Showing: 81 - 90 of 133 RESULTS
Historiaa Isovanhemmuus Joulu Oulu

Kolmas adventti

 

Adventtiaika

Onhan tästä ollut puhetta joka joulu: minulle kuten niin monelle muullekin, iso, melkein suurin, juttu joulussa, on joulun odottaminen.*  Ja siihen odottamiseen, joulun riemun tuloon ovat syntyneet joulukalenterit, ja niihin liittyvät myös adventtisunnuntait ja adventtisunnantaisin poltettavat kynttilät. Jokainen joulukuun pyhä, joka sunnuntai, sytytetään yksi kynttilä lisää, aiemmin sytytettyjen edellisten rinnalle.

Kirkollisessa perinteessä ensimmäinen adventtikynttilä sytytetään odotuksen, toinen ilon, kolmas rauhan ja neljäs rakkauden kunniaksi.

Monenlaisia joulukalentereita, nimenomaan adventtikalentereita on ollut kautta maailman sivu. Nyt on Oulussa yksi uusi, julkinen, kerran viikossa avautuva luukkukalenteri. Pikisaaren Merimiehenkotimuseon ikkunoista kukin avautuu vuorollaan: talossa avataan yhteensä neljä ikkunaa, yksi jokaisena adventtina. Nyt on avattu jo kolme luukkua. Tämä on niistä toinen. Merimiehenkotimuseo eli Matilan talo on Oulun vanhin koti, joka on siirretty paikasta toiseen. Nyt se on mukava kalenteri.

Vastaavia ikkunaluukkukalentereita on monissakin kaupungissa. Lähimpänä, yksi hienoimmista on Wanhassa Raahessa. ”Livenä” en ole sitä koskaan nähnyt, mutta nytkin seuraan Instassa ja kyllä tekisi mieli joku päivä ajella luukkuja katselemaan ja samalla Langin Kauppahuoneelle lounaalle ja putiikkiin saippuaostoksille (kirsikkatuoksuinen marseillesaippua on ihana).

Joulukuun lauantai

Heräsin seitsemän jälkeen siihen, että jostain kuului pienten askelten läpsytys ja varovaisesti ”mummi, mummiii … ” Yökyläläiset, pienet olivat kuin olivatkin löytäneet takanreunuksen joulusukista tonttujen tuomat yllärit ja hihkuivat hiljaksiin… Aika pitkään kesti non-stop-aamiaistarjoilu meillä. 😉 Oli aamupiirrettyjä ja kaakaota, leipää ja juttuja, tonttujen tarkkailua, pukemista ja puhetta. Leppoisaa ja välillä vähän vauhtiakin.

Kun Juniori muksujen kanssa lähtivät oli kotimme kummallisen tyhjä. Sitä tyhjyyttä lähdin pakoon lenkille, mm. Pikisaaressa kiertelin. Olinpa iloinen, että en kummoisempia ajatellut. Elin ihan hetkessä. Olisiko niin, että olisin pieniltä jotain oppinutkin; kunpa edes hetken muistaisin ja vain nauttisin joulun odotuksesta. Minä yritän.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*  Sanaa adventti käytti jo Mikael Agricola kirjoituksissaan. Sana on kulkeutunut meille ruotsin kielen kautta latinan kielestä, jossa adventus tarkoittaa Kristuksen tulemista ja alun perin tuloa, saapumista. Sana on johdettu verbistä advenire ’tulla luo, saapua’, joka koostuu etuliittteestä ad- ’luo, kohti’ ja verbistä venire, joka tarkoittaa tulemista.

          Kotus, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 

 

Isovanhemmuus Joulu Niitä näitä

Enkeleitä elämässä, elämään…

Enkeleiden aika. Niitä tarvitaan nyt, ja niitä on nyt. Enkeleitä teidän kaikkien elämään …

Mummilassa on ollut vilskettä, kun kahden pienen kakkoskodissa, isin luona, on sauna-kylppäriremontti venähtänyt päivän, pari yli suunnitellun.

Päivän aikana on paljon joulujuttuja puhuttu ja eletty, ja odotetaan niitä tulevaksi. Joulufriikkimummi ei ehkä ole paras mahdollinen lapsenlapsen joulunalusjännityksen lieventäjä. Kyllä, kyllä me Apsun kanssa odotamme, että myös huomenaamulla joulusukissa takanreunuksella on Aku Ankka tai joku muu mukava pikku ylläri.

