Showing: 151 - 160 of 437 RESULTS
Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää

Kotimatkalla kaamoksesta kaupunkiin

Tapaninpäivästä loppiaisaattoon, kymmenen päivää mökillä. Vielä olisi voinut olla toiset kymmenen perään. Aina voisi olla kauemmin kuin on oikeastaan mahdollista.

Tämänkertaisella mökkireissulla oli seuraa melkein puolet ajasta: ensin muutama päivä keskenään, asettautuen, hiihtäenkin, sitten tulivat ystävät uudenvuoden viettoon, pari päivää pakkasen pitämistä keskenään kunnes saimme tyttären perheineen. Hyvä niin. Mieluista seuraa, ja yhdessäolo erityisen mukavaa siksikin, että ulkonaolo ja/tai jonkinlainenkaan liikkuminen, saatikka aktiivinen urheilu tai pihapuuhastelu eivät sääolosuhteiden vuoksi oikein olisi olleetkaan ykkösjuttu. Kirjaimellisesti ”mökkeily” sopi tähän lomailuun. Melkein mökkihöperöily.

Tänään sitten lähdimme poikkeuksellisen myöhään ajelemaan kohti kotia; myöhään koskapa oli vielä viimeisiä pakattava ja tein ja nautimme brunssin Emmiliinin poppoon kanssa. E:n kanssa ehdin vielä sylitelläkin, juteltiin heti aamusta aika paljon. 🙂  Onhan tämä kolmaskin lastenlapsi onni ja ihme. Kiitollisena pikkuisen kanssa pari päivää saatiin viettää.

Kotimatkalla harrastin luontokuvausta 😀 . Mökiltä Peuran ´Essolle´ (reilusti Rovaniemen eteläpuolella, Metsäpeuran huoltsikkakahvila) asti ajeli Pehtoori, joten saatoin neuloa ja kuvailla.

Ja Napapiirillä piipahdin äkkiä Joulupukin Postikonttorissa! Meidän joulukortit lähtivät viimein matkaan. Toivottavasti löytävät joskus perille … Tähän asti niiden matka on kulkenut jo kuukauden!!

 

 

 

 

 

Olisiko tässä päivän teemakuva? Pörssisähköä kulkee pohjoisesta etelään…

Meille outo valoilmiö nähtiin Sodankylän pohjoispuolella. Kaamos on nyt ohi. Kaupunkitalvi edessä.

Mökkielämää

Sukupolvien ketju Hangasojalla

On ollut mökkipäivä. Kovin etäälle en ole Tuulentuvan ja Myötätuulen tienoilta lähtenyt.

Miksi olisinkaan, kun kerran Emmiliini on täällä ja kun on edelleen niin paljon pakkasta, ettei ole ollut halua, eikä ehkä olisi ollut tervettäkään, lähteä hiihtelemään.

Brunssin ja varsin runsaan päivällisen kokkailin, ja nautimme porukalla pois.

Emmiliini ei ole ollut moksiskaan reissuelämästään, vaan on nukkunut päikkärit ja yöunet hyvin, on ollut hyväntuulinen ja ahkera leikkijä sekä lattialla että sylissä, – ja sitterissä mökkieloa tarkkaileva.

Pakkasesta huolimatta, E:n päikkäreiden aikana oli hyvä lähteä toviksi mökkitielle käveleskelemään.

Olenhan, kai, joskus kertonutkin, että minun Hangasojan varressa mökkeilyni alkoi jo paljon ennen 1980-lukua, jolloin äitini hankki mökin tältä tontilta, jossa me nykyisin yhä enemmän vietämme aikaa.

Vanhempani rakennuttivat jo 60-luvun alkupuolella mökin tuohon puron toiselle puolelle, mutta he eivät ehtineet valmiissa mökkissä koskaan käydä. Minä sen sijaan kävin siellä muutaman yön nukkumassa tuttavaperheen kanssa matkalla Norjaan (ilmeisesti juhannus 1964 – ei ole enää ketään keneltä tarkistaa 🙁  ) ja se mökki on edelleen tuossa melkein naapurissa. Näin sievä pieni kelomökki se oli, ja on! Ja se myytiin jo 1965, – perheyritys oli vahvistumassa.

