Niitä näitä – Sivu 9 – Tuulestatemmattua

Yön pimeys päivissäkin

Lähtökohtaisesti nukkuminen on minusta tylsää,

mutta hyvin nukuttu yö, tarpeeksi pitkät,

painajaisettomat yöunet ovat toivottavia ja tavoittelemisen arvoisia.

Viime viikolla mökillä nukuin monta yötä peräjälkeen kahdeksan tuntia. Ja yhtenä pakkasyönä kymmenen tunnin yhtäjaksoinen unitila! Upea kokemus oli se! Sellainen on todella, todella harvinaista, mutta olihan koko seuraavan päivän liki epätodellisen seesteinen olo, hiljaa hymyilevänä oli helppo olla ja kulkea koko päivä.

~~~~~~~~~~

Kalenterikuva 4: Yön pimeys jatkuu aamuun…

Kun tähän aikaan vuodesta, ainakin täällä pohjoisessa, ja varsinkin Napapiirin pohjoispuolella, ´yön pimeys jatkuu aamuun´ merkitsee se kaamoksen olevan lähellä tai jo alkanut. Mutta on elämässä kevättalvella ja keväälläkin ollut vaiheita, viikkoja, jolloin yön pimeys jatkui aamuun ja painoi päivissä, eikä ollut kyse auringon asemasta. Päivät menivät, mutta uni ei tullut. Tai jos tuli, niin se oli kipeää tekevää. Pelottavaakin.

Täydenkuun tuloko se nyt on pätkinyt muutamat viime yöt viisituntisiksi? Tehnyt aamuista mustia, iltapäivistä uupuneita? Luulen, että on kysymys ainakin osaksi siitä, että olen liikkunut/ulkoillut luvattoman vähän. Pyöräilykauden loppumisen jälkeen mökillä pariviikkoa meni vielä hyvin, mutta nyt viikko Oulussa on ollut melkein lenkitön: ei voi hiihtää, ei pyöräillä, eikä ole juuri innostanut (vesi/räntäsateessa) kävelläkään. Tänään olen sitten leiponut (saaristolaisleivät ja joulupullat on pakkasessa), laitellut kotia joulukuosiin, itsenäisyyspäivän pieniä perhejuhlia vähän valmistellut. Posteja hoidellut.

Viikonlopussa on onneksi tiedossa mukavia juttuja, joten ei tässä oikein malta talviunillekaan vaipua.

Niitä näitä

Kakkosluukussa jäkälä pääosassa

Tänäänkin ajelin Haukiputaalle. Eilen haettiin lapset sieltä, Pehtoori vei illalla heidät kotiinsa ja tänään minä sitten ajelin viemään pojanpojalle puhelimensa, jonka hän eilen unohti meille.

Matkan varrella on Virpiniemi, josta minulla on syyskesällä tapanani pyöräretkellä hakea vähän jäkälää. Tänä vuonna vein sitä sisareni haudalle, ja vein mökille kuten tavallista. Mökillä sitä laittelen terassille purkkeihin havujen, puolukanvarpujen, tonttujen tai vaikka käpyjen kanssa. Ja aika usein myös pirtin ikkunan väliin. Niin tein tänäkin vuonna. Kuten otsikkokuvasta näkyy.

Koskapa hyvin vaatimattomat jäkälävarastoni ovat näin huvenneet, ajattelin, että käyn tänään Haukiputaan piipahduksella myös Virpiniemessä, jäkälämetsässä, mutta johan juuri silloin satoi kämmenen kokoisia räntälänttejä maahan asti, ja jo aiemmin metsä oli saanut ohuen lumipeitteen, joka tänään muuttui loskaksi, joten enpä sitten sortunut luvattomaan touhuun: jäkälät saivat olla ihan rauhassa. Noh, eiväthän ne oikeastaan kaupunkikotiin niin sovikaan.

