Mökkielämää – Sivu 8 – Tuulestatemmattua

Pakkaspäivänä pois laduilta

Pakkanen.
Iltapäivällä jo -30 C. Möröltäkin hymy hyytyi, vaikka ”Mörön luulisi tuntevan olonsa kotoisaksi tässä säässä”
kuten Pikku Myy totesi jaksossa Muumipeikon ja Pikku Myyn talvinen seikkailu.

Ei puhettakaan että olisin lähtenyt ladulle. Joku roti tässä hiihtointoilussakin. Lähdimme kuitenkin kylille käveleskelemään: molemmat omille reiteille, kunnes sitten raitilla kohtasimme.

Saariselän keskustan ”checkpointilla” = latujen ja polkujen lähtöportilla ei ollut ruuhkaa.

Tuosta kohtaa usein lähdetään, reittejä on monia.

Vaikka tunturiin ei tänään mentykään, ollaan Kiilopäälle tänäänkin kavuttu! Mitä ihmettä? – Katsoimme äsken kaksi viimeistä jaksoa Peltsi ja Osmo -sarjasta. Se on liikuttava, kirjaimellisesti kahdellakin tavalla.

Parasta antia on nähdä isän ja pojan dialogi ja luottamus, keskinäinen rakkaus sekä rakkaus luontoon ja liikkumiseen. Lämpimästi suosittelen. Viimeinen jakso vie Rautulammelle ja Kiilopäälle. Oi, että! Peltsi ja Osmo olivat syksyllä juuri tuota viimeistä jaksoa tekemässä täällä yhtä aikaa meidän kanssa. Silloinhan me ei nähty, mutta tänään katsottiin telkkarista kuvausten tulos.

Mökkielämää

Haahuilu netissä hiipukoon hieman

Uusi vuosi, uudet lupaukset.

Minä en yleensä tee uudenvuodenlupauksia. En siksi, että sellaiset asiat, joista yleensä tehdään lupauksia, pitäisi hoidella tai ainakin yrittää hoidella ilman kalenteriin tai vuoteen tai johonkin tiettyyn aikamäärääseen sitomistakin. Tai ainakin kai useimmat niistä.

Esim: reilut neljäkymmentä vuotta sitten tein tupakkalakon touko- vai oliko se elokuussa? Se on pitänyt. Ei se alku helppoa ollut, olinhan nuoruusvuosinani ehtinyt hyvinkin jäädä tupakoivaksi. Mutta ei siihen auttanut uudenvuodenlupaus. Lopettamispäätökseen auttoi vahvasti, ehkä ratkaisevasti, jatkuva hengitystieinfektioista kärsiminen ja rahanmeno. Kerrasta poikki.

Vuosi sitten kuitenkin tein ”oikean” uudenvuodenlupauksen. Päätin pitää vuoden tauon siiderin ja lonkeron nauttimisesta. En sitä mitenkään paljon edes juonut silloinkaan, mutta huomasin, että aina mökille tullessa (tai kesähelteillä) ostin kotiin tai mökille muutaman tölkillisen, tai sellaisen pienen kuuden tölkin paketin. ”Ihan vaan jos tulee jano!” – Ja kyllähän hyvä kuiva siideri tai peruslonkero notskimakkaran kanssa tai jotain hikistä piharemppaa tehtyä tai patikan jälkeisen saunan jälkeen maistui. Kun sitä kerran oli kaapissa, niin mikseipä. Alkoi tulla tavaksi tietyissä tilanteissa, ei satunnaiseksi nautinnoksi. Ja alkoi tuntua, että ihan turhia kaloreita ja prosentteja niistä sai. Päätin lopettaa. Ja päätös on pitänyt. Eikä ole ollut edes vaikeaa. Kesällä mökkipihalla Tuulensuojaa rakentaessa oli oikeastaan ainoa kerta, kun ”lakko” vähän haittasi. Vuoden tauko varmasti vaikuttaa tähänkin vuoteen: ei enää tule ostettua ”varuilta”!

Ja mitä nyt olen päättänyt? – Itse asiassa olen jo tässä syksyn mittaan hiljalleen hiipunut tämän uuden lupauksen ”piiriin”.

