Aurinkoisen toukokuun lauantain pohjavireenä tummat sävyt, vahvat varjot. Varjoista valoon vei aamuvarhainen pitkä rullislenkki, siipan tuki ja turva ahdistuksessa, – ja taas kerran ystävät. BO:n illasta teki mieli kieltäytyä, onneksi emme sitä tehneet.
Vappu, eiku ystävänpäivä!
Amerikasta Suomeen rantautunut ystävänpäivä ei ole koskaan minulle valjennut kunnolla; ystävyys kun ei minusta ole ollut yhden päivän juttu. Minusta ystävyys ei ole juttu, jota yhtenä päivänä vuodesta revitellään. Tämä vappu on ollut minulle enemmän ystävyyden juhla kuin monet ”oikeat” ystävänpäivät yhteensä. Eilen ja tänään ollaan oltu ystävien kanssa, – eilen ja tänään se on ollut tärkeämpää kuin tavallisesti. Eilen ja tänään ystävät ovat olleet tarpeeseen, ovat olleet avuksi – vaikkeivät tiedäkään kuinka paljon, kuinka suureen tarpeeseen on ollut se, että ovat olleet olemassa.
Vapunaattona merkillistä alakuloa
Vappuaatto. Tänä vuonna olisin voinut mennä puolelta päivin kaupungille katsomaan kun haalarikansa lakittaa Franzénin patsaan ja puhuu humanismista niin kuin vain nuoret filosofian ylioppilaat vappuna voivat. En mennyt. Hammaslääkärin ja tietokoneen huoltoon viennin jälkeen istuin kampuksella ja tein tenttikysymyksiä, vastailin sähköposteihin, synkistelin (aiheestakin!) huoneessani, yritin vääntää artikkeliin dispositiota, kuulin että AH Helsingistä oli käynyt toissapäivänä ja kysellyt minua: kirosin, etten ollut paikalla. Olisin mieluusti vastaväittäjäni tavannut.
Nyt katselen kun nuoret tekevät lähtöä: juniori tyttöystävänsä kanssa lähtee ”torille” – onneksi paistaa, eikä ole mielettömän kylmä. Olen vain vähän huolissani. Sinkkuuntunut esikoinen on lähdössä töihin! Koko vappuyöksi myymään hampurilaisia! Heselle hommiin, vaikka on ensimmäinen ylioppilaslakki- ja haalarivappu! Merkillistä.
Pehtoorin kanssa lähdemme vieraisille. Perinteinen aaton kyläpaikka jätettiin viime vuonna väliin kun meillä itsellä oli Festan tuparipilheitä koko vappuviikonloppu, mutta nyt lähdemme tapaamaan tuttuja. Ystävien luona tavataan kerran vuodessa heidän ystäviään, sellaisia ihmisiä, joita ei yleensä muulloin kuin vappuaattona nähdä. On hyvä lähteä pois kotoa, täällä kaksistaan kuohuvaa kilistelisimme ja nuoria kotiin odottelisimme… Nyt siis jotain mustavalkoista ylle ja eiku Vapunviettoon! Salut!
Tietohukka
Tietokone hajosi. Totaalisesti. Taas. Onneksi tein pääsiäisen aikaan masiinan suursiivouksen ja varmennustallennuksen – tosin vain kuville ja tiedostoille. Mutta sähköpostikansiot ovat nyt mennyttä – todennäköisesti ainakin. Tässä historioitsija taas havahtuu: miten paljon ihmisten arjesta häviääkään. Meitsin kirjeenvaihdolla ei nyt todellakaan ole maailmanhistorian, eikä minkään muunkaan kuin oman historiani, kannalta merkitystä, mutta monen muun kirjeenvaihdon soisi säilyvän hamaan tulevaisuuteen.
Luen parhaillaan Merete Mazzarellan kirjaa ”Ei kaipuuta, ei surua. Päivä Zacharias Topeliuksen elämästä”, joka on kirjoitettu Topeliuksen ja hänen tytärtensä välisen kirjeenvaihdon perusteella. Voidaanko kenenkään tämän päivän suurmiehen tai -naisen elämästä sadan vuoden päästä tehdä sellaista kirjaa? Säilyvätkö sähköpostit?