Jäkälän lisäksi hieman epäonnistunutta touhua myös postin kanssa! Eikä ihan vähänkään. Tänä vuonna on vain yksi kassillinen postitettavia Saariselkä-kalentereita (n. 10 % parin edellisen vuoden massiivisesta postitusrumbasta), mutta eihän se sitten mitenkään ´heleposti´ tuokaan homma sujunut. Huomenna on paljon sellaista jonka soisin onnistuvan paremmin kuin mikään tänään.

Adventin alussa

Mökkiviikko vei ajatukset kohti talvea – ja joulua! Olenkin eilen ja tänään jo rakennellut joulua, ”jouluttanutkin”

Jouluttaminen? – Taitaa olla aika uusi muotitermi, (josta en kovasti pidä,) mutta toki minä olen jo jouluun hiipumassa. Viimeistään kun toissapäivänä palasimme mökiltä ja teimme pysähdyksen Napapiirillä Joulupukin Pajakylässä. Sinnehän oli taas tullut kaikenmoista uuttakin. Eikä viikkoa aiemmin satanut lumi suinkaan vähentänyt alueen viehätystä.

Uusi piparkakkutalokylä on Piparina!

”Piparina Day Cabins & Dining on piparkakkukylä, josta löydät 15 täysikokoista piparimökkiä, joihin voit oikeasti astua sisään! Voit vuokrata oman piparimökin päiväkäyttöön ja nauttia samalla Joulupukin pajakylän aktiviteeteista. Piparkakkukylän keskellä sijaitseva walk-in-ravintola kutsuu tutustumaan lappilaisiin makuihin maisteluannosten ja makeiden herkkujen muodossa.”

Meidän vajaan 500 kilometrin mökkimatkan aikana tuskin tarvitsemme tällaista palvelua, mutta voin hyvin kuvitella, että Rovaniemelle landanneet lapsiperheet mielellään tuollaista käyttävät. Sesongin tässä vaiheessa Rovaniemelle laskeutuu noin 20 konetta/päivä. Puolet Britanniasta, loput Helsingistä, Hollannnista, Saksasta, Norjastakin. Vaikka välillä Saariselällä ”kylillä” käydessä turistivirrat hieman aiheuttavat, sanoisinko närkästystä, niin silti olen ehdottomasti sitä mieltä, että matkailu ja ulkomaiset matkailijat ovat ehdoton – ehkä ainoa – keino pitää Lappi asuttuna ja elävänä.

Pajakylän yhdestä puodista ostin uuden joulujutun kotiin. Minullahan on lupa/tapa joka joulu ostaa joku uusi joulujuttu kotiin. Tänä vuonna se on tuo otsikkokuvan mökkikylä, jonka juuri rakensin työhuoneeni ikkunaan.

Tonttuovi ja lasten joulu(pussi)kalenteri ovat jo valmiina, reseptejä kokeiltavaksi montakin. Huomenaamulla uuden ”trendaavan” joulupuuro-hifistelyn 😀 koe-erä.

Laittelenpa huomenna kuvan ja reseptin moisesta.

Nyt kun Oulussa ei enää voi pyöräillä (en minä ainakaan), saatikka hiihtää, olen koettanut taas ´opetella´ kävelemään. Tänään aamulla ankeassa, märässä, mustassa säässä hautausmaalla. Pitkästä aikaa syvä, liki repivä itku. Räntäsade lohdullinen, – pyyhki märät kasvot kyynelistä, korvasi ne märällä lumella, antoi ankeuden olla ja elää. Elää suru ja jättää se taas hetkeksi taka-alalle.

Kotona hyvä valkkari, kelpo broilerruoka, sitten takkatuli, neule [ehkä Miniä sittenkin saa joululahjansa, ja jouluun taitavat kymmenennet villasukatkin valmistua] ja poikkeuksellisen vaatimaton perhechatti.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä Valokuvaus

Kohti kaamosta

Saariselkä laskeutuu hiljalleen kaamokseen.