Jos ja kun Oulussa asun edelleen suunnilleen samoilla huudeilla kuin melkein koko ikäni, niin sama pätee siis täällä Saariselän tai vielä tarkemmin Hangasojan alueella. 🙂

Minilenkiltä palattuani lämmittelin saunan;  talvella rantasauna on vielä parempi kuin sulan kelin aikaan.

Puro ei houkutellut pulahtamaan.

Nyt uni houkuttaa.

edit. klo 23.00

Kännykkäkuvauksia kävin vielä tekemässä. Pihalla on tänäkin yönä vihreät valot.

 

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää Valokuvaus

Kaamoksessa kuvaillen

Jollei olisi tätä ”vakavaa” valokuvausharrastusta, niin tuskin tänäänkään olisin ollut vihmovassa tuulessa tuntia, melkein pariakin. Mutta niin vain olin. Ja nautin hurjan paljon huolimatta siitä, että kädet olivat melkein sinisenä ja kipuilevina. En sentään palelluttanut niitä, lämmittimet olivat hanskoissa, jonne kädet aina välillä kameran namiskoita säädeltyäni saatoin pukata.

Eilen taivaalla oli pilviä, pakkassumua, ja niiden vuoksi hämärää, sinisävyistä.

 

Mutta tänään pastellisävyt olivat läntisellä taivaalla aika raikkaat, etelässä oranssi ja sininen kontrastisia, vahvoja.

Täällä mökkimaisemissa keskiyön aurinko
on kirkas ja korkealla,
ruska hehkuva ja värikäs,
kevättalven hanget laduilla kimmeltäviä ja aurinko jo lämmittää,
mutta kyllä kaamoksen värit ja valot ovat ehkä sittenkin eniten mieleeni!
Ainakin tässä vaiheessa elämää. Olisiko se ikäkysymyskin?
Joka tapauksessa minun suosikkini on nyt kaamos – tämä pimeä, taivaantulien, suojelevan pimeän ja pehmeän hämärän aika joulukuun alusta tammikuun ensimmäisen viikon lopulle. Joskus menneinä vuosikymmeninä kevättalvi tai syyskuun ruska, viime aikoina myös leppeä kypsä, loppukesä ovat olleet ihan parhaita, mutta juuri tänään tämä on nyt parasta. Ja toisaalta taas: kyllä täällä on kaikkina kahdeksana vuodenaikana hienoa.

Ja tästä päivästä teki erityisen hyvän se, että Emmiliini tuli Oulusta ensimmäiselle Lapin mökkireissulleen. Pian puolivuotias tyttärentytär tuli vanhempineen tänne kuukaudeksi elelemään opiskelujaan loppuun suorittavan iskänsä ja vielä äitiyslomailevan äitinsä kanssa. Eikä ollut moksiskaan Oulu – Hangasojan matkasta – olihan edellisellä viikolla jo kokemus Järvenpää – Oulu – matkasta: nytkin nukkui ja nautti välillä ABCien lastenhoitohuoneista ja taas matka jatkui.

Mökillä meidän muiden syödessä Emmiliini istuskeli sitterissä ja jutteli ja pärryytteli omiaan. Aikuisille oli tarjolla se perinteinen eka ruoka ”vieraille” täällä = poron paistikäristys, puikulamuusi, sokeripuolukoita, suolakurkkuja ja sinihomejuustomurua sekä jälkkäriksi leipäjuustoa kermassa, uunissa paistettuna, hillojen kera. Parempaan en pysty. 🙂

Ruoan jälkeen me saimme E:n kanssa sitten keskenään höpötellä ja tutustua taas vähän enemmän toisiimme. Jo tämänkin takia tänne kannatti vielä jäädä.

 

Lappi Mökkielämää Valokuvaus

Kaamoksen värejä ja valoja

Tänäkin vuonna päivät tuntuvat kuluvan mahdottoman nopeasti. Tänään kyllä päivä, tai paremminkin hereilläoloaika on pari, kolme tuntia tavallista lyhempi. Heräsimme yhdeksältä, normaanlin kuuden tai seitsemän sijaan! Nyt on univajeet mennyttä!

Mutta ei yhdeksältäkään vielä ihan valoisaa ollut, – sininen hetki vielä kun purolle menin kuun lempeäksi käynyttä loimotusta kuvaamaan.

Toisin kuin kesällä ja pitkälle syksyyn en tänään purossa aamu-unia kasvoista pessyt, en vaikka puro on pulahduspaikallamme sula vielä näillä pakkasillakin. Oli kuitenkin sen verran kylmää, ja lumistakin.

