Ruoka ja viini

Ouluun uusi ravintola: Nallikarin Rantaravintolasta on talvi kohuttu ja keskusteltu. Vastoin kaikkia perinteitä ja tapojamme varasin jo kuukausi sitten meille (kahdelle) pöydän Vappubrunssille. Yleensä ei sellaisia harrasteta. Vappuna haravoidaan, tehdään pihatöitä, pyöräillään, syödään kotona (parsaa ja prosciuttoa), nautitaan skumppaa naapureiden (ex) kanssa.

Nyt erilainen vappupäivä. Pyöräiltiin kyllä, mutta pyöräiltiin Vappubrunssille Nallikariin. Tiedättehän, – – minulle Nallikari, ja meri ovat tärkeitä paikkoja, nimenomaan lenkillä ja kuvauskohteena, rauhoittumisen paikkana, mutta nyt sinne suuntaan siis syömään.

Ja kyllä kannatti. Suht vilpoinen keli, mutta kahden tunnin brunssin jälkeen oli olennaisesti lämpimämpi sitten kun jatkettiin illansuuksi – ihan vaan perinteinen vuoksi – eksnaapureiden luo vielä ”jälkiviineille”. 😉

Klikkailehan kuvat isommiksi, näet mitä kaikkea hyvää oli tarjolla.

Muutamia poimintoja menusta: jääkellarin lohi, josta yleensä aina pidän, oli erinomaista, tavallista parempaa, rakenne miellyttävän kevyt, lime-graavattu lohi niin hyvää, että tekee mieli kokeilla itsekin. Sillikaviaari – ehkä vappupäivästä johtuen 🙂 – oli mieleeni. Makkaran ystävänä ilahduin hirvimakkaroista (ennenkokematon maku!) ja saaristoleipäänhän minä en kyllästy. Kaikkinensa kalapöytä ja kuminanäkkäri olivat jo sinänsä käynnin väärti.

Kuha on nykyisin ehdoton suosikkikalani, ja nyt saimme kyllä hyvää. Ei kuivaa, ei ylikypsää, rapsakka, kevätsipuli pinnassa oli oivallinen juttu.

Possua ei tullut edes maistetuksi.

Jälkiruoissa ei mitään vikaa, mutta ei mitään ylivertaistakaan. Kahvi oli pahaa. Tarjoilu ja maisema miellyttivät. Viinilistassa muutama mielenkiintoinen erikoisuus, joita nyt ei ehditty testata.

Maistettu Masse Brut Champanja (kuten listassa luki) oli saanut luonnehdinnan ”kuiva, jykevä ja hedelmäinen”. Jykevä samppanja? No joo. Hyvälle sekin maistui.

Tuo ”pömpeli” on kylpyallas. Siellä huipulla voi lillua lämpimässä vedessä…

Ja tämän kaiken jälkeen  poljettiin Alppilaan,  kuten sanottu – perinteistä on hyvä pitää kiinni. Eksnaapureita on aina ilo tavata.

Vappu on nautittu!

Viisi tuntia kokousta yhteen menoon! Sitä ennen viisi tuntia duunia, josta kaksi opetusta. Sellainen syö naista. Eihän siinä muuta, mutta kun kuudelta piti olla keskikaupungilla seuraavassa kokouksessa ja sitten illallisella.

Valitanko? Herra varjelkoon, en! Sekä työpäivä että ilta vallan tyydyttäviä. Hyviä. Itse asiassa – nyt kun asioita mietin – erinomaisia.

Aamun opetustuokiossa tunsi, että ei ole mennyt oma eikä muiden opetus hukkaan. Opiskelijat ovat oppineet, osaavat keskustella, haluavat kertoa osaamisestaan, esittävät fiksuja ajatuksia, ovat miettineet, tietävät, mistä puhuvat. Opettajakin oppii. Siis hyvä.

Vastaanotolla liki ruuhkaa, ja sitten kokoukseen. Koulutusneuvosto ei ole (minulle ainakaan) ihan mikä tahansa luottamustoimi tai homma, joka hoidellaan vasemmalla kädellä. Vaatii kaikenmoista. Mutta palkitseekin.  Ja vie voimia. 😉

Äkkiä kotona vaihtamassa lennosta vaatteet ja Ynninkulmaan: Ouluun saatiin tänään uusi rotissööri-kilpiravintola. Holiday Inn´n Ynninkulma on nyt juhlallisin menoin ja menuin ”aateloitu” kilpiravintolaksi. Eikä syyttä.