Poikkeusolojen poikkeuksiin liittyy sellainenkin, että äsken saunassa oli kolme sukupolvea Satokankaita. Pehtoori & Poika ja sitten vielä Apsu – ja sitten vielä Eeviskin. Mummi huolehti iltapalan valmistamisesta sillä aikaa… Paljon jutskattiin iltapalallakin, – ja katseltiin Eeviksen ihan omaa show´ta. Eevis nyt vaan on ainakin pohjoisen pallonpuoliskon paras ilvehtijä, tunteiden tulkki ilmeillä, loputtoman rento sylissä, mutta osaa myös tiukasti sanoa ´ei´. Ja sitten juosta kädet harallaan syliin: mummiiiii… Mitäpä muuta minä joulukuisena perjantaina osaisin toivoa?

Joulu Ruoka ja viini

Jouluksi viiniä?

Tänäkin vuonna joulu on ruokajuhla, yhdessä olemisen juhla.
Minun lahjani perheelle on useamman päivän kestävä ruokajuhla: juhlaruokaa ja sen kanssa hyviä viinejä.

Ja jouluvalmisteluihini ja blogielämääni kuuluvat tänäkin vuonna jouluviinisuositukset, joita aletaan Pehtoorin kanssa pohtia jo hyvissä ajoin syksyllä… Tänä vuonna ei ole ollut paistinkääntäjien eikä viinikerhon pitkiä päivällisiä, ei juuri mitään ruokajuhlia, ei viininmaistiaisia, ei montaa kertaa ruokaystäviä kotonakaan – joten ”ulkopuolisista” vain Juniori on ollut mukana pohdinnoissa.

Heti tähän alkuun on todettava, että kuten aina ennenkin, nämä suositukset ovat nettikauppalapussa  (puhelimessakin toimii 🙂 ). Viinien hankkiminen liikkeestä voi olla ilo ja nautintokin, mutta onko se sitä juuri pari päivää ennen aattoa? Ehkä kuitenkin –  ja varsinkin ”näinä aikoina” – kannattaa mennä kauppalapun kanssa hyvissä ajoin Alkoon ja roudata juomat kotiin ilman ruuhkissa pyörimistä.

Tai vielä parempi: käytä Alkon verkkokauppaa! Tästä postauksessani on linkit Alkon viineihin, joten ei muuta kuin sieltä suoraan napsuttelet, mitä tilaat, ehkä vielä lisäät listaan joulusaunaoluet, glögit ja digestiivit tai jotain muuta mitä joulussasi ja vuoden vaihtuessa on tapana nauttia, maksat ostokset netissä, saat viikon sisällä ilmoituksen saapuneista tuotteista ja käyt lähi-Alkostasi hakemassa kaiken kerralla. Turvavälit pysyy, eikä tarvi jonotella tai ”ahistua”. Alkon sivuilla on selkeästi neuvottu miten ja millä aikataululla tilaukset kannattaa hoitaa!

Postaus ja juhlapäivällinen on hyvä aloittaa samppanjalla tai ainakin hyvällä kuohuviinillä. Otsikkokuvassa on piccolopullo italialaista franciacortaa, ei proseccoa, ei spumantea, ei frizzantea, vaan Italian kuohuviinituotannon huippua. Lombardialainen samppanjamenetelmällä tehty franciacorta on samppanjan hinnoissa (pikkupullo 15 €). Kokeile tänä vuonna tätä samppanjan tilalla? Tai muutenkin, paahteinen, aika vahva, mukavasti hapokas maku sopii myös kalaruokien kumppaniksi. Tai uudenvuoden juhlaan! Me todettiin tämä löydöksi; jouluksi hankimme ison pullollisen: Contadi Castaldi Franciacorta Brut.

Toinen kuohuviinisuositus on cremant Alcasesta: olen ehkä ennenkin Wolfbergerin laittanut joululistaan, mutta miksenpä nytkin. Se on tyylikäs, kuiva, mutta siinä on myös makua ja voimaa. Klassikko. Myös magnumissa, jos vaikka uutena vuonna on muutama ystäväkin uskaltautuu vierailulle. …

Sitten vielä toinen italialainen ehdolle. Tämä skumppa on kepeä ja raikas, hedelmäinen ja helppo: Le Contesse ~ kreivitär.  Ehkä enemmänkin kesäkuohuva, mutta kyllä tämä ulkoilupäivän päätteeksi mökkisaunasta palatessa, iltapalan kanssa oli oikein hyvä.

Sitten varsinaisiin ruokaviineihin. Alkupaloille valkoviiniä. Olkoonkin kliseistä, mutta kun se nyt vaan tahtoo niin toimia. Voisi väittää, että meidän tämän vuoden vakiovalkkari on ollut paitsi vanha, kunnon Umani Pecorino, niin myös tämä ranskalainen Vouvray V 2019 Loiren laaksosta. Chenin Blanc -rypäleestä tehty viini on täyteläisen hedelmäinen, siinä on hyvät, mutta ei-kipristelevät, hapot. Se sopii graavikaloille, mätimousselle, sienisalaatille …  ja on itseoikeutettu jouluaaton viini. Monelle riesling on se ”oikea” kalaviini, joten maistelimme mökillä Korrell Rieslingin tätä miettein. Ko. viini oli viinikerhomme maistiaisissa ja sai hyvät pisteet (8½) myös heiltä. Saksalainen Nahen alueen viini ei ole niin hedelmäinen kuin tuo Vouvray, mutta hyvin puhdaspiirteinen, sitruksinen, sopivan mineraalinen viini, joka sopii yhtä lailla lohelle, äyriäisille kuin vaalealle lihallekin.