Pakkanen ei koko päivänä ole ollut ´kuin´ korkeintaan -25 C vaikka pitkin Suomea pakkaslukemat ovat olleet reilustikin yli kolmenkymmenen asteen. Mittarin lukema täällä tänään ei kyllä kerro ihan koko totuutta, sillä tunturissa, esim. Kaunispään rinteillä ja Magneettimäen parkkiksella tuuli oli kertakaikkisen pureva, jäätävä, melkein kipua tuottava.  Siitä huolimatta on siis ulkoiltukin, minä en kovinkaan kauaa, Pehtoori enemmänkin.

Mutta minä ulkoilin eilen illalla. Jo seitsemän jälkeen oli pihalla melkoinen valoshow.

Tuli mieleen tuossa mökkitiellä kulkiessa olla kiitollinen siitä, että se yli vuoden kestänyt kunnan viemäröintiremppa, joka rikkoi maisemaa ja toi tielle isot keltaiset kaivurit, kiviröykkiöt, kaadetut puut etc. on nyt ohi. Ja lumi peittää pintaan jääneet jäljet, joten on luonto taas lähellä, hiljainen ja kaunis.

Tänäänkin taivaalla oli paljon hienoja värejä, valoilmiöitä, pieni auringon huippukin näkyi. Vielä ei voi todeta kaamoksen eli polaariyön loppuneen, koska auringon keskipisteen pitää näkyä horisontin yläpuolella, jotta polaariyön eli kaamoksen katsotaan päättyneen.

Tummensin kuvaa tarkoituksella, että valoilmiö näkyy. [Oikeassa nurkassa on lentokoneen tiivistymisjuova.]

Tummensin kuvaa tarkoituksella, että valoilmiö näkyy. [Oikeassa nurkassa on lentokoneen tiivistymisjuova.]

Päivän kuvauskierrokselta lisää kuvia sitten huomenissa.

Ja huomenna tänne tulee rakas valoilmiö! Emmiliinin eka mökkireissu!

Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Mökkiläiset taas turisteilemassa

Joulunakin vietimme vähän kuin päivän etuajassa, niin nyt sitten tänään myös vuodenvaihdetta. Tänään on ollut juhlapäivä Hangasojalla. Uudenvuoden aatonaattona olimme kaikki neljä levänneet vallan hyvin, ja pimeässä, kuun valaisemassa aamussa istahdimme brunssipöytään yhdeksän aikaan.

Kun pimeys vaihtui hämäräksi, mutta pakkasta oli edelleen aika paljon (- 21 C) lähdimme autolla Saariselkä-Ivalo -kiertoajelulle. Ivaloon oli kauppa-asioitakin: Kuukkelin valikoimat ja hinnat eivät ole ihan toiveidemme ja tottumustemme mukaiset, joten reilun viikon oleskelun aikana on hyvä ainakin kerran käydä hakemassa pari kassillista ruokaa Ivalosta.

Sehän on tapana että turistit ohjataan ja opastetaan paikallisiin merkittäviin kauppakeskuksiin tai paikallisiin putiikkeihin, joten olihan se ystäville Ivalon X-piste näytettävä. Ja kyllä hekin olivat vaikuttuneita kaupan erinomaisesta järjestyksestä ja monipuolisesta valikoimasta – vaikka islantilaislangat eivät olekaan heille mikään must-juttu. Minäkin ostin tänään vain kaksi kerää – ehkä parit pipot neulon tälle talvelle. Ja sitten kaikkea huushollitarvetta, nippeliä ja narua.

Kiertelimme vähän keskustassa, käytiin katsomassa ortodoksikirkko, joka ei tänäänkään, tietenkään, ollut auki. Ehkä joskus onnistun oikeaan aikaan paikalle. Kylän keskustassa on  ”Tehdään yhdessä joulu” -installaatio, joka lienee koottu maitopurkkeihin jäädytetystä värjätystä vedestä ja sitten siten syntyneistä ”tiilistä” koottu valaistuksi seinäksi nähtiin myös.

