Maanantaiaamun viikkopalaveri Myötätuulen pirtin pöydän ääressä: päätimme että mitään ei lyödä lukkoon, että ei ole toimintasuunnitelmaa, eikä minkäänlaisia aikatauluja. Päätös syntyi nopeasti ja täysin yksimielisesti äänin 2 – 0.
Aika pian tämän jälkeen lähdin hiihtämään. Upouusi hiihtotakki yllä peilailin ennen lähtöä ulos, ja mutisin peilin edessä tyytyväisenä, että ”eikö ookki ihan hyvä”, ja mitä toteaa mieheni: ”Katoin kyllä että ihan ku Raili (anoppinsa) olis lähdössä hiihtämään.” Noh, ei ollut ensimmäinen kerta kun minua äitini näköiseksi nimitellään, ja taitaapa tuo luumunvärinen takki olla jotensakin samankaltainen kuin äidillä oli jo 1980-luvulla. Mutta hyvä se oli hiihtäessäkin.
Hiihtelin hissuksiin ”omaa” metsälatua kohti Rönkönlampea ja sieltä edelleen paliskuntarajalle, – poroaidalle. Pakkasta vähemmän kuin kymmenen astetta, hanget vitivalkoiset, metsä hiljainen, koivut lumihuurteen pitsittämiä ja männyt harmaantuneet kuurasta. Onni oli olla.
Lunta, hiljaista ja kaunista on mökkipihassa. Purouoma ei ole jäässä, pulahduspaikalla jopa vähän kirkasta vettä, mutta eipä silti houkuttele.
Ei edes saunaa – vielä tänään – lämmitetty. Huomenna sitten. Ehkä.
Kolme viikkoa pysyttiin täältä pois. Ja yksi niistä oltiin Teneriffalla.
Nyt oli hyvä välämä palata mökille. Onko ensimmäinen kerta kun ´palaamme´ tänne? Yleensä palataan kotiin, ja mökille tullaan. Mutta tänään tuntui, että palatttiin tänne.
Keli oivallinen, olimme ajoissa liikkeellä, muita ei juurikaan, eikä ainakaan pöllyttäviä rekkoja. Paluu poikkeuksellisen helppo, tai siis kaikki asettautuminen sujui sutjakasti, nopsastikin. Eikä luntakaan ollut tullut niin paljoa, että olisi kulunut koko päivä kahden hengen lapioitavaksi, lingottavaksi, harjattavaksi asti. Pehtoori hoiteli enimmät lumet yksikseen reilussa tunnissa.
Kaikki kohdallaan, edellisen kerran jälkeen mukana tuodut ja mökillä olevat vaatteet vuodenaikaan sopivat, kaikki muukin puuttuva hankittu ja mukana tuotu. Nettiyhteys rakentui nopsasti, ruokakomerossa on kaikki tarpeellinen.
Ainoa, mikä puuttui, oli mun hiihtotakki! Nyt kun jo voin sanoa, että hiihtoharrastus on tullut jäädäkseen, lupasin itselleni uuden takin. Vanhan ostin about 10 – vai 12 vuotta – sitten. Se oli silloin kun siirryin mäestä, laskettelusta, laduille ja opettelemaan hiihtoa. Kamppeet olivat ja ovat edelleen hyvät, mutta ovat jo ainakin puolenkymmentä vuotta olleet paria kokoa turhan väljät. Olen siis keplotellut anorakilla, riddareilla, kevytuntuvalla etc. Hyvin niilläkin olen pärjännyt, mutta onhan se mukava ostaa uuttakin! Ja tilasin takin Haltin kaupasta suoraan tänne Saariselän postiin.
Olisinhan ehtinyt aamullakin hakea, mutta sama se – samoin tein – ajelin kylille. Varmuuden vuoksi (kaupan alan lakonuhan ollessa voimassa) päätin hakea vähän jukurtteja, rahkaa, maitoa, hedelmiä, juustoa, salaattia jemmaan (ja toki niitä tarvitaan muutenkin) – suunnilleen kaikkea muuta onkin ainakin viikoksi.
