Showing: 71 - 80 of 437 RESULTS
Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Asioita on suhteutettava

Ihan turhan aikaisin hereillä tänään. Monestakin syystä, mutta onpa ollut päivä aikaa tehdä kaikenlaista.

Ensimmäisenä tietysti ravitseva ”hiihtäjän aamupala”, heh! = kahvia, hedelmiä, jukurttia, rahkaa, kahvia, pala kampanisua. Ja sitten lehdet (päällisin puolin) ja muu nettiseuranta (nopeasti).

Tälläkään kertaa en puutu maailman tilanteeseen, enkä somesumuun, mutta yksi kuva, joka Kalevan sivulta sattui silmiin, on kopioitava tähän kuvateksteineen. Eilen Oulussa:

Tämä kuva mielessäni hiihtelin Sivakkaojan varressa ja mietin, että eihän meillä onneksi ole vielä perjantaina aietta, eikä ehkä tarvettakaan lähteä Ouluun. Niinpä hiihto tuntui tavallistakin paremmalta.

Tänään oli ehkä reilun viikon paras keli, vaikka ei ihan jaksanut paistaakaan. Jo lähtiessä päätin, että en (tälläkään kertaa) ota kameraa mukaan, enkä pysähtele edes mitään kännykkäräpsyjä ottamaan. Muttaku. Olen selvästi kyvytön katsomaan, nauttimaan, taltioimaan maisemia, hetkiä, tunnelmia, valoa, keliä, … yhtikäs mitään ilman että katson sitä linssin läpi. Jossain muistissani ja verkkokalvoillani on pakottava tarve nostaa kamera esiin ja ottaa kuva.

Tänään olin päättänyt, että katselen tunturimaisemaa, talvista Sivakkaojaa, Kiiloselän pehmeitä, ”muumilaakson talvi -maisemia” siten, että koetan vain sanoittaa, en ollenkaa kuvata, näkemääni.

Että tänään en blokkaisikaan kuvien kera, vaan kertoisin eläväisin, tunnistettavin, muistettavin, kuvailevin sanoin, kuinka ainutlaatuista, liki unenomaista, rauhoittavaa, toisaalta voimaannuttavaa, (teksi mieleni kirjoittaa maadoittavaa, mutta sanasta on tullut vähän turhan ”muodikas”), antoisaa ja yksinkertaisesti hyväätekevää liikkuminen ulkoilmassa hurjan valkoisessa, puhtaassa ja kauniissa luonnossa voikaan olla. Että kuinka pienestä, latu ja luonto, mutta niin suuresta, tuleekaan kiitolliseksi.

Mutta eihän se taaskaan onnistunut. Sanoja ei pulpunnut, ja kuvia otin. Paljon hyvää tänäänkin.

Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Kampanisuja ja linnuille ruokaa

Hiihtämään?

 – Aamupuuron äärellä yhteispäätös: Laduille ei lähdetä. + 2 C ja vesi/räntäsateen uhka, joka sitten tuli todeksi, olivat hyvä peruste pitää jonkinlainen palautumispäivä liikkumisesta.

Aamupäivä kului minulla viesteillessä ja Kuukkeli Bistro&Cafen kuvia editoidessa. Ja viikon kauppareissukin Kuukkeliin oli ajankohtainen. Tänään sinne mahduimme me mökkiläisetkin, – ulkomaalaiset taitavat käydä myöhemmin iltapäivällä ja illalla.

Kampanisuja

Olipa kaupassa tuoreita (Lapin Leipomon) kampanisuja! Nehän on enemmän läntisen Lapin, Torniojokivarren  ja Koillismaan kuin tunturi-Lapin perinneleivonnaisia, mutta toki niitä on yhtä lailla täällä ”ylhäälläkin” kahviloissa tarjolla. Ja tänään meillä jälkkäriksi mökillä. Hyviä olivat, kun olivat tarpeeksi voisia. 🙂

Joskus niitä leivoin itsekin, nimenomaan hiihtolomille. LappItaliassa on niiden ammattilaisohjekin (joka toimii puolitettunakin). Jos Runbergin tortut ja laskiaispullat alkavat olla jo kohta menneen helmikuun herkkuja niin nämä sopisivat

Joskus niitä leivoin itsekin, nimenomaan hiihtolomille. LappItaliassa on niiden ammattilaisohjekin (joka toimii puolitettunakin)

Koulukuntaerot näiden leivonnassa koskevat sokerin määrää, samoin kananmunien määrää.