Paluumatkalla oli ajatus mennä Kaunispään Huipulle kahville tai kaakaolle ja katselemaan valoa joka etelässä näytti paistavan. Enää ei mene kuin reilu viikko ja aurinko kapuaa jo horisontin yläpuolelle. Kuva puoli kahden aikoihin, valoa ja pakkasta on. Ja laskettelijoitakin aika paljon. Ja Huippu täynnä lounastajia, lämmittelijöitä, kahvittelijoita, — suosiolla päätimmekin ajella mökille, jossa nautimme kahvit ja vain vähän suolaista – olisihan jo pian päivällisen aika, joten ei mitään kunnon lounasta tänään.

Pöytävaraus oli saatu viideksi. Fienoon siis. Pizzaa ja muuta italialaista hyvää, menneiden muistelua.

Mökille palattua emme pelanneetkaan mitään, vaan katselimme vanhoja kuvia meidän yhteisiltä reissuilta ja yhteisistä juhlista. Muistikuvia. Muistoja ja kuvia, ja paljon jo unohdettua.

Olipa hyvä päivä.

Mökkielämää Ruoka ja viini

Perinteistä – ja uutta

Monesko vuodenvaihde, että ollaan tutulla porukalla Hangasojan varressa? – Viides vai seitsemäs, tai jotain sinne päin?

Me saatiin meidän ystävät, jotka ovat vakityypppejä täällä näin vuodenvaihteessa, tänne. Ei ollut tällä kertaa mikään itsestäänselvyys, että tulevat/voivat lähteä, joten sitäkin iloisempia oltiin, että tulivat.

Pidennetyn viikonlopun ohjelmassa on ulkoilua ja syömistä, toki myös viinejä ruoan kanssa. Tänään vain vähän sellainen iltapala-tyylinen sapuska, pinaatti-fetapannaria vähän juhlallisemmaksi, lappilaisemmaksi, tein tarjoilemalla sen ohessa savuporoa.

Mutta erityismaininnan ansaitsee juustotarjotin, jonka kokosin Vävyltä saamastani lahjasta. Rolling Cheese  Helsingin Museokadulla on juustokauppa, josta voi tilata juustoja ja muita herkkuja muuallekin Suomeen, ja niihän kaupan antimiin tutustunut J. oli tehnyt. Tilasi pikkukassillisen niitä joululahjaksi, ja minä jatkoroudasin ne tänne tätä iltaa varten.

Sekä Beola että Pecorino olivat erinomaisia, mutta La Tur! Olin lukenut siitä yhden sun toisen ruokatutun sometililtä, ja nyt pääsimme sen testaamaan. Sitä kuvaillaan ”juustomaiseksi jäätelöksi” ja sellaista se todella oli.  Voikohan olla mahdollista, että juustot maistuivat ihan erityisen hyvälle niitä arvostavien seurassa, ja juuri siksi, että juuri näiden ystävien kanssa niitä juuri tänään testasimme? – Olen aika varma, että juuri niin se on.

[Lienettekö koskaan nähneet kuvaa meidän rantasaunasta? 🙂
– Täällä blogissakin niitä on kymmeniä.
Tässä tämänpäiväinen.
Ja löylyt!! Elämän suuria pieniä iloja.]

Syömisestä puheenollen; onneksi oli kunnon hiihtolenkki takana. Vellinsärpimälle ei ollutkaan latua, oli tyydyttävä Luttotuvan  hengähdyspaikkaan. Ja siellä kyllä kaksikin syytä hengittää keskittyneesti. Tiedän, että on ikävää tällaisia kirjoitella kertomatta syytä, mutta nyt ei vain voi.

Kaikesta huolimatta ja joka tapauksessa Lapin luonto!!  [Luttotuvan sillalla]  Huomiselta retkeltä varmaan paljon lisää kuvia…

Mökkielämää Valokuvaus

Täydenkuun aikaan kirjoja ja turisteja

Täysikuu

Uni loppui, lopullisesti ennen seitsemää: jatkoin siitä, mihin illalla jäin. Tarpeeksi vaatetta, monta kerrosta, vinkkelit jalkaan ja ulos. Eihän se täysikuu ollut yön aikana mihinkään hävinnyt, päinvastoin näkyi vähän selvemmin kuin illalla, jolloin pilviverho oli paksumpi.

Nyt mökkipiha oli kuin satumetsä. Meidän uusi nili ja sen vieressä korkealle nouseva (15 – 20 metriä?) aihki, meidän valaistu voimapuu, olivat vaikuttava pari tummaa taivasta vasten. Talven ihmemaa, jossa ihan ilman Eepin avustusta näin tonttuja palaamassa etelän jouluretkiltään. Tai oliko metsän katveessa sittenkin vain meidän mökkitienoon omia maahisia? –  Pehtoori ei näitä minun arvelujani kommentoi.