Siis uuteen K-Supermarkettiin neljän aikaan sunnuntaina! Todellakaan en sesongin aikana tee sitä toiste! Eilen ja tänään on vaihtopäivä: brittejä, japanilaisia, ja suomalaisia etelän hiihtolomalaisia kauppa täynnä!!
Ei, en valita. Olenhan edelleen sitä mieltä, että vain siten Lappi saadaan pysytettyä asuttuna ja eläväisenä, että annetaan turismin elää ja voida hyvin. Ja kyllä kai meidätkin lopulta lasketaan turisteiksi, vaikka nykyään ollaan muka niin osa-aikapaikallisia. Niin paikallisia, että tänne nimenomaan ”palataan”.
~~~~~~~~~~~~~~~~
Ja kauppareissulla hankin pari pientä juttua arpajaispalkinnoksi! Arpajaiskuulutus koskee minun (mahdollista) ruokafilosofiaani. Mitä ajattelet sen olevan, millaiseksi sen aattelet?
Katso postaus asiasta, osallistu arvontaan keskiviikkoiltaan (sanotaanko vaikka klo 18) mennessä. Tällä hetkellä osallistujia on viisi, joten voittomahdollisuudet ovat edelleen vallan kelvolliset. Arvonnan voittajalle lähtee pieni paketti, jossa on (aika hyvää, ja marjateeksi oikeinkin hyvää) hillateetä ja pieni rasia revontuli pastilleja!
Huomenna ladulle. Koetan tulevan viikon aika kertoa muustakin kuin hiihtämisestä…
Lähdin aamupäivähämärän aikaan ja palasin vasta kun taivaalla auringon haaleat purppuraraidat olivat hiipumassa tuntureiden taakse. Olisin varmaan nopeammin kävellyt kuin hiihtänyt noin reilut 10 kilometriä.
Ensimmäiset kilometrit satoi pakkaslunta, joka vei loputkin luistot, eivätkä kaikki latupätkät olleet latukonetta toviin nähneetkään. Mutta väliäkö sillä? Josko käyttäisin nykytermejä, niin kunhan ”fiilistelin, hifistelin, hengailin, chillailin… ” Nautin todella paljon. Vaikka oli pilvistä, vaikka oli kunnolla pakkasta (- 15 C tai jotain), vaikkei luistanut yhtään ja vaikka pilvisenä päivänä oli aika hämärääkin, niin hengästyttävän kaunista, lähes satumaista ja hiljaista.
Itsekseni juttelin, pysähtelin, nautin. Onkohan se niin, että mitä vanhemmaksi (ja huonokuntoisemmaksi?) elelee, niin luonnosta nauttiminen on aina vain parempaa. Tai onko kyse siitäkin, että osaa jo relata? Kun enää niin paljon ”pidä”, ”tarvi”, ”ehdi” ….. niin voi vain kulkea, olla, hengittää, elää.
Ollaan oltu nyt kaksi viikkoa täällä, voitaisiin ihan hyvin olla kolmastkin. Ennen riitti, että sai olla pidennetyn viikonlopun, tai viikon, ehkä 10 päivää, mutta nyt kun velvoitteita ja huollettavia, töitä tai tekemistä Oulussa on vuosi vuodelta vähemmän, tuntuu, että täällä voisi olla yhä pidempään. Mutta nyt on ensi viikoksi luvattua, aiottua, lääkäreitä, ”Vuoden Ulkomaanreissuun” valmistelua ja muksujen näkemistä (ikävä on iso) niin tämä reissu alkaa olla tässä. Huomenna kotiin.
Koko eilisen illan taivas oli kirkas, tähdet korkealla, mutta melkein kuin pieniä kristalleja tummaa taivaankantta koristamassa. Ja sitten iltasella (klo 11 aikoihin) kun jo sammuttelin pihavaloja, oli jo menossa nukkumaan, mutta hanget jäivätkin kimmeltäviksi ja maisema valoisaksi. Katselin tarkemmin: purolla vähän tavallista häävimmät luomuvalot! Kuu valaisi enemmän kuin aurinko näinä päivinä. Melkein taikaa tuntui olevan…
Jääsaippuakuplista vielä
VIime viikolla puhaltelemistani jääsaippuakuplista äänestys keräsi ääniä siten, että seiska oli ylivoimainen voittaja.
