Tuupo-Heikki ja muuta ikimuistoista

Mitäs tänään tehtäisiin?

Melkein koko päivän vietin pienten kanssa. Iltapäivällä jokunen tunti torilla ja Hallissa kuvaushommissa, mutta muutoin kahden pienen kanssa: Apsu ja Eevis ovat parasta.

Aamupalapöydässä pohdimme, mitä tehdään tänään, kun on aika kylmä (+ 15 C) ja aikaa yhdessäoloon kuitenkin aika vähän eli vain yhteen asti, jolloin isi pääsee töistä.

Lihansyöjäkasvin näkeminen oli pointti, jolla lapset (= Apsun) sain vakuuttuneeksi siitä, että voitaisiin käydä Linnanmaalla Kasvitieteellisessä. Paikka aukesi kuitenkin vasta kymmeneltä, joten ehdimme viettää tunnin ”tarhan puistossa”.

Jo pari viikkoa sitten opin, mitä minun on tehtävä, kun huudetaan ”Mummiiiiii, tuu,… Tuupo-Heikki!  Apsu sen minulle käänsi: eli ei ole Tuupo-Heikki vaan Turbo-leikki = mennään leikkikentän tai nurmikon tai muutoin sopivan juoksupätkän alkuun riviin ja joku ”hakkee” (=laskee):  yy-kaa-koo-nyt! Ja sitten juostaan kilpaa maaliin. Turbona juostaan. Se on Tuupo-Heikki eli turboleikki!! Ja mummi häviää aina! Tai joskus on pakko näyttää, että ei se aina niin elämässä mene. Ei niin, että aina voittaisi. Eihän se ….

Kasvitieteellisessä

Kymmeneltä olimme Linnanmaan upeiden kasvihuoneiden ovella ja pian sisällä. Olinpa oikeastaan yllättynyt, kuinka lapset ilahtuivat paikasta.

Menneinä aikoina yliopisto-opettajana tulin tarkastaneeksi satoja tai varmaankin tuhansia pääsykoe-, tentti- ja esseevastauksia. Humanistina (tai ehkä sittenkin muuten vain) tiesin, että suinkaan aina ei ole vain yhtä ainoaa oikeaa vastausta.

Tänään olen saanut asiasta vahvan vahvistuksen. Hyvin vahvan!

Olimme lapsenlasten kanssa yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa ja kasvihuoneilla – eka kertaa ikinä ”raahasin” heidät sinne. Ja jo pyramidien näkeminen oli iso hämmästyksen ja kummastuksen aihe (Afrikan tähti -pelissä sellainen on nähty!). Kerro, mummi… Ja mummihan kertoi.

Kiertelimme Romeon ja Julian, kaksikin kertaa molemmat kasvihuoneet, ja sitten aulassa (Verona) löysimme tiedenäyttelyn ja osana sitä mahdottoman mielenkiintoisen mehiläispesän, huuhkajan ja ahman, sekä ”pelit”. Näyttöpäätteillä oli tietovisoja.

Apsu, joka on vähintäänkin yhtä kilpailuhenkinen kuin tätinsä (vaikka sitten vain itsensä kanssa) teki kerta toisensa jälkeen tietovisaa pöllöistä ja lopulta sai ”90 % oikein”, ja sen jälkeen oli vihdoin valmis lopettamaan.

Ja samaan aikaan toisaalla, naapurinäytöllä, pikkusysteri E. 2½ v. (diginatiivi hänkin) pelaa peliä ja klikkailemalla vastauksia kysymyksiin, joita ei osaa lukea, saa kerta toisensa jälkeen koneen ilmoituksena vaaleanpunaisella pohjalla tiedon, että ”VÄÄRIN”. Kolme neljästä veikkaustehtävästä on väärin, joten niitä vaaleanpunaisia ilmoituksia tulee lähes joka kerta. Mutta hei: E. tykkää pinkistä. Melkein kaikki valitsemansa vaatteet, kengät, laukut, lelut ovat pinkkejä.

Siis: Eevis kokee kerta toisensa jälkeen vastanneensa oikein ja hihkuu pikkupyramidin aulassa: VOITIN!

Kotiutuminen

Kasvitieteellisen jälkeen (kun emme olleet sitä lihansyöjäkasvia löytäneet) ajelimme kirjastolle. Sielläkin oli paljon hyvää uutta ja tuttua,mm. löydettiin uusi lautapeli: Richard Scarryn ”Touhula”-kaupunkipeli. Vähän sitä Apsun kanssa kokeilimmekin, ja lupasin, että jos pääsemme yhdessä lomalle mökille, hankin sen sinne. Päästäisiin ja voisinpa hankkia.

Kirjastosta lähdettyämme oli jo nälkä ja toisaalta aikaa sapuskalle vain vähän. Onneksi on whatsapp: papalle saatiin viesti, että keittäisi perunat valmiiksi. Niiden kanssa ”Mummin lihapullat” (ks. eilinen postaus)  maistuivat ja ilokseni sain kutsun ”tuu mummi illalla meille iskän luo”. Siitä tuli mahdottoman hyvä mieli. Huomenna taas menenkin.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.