Tiedä häntä. Mutta minun on huomenna mentävä sorvi kainalossa tietokonehuoltoon ja yritettävä pelastaa oma kirjeenvaihtoni. Minun oma elämäni tarvitsisi sen vielä …
Lähes pakahduttavaa
Minun on. Vaikea sanoa. Vaikea sanoa, kuinka on. On riemullista. Kun on kevät.
On kevät. Se tuntuu tavattoman hyvältä. Aina. Joka vuosi. Nytkin. Siihen liittyy niin paljon. Tietysti kesän odotustakin, – ja kesäsuunnitelmiakin.
Töistä terassille
Poikkeuksellisesti työpäivä tänään; seminaarilauantai sattui kauniiksi lauantaiksi. Ahdistavan sisälläolon jälkeen kotiin tullessa pehtoori avasi terassikauden: kuohuviini Etelä-Afrikasta oli todella hedelmäinen, kuiva, mutta makoisa.
Lasillisen jälkeen mietin liikuntasuoritusta: pehtoori on jo rullaluistellutkin, minä en rohjennut vielä tänäänkään. Siispä pyörällä jokisuiston kautta kaupunkiin. Kirjakaupasta ajattelin hakea muistiinpanolehtiön ja äitienpäiväkortin. Hainkin. Ja kolme kirjaa! Ihan vaan vahingossa. Nyt odottaa kolme uutta kirjaa, hienoa. Kohta uppoudun niihin.
Tänä keväänä olen lukenut harvinaisen vähän. Lukupäiväkirja pitäisikin päivittää. Mutta en nyt. Nyt on muuta.
Sananlaskuja
Miksi tänään lounaismurteinen (perniöläinen?) sananlasku
”Et sää lukemal uima voi oppi. Pakko sun o vette mennä.”
kuulostaakaan niin kovin ajankohtaiselta ja viisaalta. Sitäpä sietää miettiä.
Melkein yhtä hyvä on tämä:
”Sää et ikä voi unhotta jos joku o moittinu sunt ilma syytä tai jos joku on kiittäny sunt nii et hänel o ollu syytä”
Keväthommia
Nythän on niin että meidän parisuhteemme yksi (!!) kummallisuus on se, että ikkunoiden pesu kuuluu miehelleni. Tälle minun kannaltani oivalliselle järjestelylle on historialliset syynsä: kuinkas muutenkaan! Kun erinäisiä vuosikymmeniä sitten muutimme yhteen puolenkymmenen seurusteluvuoden jälkeen, oli ensimmäinen yhteinen kotimme kerrostalon viidennessä kerroksessa. Asunnon edellisten asukkaiden yhteiselo oli päättynyt vaimon putoamiseen keittiön ikkunasta, ikkunoita pestessä vahingossa tai – kuten tuolloin vahvasti huhutiiin – miehen avittaessa putoamista. No piti huhu paikkansa tai ei, mutta oivalsin varsin pian, että tässä olisi loistava peruste jättää ikkunoiden pesu avopuoliskon hommiksi. Eihän selvästikään tiennyt hyvää jos tuossa asunnossa nainen pesi ikkunat!
Kihlattu lupautuikin (muistanette että hän on meistä se siistimpi!) ne eräänä kevätlauantaina pesemään. Minulla oli viikonlopuksi seminaarimatkalle lähtö ja ostin kotiinjäävälle ikkunanpesijälle viinipullon, jottei tälle aivan surkea viikonloppu tulisi. Palatessani reissusta ikkunat olivat kirkkaat ja avopuolisko ilmoitti, että kyllä tämä järjestely hänelle käy: ostat joka kevät pullon hyvää viiniä niin kyllä hän ne kaksiomme muutamat ikkunat voi pestä.
