Isovanhemmuus

Viikonloppuna lapsenlasten kanssa näimme aika vähän, ja viimeisen kuukauden aikana on muutenkin nähty paljon tavallista vähemmän ja kun tuntui, että nyt olisi tarvetta heidän kanssa vähän touhuta ja jutella, hain heidät äidiltään koulupäivän, puolenpäivän, jälkeen. Ei ollut suunniteltuna mitään erityistä humputtulua, oltaisiin vaan yhdessä. Ehkä luettaisiin, ehkä pelattaisiin, ehkä tehtäisiin temppurataa, ehkä rakennettaisiin majoja, ehkä leivottaisiin pizzaa tai pullaa,  ehkä käytäisiin ulkona tai jotain, ja höpistäisiin siinä ohessa.

Aika pian Apsun kanssa ruvettiin kirjahyllystäni hakemaan opuksia, joissa olisi kuvia Tervahovista (josta kyseli jo launtaina ruokapöydässä) ja muusta menneestä. Ja siinä selitellessäni muistin, että jossain on myös Mauri Kunnaksen ”Koiramäen Suomen historia”.

Olen ostanut sen heti sen ilmestettyä (2017?), jolloin Apsu oli vasta 2-vuotias ja tullut vain itse lukeneeksi. Vaikka suunnilleen kai kaikki Kunnaksen kuvakirjat olen omille tai näille pienille joko ostanut tai ollaan kirjastosta lainattu, tämä on jäänyt katveeseen, mutta tänään!

Nyt pitää kyllä lukea uudelleen, että osaa pojan kanssa siitä jutella 😀   Ei Eepi saanut veljestään kaveria ”ravintolakadun” perustamispuuhiin, kun tämä uppoutui kirjaan ja välillä vain kysäisi: ”Mummi, mitä on katovuodet”, ”Mitä tarkoittaa nuijasota”, ”Noitavainot? – Mitä ne on?”  – Siinäpä sitten historian popularisointia opettanut mummi koetti parhaansa mukaan selittää kahdeksanvuotiaalle. 🙂

Apsulla alkaa historia nelosella, siis vasta parin vuoden päästä, mutta todella toivon, ettei kouluopetus sammuta kiinnostusta menneeseen. Matikka tuntuu nyt olevan liikunnan ja käsitöiden lisäksi kiinnostava juttu, mutta mahtuuhan tuohon ”palettiin” hissakin ihan hyvin.

Eepille luonto ja eläimet ovat tärkeitä ainakin nyt. Tinttien laulukin me kuultiin pihapuissa kun oltiin lähdössä kaupungille pizzalle. Da Mariossa käytiin vuosikymmeniä sitten omien muksujen kanssa, sinne tänäänkin. Se on siitäkin hyvä paikka lasten kans, että siellä on valtava akvaario – mikä kiehtoi Eepiä kovastikin: ”Jos nuo kalat kerran nukkuu tuolla, miksei ne laita silmiä kiinni?”

Humputtelua siis kerrakseen ja pikku kakkosen aikoihin sitten jo kotiin paluu…

Olipa mukavasti historian havinaa, iloa ja valoa mummin ja papan päivässä.

Miksihän tämän päivän juhlaa nimittäisi? -Pikkujoulut? Joulun etkot? Etukäteiset? Joulu etuajassa? Varaslähtö jouluun? – Ei mitään noista. Ehkä paras olisi ”lasten joulu” tai ”joulua lasten kanssa”. Tänä vuonna meillä kävi joulupukki tai paremminkin tonttu jo tänään. Muksuilla kun on tänä vuonna joulun vietto äidillään, niin me vietimme sitä kuudestaan omalta osaltamme jo tänään.

Kun olimme syömässä – pahaa, tai paremminkin hyvää, aavistamattomat lapset eivät tienneet mitään siitä, että samaan aikaan toisaalla kävisi tonttu, ja toisi terveiset ja lahjat joulupukilta, joka oli kuullut, että lapset viettäsivätkin osan joulustaan isällään ja mummilassa.

