Adventin alussa

Mökkiviikko vei ajatukset kohti talvea – ja joulua! Olenkin eilen ja tänään jo rakennellut joulua, ”jouluttanutkin”

Jouluttaminen? – Taitaa olla aika uusi muotitermi, (josta en kovasti pidä,) mutta toki minä olen jo jouluun hiipumassa. Viimeistään kun toissapäivänä palasimme mökiltä ja teimme pysähdyksen Napapiirillä Joulupukin Pajakylässä. Sinnehän oli taas tullut kaikenmoista uuttakin. Eikä viikkoa aiemmin satanut lumi suinkaan vähentänyt alueen viehätystä.

Uusi piparkakkutalokylä on Piparina!

”Piparina Day Cabins & Dining on piparkakkukylä, josta löydät 15 täysikokoista piparimökkiä, joihin voit oikeasti astua sisään! Voit vuokrata oman piparimökin päiväkäyttöön  ja nauttia samalla Joulupukin pajakylän aktiviteeteista. Piparkakkukylän keskellä sijaitseva walk-in-ravintola kutsuu tutustumaan lappilaisiin makuihin maisteluannosten ja makeiden herkkujen muodossa.”

Meidän vajaan 500 kilometrin mökkimatkan aikana tuskin tarvitsemme tällaista palvelua, mutta voin hyvin kuvitella, että Rovaniemelle landanneet lapsiperheet  mielellään tuollaista käyttävät. Sesongin tässä vaiheessa Rovaniemelle laskeutuu noin 20 konetta/päivä. Puolet Britanniasta, loput Helsingistä, Hollannnista, Saksasta, Norjastakin. Vaikka välillä Saariselällä ”kylillä” käydessä turistivirrat hieman aiheuttavat, sanoisinko närkästystä, niin silti olen ehdottomasti sitä mieltä, että matkailu ja ulkomaiset matkailijat ovat ehdoton – ehkä ainoa – keino pitää Lappi asuttuna ja elävänä.

Pajakylän yhdestä puodista ostin uuden joulujutun kotiin. Minullahan on lupa/tapa joka joulu ostaa joku uusi joulujuttu kotiin. Tänä vuonna se on tuo otsikkokuvan mökkikylä, jonka juuri rakensin työhuoneeni ikkunaan.

Tonttuovi ja lasten joulu(pussi)kalenteri ovat jo valmiina, reseptejä kokeiltavaksi montakin. Huomenaamulla uuden ”trendaavan” joulupuuro-hifistelyn 😀 koe-erä.

Laittelenpa huomenna kuvan ja reseptin moisesta.

Nyt kun Oulussa ei enää voi pyöräillä (en minä ainakaan), saatikka hiihtää, olen koettanut taas ´opetella´ kävelemään. Tänään aamulla ankeassa, märässä, mustassa säässä hautausmaalla. Pitkästä aikaa syvä, liki repivä itku. Räntäsade lohdullinen, – pyyhki märät kasvot kyynelistä, korvasi ne märällä lumella, antoi ankeuden olla ja elää. Elää suru ja jättää se taas hetkeksi taka-alalle.

Kotona hyvä valkkari, kelpo broilerruoka, sitten takkatuli, neule [ehkä Miniä sittenkin saa joululahjansa, ja jouluun taitavat kymmenennet villasukatkin valmistua] ja poikkeuksellisen vaatimaton perhechatti.