Olen koettanut ja nyt yritän entistä enemmän vähentää somen käyttöä. Tai lähinnä ”roikkumista” somekanavilla. Jopa vähän harkitsin luopumista oman FB-tilini julkisuudesta, mutta oman tilin käyttö on ollut kauan aikaa vähäistä.

Lähinnä olen täältä pohjoisesta julkaissut kuvia siellä. Jotain juttuakin Lapin ”mainostamiseksi”. Ja tietysti olen käyttänyt sitä Muistikuvia-kalentereiden ja korttien mainostamiseen juuri joulun aikoihin. Harvoin enää rullailen feediä.

FB on ollut viime vuosina hyvä nimenomaan ryhmien takia: Islantilaisneuleet, Valokuvaajan neuvola, Oulu tutuksi, Oulu Vintage, Oulun rotissöörit (olen itse jopa moderaattori), Helmet-lukuhaaste, Kalenterimania, Sukujuuret Luovutetussa Karjalassa, Koiviston saaret ja Saariselkä ovat tärkeitä kanavia. Vähän kuin kirjaston ja harrastelehtien korvike; paikallisuutisia, tietoa ja taitoa niistä saan. Olen jo aika hyvin päässyt siihen, että vain aamuin, illoin, jolloin tsekkaan blogini ja lehdet (niitäkin yhä vähemmän) käyn myös Facessa. Nyt yritän vähentää vielä entisestäänkin.

Instagram on minulle ollut ja on edelleen valokuvausharrastuksen/firman portfoliokansio. Instan kelat ja jopa stooritkin ovat vieneet yhä useammin turhan paljon aikaa surffailuun. Aion vähentää. Katsotaan onnistunko!

Mutta blogistani en luovu. En ainakaan ihan tähän hätään, vaikka viime vuonna kävijöiden määrä romahtikin, kommenttien määrä samoin. Mutta niin taisi romahtaa ”asia-artikkeleiden” määräkin.

Kun elämä, oppiminen, kaikki kokeminen, josta voisi jakaa tietoja, historiaa, vinkkejä ja suosituksia muillekin, on kutistunut, ovat Tuulestatemmatun jututkin hailakoituneet. Ainakin minusta tuntuu siltä. Mutta: elämä on. Ja näitä höpinöitä riittää vielä päivittäin. Kuitenkin vähintään parisataa päivittäistä Tuulestatemmatussa kävijää näyttää laskuri edelleen. Soisin käyntien jatkuvan.

Vaikka enää ei ole vimmaista valokuvauksen harjoittelua ja palautteen saamisen tarvetta, mm. valokuvauskeikkojen vähentyessä, niin silti edelleen koetan oppia uutta ja kuvailen paljon. Siksikin blogi. Ihan vaan omaksi ja toivottavasti myös muiden iloksi.

Niinku miksi nämä tämän postauksen kuvat sitten tuollaisia röpelöisiä? – Noku. Prospektorin lenkille aika kovassa pakkasessa (- 21 C) lähtiessä en todellakaan ottanut kameraa mukaan. Ei mitään aietta kuvailla. En sittenkään malttanut olla ihan kuvailematta, joten kännykällä yritin. 🙂

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Kauden avaus

Hiihtämään!

Huhtikuun kymmenes hiihdin edellisen kerran tänä vuonna. Tänään uuden kauden aloitus ja sama lenkki: Laanila (Savottakahvilan parkki – kohti Ahopäitä (Onninjälki) – Rumakurun risteykseen – Piispanoja – Välimaa -Prospektori ja Laanila = Pieranvaaran lenkki vähän laajennettuna = reilu kymppi. Miltäkö tuntuu? – Mahdottoman hyvälle.

