Niitä näitä

Seitsemältä loppuu uni, kuuntelen ropiseeko mökin katto sateesta. Ei. Mutta lumi- ja räntäsadehan ei pidäkään ääntä? Nousen ylös ja kömmin keittiön ikkunan ääreen: ei sada. Ei sada mitään. Ja lämpöasteitakin on huikeat kolme. En halua lähteä purolle, – en siis mene. Ryhdyn keittelemään kahvia, ei enää mitään isoja brunsseja tai hiilaritankkausta ennen tunturiin lähtöä. Kahvia, leipäpalanen, jukurtti.

Hiljalleen alamme keräillä kamppeita, tyhjennellä terassia, lukita liiterin ja saunan, siivota paremmin kuin usein talvisin, jolloin on enempi vähempi kiire lähtiessä. Nyt matot ulos ja sen sellaista. Täytyy muistaa ottaa mukaan kaikki tarpeellinen Itävallan patikkareissua varten… mökiltä olisi vähän turhan pitkä matka hakea.

Hyvissä ajoin ennen puolta päivää olemme valmiita lähtemään. ”Ajettaisko Haaparantaan ja käytäisiin siellä kaupassa?”, kysyn. Pehtoori ehdottaa, että ajetaan sitten saman tien Muurolasta Aavasaksalle, ja sieltä Ruotsin puolelle: käydään Butiken på Landetissa. – Hyvä idea. Ja sitten mennään Kukkkolaforsenille lounaalle?

Näin teimme. Lämpötila nousi hiljalleen, ja Korpikylässä (34 km Haaparannalta pohjoiseen) jo paistoi ja oli kesäistä. Lämmintä nyt ei tainnut olla kuin se 12 C, mutta ei se haitannut. Butikenista on ennenkin löydetty molemmille kampetta.

Nyt kesäale niin alulla, että oli valittavaa. Valitsemmekin. 😉 Taas kerran ostin St. Jamesin puseron – ja villatakin, tummansinisen, mikä ei ketään hämmästyttäne.

Kello oli ohi lounasajan, kun saavuimme Kukkulonkoskelle, Kukkolaforsen (nimenomaan se Ruotsin puoli, jossa siis olimme viime vuonnakin), on ehdottomasti käymisen väärti.

Koski, lippoajat, maisema, vanha kalastajakylä, leipomo ja tietysti ravintola, jossa on erinomaista kalaruokaa, ovat käymisen väärtejä. Ostettiin mukaankin talon näkkäriä ja puolukkaleipää.

Ja söimme Kukkola tapas -lajitelman. Taas siika, lohi ja poro maistui. Kun joku muu oli tehnyt, maistui hyvälle ja pikantti ruotsalaissäväys sooseissa (piparjuurta, tillisinappia etc.).

Ja näkymä Tornionjoen yli mitä kaunein.

Juhannussalkokin vielä vihreänä.

Matka jatkui Haaparantaan: Kavlin sulatejuustoja, omenasosetta, katkasalaattia ja sitten tavalliset kauppa-asiat. Ja Systembolagetista haettiin muutama Amarone ja samppanja. Ne kun ovat ihan selvästi edullisempia siellä kuin Suomessa. Ja sellaisia, joita Alkossa ei ole.

Kotipihalle kääntyessä pieni epäilys siitä, miten pehtoorin nurmi ja minun kesäkukat ovat Juniorin huolenpidolla pärjänneet: eikä kyllä huomattamista. Kaikki kunnossa.

Ja sitten mukavat jutut jatkuivat: serkulta kirje Paraisilta ja työkaverilta Japanista. Molemmat kovasti ilahduttivat.

Ja pehtoorin alppiruusut kyllä kertovat siitä, että karu, kaunis Lapinmaa on nyt taas jätetty: vehreään Ouluun palattu. Hyvä näin.

Eikä huomennakaan töihin. Loma jatkuu… 

Aamiaisen jälkeen nuoret pakkasivat, siivosivat ja lähtivät. 🙁  Me tunturiin. Lähtiessä vielä ripsi. Patikalla enää ei.