Pihahommia – katoilta lumia ja linnulle ruokaa 

Ennen iltapäivän sateita ehdittiin puuhailla mökkipihalla. Pehtoori lapioi raskasta lunta terasseilta, patioilta ja nilin katolta.

Nyt kun täälläkin on jo (valitettavasti) keväisen lämmintä, ajateltiin, että linnutkin voivat palata pihapiiriin. Niinpä laittelin auringonkukan siemeniä ja koiranruokaa ehdolle ruokintapaikoille, ja tulihan yksi aika surkean näköinen kuukkeli evästelemään.

Mökkielämää Niitä näitä

Maanantaina arkisesti

Hyvin vähän sadetta tänään, sekin ohutta pakkaslunta, pyrynpoikanen illansuussa, pilvistä, harmaata. Tuulta reilusti, pakkasta asteen verran. Kaikki tämä merkitsi että oli liki ”lentävä” keli. Sivakkaoja, Kiiloselkä, Kakslauttanen -huudeilla oli alamäet laskettava varovasti, jarrutellenkin.

Siinäpä ne päivän jännittävimmät hetket.

Lisäksi yhdet pienet villasukat, uusi paahdettu, aika hyvä kvinoasalaatti* ja paljon telkkaria. Aika arkista, kyllä.

~~~~~~~~~~~~

 

* Kvinoasalaatin ja muutaman muuan kokeilulistalla olevan salaatin ohjeen löysin YLEN sivuilta.

Otsikkokuva EI ole tältä päivältä. Jos tänään olisi kuvannut samassa kohdassa, niin näkyisi vain harmaata apatiaa.

 

 

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Hiihdellen

Mökkihöperöilyä tänään. Tai siis oikeastaan ihan mitään tekemätöntä. Villasukkien neulomista ja äänikirjan kuuntelua pidän aika tekemättömänä. Lumisateisena iltapäivänä ja iltana se on tuntunut oikein hyvältä, rauhoittaakin kummasti.

Aamupäivällä kävimme sentään hiihtämässä. Koskapa meidän kahden kunto ja liikkumisen vauhti eivät oikein mätsää, ja koska on hyväkin olla pieni osa päivistä ihan itseksekseen – vaikkapa ladulla, niin taas kerran, kuten patikointia lukuunottamatta aina, lähdettiin eri reiteille.

Tänään tehtiin niin, että minä laitoin sukset auton peräkonttiin ja ajelin Kiilopäälle, jonne jätin auton parkkiin ja hiihtelin poroaidan ja Rönkönlammen ja pienen mutkan kautta mökille. Ja Pehtoori hiihteli mökiltä melkein samaa reittiä Kiilopäälle, josta otti auton ja palasi hänkin mökille. Kirjaimellisesti molemmat ”keskittyivät omaan suoritukseensa” kuten meillä urheilijapiireissä  on tapana todeta.

Kiilopäälle aamukymmeneltä ajellessa aurinko paistoi ja vielä ladulle päästyäni hanget kimmelsivät, mutta viiden kilometrin jälkeen lännellä näkyivät tummat sadepilvet, Rönkönlammen taukotuvan kohdalla jo hiutaloi ja mökille tullessa jo liki pyrytti.

Tällä viikolla Pehtoori on hiihtänyt enemmän kuin koko viime talvena yhteensä! Eikä vähäisin syy siihen ole mökkipihasta lähtevä latu. Siitä on helppo (1,5 km) suksia ”viralliselle” latuverkostolle.

Eilinen oli Pehtoorilla kuitenkin tepastelupäivä, mikä merkitsi sitä, että minulla oli erinomaisen hyvä huoltojoukko: Pehtoori laittoi ensin suksiini vähän luistoa (periaatteessa sukseni eivät sitä edes kaipaa, mutta eihän siitä haittaakaan), vei ne autoon valmiiksi ja kyyditsi sitten minut Saariselän keskustaan Iiskonlompolon parkkipaikalle, josta lähtee latu Iisakkipään huipulle.