Tunturissa on lunta, ladut aamukymmeneltä priimakunnossa ja tyhjät. Eteläinen taivas tulessa auringon oranssin-punaisen valon heijastuessa horisontin alapuolelta kohti tummaa taivasta ja pohjoisen ”yöpuolella”, tuntureiden yläpuolella hempeitä pastellisävyjä. Jos minulla olisi ollut puhelinta kummoisempi kamera mukana, olisi lenkkiin mennyt vielä kauemmin kuin tänään meni. Mie vain nautiskelin, hiihtelin, pysähtelin, mietin ja kiitin kaikkia mahdollisia tahoja tuosta kaikesta, ja siitä, että meillä on mahdollisuus olla täällä, että pääsin hiihtämään, että on oikea talvi, – kaikesta.

Kauppakeskus Kuukkeli

Kahden aikoihin alkoi hämärä taipua pimeäksi, Pehtoori saanut viimeisetkin lumityöt hiottua, lähdimme kylille. Ei varsinaisesti ollut vielä kauppa-asioita, mutta pitihän se uusi Kuukkeli-kauppakeskus ja siellä ole K-Market Saariselkä käydä tsekkaamassa. (laittelen kuvia tässä joku päivä kun olen kameran kanssa liikkeellä)

K-Market oli kuin olikin kuin mikä tahansa K-ketjun uusittu, mustahyllyinen liike. Minulle tuli mieleen Oulun Ritaharjun K-market. Vanhaan Kuukkeliin ja Pikku-Kuukkeliin verrattuna huomattava hyvin järjestyksessä kaikki 🙂 ja kaikki vähänkään erikoinen ei ollut hinnoiteltu Lapin lisällä. Toki (pakastettu) rautufile (nieriä) maksoi 60 €/kg ja hillat 40 €/kg. Ja merkittävä puute entiseen oli, että kaupassa ei ollut savupororieskoja eikä hillamunkkeja. Mutta niitähän löytyikin sitten uudesta urheilukauppa Kesportista ja Bistro & Cafe -ravintolasta – myös kotipakettiin jos olisi tarvittu. 😄

Sekä urheilukauppa että Bistro ovat Saariselän legendaarisen kauppiaan AY:n, mikä on tunnistettavissa jo kuvassa näkyvän keltaisen mainoskyltin layoutista! Anteron tyyli on näkyvä – ja omanlaisensa!

Bistro & Café Kuukkeli jäi meillä tänään testaamatta. Ehdimme kyllä käydä kunhan tämä vuodenvaihteen ulkomaalaisten matkailijoiden aalto hiipuu. Tänään bistro oli aivan täynnä, ja kaupassakin asiakkaita melkein ruuhkaksi asti.

Kauppakeskuksessa on myös Alko, joka on isompi kuin Saariselän edelliset. Sieltä kävimme huomiseksi ostamassa samppanjan.

Hangasojallakin on asukkaita. Noin joka toisessa mökissä näyttää valoa olevan, joten täällä ei turismista ole tunkua.

Mökkielämää Niitä näitä

Pohjoiseen kelissä kuin kelissä

Niinhän se on tavaksi jo tullut: mökkiviikoille lähdetään sunnuntaiaamuna. Mielellään aika aikaisin, koska siten jää vielä iltapäivä ja ilta aikaa asettua ja koska liikennettä on pyhäaamuisin vähän, ei ole rekkoja, ei työmatka- eikä lomaliikennettä. Tälle aamupäivälle oli vielä luvannut lumisateetonta keliä. Siispä tien päälle.

Koskapa heräsimme hyvissä ajoin ja melkein kaikki oli pakattuna valmiiksi, lähdimme tasan kahdeksalta Rantapellosta, jätimme Oulun taakse. Ajatuksena, että ajetaan kohti pohjoista aamun sinisessä hetkessä, läpi jo vähän lumisen maiseman, hiljalleen hurruutellaan Napapiirin pohjoispuolelle, kaamoksen lempeään hämärään.

Ajatus ja todellisuus eivät kohdanneet: oli ehkä yksi karmeimmista ajokeleistä ikinä!

Pyryssä ja liukkaalla, kesämyrskyissä ja syystuulissa on vuosikymmenten aikana ajeltu sekä mökkireissulla ja Euroopan turneilla, kotimaan kamaralla ja esim. Ranskan tulvissa, mutta kyllä tänään Oulu – Kemi – Peura -välillä ajo-olosuhteet menivät heittämällä kolmen karseimman joukkoon.

