Showing: 51 - 60 of 437 RESULTS
Mökkielämää Niitä näitä

Ihan omissa oloissa

Moottoripyörien ääni on kuulunut koko päivän mökkipihaan: Saariselällä alkaa tänään Jänkhällä Jytisee -festarit (tänään mm. Anssi Kela ja Olli Halonen). Viime vuonna paikalla oli yli 2000 motoristia.

Sähköposti ja some suoltavat ilmoituksia Oulun taiteiden yöstä: siellä on kaupungin läpi kulkeva ravintola-piknik-pöytä, paljon näyttelyitä ja mahdollisuuksia tavata tuttuja.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja täällä me kaksin Hangasojan elokuun illassa olemme ja elelemme ilman kulttuurikokemuksia, pihapiirisssä touhuten, syöden (porolihapullat sienikastikkeella ja jälkkäriksi leipäjuustoa ja hilloa, – ei huono) ja saunoen.

Päivällä oltiin ihan uusilla metsäautoteillä ajelemassa ja sitten metsissä kulkemassakin. Saaliina litran verran männynpunikkitatteja. Koivunpunikkeja emme enää poimi, pakkasessa on jo moneen sapuskaan . Eilisellä (sieni)retkellä YKSI herkkutatti. Mutta saaliin niukkuudesta huolimatta, johan on ollut taas mukava kulkea. Uuttakin nähty, – tänään mm. Sinset Boulevard!  Taisimme olla ”elinkautisten” ~ kullankaivajien lähimaastossa.

Sienestämisestä vielä: luulin toissa-aamuna löytäneeni osterivinokkaan.

Sitten sain apua tunnistukseen ystävältä, asiantuntijalta: ”Tuo vinokas voi olla myös koivuvinokas, joka on vasta erotettu omaksi lajikseen. Hyvä ruokasieni sekin. Koivuvinokas (Pleurotus pulmonarius) ja osterivinokas (Pleurotus ostreatus) ovat toisiinsa liittyviä, mutta erillisiä sienilajeja, – – ”

Koivuvinokas: https://laji.fi/observation/map?target=MX.72111

Eilen kävin vinokkaat poimimassa, paiston, suolasin ja pikkuisen pippuroin ja nautimme pois. Sehän oli oikeinkin miellyttävän makuinen, aika mieto, mutta siinä oli makua. Jospa joskus toistekin!

Nyt on taas edessä pientä pakkaamista. Aamulla kohti Oulua. On lähdettävä, jotta voi palata. Ja on meillä monta syytäkin palata. Tällä kertaa enimmäkseen vain omia juttujamme, ei läheisten huolia, ei mitään ”työperäistä”. Ja me tulemme taas!

Aika piankin, jos…

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Ilma kuin linnunmaitoa!

”Ilma on kuin linnunmaitoa”! – Niin äitini olisi tänään sanonut. Niin hän sanoi silloin, kun oli sellainen lempeä, lämmin, leppeä etelätuulinen, liki tyven päivä kuten tänään.

Tänään on ollut hyvä päivä. On ollut hyvin vähän mitään ajatuksia, yölliset painajaiset unohtuivat pian, kovin vähän on mielessä ollut huolia, eikä ole ollut isoja odotuksia tähän hetkeen, eikä edes tulevaan. Saatikka, että olisi tullut murehdittua menneitä.

Ehkä tällaiseen flow´hun tarvitaan aamupäiväpatikka avarassa Lapin luonnossa, tunturimaisemassa. Taas olimme tutuilla poluilla, kohtaamatta ketään. Tunturissa emme nähneet muita, olimme taas varhain liikkeellä. Mietin siellä, että ne, jotka osaavat ja harrastavat joogaa kokevat ehkä jotain samanlaista kuin tänään tuolla oli: liikkumista, hallittua, rauhallista, vakaata liikkumista, ja helppoa oloa ja rauhaa.

Onhan todettu että jo 15 minuuttia metsässä alentaa verenpainetta, rauhoittaa. Mietittiin, että mitenhän minulle käy, kun verenpaineet ovat muutenkin varsin alhaiset (normi on jotain 115/68), joten mitenhän tällainen päiväkausien metsissä kulkeminen vaikuttaa?