Savukalalle ja kalkkunalle, miksei myös kinkulle sopii kolmas ehdolla oleva valkoviini: vastoin tapoja olen maistanut ja jopa suosittelen chileläistä viiniä. Cono Sur´n Chardonnay on Viinilehden vuoden viini ja Juniori sitä kehui ja pisti meille mukaan mökille. Varmasti on monikäyttöinen viini.

Ja sitten asiaan. 🙂 Punaviineistä on kokemusta ja mielipiteitä edellisiä enemmän ja lemppareita, hyviä makupareja on. Piemonten barbera-viini ei nimestään huolimatta ( Rossofuoco (tulipunainen) ) ole mikään tulinen viini, mutta punaisia marjoja sen mausta löytyy paljonkin, mutta ei se silti ole mikään mehumainen viini. En tiedä, miksi minulle tulee mieleen sana ”kotoisa”, leppoisa. Siinä on pehmeyttä ja sopivasti lämpöä. Ei ole liian tuhti kinkulle, eikä kalkkunallekaan…. Sopii kyllä kynttilän valossa tumman suklaan kanssa nautittavaksi. 😉

Edellistä luonteikkaampi, enemmän ruokaviini, on riojalainen, joka aina välillä tulee Alkon listoille; nyt on taas saatavana myös Gran Reservaa (tämä vuodelta 2013) La Rioja ALta Lat 42. Siinä on riojalaiselle tyypillistä vaniljan (tempranillon) tuoksua, voimaa ja karheutta, mutta kypsytysvuosia on jo sen verran, ettei viini napsu eikä kiristele. Tämä on riistaviini (meillähän on poroa joulupöydässä) ja sopii varmasti myös sinihomejuustolle ja Appenzellerille. Se  on kyllä hintansa (vähän alle 20 €) väärti.

Perinteisesti joulupöytään suositellaan pinot noir -rypäleestä tehtyä viiniä. Minä en varsinaisesti ole mikään pinot noirin ystävä, useimmat niistä kun tuntuvat maistuvan karpalolle tai kirpeälle, sokerittomalle sekaviinimarjamehulle, mutta nyt on (Juniorin avustuksella) on ollut testattavana ja tykättävänä passeli joulukinkkupunkku: Uudesta-Seelannista vuoden 2016 sadosta Jackson Estate Vintage Widow Pinot Noir. Siinä on kypsien marjojen makua (kirsikkaa, karhunvatukkaa) sekä vähän lakuakin. Yksi parhaista pinot noir -kokemuksista oli tämä. Mökillä sopi poronkäristyksellekin oikein hyvin. 🙂

Eikä ole minun viinisuosituksiani ilman Amaronea, josta oli uusimmassa Etiketti-lehdessä mukava pikku artikkelikin. Tälläkin kertaa suosittelen sitä, vaikka lahjaviiniksi, nautinnoksi lahjakirjan keralle tai jälkiruokalasilliseksi suklaan, lakritsin tai pähkinöiden kanssa. Tänä vuonna Alkossa on I Castein Amaronea (2015), jota en muista muualla kuin Roomassa nauttineeni. Ja tänä vuonna se on vielä puisessa lahjalaatikossa. Maksaahan se. Erinomainen maksaa.

Melkein puolet halvempi on I Castein ripasso-viini, ”pikkuamarone”. Ripasson valmistuksessa käytetään kuorisakkaa, joka on jäänyt amaronen valmistuksessa. Nämä käytetään yhdessä uudelleen, juuri siitä viinille epiteetti ”ripasso” ~ uudelleenkäytetty. Ripasso-viineissä on samat rypäleetkin kuin amaronessa, joten ei voi mennä kovin paljon pieleen. Tällä hetkellä minun lempiviinejäni ovatkin monet Valpolicellan Ripassot, joista I Castein Ripasso on yksi parhaista. Se on hyvin monikäyttöinen (liha)ruokaviini. Vaikka olemme nauttineet sitä useinkin, ei kuvaa tähän postaukseen ei löydy…

Bonuksena Villa Valentina. Saman talon samettietikettisiä viinejä on moniakin. On taidettu vuosien varrella maistaa kaikki: Il CLassico Biancoon en enää sorru. Muut ovat hinta-laatusuhteeltaan kelpo viinejä.