Sysimustaa, näkyvyys olematon, ehkä noin 50 metriä, paljon rekkoja menossa Kemiin, vain ohituskaistoilla onnistui muutama ohitus niistä, paljon tavallista arkiaamuakin enemmän vastaantulevaa liikennettä. Ja kiiltävä asfaltti, josta vastaantulevien valot vielä tuplasti heijastuivat ja sokaisivat; silloin oli vain hetken häikäisevän kirkasta ja sitten taas ja ympärillä umpimustaa. Ei ollut valaisevia lumipenkkoja, oli vain mustaa, ja tihkusadesumua. Pitkillä valoilla ajaessa vastassa sakea vesisumu, lyhyillä valoilla ja sumareilla sentään näki tien oikean reunan valkoisen viivan, – ainakin melkein koko ajan. Ei isoja lätäköitä, eikä liukasta, mutta oli kyllä tiukasti pidettävä ratista kiinni ja katse tiessä.

Kaikkea muuta kuin ajonautinto oli minun osuuteni tänään. Paljon kertonee sekin, että ajoin alinopeutta kymmeniä kilometrejä. Kymmenen aikoihin alkoi olla jo haaleaa valoa ja tie hieman kuivui. Peuran kahvilassa espressot ja croissant puoliksi ja sitten Pehtoorin huki ajella loppumatka.

Kahdelta oltiin mökkipihassa, siis kaikesta huolimatta liki tavallinen talvirajoituksilla ajettu kuuden tunnin matka, mutta kyllä tuntui pitkältä ja ankealta. Mutta kannattihan se taas.

Mökkipihassa puolen metrin hanki ja muutama aste pakkasta. Hyvä oli lapioida polku terassille, sisälle ja liiteriin. Huomenna sitten lingolla ja kolalla lumityöt jatkuvat: taitaa enimmät jäädä Pehtoorin hommiksi, sillä minuahan ei (toivottavasti!) enää mikään pidä pois ladulta.

Jo tulomatkalla vastaantulevat autoletkat kertoivat, että Lapissa on ollut turisteja ja lomalaisia tavallistakin enemmän, ja se oli aistittavissa myös mökkipihassa, sillä sen reilun tunnin aikana kun ulkona olimme, kuului moottorikelkkojen pärinää kelkkareiteiltä ja ylitse lensi useampi kuin vain se tavallinen Ivalo – Helsinkin reitillä oleva lentokone kohti etelää.

Ilokseni olin laitellut/jättänyt marraskuussa täältä lähtiessämme vähän jouluisia juttuja. Loppiaiseen asti aion fiilistellä joulutunnelmassa.

Lappi Mökkielämää

Eilen patikalla, tänään kotimatkalla

Poikkeuksellisen pitkän (15 vrk) mökkireissun jälkeen aika laskeuta alas, palata kotiin. Tänä vuonna (tähän mennessä) ollaan oltu Hangasojalla yhteensä 69 vrk/kuusi reissua, mikä on minulle ennätys. Pehtoori oli ainakin Myötätuulen (uuden mökin) rakennusvuonna enemmänkin, minulla oli silloin aika lailla muuta puuhaa Oulussa. Mutta tänä vuonna minulla ollut entistä vähemmän tarpeellista läsnäoloa Oulussa, kun mm. kuvaushommat ja ”perhepäivähoito” ovat olennaisesti vähentyneet, joten mieluusti mökille. Seuraava reissu ehkä kuitenkin vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Kotimatkan aluksi vielä yksi, viimeinen? kalenteripaketti Saariselälle ja sitten puoliyhdeksältä jo Hangasoja ylitettiin ja sumuinen, sula kotimatka alkoi. Tiet sulat, lämpötila nollassa, kaikki matkan varren ”vedet”, joet, tekoaltaat ja Perämerikin ihan tyveniä, tai ohuen, ohuen kirkkaan jään peittämiä. Sumuiset maisemat varsin kuvauksellisia. Mutta tehän tiedätte: Pehtoorihan ei turhia pysäyttele. 😊

Ja aika valoisaakin oli. Niinpä ääneen ajattelin, että voisin illansuussa käväistä pyörälenkillä – ne tavoitteesta puuttuneet kilometrit 😁 ehkä sittenkin saisin kokoon, kun kerran lumesta ja laduista ole vielä tietoakaan. No hupajuttujahan ne tuommoset: niin kylmää, hämärää ja vähän liukastakin oli puolikolmen aikoihin Rantapellossa, että helposti annoin itseni pysyä sisällä.