Kirjojen parissa – uusi haaste ja ladullakin 

Tänään keskipäivällä julkaistiin lukuhaaste vuodelle 2024: viisikymmentä kirjaa ensi vuonna luettavaksi. Tämä on nyt neljäs vuosi, kun aion osallistua. Ja nytkin, kuten viime vuonnakin, aion himmailla, hissuksiin edetä, enkä suorittamalla suorita. Ei väliä, vaikken pääsiäiseksi saisi valmiiksi. Toivottavasti tällä kertaa onnistun tässä aikeessa – kolmena edellisenä vuonna viimeistään vappuna on kaikki haasteen 50 kohtaa tullut täytettyä. Jos laittaisinkin itselle haasteen, että ennen juhannusta EI SAA olla valmis?

Edellisten vuosien haastevastaukset ja jonkinlaiset kommentit (edes tähdet) niistä on täällä: 2021, 2022, 2023
Viiden Bookbeat-vuoteni aikana olen kuunnellut liki 600 kirjaa. Tämä kulunut vuosi on – yllättäen – ollut kaikkein ”runsaskirjaisin” (140 kirjaa), varsinkin kun näiden lisäksi on vielä ”oikeita” paperikirjojakin, ja aika paljon leikki-ikäisen kirjoja. 🙂

Ja milloinhan olen viimeksi tehnyt ”Luettua”-postauksen? Joskus elo-syyskuussa? No sen jälkeen olen sentään edes maininnut joistakin vahvimmin vaikuttaneista (Jeninin aamut, Minne katosi Antti Järvi?, Annikin sota ja rauha, Neuloosi, Oi niitä autoja (Jake Nymanin mainio opus, jonka ostin joululahjaksi sekä Pehtoorille että sisaren miehelle) … monista muistakin hienoista kirjoista olisi täällä mainittava, muutama suositus esiin nostettava.  Ehkäpä tulevina pakkaspäivinä sen teenkin. Jos vaikka tarvitset kirjasuosituksia tätä uutta haastetta varten?

Tänään iltapäivällä, Sivakkaojan – Kakslauttasen ladulla, kuuntelin loppuun eilen aloittamani Sirpa Kähkösen ”36 uurnaa”. Se sopisi ensi vuoden haasteessa vaikka kohtaan  ”37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita”. Minä vain en voi käyttää, kun tänään jo luin loppuun. Viime tai toissa vuonna näinä vuodenvaihteen viikkoina en ehkä olisi pystynyt tätä lukemaan. Nytkin se oli hyvin vahva kokemus, nuorempana tämän olisi varmaan kokenut toisin. Kirja on kamala, se on hieno, raastava, ymmärtävä, ymmärtämään auttava, huikean hienoa ja vahvaa kieltä, murretta käytetty vahvasti, viisas, vahvasti osa Suomen historiaa, helpottavakin, erilainen sukupolviromaani, autobiografia. Viimeistään nyt Sirpa Kähkönen on Finlandiansa ansainnut.

Saariselän turisteista 

Ensinnäkin Hangasojan varressa on kovin harvassa mökissä valoja, mutta kylillä Kuukkelissa käydessä tuntui aasialaisia, varsinkin japanilaisia, olevan ihan tungokseen asti. Ja olen ennenkin tätä ihmetellyt: miten japanilaiset, jotka tulevat miljoonakaupungeistaan tänne Lapin suht pieneen tunturikohteeseen, ovat tientukkona, hölmistyneinä ja jämähtäneinä hyllyjen ja varsinkin hevi-vaakojen edessä ja ääressä. Tokion suurimmilla metroasemilla miljoonat päivittäiset matkustajat soljuvat sujuvasti eri linjojen välillä mutta Kuukkelin muutaman sadan neliön kaupassa tai talvikävelyreiteillä tunturissa he tukkivat kaikkien kulkuväylät! 😀

Meillä oli sitten läheisempikin kohtaaminen parin hollantilaisen nuorehkon naisen kanssa. Oltiin vasta menossa autolla kauppaan ja juuri kun oltiin kääntymässä Hangasojantieltä kohti pohjoista, hoksattiin pari naista seisomassa lumipenkan päällä ja viittoilevan meitä pysähtymään. He kyselivät reittiä porotilalle: ”Mistähän löytyisi ”reindeer farm” , pitäisi olla ihan tässä lähellä”.