Sain siis hiihtää ”yksisuuntaisesti” sieltä suoraan mökille. Ei mitään rengasreittiä, vaan 15 km suoraan mökkipihaan.

Iisakkipäälle kapuaminen vaatii (ainakin kaltaiseltani ”ei-niin-huippukuntoiselta”) hiihtäjältä aika lailla, mutta kyllä se antaa enemmän. Ja minähän nimenomaan nautiskelen hiihtämisestä, vietän aikaa ladulla, ei mitään verenmaku suussa sivakointia. Niin eilenkin: 15 kilometrin hiihtoon kului hiihtoaikaa kaksi tuntia, ja siihen päälle puolituntia pysähtelyä, hengittämistä, kimmeltävien hankien ja tunturimaisemien ihailua. Kuviakin otin. Tässä niistä pieni video.

 

Eilen saunottiin, syötiin hyvin, torkkuilua telkkarin aääressä ja sittenhän pihavaloja sammutellessa hoksasin, että mökkitiellähän onkin vihreät valot. Siispä toppaa ylle, ja Canonin kanssa vielä iltayökävelylle.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Täällä Lapin tuntureilla, mökillä kaksistaan, ystävien tai perheen kanssa ollessa, olen monta kertaa kokenut ja tänne blogiinkin sanoittanut tai Instan hashtagiksi kirjannut, että ”kaukana kavala maailma”. Monta kertaa omat, perheen, oman lähipiirin, ystävien, töiden, lähipiirin tai maailmantuskan ahdistus, huolet ja pelot ovat täällä tullessa tuntuneet vähän vähemmän vaikeilta, täällä on ollut mahdollista katsella ja ajatella vaikeitakin juttuja helpommin tai yksinkertaisesti jättää monia asioita  murehtimatta, ja uskoa: en voi mitään. Mielenrauha on ollut liki ja olemassa.

Mutta nyt. Nyt kavala maailma on mökkiarjessakin läsnä. Uutisia tulee katsottua ja luettua, ja tunturin laelle noustua hyvin konkreettisesti, ”maantieteellisesti”,  tajuaa, että kavala maailma näkyy horisontissa. Mielenrauhaa on vielä paljon, mutta myös rauhattomuus on särönä ajatuksissa.

Mökkielämää

Mutka mökkielossa

Enkö ole jo oppinut, ettei kaikki mene niinkuin ollaan odotettu, toivuttu, suunniteltu? – Ei, ei se mene. Sellaista se elämä on.

Ajattelin eilen illalla, että nukun aamuyhdeksään.  – – Tiedättehän: ”koska mä voin!” Mökillä, hiihtolomalla, elämänmenon ”jälkkärivuosikymmenillä”. No, en ainakaan viime yönä voinut. Ja kun aamuyöstä herää, ja jää hereille, niin pianhan se tuntuu, ettei voi enää yhtään mitään muuta kuin pakata kamat ja lähteä kotiin heti aamusta, kesken kaiken.

Noh, ei sittenkään tarvinnut lähteä, ei ainakaan vielä tänään. Riitti että käytiin Ivalossa. Kyllä, jälleen kerran on kyse minun hampaistani!

Iltapäivällä ehdittiin vielä ladulle.

Aurinkoinen oli sitten mielikin.

Mökkielämää

Viikon aluksi

Maanantaiaamun viikkopalaveri Myötätuulen pirtin pöydän ääressä: päätimme että mitään ei lyödä lukkoon, että ei ole toimintasuunnitelmaa, eikä minkäänlaisia aikatauluja. Päätös syntyi nopeasti ja täysin yksimielisesti äänin 2 – 0.

Aika pian tämän jälkeen lähdin hiihtämään. Upouusi hiihtotakki yllä peilailin ennen lähtöä ulos, ja mutisin peilin edessä tyytyväisenä, että ”eikö ookki ihan hyvä”, ja mitä toteaa mieheni: ”Katoin kyllä että ihan ku Raili (anoppinsa) olis lähdössä hiihtämään.”  Noh, ei ollut ensimmäinen kerta kun minua äitini näköiseksi nimitellään, ja taitaapa tuo luumunvärinen takki olla jotensakin samankaltainen kuin äidillä oli jo 1980-luvulla. Mutta hyvä se oli hiihtäessäkin.

