Lokakuun lukusaldo on nyt kymmenen, ainakin neljä aloitettua, jotka aie lukea loppuun, ja muutama heti alkuunsa kesken jätetty. Yhtä kirjava on kirjalistani kuin ennenkin.
Anna Englund, Lautapalttoo 5
1930-luvun Suomessa naiskuva muuttuu, ainakin isommissa kaupungissa syntyi ”uusi nainen”. Tämän murroksen vaiheita Englund kuvaa hyvin. Kirjan ”vastapareina” ovat uusi ja vanha, Helsinki ja Pohjanmaa, elämä ja kuolema. Näiden välissä liikkuu rakkaus, jonka kohteet ovat moninaiset. Pidin tästä esikoisteoksesta hyvin paljon.
Kari Väänänen, Vänä elävänä 4½
Kari Väänänen on ollut yksi kotimaisten tv-sarjojen ja monien elokuvien lempparinäyttelijäni, ja se julkisuuskuva, joka minulla hänestä on ollut, ei ole päässyt tärvelemään hänestä tykkäämistä. Joten luonnollisesti halusin kuunnella tämän elämäkerran. Se on hyvin kirjoitettu, Vänä itse lukee sen, luonnollisesti hyvin. Se on ymmärtääkseni rehellinen, mutta — nyt kun tunnen hänet vähän paremmin, en enää pidäkään hänestä niin paljon kuin ennen, – ihmisenä siis.
Tuomas Kyrö, Mielensäpahoittajan rakkaustarina 4
Olen lukenut/kuunnellut ehkä kaikki Mielensäpahoittajat. Harmitonta viihdettä, hyvää sarkasmia, sujuvaa sanailua, suomalaisen mielenmaiseman tarkkaa kuvausta… Jostain syystä tämä tuntuu parhaalta Mielensäpahoittajalta. Ehkä siksi kun tässä on paljon positiivista, mahdollista kasvuakin, ja tulevaisuuden toivoa. 😊
Kristin Hannah, Tomun ja tuulen maa 4½
Vahva, hyvä, jälkensä jättävä, uutta tietoa Yhdysvaltain historiasta. Ehdottomasti hieno lukuromaani. Ei ahdista, vaikka koskettaa syvältä.
Jo Jo Moyes, Hopealahti 3½
Moyesin kirja ”Kerro minulle jotain hyvää” oli minulle niin hyvä lukukokemus, romantiikkaa hyvällä tavalla, että sen jälkeen olen lukenut Moyesin kirjat sitä mukaa, kun niitä on BookBeatin suositteluissa silmiini sattunut. Siksi tämäkin. Tässä juonenkehittely eteni loppua kohti kyllä jo turhan överisti, mutta silti helposti kului yli 10 tuntia pyörälenkeillä tätä kuunnellen.
Virgine Grimaldi, Kirkkaimmat tähdet 4
Pakomatka, josta tulikin löytöretki. Äiti kahden tyttärensä kanssa roadtripillä Ranskasta ja elämän sotkuista Nordkappiin ja takaisin uuden elämän alkuun. Vähän ennalta-arvattava, mutta hyviä yllätyksiäkin, ihan mukavaa kerrontaa.
S. J. Bennett, Windsorin solmu 3½
Kuningatar Elisabeth II ratkoo murhia ja hoitaa poliisipäällikön työt ennen kuin tämä hoksaakaan. Kuninkaallisten elämänmenoa ja brittiläistä huumoria dekkarimaailmassa. Ihan kiva.
Pilvi Hämäläinen, Cinderella 4
Tätä on vähän vaikea arvostella. Synkkää hauskuutta, verbaalista tykitystä, vallan eläväistä kielenkäyttöä. Syrjäytymistä ja sen välttelyä kolmen sukupolven naisten kesken. Kun alkujärkytyksen jälkeen pääsin sisälle tähän, niin oli oikeastaan aika riemullinen kuuntelukokemus. Ja ehdottomasti sen syntymiseksi Pilvi Hämäläisen oli itse luettava (ja tulkittava) esikoisromaaninsa. Ehdottomasti.
Mika Aaltola, Mihin menet Suomi? Pelon aika Euroopassa 4½
Aaltola on selkeäsanainen, harkitsevasanainen, oppinut, humaani, älykäs, asiansaosaava, erinomainen argumentoija, vakuuttava, eikä (ainakaan vielä) itseriittoinen tai omahyväinen, ja kirja on sitten sen mukainen.
Minähän en täällä blogissa, enkä kyllä paljon muutenkaan, politiikkaa puhu/kirjoita, mutta sen verran voisin tässä maailmantilanteessa ja tämän kirjan jälkeen todeta, että jos nyt olisi presidentin vaalit ja MA olisi ehdokkaana, niin hänen numeronsa lappuun laittaisin.
Marja Vesala, Vuosi Toscanan kukkuloilla 3½
Kuinkahan monta kirjaa on kirjoitettu siitä, että ulkomaalaiset ostavat Toscanasta, Provensesta tai Marchesta tms. talon ja asettuvat asumaan paikallisen, ”alkuperäisväestön” keskelle. Ja kuinkahan monta sellaista kirjaa minä olen lukenut? – Varmasti kymmeniä. Ja tässä taas yksi.
Marja Vesala ja miehensä eivät osta taloa, mutta kuitenkin muuttavat Toscanan sydämeen reiluksi vuodeksi. Tässä kirjassa on aika paljon ruoka- ja viinitietoa, uuttakin tietoa italialaisesta elämäntavasta, kuvauksia tutuistakin Toscanan maisemista. Oikein kiva välipalakirja lokakuiseen harmauteen.