Ilokseni kommetteihinkin tuli muutamia vastauksia: seiska on kuin
maapallo avaruudesta kuvattuna,
kuin sellainen snowball/lumisadepallo, jota heiluttamalla saa pallon sisäisen maiseman muuttumaan
sinistä ja valkoista , korostuu suomalaisuus, kylmyys, pelkistetty
Ja ”Ensimmäinen on kuin lampun kuupa, kaunis”.
Itse tykkäsin kakkosesta paljon. Eihän se pallo ole, mutta …
Ehkäpä ensi talvena taas uusia. Aineksia jäi kaappiin, ja jospa vaikka saisi lapsenlapsia tänne kaveriksi puhaltemaan. Ehkä vähimpikin pakkanen silloin riittäisi.
Iltapäivällä – vihdoin – lähdin ”ihan sillä töin” – Kaunispäälle, Etelärinteelle ja Saariselän keskustaan, kylille, kuvailemaan pakkasta, tammikuun valoja ja värejä. Ja olihan niitä.
Aika lailla reilusti kampetta keräsin ylleni, kaikkea ainakin kolminkertaisesti, koska terassin mittarissa – 29 C. Ja kuinkas sitten kävikään: kun nousin (autolla luonnollisesti 🙂 ) tunturiin, olikin siellä vain – 15 C. Eikä huipulla edes tuullut. Ja toki japanilaiset turistit tarkenivat avopäin ja -käsin, mitä katselin vähän kummeksuen, mutta edelleen tyytyväisenä omaan varustukseeni.
Säätutkan huipulla ei ole lamppu, vaan sovittelin nousevan kuun sen huipulle. 🙂
Olin ajatellut vain ”piipahtaa” räpsäisemässä pari otosta, mutta kaikkinensa sekä ylhäällä että kylällä vierähti liki pari tuntia. Tulipahan oltua ulkona, vaikka hiihtämään en tarennutkaan.
Kulkieassa ja kuvaillessa unohtui kaikki muu, kaikki. Vielä minä jaksan ilahtua, ihastua ja ihmetellä Lapin valoa ja luonnon kauneutta. Että se on!
Sydänkin löytyi tunturista. 🧡
Muutoinkin päivä ollut hyvä. Aamupäivä järjesteltiin, siivoiltiin, Pehtoori kantoi puita, tein sapuskaa puolivalmiiksi. Kotihommia, tai siis mökkihommia! Sisällä. Koska taas kylmä. Aamureposet kävin pihalla kuvailemassa, mutta ei mitään ladulle lähtemistä.
Perjantaina parempaa pöytään. Poikkeuksellisen makoisaa tuli tänään.
Kuvia tältä päivältä lisää, ehkä huomenna, ehkä tulevassa kalenterissa. 🙂
Rohkeasti ladulle heti kun mittarilukema mökkiterassilla putosi alle -15 C.
Oli ihan mahdottoman kaunista, joten ei haitannut, että luisto oli ties missä. Alamäetkin oli hiihdettävä. Noh, hiihtämään, enkä laskemaan, olin lähtenytkin. 😊 Eikä ollut ruuhkaa. Pikkuisen reilun kympin lenkillä näin tasan yhden hiihtäjän. Pehtoori oli omallaan nähnyt kaksi.
Kuu ei ollut vielä ehtinyt painua mailleen, eikä häipyä näkyvistä, kun menomatkalla hiihtelin kohti pohjoista. Pastellisävyt, sininen hämärä ja ilo olla ulkona.
Kun olin päässyt Savottakahvilan nurkalle (= alas) tuntui, että pakkanen alkoi taas kiriä, ja mittari näyttikin jo melkein kahtakymmentä astetta.