Palattuamme lenkiltä jotain pieniä hommia tahoillamme, ja sitten olimme pitkään puronrannassa, Tuulensuojassamme istuskellen perheen ja ystävien kanssa viesteillen, samalla saunaa lämmitellen, sunnuntai-iltapäivän kuohuviinejä nauttien. Puissa pieniä tuulen ääniä, puro pulputti. Jostain linnunlauluakin.

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Lomamatkalla jossain Inarissa …

Jo vain! Jo toisen kerran me teimme sen! Lähdettiin lomalta lomalle – mökiltä Inariin hotelliasukkaiksi.

Koronasyksynä 2021 teimme vähän vastaavan jutun ensimmäistä kertaa. Silloin ohjelmassa oli  päiväpatikat Inarista Joenkieliselle ja Otsamolle. Tälläkin kertaa vähän suunniteltiin Otsamon huiputtamista, mutta kun eipä ehditty/jaksettukaan ja kun tie kohteen juurelle on tällä kertaa huono, niin luovuttiin Otsamosta ja vaihdettiin se Siidan ulkomuseoalueeseen tutustumiseen. (Palaan siihen kierrokseen myöhemmin.)

~~~~~~~~~~~~~~

Eilen, perjantaiaamuna olimme mökkiaamussa hereillä jo kuuden jälkeen: matkakuume se nousee pienestäkin reissusta. Vajaan sadan kilometrin matka Inariin aurinkoisessa aamussa sujui joutuin ja mukavasti, ja perillä kohteessa olimme yhdeksän jälkeen.

Reissun pääkohde oli Pielpajärven erämaakirkko, jossa on käyty kerran aiemminkin: ihan tuossa lähimenneisyydessä (2010!). Tällä kertaa oli koko ajan vähän sellainen kaiherrus – tai sittenkin tosiasioiden hyväksyntä – että, saattaapa olla viimeinen kerta. kun täällä ollaan. Mutta eihän sitä tiedä…

Joka tapauksessa: erämaakirkkoon Inarin saamelaiset 1700- ja 1800-luvulla eivät piipahtaneet, eivät varsinkaan kesäisin, jalkapatikalla, vaan siellä oli vain kerran suven aikaan kirkonmenot ja markkinat. Talvikelien, hankien kantaessa, pororaidoilla matkattiin kolmestikin kirkkotuville asustelemaan ja jumalansanaa kuulemaan, tapaamaan muita. Talvella kulku helpompaa järvenselkiä ajellessa.

Inariin, sen nykyiseen keskustaan luterilainen saamelaiskirkko rakennettiin vasta aivan 1800-luvun lopussa. Se tuhoutui talvisodan aikana, ja nykyinen kirkko on vuodelta 1952. Sinne pääsee asfalttitietä, vaikka autolla pihaan, mutta Pielpajärven kirkolle retki edestakaisin kestää hyvinkin neljä tuntia. Matkaa ei ole kuin kymmenkunta kilometriä, eikä reitillä korkeuserojakaan ole paljoa, mutta haasteensa kulussa on.

On se palkitsevaakin. Varsinkin sellaisessa säässä kuin meille sattui. Minuutin kuvakooste kännykkäkuvista tässä.

Eikä tuossa vielä kaikki! Ei se kaikki hyvä, mitä vuorokauden ”irtiotolla”, lomasella, juhlalla, haavella oli meille tarjota. Sattui kohdalle juuri oikeaan aikaan, juuri oikeaan paikkaan hieno ”etu”. Saimme yösijan ja illallisen hotelli Juutuassa ja sen ravintola Aanarissa suunnilleen puoleen hintaan.

Hotellin pihaan ajaesssamme  vähän mietimme, oliko tämä poro palkattu vai tekoälyllä silmiemme eteen luotu tai jotain muuta outoa?

Joka tapauksessa: Oi, Juutua! Se näkyi ja koski kohisi huoneemme ikkunasta.

Ravintola Aanaar (vuoden 2020 Suomen parhaaksi valittu) on koettu muutaman kerran ennenkin. Eilen nautimme siellä ensimmäistä kertaa viiden ruokalajin menun viineineen. Ravintola on aika ainutlaatuinen. On ollut ja on edelleen.

