Miksihän tämän päivän juhlaa nimittäisi? -Pikkujoulut? Joulun etkot? Etukäteiset? Joulu etuajassa? Varaslähtö jouluun? – Ei mitään noista. Ehkä paras olisi ”lasten joulu” tai ”joulua lasten kanssa”. Tänä vuonna meillä kävi joulupukki tai paremminkin tonttu jo tänään. Muksuilla kun on tänä vuonna joulun vietto äidillään, niin me vietimme sitä kuudestaan omalta osaltamme jo tänään.

Kun olimme syömässä – pahaa, tai paremminkin hyvää, aavistamattomat lapset eivät tienneet mitään siitä, että samaan aikaan toisaalla kävisi tonttu, ja toisi terveiset ja lahjat joulupukilta, joka oli kuullut, että lapset viettäsivätkin osan joulustaan isällään ja mummilassa.

Tämän päivän menu oli ”lapsiystävällinen”, eli lapsille oli vaihtoehdot, maistoivatkin melkein kaikkea, me aikuiset nautimme kyllä jo tämän päivän ruoasta.  Villeroy & Bochit pöytään ja jouluinen kattaus oli valmis.

Ja tässä menu

Enhän minä olisi koskaan, en ikinä, uskonut ryhtyväni pipertelijäksi, mutta tässä sitä taas oltiin. ”Salaatti” .  Lapsetkin tykkäs. 🙂

Toinen uusi juttu oli parmesan-keksit. Todettiin kuohuviinin kanssa vallan hyväksi. Teen toistekin ja kirjoittelen tänne ohjeen ja sen keneltä se on peräisin. Kunhan vähän tohina laantuu…

Alkuruoka (aikuisille) oli riimiporo ja suolaiset hillat! Palaan asiaan.

Söimme vähän hätäisesti, mummia taisi jännittää, kun tiesi tonttujen käynnistä, … mutta toisaalta, eipähän ollut tarkoituskaan viettää mitään pitkää jouluillallista.

Eepi 5 v. totesi, kun availi saamiaan lahjoja: ”Mitä ihmettä?  – Kummallista, että vaikka ei olla oltu ihan kilttejä, niin saatiin näin paljon lahjoja!” Mihin veljensä 8 v. totesi lakonisesti: ”E., tappelu on ihan normi!”

Olivat iloisia, Legoineen, pyyhkeineen, kirjoineen, Mario- ja Yksisarvis-vaatteineen (btw: Sevillan rautatieasemalta hankittu Espanjan maajoukkueen pelipaita oli varsin onnistunut juttu, sehän se piti heti saada päälle. Valkoinen kauluspaita välittömästi pois, ja pelipaita tilalle 🙂 ).

Lähtivät jo kuudelta kotiin, mutta tulevat onneksi vielä huomenna joulupuurolle brunssille, ja huomenna tulee Emmiliinikin! Mummin onnen päivät!

7 Comments

  1. Suolaiset hillat?! Ehdottomasti jään kuulolle. 😉 Uusi twisti tuttuihin herkkuihin herättää aina kiinnostuksen. Teillä vaikuttaisi muutenkin varsin maukas joulu olevan!

    1. Minäpä kerron viimeistään tapanina näitä ruokareseptejä.. Tänäänkin on uusia kokeiluja.

      Makoisaa joulua Sinullekin!

  2. Mitähän herkkuja teillä on aattona ja joulupäivänä tarjolla… Jään odottelemaan : )

  3. Hah hah nuorimmaisten kommentit! Parmesaanikeksit kuullostaa todella hyvältä ja sitä varmasti ovat. Seurataan resepti ilmestymistä blogivirtaan… Houkutteleva joulukuusi- salaatti , onko siinä kirsikkatomatteja, värit tuovat veden kielelle

  4. Olisin voinut lukea tarkemmin menuun läpi: Kurkku-tomatti-feta-kuusi(salaatti). Eli tomaatteja.

    1. Kuva kertoneekin kaiken siitä mitä tuohon salaattiin kuuluu, ja myös miten se tehdään. Simppeliä, hyvää, mutta vaatii pipertämistä. En ihan heti tee uudelleen. 🙂

Jokainen kommentti on ilo!