Sitruuna-limejäädykettä, mantelikakkua, Grand Marnier -keksi. Eikä tämä todellakaan ollut illan ainoa jumalainen lautasellinen joka eteen kannettiin. Meitä oli kolmisenkymmentä rotissööriä todistamassa ja maistamassa tätä tapahtumaa; ja kuinka mielelläni olisin jäänyt dinnerin jälkeen istuksimaan iltaa ja jutustelemaan ruoasta, ruoan ja Oulun historiasta ja ensi kesän Kuopion kapitulista. Kuinka mielelläni olisin tutustunut jo eilen tapaamiini ruokaihmisiin ja jutellut entisten tuttujen kanssa, mutta … huomenna on klo 8.15 oltava paikassa YY301.

Pehtoorin kanssa lähdimme ensimmäisinä.  🙁

On niitä iltoja, jolloin istun koneen ääreen miettien, minkä ihmeen vuoksi tällaiseen bloggaamiseen olen koskaan ryhtynyt: nyt ei ole mitään sanottavaa.

Ja kuvinakin noita iänikuisia tulppaaneja, – viikosta ja vuodesta toiseen tulppaaneja ja muita samankaltaisia kuvia. …

Eilisen aprillipostauksen huikea suosio (liki 500 klikkausta = liki kaksinkertainen normaaliin tiistaihin verrattuna) pisti miettimään, että voisi postailla enemmän ajankohtaisia juttuja tänne. Ja kun hieman yksioikoinen näissä ajatuksissani olen, ensimmäisenä tuli tietysti mieleen ruoka.

Jotta olisikohan kiinnostusta jos koostaisin keittokirjojeni ja blogin aika massiivisesta reseptiikasta postauksen nimellä ”Pienet ja vähän suuremmatkin ruokavinkit pääsiäisen ruokapöytään”?

Ehkä ensi viikonloppuna, seuraavana viimeistään saattaisin saada aikaiseksi. Juustokakku, mämmiä uudella tavalla, pääsiäistipu alias keltaista broileria tai lammaspaistin ykköslisuke? Jos oltaisiin facebookissa, kirjoittaisin, että kymmenen tai viisikymmentä tykkäystä niin sitten kokoan, mutta kun tämä on tämä minun monologini, jota kaiket illat harjoitan, niin eihän sellaista voi kirjoittaa… mutta joskinlaisen markkinointitutkimuksen haluaisin tehdä. Teidän lukijoiden vastattavaksi pieni kysely

Sitten mietin sitäkin, että mikä merkillinen tarve minulla on saada lukijoita tänne? Tämähän on minun oma henkilökohtainen vuodatukseni, muistiinpanojeni paikka, päiväkirjani, … mutta … mietin taas että ei kukaan täyspäinen ihminen postaile liki 3000 juttua nettiin ihan vaan omaksi ilokseen. Vai postaileeko? Ja kuitenkin vuorovaikutus, vaikkei niin hirmu vilkas olekaan, on mukavaa…

Ruokajuttuja on kyllä tulossa. Pehtoori osti minulle pari viikkoa sitten ”Safkaa maanantaista perjantaihin” -kirjan ja viime perjantaina tullessani töistä oli kotona odottamassa Tomi Björckin kirja.

Yrittääkö mies vihjailla, että arkiruokaa voisi vähän varioida? Yritti tai ei, molemmista kirjoista on yhdet helpot, hyvät ohjeet testattu. Tulette kuulemaan niistä vielä.

– Nythän on sunnuntai alkuiltapäivä, miten selviät illan ja yön yli?, kysyi asematuki/tukiasemahenkilöni kun hänelle soitin puolen päivän jälkeen. Kriisinhallinta-apua kun tarvitsin! Ja kuinka hän tiesikään kysyä oikean kysymyksen: kuinka selviän? – No en mitenkään!

Eikä ole kyse enemmästä tai vähemmästä kuin siitä, että olen saanut tietokoneeni totaalisesti jumiutettua.