 

Toivottavasti näistä muistiinpanojeni purkamisista on iloa ja apua valintoihin. Lämpimästi suosittelen verkkokaupan käyttöä – tai viiniostosten tekemistä hyvissä ajoin.

 

 * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *

Linkin takana nettikauppalappu viiniostoksille
Puhelimessa näyttää aika hyvälle. 🙂

Jouluviinit_2020_RS
Tässä pdf-versio vaikka paperitulostukseen

 

 * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *

Jos edellisinä jouluina jäi joku hyvä viini mieleen, etkä muista nimeä,
ehkä löydät sen näistä aiempien vuosien postauksistani.
Ja toki niissä on edelleen paljon hyviä suosituksia, ja kauppalaput niissäkin.

2019    2018       2017      2016     2015

 * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *  * * * * * * *

 

Joulu Niitä näitä

Joulukuusen hakumatkalla

Tänään olen ollut Joulukuusen hakumatkalla.

Itse asiassa matka alkoi jo eilen, mutta tänään vasta sopiva löytyi ja sai paikkansa. Sattuipa niin, että äitini keksi, että hän haluaa kotiinsa kuusen. Edellisen kerran hänellä on tainnut olla kuusi 10 vuotta sitten, eikä ole huolinut edes pikkukuusta kotiinsa, vaikka joskus sellaista on ehdotettu. Nyt hän haluaa, ja kertoi toiveestaan jo pari viikkoa sitten. Kun toissailtana erehdyin kysymään, vieläkö hänellä on kuusihaave ja onko jo saanut jonkun kuusen hommaamaan, hän ilmoitti niin painokkaasti kuin voipunut vanhus vain voi: ”Haen vaikka itse metsästä, jollei kukaan sitä tuo!” (Toteaa 90-vuotias, joka liikkuu vaivoin, liikkuu vain kotonaan ja liikkuu vain rollaattorin kanssa.)

Lupasin sitten hankkia kuusen. Surffailtiin Pehtoorin kanssa, löydettiin sopiva, ja eilen ajelin Bauhausiin sellaisen hakemaan, mutta eipä siellä sitten ollutkaan, vaikka netti sellaista lupasi. Lupasivat tilata. Ja jo tänään siellä oli kuin olikin yksi 180-senttinen Lappi-tekokuusi! Kävin hakemassa sen, jo eilen hankin kynttilät, koristeet ja kauniin Airamin latvatähden, joten tänään ei muuta kuin roudaamaan iso pahvilaatikko Caritakseen ja sitten kuusen pystytykseen. Laulussakinhan sanotaan, että ”joulupuu on rakennettu …”. Minä sitten rakentelin: se oli kasattuna oikeasti aika hyvännäköinen. Sain kaikki valot ja koristeetkin paikalleen ja toimimaan. (Enkä hoksannut edes kuvaa ottaa!! Pitäisi oppia käyttämään kännykkää silloin kun kamera ei ole mukana.) Joimme päälle vielä torttukahvit. Pienen pieni pikkujoulukin on sitten vietetty.

Bauhausissa oli valtava määrä joulu/kausi/kaamos/juhlavaloja. En sortunut, meillähän on jo niitä. Aika rajallisesti – jos vertaa muutamaan muuhun kujamme pihapiiriin…. 🙂 Muutaman pienen kristallikoristeen ostin, sillä niillä saa kuviin kivoja bokeh-palleroita. Tämän päivän kalenterikuvassa niitä en ole vielä käyttänyt. Nyt kuvassa on musta kuvio Oulun Rotuaarin lavan kattorakenteista – olen sen ”leikannut” photarilla tuollaiseksi sabluunaksi, taustalla on eilen aamuisen kuvausretken otos: katuvaloja kuvattu kaukaa, tahallaan tarkentamatta.

Tänä iltana minulla on yksi oma ”kalenteriluukku” avattavana: on aika katsoa Virgin River -sarjan toisen tuotantokauden kolmas jakso. Sarjan toinen kausi piti tulla jo keväällä Suomeen, mutta kuinka ollakaan korona on siirtänyt tätäkin, mutta Pehtoorin systeri se vinkkasi, että nyt on Netflixissä. Tämän vuoden viimeiset joululahja-kirjoneulevillasukat valmistuvat sarjan ohessa. 😉

PS. Joulukuusen historiasta on Suomessakin kirjoitettu kirja, ja sen perusteella tehty hyvä pikku artikkeli on täällä.

Bloggailu Historiaa Joulu Oulu

Joulukalenterin avaus

Piispantalo, tai Piispala

Siinä on ikkunoita melkein kuin joulukalenterissa – tai kun on kyse kirkollisesta rakennuksesta – on kai sanottava adventtikalenterissa. Joulu- ja advnettikalenterista ja niiden historiasta pieni artikkeli muutaman vuoden takaa…

Piispala on Oulun kauniin, hyvin säilyneen Rantakadun ja Ojakadun kulmassa. Rakennuksen monta osaa täyttävät liki koko korttelin.