Hashtag # Lapin luonto!

Patikka ja sauna maistuivat.

Iltapäivällä aurinkoa.

Illalla työkaveri perheineen tuli matkaltaan Finnmarkenista. Suoraan Vesisaaresta ja Pykeijasta Hangasojalle. Ja tiedättehän te: syötiin, pitkään ja hartaasti – tämänvuotinen korvasienisato havaittiin makoisaksi samalla kun pistettiin yliopiston rehtoriasiat kuntoon ja vielä ihmeteltiin tätä valon määrää.

Loma. Nyt, maanantain vastaisena yönä sen oikein hoksaa. Ei tarvi olla Oulussa, ei muutaman tunnin päästä kampuksella. Loma ja Lapin luonto.

Entisinä aikoina  Lapin ihmiset siirtyivät porojen kanssa kesäksi tunturiin ja talveksi takaisin. Sain idean Oulun yliopiston tilaamaan lautaeen pororaidosta. Piirsin nyky-yhteiskunnan jutaamaan sopuisasti ihmistä, luontoa ja teknologiaa kunnioittaen.”  (Anu Pentik)

Minä jätin tänään yliopiston: erinomaisen pienimuotoisen (3 henk.) seminaarin ehdimme kollegan kanssa pitää. 😉 No tuli ainakin tunne, että lomalle lähtö on ansaittu. Ja ehdin jo valmistella paluuta töihin heinäkuun lopussa.

Neljältä istahtaessani autoon kyllä hieman kyseenalaistin sen riemun ja malttamattoman odotuksen, joka minulla on ollut tämän(kin) jutaamaan* lähtemisen kanssa. Kuinka olenkaan jo odottanut tunturiin pääsemistä, mökin nojatuoliin istahtamista, juhannussaunan pesua ja nuorten tuloa ja oloa. Ystävätkin tulossa perinteiselle juhannusaattosafkalle. Omenapiirakka on leivottu, pullaa, kookoskakkusia, saaristolaisleipää, ja jääkellarin lohi on tekeytymässä, kuivamuonat pakattuna. Uudet patikkacaprit jo pakattu, sadeviitta etsitty. Olemme valmiita siirtämään leirimme pohjoiseen…

Mutta kun tänään Oulussakin on satanut lunta, (kuvat työpaikan kahvihuoneesta ja käytävän varren ikkunasta yhdeksän jälkeen aamulla)

eikä tännekään lupaa mitään erityisen lämmintä, niin miltä näyttää Saariselän sääennuste?

No ei ole kuitenkaan tulossa pakkasta. Ja valoisaakin pitäisi olla: aurinko laskee seuraavan kerran kun loma on jo melkein ohi. 🙂

Mutta ei kylmyydessä vielä kaikki: eilen kävi juttusilla yksi inarilainen opiskelijamme, sanoi, ettei edes isänsä tohdi käydä kalalla, kun itikoita on niin paljon. Mutta aikamme kanssaan tuumittuamme tulimmekin sitten siihen tuloksen, että jos kerran on noin kylmää kuin ennusteet näyttää, niin sääsket ei viihdy. Ja eihän meidän möksällä ole ollut meidän kokemuksen mukaan kuin yksi juhannus (2006), jolloin oli niin sumeasti itikoita, ettei ulkona voinut juuri olla.

Sitä paitsi kun nousee tarpeeksi korkealle tunturiin, ei siellä ole sääskiä. Siksihän porotkin sinne usein nousevat. Siis ei muuta kuin ”yl kasteisten vuorten me kuljemme” …

Yl’ kasteisten vuorten me kuljemme,
ja viherjöinä kaunihisti loistaa ne. 
:,:Ei meitä suru paina, vaan nyt laulu kaikuu aina,
yli kasteisten vuorten kun kuljemme.:,:

Nyt metsiköt mahtavat humisee
ja hymninä urkujen ne raikuilee.
Ja maailman huolet pienet
sa jo unhoittanut lienet,
kun nuo metsiköt mahtavat humisee.

Se on loma nyt!

( … ja uusi professorikin on valittu ja nimitettykin jo!)