Mistä niitä aina tulee? Hetken luulet, että määrä on vähenemään päin, yhtään lajityyppinsä edustajaa et ole nähnyt tai kuullut pitkään aikaan. Ajattelet, että josko ovat tukehtuneet omaan ahdistukseensa tai että ovat vaihtaneet reviiriä niin ettei niitä siksikään esiinny. Mutta sitten kuuletkin, mutkan kautta kuten tämän lajin tunnistamisessa yleensä tapahtuu, että laji elää ja voi hyvin. Ihan uusia voimavaroja paljastaen se on täällä taas. Et voi lakata ihmettelemästä, kuinka moninaisia käyteaineita ja perusteita tämän lajin hengissäpysyjillä itselleen on. Perusteita ja oikeutuksia olemassaoloonsa. Ja mistä kaikesta ne energiansa voivatkaan ammentaa! Ovat ne ehtymätön luonnonvara, – kateelliset ihmiset.
Ilon kautta
Herätyskello ei ehdi soida kun jo aamu herättää. Salille lähtiessä linnut laulaa. Isosti. Ja salilla olen yksin. En laula, mutta teen hyvän treenin ja iPodissa uutta musiikkia. Hymyilen salin peilille klo 6.22 kun kuulen biisin ”All this time”. Se on hyvä biisi. En siltikään laula. Mutta treeni kulkee. Pehtoori viesteilee pohjoisesta: kelit on hyvät ja seuraakin hänellä siellä, joten hienoa sekin. Töissä muistan ne kaksi asisaa jotka on koko viikon pitänyt muistaa, mutta jääneet hoitamatta. Puoli tuntia, asiat järjestyksessä ja ohi. Saan keskittyä koko aamupäivän, keskittyminen sopi tänään, ja saan kuin saankin toimitustyössä olevan opuksen ensimmäiselle kierrokselle tarkistukseen. Yhtäkkiä muistan, miten viisaita juniori eilen illalla puhuikaan, – tämäkö se sama jääräpää, jonka kanssa vielä syksyllä olimme valovuosien päässä mielipiteissämme erinäisissä asioissa. Hyvä olo ja ilo tapaamisesta: aina on ilo tavata ihmisiä, joilla on intohimo siihen, mitä tekevät. Ilo saada kiittävä kommentti omasta työstään. Ilta valokuvauskurssilla, jossa on kannustava porukka, ja jossa on naurua. Kevätkö?
Sitteku
Minun on aina ollut vaikeaa elää tässä ja nyt. Koetan aina välillä hokea itselleni Carpe diem – elä nyt, nauti hetkestä.
Mutta ei. Joko mietin mennyttä mukavaa muistoa tai haaveilen hyvästä huomenesta: muistatko kun lapset oli vielä pieniä ja illat kotona, voi, kuinka ihanaa olikaan siellä tai täällä, ajatella on vasta vuosi kun olimme heidän luonaan, silloin ennen oli niin mukava kun – -, voi kunpa voisin palata sinne mistä jo lähdettiin – – . Tai haaveilen tulevasta vapaasta, tulevasta työstä, tulevasta kesästä, haaveilen ensi joulusta ja ajasta sitteku. Olen haaveillut ajasta sitteku meilläki on lapsia, sitteku on vakinainen työpaikka, sitteku on kesä, sitteku olen laihempi, sitteku opin tämän asian , sitteku asuntolaina on maksettu, sitteku väitöskirja on valmis – – .
Näitä ”voi-kuinka-hienoa-olikaan” ja ”sitteku – – niin-sitte – – ” minulla on riittänyt. Ja tänään on paha menneen muistelu/sitteku-päivä. Onkohan tämmöinen tässä päivässä elämättömyys erityisesti historioitsijoiden helmasynti, vai onko se seurausta jostain muusta sisäänrakennetusta?
Nyt. Nyt on hyvin. Tästä pidetään kiinni. Nyt.