Tänä aamuna lumisade oli lähinnä rännänsekoista vesisadetta, mikä teki kuviin hienoja (?) linssiheijastuksia.

Joulukalenterin aika

Joulukuun ja kalenterin avajaiskuvaksi tämä sopii vallan hyvin siksikin, että kertoo samalla siitä, millaisena tämänvuotisen joulukalenterini olen ajatellut toteuttaa. Postauksen otsikkokuva kertokoon/kertonee jostain jouluisesta aiheesta, josta kirjoittelen. Varmaankin ”Oulu kuvissa” ja ”Oulun vanhat, kauniit rakennukset” -projektini sekä ”Jouluinen Oulu” (jo ensi vuoden joulukortit tekeillä? 🙂 ) toistuvat, ehkä liitän vähän paikallishistoriaa tai oululaista joulun viettoa näihin juttuihin. Mutta mukana on myös jouluruokia, leipomuksia, lahja-asioita, linkityksiä, muistoja, kaikkea tavallisia juttujani; ensi viikonloppuna on tavoitteena koota jouluviinisuosituspostaus. Valmistautumista taas uudenlaiseen jouluun, eivätkä uutta ole vain koronan mukanaan tuomat jutut, vaan moni muukin asia on muuttunut. Ja lisää kuvia. Jouluisia kuvia. Niistä kaikista on joulukuun tuulesta temmatut jutut koottu.

Toisin sanoen blogini jatkuu tutuilla teemoilla. Tosin joulupainoitteisena nyt kalenterin ajan. Niin kuin kaikkina edellisinäkin joulun vartoomisaikoina.

Piispantalosta vielä

Rantakadun nurkkakorttelin ensimmäinen talo oli käsityöläisen, karvarimestari Alfred Lundin kaksikerroksinen kivitalo, joka tuhoutui pahoin marraskuussa 1882, Oulun suurpalossa.  Lundin talosta säilyivät kiviseinät, joiden varaan tehtiin uusi rakennus: juuri kuvassa näkyvän rakennuksen kiviosan rakennutti kauppaneuvos J. G. Bergbom. Uusrenessanssirakennuksen (huom. parveke) suunnitteli Oulun läänin vt. lääninarkkitehti Johan Ludvig Lybeck vuonna  1884.  Hän suunnitteli myös Hallituskadun puoleisen kivisen piharakennuksen 1890-luvulla. Kannattaa katsoa sitäkin tarkkaan kun ohi kuljet. Kuvassa oikealla näkyvän nikkarityylisen puuosan (1883) ehti suunnitella Lybeckin edeltäjä lääninarkkitehti Frans Fredrik Wilhelm Lüchou.

Bergbomien aikana talo oli asuintalo, ”Päripumin” kaupunkikartano (ks. Bergbomin Oulun kiinteistöistä täältä), mutta puurakennuksessa oli myös insinööri Karl Löfhjelmin rautakauppa. Bergbomin jälkeen (1896) merikapteeni Henrik Wilhem Snellman osti tontin kiinteistöineen Bergbomin perikunnalta ja siitä lähtien talo oli “Snellmanin talo”.

Merikapteeni Snellman oli Johan Vilhelm Snellmanin serkun poika. Hän oli suurimman Oulussa rakennetun laivan, fregatti “Toivon”, kapteeni, se maineikas oululaisten “Toivonherra ja kommesrootin poika”. Hän oli jo 1881 ryhtynyt rautakauppiaaksi, ja varusti nyt talonsa Rantakadun suuntaisen puuosan suurimmaksi osaksi rautakauppansa päämyymäläksi. Tämä oli se kuuluisa “HooVee”. Liike suljettiin 1903 merikapteeni Snellmanin kuoleman jälkeen ja jatkoi toimintaansa muualla. Snellman perheineen asui Ojakadun puoleisessa kiviosassa, jossa ainakin ajoittain oli muitakin asukkaita.
(lainaus Tuomiokapitulin sivuilta)

Myös Snellmanien aikana talossa oli liiketoimintaa: Oy Alko AB toimi kieltolain jälkeen aina vuoteen 1952 Ojakadun puolella (Ojakatu ykkönen), jossa ovat nykyiset Oulun tuomiokapitulin hallintotilat. Vuonna 1952 valtio osti talon Snellmanin perikunnalta, minkä jälkeen talossa oli tuomiokapituli ja piispan asunto.