En muista, milloin olen viimeksi syönyt noin hyvin kuin eilen.

Ja viinit ja niiden paritus ruoalle, sekä palvelu, saatikka maisema, olivat vähintäänkin suunmyötäisiä, hyviä, uusia (jälkiruoka!! Savusauna! Salmiakki savusi kun sorbettikannen poisti päältä), rehellisiä, raikkaita, kauniita, paikallisia, – –  olin välillä sanaton, eikä se ole ihan tavallista!

Poron kanssa tarjottu georgialainen viini, Bedoba Saperavi!! Suosittelen hankkimaan! (Tai tilaamaan omaan Alkoon. Aanaarin ansiosta tätä oli Ivalon Alkossa, ja paluumatkalla kävimme noutamassa mökillekin.

Poroahan meillä syödään verraten usein: ehkä noin kerran kuussa tavalla tai toisella. Aanaarissa jotain melkein ylimaallisen hyvää. Kolmella eri tavalla. Kumpus? Veripalttua (neliö puolukan vasemmalla puolella).

Entäs tuo mustikassa keitetty jäkälä? Melkein liiankin hyvää, makeaa, mutta ah, niin maistuvaa poron ohessa. Ja oikeassa reunassa poronkieltä. Kuin karkkia. Tai parempaa. Rapsakkaa, täyteläistä, hienostunuttakin.

Enpä ennen ole saanut ”pre-dressertiä” enkä tatti-fudgea. Se on kuin Omar-karkki ja sittenkin vielä kymmenen kertaa parempaa, ja makeaa tattia. Tattia ja fudgea. Kyselin, eikö olisi voinut ostaa noista kotiin.

 

Jälkkäriin ei löydy sanoja. Ajattelin ensin, että tuolllaista kikkailua, hömpöystä. Bavaroisea ja tervaa! Sorbettia ja salmiakkisavua! Kaikkea sitä. Todellakin. Sehän oli ihan taideteos. Ja niin riemullisen makoisaa. Monia, monia vivahteita, kerroksia, tekstuureja, — kuten sanoin, ei sanoja.

Huomaatteko: ei sanoja. Tai sittenkin on. En muista milloin olisin syönyt näin hyvin. Ehkä 2019 Rovanieemen rotissööri-kapitulissa? Tämä oli hyvä, tämä jää hyväksi muistoksi. Eilinen kaikkinensa. Eikä vähiten Pehtoorin saaman hyvän, helpottavan puhelun takiakin.

Oli hyvä olla eilen, vielä nytkin eilisessä.  Ja hyvä päivä on ollut tänäänkin. Hetken tie on kevyt…

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Sateen uhatessa patikalla – kastumatta

Aamu viileä. Silti vakaa päätös lähteä lähituntureille kulkemaan. Patikka niillä reiteillä, joilla talvella tulee eniten hiihdettyä. Ensin autolla Laanilaan (uusi parkkipaikka), josta kohti Välimaata, sieltä edelleen Rumakurun suuntaan, Onnin jäljellä, Pieranvaaran huipun sivuitse, hiljalleen laskeuduttiin Piispanojan tuvalle ja siitä vielä muutama kilometri ja olimme takaisin lähtöpisteessä.

Sadetta oli luvannut alkuiltapäiväksi, mutta kyllä pilvet koko ajan tummuudellaan uhittelivat, ja vähän vettäkin ripsuttelivat, mutta kaikkinensa oikein hyvä sää kulkea. Kaksi ja puoli tuntia kuljettiin, oltiin melkein ainoat kairojen poluilla.

Muutama maastopyöräilijä, muutama pariskunta lisäksemme. Ja luonto. Loppukesän syvä, kypsä vihreys, purojen pulputus, taivaalla pilvet ja niiden liikkeet, parhaimmillaan näkyvyys pari-kolmekymmentä kilometriä. Tuttuja notkelmia, leppoisia laskuja ja välillä napakoitakin nousuja. Hyvähän siellä on kulkea.

Jäimme Savotta-Kahvilaan lounaskahville, Pehtoorille tietysti myös mustikkapiirakkaa, joka siellä on oikeinkin hyvä, minulle palanen lohipiirakkaa.

