kyllä kelpasivat tänään  kotikotona iltapäivän viettäneelle alokkaalle antipastit ja tiramisut!

_________________________________________________

Mascarpone-vaahto

250 g mascarpone-juustoa
2 dl vispikermaa
2 kananmunan valkuaista
6 rkl sokeria
½ dl Amaretto-mantelilikööriä

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää siihen sokeri.
Sekoita mascarpone-juustoon mantelilikööri ja
yhdistä massaan kermavaahto ja kovaksi vatkatut valkuaiset.

Eikä sitten muuta. Sopii mansikoille erinomaisesti. Tai talvella päärynöille.

JOS tätä sattuu jäämään niin pistä loput pakkaseen: seuraavana päivänä on mascarpone-jäädykettä.