Mietteissäni
Tänään mietin kovasti. Tommy Tabermannin runo kiteyttää paljon:
Epäröinnin kynnyksellä
kysy kuinka paljon rohkeutta
uskallat tänään
jättää käyttämättä.
Ei mikään tyhjä päivä tänään, vaikka niin voisi luulla.
________________________
klo 21:49 New York -sivustolla on jo paljon kuvia….
Datailua – koko päivä
Pehtoori lähti aamulla pohjoiseen. Yksikseni sunnuntai: rauhassa reissukuvia retusoidessa ja webbbisivustoa värkätessä. Nuorempi nuoripari kävi sentään seuranani syömässä: tagliatelle ja tonnikalakastike valmistuivat nopeasti ja maistuivat. Silti en millään saa New York -sivustoa valmiiksi tänään; ryhdyin – taas kerran – tolkuttoman suureelliseen toteutukseen… Etusivu ja sivu tai pari sentään jo tänään myöhemmin julkaistavissa.
Reissutuliaisia on myös kimpale valkosuklaata, jonka ostin Whole Foodsista. Ammattilaisten Callebaut-suklaa oli NYCissä edullista ja se on aika ainutlaatuista. Siitä (osasta) tein muffinseja. Ei mitään dieettiruokaa, mutta ah, kuinka suklaarouhesattumat mehevässä muffinsissa maistuvatkaan taivaalliselta. Toki tämän voi tehdä Fazerin leivontavalkosuklaastakin, hyvää tulee varmasti siitäkin. (Resepti suurenee klikkaamalla.)
Se on kyllä jännä juttu!
Miksi usein on taisteltava itsensä kanssa. Lähtisikö lenkille vai ei? Miksi ei? Tänäänkin kymmenenmiljoonaa (noin!) syytä, joilla koetin vältellä lenkille lähtöä, mutta kannattiko? Ei. Lenkki oli sittenkin, kuten yleensäkin, huippujuttu. Mikä siinä on niin vaikeaa? Siis lähtemisessä.
Nuoskalumi natisi kenkien alla, melkein eteläinen, melkein lämmin tuuli merenrannassa. Paljon kuvattavaa. Vaikka pilvinen, tylsältä näyttävä sää olikin. Ilmassa väreili kevät, jossain tuulen ”sisällä”. 1½ tuntia humahti. Koko päivä humahti. Jännä juttu (Pasila).
Tein Amerikan (valkosuklaa)muffineja – ja sisilialaista miekkakalaa. Reseptiikkaa ja NYCin reissun kuvia työstän julkaistavaksi. Josko huomenissa?
Liian nuori? :)
Valokuvauskurssin kahvitauon aikana hoksasin Oulu-opistolla nuoria, jotka tekivät jotain haastattelututkimusta. Heillä oli opiston käytävillä haastattelupisteitä, ja niiden edessä lappuja ”Yli 50-vuotias, käytä muutama minuutti ja osallistu haastatteluun. Ilmainen kahvilippu kaikille osallistujille.” Haastateltaviksi halukkaita ei selvästikään ollut tarpeeksi, koska nuoret pyydystivät ohikulkijoita ”Hei, voisitteko auttaa… osallistuisitteko? … vastaisitteko muutamaan kysymykseen.” He eivät pysäyttäneet minua. Eivät houkutelleet vaikka menin yhteensä neljä kertaa heidän ohitseen! Mitä tämä merkitsee? Ainoa mahdollinen tulkinta on, että eivät uskoneet minun olevan tarpeeksi vanha! Muita tulkintoja en halua kuulla. Tämän päivän anti oli nyt tässä 🙂 .
New Yorkin ”memoralia”
Blogitekstejä oikolukiessa ja julkaistavaksi kelpaavia kuvia valitessa olen samalla järjestellyt kuluneen lomaviikon muistoja muistioksi ja tunnelmia talteen, … Ehkäpä jollekin lähtevälle vinkiksikin…
(New Yorkin postauksiin olen liitellyt kuvia. Rullaile alaspäin ja katsele maistiaiset kuvapaketista. Matkasivun julkistanen vasta ensi viikonloppuna. Taas työt tulevat häiritsemään harrastuksia. Niin ja klikkaamalla kuvat suurenevat. )
Satunnaisen matkailijan pintahuomioita viikon matkalta New Yorkissa:
- Museoissa, kassoilla, takseissa, nähtävyyksillä ei olla kuultukaan ystävällisestä asiakaspalvelusta. Yleensä ainakaan.