Pakastumisen myötä taivas selkeni ja kun paluumatkan aluksi olin noussut Laaniselän huipuille, näkyi se, mitä olen jo kaksi päivää yrittänyt puolenpäivän aikoihin saada kuviin: aurinko horisontin yläpuolella! Polaariyö ON ohi. Kaamos on nyt hiipunut. Olipa ilo saada olla tämäkin päivä täällä.
Ja mitä muuta tänään on ehditty? – No eipä juuri muuta! Mutta tässähän olikin jo paljon! 💙
Aamulla – 25 C. Eikä se siitä paljon lämmennyt, tuultakin vähän, ainakin aavoilla paikoilla ja tunturissa.
Välipäivä hiihdosta, mutta päätin vielä tänäänkin yrittää ”kaamoksen kaatajais” -kuvaa Kaunispäältä. Ei paljon eilisestä kummennut. Mökkipihassa taivas oli sininen ja aika kirkas, Kaunispäällä ei! Vähän turha reissu siis.
Iltapäivän sitten pihapiirissä tunteroisen tarkenin ja kuvailin kauniita hankia, kuuta, – ja tonttuja!! (Kyllä! 😅 Ens joulun korttiainesta!)
Uusi Kuksa koettu
Laanilaan, ihan vanhan purkutuomion saaneen Laanihovin ”takana”, on avattu uusi ravintola Kuksa. Tänään sinne! Kesällä oikein hyvä vaikka kävellen, nytkin pääsisi autotta – huom. mökkipihasta suoraan – ladulle ja sitä kautta hiihdellen, mutta ei sittenkään. Semminkin kun ravintola avataan vasta puolikuudelta. Paikka ei siis ole sellainen ”lounasta ladunvarresta”, vaan ”päivälliselle parempi neule yllä”.
Menukonsepti on hyvin mieleinen minulle: alkupaloja ja jälkiruokia buffetista, pääruoka annostarjoiluna: kolme-neljä viikottain vaihtuvaa lämminruokavaihtoehtoa.
Menu: EI-lappilainen keittiö, silti raaka-aineet pääosin lähiruokaa (kuulemma 30 km säteeltä lähes kaikki), ei kikkailuja, hyvin tehtyä (nieriän rapeaksi paistettu nahka! ) ja buffetista alkupaloja tarpeeksi.
Muikut ja graavattu hauki olivat erityisen mieleisiä. Toki marinoidut kasvikset ja graavilohi sopivat makumaailmaan.
Näissä paljon hyviä makuja.
Olenhan monta kertaa täälläkin kirjoitellut, että Saariselän keskustan ravintoloihin tulee siksikin harvoin lähdettyä, että niissä menut ovat hyvin samankaltaisia kuin meillä mökillä juhlapäivinä tai kun on ruokaystäviä pöydässä: poroa, poroa, poroa monin tavoin, lohta, nieriää, siikaa, sieniä, puikuloita, puolukkaa ja hilloja … Mutta Kuksassa on muutakin. Enimmäkseen.
Meille molemmille tällainen annos.
Nieriä- ja scampiannokseen kuului vielä mitä mainioimmat perunat. Kulhollinen niitä, vaikka nälkä lähti jo vähemmälläkin. Kapris-valkoviinikastike sellainen, etten edes yritä itse. Se oli todella, todella hyvää. Ja niinhän se on: kastike tekee sapuskasta juhlaa! Gourmetia.
Jälkkäribuffetin mansikkatiramisu (Pehtoori söi sen) ja tyrnimousse (minulle) maistuivat. Niitä sekä kahvia, teetä, kaakaota, pikkuleipiä sen seitsemään sorttia olisi voinut ottaa kaikkia, mutta meille riitti nuo yhdet annokset. Tyrnimoussea oli juuri sopivasti, rakenne fine, mutta kaipasin vähän enemmän tyrnin makua.
Viimeiset pari vuotta meidän ”käydään kerran mökkiviikon/viikkojen aikana ulkona syömässä” on ollut Fieno! Siellä on nyt käyty kai 10 kertaa, viety mökkivieraatkin sinne. Nyt on toinenkin vaihtoehto!