Hiihtelin hissuksiin ”omaa” metsälatua kohti Rönkönlampea ja sieltä edelleen paliskuntarajalle, – poroaidalle. Pakkasta vähemmän kuin kymmenen astetta, hanget vitivalkoiset, metsä hiljainen, koivut lumihuurteen pitsittämiä ja männyt harmaantuneet kuurasta. Onni oli olla.

Lunta, hiljaista ja kaunista on mökkipihassa. Purouoma ei ole jäässä, pulahduspaikalla jopa vähän kirkasta vettä, mutta eipä silti houkuttele.

Ei edes saunaa – vielä tänään – lämmitetty. Huomenna sitten. Ehkä.

Mökkielämää

Paluu mökille – ja turistiksi?

Kolme viikkoa pysyttiin täältä pois. Ja yksi niistä oltiin Teneriffalla.

Nyt oli hyvä välämä palata mökille. Onko ensimmäinen kerta kun ´palaamme´ tänne? Yleensä palataan kotiin, ja mökille tullaan. Mutta tänään tuntui, että palatttiin tänne.

Keli oivallinen, olimme ajoissa liikkeellä, muita ei juurikaan, eikä ainakaan pöllyttäviä rekkoja. Paluu poikkeuksellisen helppo, tai siis kaikki asettautuminen sujui sutjakasti, nopsastikin. Eikä  luntakaan ollut tullut niin paljoa, että olisi kulunut koko päivä kahden hengen lapioitavaksi, lingottavaksi, harjattavaksi asti. Pehtoori hoiteli enimmät lumet yksikseen reilussa tunnissa.

 

 

 

Kaikki kohdallaan, edellisen kerran jälkeen mukana tuodut ja mökillä olevat vaatteet vuodenaikaan sopivat, kaikki muukin puuttuva hankittu ja mukana tuotu. Nettiyhteys rakentui nopsasti, ruokakomerossa on kaikki tarpeellinen.

Ainoa, mikä puuttui, oli mun hiihtotakki! Nyt kun jo voin sanoa, että hiihtoharrastus on tullut jäädäkseen, lupasin itselleni uuden takin. Vanhan ostin about 10 – vai 12 vuotta – sitten. Se oli silloin kun siirryin mäestä, laskettelusta, laduille ja opettelemaan hiihtoa. Kamppeet olivat ja ovat edelleen hyvät, mutta ovat jo ainakin puolenkymmentä vuotta olleet paria kokoa turhan väljät. Olen siis keplotellut anorakilla, riddareilla, kevytuntuvalla etc. Hyvin niilläkin olen pärjännyt, mutta onhan se mukava ostaa uuttakin! Ja tilasin takin Haltin kaupasta suoraan tänne Saariselän postiin.

Olisinhan ehtinyt aamullakin hakea, mutta sama se – samoin tein – ajelin kylille. Varmuuden vuoksi (kaupan alan lakonuhan ollessa voimassa) päätin hakea vähän jukurtteja, rahkaa, maitoa, hedelmiä, juustoa, salaattia jemmaan (ja toki niitä tarvitaan muutenkin) – suunnilleen kaikkea muuta onkin ainakin viikoksi.

Siis uuteen K-Supermarkettiin neljän aikaan sunnuntaina! Todellakaan en sesongin aikana tee sitä toiste! Eilen ja tänään on vaihtopäivä: brittejä, japanilaisia, ja suomalaisia etelän hiihtolomalaisia kauppa täynnä!!