- Metrolla kulkeminen on helppoa, edullista, nopeaa, turvallista (ainakin siltä tuntui).
- Taksikyyti on helppoa, edullista, nopeaa, turvallista (ainakin siltä tuntui).
- Edellisistä huolimatta askelmittariin tulee viikossa hyvinkin 50 kilometriä. Ja joka askelella näet jotain uutta, erilaista, – aistit ennenkokematonta.
- Manhattanilla ei ole ruokakauppoja. Siellä on kemppari/kioski/apteekki-putiikkeja (mm. Duane Reade) joka korttelissa, mutta ei tavallisia Siwoja tai K-kauppoja.
- Museokaupat ovat parempia kuin missään.
- Kaikesta varoitetaan koko ajan: ”lattia on liukas”, ”kahvi on kuumaa”, ”tee jono”, ”tämä tuote vaarantaa terveytesi”, … Paras varoituskyltti joka nähtiin oli ”Älä edes kuvittele parkkeeraavasi tähän”.
- Poikkea 5 th Avenuelta edes vähän. Manhattankin on paljon muuta kuin hyvin toimeentulevien, pilvenpiirtäjien välissä kulkevien kiireisten työssäkäyvien kaupunki.
- New York (amerikkalaiset yleensäkään?) ei toivu syyskuun 11. päivästä vielä vuosikymmeniin.
- Bagelit on hyviä.
- Kertakäyttökulttuuri on suomalaisesta näkökulmasta käsittämätöntä. Viikossa teet jätesäkillisen roskaa – halusit tai et.
- Manhattanilla et erotu massasta, vaikka olisit pukeutunut miten tai vaikka olisit minkä värinen, kokoinen, ikäinen, pituinen … Manhattanilla on kaikkea jo ennestään. Sulaudut joukkoon yhtä lailla minkkiturkissa kuin verkkareissa.
- Jos sinulla on serkku (tai muu sukulainen/tuttava) joka asuu the Cityn ulkopuolella, nauti siitä. Päivä pois Manhattanilta avartaa kummasti maailmankuvaasi. Varsinkin jos serkun perhe vielä ajeluttaa ja opastaa koko päivän.
- Manhattanilla trendikkäätkin nuoret naiset käyttävät lenkkareita. (vrt. Rooma tai Milano, never!)
- Tuulipukuja ei käytä kukaan, farkkuja (nyt näyttivät lähes valkoiseksi kivipestyt olevan in, samoin villalegginsit ja paksut, mokkaiset saappaat) melkein kaikki.
- Isokokoisenkin on helppoa löytää vaatteita. (vrt. Rooma tai Milano, ei todellakaan!)
- Empire State Building on nähtävyyksistä huipuin – minun mielestäni.
- Manhattanista sanotaan, että se on kaupunki joka ei koskaan nuku. Pitää paikkansa. Aamuyön tunteina liikenne hiljenee, – vähän.
- Hälytysajoneuvojen ääni kuuluu koko ajan jostakin.
- Maaliskuu New Yorkissa on hyvä loma-ajankohta, koska nähtävyyksille ei ole jonoja.
- Maaliskuu New Yorkissa ei ole hyvä, koska talvimyrsky voi yllättää.
- USA:n lippuja on joka paikassa. Paljon.
- Newyorkilaiset ovat valmiita maksamaan 12 dollaria päästäkseen luistelemaan tunniksi keskelle metropolia.
- Broadwaylle (ainakin Mamma Miaan) kannattaa varata liput etukäteen, jos on tietty päivä, jolloin haluaa teatteriin mennä.