Ravintolan sisustus sopii hyvin miljööseen, tunturin kupeeseen ja pohjoiseen. Pöydät ja tuolit oikeinkin mukavan rustiikkisia, mutta silti tyylikkäitä. Vallan viihtyisää meidän mielestä. Palvelu sujuvaa ja välitöntä.
Kuksa avautuu puolikuudelta, ja me olimme ensimmäiset, mutta onneksi sinne napakasta pakkasesta ja ehkä vähän syrjäisestä sijainnista huolimatta tuli muitakin. Me olimme tänään autolla, mutta aateltiin, että kesäisin ja syksyin oikeinkin hyvän kävelymatkan päässä. Kympin lenkin saa kun käy kävellen tuolla syömässä. Toivotaan, että saadaan tästä mökkiviikoille ruokapaikka.
Kuten eilen jo kerroin, tänään kaamos on ohi Saariselällä: auringonnousu 7.1.2025 11:53.
Sitä juhlistamaan hankkiuduin hyvissä ajoin kuvailemaan Kaunispäälle, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Ja meitähän oli moniakin odottamassa auringon pilkahdusta Nattasten takaa. Ikinä ennen näkymä ei ole ollut tällainen. Aika jännä tämäkin!
Hissi pyöri, eikä ollut kuin rapiat – 10 C, eikä huipulla paljon tuullutkaan.
Noh, ei ollut huolta, että kuvat ylivalottuvat!
Puolenpäivän jälkeen oli ajeltava Ivaloon. Valitettavasti.
Sieltä palattua ehdin vielä ladulle. Eikä enää pakkassumu haitannut näkyvyyttä. Oli valaistulla ladulla sinisen hetken hiihto.
Mökin pikkukamarissa on kirjoituspöytäkin, mutta se on enempikin läppärin säilytyspaikka kuin että sen ääressä mitään tulisi varsinaisesti tehtyä. Läppäri pirtin pöydälle ja siinä sitten kuvien editointia, posteilua, postauksia, pieniä kirjoitushommia, surffailua. Milloin mitäkin.
Tänään tiedonhakua pientä artikkelia varten ja edelleen prujun tekoa: meillä (minulla) on vuoro järjestää viinikerhon maistelut parin viikon päästä, joten sitä varten. Ja keksinpä niin uuden, ainakin itselle melko tuntemattoman alueen/rypäleen/tuottajan viinejä, että on itse opiskeltava aika lailla jotta pystyn maisteltavista kertomaan ja prujun tekemään. Viinit tilasin ulkomailta jo viime viikolla. Ja maisteluun sopivaa illanistujaisruokaakin pitäisi keksiä, ohjeita löytää. Siis harrastuksen parissa – nyt vain teoreettisesti kylläkin.
Ja myös toisen harrastuksen parissa: hiihtelin Pieranvaaran huipulle. Ja lähtö – tietysti – suoraan mökkipihasta. Olipa nyt ensimmäistä kertaa tälle reissulle oikein luistoakin. Pakkasta kohtuullisesti (- 10 C) joten ei narisevaa, kuivaa keliä. Mukavahan se.
Illansuu on mennyt lukiessa. Ei mitään äänikirjakuuntelua, ei mökkidekkareita tai Lapin historiaa, vaan historiallisen romaanin käsikirjoitusta. Mielenkiintoista.
Tänään on täällä kaamoksen viimeinen päivä: huomenna nousee aurinko! Auringonlasku 4.12.2024 12:22. Auringonnousu 7.1.2025 11:53.
Sehän on Shakespearin näytelmä. Tänään ei mitään niin melankolista tai komediallista, – ei mitään teatraalista koko päivässä.
Loppiaisaattoon liittyy ikäviä muistoja perhe-elämästä teinivuosina. Ei mitään sellaistakaan tänään, päinvastoin. Mutta joskus soisi unohtavansa enemmänkin kuin jo tekee.