Tämän päivän menu oli ”lapsiystävällinen”, eli lapsille oli vaihtoehdot, maistoivatkin melkein kaikkea, me aikuiset nautimme kyllä jo tämän päivän ruoasta.  Villeroy & Bochit pöytään ja jouluinen kattaus oli valmis.

Ja tässä menu

Enhän minä olisi koskaan, en ikinä, uskonut ryhtyväni pipertelijäksi, mutta tässä sitä taas oltiin. ”Salaatti” .  Lapsetkin tykkäs. 🙂

Toinen uusi juttu oli parmesan-keksit. Todettiin kuohuviinin kanssa vallan hyväksi. Teen toistekin ja kirjoittelen tänne ohjeen ja sen keneltä se on peräisin. Kunhan vähän tohina laantuu…

Alkuruoka (aikuisille) oli riimiporo ja suolaiset hillat! Palaan asiaan.

Söimme vähän hätäisesti, mummia taisi jännittää, kun tiesi tonttujen käynnistä, … mutta toisaalta, eipähän ollut tarkoituskaan viettää mitään pitkää jouluillallista.

Eepi 5 v. totesi, kun availi saamiaan lahjoja: ”Mitä ihmettä?  – Kummallista, että vaikka ei olla oltu ihan kilttejä, niin saatiin näin paljon lahjoja!” Mihin veljensä 8 v. totesi lakonisesti: ”E., tappelu on ihan normi!”

Olivat iloisia, Legoineen, pyyhkeineen, kirjoineen, Mario- ja Yksisarvis-vaatteineen (btw: Sevillan rautatieasemalta hankittu Espanjan maajoukkueen pelipaita oli varsin onnistunut juttu, sehän se piti heti saada päälle. Valkoinen kauluspaita välittömästi pois, ja pelipaita tilalle 🙂 ).

Lähtivät jo kuudelta kotiin, mutta tulevat onneksi vielä huomenna joulupuurolle brunssille, ja huomenna tulee Emmiliinikin! Mummin onnen päivät!

Meidän päivässä tärkeysjärjestys tänään juuri noin: ensin E:n päivä ja sitten Martinpäivä. Ja tänä vuonna siihen kuului rauhan presidentin Martti Ahtisaaren hautaan siunaamisen päivä.

Juhlan valmistelu, synttäreiden puuhaaminen rakkaalle on mieluista, vähintään yhtä mieluista kuin juhliminen. Jo eilen hankin ongintaan kaikille pienet saaliit, pienet lahjat. Suklaakalenterit ja kirjat ovat varmoja juttuja – kun ne ovat mieluisia, on niitä ilo antaa.

Tänään sitten sivusilmällä iltapäivän seurasin Ahtisaaren hautajaismenoja ja laittelin perhepäivällistä. Mietin, että olisipa maailmassa, vaikka naapurissa, sellaisia suurisydämisiä, ihmiseen uskovia presidenttejä enemmän. Olisi tulevaisuus siten turvallisemman ja valoisamman oloinen, eikä vain oloinen. Olisipa.

Ja olihan tänään vähän myös isänpäivän juhlintaa. Juniori ja Pehtoori saivat tosin olla aika lailla sivurooleissa, koska Eepi oli kuitenkin päätähti. Ja kuinka hän olikaan ylpeä kaikista viidestä vuodestaan.

Tortillat jauhelihalla ja nyhtöpossulla runsaine tykötarpeineen, joita oli aika moniakin, ehkä siksikin kului kolmisen tuntia simppelin sapuskan tekoon, kelpasivat. Ja Nutella-kakku! Sankarikaan ei sanonut sanaakaan kun kohtuullisen suuri palanen upposi. Mutta hyvissä ajoin ennen kakun tarjolle laittamista Eepi kävi supattamassa, että ei tarvi sitten laulaa. Mutta kun hiljaa hyräilimme, oli kuitenkin ihan mielissään.  Ja parasta oli, että viisvee halusi ja istui paljon sylissä. Ja että Apsu jo suunnitteli omia synttäreitään (toukokuussa).