Ei, en valita. Olenhan edelleen sitä mieltä, että vain siten Lappi saadaan pysytettyä asuttuna ja eläväisenä, että annetaan turismin elää ja voida hyvin. Ja kyllä kai meidätkin lopulta lasketaan turisteiksi, vaikka nykyään ollaan muka niin osa-aikapaikallisia. Niin paikallisia, että tänne nimenomaan ”palataan”.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja kauppareissulla hankin pari pientä juttua arpajaispalkinnoksi! Arpajaiskuulutus koskee minun (mahdollista) ruokafilosofiaani. Mitä ajattelet sen olevan, millaiseksi sen aattelet?

Katso postaus asiasta, osallistu arvontaan keskiviikkoiltaan (sanotaanko vaikka klo 18)  mennessä. Tällä hetkellä osallistujia on viisi, joten voittomahdollisuudet ovat edelleen vallan kelvolliset. Arvonnan voittajalle lähtee pieni paketti, jossa on (aika hyvää, ja marjateeksi oikeinkin hyvää) hillateetä ja pieni rasia revontuli pastilleja!

 

 

Huomenna ladulle. Koetan tulevan viikon aika kertoa muustakin kuin hiihtämisestä…

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Viipyilevä tunnelma

Lähdin aamupäivähämärän aikaan ja palasin vasta kun taivaalla auringon haaleat purppuraraidat olivat hiipumassa tuntureiden taakse. Olisin varmaan nopeammin kävellyt kuin hiihtänyt noin reilut 10 kilometriä.

Ensimmäiset kilometrit satoi pakkaslunta, joka vei loputkin luistot, eivätkä kaikki latupätkät olleet latukonetta toviin nähneetkään. Mutta väliäkö sillä? Josko käyttäisin nykytermejä, niin kunhan ”fiilistelin, hifistelin, hengailin, chillailin… ” Nautin todella paljon. Vaikka oli pilvistä, vaikka oli kunnolla pakkasta (- 15 C tai jotain), vaikkei luistanut yhtään ja vaikka pilvisenä päivänä oli aika hämärääkin, niin hengästyttävän kaunista, lähes satumaista ja hiljaista.

Itsekseni juttelin, pysähtelin, nautin. Onkohan se niin, että mitä vanhemmaksi (ja huonokuntoisemmaksi?) elelee, niin luonnosta nauttiminen on aina vain parempaa. Tai onko kyse siitäkin, että osaa jo relata? Kun enää niin paljon ”pidä”, ”tarvi”, ”ehdi” ….. niin voi vain kulkea, olla, hengittää, elää.

Ollaan oltu nyt kaksi viikkoa täällä, voitaisiin ihan hyvin olla kolmastkin. Ennen riitti, että sai olla pidennetyn viikonlopun, tai viikon, ehkä 10 päivää, mutta nyt kun velvoitteita ja huollettavia, töitä tai tekemistä Oulussa on vuosi vuodelta vähemmän, tuntuu, että täällä voisi olla yhä pidempään. Mutta nyt on ensi viikoksi luvattua, aiottua, lääkäreitä, ”Vuoden Ulkomaanreissuun” valmistelua ja muksujen näkemistä (ikävä on iso) niin tämä reissu alkaa olla tässä. Huomenna kotiin.

Koko eilisen illan taivas oli kirkas, tähdet korkealla, mutta melkein kuin pieniä kristalleja tummaa taivaankantta koristamassa. Ja sitten iltasella (klo 11 aikoihin) kun jo sammuttelin pihavaloja, oli jo menossa nukkumaan, mutta hanget jäivätkin kimmeltäviksi ja maisema valoisaksi. Katselin tarkemmin: purolla vähän tavallista häävimmät luomuvalot! Kuu valaisi enemmän kuin aurinko näinä päivinä. Melkein taikaa tuntui olevan…

Jääsaippuakuplista vielä

VIime viikolla puhaltelemistani jääsaippuakuplista äänestys keräsi ääniä siten, että seiska oli ylivoimainen voittaja.

Ilokseni kommetteihinkin tuli muutamia vastauksia: seiska on kuin

  • maapallo avaruudesta kuvattuna,
  • kuin sellainen snowball/lumisadepallo, jota heiluttamalla saa pallon sisäisen maiseman muuttumaan