Arvonnan kohde ja tulos

Toissapäiväisessä postauksessani (ja Insta-stoorissa) arvuuttelin ja asetin arvonnan:

Mikä talo ja missä? (klikkaamalla kuva suurenee)

Noh, tämä on Piispalan piharakennus. Otsikkokuvan oikeassa reunassa näkyy rakennuksen julkisivu. Tässä pihakuvassa takana näkyy Radisson Blun katolla oleva ”häkki”. Otin kuvan seisoen melkein seimiasetelman keskellä. Piispalan pihassa on tänäkin vuonna jouluseimi (josta tulette näkemään kalenterikuvan jonain päivänä. 🙂 ).

Eli tämä on niitä harvoja sisäpihoja, joihin oikein toivotetaan tervetulleiksi. Mannu arveli Raksilaan sijoittuvaksi: todellakin olisi voinut olla. Pihakellari ja kaikki, – jos kadunpuoleinen julkisivu olisi ollut näkyvissä se olisi varmasti paljastanut sijainnin. Myös Franzenin talon tyyliin tämä olisi sopinut. Arvontaan osallitui kuusi, ja AK tiesi oikean vastauksenkin, mutta arvonnan voitti kuitenkin Jarin! Onneksi olkoon!

Luulenpa, että vielä yksi arvonta tämän vuoden puolella on tulossa, joten olkaahan valmiina. Ja tervetuloa iltaisin ”aukomaan” joulukalenterin luukkuja.

Joulu Niitä näitä Oulu

Ensimmäinen adventti – tänä merkillisenä vuonna

Ensimmäisen adventin aamuna juuri sopivaan aikaan hereillä, ja aika varhain kaupungillekin. Siellä ei aamupuoliyhdeksän ja kymmenen välillä ollut kovin montaa muuta … bussit kulkivat, muutama koiran ulkoiluttaja, siinä kaikki. Mutta jouluvaloja oli jo monessa talossa, ikkunoissa, niiden pihoilla, Piispalassa seimikin, kaupungin joulukuusi kauniina valoineen, Tiernapojat-veistos uudessa paikassa (kolmas paikka jo!), Rotuaari valaistuna perinteisesti.

Tuomikirkon vieressä, Kajaaninkadun toisella puolella on useassa vaiheessa rakennettu, empire- ja uusrenessanssipiirteinen Öbergin talo. Sen ulkoasu on arkkitehti Johan Oldenburgin 1800-luvun alkupuolella suunnittelema. Kivijalan ja kellarin muurit ovat mahdollisesti jo Oulun vuoden 1822 paloa edeltävältä ajalta. Siinä on aina joulun aikaan jokaisella ikkunalla kynttelikkö, siksikin kuvauksellinen. Taustalla näkyy Franzenin talo.

Jossain vaiheessa kuvaillessani, kulkiessani, joulukuuta jo miettiessäni, ajattelin, että ehkä sittenkin – luonnollisesti – laitan taas tänne blogiinkin jonkinlaisen joulukalenterin. Ehkä se tänä vuonna on ns. artikkeli/otsikkokuva. Ja sitä varten sitten jo otin kuviakin. Tässä ehkä eka luukku. Tai joku johdatus asiaan.
Kuka arvaa/tietää, missä tämä on? Kuvasin tänään aamusella, siis on Oulusta, mutta mistä? Arvanneiden kesken arvon korttipaketin… (arvonta myös Insta-stooreissa).
Aika symbolinenkin on tämä kuva: Oulukin sulkeutuu nyt. Himmennetyin lyhdyin kohti joulua!
Iltapäivällä pienet olivat syömässä, ja Apsu sai sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän. On saanut jo parina edellisenäkin vuonna, mutta ei oikein muistanut juttua… Ensi vuonna varmaankin jo muistaa. Mummin joulukalenteri (sen kyllä muistaa!) on jo avattu, sillä joulukuun alussa ei nähdä, joten aloitettiin hyvissä ajoin, että kaikki pienet kalenteripussit ehditään ennen joulua aukaista. Eevikin tietää jo homman! Ja hihkui tänäänkin ”Vau”! 🙂
Siis kaikesta huolimatta hyvää adventtiaikaa, kotoillaan, pidetään huolta …

Joulu Muistikuvia Niitä näitä Oulu

Vanhaa ja uutta…

Myrskyisänä aamuna koetin virittäytyä joulun odotustunnelmaan, sillä päivä oli tarkoitus pyhittää joulukortti- ja kalenterikaupoille sekä markkinointiin ja mainontaan. Kortteja onkin mennyt paljon, enää neljännes isosta painoksesta jäljellä. Kalentereita on vielä riittämiin.