Tänään auringonlaskun aikaan Kaunispäällä oli värejä ja valoa vielä paljon, ja taas tavattoman kaunista.

Ja paljon lämpimämpää kuin alhaalla … Kaunispäällä oli – 16 C, mökkipihassa – 27 C.

Huipulla usein tuulee, mutta pakkasella vähemmän kylmää kuin tuntureiden alarinteillä tai metsissä. Tai laduilla. Niinpä tänään en mennyt hiihtämään, vaan odottelin iltapäivän alkuun ennen kuin lähdin ulkoilemaan. Ajelin autolla Kaunispään ”näköalaterassille” ja sieltä sitten Huipulle.

Kolmen tunnin horinsontin yläpuolella paistamisen jälkeen auringonlaskun aika oli puolikahdelta. Jo 10 vuotta sitten Torniossa valokuvausopintojen aikana meille opetettiin, että auringonlaskut ovat ”so last season” ja että niitä kuvailevat vain harrastelijat, mutta en antanut tämmöisen haitata. Ja ”harrastelijan-status” alkaa minulla olla entistäkin vahvempana.

Tässä vähän erilainen auringonlaskukuva. Näkyy myös tykkylumen vahvuus.

Tämähän ei todellakaan ensimmäinen pakkastalven, kaamosajan aika jolloin täällä ollaan tai jolloin olen kameran kanssa tai ilman kulkemassa Kaunispäällä. Silti liki liikutus siitä kauneudesta, valosta, väreistä, luonnosta, tuntureista, taivaasta — kaikesta.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Kaamosta kohti kauniisti

Oulussa on tänä viikonloppuna Lumo-valofestivaali. Se on ollut monena vuonna marraskuun huipennus. Olen paljon siellä kuvaillut ja kulkenut. Viime vuonna oltiin Juniorin ja muksujen kanssa, muutamana vuonna menimme systerin luo iltapalalle/glögille, kunhan olimme kiertäneet kaikki festavaalin kirjaimellisesti loisteliaat kohteet. Muutamina vuosina olen kolmenakin iltana käynyt kävelemässä valotaideteosten keskellä. Kovasti on minua kiinnostanut, ja aina se on ollut kalenteriin merkittynä.

Tänä vuonna kalenterissa tälle päivälle (ja huomisellekin) mummeiluhommia. Ei ihan ´pakottavia´mutta olisin voinut olla avuksi, tai ainakin läsnä: tänään on ”Lapset mukaan töihin” -päivä ja Juniori otti molemmat (10 v. ja 7 v.) mukaan ja hyvinhän olivat sitten koko päivän duunia muksut paiskineet.

Näin ollen ja SILTI. Silti olemme edelleen mökillä. Koska ei kuitenkaan ihan pakottavaa tarvetta olla Oulussa, niin vielä me täällä kaksistaan mökkeillään ja ulkoillaan.

Eilen jopa aloitin hiihtokauden. Siis ihan oikeilla suksilla kävin Piispanojalla ja sivakoin vielä Laaniselän yli ja takaisin. Huikeat 8 km aika vaatimattomissa latuolosuhteissa. Mutta hiihdin. Ja tuntui niin hyvälle. Tästä se taas lähtee. Pyöräilykauden loppumisesta ei ole kuin kaksi viikkoa joten lajin vaihto on sujunut hyvin!

Tänään tosin on ollut niin paljon pakkasta (mökin mittari on näyttänyt koko ajan kylmempää kuin – 25 C), että ulkoilu on ollut vähän harkinnassa.

Aamupäiväksi keksittiin ”sijaistoimintoja” [siivousta ja puiden kantoa etc.] mutta puolenpäivän jälkeen jo ulos: riddarit, topat, vinkkelit käyttöön ja lähdimme tahoillemme. Minä autolla Kaunispäälle, – ensin vakkarikuvauspaikalleni ja sieltä sitten tunturin kuvetta ylös ja sivulle. Eikä ylhäällä ollutkaan enää kuin – 16 – 18 C.