Tein kännykällä räpsimistäni otoksista pienen (aika kökön) videonkin. Toivottavasti aukeaa.

https://pic.fi/CX4VYZ69Q2

Jaksettiin sitten vielä pihahommia (minulla taas mullan levitystä – enhän osaa lapioimatta täällä ollakaan. Mutta kyllä nyt jo väsyttääkin. Ja huomenna kohti uusia seikkailuja.

Mökkielämää Niitä näitä

Nattaset ja muuta pohjoista

Kaukaa Sompiojärven ja aapojen takaa katsoo Nattastuntureitten moniharjainen kaarto, katsoo koko korpimaata vartioiden.

Ne ovat omat tunturit, tutut pohjoisen vartijat. Niiden laella kesäpäiväkin valvoo öitänsä, ja niiden taakse se laskeutuu yölevolleen, niiden takaa talviset taivaanvalkeat puhaltavat öiset soihtunsa. – – Niiden korkeilla harjoilla asuivat entiset väkevät jumalat, ja siellä tunturien tyvillä on suuri ja pyhä Sompiojärvi.

           Samuli Paulaharju, Sompio (1939)

Eilen meillä oli kolmannen kerran Pyhä-Nattasen huiputus (508 mpy). Ei se kapuaminen ihan vaivatta mene, mutta aika reippaasti muutama kilometri noustiin. Helle ja leppeä tuuli avittivat kulkua.

Monta vuotta Sompiojärventie on ollut niin huonokuntoinen, ettei Kansallispuiston rajalla olevalle retkeilyreitin juurelle ole ollut tavallisella henkilöautolla juuri menemistä. Emme ole edes yrittäneet. Nyt tie on kunnostettu, ja hyvin onkin. Ja siitä ilahtuneena, me ajelimme eilen heti aamusta Vuotsoon ja sieltä kohti Sompiojärveä ja Nattasten juurelle.

Mekin olemme iät, ajat luulleet, että Nattaset ovat saamen kielen sana, jolla tarkoitetaan naisen rintoja. Niin me on monille mökkivieraille tätä kansanetymylogiaa jatkettu ja kerrottu ”kaikille”.

Mutta! Olen nyt antanut itselleni kertoa ja sitten tullut lukeneeksi, että eihän se näin olekaan. Ensinnäkin ”Nattaset” eivät ole edes saamelainen sana, vaan sen alkuperä on suomenkielinen. Nämä Sodankylän pohjoisosan ylväät, rakkakiviset, laelta toorien (toori = ”eroosiopinnalla oleva ympäristöstä kohoava kallioalue tai pieni jäännösvuori”) peittämät tunturit* eivät ole menettäneet kiehtovuuttaan vaikka tällaisia määritelmiä olen lukenutkin.

”Nattaset ovat pieniä, yleensä öisin aktiivisia hyönteisiä, jotka kuuluvat yökkösperheeseen. Nattaset lentävät usein valoa kohti kesäöinä.”

”Nattanen on suomalainen perinteinen nimitys, joka tarkoittaa usein nuorta poikaa tai nuorukaista.”

Samuli Paulaharjun kuvaus Nattasista on minulle tärkeämpi, elävämpi, koskettavampi kuin nämä kielitieteilijöiden selitykset.

* Nattasten huiput ovat: Sodankylän Pyhätunturi eli Pyhä-Nattanen, Seinätunturi, Serrikainen, Terävä-Nattanen, Lupukainen ja Suku-Nattanen. Terävä-Nattanen on 544 metriä korkea ja Pyhä-Nattanen 508 metriä.

Eiköhän ensi vuoden kalenterikuvien elokuu löydy eiliseltä muistikiorttitallenteelta!

Iltapäivä kului pihahommissa, saunoen, puronvarressa istuskellen, pulahdellen. Oli vielä helle (+ 27 C) iltaan asti.

Yöllä nousi ukkonen, rankkasade kuuluu mökin kattoon mukavasti. Ei se kuitenkaan enää aamupäivällä ole mukavaa kuunneltavaa, tai siis kun ei houkuttele ulos, ei liikkumaan, ei tunturiin. Niinpä käytiin ”pakollisella” Ivalo-reissulla. Ja iltapäivällä kaikenmoista siivoilua, järjestelyä,