Loppiaskaronkassa Oulun Vaakunassa on kerran vai kahdesti oltu. Ruoka kohtuullista, happening aika lailla – hmmm – pönötystä. Toki minullakin oli joku juhlakolttu ihan sitä varten, eikä oikeastaan mitään turhaa moittimista illassa. Ja vuosi oli? 1988? Iskähän se meidät sinne ”piffasi” kuten hänellä oli tapana sanoa.
Tänään loppiaisaatto mökissä ja metsässä. Ja kuinka onkaan ollut hyvä. Molemmissa. Metsässä ja mökissä.
Aamupäivän värkkäilin prujua tulevaa tapahtumaa varten, ja puolelta päivin, kun pimeä oli jo vaihtunut harmaaksi ja pakkasta oli enää ´naurettavan´ vähän (= -16 C) oli vihdoin aika päästä ladulle. Ja mihin ladulle! – Ihan uusi latu! Kiitos vielä siitä!!
Lähimetsän läpi Rönkönlammelle. Kauniin, lumisen, hiljaisen, melkein kuin oman metsän läpi hissuksiksiin hiihdellen, kiitollisena, nautiskellen. Ja Rönkönlammelta vielä kohti paliskuntarajaa, kauemmas en tohtinut, paluumatkalle metsän läpi ei ollut mukana lamppua – ensi kerralla sitten., vähän arvelutti pimeän tulo. Kahdelta jo hämärtyy, ja kolmelta on jo aika pimeä.
Juuri nyt kaikki hyvin. (aika rohkeaa uskaltaa sanoa ääneen, mutta en malta olla kertomatta. Hyvistä asioista voi kertoa, eikö?)
Jotain helppoa, hyvää, omanlaista meille päätin kokata. Ja siitähän tulikin ihan juhlaruokaa. Simppeliä, hyvää. Kahden hengen kynttilädinner. 😀
Tattirisottoa ja paistettu halloumi – marinoitu tomaatti -salaatti. Maistui. Helppoa, hyvää, kohtuullisen kalorista (mutta sitä ei lasketa!). Kaamoksessa tarvitaan ravintoa tavallista enemmän. Varsinkin jos pääsee hiihtämään. 😀
Huomennakaan aurinko ei täällä nouse. Mutta ei se haittaa. Pyhäpäivä vielä huomenna. On mahdollisuus nauttia ja iloita siitäkin!
Pakkasta melkein sietämättömän paljon. – Nyt iltayhdeksältä terassin mittari näyttää – 34 C. Eikä se juuri alle 30-asteen ole ollut koko päivänä. No, olemme yrittäneet ottaa tämän mahdollisuutena, emme uhkana tai esteenä.
Jo eilen olin sopinut ja ennakoinut tilannetta, ja kutsunut Hangasojan eteläpuolelta mökkinaapureita käymään. Ei ihan naapuruksia olla, mutta on jo tavattu aiemmin puronvarressa. Ja tämä bloginihan se meidät toisiimme hoksautti. Yhteisiä kytköksiä myös vanhempiemme ja onnikkaliikenteen kautta. Näillä kairoilla, itse asiassa nelostien varressa 🙂 on tuolla puolen puroa ja tällä puolen puroa tykästytty oleilemaan silloin, kun on mahdollista, Lapin hulluuteen ja pohjoisen luontoon hurahdettu.
Puolin ja toisin opittiin uutta mökkimaisemista ja sen ihmisistä ja historiasta.
Lähes joka ilta ja yö Aurora pro-sovellus on ilmoittanut mahdollisuudesta nähdä revontulia, 7/7 tai 61 %, ja minähän olen pihalla piipahdellut kameran kanssa ja ilman harva se ilta. Eikä tämän kummoisempaa ole tallentunut. Vähän sellainen olo tuli, että ovatko nuo edes revontulia, vai jotain avaruudesta tulevia valoja?! Tänään en pihalle pompi, olkoot vaikka kuinka komeita vihreitä taivaita tai punaisia koronia. Olkoot pakkasessa!