Ilta siistissä mökissä hyvin syöden, viinistä nauttien, telkkarin ääressä neuloen. Oikein hyvä näin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Kaunispäällä kaunista

Ilmatieteen laitoksen sivulla luki aamulla:

Päivän pituus
Auringonnousu tänään 9:45.
Auringonlasku tänään 14:04.
Päivän pituus 4 h 19 min.

Mökin ulkolämpömittari näytti -18 C, joten aamupäivän agendalle ei merkitty muuta kuin kauppareissu, latujen lähtöpisteellä käynti ja tilanteen tarkastus ja ensimmäiseksi käynti Kaunispään huipulla katsomassa auringonnousua.

Varttia vaille kymmenen siellä olimme me ja bussilastillinen kiinalaisia.

Laskettelurinteiden lumetus teki maisemasta usvaisen ja dramaattisen.

Latutilanne alhaalla näytti paikoin tältä.

Kun murtsikkaladut olivat osittain vielä ”vaiheessa”, en todellakaan halunnut puoliammattilaisten kanssa lähteä sivakoimaan 1,5 km valmista pätkää edestakaisin, joten menin tänäänkin metsään. Hyvä mieli tuli siitä vitosen lenkistäkin, johon kului aikaa ja kaloreita ainakin sen verran kuin kympin lenkkiin höylätyillä laduilla ´oikeilla´ suksilla. Pääasia on ulkona liikkuminen ja kaunis luonto: happea ja hyvää oloa mieleen ja kehoon.

PS. Mun Insta-tilin stooreissa on pieni videoklippi tältä päivältä… https://www.instagram.com/tuulestatemmattu/

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ruoka ja viini

Rokotuslounaalla

Keväällä 2021 pääsimme ensimmäistä kertaa yleisiin koronarokotuksiin. Silloin Oulu-hallin melkein juhlallisen rokotustapahtuman jälkeen päätimme mennä rokotuslounaalle. Vähän niin kuin monilla suomalaisilla on tapana vaalipäivinä mennä vaalikahveille. Ja sitten eilen vähän kuin tämän ´rokotuslounasperinteen´ jatkumona toimittiin eilenkin.

Kävimme eilen influenssarokotuksilla, pyydettiin koronarokotustakin, mutta eihän me sitä saatu – ”liian nuoria ja terveitä”. Tässä tapauksessa ehkä niin, mutta muuten on vähän kyseenalaista muu väite. Koska kaksi koronaa on jo koettuna, ja hyvin vahvasti myös Pehtoori ”Andalusian koronassa” myötäelettynä, ajattelin, että rokote olisi tervetullut ja siten mieluusti tuolta taudilta voisi nyt välttyä, mutta eihän me Oulunsalon TK:ssa koronarokotetta saatu. Influenssaroketteeseen ´riitti ikä´.

Sen kunniaksi päätimme siis mennä syömään: rokotelounas aasialaisessa, ennen käymättömässä ravintolassa.

Keväällä Oulun Valkean (otsikkokuva on vanha) ravintolakerrokseen avattiin KFC Seoul Good, So Good … Näitä taitaa olla jo olla lähes jokaisessa vähänkään isommassa kaupungissa, mutta meillä on jäänyt kokematta.

Korealaista fritattua kanaa muodossa jos toisessakin ja kimchiä ja salaatteja. Myös muuta lihaa rapeaksi ja makeaksi(kin) paistettuna.

Buffetissa oli monenlaista, ja hintaan (13,50 €) sisältyi hanalimpparit, kahvi/tee keksejä ja karkkia jälkkäriksi.