— JA JUURI NYT  (klo 21. 38 istuessani tässä pirtin pöydän ääressä postailemassa) nuo kaksi tulivat tuohon ikkunan alle ”mustikalle”.

Lähdenpä heti tarkastamaan, että edes toinen auringonkukkani säästyisi noilta. Toisen tuo pienempi söi eilen lounaaksi. Palailen huomenna ….

Mökkielämää Niitä näitä

Mökille luppoilemaan ja liikkumaan

Lapissa ollaan. Tuntuu, että ollaan oltu täältä pois kauan.

Ja matka tänne tuntui jostain syystä tavattoman pitkälle ja hitaalle. Liikennettä – ja poroja!! – oli paljon. Tuntui että tien tukkona oli varsinkin ulkomaalaisia autoilijoita paljon, ajoivat alinopeutta ja ohitusmahdollisuuksia juuri niillä kohdin vähän. Ja silti: tasan viisi tuntia 15 minuuttia kotipihasta mökkipihaan, vaikka Peurassa kävimme kahvillakin.

Asettautumiseen, mökin asettamiseen ”omiin asetuksiin”, – ja varsinkin hiljaa puronrannalla istumiseen, on kulunut aikaa. Koko heinäkuun täällä oli Emmiliini vanhempineen, – tyttö on kahteen ikävuoteen mennessä ehtinyt viettää paljon aikaa Lapissa. Nyt sitten taas meidän vuoro. Tiedossa enemmän patikkaa ja metsissä ja tuntureilla kulkemista kuin työleiriä. Kesäkuun projektien jälkeen täällä näyttääkin aika hyvälle.

 

Mökkielämää

Aikaansaatukin jotain

Melkein kaksi viikkoa mökkieloa takana. Paljon on eletty, tehty ja touhuttu.

Tänään oikeastaan ensimmäinen kesäinen päivä (+ 15 C iltapäivän lopulla), toisaalta mitään ei ole jätetty sään viileyden takia väliin.  Juniorin ja lasten kanssa viikko – vilpoisesta säästä huolimatta – sujui hyvin ja seikkaillen, eikä maanantainen sadepäiväkään haitannut, päinvastoin se sopi meille oikein hyvin.

Nyt kun polku- ja piharemppa on pääosin saatu tehtyä, voitaisiiin oikeastaan jäädä viikoksi patikoimaan, tai ihan vain oleilemaan, kulkemaan metsissä ja, saunomaan ja suunnittelemaan seuraavia projekteja. 😀 Kyllä sellaista jo tänään tehtiinkin. Sen verran mukavaa puuhailu täällä on, että mielellään olkoon jotain edes vireillä vastaisen varallekin.

Maailman myllerrys, pienemmät ongelmat ja isohkot huoletkin ovat tuntuneet kaukaisilta, sellainen lintukoto-olohan täällä. Valoa on päivissä, tänään erityisesti, eivätkä yötkään pimeitä. Todellakaan ei hellettä haitaksi asti.

Tästä pirtin pöydän ikkunasta on seurattu lähimmän linnunpöntön elämää; odotettu josko lapintiaisen poikaset pian olisivat valmiita lennolle, pahoiteltu että kapustarinta on häipynyt jonnekin, mutta toissapäivänä, puolenyön aikoihin näin hyvin vaalean ketun vilahtavan naapurimökin liiterin taakse… Jospa joskus saisin ketun kuviin.

Joka päivä on lämmitetty rantasauna, ja olen pulahtanut purossa. Tänään ennätyslämmin vesi (+ 9 C), – ei se toki lämpimältä tuntunut vieläkään, mutta hyvää pulahtelu tekee. Kärräämisen, kivien keräilyn ja sijoittelun, hiekan lapioinnin ja levittämisen jälkeen jumiutuneet lihakset tykkäävät kylmästä kylvystä ja saunasta.