Selittivät kävelleensä jo kolme tuntia, ja totta puhuen, olivat kyllä jo aika punaposkisia ja väsyneen näköisiä, luonnollisesti avopäin huolimatta kymmenen asteen pakkasesta, mutta niinhän ”kaikki” muutkin ulkomaalaiset täällä ovat. Kännykästä näyttivät olevansa menossa Aholammentien päässä olevalle farmille, ja sinnehän on matkaa: ensin nelostietä jokunen kilometri etelään ja sitten metsätietä kolme-neljä kilometriä keskelle ei-mitään. Sitä paitsi hämärä oli vaihtumassa umpipimeäksi. Päätettiin viedä heidät. Kun hoksasivat matkalla, kuinka pitkästi sinne vielä oli matkaa, ihmettelivät kovasti, että noin vain heidät vietiin perille. Onneksi farmilla näytti olevan sekä poroja että porukkaa, joten jätimme tyytyväiset turistit kohteeseen. 🙂

Joulu Mökkielämää

Tapaninajelulla pohjoiseen

Tapaninajelulle lähdettiin vasta aamukymmeneltä: Emmiliinin kanssa vielä nähtiin, joten ei maltettu aiemmin matkaan suoriutua – ei, vaikka melkein kaikki oli jo eilen iltasella pakattu.

Ajokeli enimmäkseen hyvä, pari kertaa joku lumisadekuuro sattui kohdalle. Ei rekkoja, eikä muutenkaan paljon liikennettä. Melkein kolmen kuukauden poissaolon jälkeen oli taas niin hyvä tulla tänne.

Loppuvuosi mökkielämää. Ehkä saamme – perinteisesti – ystävät uudeksivuodeksi seuraksemme ja vuodenvaihteen jälkeen sitten Emmiliini ja luonnollisesti myös vanhempansa tulevat tänne. Tytär oli suunnilleen puolivuotias kun ensimmäistä kertaa oli näissä mökkimaisemissa, ja haluaa nyt tuoda oman tyttärensä tänne: Lapin kävijäksi totutetaan varhain. 🙂

On pikkupakkanen, hiljaista, valkoista, kuu melkein täysi. Vähän tehtiin jo lumitöitä, asettauduttiin, ”talviasetukset” kuntoon. Hiihtämään en illan syvänsinisessä pimeydessä enää lähtenyt, eikä rantasaunaakaan lämmitetty, – kynttilöitä ja tonttuja vielä laittelin esille.

 Ja kukas meidän uutukaisen nilin nurkalle olikaan kavunnut: tiesin, että Tomafoi viihtyisi sen suojassa.

Historiaa Lappi Mökkielämää Muistikuvia

Iiskonlompolo

Viime viikonloppuna sekä täällä blogissa että Saariselkä-FB-ryhmässä julkaisemaani kalenteriarvontaan saivat osallistua kaikki: ei väliä, tiesikö lammen oikean nimen vai ei, pelkkä kommentointi toi osallistumisen arvontaan.

Vastauksissa (joita tuli yhteensä yli puolensataa!) esitettiin Pessinlampea, Luulampea, Kelolampea, Rönkönlampea, lampea Aurora-polun alussa, varrella tai lopussa, olikohan siellä Kuukkelilampikin arvuuteltuna oikeaksi vaihtoehdoksi,  – ja myös Iiskonlampi oli mainittu useissa kommenteissa.

Kyseessä tosiaan on Iiskonlampi.

Ja voittaja on: Sanna Kolehmainen, jolle tieto voitosta on jo mennyt.

Näissäkin kuvissa, lammen eri rannoilta, tämä Saariselän keskustassa oleva, Aurora-polulle näkyvä, lampi tosiaan on. Se on Kummituskämpän ja Kelotuvan ”takana”. Kelo-oja lähtee Kelolammesta, juuri siitä, jossa kesällä on uimaranta,  ja se kulkee kylätien sivuitse ja laskee Luttojokeen. Ja Luttojokeen laskee myös puro Iisakinlompolosta.

Iiskonlompolon rannalla on Lapland Safariksen Aurora Cabin , tulistelupaikka ja kotarakennelmia.