Eihän friteerattu ruoka mitään kevyttä ole, mutta ruoasta ei jäänyt rasvainen olo, ja kun malttoi valita vain maistelut, niin lautanen (ja vatsa) täyttyi just sopivasti. Dumplingsit olivat minusta erityisen hyviä, niitä santsasinkin. 🙂 Ja yllättävää kyllä peltinen lautanen ja muki eivät tuoneetkaan kansakoulun ruokalan fiiliksiä ja makuja mieleen. 🙂 Paikka siisti ja raikas, – kahden aikaan iltapäivällä mukaan mahtui hyvin; paikka ehkä puolillaan.

Lounaskokemus ihan hyvä: saatamme käydä toistekin.

Niitä näitä

Syksyn lopulla

Vilkkaan, reissaavan ja liikkuvan syksyn kaikki aiottu on päästy kokemaan, tekemään, olemaan ja nauttimaan. On oltu mökillä melkein pari viikkoa, tavattu ystäviä sekä elokuvan ja ravintolaillallisen että viininmaistiaisten parissa, patikoitu, kuljettu laivoilla ja uitu Tyrrhenian meressä Sardiniassa ja Korsikalla, vietetty syyslomaviikon puolikas Vuokatissa, minä olen käynyt vielä lisäksi Helsingissä humputtelemassa ja Järvenpäässä mummeilemassa.

Ja on oltu niin terveitä, että reissut ja tapaamiset ovat olleet mahdollisia: mitään ei ole tarvinnut oman tai muiden sairauden tai muun syyn takia perua. Minulla ei juuri mitään velvoitteita, ei töitä, ei projekteja, Pehtoorilla sisaruksineen on kyllä ollut, mutta nyt M-mummun osalta seesteinen vaihe.

Kaikkineen on ollut paljon hyvää on ollut elämässä näinä viikkoina. Kiitollisena ja vähän ihmeissäänkin tällaisesta ja nyt on vähän sellainen ”laskeudutaan talven tuloon” -olo. Marraskuu on hyvää kotiin käpertymisen aikaa. Ehkä tässä jossain välissä lähdetään mökille – jos siellä vaikka pian pääsisi hiihtämään. Tämä viikko taitaa olla viimeinen pyöräilyviikkoni, joten ulkoilussa ja liikkumisessa on edessä lajin vaihto. Ei siis ole aietta ihan ”talviunille” hankkiutua.

Isovanhemmuus Liikkuminen Niitä näitä

Liikkuva lomanen Vuokatissa

Kolmas yhteinen kylpylälomanen vietettiin Vuokatissa: 10-vuotias (Apsu) ja 7-vuotias (Eepi) haettiin torstaiaamupäivänä äidiltään Haukiputaalta ja lähdettiin kohti Kainuuta, Vuokattia ja Katinkullan (Holiday Club) lomakeskusta. Siellä vietettiin joskus 1990-luvun lopussa muutamia kertoja lasketteluviikonloppuja omien lasten kanssa. He olivat silloin suunnilleen samanikäisiä kuin nämä tämänkertaisen reissun matkaseuralaiset.

Aiemminhan me on Aan ja Een kanssa käyty kaksi kertaa käyty Kalajoella, jossa on vietetty muutama kylpyläpäivä, mutta nyt oli päätetty mennä Vuokattiin. Ja jos lapset saavat päättää, niin sinne mennään seuraavallakin kerralla, jonka he toivovat olevan pian.

Meillä oli siis hyvä pidennetty viikonvaihde (to – su) Katinkullassa kaikkien aktiviteettien parissa. Perjantai-iltana lasten iloksi myös isänsä liittyi seuraamme.

Katinkulta oli odotuksia parempi. Asuimme ”uudessa siivessä” ja meidän kolmio-huoneisto kylppäreineen, keittiöineen ja saunoineen oli oikeinkin siisti, tilava, valoisa ja toimiva meidän poppoolle. Saunaa ja keittiötä ei kyllä tarvittu, sillä kylpylä ja ravintolat olivat meillä päivittäin käytettävissä ja käytössä.