Ja tänään olen tehnyt sitä, mitä Trump sanoi jo vuosia sitten suomalaisten tekevän*: olen haravoinut metsää! Havuneulaset ovat tarpeeseen pihan maisemoinnissa kivituhkan biitsimäisen valkean hiekan peittämiseksi, pihapiirin maisemoinniksi mahdollisimman luonnonmukaisen näköiseksi. Kivituhkan päälle vähän multaa, pohjoiseen sopivaa heinänsiementä ja sitten haraamista, kastelua, tamppaamista ja päälle lehtiä ja havunneulasia.

Kuvassa näkyy etualalla (autolla tampattu 🙂 ) vielä pelkkä hiekkakerros, jota olen siis koettanut peittää/luonnonmukaistaa.

Vähän kesken homma siis jäi. Kivituhkaa oli yllin kyllin, mutta multaa kovin vähän. Ensi kerralla sitten vielä paikkailua. Huomenne on lähdettävä Ouluun. Sinne tulee viikonloppuna myös Emmiliini vanhempineen, joten hyvä syy palata kotiin.

 

* – He haravoivat ja siivoavat metsiä eikä heillä ole mitään ongelmia, Trump sanoi. (Ks. Yle 17.11.2018, YLE https://yle.fi/a/3-10513657) Tämähän nyt ei – valitettavasti – ole ollenkaan oudointa, mitä tämä suuri valtiomies on suustaan päästänyt. 

Mökkielämää Niitä näitä

Maansiirtohommissa

Luulet sie saatana, että mie rupian pyöreitä kivilöitä siun polkujeis varrelle asettelemaan?
(Antero Rokka, Tuntematon sotilas)

Ja kyllä, kyllä on Huussi & Huvilaa katseltu. Turhankin paljon?

Joka tapauksessa mökkipihassa on myllerrys käynnissä, – tai oikeastaan eilen ja tänään vähän aloiteltu.

Polku mökin nurkalta rantasaunalle on kaivettu, pintakerroksesta ja sen alta kivet on eroteltu, ja ne on kärrätty tulvaojan, pienen, kuivan purouoman peitteeksi.

Vähän levennetty polku-uoma on nyt täytetty kivituhkalla (siitä ei vielä kuvaa).

Kuten muistanette jo 1960-luvulla Liikenneturva (ent. Talja) kampanjoi ”Ennakoi tuleva tilanne”. Siitähän tässä on kyse: ettei tuo kiviaines aikaa ja kulutusta myöten tekisi etupihasta ja poluista kivistä peltoa ja että olisi rollaattorilla helpompi kulkea! Tätä jälkimmäistä heittoani perheen nuorempi polvi ei ole oikein ymmärtänyt. Noh, ehkä se onkin vähän hupajuttu, mutta kuitenkin… Ennakoi tuleva tilanne.

Pari tonnia tilaamastani kivituhkakuormasta on jo kärräilty pihapiiriin ja minun viime- ja toissakesäisen ”raivion” monttuihin,

Huomiseksi on tilattu koneellista apuvoimaa: on nimittäin niin, että granuliittisen, kivisen maaperän kaivelu lapioiden kanssa on vallan hidasta ja kertakaikkisen työlästä, liki kiukuttavaa välillä. Toisaalta. Mukava on touhuta ja tehdä, työleirit tiettyyn rajaan asti ovat meille ihan mieluista, yhteista, aikaansaapaa puuhaa. Ja nyt kun on ollut verraten vilpoista, ja sitä myöten itikatonta, on ollut hyvä tehdä vähän ”lihaskuntotreeniä” lapioiden ja konttikärryn kanssa.

Etupihan kivikerroksen poisto ja kivituhkan levitys hoitunee huomenna koneellisesti paljon helpommin kuin tuo polun maisemaa ja kunttaa varjeleva käsipelillä ja lihasvoimalla tehty vaihe.

Maansiirtoterveisin mökkielämän touhuista …

Isovanhemmuus Mökkielämää

Juhannuksen lopulla

Juhannuksia on erilaisia: sää ja seura, paikka ja perhe, juhla ja juomat määrittävät usein sen, millaiseksi keskikesän vietto muotoutuvat, – jopa eskaloituvat.