Ennen kuin tytär ja poikaystävänsä puolenpäivän junalla lähtivät kahden kuukauden ”koronapaon” jälkeen takaisin Helsinkiin, ehdimme pitkän tovin keskuskella tietojenkäsittelytieteen metodi- ja teoriaopinnoista, – ja parisuhteista ja seurusteluista. 😉 Kuukausi Hangasojalla ja varsinkin sen jälkeinen kuukausi kotikotona totuttivat minut siihen, että meitä on täällä kolme, että tytärkin on ruokapöydässä päivittäin. Mutta kyyneltäkään en asemalla vierittänyt halaillessamme ja heipatessa näkemisiä… Aikoivat tulla hyvissä ajoin ennen joulua takaisin tänne pohjoiseen.

Asemalta sitten lähdin kiertelemään, tulipahan melkein kymppi käveltyäkin, vaikka en lopulta käynyt kuin kuudessa paikassa. Kunhan kiertelin aina mutkan kautta ja tahallani eestaas. 😀

Ihan uusi kokemus elämässäni on, kun olen romaanikäsikirjoituksen lukija. Nimenomaan romaanin ja käsikirjoituksen. Romaaneja olen lukenut, samoin käsikirjoituksia (gradujen ja väitöskirjojen, tieteellisten artikkeleiden ja monografioiden) satoja, mutta en ikinä ennen romaanikäsikirjoitusta. Apuani ja/tai asiantuntemusta pyydettiin 30-luvun maaseudun elämänmenon ja ajankuvan tarkistamiseen. Luotan siihen, että kyse on arjen ja agraariyhteisön historiaan liittyvästä tutkijan kokemuksesta, eikä oleteta minun omaavan omakohtaisia muistoja tuolta ajalta. 😀 Mukavahan tässä pitkästä aikaa on ”esiintyä” historioitsijana.

Joulu Muistikuvia Oulu Valokuvaus

Joulupostikortteja Oulusta

Vaikka pyhäinpäivä ja Halloween (kertauksena sen ”Lyhyt historia” linkin takana) sekä isänpäivä ovat vielä viettämättä ja vaikka jouluun on kaksi kuukautta aikaa, kaupittelen jo joulukortteja ja ensi vuoden kalentereita.

Viime vuoden marraskuussa, kun neljä ensimmäistä ”Oulun kauniit, vanhat rakennukset” -sarjani korttia olivat valmiita ja olin viemässä niitä museoihin, kahviloihin ja muutamiin putiikkeihin myyntiin sekä myymässä ystäville, moni kysyi, eikö ole joulukortteja? – Ei ollut, ei. Mutta nyt on.

Otin kyselyistä vaarin ja viime joulun tienoilla kävin kuvailemassa ”kaikki” Oulun kauniisti valaistut julkiset rakennukset ja muutaman muunkin, ja nyt olen saanut työstetyksi noista kuvista kaksi korttia.

Ne tulivat viime perjantaina painosta; värit toistuvat hyvin, kortit ovat laadukkaita ja niissä on vähän samettiselta tuntuva pinta. Ehdottomasti paras painotyökokemukseni tähän asti. Korttikuvat näet paremmin pikkuruisen firmani sivustolta: ”Kortti- ja kalenterikauppa”. Sieltä löydät sarjan kaikki muutkin kortit, samoin korttipakettien hinnat, myös ensi vuoden kalenterin tiedot. Sekä korttien että kalentereiden tilaus sivuston kautta tai vaikka suoraan minulta (reija at satokangas.fi tai whatapp).

Nyt ei tarvitse lähteä kauppoihin etsimään kortteja, eikä pieniä joululahjoja – kalenterihan on hyvä ja tarpeellinen lahja, eikö vaan? Tai entä jos hankit korttilajitelman lahjaksi?

Ehkä juuri näin koronavuonna ystävä, täti tai tuttu ilahtuisi kortista tavallistakin enemmän? Toinen korteista ei välttämättä ole edes ”pelkkä” joulukortti, vaan sellainen ´Oulu by night´ -kortti, jossa keskellä kaunis, rempattu Kauppahallimme!

Jos haluat, voin toimittaa korttien ohessa myös joulupostimerkit, joten sinulle ei jää kuin korttien kirjoittaminen ja postitus. 🙂 Tänä vuonna jouluposti helposti ja hyvissä ajoin?

Toimittelen tilauksia kerran pari viikossa, ettei tarvitse kauaa odotella.

 

Joulu

Tapaninpäivä 2019

Ilahtuneena yöllä sataneesta lumesta ja pikkupakkasesta lähdimme tyttären kanssa aamulenkille, – – tumma, mutta kuitenkin valkea aamu.

Vaikka Tuiran kirkon ovella juuri kirkonmenojen aikaan olimmekin, heittäydyimme enemmän panteismin kuin kristinuskon pariin. Kaupunkiluontokin voi olla kaunis.

Kuin tuulihattuja tarjottimella? — Lasaretinväylä jäätyy kauniisti.