Kylpylässä uitiin, polskuteltiin, lilluttiin, kelluttiin, laskettiin liukumäkiä – lasten mielestä ”vaan” – pari tuntia joka päivä. Pelattiin biljardia ja pelattiin sulkapalloa.

Pojat kävivät 18-väyläisen frisbeegolfradan kiertämässä. Se oli friba-friikille Apsulle ehkä reissun kohokohta. Hyvin poika kiekkoja jo heittää. Repullinen niitä selässään kulki ja isäänsä haastoi, – ja pärjäsi!

Sillä aikaa Eepi ja minä ulkoiltiin Vuokatin Urheiluopistolla ja leikkipuistossa.

Pehtoorin kanssa kävimme lyhyellä lenkilläkin; golfkentälle pääsi kävelemään. Vuokatinvaaralle jäi tällä reissulla kapuamatta, sillä päivät olivat liikkumista täynnä muutenkin, eikä sateinen sääkään houkutellut patikalle.

Mutta kierrettiin lasten kanssa myös lomakeskuksen sisätiloissa oleva rastikierros: aika hyviä tehtäviä oli kahdeksalla rastilla. Ja palkinnot saatiin hakea respasta.

Lauantai-iltana keilattiin ja shuffleboard´iakin kokeiltiin.

Syötiin Classic Pizzaa, käytiin O´Learys-sporttibaarissa hampurilaisilla ja ensimmäisenä iltana syötiin buffetpöydästä päivällinen. Erityismaininnan ansaitsee Robets Coffeessa (se on yksi kylpylähotellikompleksin neljästä ravintolasta) myytävä gelato!!

Hyvä kohde oli Vuokatti! Lapset ovat jo ´tilanneet´ seuraavan reissun. Mieluusti lähdetään toistekin!

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Ja taas mennään!

Meidän (varsinkin minun) vilkkaaseen syksyyn kuuluu ainakin vielä yksi reissu. Mökki, Helsinki-Järvenpää ja Sardinia-Korsika ja huomenna sitten vielä pidennetty viikonloppu: lähdetään pojan lasten kanssa Vuokattiin. On lasten syyslomaviikko joten lähdetään vähän humputtelemaan; lähinnä uimaan neljästään huomenna ja Juniori tulee sitten perjantai-iltana kunhan töiden jälkeen ehtii. Kävin tänään ihan tämän reissun vuoksi ostamassa lapsille kylpytakit. Ja vastoin periaatteitani hain halpakaupasta (Kappahl)! Eivätköhän kylpyläviikonlopun, talven saunaillat kotona ja ehkäpä mökilläkin kevättalvella kestä ja kelpaa.

Muutoinkin touhun ja toimen päivä. Eilen oli juhlaa arjessa, kun olimme Amici-ystäväpoppoolla elokuvissa ja ulkona syömässä. Downton Abbeyta lähtivät myös miehet katsomaan, ja heistäkin se oli hyvä, viihdyttävä, hiukan liikuttavakin. Alun pientä jähmeää käynnistämistä lukuun ottamatta leffa oli hurmaava, kuten sarjakin aikoinaan. Tämä ”Viimeinen näytös” -elokuva oli keveä: hyvällä tavalla elämänmakuinen ja positiivinen.

Ja huolimatta minun töpeksinnästäni varausta tehdessä, me saimme liki täyteen La Sinfonia -ravintolaan pöydän, hyvän palvelun ja erinomaista ruokaa.

Me kaikki valitsimme pääruoaksi hernerisoton joko kuhan tai maa-artisokan kanssa. Se oli hyvää. Todella hyvin, sopivan al dente -risotto ja kuhan paistettu rapeaksi. Myös primit ja secondot maistuivat. Hyvä oli istua yhdessä vaihdella kuulumisia, iloista ja suruista kertoa, höpötellä tavallisiamme.

Nyt pakkaamaan: Vuokatissa on kuulemma ensilumenlatukin – pitäisiköhän ottaa monot mukaan. 😀