  • sinistä ja valkoista , korostuu suomalaisuus, kylmyys, pelkistetty

Ja ”Ensimmäinen on kuin lampun kuupa, kaunis”.

Itse tykkäsin kakkosesta paljon. Eihän se pallo ole, mutta …

Ehkäpä ensi talvena taas uusia. Aineksia jäi kaappiin, ja jospa vaikka saisi lapsenlapsia tänne kaveriksi puhaltemaan. Ehkä vähimpikin pakkanen silloin riittäisi.

Lappi Mökkielämää

Viikon lopulla mökkielämää

Iltapäivällä – vihdoin – lähdin ”ihan sillä töin” – Kaunispäälle, Etelärinteelle ja Saariselän keskustaan, kylille, kuvailemaan pakkasta, tammikuun valoja ja värejä. Ja olihan niitä.

Aika lailla reilusti kampetta keräsin ylleni, kaikkea ainakin kolminkertaisesti, koska terassin mittarissa – 29 C. Ja kuinkas sitten kävikään: kun nousin (autolla luonnollisesti 🙂 ) tunturiin, olikin siellä vain – 15 C. Eikä huipulla edes tuullut. Ja toki japanilaiset turistit tarkenivat avopäin ja -käsin, mitä katselin vähän kummeksuen, mutta edelleen tyytyväisenä omaan varustukseeni.

Säätutkan huipulla ei ole lamppu, vaan sovittelin nousevan kuun sen huipulle. 🙂

Olin ajatellut vain ”piipahtaa” räpsäisemässä pari otosta, mutta kaikkinensa sekä ylhäällä että kylällä vierähti liki pari tuntia. Tulipahan oltua ulkona, vaikka hiihtämään en tarennutkaan.

Kulkieassa ja kuvaillessa unohtui kaikki muu, kaikki. Vielä minä jaksan ilahtua, ihastua ja ihmetellä Lapin valoa ja luonnon kauneutta. Että se on!

Sydänkin löytyi tunturista. 🧡

Muutoinkin päivä ollut hyvä. Aamupäivä järjesteltiin, siivoiltiin, Pehtoori kantoi puita, tein sapuskaa puolivalmiiksi. Kotihommia, tai siis mökkihommia! Sisällä. Koska taas kylmä. Aamureposet kävin pihalla kuvailemassa, mutta ei mitään ladulle lähtemistä.

Perjantaina parempaa pöytään. Poikkeuksellisen makoisaa  tuli tänään.

 

Kuvia tältä päivältä lisää, ehkä huomenna, ehkä tulevassa kalenterissa. 🙂

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Yhden jutun päivä

Rohkeasti ladulle heti kun mittarilukema mökkiterassilla putosi alle -15 C.

 Oli ihan mahdottoman kaunista, joten ei haitannut, että luisto oli ties missä. Alamäetkin oli hiihdettävä. Noh, hiihtämään, enkä laskemaan, olin lähtenytkin. 😊 Eikä ollut ruuhkaa. Pikkuisen reilun kympin lenkillä näin tasan yhden hiihtäjän. Pehtoori oli omallaan nähnyt kaksi.

Kuu ei ollut vielä ehtinyt painua mailleen, eikä häipyä näkyvistä, kun menomatkalla hiihtelin kohti pohjoista. Pastellisävyt, sininen hämärä ja ilo olla ulkona.

Kun olin päässyt Savottakahvilan nurkalle (= alas) tuntui, että pakkanen alkoi taas kiriä, ja  mittari näyttikin jo melkein kahtakymmentä astetta.

Pakastumisen myötä taivas selkeni ja kun paluumatkan aluksi olin noussut Laaniselän huipuille, näkyi se, mitä olen jo kaksi päivää yrittänyt puolenpäivän aikoihin saada kuviin: aurinko horisontin yläpuolella! Polaariyö ON ohi. Kaamos on nyt hiipunut. Olipa ilo saada olla tämäkin päivä täällä.

Ja mitä muuta tänään on ehditty? – No eipä juuri muuta! Mutta tässähän olikin jo paljon! 💙