- Nycissä ajetaan tolkuttoman suurilla maastureilla. V8-moottorit hyrrää, ja halpa bensa palaa!
- New York ei ole halpa kaupunki, mutta vaikka dollarin kurssi on nyt epäedullisempi eurooppalaisille kuin esim. vuosi sitten, siellä voi tehdä hyvinkin edullisia löytöjä.
- Kaupunki on täynnä delejä, hampurilaispaikkoja, ravintoloita, – roskaruokaa ja Michelin-ravintoloita riittää. Ja kaikkea siltä väliltä. Kaikista maailmankolkista.
- Matkaoppaisiin ja karttoihin kannattaa perehtyä etukäteen. Valita omat kiinnostuksen kohteensa; rajata ja valita. Kaikkea ei ehdi kuitenkaan.
Mikä maa, mikä aika?
Matka New Yorkiin on ohi. Hieman viipyillen olo sopeutuu hiljaisuuteen, avaruuteen, maiseman mataluuteen, puihin, ihon puhtauteen. Lennolla jopa pari tuntia nukuttu, ja kotona päiväunet. Ehdittiin Oulun koneeseenkin, vaikka tiukkaa teki. Kaiken kaikkiaan matka Midtownista lentokentälle (nipin napin puoli tuntia, mutta kyllä taksari ajoikin lujaa!), turvatarkastukset (aivan eri löysät verrattuna viiden vuoden takaiseen), odottelu terminaali kasin hienoissa uusissa tiloissa (mm. oivallinen viinibaari, jossa saattoi ostaa maisteluannoksia mahdollisista tuliaisviineistä (toinen Niagaran alueelta, myös toinen Pinot Noir New Yorkin osavaltion alueelta), kolme varttia myöhässä lähtenyt lento New York – Helsinki, sujuivat hyvin.
Laukut on purettu, ja eka kertaa viikkoon olen saanut tehdä ruokaa (Dean & DeLucan mausteita jo testasin). Poikaa odottelen Leviltä tulevaksi. Visa-tili näyttää kovin tyhjältä, kameran muistikortti sen sijaan ihan täys (800 otosta, joista ehkä 100 kelvollista). Tämänkin postauksen kuvat suurenevat klikkaamalla.
Tänään illalla ei lähdetä Broadwaylle. Tänään nautitaan kotonaolosta, ja nukutaan pitkä yö!
Back to Fineland!
Ei, ei otsikossa ole virhettä, vaikka tällä miniläppärillä kirjoittaessa niitä tuppaa tolkuttomasti tulemaankin. Fineland on lainaus yhdeltä taksikuskilta, joka tiesi, missä Fineland on.
Kone lähtee (toivottavasti ajallaan klo 17.45) J. F. Kennedyn kentältä, ja aamulla Suomen aikaa (aamuyöstä Amerikan aikaa) ollaan Hesassa ja huomenna näihin aikoihin jo Rantapellossa.
Hurjan hyvä viikko on kulunut nopeasti. Talvimyrsky ja Harjanteen iltapäiväpahoinvointi vähän kurjemmat jutut, ja kuopuksen ikävä tietysti vaivannut. Mutta muutoin hienosti on viikko tässä metropolissa sujunut. Matkalaukkujen ylipaino-ongelmia ei pitäisi olla (lennolla saa olla enää vain 23 kg, aiemmin 32 kg). Kuinka huomaavaista, että hotellihuoneen vessassa on vaaka. Ostin poikkeuksellisen vähän ruokatarpeita ja vain yhden kirjan. Vaatteita meillä kaikilla naisilla on hankittuna, ja tuliaisia tietysti.
Tänään ehdimme vielä käydä NBC-studioilla. Conan O ’Brian on pahimmilleen lopettanut shownsa, mutta nähtiinpä, miten uutisia ja sarjoja tehdään..
Nyt kohti lentokenttää.
New Yorkin kirjeenvaihtajanne päättää raportin 5th Avenuelta tähän. Kuvia julkaisen varmaan jo sunnuntaina, joten pysykää linjoilla… Good bye, New York!