Hyvää aikaa perata ja editoida mökkiviikon kuvasaalista ja viimeistellä mökillä valmistuneet neuleet (Tyär ja Emmiliini saavat joululahjaksi kaarrokeneuleet).

Eilisen Kiilopää – Sivakkaoja -patikan varrelta kuvia on nyt kansiollinen tuossa alla. Kuinka marraskuussakin voi olla kaunis, aurinkoinen, kirkas päivä. Ketään muita ei reitillä näkynyt, yhden korpin äänet, ei muuta, noh sentään tunturipurojen pulputus. Kultaisia kankaita, muhkeita, lempeitä soita, pehmeitä (ja rakkaisiakin) polkuja, tuntureiden kupeita ja kuruja, metsän suomaa lepoa mielelle ja liikkumisen iloa. Taas sellainen ”pyhäpäivän patikka” -fiilis.

Klikkaa alla oleva kansio auki oikeasta ylänurkasta, kuvat suurenevat näytölle – tervetuloa patikalle.

(tai klikkaudu tästä)

Lappi Mökkielämää

Ruokahalua hankkimassa

Loputkin lumet ja huurre puista on hävinnyt eilisen ennätyslämpimän sään vuoksi. Lumeton ja tuulinen oli aamulla maisema. Mutta valoa kymmenen jälkeen kuitenkin.

Joten ei mitään syytä jäädä sisälle: korkealle tuuleen ei tahdottu, joten päätettiin lähteä kulkemaan Kakslauttasen* (laskee Tolosjokeen) rannoille. Joki oli paikoin jäässä, ja metsä aurinkoinen! Taas niin kaunista.

Samoilla poluilla tykkään talvisin hiihdellä. Ei ole kovia nousuja eikä laskuja. Hyvä oli kävelläkin.

Oli hyvä, että tuli pari tuntia tepasteltua ja nälkää hankittua: olemme juuri lähdössä Lapin Keittiömestareiden Herkkupöytä tapahtumaan Santa’s Hotel Tunturiin.

Olemme olleet siellä viisi kertaa aiemminkin: 2010, 2011, 2012, 2013 ja 2021.

Menu on taas huikea ja monipuolinen. Näin alustavasti olen ajatellut keskittyä näihin

Hanhirilletteä, karpalokompottia ja kotimaisia juureksia
Riekkopateeta, naurislastua ja riimiriekkoa
Kampasimpukkaa, porkkana-inkivääri pyrettä ja kurkku-minttupikkelssiä
Kuningasrapua, perunaa ja emmentalia

Kerron sitten huomenna miten meni, mikä maistui.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Kakslauttanen-sana tulee ajalta, jolloin näillä meidän mökin tienoilla peuranpyynti oli tärkeä elinkeino (nimenomaan hangaspyynti ~ Hangasoja) eli 1600–1800-luvuilla. Syystalvella, metsästyskauden lopulla peuranpyynnin saaliit kerättiin yhteen paikkaan. Tehtiin ”kakslauttanen” = hirren/kelon päälle tehtiin lankuista levy, ja sen päälle laitettiin saalislihat. Sitten taas lauta ja sen päälle kiviä. Näin saalis suojattiin pedoilta, ja se voitiin lumikelien tultua käydä hakemassa. Kakslauttanen, juuri tuo paikka oli hyvä saaliiden keräämiseen, säilömiseen ja sitten talvikelillä hakemiseen. (lainaus tästä postauksesta)

Mökkielämää Niitä näitä Valokuvaus

Miksi aina kamera mukana?