Meillä tänä vuonna erilainen kuin koskaan ennen. Monena viimeisenä (ainakin) kymmenenä vuonna ollaan oltu Oulussa, Rantapellon helteessä tai edes jonkinlaisessa kesässä, enimmäkseen perheen kesken, parhaimmillaan ainakin kolmen sukupolven kesken, monena vuonna systeri mukana (emme unohda niitä kakkujaan(kaan)!). Oltu vesisotasilla, grillailtu, avattu joku huippu viini, syöty erityisen hyvin…

Tänä vuonna meidän ´kesälomavviikko´ huipentui eiliseen iltaan, jolloin Juniori ja lapset olivat vielä seuranamme. Viikko yhdessä vierähti nopeasti. Ei avattu huippuviiniä, ei grillailtu, ei oltu vesisotasilla, ei ollut systerin kakkua. Mutta hyvä päivä oli. Ei pakahduttuva, mutta hyvä, levollinen, muistiin jäävä. Tuskin unohdan.

Apsu sai isänsä kanssa lämmittää saunan melkein joka päivä (kuinka se olikaan tärkeää!!). Molemmat taisivat viikon aikana saunoa joka ilta, Apsu kävi myös pulahtamassa purossa, jonka lämpötila oli juuri ja juuri yli +6 C: ”Kona isäntä”, kuten kehu kuuluu. Eepikin pulahteli alkuviikosta. Joka tapauksessa lapset ottivat rantasaunan omakseen.

Klapiprojekti oli tärkeää yhteistä tekemistä.

Samoin korvasienten poimiminen: eilen olimme yhdessä ”iltametsällä” ja molemmat lapset ilokseen löysivät yhden sienen. Opettivat isälleenkin, millaisista paikoista niitä kannattaa etsiä. Kaikkinensa tuo yhteinen muutaman kilometrin tepastelu aurinkoisessa metsässä oli mahdottoman hieno juttu, hyvä hetki – ainakin mummista.   [Korvasienistä: Pehtoori kävi tänäänkin, mie ryöppäsin ja kyllä meillä ainakin, edes, joulupöytään muhennos tehdään. Kaikesta huolimatta.]

Tankavaaran retkipäivä (torstai) oli lapsista ehkä parasta koko viikolla. Ainakin intensiteetti tekemiseen oli ylivertaista.  Molemmat lapset (Eepi iskän avustamana) saivat vaskattua pienet ”hengettömät” ~ kultamuruset ja ne talletettua pieneen putkiloon. Nyt ne ovat aarteita! Kullanhuuhdontaa ja toki museota ja Villin lännin kylää voidaan suositella. Lasten lounaskaan ei ollut huono.

Puro ja rantasauna, pelaaminen (”Musta Pekka ragee” 😉 ), tikanheitto, makkaranpaisto notskipaikalla (josta on nautittu paljon) ja brunssit (mm. kaakao kuuluu mökkielämään kesät-talvet), Kaunispään munkit, Kuukkelin Bistron eilisen illansuun pizzat ja burgerit (A. totesi että 6/5, mutta meillä aikuisilla ehkä aika lailla varovaisempi arvio: ”Ihan hyvä”, ja eiliselle oikeinkin sopiva meininki. Taidamme Pehtoorin kanssa silti edelleen suosia enemmän Fienoa, tai siis käydä vain siellä, jos on pizzan tarve ja kunhan se taas aukeaisi. )

Ruoasta puheenollen toissapäivänen poronkäristys ja muusi! En tiedä/en muista nähneeni, että nämä kaksi ovat koskaan ennen niin antaumuksella, hiljaisina, mukisematta ja nopeasti syöneet niin paljon. En, vaikka olen toki aiemminkin heille samaa tarjonnut. Alkuruokana ollut salaatti (sen burrata) ei ollut ihan lasten ykkösjuttu. Mutta me aikuiset tykättiin. Ohje täällä.

Ja kesän ensimmäiset mansikat! Ostimme kaksi litraa Ivalon ”mansikkapaikalta”. Huolimatta siitä että ne oli tuotu läpi Suomen, Liedosta Ivaloon, ne oli todella hyviä, – toki hinnassakin pitkällä matkalla oli osansa. Mutta silti, – kannatti.

Tämä juhannus on juhlittu. Tämä kauan toivottu ja odotettu viikko oli leppoisa, nauravainen, puuhakas, ja siiinä oli paljon yhdessä olemisen iloa ja helppoutta.