Aurinkoisen toukokuun lauantain pohjavireenä tummat sävyt, vahvat varjot. Varjoista valoon vei aamuvarhainen pitkä rullislenkki, siipan tuki ja turva ahdistuksessa, – ja taas kerran ystävät. BO:n illasta teki mieli kieltäytyä, onneksi emme sitä tehneet.
Niitä näitä
Maalaispirttien seinillä oli vielä 1950-luvulla (onko vielä?) kankaalle kirjailtuja elämänviisauksia. Hyvin suosittu oli: ”Muruja on elon onni, suurin osa suruja”.
Koska elämä on jatkuvaa aaltoliikettä, vastamäen jälkeen TULEE (”100-varmasti”) myötämäki. Kotikyläni ”Pitkän mäen” luonteesta sai konkreettisen tuntuman vaihteettoman aikuisten polkupyörän
(anteeksi häiriö) polkimilla. Suunta ratkaisi – myötämäki löytyi tuolloinkin.
Tietämättä tuskasi taustoja, liitän oheen säkeet, joiden sopivuuden lauantaiblogis tuntoihin, parahin TT, voinet itse parhaiten ratkaista.
”Ystäväni, kaikki vuotesi ovat vain unta,
niiden ilot ja murheet pelkkää harhaa.
Siis tuki korvat, sulje silmät
-Jumala antaa voimia!-
ja jätä maailman salat Ymmärtävälle”.
Koivu, kiitokset. ”Vuoteni ovat vain unta, niiden ilot ja murheet pelkkää harhaa… ” ehkä niinkin, mutta niissä iloissa ja murheissa me elämme. Ne ilot ja murheet ovat olemassa! Nyt myötämäki tuntuu olevan kovin kaukana. Sen olemassaolosta sinäkin kuitenkin onneksi muistutat, kiitos siitä.