Lompolo-sanalla tarkoitetaan järvimäistä suvantoa joen varrella ja sanaa käytetään erityisesti Peräpohjolan murteissa. Paljonhan lompoloita on pitkin Lappia, ja Lompolo onkin lainasana (pohjois)saamen luobbal-sanasta.

Iisko on saamelainen miehen nimi ja tällä hetkellä se on 39 suomalaismiehellä etunimenä. Nimen etymologia on Iisak/Iisakki-nimessä. JOS Iiskonlompolo pitäisi kääntää suomeksi, se olisi sitten Iisakinlampi.

Kuva Iiskonlompolosta on tämän vuoden (2023) Saariselkä-kalenterissa lokakuun kuvana. Ja sitä varten vasta viime vuonna itsekin otin selvää tutun lammen nimestä. Liskolammeksi sitä yksi informantti väitti, – jostain matkailuun liittyvästä riitajutusta olisi ollut kyse, ja sukunimestä olisi väännetty ”haukkumanimi” lammelle. Mutta kuulostaa kyllä vähintäänkin urbaanilta legendalta. Tuo Iiskon lompolo on paljon uskottavampi. Pyyntikulttuurissa vesistöjä ja pyyntipaikkoja nimettiin hyvinkin tavallisesti paikan nautinnasta vastaavan mukaan. Esihistoriallisena aikana (ja toki myöhemminkin) suku, perhe tai kotakunta pyyntikauden eleli omalla nautinta-alueellaan, jossa vaihtoi asuinpaikkaa kalastuksen ja metsästyksen tarpeiden mukaan. Kyse on siis myös jutaamisesta.

Lappi Mökkielämää Valokuvaus

Onneksi syitä olla ulkona

Talvi on jo ihan lähellä, iltapäivällä melkein tuntui, kuinka se laskeutuu tänne meidän lintukotoon.

Hangasojan pulputus on vähän vaimeampaa, kohmeisempaa kuin vielä viikko sitten, pakkasasteita aamulla puolenkymmentä. Mutta aurinkoa! Aurinkoa oli aamupurollakin, – siellä mietin sitä ajatustani, toivettani avantouinnin aloittamisesta. Ja ratkaisu löytyi: ei ole minusta moiseen.

Mutta ulkoilemaan kyllä. Pitkälle iltapäivään olimme ulkona. Tunturissa, metsässä, purolla, pihapiirissä. Joskus kolmen jälkeen kun auringon lämpö taas hiipui, tuli sellainen tunne kuin penskana: en halua sisälle! Vähän  jo palelee ja väsyttääkin, mutta ei sisälle. Nälkähän se  nytkin keskeytti hyvät ulkoilut.

Lintukodosta puheenollen. Toissapäivänä kun lähdimme pihapiiristä, sattui kohdalle metso, jonka ”kaikki” = Pehtoori ja ”Lähes naapuri” ovat nähneet useinkin, minäkin kuullut, mutta nyt kohtasimme ensimmäistä kertaa. Minähän en mikään lintukuvaaja ole, mutta yritinpä kuitenkin.

Ja sitten kun edellisellä mökkireissulla ”Lähes naapurin” pihassa opin, miten kuukkelit saadaan pihapiiriin ja paikalleen kuvattaviksi, niin olen viikon varrella yrittänyt saada niitä linssin eteen …

Juju on se, että laittaa (suolatonta) koiranmakkaraa murusina hyvään kuvauslokaatioon. Ovat kyllä persoja moiselle herkulle. Aiemmin olen nähnyt kuukkeleita meidän notksipaikalla syömässä makkaraa kädestä ja varastelemassa pieniä parmesankeksejä tarjoiluastiasta, mutta nyt on menty ihan tarjoillen vain koiranmakkaraa.

Kerran kun patikkapolulla (Koiranjuomalammella muutama vuosi sitten) syötin kuukkeleita patikkaeväillä, tulin miettineeksi, että onkohan se kovasti epäeettistä, luonnon vastaista etc. Kyselimme sitten asiasta muutamilta lintuharrastajaystäviltä (biologeja, birdlife-aktiiveja, luonnonsuojelun ammattilaisia) ja he totesivat, että saa niitä ruokkia. Siispä nyt olen muutamina päivinä kattanut myös kuukkeleille, ei vain tiaisille ja oraville, einettä. Ja nähnyt melkoisia kerjäämisesityksiä.

Kyllä minä vielä opin näitäkin kuvaamaan. Tässä jo harjoituksen tuloksia.