Palattuamme tytär lähti sukuloimaan, ja minä siirryin keittiöön. Tapaninpäiväksi oli meidän joulumenussa ”rääppiäisiä” = poroa ja mangalitzaa, tykötarpeita ja salaattia. Ja sitten tietysti: ei enää joulumakaronia niin kuin lasten ollessa pieniä, vaan sushia. Joulusushia! Tämmöiseksi se on maailma mennyt. Mutta kyllä se maistui.

Pikkuperheen vanhemmat lähtivät kavereilleen tapaninpäiväntervehdyskäynnille Eevis mukanaan ja Apsu jäi meidän iloksemme, kummitädin (ja mummin) kans pelaamaan. Takkatulen ääressä pelattiin ja oltiin. Leppoisaa…

Joulu alkaa olla lopuillaan, hyvillä mielin.

Joulu

Joulupäivän iltana

Joulupäivän ilta. Kunhan eilinen Eeviksen nimipäivä – ja ai niin, jouluaattokin!! – saatiin juhlituksi, elämänmeno kävi levollisemmaksi.

Joulut ovat niin erilaisia, ja se erilaisuus ei niinkään riipu säästä, ei jouluhartauden/joulukirkon tunnelmasta, ei tarjolla olleista jouluherkuista, ei musiikista, ei saaduista tai annetuista lahjoista., vaan se riippuu siitä, kenen kanssa joulua vietät. Se riippuu siitä, millä mielellä itse olet.

Meillä on ollut ihan pienen pieni pakkanen, onneksi lunta maassa, hyvä ulkoilukeli, jouluhartaus oli kahdesta läsnäolleesta (2/4) tunnelmallisin ja ajatuksellisin ikinä, ja me kaikki neljä tykkäsimme. Runoja, joissa oli ajatus, Kai Chydeniuksen musiikkiin sovitettuna. Pyhän Tuomaan kappelissa olimme eilen iltapäivällä…

Ja sitten kotiin palattua tunnelman vaihdos aikuisten joulutunnelmasta, hartaudesta kotijouluun, lapsiperheen pariin. Pikkuperheen ja tyttären lisäksi sisareni oli mukana aaton vietossamme. Ja kun meillä ollaan, niin ruokapöydän ääressä kului pitkä tovi. Alun perinteisten suolakalojen, mätimoussen ja puikuloiden jälkeen aika hoksauttaa Apsua, että meilläkin (kuten toisessa mummOlassa jo aiemmin päivällä) on käynyt joulupukki ja jättänyt paljon lahjoja.

Ja voi sitä nelivuotiaan riemua! Tämä joulu taisi olla Apsulle juuri se ”The Joulu”. Usko satumaailmaan ja ilo kovista, lelupaketeista juuri nyt se kaikkein suurin. Ja kuinka hän ”uhrautuikaan”: Ai, Eevikselle? Minä voin avata!”

Ja sitten paluu ruokapöytään. Minäkin maltoin siirtyä ruoan ääreen. Totta puhuen, minusta on ihana saada lahjoja. Minusta on mahdottoman mielusta antaa niitä, mutta kyllä minusta on ihana niitä saadakin! Pehtoori teki ennen joulua  kaikkien osapuolien (pl. minä 😉 ) kanssa diilin, ettei lahjoja hankita, mutta minä en tehnyt. Ja sainkin kaikkea mielusta! Ehkä on hieman noloa todeta, että olen todella iloinen kylpytakista, pyörän satulalaukusta, kuvausrekvisiitasta,  — siis lahjoista. Minulle joulu on myös lahjoja! Paljolti annettuja, mutta myös saatuja. 😉

Kun pikkuperhe ennen yhdeksää teki lähtöä, me neljä jäimme höpöttelemään, myöhään jouluyöhön. Ei kirjoja, ei DVD-leffoja, ei suklaata, ei enää ruokaa, vähän viiniä, ja paljon höpöttelyä .. ja hyvää oloa.

Joulupäivän aamuna pieni pakkanen, mistä olimme iloisia. Kunhan väsynyt opiskelija heräsi levänneenä ja Pehtoori oli saanut Juniorin auton pestyksi, lähdimme tyttären kanssa viemään kulkupelin Pateniemeen ja palasimme kävellen. Reilun tunnin aikana ehdimme paljon jutella, ja olla iloisia hapesta!

Illansuussa kun pikku perhe taas saapui oli pelejä, ruokaa (EI jouluruokaa, vaan mangalitzaa ja tattirisottoa, – nam, palaan asiaan…), yhdessä olohuoneen lattialla, ja Eeviksestä on tullut mummin tyttö! Niin hyvälle tuntuu se. Höpötystä, Juniori joulusesongin jälkeen torkkui, me muut pelasimme, juttelimme ja päätimme jatkaa samalla tavoin huomenna…. 😉

Niin, ja hei! Meillä sataa lunta, kaunista kimmeltävää pakkaslunta! Onhan hyvä!