Useinhan pohditaan, keskustellaan, jopa syytellään meitä kännykkäaikakauden ihmisiä siitä, ettei osata olla, elää, reissata, juhlia, viettää aikaa lasten tai ystävien kanssa ilman, että kaikkea katsellaan ja kuvaillaan puhelimen kameralla, ettei osata nauttia hetkestä ilman, että kaikki on tallennettava puhelimen kuvakansioihin. Ja vielä suollettava kuvavirta someenkin!

Minulla puhelimen kuvakansioissa on toki paljon kuvia, mutta lopultakin aika vähän. Mutta kameran, järkkärin, otan mukaan lähes joka paikkaan. Varsinkin luontoon ja varsinkin reissuissa kaikkialle. Teen niin paitsi siksi, että koetan koko ajan oppia kuvaamista, mutta myös koska kamera on minulle ”muistiinpanoväline”. Ja tämän blogin kuvitusta varten otan kuvia.

Ja viime vuodet myös siksi, että valokuvaus on ollut myös pieni tienestin lähde, mutta nyt kun kortteja, kalentereita, kuvatoimistomyyntiä, markkinointia etc. varten ei juuri enää ole tarvetta ´kaiken´ kuvaamiselle, olen hiljalleen antanut kuvausinnon laantua. Hiljalleen.

Tänään kun lähdimme lenkille, käsittämättömän lämpimään säähän, jolloin kaikki lumi on sulanut, jolloin puista kaunis pitsihuuru on häipynyt, jolloin taivas oli tumman harmaa ja jolloino oli luonto lähes väritön, ajattelin, että mitä turhaan Canonia taas otan olkapäälle roikkumaan. Että koetan kokea Prospektorin lenkin ihan omin silmin, ilman kameran etsimen kautta katselua. Kokeilla, että osaisinko?

Lopulta kuitenkin otin kameran mukaan, mutta päätin, että mietin, miksi sen otin mukaan ja päätin miettiä, mitä ja miksi kuvaan. Sepä olikin aika hyvä ”koe”.

Opin, että kamera mukana katsoin kaikkea tarkemmin, etsin jotain kaunista, karua, erikoista, tavalla tai toisella merkityksellistä. Ja väitän, että tällä tavalla sain tämän päivän lenkistäkin juuri itselleni paljon enemmän irti kuin jos olisin vain ”suorittanut” kuuden kilometrin tepastelun aika liukkaalla latupohjalla Piispanojan parkista kohti laavua ja Prospektorin kaivoskuilun jämiä ja takaisin autolle.

Siellähän oli hienoja heijasteita, pulputtavia puroja, vedenpinnat kuin kauneinkin maitolasi, viimeisiä auringonsateita, luomulaituri… Olen siis enemmän silmät ja aistit auki kun minulla on Canon mukana. MOT. 🙂

Olimme lenkillä kaksistaan, sillä heti puolenpäivän jälkeen, jolloin mökkivieraat lähtivät kohti etelää Tankavaaran ja Jaatilan rastien kautta. Yhdessä vielä nautiittiin pitkä aamubrunssi (johon kuului siihenkin paljon Hangasojan ja Saariselän historiaa) jonka jälkeen systeri & S. lähtivät, ja me täällä taas kaksistaan.

Mökkielämää

Tutuissa maisemissa

Aamiaisbrunssi tänään jo kahdekselta: sisareni & S. aamuvirkkuja – ainakin vieraissa oloissa. Meilläpä olikin aikaa ja juttuja istua kahvin, puuron, ja kaiken muun äärellä päivän valkenemiseen asti.

Kymmenen jälkeen lähdimme Saariselkä sightseeingille. Sisarelle ei Saariselkä opastusta tarvitse tehdä, sen verran pitkä ja perusteellinen paikallistuntemus se hänelläkin täältä jo lapsuusvuosista asti on, mutta S. ei tienoita tunne. Autolla ja kävellen kierreltiin: Aurora-polku oli tietysti ehdoton kävelylenkin kohde. Sen varren kummituskämpän ikkuna otsikkokuvana.