Kävipä nimittäin niin, että eilen hankin kolmen teran (tarkoittaa todella ISOA) ulkoisen kovalevyn, ja asentelin sen, siirtelin ja tallentelin tiedostoja, onneksi kaikki!, olin ihan tolkuttoman tyytyväinen, että osasin kaikki kytkennät tehdä, ja vielä siististi, piuhat piilossa: uudet ja vanhat kuvatiedostot tulisivat säilymään suunnilleen mahdottoman kauan, ja olisivat kätevästi jatkuvasti käytettävissä.

Puolille öin eilen ehtoolla näitä hommia tein, – ajatuksena, että tänään sitten alan hyödyntää kuvien käyttöä, päivittää www-sivuja etc. Jopa tehdä töitä (huominen opetus!! -oikeesti huoli siitä!!), laatia paistinkääntäjille kaunis jäsenkirje, tehdä muutama kuvistani tilattu onnittelukortti, etc.

Ja miten käy aamulenkin jälkeen kun istahdan koneelle? Se on jumissa. Totaalisesti jumissa. Vierotusoireet alkoivat välittömästi… 🙂

Kun sitten ei  ollut muuta mahdollisuutta oli tehtävä töitä ja kirjeitä tällä pikkuisella, vanhalla (6 v. lienee maailmaa kiertäneelle pikkuläppärille oikeasti pitkä ikä) koneella. Ja torjuttava vierotusoireita tekemällä hyvää ruokaa. Nuoriparikaan kun ei päässyt syömään, päätin tehdä ruoan ihan omaan makuuni [onneksi pehtoori on hyvin kaikkiruokainen].

Joskus ravintolassakin tilaan näin: kaksi eturuokaa ja jälkkäri. Siispä parsaa ja parmankinkkua, sitten ”pääruoaksi” Toast Skagen eli se  tanskalainen katkarapuleipä ja jälkkkäriksi sitrus-vaniljakreemi-rahka. Jonka gourmet-tasolle nosti sen kanssa nautittu limoncello-tilkka.

Tänään keittiön eturuoat eivät olleet mitään pieniä piperryksiä ja jälkkäristä olisi riittänyt neljälle.

Mutta emme valittaneet.

Taivaankansi korkealla, sininen. Aurinko, varjot silti pitkiä, pakkastakin. Metsäpolulla lunta, hyvin vähän, tosin, – merenrannassa vielä talvinen tuuli. Mutta punaiset posket ja reipas mieli lenkiltä palattua.

Pehtoori oli ilmoittanut tekevänsä pääruoan (italialaisia lihakääryleitä), joten minä sain keskittyä lisukkeisiin, Festan keittiön kevyeen kevätsiivoukseen, yrtteihin ja jälkiruokaan. Ja kuvaamiseen. 😀 (entäs jos klikkaisit kuvat isommiksi? Ehkäpä kannattaisi. :))

Tämä oli hyvää! Kaksi kevätsipulia varsineen, kaksi valkosipulin kynttä murskattuna, kurkku kuutioina (otin siemenet ja ”litkun” keskeltä pois), kahdeksan aurinkokuivattua tomaattia palasina ja sitten desi, pari turkkilaista (vai kreikkalaista?) jukurttia, hvyin vähän suolaa ja mustapippuria. Siis yksi tsatsikin versio. Liharuoan seurana maistui meille kaikille ihan erinomaisen hyvin.

Pikkulisukkeet tarjolle Italian lipun väreissä…  Ruoka on myös visuaalinen juttu.

Näitä syödessä muistelimme, mitä Juniori muisti meidän Thaimaan (Hua Hin 1998) matkasta, jolla taidettiin eka kertaa passion-hedelmiä nähdä/syödä. Mitä tuolloin ekaluokkalainen poika muisti matkasta nyt? Muisti uima-altaan, hotellin edustan ja apinat ja sitten äitinsä sairastamisen [toisella lomaviikolla olin petipotilas, tutustuin Hua Hinin sairaalaan, ja kirosin oman äyriäisviehtymykseni: vihersipukat, jotka ovat lilluneet useammankin tunnin kookosmaidosssa, pitäisi rutinoituneen matkustajan osata/ymmärtää kiertää kaukaa. Pitäisi.]

No mutta kotona hedelmiä. Keväällä ne maistuvat, ja niiden seuraksi taas oli yksi pavlova-versio koetteilla hedelmien seuraksi. Ei vieläkään sellainen että reseptiä postailisin, mutta eiköhän ennen pääsiäistä. 😀