Perjantai patikoiden

Kymmenen tunnin yöunen jälkeen oli hyvä herätä mökkiaamuun. Erinomaisen hyvä.

Kun eilen illalla T:n & J:n (ei, ei Tommin ja Jerryn vaan poikamme ja tyttöystävänsä) kanssa sovittiin, että aamiainen on yhdeksältä ja kymmeneltä lähdetään patikoimaan, en hetkeäkään uskonut että meidän Jusu-Petteri herää ajoissa, mutta niinpä vain tapahtui. Kuinka paljon asiaan vaikutti Maisa, en tiedä. Maisa on J:n koira, joka on toista kertaa päässyt möksäilemään, viettämään vapaan koiran elämään Lapin tuntureilla, silmin nähden siitä nauttien. Noh, joka tapauksessa kymmenen jälkeen lähdimme.

Suuntana Iisakkipää. Vaihteeksi. Olemme sen huipulle melkein kaikki mökki”vieraamme” suostutelleet. Ja sen huippua kohti nuoret ja Maisa meidän kanssamme lähtivät. Tänään on ollut aurinkoinen lokakuun perjantai. Tunturissa tyven, toistakymmentä astetta lämmintä ja niin hienoa. Tunturin rinteen vaivaiskoivut jo lehdettömia, juolukoissa vain muutama oranssi lehti ja vain yhden pienen läiskän punaista riekonmarjaa löysin.

Ruskan hiipuminen ei  haitannut: maisemat jylhät, hyvä hengittää, liikkumisen siedettävä keveys, ”omat” mukana, mitäpä sitä paljon muuta osaisi toivoa. Pojan kanssa kuvailimme …

Iisakkipään reitti on siitä mukava, että se on niin vaihteleva. Kuuden kilometrin lenkillä on jos jonkinlaista maisemaa, nousuja, tasaista, pitkiä laskuja. Puronpätkiä, isoja kuruja, siirtolohkareita, maisemaa silmänkantamattomiin. Ja tänään vielä aurinko!

 

Kuvissa ei paljon retkeilijöitä näy, mutta Iisakkipään reitillä oli melkein ruuhka: näimme reilusti parikymmentä patikoijaa. Eiliseen verrattuna  siis vilkasta. Eilen Pyhä-Nattasella näimme vain yhden pariskunnan ja sitten alarinteellä muutaman muun huipulle mielivän.

Tunturista tultua notskille:  lounasmakkaranpaisto. Mitä sitä perinteistä luopumaan?

Minulla meni tovi töitä tehden; sähköposti kun kulkee tänne kairan reunaankin asti. Saunottuamme aika lähteä syömään. Sisareni tuli meidät hakemaan. Riekonlinnaan oli sovittu menevämme: juniori tyytyväinen, että kummitätinsä on kuski, jotta hänkin voi ottaa oluet ja jälkkäriksi drinksun. Ja sitten kun mennään ravintolaan kysytään pojalta paperit. Eihän sitten tarjoilla kun ei ole ajokorttia mukana.

Riekonlinnan Jäämeren menu maistui meille ”vanhoille”. Nuoret söivät kunnon pihvit! Minulle jäi matsutake-risotto parhaana mieleen. Creme bruleen pinta ei todellakaan ollut rapea, mutta haittasiko tuo? Mukava istua pöydässä ja nauttia seurasta ja siitä että jossain keittiössä joku köksää.

Nyt mökillä kynttilänvalossa, hyvin unillaan…

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.