Kummituskämppä on alkuperältään Karvaselän tupa, joka rakennettiin 1800-luvulla Inari–Saariselkä-postipolun varteen, josta se on siirretty Saariselän keskustan tuntumaan. Aikoinaan vierailijat, jotka yöpyivät postituvassa, kertoivat kokeneensa selittämättömiä tapahtumia, ja 1900-luvun alussa uskottiin, että kauppiasSohvi Tammela oli kummittelun takana. Kauppiaan uskottiin kuolleen, kun hän katosi Kittilän ja Ruijan välimaastoon poikansa kanssa. (Lähde: Retkipaikka)

Tässä viikon aikana tuntureilla on ollut näkyvyyttä kauaskin, ja mikä merkityksellistä on se, että nyt kun lunta on maassa, mutta ei juurikaan puissa, erottuu paljakka (tuntureiden puuttomat laet) selkeästi ja maisemassa on kontrastia. Harvoin Sokostin profiili erottuu näin selkeästi.

Ulkoilun jälkeen takkamakkaraa, iltapäivähuilailua, vaalituloksesta toipumista, höpinöitä, rantasaunaa, kunnes illansuussa istahdimme perinteiselle vierasruoalle: puikulamuusia ja poronpaistikäristystä (+ Auramurua ja sokeroitua puolukkasurvosta) ja jälkkäriksi leipäjuustoa ja hilloja. Taas tuntuu kavala maailma olevan kaukana.

Lappi Mökkielämää

Tunturipuron talvi

Taivas pilvessä koko päivän, vähän satoi luntakin. Ja olenneaisesti lauhempaa kuin edeltävinä päivinä.

Päivän liikunta yksikseen. Päädyin (taas) Laanilaan kiertelemään kameran kanssa. Ja jämähdin pitkäksi aikaa Piispanojan (Laaniojan) varrelle. Tunturipuro sekin, ja sekin alkoi jo jäätyä; puron pulputus ja solina jää vähitellen jääkannen alle. Tämäkin luonnonilmiö luo taidetta, ”pieni on kaunista”.

Iltapäivän lopulla saatiin tänne seuraa muutamaksi päiväksi. Pitkään on tätä mökkireissua systerin ja miehensä kanssa aiottua, sopivaa välämää kaikille etsitty. Nyt oli sen aika. Ehkä mökkitienoo ei marraskuun pimeydessä kaikkein kaunein ja vaikuttavin tai ulkoiluun houkuttelevin olekaan, luulen, että ihan mukavat päivät meillä on edessä.

Mökkielämää

Mökkimaanantai

Yöpakkaset ovat jatkuneet, yli kymmenen astetta viime yönäkin, mutta aamupäivällä tunturissa enää – 5 – 6 C, tosin paljakassa (= puurajan yläpuolella) kova, kylmä tuuli. Aurinkoa riitti iltapäivään.

Melkein juhlallisen viikonlopun jälkeen vähän arkisempaa mökkieloa tänään. Toki tunturissa, mm. Kaunispään huipulla ja idänpuolen rinteillä, kävimme kulkemassa, mutta ehdittiin paljon muutakin.

Minulla meni useampikin tovi puron jäätymisprosessia tarkastelessa ja kuvaillessa.

Ihan rannalta vinkkelit jalassa tyydyin asiaan peryhtymään: pulahtamaan minusta ei enää ole.

Lintuhavaintojakin: lintulaudalla on kuten tavallista tinttien, myös lapintiaisten, ja oravien keskinäinen kilpailu, mutta tänään sinne änkesi myös käpytikka. Jo kokonsa puolesta oli aika ylivertainen.

Kuukkelissakin (kaupassa siis) kävimme. Liekö oli meille viimeinen kerta Pikku-Kuukkelissa. Uusi uljas kauppakeskus Kuukkeli, ja sen K-market avataan 14.11.; avajaiset jäävät meillä kokematta. Kaksi vuotta sitten palaneen kaupan tilalle tulee uusi kauppa ja uusi kauppias, – saapa nähdä vähenevätkö meillä Ivaloon tehdyt kauppamatkat sen jälkeen. Että näin isoja asioita täällä tänään. 😂