Kuusi vuotta kaksion ikkunat hoituivat viinipullollisella, minä en pudonnut ikkunasta, järjestin itselleni työpäivän lauantaiksi ja molemmat olimme tyytyväisiä. Sitten muutimme ”maan päälle”, pois kerrostalosta, tähän Rantapellon kotiimme, jossa on eräskin ikkuna. Hieman skeptisesti ajattelin, jotta vieläköhän mies – tuolloin jo siviilisäädyltään aviopuolisoksi vaihtunut – ikkunasouviin viinipullopalkalla suostuu? Mutta jo vain. Kyllä hän niitä aika kauan pesi täälläkin; sittemmin olemme usein saaneet siivoojan ne pesemään.
Tämä ”mies-pesee-ikkunat-viinipullopalkalla” -systeemi herätti aikanaan melkoisesti ihmetystä. Isäni mm. kertoi tyttärensä ja vävynsä erikoisesta järjestelystä seurueessa, jossa oli ollut mukana jo hyvinkin ikääntyneitä naisihmisiä. Yksi näistä oli sitten melkoisen epäillen todennut, jotta tokkopa niistä ikkunoista viinillä puhtaita tuli, – ”ennen käytettiin etikkaa”.
Tänään pehtoorilla ei ole ollut edes viiniä, ja ikkunat ON puhtaat.
Minäkin sitten koetin kantaa korteni kekoon: pullotin sentään siman. 🙂
Nuorten ehdoilla
Herään kun Juniori lähtee saattamaan tyttöystävää. Nukahdan. Herään kun Juniori tulee saattamasta tyttöystävää. Nukahdan. Herään, käyn katsomassa, eikö tytär ole vieläkään tullut. Ei, mutta nukahdan. Herään. Tytär palaa opiskelijaturneelta, risteilyltä Tukholmaan. Nukahdan vihdoin kunnolla. Herään muutaman tunnin päästä kun sälekaihtimien raosta paistaa aurinko. Kaikki hyvin. Nousen ja puen.
Lenkillä en enää uskalla lähteä jäälle. Hyväkinhän se vaan on. Tietää, että on tulossa sula, on tulossa kesä. Pohjoistuuli kuitenkin niin kova, että ilman sulaa olisi vaikea uskoa huhtikuun olevan jo pitkällä. (klikkaa kuvaa)
Asioille lähden vastentahtoisesti. Tarvin (mm.) uudet sulan kelin ulkoilukengät, en halua lenkkareita. Löydän Partioaitasta ”kesävaelluskengät” (mikä niiden oikea nimi onkaan, Haglöfsit kuitenkin, hyvät, ei todellakaan sirot, mutta hyvät). Olen oikein tyytyväinen.
Tyytyväinen olen myös kun molemmat lapset ovat kotona syömässä. Pitkästä aikaa -viikonloppuna, yhtäaikaa, molemmat.
Tänään ja huomenna on ”Suuri Tulevien Lomien Suunnittelu ja Synkronointi” -päivä. Oisko se nyt sen Etelä-Afrikan vuoro, entä Dubai, – tai Kiinaankin voisin mieluusti lähteä? Euroopassakin olisi monta mieluista kohdetta. Mutta jos lähdemme kesällä sinne ystävien kanssa, niin entä jos syys- tai hiihtolomalla Euroopan ulkopuolelle? Mihin nuoriso enää meidän kanssamme lähtee? Milloin työt ja opiskelut antavat yhtäaikaisen vapaan? Sitä me mietimme.
Laukaus klo 2.22
Viime yönä kuului ihan meidän läheltä klo 2.22 laukaus. Me kaikki heräsimme siihen. Vieläkään ei tiedetä mistä se ääni tuli. Mutta meistä kaikista se ihan varmasti oli aseesta, pistoolista?, lähtenyt laukaus. Valju tunne. Koko päivän ollut hieman univajeinen olo kun ei pystynyt nukahtamaan pitkään aikaan tuon jälkeen.
Muutoin hyvä päivä tänään. Pieniä. Sanoja. Tekoja. Saapumisia. Hyviä. Oloja. Putoavat kuin pisarat räystäältä… Lupaavat kevättä.
Ai, niin olettehan kaikki varmasti nähneet tämän: Susan rulettaa! Siitä tulee niin hyvälle tuulelle!